Original subtitles

Tammikuu 1945, Itä-Ranska.

Kun natsit uhkasivat vasta vallattua asemaa,

USA:n sotilas juoksi kohti vihollista

oman yksikkönsä ja hyökkäyksen väliin.

Sitten vihollinen lähestyi.

Taistelu kävi niin kiihkeänä, että hän houkutteli tykistön peräänsä.

Maksaako pataljoonan pelastaminen hänen henkensä?

6.6.1944 liittoutuneet pääsivät vihdoin Normandiaan

ja avasivat länsirintaman.

Natsifanaatikon taistelivat yhä armottomasti selviytymisestä.

Normandiassa taisteltiin.

Liittoutuneiden piti yhä voittaa sota.

HITLERIN VIIMEINEN TAISTELU

VAARALLINEN UHMA

23. tammikuuta 1945.

Colmarin metsä, Itä-Ranska.

USA:n everstiluutnantti Ramsey johti 7. jalkaväkirykmentin 3. pataljoonan

metsän halki.

Vierellä oli yliluutnantti ja tiedustelija Gaelin Connery.

Pataljoona johti hyökkäystä Saksan joukkojen kimppuun.

Joukot aloittivat yllätyshyökkäyksen ylittämällä Fechtjoen.

Olosuhteet olivat kamalat.

Vuosien 1944 ja 1945 oli yksi historian kylmimmistä.

Lumi teki sotilaiden oloista entistä surkeammat.

He etenivät suhteellisen nopeasti.

Yhtäkkiä Saksan tankki tulitti metsän eteläreunalla.

Joka puolella räjähteli.

Sitten saksalaiset avasivat tulen kiväärein ja konekiväärein.

Pataljoonaa painostettiin vasemmalta käsin.

Ramsayn tuli pitää asemansa määrätietoista vihollista vastaan.

Usalaiset ylittivät edellisiltana jalankulkusiltoja,

jotka eivät kestäisi tankkien painoa.

Ramsey joutuikin luottamaan takanaan olevaan tykistöön.

Tarkkojen maaseutukarttojen turvin

USA:n kranaatit osuivat saksalaisten piilopaikkoihin.

Natsit eivät luovuttaisi paikkaa, jonka he näkivät osana Saksaa.

Elsassin herruudesta oli taisteltu jo vuosisatoja.

Paikalliset puhuvat saksalaista kieltä.

Moneen otteeseen alue on kuitenkin kuulunut Ranskalle.

Ranskan-Preussin sodan jälkeen Elsass siirtyi takaisin Saksalle.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen se siirtyi uudelleen Ranskalle.

Natsit valloittivat alueen 1940 saksalaisen etnisyyden nimissä.

Osa alueen asukkaista kuului heistä Kolmannelle valtakunnalle.

Normandian jälkeen liittoutuneet yrittivät häätää Saksan sotilaat.

Vuoden 1944 syksyllä

Elsass oli Ranskan viimeinen osa, jota Saksa vielä hallitsi.

Kun USA ja Ranska valloittivat Strasbourgin,

enää vain eteläisempi Colmar oli saksalaisten hallinnassa.

Se oli sillanpääasema Reinin länsipuolella.

Saksalaiset puolustivat 2 200 neliökilometriä

Colmarin ympärillä.

Sisukas alue tunnettiin nimellä "Colmarin tasku".

Liittoutuneet yrittivät vallata "Taskun" joulukuussa 1944.

He taistelivat verisesti, vaan eivät onnistuneet.

Natsit tekivät kaksi vastahyökkäystä tammikuun aikana.

Ylipäällikkö Dwight D. Eisenhower määräsi joukkonsa

häätämään saksalaiset Elsassista.

Operaatio vapauttaisi Ranskan

ja valmistelisi liittoutuneita hyökkäämään Saksaan lännestä.

Hyökkäykseen lähtivät Ranskan 1. armeija ja USA:n divisioonia.

Luutnantti Garlin Conner palveli 7. jalkaväkirykmentissä

USA:n 3. jalkaväkidivisioonan joukoissa.

Hän oli jo saanut kolme hopeatähteä urhoollisuudesta taistelussa

kolmen purppurasydämensä lisäksi.

Häntä oli ammuttu reiteen vain muutamaa päivää aiemmin.

Conner ei suostunut sairaalaan. Hän jäi yksikkönsä rinnalle.

Hän uskoi,

että jos hän lähti etuaikaan, hän lintsasi hommista.

Jos hän jäisi, hän pelastaisi henkiä ja jos hän lähtisi,

hän potisi syyllisyyttä siitä, mitä omille miehille tapahtuisi.

Conner oli ollut 3. jalkaväki- divisioonassa vuodesta 1942.

Se oli kokenut divisioona, joka kävi paljon taisteluita.

He taistelivat Pohjois-Afrikassa ja sotivat halki Italian.

Rooman ja Anzion taistojen jälkeen

he päätyivät vallattuun Ranskaan elokuussa 1944.

