Original subtitles

Syyskuu 1944, Hollanti.

Liittoutuneet puolustivat asemiaan Saksan miehittämässä kaupungissa.

Britit yrittivät estää vihollisen panssarivaunuhyökkäyksen

aseenaan vain käsikäyttöinen PIAT.

Sitten ase laukesi väärin.

PIAT-pommi laukesi ennenaikaisesti aseen sisällä

aivan ampujan kasvojen lähellä.

Etäisyys oli ehkä tällainen.

Kun tankkeja saapui vain lisää, koko operaatio näytti menneen pieleen.

6. kesäkuuta 1944 liittoutuneiden joukot saapuivat lopulta Normandiaan

avatakseen länsirintaman.

Mutta fanaattiset natsit jatkoivat armotonta taisteluaan.

Siitä alkoi kova taistelu. Liittoutuneiden oli voitettava sota.

HITLERIN VIIMEINEN TAISTELU

19. syyskuuta 1944, Arnhem, Hollanti.

Reitti selvä!

Majuri Robert Cain eliittijoukkoineen

oli noin sadan kilometrin päässä vihollisen rajasta.

Joukko oli varustautunut kevyesti mutta harjoitellut paljon.

He lähestyivät Arnhemiä,

joka oli ollut natsien miehittämä jo neljä vuotta.

He eivät olleet ensimmäiset brittisotilaat siellä.

Loput Cainin rykmentistä oli jo jossain edempänä.

Cain oli saanut määräyksen liittyä heihin kaupungin toisella puolella.

Hänen oli vain löydettävä heidät ennen saksalaisia.

Cain ei voinut ottaa riskejä.

Hän oli osa sodan loppumiseen tähtäävää operaatiota.

Kolme kuukautta maihinnousun jälkeen joukot olivat edenneet jo pitkälle.

Syyskuun alussa

he olivat edenneet Seine-joelta

Belgiaan ja jopa ihan Saksan rajalle vain muutamassa päivässä.

Se oli yksi toisen maailmansodan nopeimmista etenemisistä.

Liittoutuneiden johto halusi nähdä Saksan vetäytyvän

ja antaa natsihallinnolle viimeisen kuoliniskun.

Kenraali Bernard Montgomery uskoi oman suunnitelmansa olevan paras.

Operaation päätavoitteena oli päästä Rein-joen yli Arnhemissä

ja saartaa sitten Ruhr-joki pohjoisesta päin.

Operaatio Market Gardenissa oli kaksi erillistä osaa.

Lähes 20 000 liittoutuneiden laskuvarjosotilasta

oli tarkoitus pudottaa vihollisen alueelle valtaamaan useita siltoja.

Toisessa osassa brittien XXX armeijakunta hyökkäisi tankeilla

teitä pitkin Hollantiin Belgiasta käsin.

Kun sillat olisi ensin varmistettu,

ajoneuvot etenisivät Reinin yli

ja päätyisivät Saksaan Siegfried-linjan pohjoispuolelle.

Montgomery suunnitteli salaa myös suoraa reittiä Berliiniin.

Hän ajatteli saavansa kaikki maajoukot omaan komentoonsa.

Sota saattaisi olla ohi jouluun mennessä.

Market Garden oli historian suurin laskuvarjo-operaatio.

Paljon suurempi kuin Saksan hyökkäys Kreetalle tai Sisiliaan.

Joukkoja oli niin paljon, että pudottamiseen meni monta päivää.

Yksi ensimmäisistä laskeutujista oli 2. laskuvarjopataljoona,

jota johti everstiluutnantti John Frost.

Intiassa syntynyt Frost oli palvellut ensin Lähi-idässä

ja palannut Britanniaan sodan alettua.

Frostin oli päästävä kohteeseen, Reinin ylittävälle sillalle.

Eversti Frost ei tuhlannut aikaa.

Hän lähti liikkeelle heti, ja siksi he pääsivätkin läpi.

Natsit eivät osanneet odottaa hyökkäystä niin kaukana etulinjasta.

