Original subtitles

Downloaded from YTS.MX

Official YIFY movies site: YTS.MX

Joka vuosi talvi muuttaa maailmaamme -

luoden häikäiseviä hallan, lumen ja jään näytöksiä.

Meille se on taianomainen vuodenaika.

Muille eläimille se voi olla vuoden rankinta aikaa.

Mutta ne ovat kehittäneet uskomattomia strategioita -

selvitäkseen haastavista kuukausista.

Ne varastoivat paljon ruokaa selvitäkseen.

Ne kehittävät nerokkaita tapoja pysyä lämpimänä -

maailman kylmimmissä lämpötiloissa.

Ja löytävät ruokaa syvimmästä lumesta.

Talven päättyessä -

uusi lumieläinten sukupolvi nousee jaloilleen.

Nämä ovat kiehtovia tarinoita eläimistä, jotka elävät -

maailman vaativimmissa paikoissa.

Ne sopeutuvat selvitäkseen talven haasteista.

Talvi. Kimaltelevan, jäisen kauneuden kausi.

Tämä aika vuodesta on vaikeaa eläimille.

Talven saapuessa lämpötila alkaa laskea, -

ja lunta voi tulla monta metriä.

Ympäri maailmaa eläimet kohtaavat nämä olosuhteet päivästä toiseen.

Ruokaa on vaikeampi löytää, useimmat kasvit ovat kuolleet, -

ja jäällä ja lumessa on vaikeampi saalistaa.

Päivät lyhenevät.

Eläimillä on vähemmän aikaa löytää ruokaa ja vettä.

Olipa kyse pohjoisen jäälle menemisestä -

tai maailman pohjalle käpertymisestä, -

jokaisen eläimen on löydettävä keino selvitä rankimmasta kaudesta.

Monien eläinten avain talvesta selviytymiseen on valmistautuminen.

Työ on aloitettava kuukausia etukäteen.

Hokkaidon saarella Japanissa -

metsät loistavat syksyn liekehtivissä väreissä.

Muutos on merkki siitä, että talvi lähestyy nopeasti.

Siperianmaaoravalle tämä on kriittinen hetki.

Tämän uroksen on kerättävä mahdollisimman paljon ruokaa -

jotta se selviää tulevasta.

Se kilpailee aikaa vastaan.

Maaoravat ovat oravien heimon pienimpiä jäseniä.

Selvitäkseen talvesta -

niiden on löydettävä ja säilöttävä jopa neljä kiloa ruokaa -

maanalaisiin koloihinsa.

Niillä on nerokas tekniikka ruoan keräämiseen -

sisäänrakennetun varastonsa ansiosta.

Poskipussit voivat venyä kolme kertaa maaoravan pään kokoiseksi.

Ne voivat kerätä jopa 165 tammenterhoa päivässä.

Sen on saatava mahdollisimman monta ennen talviunta.

Se on raatanut viikkokausia rakentaakseen talvivarastoaan.

On kuitenkin vaikeaa löytää ruokaa ennen lajitovereita.

Kilpailu on kovaa.

Varsinkin, kun kolme kertaa isompi eläin ilmestyy reviirille.

Tämä maaorava ei anna punaoravan viedä sen ruokaa.

Se puolustaa reviiriään raivokkaasti, koska sen henki riippuu siitä.

Kun ruokaa on tarpeeksi, -

se kerää lehtiä ja ruohoa rakentaakseen pesän, jossa nukkua.

Asetuttuaan aloilleen se herää muutaman päivän välein -

ja syö varastostaan saadakseen energiaa.

Ruoan varastointi talveksi on elinehto monille eläimille.

Joillekin tämä strategia ei ole vaihtoehto.

Ne tarvitsevat erilaisen lähestymistavan.

Tuloksena on maailman upeimpia luonnollisia spektaakkeleita.

Talven lähestyessä miljoonat eläimet ovat liikkeellä.

Ilmassa.

Merellä.

Ja maalla.

