Original subtitles

Meillä meni lujaa.

Olimme voittamassa sodan.

Ei kahta sanaa.

Ja sitten…

Mennään!

Alas!

Alas!

Paska!

Se oli kuin loppumaton virta -

laukauksia.

POIKANI KUOLI VIETNAMISSA. MIKSI, AMERIKKA?

VIETNAM SOTA, JOKA MUUTTI AMERIKAN

JAKSO 2 POHJOINEN NOUSEE

Vuonna 1967 sotaa oli jatkunut kaksi vuotta,

ja Amerikka oli kokenut useita vakavia takaiskuja.

Silti se uskoi voittavansa sodan valtavan ylivoimansa ansiosta.

Me etenemme.

USA:N PRESIDENTTI

Olemme tyytyväisiä tuloksiin.

Tuotamme suurempia menetyksiä kuin kärsimme itse.

Samaan aikaan, kun presidentti lupaili nopeaa voittoa,

USA oli tietämätön siitä, että Vietkong oli käynnistämässä yllätyshyökkäystä -

kymmeniin Etelä-Vietnamin kyliin ja kaupunkeihin.

Hyökkäyksistä uskaliain olisi hyökkäys Saigoniin,

Etelä-Vietnamin pääkaupunkiin ja Yhdysvaltojen operaatiokeskukseen.

ETELÄ-VIETNAM

Vietkongilla oli sissiarmeijan lisäksi noin 4 000 peitesotilasta -

soluttautuneina Saigonin kaduille.

VIETKONGIN SOTILAS

Komentajani sanoi:

"Menkää kaupunkiin nuuskimaan kohteita."

Niinpä kehitin itselleni peitehahmon.

Olin pienikokoinen,

joten ryhdyin kengänkiillottajapojaksi.

Tarkkailin kohteita, poistumisteitä ja sisäänkäyntejä.

Hyökkäys käynnistettiin päivänä, jona sitä vähiten odotettiin,

tammikuun 31. päivänä 1968,

vietnamilaisena uutenavuonna, jota kutsutaan nimellä tết.

Osapuolet olivat sopineet, että sinä päivänä ei taisteltaisi.

31. TAMMIKUUTA VIETNAMILAINEN UUSIVUOSI

Paul Healey oli sotilaspoliisina Saigonissa.

Oli hänen viimeinen vuoronsa. Hänen oli määrä palata seuraavana päivänä Bostoniin.

SOTILASPOLIISI

Olin partioimassa.

Kaikki oli rauhallista.

Yhtäkkiä radiopuhelimeen tuli kutsu.

Vihollisia lähetystössä.

Laukauksia ja uhreja.

Yhdysvaltojen suurlähetystöön hyökättiin.

Sinne pyydettiin apua.

Vihollisia sisällä.

YHDYSVALTAIN SUURLÄHETYSTÖ

Suurlähetystön alueella oli 19 Vietkong-sotilasta.

Heillä oli konetuliaseita ja kranaatteja.

Paikalla oli jo useita uutisryhmiä.

Saavuin sinne.

Tuossa minä olen.

Kaikki uutiskanavat olivat jo raportoimassa siitä. Ne kuvasivat kaiken.

Sotilaspoliisit menivät rakennukseen. He yrittävät saada tarkka-ampujat pois…

itse.

Vietkong oli sisällä.

He ampuivat kaikkea, mikä liikkui.

Maahan!

Ensin Paul Healey kiersi rakennuksen ulkokautta -

ja huomasi kaksi vihollissotilasta.

Kaksi Vietkong-sotilasta piileskeli sisällä.

Heitin käsikranaatin.

Se oli heidän loppunsa.

George Jacobson oli kakkoskerroksessa aseettomana.

Vihollinen oli portaikon alapäässä.

Healey lähestyi asuinrakennusta,

jossa diplomaatti George Jacobson oli ansassa.

Healey laati pelastussuunnitelman.

Käytin kaasua saadakseni Vietkongin perääntymään.

He yrittävät savustaa vihollisen ulos kyynelkaasulla.

Kaasunaamari tänne!

Repäisin jonkun päästä kaasunaamarin.

Heitin sen ylös.

Kysyin: "Onko sinulla ase?" Hän vastasi: "Ei ole."

Sanoin: "Tässä."

Hän otti aseesta kopin.

Kuulin kaksi laukausta.

Hän ampui Vietkong-sotilaan.

Juoksin ovelle.

Sisältä kuului Vietkong-sotilaiden ääniä.

Ryhmä ryntäsi rakennukseen loppujen Vietkong-sotilaiden kimppuun.

Maahan!

Viimeinen antautui.