Puolustus oli epäjärjestelmällistä, koska kohteeksi ei tajuttu siltoja.

Ammu ne!

Frost pääsi sillan pohjoispäähän iltaan mennessä.

Saksan joukot ylittivät sillan tajuamatta brittien päässeen sinne.

Mutta yritys sillan eteläpään valtaamiseksi epäonnistui.

Saksalaiset vastasivat vahvistamalla siltaa yön aikana

ja saartamalla pohjoispään.

Frost ja hänen miehensä olivat saarroksissa.

Alun perin suunnitelmana oli

piirittää koko Arnhemin kaupunki.

Sillalla Frost kuitenkin tajusi saksalaisten vastahyökkäyksen.

Kaksi muuta pataljoonaa halusi tulla avuksi.

Alkuperäinen suunnitelma siis käytännössä haudattiin

syyskuun 17. päivän iltapäivänä tai iltana.

Cainin oma rykmentti oli määrätty

suojelemaan pudotusvyöhykkeitä Arnhemin ulkopuolella.

Mutta sitten suunnitelmiin tuli muutos.

Jokainen saatavilla ollut yksikkö

lähetettiin auttamaan Frostin joukkoja sillalle.

Jos silta ei pitäisi, koko operaatio menisi pieleen.

B-komppanian piti etsiä nopeasti muu rykmentti.

Pudotusvyöhykkeeltä oli Arnhemiin lähes 12 kilometrin matka.

Laskuvarjojoukkojen piti päästä yllättämään saksalaiset.

Liikkuessaan kaupungin liepeillä

Cain kuuli voimakasta ampumista sairaalan takana.

Saksalaisilla oli ollut aikaa lähteä liikkeelle.

Lähestyessään taistelutannerta Cain alkoi nähdä kuolonuhreja.

Hän tunnisti univormut toisen rykmentin univormuiksi

mutta jatkoi matkaa.

Liittoutuneet olivat olettaneet,

että Arnhemissä olleet Saksan joukot olivat hyvin heikkoja.

Puhuttiin vanhoista miehistä ja nuorista pojista.

He tiesivät, että alueella oli kaksi SS-panssaridivisoonaa,

mutta ne oli piesty Normandiassa

eikä niitä osattu pitää kummoisenakaan uhkana.

Mutta kuten tiedämme, sellaiset oletukset kostautuivat aina.

Yhtä panssaridivisioonaa johti SS-kapteeni Hans Möller.

Hans Möller oli SS-veteraani,

joka oli liittynyt joukkoihin jo 1930-luvulla.

Hän palveli vuonna 1934 perustetussa rykmentissä.

Hän oli alun perin aliupseeri, ja hänet nimitettiin vuonna 1940.

Möller oli paennut Normandiasta menettäen muutamia satoja miehiä.

Arnhem oli hänelle tuttu paikka.

Möller oli taistellut seudulla jo vuonna 1940.

Nyt neljä vuotta myöhemmin hän oli tismalleen samassa paikassa.

Palattuaan takaisin Arnhemiin

panssaridivisioona järjesti jäljellä olleet joukot hälytysyksiköiksi,

joissa kussakin oli 90 miestä.

"Alarmeinheiten" oli hälytysyksikkö.

Niiden tarkoituksena oli reagoida ja lähteä vastahyökkäykseen,

mikäli liittoutuneet ryhtyisivät laskuvarjo-operaatioon.

Möller ja muut panssariyksiköt muodostivat estelinjoja.

Kyseessä oli puolustuslinja, jota vihollinen ei saanut ylittää.

Ne oli usein vahvistettu estein tai miinakentin,

jotta vihollinen kuolisi hyökkäystä yrittäessään.

Linjat kulkivat Arnhemin länsipäästä aina joelle asti.

Niiden olisi pitänyt estää liittoutuneiden eteneminen

sillalle Frostin joukkojen avuksi.