Ne lähtevät eeppisille vaelluksille etsimään uusia ravinnonlähteitä -

tai paetakseen ankaraa säätä.

Karibut tunnetaan Euroopassa poroina.

Pohjois-Amerikassa nämä sitkeät eläimet vaeltavat -

talvehtimismailleen suurina joukkoina.

Yhdessä laumassa voi olla lähes 200 000 yksilöä.

Majesteettiset sarvivalaat viettävät kesänsä Arktiksen rannikkovesissä, -

mutta talven lähestyessä valaat suuntaavat kauas merelle.

Täällä nämä lähes myyttiset olennot löytävät ravintoa syvältä merestä -

ja nousevat hengittämään jään aukkojen läpi.

Alaskassa sadattuhannet hietakurjet suuntaavat etelään Meksikoon -

yli 4 000 kilometrin päähän.

Kurjet ovat maailman vanhimpia lintuheimoja.

Ne ovat matkustaneet näin miljoonia vuosia.

Lento on työläs, mutta niiden on sinniteltävä selviytyäkseen.

Kaikki eläimet eivät kuitenkaan pakene talven kiristyvää otetta.

Eräs arktisen elämän asiantuntija odottaa sitä innokkaasti.

Jääkarhu.

Se paistattelee syksyn auringon viimeisissä säteissä.

Kanadan arktisella alueella karhut kokoontuvat rannikolle -

odottamaan meren jäätymistä, jotta ne voivat saalistaa jäällä.

Niiden pääsaalista ovat norpat ja partahylkeet, -

mutta ne viettävät suuren osan ajastaan merellä, -

ja karhut tarvitsevat jäätä päästäkseen niiden luo.

Karhujen on odotettava hetkeään maalla.

Kesän aikana ne elävät rasvavarastoillaan, -

mutta nyt ne hupenevat.

Monet karhut alkavat syödä kasveja, juuria ja marjoja, -

mutta se ei riitä niille.

Ilmaston muuttuessa -

talvijäätä muodostuu myöhemmin ja sitä on vuosi vuodelta vähemmän.

Karhut joutuvat selviämään niukilla antimilla vielä pidempään.

Jääkarhut ovat yleensä yksineläjiä, -

joten niiden näkeminen yhdessä on harvinaista.

Niille tämä on tilaisuus arvioida tulevia kilpailijoita -

mutta se kuluttaa arvokkaita energiavarantoja.

Vihdoinkin odotus on ohi. Jää on tulossa.

Syvän talven saapuessa -

suuri osa planeetasta kokee taianomaisen muutoksen.

Lämpötilojen laskiessa -

järvet ja joet jäätyvät.

Lumihiutaleet tanssivat ilmassa.

Maisemista tulee talven ihmemaita.

Mutta nyt elämä on paljon rankempaa.

Yksi eläinten suurimmista haasteista on ruoan löytäminen.

Pohjois-Amerikan Kalliovuorilla -

lumi voi olla valtavissa kinoksissa.

Tässä vaikuttavassa vuoristossa elää harvoin nähty kissaeläin.

Punailves.

Selvitäkseen näissä olosuhteissa se etsii aina seuraavaa ateriaansa.

Punailveksille on kehittynyt erinomainen kuulo.

Niiden korvat liikkuvat edestakaisin toisistaan riippumatta -

paikantaakseen saaliista tulevat äänet.

Korvatupsujen uskotaan vahvistavan ääntä.

Mitä syvempää lumi on, sitä vaikeampi tehtävä on.

Asiantuntijatkaan eivät aina onnistu.

Ehkä joki tarjoaa mahdollisuuden.

Vulkaanisista kuumista lähteistä vettä saava joki ei jäädy.

Lämmin turvapaikka houkuttelee eläimiä kilometrien päästä.

Punailveksen lempiruokaa ovat jänikset, -

mutta neuvokkaana kissana se kokeilee onneaan -

lähes minkä tahansa kanssa.

Tämä kissa ei näytä haluavan kastella tassujaan.