Se oli ohi.

Häntä ei tarvinnut ampua.

Lähetystön ulkopuolella alkoi spontaani lehdistötilaisuus.

Miten he pääsivät alueelle? Tiedättekö yhtään?

Kuulemma muurinaukosta.

- Räjäyttivätkö he reiän? Ryömivät siitä. - Aivan.

Herra Jacobson, pakonne oli melkoinen. Miten se meni?

Kerrokseeni heitettiin kyynelkaasua.

Kävi vain elämäni tuuri, ja minä osuin ensin.

Minulle laskettiin sinä päivänä 13 tappoa.

Kaikki sanoivat minua sankariksi.

Ei tuntunut sankarilta.

Sanoin: "Tein vain työni."

Kenraali, miten arvioisitte tapahtumia?

Mitä vihollinen aikoo? Oliko isku iso…

Vihollinen käytti tết-rauhaa kavalasti hyväkseen…

USA:N KOMENTAJA VIETNAMISSA

…aiheuttaakseen mahdollisimman paljon tyrmistystä -

Etelä-Vietnamissa, etenkin asutuskeskuksissa.

Tết-hyökkäyksen isku Saigoniin oli Yhdysvaltain hallinnolle herätyshuuto.

Kenraali Westmorelandin päämajasta kerrotaan,

että kommunistit suunnittelivat kevättalven hyökkäyksen.

Tavoite oli kaataa Saigonin perustuslaillinen hallitus.

Kohteena ei ollut ainoastaan lähetystö.

Kohteita oli kymmenittäin kautta Saigonin.

Saigonin kaduilla taistellaan rajusti. Kuolleita ja haavoittuneita on paljon.

Moni nuori Vietkong-sotilas -

näki mahdollisuuden vallata maa takaisin vierailta tunkeilijoilta.

VIETKONG-SOTILAS

Kun olin noin kuudentoista,

yksi veljistäni kaatui sodassa.

Tämä oli minun tilaisuuteni kostaa.

VIETKONG-SOTILAS

Tunkeuduttuaan maahan -

amerikkalaiset tuhosivat kotikaupunkini ja tappoivat naisia ja lapsia.

Se ruokki vihaani.

Tiesin, ettemme palaisi sieltä elävänä.

Kohteemme oli presidentinpalatsi.

Amerikkalaiset väittävät voittavansa sodan.

Olemme nyt aivan Saigonin keskustassa,

aivan vastapäätä presid…

vastapäätä presidentinpalatsia.

Amerikkalaiset liittolaisineen panivat hanttiin,

eikä Vietkong päässyt tunkeutumaan presidentinpalatsiin.

Vietkong on suojautunut rakenteilla olevaan hotelliin.

Meidät jäljitettiin -

piilopaikkaamme.

Piileskelimme talossa presidentinpalatsia vastapäätä.

Kuulin laukauksia.

Minua osui kylkeen.

Huusin: "Pojat, minuun osui."

Silloin Nghia haavoittui.

Sanoin:

"En pysy -

teidän mukananne, pojat.

Minä vain hidastan teitä."

Bay Hon sanoi: "Ei.

Me elämme yhdessä tai me kaadumme yhdessä."

Pojat nostivat minut -

ja lähtivät kantamaan minua.

Sitten amerikkalaiset saivat meidät kiinni.

Amerikkalaiset yrittivät saada Saigonin hallintaansa.

Samaan aikaan taisteluja puhkesi kylissä ja kaupungeissa ympäri Vietnamia.

Vietkong hyökkäsi samanaikaisesti -

liki kaikkiin tärkeimpiin kaupunkeihin.

Tämä on toistaiseksi voimakkain kommunistien iskujen sarja.

Ainakin kymmenen provinssin pääkaupungissa on taisteltu.

Kiivaimmat taistelut käytiin vajaa tuhat kilometriä pohjoisempana -

Huen kaupungissa.

Kaksi päivää aiemmin se oli ollut unelias kaupunki.

Se oli John Bagwellin asemapaikka.

Liityin maavoimiin.

USA:N MAAVOIMAT

Se oli äidille kova paikka. Hän itki.

Linja-autoasemalla hän katsoi minua ja sanoi:

"Ei luoja. Tulet takaisin vanerilaatikossa."

Tuumin, että ei minulla mitään hätää ole. Minähän olin tiskijukka.

Hyvää huomenta, Vietnam!

Maavoimien erikoismies John Bagwell 1. ratsuväestä soittaa teille rokkia.

Kello on minuutin yli.

Kuuntelette Vietnamin suosituinta tiskijukkaa.

