Original subtitles

Tulviminen alkaa tasaantua,

mutta 80 prosenttia New Orleansista on yhä veden alla.

Pormestari haluaa kaikkien lähtevän kaupungista,

mutta ihmiset yrittävät yhä keksiä, miten lähteä.

Suojana toimineesta Superdomesta

on tullut viimeinen paikka, missä kukaan haluaa olla.

-Eikö kukaan saa lähteä täältä? -Ei.

Jos haluaa lähteä, mitä he sanovat?

Että siellä on alligaattoreita, ruumiita, tauteja. Eikä siellä selviä.

Serkkuni, jonka hain kotoa,

ei tiennyt, paljonko kestäisi. Hän ei uskonut selviävänsä.

Hän oli romahtamaisillaan. Sanoin, että häivytään.

Superdomen vieressä on ramppi.

Rampin alaosa oli tulvan vallassa.

Näin kansalliskaartilaisia istumassa rampin takana, ottamassa rennosti.

He kai ajattelivat, että kukaan ei mene minnekään veden takia.

Yritin livahtaa hakemaan autoni.

Löysimme autoni. Olin innoissani.

Se oli kuin kaunis hevonen kukkulalla, Pegasos.

Se oli kaunein näkemäni näky.

Sydämeni jyskytti.

Menin autoon, laitoin avaimet sisään ja käynnistin sen.

Onneksi se käynnistyi.

Ajoimme vedessä.

Aallot työnsivät ja työnsivät.

Kun ohitimme messukeskuksen,

näin ihmisiä, jotka eivät tienneet, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

He halusivat vain selviytyä ja päästä pois sieltä.

Kaikki katsoivat minua miettien,

että pääset pois täältä sillä autolla.

Pitelin krusifiksiani ja rukoilin. Pyysin Jumalaa auttamaan meitä.

Täältä haetaan pakolaisia Superdomesta.

Kuten näkyy, he näyttävät olleen täällä kauan.

New Orleansista on yksi hyvä uutinen.

Yli sata bussia evakuoi tuhansia helvetillisestä paikasta,

joka oli ennen Louisiana Superdome.

Lisää tuodaan tänä iltana.

Superdomen onnistuneen bussievakuoinnin jälkeen

kansalliskaarti järjesti ihmiset messukeskuksen edessä,

laittoi heidät busseihin ja lähetti lentokentälle.

Busseja lastataan Tchoupitoulas Streetillä.

Laitetaan koko perhe sinne.

Kun meidät laitettiin koulubusseihin sillan alla,

meille ei kerrottu mitään. Ei kerrottu, minne menimme.

Olin yhä messukeskuksella.

Tuntui, etten jaksanut enää En tuntenut olevani oma itseni.

Olin aivan loppu.

Kun sanottiin, että armeija vie ihmisiä lentokentälle,

ja he menevät eri paikkoihin, sanoin, etten välitä, minne menen.

Menisin minne tahansa, mihin lentokone veisi minut.

Vesi oli vetäytynyt. Otimme mukaan pyörätuolissa olevan äitimme

ja muun perheen. Kävelimme tyhjälle tontille, jolle helikopteri laskeutui.

Yli 200 82. maahanlaskudivisioonan helikopteria laskeutui New Orleansiin.

Ajatus oli evakuoida ihmiset ja huolehtia heistä lentokentällä.

Lentokentällä vastassamme olivat aseistetut kansalliskaartilaiset,

jotka käskivät nousemaan koneeseen.

Anelimme, että saisimme mennä siskomme luo.

Hän asui Houmassa, noin tunnin ajomatkan päässä New Orleansista.

Sukumme oli valmis ottamaan meidät vastaan.

Mutta meidät pakotettiin nousemaan koneeseen.

Emme voineet muuta. Heillä oli aseet.

Ensimmäiset koneet lastattiin. Kaikki tuntui sujuvan hyvin.

Mutta sitten eräs siviililentokoneen lentäjä sanoi:

"Emme voi lähteä. Ei ole matkustajaluetteloa."

Hän kertoi majurilleni, joka soitti minulle ongelmasta.

"He eivät ole lähteneet, koska matkustajaluetteloa ei ole."