Tällaisen tappovyöhykkeen päästä majuri Cain lopulta löysi

oman rykmenttinsä komentajan, everstiluutnantti Derek McCardien.

Toisen päivän iltaan mennessä, siis 18. syyskuuta,

Derek McCardielle ja kumppaneille oli jo käynyt hyvin selväksi,

että sillalle pääseminen olisi äärettömän vaikeaa.

Mutta he olivat päättäväisiä.

Heidän oli päästävä sillalle auttamaan Frostin joukkoja.

McCardie odotti saavansa apua pohjoisesta tulevalta yksiköltä.

South Staff oli kokenut jo suuria menetyksiä.

Tankki!

Cainin ajoitus oli täydellinen.

Toinen Staffordshiren joukko valmistautui uuteen hyökkäykseen.

Brittiläinen majuri Robert Cain oli osa uskaliasta operaatiota,

jonka tarkoituksen oli vallata Rein-joen ylittävät sillat.

Mutta natsien vastarinta oli oletettua vahvempaa.

Purjelentokoneella paikalle tuodut joukot

olivat pakostikin aseistautuneet melko kevyesti.

Heillä ei ollut suuria aseita.

Mutta heillä oli PIATeja.

PIAT on panssarintorjunta-ase.

PIAT oli lievästi sanottuna kömpelö ase.

Se ladattiin jousella, mikä vaati voimaa.

Lisäksi sitä oli todella vaikea laukaista seisoma-asennossa.

Kohteen piti olla enintään 60 metrin päässä.

Ja se on todella vähän, etenkin jos kyseessä on panssarivaunu,

josta ammutaan konetuliaseilla.

Sen käyttö siis vaati sekä voimaa että rohkeutta.

Cain ampui vihollista kohti.

Hän haki itse lisää ammuksia luutnantin tähdätessä.

Tankin ollessa noin 100 metrin päässä

se oli yhä liian kaukana PIATille.

Tankkeja saatiin kuitenkin pidäteltyä monen tunnin ajan.

Sillä ostettiin aikaa apuvoimia odotellessa.

Mutta Saksan vastahyökkäykset pitivät liittoutuneet kiireisinä.

Cain ja kumppanit tekivät parhaansa.

Yhdessä vaiheessa he näkivät saksalaisten sotilaiden

tulevan aivan lähelle.

Nämä eivät vaikuttaneet olleen tietoisia vihollisen sijainnista.

Cain määräsi tulen avattavaksi.

Saksalaisia päin ammuttiin...

...mutta ohi meni. Cain alkoi olla kärsimätön.

Hän alkoi olla turhautunut. Hän otti Brenin.

Cain avasi tulen itse.

Kun yksi saksalaisista yritti nousta,

Cain latasi toisen lippaan ja tyhjensi sen saman tien.

Hän tappoi ne saksalaiset tuosta noin vain.

Mutta sitten kävi selväksi, että vaikka saksalaisia tapettaisiin...

...tilalle saapuisi aina uusia.

Lähempänä Saksan rajaa saksalaisilla oli apukin lähempänä.

He saivat lisää tarvikkeita.

Saksalaiset halusivat liittoutuneet pois Hollannista.

Rein-joki oli Saksan viimeinen puolustuslinja ennen kotikenttää.

SS-kapteeni Hans Möller miehineen teki kovaa vastarintaa.

Automaattiaseiden ja panssariajoneuvojen lisäksi...

...Möllerin väki pommitti brittejä ohjuksilla ja liekinheittimillä.

Saksalaisilla oli paljon ammuksia.

Liittoutuneiden sotilas toisensa jälkeen kaatui kuolleena maahan.

Nyt täytyy muistaa se,

että Saksan sotateollisuus eli huippukauttaan elokuussa 1944.

Vain kuukautta aiemmin valmistetut tarvikkeet

saatiin paikalle hyvinkin nopeasti.

Sen ansiosta saksalaiset saivat vakautettua linjan syyskuussa.

Everstiluutnantti Derek McCardie

oli epätoivoisen päätöksen edessä.