Olen DJ-asiantuntija John Bagwell…

Tammikuun 30. päivänä sain käskyn lähteä pohjoiseen Huen kaupunkiin -

käynnistämään uuden radioaseman.

ETELÄ-VIETNAM

Muistan kysyneeni kuljettajalta:

"Tämäkö se paikka on?"

Hän sanoi: "Niin. Tämä on radioasema."

Katselin ympärilleni. Pihaa kiersi piikkilanka-aita.

Amerikkalainen vartija sanoi, että sillä pidetään ankat pois pihoilta.

Kysyin: "Onko täällä turvallista?" Hän sanoi: "On. Täällä ei tapahdu mitään."

Tết-hyökkäys muuttaisi pian kaiken.

Kello oli noin kaksi tai kolme aamuyöllä.

Kaikenlaisia raketteja räjähteli.

Valojuovia.

Soitin komentokeskukseen. Sieltä sanottiin:

"Kimppuumme taidetaan hyökätä. Lähetämme jonkun hakemaan teidät."

Tässä vaiheessa joukot pyysivät lisävahvistuksia.

Eli…

Miten kuulin Huesta?

MERIJALKAVÄKI

No…

Olin kaljalla kolmelta aamuyöllä.

Näin se oli, valitettavasti.

Olin juhlimassa kotiinlähtöä.

Paikalle ryntäsi sotamies.

Hän sanoi: "Luutnantti, eversti haluaa tavata teidät."

Ajattelin, että mitä helkkaria nyt.

Eversti sanoi: "Alex, kuule.

Sinun täytyy nyt lähteä yhteen paikkaan Parfyymijoen rannalle. Nimi on Hue.

Tarvitsen sinut sinne."

Puuskahdin: "En halua lähteä enää mihinkään taisteluun.

Hitto. Olen säilynyt hengissä näin pitkään."

Eversti ei halunnut kuulla sitä.

Hän sanoi: "Luutnantti,

helkkari soikoon, nouset siihen kopteriin kello 16.30."

Lensimme Parfyymijoen yli Huen kaupunkiin.

Näimme, että alhaalla käytiin tulitaistelua.

Yhtäkkiä koko hemmetin linnake alkoi tulittaa meitä.

Myös kopteriin osui.

Laskeuduimme ja juoksimme, mitä kintuista lähti.

Aloimme mennä vihollislinjojen läpi.

Mene!

Vietkong oli kaikkialla.

Olimme saarroksissa.

Ajattelin: "Herra, armahda. Tämä taitaa olla loppuni."

Hueen oli matkalla myös toimittaja Thea Rosenbaum.

Tuossa minä saan siipeni.

TOIMITTAJA

Olin silloin vielä nuori ja kokematon.

Minulle oli aina sanottu: "Ai,

olet vain ABC News -kanavan toimituspäällikön vaimo.

Olet vain rouva Dick Rosenbaum."

Halusin todistaa kykyni.

Sanoin: "Minä lähden kentälle."

Kuulimme, että Huessa oli meneillään jotain isoa.

Thean raportointi Huesta tulisi osaltaan muuttamaan -

amerikkalaisten suhtautumista Vietnamin sotaan.

Ensimmäiseksi näin, että väkeä oli paljon.

Katselin sotilaita, jotka katselivat ympärilleen šokissa.

Ajattelin: "Voi luoja.

Täällä on meneillään jotain isoa."

Eräs kapteeni sanoi: "Niitä on kaikkialla."

Ja yhtäkkiä…

Helvetti pääsi irti.

Thea huomasi olevansa -

keskellä USA:n sotahistorian kiivaimpia kaupunkitaisteluja.

Hän dokumentoi tapahtumia nauhurille.

Laukauksia meistä nähden oikealta -

ja laukauksia joen vastarannalta.

Edessämme juoksee ihmisiä.

He ylittävät kadun ja juoksevat oikealle.

Menkää!

Juoksimme ja yritimme löytää suojaa jostain.

No niin, mennään. Takaa kaikki myös.

Kyyristelemme muurin suojassa.

Edessämme olevissa taloissa on tarkka-ampujia.

Sitten näin lipun. Sanoin: "Tuo ei ole Etelä-Vietnamin lippu.

Tuo on Pohjois-Vietnamin lippu. Mitä ihmettä?"

Tämänhän piti olla taputeltu. Amerikanhan piti voittaa tämä.

Sotilaat olivat tottuneet viidakkosotaan.

Mutta katutaistelu? Ei.

Siellä oli nuori maavoimien sotilas Kansasista.

Sanoin: "Nyt ei olla enää Kansasissa."

Pelottavinta oli epätietoinen odotus.

Olimme tiskijukkia.