Sen on löydettävä sopiva kohde.

Tällä kertaa ei onnistanut.

Mutta nämä päättäväiset kissat ovat sinnikkyyden mestareita.

Tarkkojen korviensa ansiosta -

tämä ilves on kuullut pienimmätkin äänet lumen alla.

Sen tassut ovat pehmeät ja hyvin pehmustetut.

Se käyttää lohkareita astinkivinä ja voi liikkua ääneti.

Tässä kissa ja hiiri -leikissä on selvä voittaja.

Selvittääkseen ongelman löytää ruokaa syvästä lumesta -

yksi eläinryhmä käyttää erilaista strategiaa.

Se muuttaa ruokavaliotaan talvella.

Tämä on Shiretokon niemimaa kaukana Pohjois-Japanissa.

Täällä vuorenhuiput peittyvät lumeen kahdeksaksi kuukaudeksi vuodesta.

Siellä elää uskomattoman sitkeä eläin, japaninkauris.

Tähän aikaan vuodesta lumisissa metsissä on vähän syötävää.

Näissä olosuhteissa liikkuminenkin on vaikeaa.

Kaiken lisäksi monet naaraista ovat tiineinä, -

koska ne synnyttävät keväällä.

Löytääkseen ruokaa kauriit kaivautuvat lumeen sorkillaan -

etsiessään mitä hyvänsä kasveja.

Ankarina talvina japaninkauriit sopeuttavat ruokavaliotaan -

lisäämällä siihen ravinnonlähteen, jota on helpompi löytää:

puun kaarnan.

Yllättävää kyllä, kaarnalla on ravintoarvoa, -

mutta peurat selviävät pelkällä kaarnalla -

ruoansulatusjärjestelmänsä evoluution takia.

Kauriin vatsassa on neljä osaa, joissa on entsyymejä, -

jotka sulattavat kasveja, oksia ja kaarnaa -

ja hajottavat selluloosaa.

Se on kova materiaali, joka on niiden tarvitsemien ravinteiden tiellä.

Huomattava sopeutuminen, -

jonka avulla ne saavat kaiken irti niukasta ravinnosta.

Ympäri maailmaa eläinten on oltava neuvokkaita ja luovia -

saadakseen tarvitsemansa ravinnon talveksi.

Sudet saalistavat yhdessä suuria eläimiä, kuten biisoneita.

Yksi kaato voi pitää koko lauman ravittuna viikkoja.

Myyrät kaivautuvat lumen alle -

päästäkseen tarvitsemiensa kasvien luo.

Valkopäämerikotkat taistelevat raivokkaasti kilpailijoita vastaan.

Talvella ei ole helppoa pysyä hyvin ravittuna.

Eläimet, jotka sopeutuvat uusiin olosuhteisiin, -

ovat niitä, jotka voittavat.

Naali selviää pohjoisen pakkasesta -

paksun valkoisen turkkinsa ansiosta.

Se on taitava saalistaja, joka syö lähinnä sopuleita ja myyriä.

Mutta kamppailu ruoasta on jatkuvaa.

Alaskassa avautuu uusia mahdollisuuksia.

Deadhorsen kaupunki -

on yksi maailman syrjäisimmistä asutuksista -

yli 300 kilometriä napapiiriltä pohjoiseen.

Naali tietää, että täällä on ruokaa.

Mutta sen on oltava varovainen.

Sen on välteltävä ihmisiä ja koneita, -

ja lisäksi täällä asuu punakettuja.

Lupaus ravinnosta on houkutellut nekin kaupunkiin.

Naalin hajuaisti johdattaa sen ravinnon luo.

Punakettu on kaksi kertaa sen kokoinen -

ja voisi helposti tappaa sen.

Naali on löytänyt etsimänsä.

Jäätyneet tähteet riittävät pitämään sen liikkeellä.

Tämä urhea nisäkäs hyödyntää uutta maailmaa selviytyäkseen.

Sillä on myös hämmästyttävä kyky kadota arktiseen maisemaan -

valkoisen turkkinsa ansiosta.