Huhujen mukaan Arnhemin silta oli sortunut,

minkä takia yrittäminen oli ehkä jo turhaa.

McCardie joutui harkitsemaan laajempaa operaatiota.

Jos he eivät pääsisi sille sillalle,

he voisivat ehkä suojella toista sillanpääasemaa.

Koko operaation tarkoituksena oli saada XXX armeijakunta sinne

ja päästä Reinin yli.

Sen takia Arnhemin länsipuolen varmistaminen

oli vielä yksi mahdollisuus saavuttaa tavoite.

Tankki!

McCardie määräsi miehensä vetäytymään notkelmasta.

Cain määräsi vartion suojaamaan vetäytymistä.

South Staffs toi haavoittuneet niin kutsuttuun luostariin

ja valmistautui jatkamaan.

Heidän etsiessään suojaa saksalainen tankki räjäytti viereisen talon.

Cain ja kolme muuta suojautuivat juoksuhautaan ja odottivat.

19. syyskuuta 1944 brittiläinen majuri Robert Cain

ja kolme muuta olivat juoksuhaudassa

yrittäessään paeta Arnhemin kaupungista Hollannissa.

Saksalainen tankki lähestyi heitä tietämättä heidän olevan siellä.

Tankki tuli aivan lähelle, ja Robert Cain näki

sen komentajan suojalasit päässä ja mustat käsineet kädessä.

Hän ei kuitenkaan voinut tehdä oikein mitään.

Tankki oli liian lähellä. Ampuminen olisi liian riskialtista.

Cain näki komentajan etsivän kohteita.

Hän toivoi tankin ajavan ohi ja käski miehiä pysymään matalana.

Mutta yksi ei voinut vastustaa kiusausta.

Hän ampui tankin komentajaa kohti paljastaen oman sijaintinsa.

Cainin sanojen mukaan joku hölmö avasi tulen aivan turhaan,

ja tietenkin tankki lähti kostamaan.

Ennen kuin saksalainen komentaja ehti ampua kertaakaan,

muut miehet pomppasivat ylös juoksuhaudasta.

Heidät ammuttiin saman tien. Sitten tankki jatkoi matkaansa.

Robert Cainilla oli vain pistooli, ja hän varmasti ajatteli,

että mitä ihmettä hän sillä teki.

Hän ryömi pois juoksuhaudasta

pysytellen koko ajan poissa komentajan näköpiiristä.

Cain kieri jyrkänteelle ja putosi kuusi metriä.

Paikka oli suhteellisen turvallinen. Cain menetti tajuntansa.

Hän varmaankin makasi siinä jonkin aikaa ajatellen,

ettei koko hommasta tulisi enää mitään.

Mutta sitten hän tietenkin tuli järkiinsä

ja suuntasi takaisin länteen.

South Staffin rykmentin rippeet liittyivät 11. pataljoonan seuraan.

He olivat kuulleet muiden olevan Den Brinkissä.

Pysykää matalana!

Mutta ennen kuin everstiluutnantti Derek McCardie pääsi pakoon...

...häneenkin osui ja hänet otettiin vangiksi.

Siinä vaiheessa majuri Cain oli pataljoonan kokenein upseeri.

Operaatio Market Gardenin kolmantena päivänä

SS-kapteeni Möller lähti hyökkäykseen.

Hän oli päättänyt tuhota liittoutuneiden laskuvarjojoukot.

Rein-joen viimeinen silta on Arnhemissä.

Möller tiesi, että sitä pitäisi puolustaa kaikin voimin.

Se oli viimeinen puolustuslinja. Muuten portti Saksaan olisi auki.

Hän eteni Arnhemin länsipuolelta

tyhjentäen talot ja juoksuhaudat laskuvarjojoukkojen sotilaista.

Talot piti tyhjentää yksitellen, usein hurjilla lähitaisteluilla.

Kummankin puolen joukkueet katosivat urbaanille taistelukentälle.