Meistä kukaan ei ollut saanut varsinaista taistelukoulutusta.

USA:N MAAVOIMAT

Ja yhtäkkiä pohjoisvietnamilaiset aloittivat rakettitulituksen.

Tajusin olevani ikkunassa.

Yhtäkkiä näin nuoren vietnamilaissotilaan. Hän ilmestyi sinne kuin tyhjästä.

Hänellä oli pyssy.

Yksi luoti viuhui korvaani hipoen ohi.

Tiesin, että ellen ammu häntä, hän ampuu minut.

Tähtäsin ja painoin liipaisinta.

Ja ammuin hänet. Hän makasi kuolleena maassa.

Muistan katselleeni häntä.

Armeija opettaa tappamaan,

mutta sitä ei opeteta, miten ajatella, kun on tappanut jonkun.

Ylitseni vyöryi suru siitä, että olin ampunut jonkun.

En osannut käsitellä sitä.

Tiesin, että piti juosta pakoon, tai minut tapettaisiin.

Pohjoisvietnamilaiset ampuivat koko ajan minua kohti.

Katsahdin alas ja näin reiän. Tajusin saaneeni osuman.

Kun tết-hyökkäyksestä oli kulunut viikko,

USA:n ja Etelä-Vietnamin hallussa oli taas valtaosa isoista kaupungeista,

kuten Pleiku, Buôn Ma Thuột ja Nha Trang.

Mekongin suistossa ja osissa Saigonia käytiin yhä kiivaita taisteluja.

Kaupungissa on yhä arviolta 700 Vietkong-sotilasta.

Taistelut puhkesivat noin viikko sitten. Siitä asti on taisteltu.

Olet taistellut kentälläkin.

- Kumpi ennemmin? - Kenttä.

Huen taistelut olivat kuitenkin aivan oma lukunsa.

Siellä 10 000 pohjoisvietnamilaista taisteli katu kadulta.

Vietkong iski äkisti, ja pian ikivanha Hue oli saarrettu ja vallattu.

Kauanko Huen takaisinvaltaaminen vie?

Ainakin joitain viikkoja.

Paikka pitää putsata vihollisista.

Miksi se vie niin kauan?

Kaikkialla kaupungissa on poteroja.

Entä sinä? Alatko väsyä tähän?

Niin voi sanoa.

He ovat kaivautuneet maahan.

Aika tuhlaantuu turhaan juoksemiseen.

Ei sitä tiedä.

Mikä on vaikeinta?

Se, ettei tiedä, missä he ovat.

Heitä juoksentelee viemäreissä ja ojissa. Heitä voi olla missä vain.

Toivon vain pysyväni hengissä.

Olen aivan täynnä tätä. Kiva päästä kotiin.

En tiedä.

Tämä on pahin alue, missä olen sodan aikana ollut.

Onko tämä sen arvoista?

On. En tiedä. Ainakin sanotaan, että taistelullamme on tarkoitus.

Pohjois-Vietnamin armeija hyödynsi Huen kaupunginmuureja.

Se linnoittautui vanhaan linnakkeeseen kaupungin keskellä.

Alex Wellsin ja merijalkaväen sotilaiden täytyi nyt yrittää valloittaa linnake.

Ei ollut ulospääsyä. Ei takaovea.

Kenelläkään ei ollut aavistustakaan, että Vietkongilla oli sellainen voima.

Ne paskiaiset pieksisivät meidät.

Olisi kaivattu ilmatukea,

mutta rankkasateet ja myrskyt pitivät koneet maassa.

Kun sää on, mitä on,

odotamme, että taivas hieman kirkastuu, jotta saamme ilmatukea.

Yritämme häätää vihollisen muurilta, jotta pääsemme murtautumaan sisään.

Sen minä sanon, että kun nousin kopteriin,

ajattelin: "24 tuntia, ja olen taas täällä kaljalla everstin kanssa."

Mihin hemmettiin olen joutunut? Ja mitä oikein on tekeillä?

Miten tällainen on edes mahdollista?

Kyhjötämme vieläkin muurilla.

Odotamme määräyksiä.

Olemmeko joen etelä- vai pohjoispuolella?

Eteläpuolella.

Makasin paljaalla maalla.

TOIMITTAJA

Minua painettiin maahan.

Tulta!

Helkkari. Mentiin!

Missä he ovat? Tiedättekö?

Merijalkaväen sotilaat yrittivät soittaa Saigoniin.

Kukaan siellä ei uskonut heitä.

"Huessako? Ei Huessa mitään tapahdu. Ei mitään Saigoniin verrattuna."