Se ei ole ainoa talvieläin, joka hyödyntää katoamistemppua.

Yukon on Pohjois-Amerikan kylmin paikka.

Lämpötila voi pudota 63 pakkasasteeseen, -

ja lumi peittää maan viideksi kuukaudeksi vuodessa.

Se antaa selvän edun yhdelle sen asukkaista, jos sen vain löytää.

Lumikenkäjänis.

Sen turkki sopii täydellisesti tähän valkoiseen maailmaan.

Mutta jänis ei näytä tältä ympäri vuoden.

Kevään ja kesän aikana sen turkki on punaruskea, -

mikä sopii sen elinympäristöön kyseiseen aikaan vuodesta.

Talven lähestyessä ja kun lunta alkaa sataa, turkki muuttuu -

ruskeasta puhtaan valkoiseksi.

Lumikenkäjäniksillä on monia saalistajia kojooteista maakotkiin -

ja ilveksiin.

Jäniksen talvenvalkoinen turkki on erinomainen suojaväri.

Täydellisessä valeasussaan se on näkyvilläkin -

piilossa terävimmiltäkin silmiltä.

Jos se luulee tulleensa huomatuksi, sillä on pakosuunnitelma.

Osuvasti nimetyllä lumikenkäjäniksellä -

on isot, karvaiset käpälät, -

jotka estävät sitä uppoamasta lumeen.

Ne auttavat sitä olemaan nopea ja ketterä -

ja hyppäämään kolme metriä yhdellä loikalla.

Vaikuttavan sopeutumiskykynsä ja tuurin avulla -

lumikenkäjänis elää seuraavaan päivään.

Jääkarhut sen sijaan -

pitävät upean valkoisen turkkinsa vuoden ympäri.

Jäätiköllä olosuhteet ovat maailman ankarimpia.

Karhut kohtaavat kovia tuulia ja jopa 50 pakkasasteen lämpötiloja.

Eristävä valkoinen turkki tarjoaa niille suojan.

Mutta jäätyneessä maailmassa -

edes turkki ei riitä pitämään niitä lämpimänä.

Siksi jääkarhuilla on turkin alla tiheä rasvakerros, -

joka voi olla jopa 10 senttiä paksu.

Se suojelee niitä, kun ne saalistavat hylkeitä.

Niiden on usein uitava jäävirtojen välillä.

Valtavat tassut toimivat meloina.

Rasvakerroksen ja paksun valkoisen turkin yhdistelmä -

tarkoittaa, että jääkarhut menettävät hyvin vähän lämpöä.

Jääkarhujen lämpökuvat ovat pääasiassa sinisiä ja vihreitä.

Vain karhun raajat menettävät lämpöä, -

joten ne näkyvät keltaisina ja oransseina.

Tämä erittäin tehokas eristys auttaa niitä selviämään -

yhdestä maailman kylmimmistä talvista.

Tämä on Valdezin satama Alaskassa.

Se on karismaattisen pikkuolennon talvinen turvapaikka.

Merisaukot viettävät lähes koko elämänsä vedessä.

Toisin kuin jääkarhut ja muut merinisäkkäät, -

niillä ei ole eristeenä rasvakerrosta.

Siksi niille on kehittynyt eläinkunnan paksuin turkki.

Ulompi kerros koostuu pitkistä, vedenpitävistä karvoista.

Alla on lyhyt, tiheä karvakerros.

Se pitää kylmän veden poissa iholta.

Tällä naaraalla on ylimääräinen haaste.

Merisaukot voivat synnyttää ympäri vuoden, -

ja nyt ajoitus ei ollut ihanteellinen.

Pitääkseen poikasen lämpimänä sen on suittava sitä jatkuvasti.

Se puhaltaa ilmaa sen turkkiin.

Mitä pörröisempi se on, sitä lämpimämpi se on.

Kun poikanen on vähän vanhempi, emo vie sen merelle saalistamaan.