Sanoin haluavani puhua hänelle.

Sanoin: "Monilla ei ole edes henkilö- papereita. Tietokoneita ei ole."

"Emme voi luoda matkustajaluetteloa. Voimme antaa paperia."

"Kun he kävelevät koneeseen, kerätkää nimet. Se on matkustajaluettelonne."

"Lennä nyt sitä helvetin konetta." Ja koneet lähtivät.

Kysyimme, minne kone laskeutuisi.

"Emme tiedä." Ettekö tiedä?

Kaikkien täytyy tietää, minne laskeudutaan.

Eikö heillä ole lentosuunnitelma?

He käskivät vain nousta koneeseen.

Emme tienneet mitään. Tiesimme lähtevämme New Orleansista.

Mieleni oli tyhjä. En tiennyt, mitä tapahtuisi.

Emme voineet hallita kohtaloamme.

He sanovat, että menemme Houstoniin, Atlantaan,

Chicagoon, San Franciscoon. Ties minne tässä päätyy.

New Orleansin lentokenttä on osa USA:n historian suurinta ilmasiltaa.

Yli 10 000 hurrikaanista selvinnyttä.

Apua on tulossa.

Evakuoituja on kuljetettu koko päivä Louis Armstrongin lentokentälle.

Bussit vievät myös ihmisiä pois ennen niin hienosta kaupungista.

Yksi päivä voi muuttaa kaiken.

Vuorokausi sitten rakennus takanani,

jossa oli tuhansia epätoivoisia pakolaisia, on tyhjennetty.

Jumala siunatkoon Yhdysvaltain maavoimia ja armeijaa.

He toivat järjestyksen kaaokseen, sekaannukseen ja anarkiaan.

-Jumalan siunausta. -Hienoa.

-All Americans auttaa amerikkalaisia. -Aivan niin.

Onko tämä Amerikka? Onko minulla liikkumisvapaus?

Luulin asuvani yhä Amerikassa.

Ajattelin, että hyvä on.

Teen, mitä he käskevät.

Teen yhteistyötä. En aiheuta hämminkiä.

Mutta palaan New Orleansiin.

Ensimmäinen Louisianan hurrikaanipakolaisten aalto

saapuu Texasiin bussilla New Orleansin Superdomesta.

Kun liikuimme ympäri maata,

uutismedia kutsui New Orleansista tulevia pakolaisiksi.

Dallasin koulut avaavat ovet myrskypakolaislapsille.

Dallas toimittaa rekkalasteittain lahjoituksia pakolaisille.

Miten voi olla pakolainen omassa maassaan?

Se loukkasi minun lisäkseni monia.

Emme ole pakolaisia.

Olemme amerikkalaisia, jotka joutuivat pulaan.

Paheksumme pakolainen-sanaa. Sitä ei pitäisi käyttää enää.

Olemme kulkeneet ja kulkeneet, yhdestä suojasta toiseen.

Mutta se ei haittaa, koska elämme.

Ei ole oikein, että perheenjäseniä on hajallaan joka puolella.

Emme tiedä, missä he ovat.

Pakolaisia on noin miljoona, ja 30 osavaltiota ottaa vastaan evakuoituja

maan suurimmassa muuttoliikkeessä 70 vuoteen.

He olivat maan sisällä siirtymään joutuneita.

Ihmisten oli pakko muuttaa Katrinan takia.

Uskon, että nykyhistoriassa

se oli ensimmäinen kerta monille amerikkalaisille.

En ollut kuullutkaan Texasin Austinista.

Mutta Austinissa meistä välitettiin.

Mutten tiennyt elämäni suuntaa.

KATRINAN TAKIA YLI MILJOONAN PITI LÄHTEÄ POIS MEKSIKONLAHDELTA

Asun Tennesseen Memphisissä. Olen kuitenkin New Orleansista.

Olen Georgiassa. Menetin kaiken kotonani.

Asun nyt Oklahoman Normanissa.

-Texasin Houston. -Haluan palata kotiin.

Olin ennen neworleansilainen. Synnyin ja vartuin siellä.