Koska liittoutuneet eivät olleet päässeet Arnhemiin sillalle

auttamaan everstiluutnantti John Frostia,

he panivat toivonsa lännempänä sijaitsevaan Oosterbeekiin.

He toivoivat muidenkin brittijoukkojen tulevan sinne

ja ylittävän Reinin sieltä käsin ottaen sillanpääaseman haltuunsa.

Jotta laskuvarjojoukot olisivat ehtineet vetäytyä Oosterbeekiin...

Robert Cain sai määräyksen pysyä korkealla paikalla,

mistä näkisi koko reitin Paikka tunnettiin Den Brinkinä.

Kukkula ei ollut kovin korkea, mutta kuitenkin tarpeeksi korkea.

-Onko selvä? -Kyllä, sir.

Cain järjesti jäljellä olleet sata miestä viideksi joukkueeksi.

Kaksi joukkuetta jäi Den Brinkiin.

Huipulle päästyään saksalaiset avasivat raskaan tulen.

Cainin miesten oli pakko suojautua, tai muuten edessä oli varma kuolema.

Heillä ei ollut kummoisia välineitä.

Kaivaminen oli erittäin vaikeaa.

Heillä ei ollut kunnollisia kaivamisvälineitä.

Osa oli heittänyt vähätkin varusteensa pois matkan varrella

tai taistelun aikana.

Jatkakaa!

Cain oli täysin suojattomana rinteessä ilman apuvoimia.

Hänen joukkueensa menetti useita jäseniä kranaattien räjähdellessä.

90 minuutin jälkeen Cain vetäytyi. Jääminen olisi ollut itsemurha.

Operaatio Market Garden alkoi purkautua.

Seuraavana päivänä uutiset kiirivät kummallekin puolelle.

Taisteltuaan ilman apuvoimia saksalaisia vastaan

everstiluutnantti John Frost ja yli sata muuta otettiin sotavangeiksi.

Frostin oli pakko antautua,

koska heillä ei ollut enää ammuksia, ruokaa eikä vettä,

ja haavoittuneita oli enemmän kuin lääkärit pystyivät hoitamaan.

Frost itsekin oli haavoittunut vakavasti

kranaatin räjähtäessä aivan hänen lähellään.

Se oli käännekohta.

Sillan valtaaminen takaisin oli iso voitto Saksalle.

Tärkeät joenylityspaikat olivat taas heidän hallussaan.

Pataljoonan komentajan vangitseminen

ei ollut kovinkaan yleistä siinä vaiheessa sotaa.

Torstaina 21. syyskuuta operaatio Market Garden oli virallisesti ohi.

Majuri Cainin ja tuhansien muiden brittisotilaiden

ainoa toivo päästä pois Hollannista elävänä

oli liittoutuneiden joukkojen saapuminen etelästä.

Mutta siihen oli vielä monta päivää.

21. syyskuuta 1944.

Natsit olivat saartaneet liittoutuneiden joukot Arnhemissä

näiden epäonnistuttua Rein-joen ylittävien siltojen valtaamisessa.

Laskuvarjojoukkojen rippeet olivat nyt Oosterbeekissä.

Oosterbeekin puolustaminen

operaation loppuvaiheessa oli puhdasta puolustamista.

He yrittivät pitää kiinni sillanpääasemasta,

johon XXX armeijakunta ehkä tulisi.

He eivät voineet muutakaan kuin pitää kiinni siitä.

XXX armeijakunnan odotettiin tulevan miehitetyn Hollannin läpi.

Sen piti olla siltojen luona 2,5 päivän kuluttua.

Viidentenä päivä liittoutuneiden kokema vastarinta

oli osoittautunut paljon odotettua voimakkaammaksi.

Saksan 6000-päinen jalkaväki tankkien avustuksella

saartoi laskuvarjojoukkojen rippeet.

Kun vihollinen on saarrettu, saksan kielessä käytetään sanaa "Kessel".

Se on eräänlainen noidankattila. Se on hyvin saksalainen taktiikka.