Löytääkseen ruokaa sen on jätettävä poikanen pinnalle.

Pörröisen turkin ja suuren keuhkokapasiteetin ansiosta -

poikanen on niin kelluva, ettei se uppoa.

Pintaan nouseva naaras seuraa poikasen huutoja ruokkiakseen sen.

Talviturkin evoluutio on jälleen yksi tärkeä sopeutumiskeino, -

jonka avulla eläimet kestävät kylmimmätkin lämpötilat.

Joskus sekään ei riitä, joten jotkut eläimet ovat kehittäneet -

erilaisen, mutta yhtä tehokkaan selviytymisstrategian.

Etelä-Kiinan jäisissä vuoristometsissä -

2 500 metriä merenpinnan yläpuolella elää hämmästyttävä eläin.

Harvoin nähty eläin on maailman korkeimmalla elävä apina.

Se on yunnanin nenätön apina.

Nämä apinat ovat kehittäneet huomattavia sopeutumiskeinoja -

selviytyäkseen Himalajan jäätävissä lämpötiloissa.

Niiden nenä on lähes täysin litteä paleltumien välttämiseksi.

Lisäksi niitä peittää tiheä turkki, joka voi olla jopa 15 senttiä pitkä.

Mutta tässä rankassa lumisateessa sekään ei riitä.

Siksi ne tekevät jotain hyvin nokkelaa.

Nenättömät apinat ovat sosiaalisia eläimiä, -

jotka elävät suurissa perheissä.

Yön lähestyessä ne kerääntyvät puiden oksille.

Emot ja poikaset ovat yleensä keskellä, -

ja muut perheenjäsenet ympäröivät niitä.

Perheen kanssa käpertyminen pitää apinat lämpiminä kahdella tavalla.

Se suojelee niitä menettämästä ruumiinlämpöään kylmään ilmaan, -

ja ne myös imevät lämpöä toisistaan.

Tässä kylmyydessä ne eivät selviäisi yöstä yksin.

Yksi laji on vienyt käpertymisen uudelle tasolle.

Tutkijat selvittävät yhä elintärkeän strategian monimutkaisuutta.

Keisaripingviinit ovat luonnon suuria selviytyjiä.

Ne kestävät Etelämantereen talven äärimmäisen kylmyyden, -

jossa lämpötila voi pudota 40 pakkasasteeseen.

Niiden selviytymisen avain on se, miten ne käpertyvät yhteen.

Yksi kerrallaan keisaripingviinikoiraat -

muodostavat tiiviin ryhmän -

pysyäkseen lämpiminä ja suojassa tuulelta.

Näissä rykelmissä voi olla jopa 4 000 pingviiniä.

Ne liikkuvat jatkuvasti.

Ulkopuolella olevat puskevat eteenpäin -

päästäkseen lähemmäs ryhmän keskustan lämpöä -

ja pois Antarktiksen myrskyjen täydestä voimasta.

Rykelmän sisällä olevat pingviinit liikkuvat myös -

estääkseen itseään lämpenemästä liikaa.

Tutkimusten mukaan rykelmän keskellä -

lämpötila nousee jopa 37 asteeseen.

Pingviinit vaihtavat paikkaa välttääkseen liian kuumuuden.

Se on ilmiömäisimpiä esimerkkejä yhteistyöstä luonnossa, -

ja elintärkeä strategia keisari- pingviinien selviytymisen kannalta.

Ravinnon löytämisestä nerokkaisiin tapoihin pysyä lämpimänä.

Eläimemme ovat kehittäneet erikoisia selviytymisstrategioita, -

mutta osa niistä pystyy välttämään ongelman kokonaan.

Säästääkseen energiaa, kun ruokaa on vähän, -

jotkut eläimet vaipuvat talviunille.

Syötyään syksyllä siilit löytävät kotoisan pesän.

Täällä ne vajoavat toimettomuuteen, joka voi kestää koko talven.

Ruumiinlämpö laskee, syke hidastuu -

ja ne elävät rasvavarastoillaan noin neljä kuukautta.