Noin kuukausi Superdomesta lähdön jälkeen, kun vesi vetäytyi,

saatoin palata katsomaan taloamme St. Bernardin piirikunnassa.

Tuhon voi nähdä.

Oli outoa palata, kun kaupunki oli tyhjennetty.

Kaupunki tunnetaan juhlimisesta, ruoasta ja äänekkyydestä.

Oli kuolemanhiljaista.

Kun palasin New Orleansiin, kaikki näytti kuolleelta.

Kaikki haisi kuolleelta. Siellä oli autiota.

Luoja, en voinut uskoa sitä. Ajattelin, ettei sitä korjata koskaan.

Hautausmaa. Pahinta, mitä olen koskaan nähnyt.

Meillä on maanpäällisiä hautoja.

Vesi kyllästi maan ja sai monet haudat nousemaan ylös.

Arkkuja tulee esiin.

Olimme hiljattain haudanneet serkkuni.

Hänen arkkunsa oli näkyvissä.

Hautoja on perheeni hautojen päällä.

Katsokaa ympärillenne. Tämä ei ole hyvä juttu.

Kukaan läheisiään haudannut ei halua nähdä tällaisia hautoja.

Hitto, en ollut valmis tähän.

On eri juttu ajatella menetystä

kuin nähdä se. Kun sen näkee, se on todellista.

Kun näin kotini ensi kertaa, olin järkyttynyt.

Kyyneleet valuivat kasvoilleni.

Talon sisällä oli yhä mutaa. Siellä oli mutainen sotku.

Kaikki tavarani olivat pilalla. Kaikki kuvani. Kaikki.

Hometta oli melkein kattoon asti.

Syntymätodistukset, kuvat. Kaikki oli mennyttä.

Kun palaa aiemman unelmansa luokse

ja tajuaa, että se on tuhottu...

Mietin, mitä oikein teen.

Voi veljet.

Katso kämppääni. Se on maan tasalla.

Äitini traileri.

Ja toinen kämppäni, jonka rakensimme juuri, on vinossa.

Katso kämppääni.

Tämä ei edes tunnu kodilta.

Hei, tyttö. Hei, Cinnamon. Sillä on ikävä sinua.

Sillä on ikävä sinua.

Toinen koirani...

Se oli tässä...

Se oli tässä talossa.

Katso sitä nyt.

Katso kamojani. Laajakuvatelkkarini.

Mikä tuho.

Martin Luther King.

Vanhoja kirjeitäni armeijasta.

Armeijakirjat ovat kunnossa.

Pitää kulkea juttujen yli ja läpi päästäkseen juttujen luo.

En pääse tuonne.

Siellä on niin paljon paksua mutaa.

Se riittää, mutta tämä talo on romuna.

Katso, miten paksua muta on. En pääse minnekään.

En löydä etsimääni.

Mutta sanotaan, että mitä saankin,

kai se on ihan okei. Mutta...

En haluaisi lähteä näin. Tämä on ihan perseestä.

Kaikki, minkä eteen tehtiin töitä, tai mikä saavutettiin itse...

Vaikka ei ollut paljon, tämä oli omaa. Tiedätkö?

Se jättää hämmentyneeksi. Mitä teemme?

Miten korjaamme tämän?

Silloin tuntui, ettei sitä voisi korjata.

Louisiana lopetti tänään hurrikaani Katrinan uhrien ruumiiden etsimisen.

Osavaltion kuolonuhrien määrä on nyt 964.

Kuumuuden, viestinnän puutteen ja lääkkeiden puuttumisen takia

monet kotoa löytämistämme kuolleista olivat vanhuksia, köyhiä ja vammaisia.

Ja he olivat yksin.

LOUISIANA LOPETTI ETSINNÄT NEW ORLEANSISSA 3. LOKAKUUTA 2005

VUONNA 2023 HURRIKAANI KATRINAN VIRALLINEN KUOLONUHRIEN MÄÄRÄ ON 1 392

Kun kävelimme vedessä,

veljeni potkaisi stop-merkkiä, ja jalkaan tuli reikä.

Hän kuoli tulehdukseen.

Veljentyttärelläni, joka käveli kanssamme, oli lupus.