Vihollinen ahdistettiin "Kesseliin" eli pantiin noidankattilaan.

SS-kapteeni Hans Möller ja panssarijoukot

suunnittelivat painostavansa laskuvarjojoukot antautumaan.

Arnhemissä taisteltiin hyvinkin rajusti.

Se oli todellinen noidankattila.

Se oli hyvin kaoottista ja brutaalia.

Möller kuvaili myöhemmin, miten he olivat menneet taloon,

jonka yläkerrassa lymyili brittejä.

Päivien kuluessa ylhäältä ilmestyi viskipullo.

Vastalahjaksi lähetettiin suklaata.

Se osoitti sen,

että sodassakin näkyi toisinaan inhimillisyyden pilkahduksia.

Sitten seuraavana hetkenä he taas ampuivat toisiaan.

Majuri Robert Cain miehineen

joutui puolustamaan hevosenkengän muotoisen linjan kaakkoissektoria.

Kyseinen paikka vartioi erästä tietä.

Lisäksi paikka oli joen vieressä, joten sen suojaaminen oli tärkeää.

He toivoivat edelleen, että XXX armeijakunta tulisi sinne.

Majuri Cain näki Saksan panssarijoukkojen polttavan pesulan.

Sillä rankaistiin hollantilaisia ja yritettiin karkottaa liittoutuneet.

Robert Cain heitti ulos kranaatin, mutta hän heitti sen ylöspäin.

Se osui kattoparruun ja kimposi takaisin häntä päin.

Kranaatti!

Hän heittäytyi palavaan pesulaan,

koska sekin oli turvallisempi kuin kranaatin laskeutumispaikka.

Hän sai vähän palovammoja mutta ei loukkaantunut muuten.

Laskuvarjojoukot odottivat apuvoimia ja tarviketäydennyksiä.

Operaation oli tarkoitus kestää vain 3-4 päivää.

Kun se oli kestänyt jo yli neljä päivää lähes vuorokauden ympäri,

kaikki olivat aivan uuvuksissa.

Oli myös nähtävissä, miten taistelun aiheuttama järkytys

ja muut psyykkiset romahdukset alkoivat lisääntyä selvästi.

Vihollisen piirityksen keskellä tarvikkeisiin ei päästy käsiksi.

Saksalaiset valtasivat brittien maahanlaskupaikat.

Sen seurauksena 90 % tarvikkeista päätyi saksalaisten käsiin.

Natsit saivat siitä hyvää propagandamateriaalia.

Heillä oli brittiläistä ruokaa ja tupakkaa.

Oosterbeekin seudulla tilanne kävi entistä tukalammaksi

saksalaisten katkaistua vedentulon.

Myös ruoka ja ammukset loppuivat.

Nälkiintyneet ja uupuneet sotilaat eivät kestäisi enää kauan.

Saksan puolelle sen sijaan saapui lisää välineistöä.

Uusien tankkien saapuminen

mahdollisti noidankattilan jakamisen kahteen osaan.

Se tiesi brittijoukkojen tuhoa.

Panssarijoukot määrättiin Oosterbeekiin

tekemään selvää siellä kärvistelleistä laskuvarjojoukoista.

Tankki!

Jälleen kerran majuri Robert Cain

joutui puolustamaan sektoriaan vain PIATin avulla.

Suojautukaa!

Syyskuu 1944.

Kun operaatio Market Gardenia oli kestänyt viisi päivää,

Britannian 1. laskuvarjodivisioona oli ansassa

kahden saksalaisen panssaridivisioonan välissä.

Tankit hyökkäsivät kohti majuri Robert Cainin asemapaikkaa.

Cain tähtäsi PIATilla 100 metrin päässä olleeseen tankkiin.

Savun hälvetessä hän huomasi vaurioittaneensa telaketjuja.

Mutta samalla hän oli paljastanut itsensä.

Cain sai avukseen Bren-ampujia.

Bren-ampujat pitivät saksalaisten päät alhaalla.