Kun talvi saapuu Pohjois-Amerikkaan, -

napasiiseli vetäytyy jäätyneen maan alle.

Se nukkuu hämmästyttävät kahdeksan kuukautta.

Lämpökamera kuvauskolossa näyttää, -

miten oravan ruumiinlämpö laskee.

Se voi pudota jopa kolme astetta pakkasen puolelle.

Sen tärkeimmät elimet lakkaavat toimimasta lähes kokonaan, -

mutta muutaman viikon välein se tärisee, -

ja sen lihakset lähettävät lämmintä verta ympäri kehoa -

käynnistäen sen aivot uudelleen.

Se tekee näin noin tusina kertaa talven mittaan, -

kunnes lopulta on taas aika herätä.

Lepakotkin nukkuvat talviunta.

Uusi löytö on paljastanut, että yksi lepakkolaji Japanissa, -

ussurinputkikuono, nukkuu talviunta lumessa.

Se on jääkarhunaaraiden lisäksi ainoa eläin maailmassa, -

joka tekee näin.

Vuosien ajan niiden talvehtimispaikka oli mysteeri.

Nyt tutkijat uskovat, että lämpötilan laskiessa -

ne jättävät kesäpesänsä puihin ja asettuvat maahan lumeen.

Sitten ne peittyvät lumen alle, -

ja niiden liikkeet luovat pienen onkalon, johon ne käpertyvät -

odottamaan kevättä.

Vuoden lyhin päivä pohjoisella pallonpuoliskolla on joulukuussa.

Se tunnetaan talvipäivänseisauksena.

Vähitellen päivät alkavat pidentyä.

Jotkut eläimet alkavat suunnitella tulevaisuutta.

Himalaja.

Täällä elää yksi maailman majesteettisimmista -

ja vaikeimmin havaittavista eläimistä.

Lumileopardi.

Se elää maailman korkeimmilla vuorilla -

ja sen elinalue voi olla jopa 1 000 neliökilometriä.

Nämä kissaeläimet ovat uhanalaisia.

Tutkijat arvioivat, että niitä on luonnossa enää 4 000 yksilöä.

Todennäköisyydet ovat niitä vastaan, -

mitä tulee kumppanin löytämiseen.

Tämä lumileopardi ei kuitenkaan näytä hätkähtävän haasteesta.

Sillä on hyväksi todettu strategia.

Ensin se partioi reviirinsä polkuja yhä uudelleen.

Tämä on sen alue, -

mutta se voi olla päällekkäin naaraan reviirin kanssa.

Jos onni on myötä, niiden polut kohtaavat.

Seuraavaksi se mainostaa läsnäoloaan hajumerkeillä.

Lumileopardit merkitsevät reviirinsä virtsalla ja kemikaaleilla.

Ne hierovat hajurauhasiaan kiviä tai maata vasten.

Se etsii myös hajuja mahdollisista kumppaneista, -

jotka ovat saattaneet kulkea ohi.

Se on hyvin tunnollinen. Joskus se suihkuttaa jopa 20 kertaa tunnissa.

Se ei halua menettää tilaisuuttaan.

Lumileopardilta voi kestää yli viikko kulkea reviirinsä läpi.

Se kävelee satoja kilometrejä etsien kumppania.

Edes syvin lumi ei pysäytä sitä.

Lopulta sen päättäväisyys palkitaan. Se haistaa naaraan.

Innokkaasti se hieroo tuoksuaan naaraan jättämään tuoksuun -

ilmoittaakseen läsnäolostaan ja kiinnostuksestaan.

Uros haistaa naaraan jäljet -

mutta nyt sen on löydettävä naaras.

Sitten vuorten takaa kuuluu naaraslumileopardin huuto.

Se vastaa kutsuun.

Jos ne lopulta tapaavat, näillä harvinaisilla leopardeilla -

on mahdollisuus kasvattaa seuraavaa sukupolvea.