Hän ei voinut ottaa lääkkeitään.

Hänelle kehittyi aivokalvontulehdus, joka eteni aivoihin.

Hän ei voinut puhua. Vain maata silmät auki.

Muun muassa siitä syystä en halunnut palata New Orleansiin.

En halunnut elää sitä uudelleen.

Näimme ilmasta kilometreittäin tulvan vallassa olleita taloja.

Jopa 250 000 kotia voi olla asuinkelvottomia.

New Orleansissa kaupungin jälleen- rakentamissuunnitelma vihastutti.

Kaikki keltaisella alueella asuvat voivat joutua muuttamaan.

Vihreällä merkityt uudet puistot auttavat hallitsemaan tulvia.

Asukkaat sijoitetaan uudelleen punaisella ympyröidyille alueille.

Joku keksi suunnitelman

muuttaa eri alueet viheralueiksi,

jotka keräisivät myös vettä myrskyjen aikana.

Erittäin hyvä idea.

Paitsi että siellä asui ihmisiä.

Kun suunnitelma uudesta New Orleansista laadittiin, suutuin.

Monilla alueilla sosioekonomisesti alimpana olevat ihmiset

ja ihmiset, joilla ei ollut ääntä, jätettiin huomiotta.

Meidän pitää tunnistaa kiinteistöt, joista voi tulla osa järjestelmää.

Lower 9th Wardin piti olla viheralue.

Miten teette viheralueen minun tontistani?

Kun kartta julkaistiin, ajattelin heti, että ei helvetissä.

Ei helvetissä johtuen asuintaloni perinnöstä.

En luovu isoisäni kiinteistöstä.

Jotkut pelkäävät, että mustia kaupunginosia laiminlyödään,

ja että ne saatetaan jopa purkaa, jolloin asukkaat jäävät kodittomiksi.

Se ei käynyt minulle.

Se ei käynyt useimmille asukkaille, jotka halusivat palata

ja rakentaa uudelleen kotinsa ja elämänsä.

Silloin ihmiset alkoivat miettiä,

miten voimme järjestäytyä ja taistella vastaan.

Kaikki New Orleansin harvaanasutut alueet

halutaan pakkolunastaa kiinteistöjen haltuun saamiseksi.

Meillä on asukas puhelimessa.

Hän katselee talon purkamista Galvezin ja Reynesin risteyksessä.

Hanki kaupungin lakimiehen numero.

Siirrämme ihmiset. Pysäytä vain puskutraktori.

-Vaaraa ei ole, jos ne pysäytetään. -Nämä ovat ihmisten koteja.

-He lähtevät. -Hienoa.

Kaupungissa on joukko vihaisia asukkaita, jotka vihastuvat lisää.

Se on ongelma.

Niin vihaisia, että he huusivat suunnitelman laatineelle komissiolle.

-Pyydän. -Älä sano minulle...

Suunnitelma on suuri ja uskalias. Sen laativat hyvin etevät ihmiset.

Mutta tiedättekö mitä? Jäitte junasta.

Heidän puolustuksenaan täytyy sanoa, että joillakin alueilla korkeuden

ja myrskyn aikaisen tulvimisen takia

jälleenrakentaminen ei ehkä ollut järkevää.

Mutta New Orleansissa kaikki on henkilökohtaista.

Täällä kasvaneille naapurusto on hyvin tärkeä. Koulu, jota he kävivät.

Jos pormestari ja kaupunki sanovat, että tämä osa ei palaa,

ja siitä tehdään viheralue, se satuttaa syvästi.

Vihaan sinua, koska olet juoninut taustalla saadaksesi maamme.

Niin on tapahtunut. Ei onnistu.

Tiedämme, että Kaliforniassa on maastopaloja.

Amerikan keskiosissa on tornadoja.

Floridassa on tulvia. Mutta heille ei sanota, ettei voi jälleenrakentaa.

Ei ole oikein, että yritätte viedä kiinteistömme.

Kuten sanoin, vain kuolleen ruumiin yli. En kuollut Katrinan mukana. Hei.

Vastareaktio oli niin paha, että pormestari sanoi, ettei sitä tehdä,

eikä mitään muutakaan, mitä paikalliset eivät halua.