Vaunujen komentajat olisivat halunneet pitää pään ylhäällä

paremman näkyvyyden takia, mutta se ei ollut mahdollista.

Cainin seuraava laukaus pakotti miehistön ulos vaunusta.

Cain lähestyi tankkia ja käski Bren-ampujien jatkaa tulitusta.

Ammu nuo sakemannit!

Saksalainen miehistö oli eliminoitu.

Kun tankkeja alkoi tulla lisää, Cain pysyi asemissa.

Robert Cain keksi, miten PIAT kannattaa laukaista.

Se kannattaa laukaista lähes pystysuorassa.

Siitä asennosta PIAT-pommi oli mahdollista pudottaa

saksalaisen panssarivaunun katolle, joka on sen heikoin kohta.

Mutta kuuden laukauksen jälkeen Cainin ase laukesi huonosti.

PIAT-pommi laukesi ennenaikaisesti aseen sisällä

aivan hänen kasvojensa lähellä. Etäisyys oli ehkä tätä luokkaa.

Hän sokaistui ja sai mustan silmän.

Cain jouduttiin raahaamaan juoksuhaudasta ensiapupisteelle.

Hän oli raivoissaan ja huusi kirosanoja toisensa perään

ilmeisesti sotilaille, jotka yrittivät auttaa hänet turvaan.

Lataa!

Taistelun jatkuessa majuri Cain unohti vammansa

ja palasi juoksuhautaan.

Hän oli hyvin määrätietoinen ja näytti esimerkkiä muille.

Hän palasi taisteluun noin puolessa tunnissa.

Taistelu alkoi vaatia veronsa.

Robert Cain kertoi, että kun hän kutsui jotakuta nimeltä,

vastausta ei tullut tai sitten vastaus oli ikävä.

"Hän kuoli eilen. Hän haavoittui. Hänet vangittiin."

Parin päivän aikana hän oli aivan liian usein huudellut miehiä,

jotka eivät enää olleet vastaamassa huuteluun.

Seuraavana päivänä...

...majuri oli ampunut niin paljon, että hänen tärykalvonsa puhkesi.

Hän tunki korvaansa sideharsoa ja jatkoi taistelemista.

Saksalaiset saatiin kuin saatiinkin pidettyä poissa.

Koska tarvikkeista oli pulaa ja taistelu oli jatkuvaa,

haavoittuneista huolehtiminen kävi yhä vaikeammaksi.

Siinä vaiheessa neuvoteltiin tulitauko.

Saksalaiset hakivat ja kuljettivat heidät

pääasiassa vähän kauemmaksi Appeldorniin.

Haavoittuneet vietiin pois paareilla.

Kahden tunnin tulitauon aikana 1 200 haavoittunutta

vietiin saksalaisten vangeiksi.

Paikalle jääneiden paineet kasvoivat entisestään.

Taistelukentälle ilmestyi 15 uutta tankkia.

Ne olivat saapuneet Saksasta syyskuun 23. päivän yönä.

Ne tankit sinetöivät brittijoukkojen kohtalon.

Jäljellä olleet joukot alkoivat olla epätoivoisia.

Seuraavana päivänä Cainilla ei ollut enää edes PIATia.

Hän käytti kaikkea mitä vain löysi.

Hän löysi kranaatinheittimen.

Sillä ammuttiin yleensä maasta, ei käsistä.

Eikä sitä ollut tarkoitettu käytettäväksi tankkeja vastaan.

Hän ampui kranaatinheittimellä hyvin lyhyeltä etäisyydeltä.

Hän yritti osua saksalaisten panssarivaunuun

ja varmasti myös jalkasotilaisiin.

Mitä tahansa, mikä estäisi vihollisen hyökkäyksen.

Majuri Cainin ja monien muiden sankarillisuudesta huolimatta...

Kenraali Urquhart lähetti

kenraali Browningille viestin, että ammukset olivat lopussa

eivätkä he voisi enää jatkaa.