He taistelivat tiensä Elsassiin läntisen Normandian sijaan.

Jos oli taistellut Pohjois-Afrikassa

ja taisteli yhä Colmarissa yli kaksi vuotta myöhemmin,

oli tosi harvinaislaatuinen mies.

Conner oli reilut 15 kilometriä Reiniltä ja Saksan rajalta.

Lopulta USA:n tykistö teki loven viholliseen.

Kolmas pataljoona tuhosi tukikohdat omalta metsäalueeltaan.

Veriset taistot ja vastahyökkäykset

ja liittoutuneiden hidas eteneminen

oli yleistä Colmarin metsissä.

Ramsey määräsi pataljoonansa seuraavaan kohteeseensa.

Metsäkaistaleelle Brunnwaldiin.

Hänen täytyi jäädä odottamaan kahta muuta pataljoonaa.

Yhdessä he valloittaisivat Houssenin kaupungin.

Ensin turvallisuus piti varmistaa.

Joukkojen edetessä metsän halki

Ramseyn miehet näkivät bunkkerin.

Se kuului Saksan 64. joukkojen jäsenille.

Joukkoja johti ja "Taskua" puolusti kenraali Helmut Thumm.

Helmut Thumm oli todellinen realisti.

Hän ymmärsi, ettei suuria hyökkäyksiä enää tulisi.

Tuli vain puolustaa Colmarin taskua.

Sään lisäksi maasto oli saksalaisten puolella.

Maasto oli tasaista, ja jokia oli kaikkialla.

Vain pienet metsiköt tarjosivat suojaa.

Thummin miehet edesauttoivat asiaa.

Saksalaisilla oli aikaa valmistautua.

Jokainen kylä ja kaupunki muistutti siiliä

piikkilanka-aitoineen ja miinakenttineen.

Bunkkeri toimi lisälinnakkeena.

Ramseyn miehet olivat väsyneitä. He odottivat jo vahvistuksia.

Täytyi silti olettaa, ettei bunkkeri ollut tyhjä.

Ramsey lähetti partion katsomaan,

oliko ketään kotona.

23. tammikuuta 1945.

Itä-Ranska.

USA:n ja Ranskan joukot kulkivat kohti Colmaria.

USA:n everstiluutnantti Ramsey lähetti edeltä osan miehistään

tutkimaan rakennelmaa Brunnwaldin metsissä.

Miehet etenivät bunkkerin ovelle.

Mitään ei kuulunut, joten he murtautuivat sisään.

Usalaiset yllättivät joukon saksalaisia.

Nouskaa ylös!

Saksalaiset antautuivat.

Ramsey asettui taloksi ja valmistautui hyökkäämään Housseniin,

kunhan muut pataljoonat tulisivat.

Joukot taistelivat Elsassissa, joka oli Saksan hallussa vuonna 1940.

De Gaulle halusi vapauttaa viimeisen hänestä Ranskalle kuuluvan alueen.

Saksalaisista Elsass kuului Saksalle joten he puolustivat aluetta.

Thumm kuuli pian, että USA oli valloittanut Houssenin lähimetsät.

Saksan armeijan oppien mukaan,

jos tukikohta menetetään, täytyy hyökätä vastaan saman tien.

Silloin voidaan käyttää hyväkseen vihollisen heikkous

tämän kerätessä yhä voimiaan.

Kun Thumm pyysi vahvistuksia,

hän sai avukseen pataljoonia 2. vuoristodivisioonasta.

2. vuoristodivisioona oli erityisen hyvä taistelemaan kylmässä.

Sotilaat tulivat Itävallasta. He olivat taistelleet Norjassa.

Divisioona oli puolustanut arktista seutua sitten vuoden 1940.

He osasivat käyttää maastoa ja sääoloja omaksi edukseen.

Nyt he puolustautuisivat liittoutuneiden talvihyökkäykseltä.

Erityisjoukkojen lähettäminen Colmarin taskuun kertoi siitä,

että alue oli erityisen tärkeä sotavoimien näkökannalta.

Thumm tiesi, että USA piti häätää, maksoi mitä maksoi.

Hän lähettäisi vuoristosotilaansa satojen metrien päähän Ramseysta

ja hyökkäisi yllättäen ottaen metsät taas haltuunsa.

Ramsey ei tiennyt saapuvista eliittisotilaista.

Hän osasi kyllä odottaa Saksan vastahyökkäystä.

Hän järjesti puolustusjoukkoja autioille sivustoille.

Hän lähetti komppanioita metsän länsi-, etelä- ja itäreunustoille.

Joukot asettuivat aloilleen odottamaan.

Colmarin taistossa suuressa roolissa oli sää. Oli tosi kylmä.

Jopa joet olivat jäässä. Talvi oli erityisen kylmä.

Samaan aikaan...

2. pataljoona taisteli, jotta voisi puolustaa Ramseyn oikeaa sivustaa.