Meillä yhteisönä on päätösvalta siitä, miten etenemme.

Jos resursseja ei ole, miten elämän voi koota uudelleen?

Vauraammilla alueilla asuneet ovat täällä ylhäällä.

Kuka tarvitsee eniten resursseja?

Täällä vai alhaalla olevat?

Ei yhtäläisyyttä, vaan oikeudenmukaisuutta.

Katastrofista selviäminen on suoraan verrannollinen

valmistautumiseen ja varakkuuteen ennen katastrofia.

Pohjimmiltaan köyhät köyhtyivät ja rikkaat rikastuivat.

Kun padot murtuivat 10 vuotta sitten, haukoimme henkeä

mahdollisuudelle, että silmänräpäyksessä

tuntemamme New Orleans olisi poissa.

10 vuotta Katrinan jälkeen emme enää toivu tai jälleenrakenna. Nyt luomme.

Käynnissä on kauppojen ja ravintolojen rakentamisbuumi.

Missä muualla voi menettää 100 000 ihmistä

ja saada 600 ravintolaa enemmän kuin ennen Katrinaa?

Haluatko tomaattia?

Hyvät naiset ja herrat, kaupunkinne muuttuu silmienne edessä.

-Mitä hän tilasi? -Kokeilen alligaattorimakkaraa.

Se oli kahden kaupungin tarina.

Loput kaupungista kokosi itseään.

Mutta kysykää 9th Wardin asukkailta.

Kysykää heiltä, mitä jäi jälkeen.

ASUKASLUKU ENNEN KATRINAA: YLI 14 000

ASUKASLUKU VUONNA 2022: 4 630

Joissain tapauksissa kaupunki palasi.

Mutta se ei palannut tasapuolisesti kaikille.

Louisiana sai liittovaltiolta 10 miljardia dollaria

Road Home -ohjelmaa varten.

Se on Amerikan historian suurin asumisen elvytystoimi.

Suunnitelmani tarjoaa reilun ratkaisun

ihmisten palauttamiseksi koteihin ja yhteisöihin.

Tämä on suuri voitto Louisianalle.

Road Home ei vienyt monia mihinkään.

Road Homen piti kattaa vakuutuksen ja muun valtion avun kattamattomat kulut.

Ihmiset ovat odottaneet kuukausia

rahojen maksamista, byrokratian tukahduttamina.

Aina kun hallinnolta haettiin Road Home -avustusta,

säännöt tuntuivat muuttuvan viikosta toiseen.

Pitää käyttää enemmän aikaa ja energiaa,

kun hurrikaani Katrinan henkiset vaikutukset tuntuivat edelleen.

Se on musertavaa.

Road Homessa oli kohtalokas virhe.

Rahaa myönnettiin korjauskulujen tai arvon perusteella, kumpi oli pienempi.

Köyhimmillä alueilla talon myrskyä edeltävä arvo

oli yleensä pienempi kuin remontoinnin hinta.

Ne alueet olivat enimmäkseen mustia.

Asukkaat Lakeview'ssa, pääosin valkoisella

keski- tai yläluokan alueella, joilla oli jo resursseja korjaamiseen,

saivat enemmän rahaa kuin esimerkiksi Lower 9th Wardin asukkaat,

vaikka rakennusmateriaalit maksoivat saman verran.

Kakkosnelonen talooni maksaa saman verran

kuin kakkosnelonen toisen taloon.

Miksi minulle siis annetaan eri rahasumma?

Aivan kun he olisivat sabotoineet elpymistä mustien alueilla.

Kaikki haluavat kotiin, mutta hallinto yrittää pitää meidät poissa kotoa.

Kiinteistöni korjaaminen olisi maksanut ainakin 250 000 dollaria.

Minulla oli täysi vakuutus, mutta olin juuri ottanut lainaa taloa vastaan,

ja talo laitettiin vakuudeksi.

Kun myrsky iski ja menin takaisin, pankki otti rahat.

He sanoivat, etteivät antaisi minulle mitään.

En saanut Road Homesta mitään.