Koska populaatio on niin pieni, jokainen uusi pentue on arvokas.

Kun lumi alkaa sulaa -

ja auringonsäteet voimistuvat, kevät on pian tulossa.

Pohjoisella pallonpuoliskolla -

napasiiselit alkavat herätä syvästä unestaan.

Kestää kolme tuntia, että ne lämpenevät, -

ja kokonainen päivä, että niiden koko keho toimii taas.

Heti kun ne ovat jalkeilla, urokset ryhtyvät toimeen.

Ensin tämän uroksen on vallattava reviirinsä takaisin.

Se ajaa kilpailijat pois.

Se on valmis vuoden tärkeimpään päivään.

Napasiiselinaaraat ilmestyvät pari päivää urosten jälkeen.

Uroksen on näytettävä hyvältä.

Eikä se halua menettää tilaisuuttaan.

Naaraat ovat hedelmällisiä vain 12 tuntia vuodessa.

Uros lähestyy naarasta varovasti. Se ei halua säikäyttää sitä pois.

Mutta mitä naaras ajattelee uroksesta?

Uros tervehtii kohteliaasti, ja naaras vastaa eleeseen.

Uroksella ei ole varaa olla omahyväinen.

Naaras voi lähteä etsimään uutta kumppania milloin vain.

Siksi uros ei poistu naaraan viereltä 24 tuntiin.

Jos on onnea, elämän kiertokulku alkaa alusta.

Kun jotkut eläimet alkavat muodostaa pareja, -

toiset ovat jo pari askelta edellä.

Naalin pennut nousevat pesästään hieman yli kolmen viikon ikäisinä.

Niiden emolla riittää töitä kuuden pennun kanssa.

Yhdessä pesueessa voi olla jopa 14 pentua.

Se on enemmän kuin muilla ketuilla.

Weddellinhylkeenpoikaset syntyvät suoraan jäälle.

Niiden paino tuplaantuu ensimmäisellä viikolla, -

ja pian sen jälkeen ne uivat ensi kertaa.

Nuoret villivuohet matkaavat kevätlaitumelleen -

vain muutaman viikon ikäisinä.

Ne seuraavat emoaan, joka suojelee niitä ensimmäisen vuoden.

Nuoret eläimet tutkivat uutta maailmaansa kaikkialla.

Nousevat lämpötilat saavat ne tepastelemaan tarmokkaasti.

Kevään vaikutukset tuntuvat viimeisenä napa-alueilla.

Arktisen alueen lumen alla syntyy uutta elämää.

Nämä jääkarhunpennut ovat vain kaksikuisia.

Ne syntyivät lumen alla, -

kun niiden emo makasi syvässä talviunessaan.

Ne näkevät maailman ensimmäistä kertaa.

Niiden on päästävä jaloilleen.

Emo on apuna.

Viiden kuukauden horroksen jälkeen se pääsee jaloittelemaan.

Pitkän talven jälkeen emokarhun ensimmäinen tehtävä -

on löytää ruokaa.

Se suuntaa merijäälle saalistamaan, -

ennen kuin jää sulaa täysin muutaman kuukauden päästä.

Jääkarhut ovat omistautuneita ja suojelevia emoja.

Ne pitävät pentunsa lähellä ja kutsuvat niitä, -

kun ne vaeltavat liian kauas.

Seuraavan kahden vuoden aikana -

emo opettaa pentunsa uimaan, saalistamaan -

ja selviytymään arktisista talvista yksin.

Siihen asti emo on aina niiden rinnalla.

Ensimmäisistä pakkasista ensimmäisiin sulamisiin -

eläimemme ovat kehittäneet uskomattomia selviytymiskeinoja.

Ne varmistavat, että ruokaa on tarpeeksi, -

ja pysyvät mahdollisimman lämpiminä kylminä kuukausina.

Niiden kehittämät strategiat talven ihmemaassa selviämiseen -

muodostavat luonnon inspiroivimpia tarinoita.

Suomennos: Timo Halme Iyuno