Sanoin: "Teidän on saatava minut pois." Minulla oli mahtavia juttuja.

Näytti siltä, että meidät jyrätään.

En pelännyt. Tartuin puhelimeen ja sanoin:

"Tulittakaa kohdetta."

Kahden viikon jälkeen sää selkeni -

ja amerikkalaiset pommikoneet pääsivät ilmaan.

He tulittivat tauotta.

Tapoimme satoja.

Räjäytimme heidät.

Murtauduimme läpi.

Keikan piti kestää 24 tuntia.

Olin siellä lopuksi neljätoista päivää.

Neljätoista päivää -

silkkaa verta, suolenpätkiä, kuolemaa ja tuhoa.

Niin se vain oli.

Jalkaansa osuman saanut John Bagwell harhaili -

Hueta ympäröivillä pelloilla.

Ryömin riisipelloilla.

Vuodin runsaasti verta.

Yhtäkkiä näin amerikkalaisten tukikohdan.

Tunsin lämmön läikähtävän lävitseni.

Olen kuvaillut, että se tuntui -

lämpimiltä pannareilta lämpimän siirapin ja voin kera.

Tuolla näkyy liikettä.

En erota, onko siellä oja vai muuta. Seinämän juuressa on liikettä.

Kun pääsin lähemmäs,

ponnahdin pystyyn ja huusin: "Olen amerikkalainen! Älkää ampuko!"

Sieltä huudettiin: "Tuon äänen minä tunnen.

Bagwell! Luulimme, että olet kuollut."

Sain lämpimän vastaanoton.

Opin sen, että minä selviydyn.

Opin, että olen vahvempi kuin olin luullut -

ja että jos selviydyn Vietnamista, selviydyn mistä vain.

Thea Rosenbaum päätti, että hän selviää Huesta hengissä -

ja lähettää raporttinsa.

Kaikkialla on vieläkin tarkka-ampujia.

Tiesin, että käsillä oli iso juttu.

Sanoin: "Ei se ole mikään juttu, ellen pääse täältä lähettämään sitä."

Siellä oli lentäjä ja perämies.

Kysyin: "Järjestyisikö minulle kyyti?"

He sanoivat: "Eiköhän."

Ajattelin: "Jes!"

Niinpä lähetin juttuni Huesta.

Halusin näyttää jotain minulta itseltäni.

Sanoin: "En ole toimituspäällikön vaimo. Olen Thea Rosenbaum."

Kun raporttini alkoi levitä,

suuri yleisö Yhdysvalloissa tajusi, mitä Huessa oli tapahtunut.

Vietkong todisti kykenevänsä sotilas…

Minua suututtaa eniten se, kun kuulen:

"Meiltä kuoli tällä viikolla vain 68 miestä."

Miten niin, "68"?

Se tarkoittaa, että 68 perhettä on riekaleina.

Toivottavasti he tietävät, mitä tekevät. Elleivät tiedä, olemme pulassa.

Sitä miettii, onko se sen väärtti.

Tết-hyökkäys nosti kaatuneiden amerikkalaisten määrän yli 23 000:een.

HELMIKUU 1968 KAATUNEITA 23 280

Vietkongin tappiot olivat vielä raskaammat:

50 000 kaatunutta vain neljässä viikossa.

Tết oli suuri voitto,

mutta se vaati meiltä suunnattoman suuren uhrauksen.

Bay Hon ja Vu Minh Nghia tuomittiin kuolemaan.

Bay Hon kuitenkin pakeni,

ja Vu Minh Nghia vapautui osana vankienvaihtoa.

Nyt, tết-hyökkäyksen vuosipäivänä -

he kunnioittavat kaatuneiden toveriensa muistoa.

Bay Hon ja hänen toverinsa pelastivat henkeni.

Tết-hyökkäys näytti Amerikalle, mitä Amerikalla on vastassaan.

Vietkong on fyysisesti vahva.

Se on ovela. Se on vihollinen, jota täytyy kunnioittaa.

Ottaisin mielelläni 200 heikäläistä joukkoihini.

He ovat uskomattoman eteviä.

Amerikka vastaisi kutsumalla lisää joukkoja,

ja tết-hyökkäys oli todellisuudessa vasta alkua.

Vuodesta 1968 tulisi koko sodan verisin vuosi.

KERTOJA ETHAN HAWKE

Kaikki sarjassa käytetty arkistomateriaali on aitoa,

ja se on kuvattu Vietnamin sodan aikana.

Jos tapahtumasta ei ollut saatavilla kuvamateriaalia,

käytimme materiaalia, joka kuvaa vastaavia hetkiä sodassa.

Suomennos: Marianne Tenetz