Talonomistajat voivat korjata, jälleenrakentaa, hyväksyä lunastuksen

ja siirtyä muualle Louisianassa tai myydä ja lähteä osavaltiosta.

Aloin miettiä, mitä he yrittivät tehdä. Ette saa kiinteistöäni,

koska en myy.

Jotkut luovuttivat, eivät halunneet sitä päänvaivaa,

ja ottivat lunastuksen.

He onnistuvat saamaan monet lähtemään kaupungista.

Oltuani Austinissa yhdeksän ja puoli vuotta palasin New Orleansiin.

Mutta kun palasin, edullisia asuntoja ei enää ollut.

Ei enää taloja lähiössä, josta sai kaksion 300 dollarilla

ja kolmion 500 dollarilla.

Siihen aikaan useimmat talot olivat paritaloja.

Perhe kummallakin puolella.

Mutta Katrinan jälkeen

alettiin tehdä yhden perheen taloja kahden perheen taloista, kuten tässä.

Kaksi perhettä jää ilman taloa.

Elinkustannukset olivat niin korkeat, että päätin lähteä New Orleansista.

Katrinan jälkeen en voinut palata heti kotiin,

koska piti tehdä töitä ja tienata.

Isäni oli ollut puuseppä vuosia.

Ajoin Kaliforniaan työskentelemään hänen kanssaan.

Nyt pitää vain katsella maisemia, mennä sinne, minne Jumala haluaa,

ja palata kotiin lopulta.

Ajattelin vain uutta alkua, koska tiesin, mitä jätin taakseni.

Paljon tuhoa ja tuskaa.

Minulla oli hetkiä, jolloin

lauloin vanhaa virttä isoäidiltäni ja kuljin vuorten halki.

Herra, kiipeän korkeille vuorille.

Yritän päästä kotiin.

Se oli minun juttuni.

Yritin vain päästä kotiin, enkä vielä tiennyt, missä koti oli.

Yritän päästä kotiin.

Kiipeän korkeille vuorille.

Tulin takaisin New Orleansiin äitini takia.

Äitini syntymäpäivä oli 30. marraskuuta.

Täytin 50 vuotta. Mikä siunaus.

Myrskyn jälkeen FEMAn asuntovaunuja oli ympäriinsä.

Toinen asuntovaunu taloni edessä.

Hän sai rahaa Road Home -ohjelmasta.

Äitini osti tämän trailerin.

Niillä rahoilla äiti osti vihdoin ison traileritalon,

jotta meillä olisi majapaikka.

Mutta noin 20 päivää myöhemmin äitini kuoli.

Minulla on jäljellä vain nämä kuvat.

Jatkoin talon remontoimista.

Se on melkein valmis. Tehtävää on vielä.

Mutta vuosien myötä apurahat alkavat loppua.

Lopulta minun piti muuttaa muualle ja tienata taloon käytettäviä varoja.

Tulen aina välillä takaisin ja korjailen juttuja.

Tehtävää on vielä paljon, mutta...

Jokin sisälläni sanoi,

että äitini ja kaiken hänen tekemänsä vuoksi talo pitää saada valmiiksi.

Vaikka talon valmiiksi saaminen oli mahdotonta.

Aina kun palaan tänne, mieleeni tulee muistoja elämästäni,

äidistäni, isäpuolestani ja kaikista läheisistäni täällä.

Naapurini on poissa. Kaikki ovat poissa.

On masentavaa tulla tänne ja tietää, ettei keitään minua tuntevia

ole enää täällä.

Mielessä välähtelee kuvia ja videoita siitä, mitä oli aiemmin.

Mutta sitä ei enää ole.

Kun minusta vihdoin tuntui, että olin tehnyt kaiken voitavani,

tuntui siltä, että äitini henki oli ympärilläni ja sanoi:

"Aika lähteä. Voit mennä. Ei se mitään. Älä huoli."

Ja minä lähdin.

Hurrikaani Katrina paljasti suuret puuteet

hurrikaanisuojajärjestelmän padoissa ja tulvamuureissa.

Kongressi antoi 14,6 miljardia dollaria sen korjaamista varten.

Kaikki tämä tehtiin Katrinan jälkeen.