Kun operaation aloituksesta oli kulunut jo kahdeksan päivää,

laskuvarjojoukot saivat käskyn hylätä asemapaikkansa.

Oosterbeek, Hollanti. Operaatio Market Gardenin jälkimainingeissa

liittoutuneet eivät enää pystyneet pitämään sillanpääasemaa hallussaan.

Operaation ehkä vaikein vaihe oli vasta edessä.

Heidän piti vakuuttaa saksalaiset siitä,

että aluetta puolustettiin edelleen.

Samaan aikaan kuitenkin mahdollisimman moni ylitti joen.

1. laskuvarjodivisioona evakuoitiin yöllä joen yli.

Majuri Robert Cain valmistautui ajamalla partansa pitkästä aikaa.

Myöhemmin hänen panostuksena huomioi prikaatinkenraali Philip Hicks,

joka huomautti, että sentään yksi oli ajanut parran.

Cain jäi varmistamaan, että kaikki pääsivät veneisiin.

Kun hän oli valmis lähtemään itse, veneitä ei enää ollut.

Cain ja muutama muu löysivät vaurioituneen lautan

ja käyttivät kiväärejä meloina.

Heidän veneensä vuoti pahasti, mutta he pääsivät joen yli.

1. laskuvarjodivisioonan vahvuus oli alun perin 12 000 miestä

myöhemmin saapuneiden vahvistusten kanssa.

Loppujen lopuksi heitä evakuoitiin alle 3 000.

Tuhansia jäi vangiksi, katosi tai menehtyi taisteluissa.

Market Garden ei tarkoittanut vain massiivisia menetyksiä

laskuvarjojoukkojen ja myös XXX armeijakunnan kannalta.

Myös siviilit kärsivät valtavasti.

Siviilit olivat auttaneet laskuvarjojoukkoja hyvin rohkeasti.

Tuhansia hollantilaisia siviilejä kuoli ja vielä useampia haavoittui.

Pian sen jälkeen hollantilaiset saivat kokea saksalaisten koston.

Saksalaiset katkaisivat elintarvikejakelun.

Se johti suureen nälkätalveen,

jonka aikana ainakin 20 000 ihmistä kuoli aliravitsemukseen.

Jäätyään kiinni sillalla

everstiluutnantti John Frost vietti loppuajan sotavankina.

Hän sai myöhemmin kunniamerkin toiminnastaan Arnhemissä.

Majuri Cain sai Viktorian ristin toiminnastaan operaation aikana.

Se on brittiläisen imperiumin korkein sotilasansiomitali.

Hän on ainoa eloon jäänyt Arnhemin taisteluista palkittu.

"Hänen rauhallisuuttaan ja rohkeuttaan tulituksen aikana

ei voi jättää huomioimatta."

Natsipropagandassa Arhnemiä esiteltiin suurena voittona,

vaikka se oli vain osittainen voitto.

Etelämpänä Nijmegenissä

saksalaiset eivät kyenneet panemaan kampoihin liittoutuneille.

Mutta Arnhemin silta oli tärkeä, ja siellä Saksa otti voiton.

Se oli ainoa kerta niinä vuosina,

kun Saksa tuhosi kokonaisen divisioonan.

Montgomeryn versiossa on oma sävynsä.

Montgomeryn mukaan operaatio onnistui 90-prosenttisesti.

Prinssi Bernhardt taisi sanoa:

"Maallani ei ole varaa toiseen Montgomeryn voittoon."

Eisenhowerin varapresidentti Tedder puolestaan sanoi:

"Kalliolta hyppääminenkin päättyisi paremmin."

Vetäydyttyään Arnhemistä ja Oosterbeekistä

liittoutuneet muodostivat uuden rintaman Nijmegeniin

jatkaakseen hyökkäystä kohti Saksan rajaa.

Arnhemin vapauttivat kanadalaiset joukot huhtikuussa 1945.

Euroopassa raivosi sota vielä 7,5 kuukauden ajan.

Suomennos: Saara Närhi www.btistudios.fi