Tätä katsomalla näkee, että rakenne on erilainen.

Se on vakaampi ja yltää syvemmälle.

Se kestää paremmin nousevan veden tai tuulen rasituksen.

Katrinan jälkeen maavoimien pioneerijoukot korjasivat padot.

Monet korjaukset ovat melko vankkoja.

Mutta pioneerijoukot myönsivät itse hiljattain,

että korkeutta määritettäessä

he eivät ottaneet huomioon ilmaston lämpenemistä.

Pian parannusten valmistumisen jälkeen pioneerijoukot ilmoittivat,

että vajoamisen ja merenpinnan nousun takia patoja pitää kohottaa myöhemmin.

Noin 70 vuodessa vedenpinta New Orleansin ympärillä

nousee yli metrin nykyistä korkeammalle.

Lisäksi monet kosteikot ovat poissa. Kitkaa ei ole.

Vesi voi liikkua pidemmälle ja nousta korkeammalle.

Mitä ilmastonmuutokseen tulee,

se vaikuttaa ensimmäisenä ja pahimmin ei-valkoisiin yhteisöihin.

Monilla näiden yhteisöjen asukkailla

ei ole samoja resursseja kuin muilla.

He ovat suuremmassa vaarassa tulevaisuudessa tapahtuvan suhteen.

Tänä iltana Maria tuhoaa Puerto Ricoa.

Valitettavasti tilanne ei parane.

-Laajamittaista tuhoa Lahainassa. -Se vain pahenee.

Tappavin ja tuhoisin myrsky Pohjois-Carolinan historiassa.

LOS ANGELESIN MAASTOPALOT 2025

19 VUOTTA KATRINAN JÄLKEEN

Tämä on koti. Olen ollut täällä koko ikäni.

Mutta eniten minua vaivaa se,

että Lower 9th Ward, pahiten kärsinyt alue,

on unohdettu.

Kokonainen kaupunginosa, 9th Ward, näyttää olevan kattoja myöten vedessä.

Sanoin aiemmin tänään, etten uskonut tuhosta tulevan suurta. Olin väärässä.

Ympäristöllinen epäoikeudenmukaisuus,

jota yhteisössämme tapahtuu, on ihmisen aiheuttamaa.

Mutta se tarkoittaa myös, että ihminen voi ratkaista sen.

Muistan, että pikkupoikina kävimme suolla.

Se oli ihmemaamme, leikkikenttämme.

VUONNA 2008 RYHMÄ ASUKKAITA

PERUSTI SANKOFAN KOSTEIKKOPUISTON LOWER 9TH WARDISSA

Puisto oli aluksi pieni, ja se kasvoi.

PUISTO ON LUONTOALUE YHTEISÖLLE JA VÄHENTÄÄ RANNIKKOTULVIEN VAIKUTUSTA

Se on vähän samanlainen kuin ennen.

Sypressejä istutetaan.

Siellä on ulkoluokkahuone.

Voi kalastaa.

Olen puiston lähettiläs. Toivotan ihmiset tervetulleiksi.

Kerron lapsuudestani samalla alueella ja siitä, mitä yritämme tehdä.

Koska teemme tämän itsemme vuoksi,

aloittaaksemme alusta. Uusi alku.

Kun Katrina iski ja vei monia vanhimpiamme,

menetimme paljon historiaamme.

He juhlivat yhdessä.

He ylistivät Herraa yhdessä.

Se oli todellinen yhteisö.

Monet eivät voineet palata. Monet eivät palanneet.

Se on sydäntä särkevää. New Orleans menetti

ehkä kaksi sukupolvea.

Se vei pois paljon kulttuuria,

jota tällä alueella on.

Niinpä halusin palata yhteisöön

ja tehdä, mitä minun piti.

En lopettaisi ennen kuin pääsisin takaisin

siihen pisteeseen, missä aioin olla vuonna 2005.

Kaikki Katrinan jälkeen tienaamani rahat

on käytetty siihen, että pääsen takaisin kampaamooni ja kiinteistööni.

Se on minun.

Ja kuten sanoin Road Homen väelle,

heidän pitää kammeta se ryppyisistä käsistäni, jos he aikovat saada sen.

New Orleans on muuttunut paljon Katrinan jälkeen.

Sisään mentiin portaita pitkin tästä.

Ja tultiin olohuoneeseen. Se oli tontin levyinen.

Keittiö oli täällä.

Täällä äiti teki kuuluisia ruokiaan.

Olen New Orleansin poika.

Siitä maasta tulee tiettyä energiaa.

Se talo oli minun jatkeeni.

Ja vaikeinta oli purkaa talo.

Tuntui kuin veisin pois osan itsestäni.

Tulin takaisin tänne, koska en voinut pysyä poissa.

Halusin olla kotona. Mutta nyt tämä on uusi New Orleans.

Se on täysin erilainen.

Juuret ovat täällä, mutta puu on katkaistu.

Meillä on yhä kulttuurimme, ja se on hyvä asia.

Monet ystäväni jatkoivat Mardi Gras'n naamioperinnettä Katrinan jälkeen.

Isäni sanoi, ettei syytä huoleen.

Se oli heidän elämänsä. Ja minunkin elämäni.

Mardi Gras -aamuna kerron sinulle tarinan.

Kuulun isäni perustamaan Flaming Arrows -heimoon.

Me olemme Flaming Arrows.

Isäni oli intiaanipäällikkö. Äitini oli ompelija.

Emme ole Mardi Gras -intiaaneja.

Oikea nimi on Black Masking Indians.

Karnevaaliaamuna pidämme pukuja kunnioittaen alkuperäisasukkaita,

jotka auttoivat kansaamme.

Täältä tullaan.

Olemme Flaming Arrows.

Se on kulkenut suvussa sukupolvelta toiselle.

Pukeudun viimeistä kertaa,

mutta minulla on lapsenlapsia, ja jatkan perinnettä.

Pitää ojentaa soihtu eteenpäin.

Yksi serkuistani, jolle luovutan heimoni, sanoi:

"Sinun pitää palata kotiin, koska emme voi antaa sinun lähteä noin."

KEVININ VIIMEINEN KERTA PÄÄLLIKKÖNÄ

Vien yhä New Orleansin mukanani kaikkialle.

Ennen Katrinaa en olisi uskonut, että lähtisin New Orleansista.

Luulin, että olisin neworleansilainen koko ikäni.

Mardi Gras -aamu.

Rakastan New Orleansia, mutta se ei ole sama New Orleans.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin se on täysin erilainen.

Puhe on erilaista, kävely on erilaista.

Alue, jossa kasvoimme perheidemme kanssa, on täysin erilainen.

Katrina vei paljon.

Mutta se ei vienyt ylpeyttäni, arvokkuuttani tai kulttuuriani.

Voin sanoa New Orleansista, että siellä on selviytyjiä.

Olemme kanarialintuja hiilikaivoksessa nimeltä Amerikka.

Katrinan jälkeen koettujen kauhujen ei olisi tarvinnut tapahtua.

Minulle ei voi mitenkään perustella,

miksi hurrikaani Katrina muuttui katastrofista tragediaksi.

Pohjimmiltaan se osoittaa, miten paljon välitimme silloin

haavoittuvaisimmista, ja miten paljon välitämme nyt.

Amerikasta tekee mahtavan

kykymme auttaa muita hädän hetkellä.

Mutta siitä läksy opitaan.

Meidän pitää herätä.

FEMAN JOHTAJA MICHAEL D. BROWN EROSI 12. SYYSKUUTA 2005

KOHDATTUAAN ARVOSTELUA TOIMINNASTAAN, VAIN KAKSI VIIKKOA MYRSKYN JÄLKEEN

RAY NAGIN TOIMI PORMESTARINA VUOTEEN 2010 ASTI

VUONNA 2014 HÄN SAI 10 VUODEN VANKEUSTUOMION KORRUPTION TAKIA

KATRINAN JÄLKEEN KENRAALILUUTNANTTI RUSSEL HONORÉSTA TULI JOHTOHAHMO

KATASTROFINHALLINNASSA JA YMPÄRISTÖOIKEUDENMUKAISUUDESSA

Käännös: Anu Miettinen