Komppaniat ajautuivat erilleen.

Näkyvyys oli surkea.

Lisäksi joukkoja vaivasivat sumu ja pelko.

Siellä oli tosi pimeää siihen aikaan vuodesta.

Sekavat Saksan sotilaat soluttautuivat pataljoonaan.

Hei, sinä siellä.

Usalaisten täytyi häätää tunkeutujat.

Osa otettiin vangeiksi.

Iltapäivään mennessä 2. pataljoona saattoi taas edetä.

Sotamies Robert Dutil, 3. pataljoonan tiedustelija,

toi Ramseylle ja Connerille tuoretta tietoa.

2. pataljoonan vanki oli paljastanut,

että saksalaiset aikoivat hyökätä kello 6.30 seuraavana aamuna.

Ramsey kutsui heti paikalle tykistö- ja panssarivahvistuksia.

Puolustautuminen oli tärkeintä.

Sotilaat naamioivat konekiväärinsä.

Jäisessä maassa sotilaiden oli vaikea mennä juoksuhautoihin.

Aamun koittaessa kiväärimiehet tarkkailivat kaikkea liikettä.

Näkyvyys oli huono ennen auringonnousua.

Odotettu kellonaika tuli ja meni.

Olisi tavallista ajatella,

että jos tiedustelijoiden mukaan vihollinen hyökkäisi aamulla,

he olisivat toivottavasti väärässä.

Yli tunnin odottelun jälkeen tarkkaavaisuus herpaantui.

Jos kiväärimiehellä oli lainkaan kokemusta,

hän tiesi, etteivät saksalaiset luovuttaisi aluetta niin helpolla.

Taistelu alkaisi pian. Siihen täytyi valmistautua.

Natsien vuoristodivisioona alkoi asettua asemiin.

Hän lähtivät Houssenista pitkää kastelukanavaa pitkin

ja menivät valmiusasemiin kaivannon taakse.

USA:n komentopaikassa Ramsey oli yhä tarkkana.

Hän oli varma Saksan juonista ja halusi lähettää tiedustelijoita.

Tiedustelijoita ei vain ollut.

Garlin Conner ilmoitti menevänsä.

Conner ja Ramsey olivat taistelleet rinta rinnan tammikuusta 1944 asti.

Ramsey oli liittynyt joukkoihin, koska hän halusi mukaan taisteluun

toimittuaan brittikenraali adjutanttina.

Hän näki vierestä, kun Conner sai sotamitaleja ja useita vammoja.

Hän tiesi, että Conner saisi lähteä kotiin.

Ramsey halusi pitää tämän turvassa, jotta tämä palaisi kotiin elossa.

Ramsey mietti vaihtoehtoja.

Kranaatit räjähtelivät ulkona.

Hyökkäys oli alkanut.

24. tammikuuta.1945, Itä-Ranska.

USA:n 7. jalkaväkirykmentin pataljoona jatkoi taistelua

Ranskan viimeisen saksalaisten hallitseman alueen herruudesta.

Colmarin taskun.

Everstiluutnantti Lloyd Ramseyn miehen partioivat metsässä.

Vihollinen oli juuri käynyt päälle

mörssärien ja tykistön voimin.

K-komppania ilmoitti Mark VI:n Tiger-tankista.

Se oli tehokkaimpia Saksan sota-aseista.

Panssarivaunu ilmestyi puiden välistä.

Se oli kolme metriä korkea, kahdeksan pitkä ja 3,5 leveä.

Liittoutuneilla ei ollut vastaavaa.

Osa panssarista oli kymmenen senttiä paksua.

Vaan se ei ollut Tiger-taisteluvaunu.

Colmarissa ei ollut Tigereita,

vaikka usalaiset ja ranskalaiset useasti niin väittivät.

Vihollisen tankit aiheuttavat sotilaissa pelkoa ja hämmästystä.

Moni panssarivaunu tunnistettiin väärin.

Sotilaita ei koulutettu tunnistamaan taisteluvaunuja.

Heidän silmissään kaikki saksalaisten vaunut

olivat Tigereja.

Kyseessä oli varmaankin Stug III -panssariajoneuvo.

Se oli rakennettu tankista. Tykki itse ei kääntynyt,

mutta se ampui tappavasti.

Se kaatoi usalaisia metsän reunustalla.

Vaunun tykittäessä

Saksan vuoristodivisioonalaiset ryntäsivät paikalle kaivannostaan.

He hyökkäsivät kohti USA:n jalkaväkeä.

Ramseyn miehet tulittivat saksalaisia konekivääreineen.

Pataljoonan komentopaikalla

mörssärien ja tykkien laulaessa metsässä

Ramsey kuuli, että kuusi Tigeria ja kokonainen pataljoona sotilaita

lähestyi tukikohtaa.

Se ei ollut hyvä uutinen. Ongelma piti poistaa jotenkin.

Pataljoona ei saanut hajaantua.

Niin tuskin kävisikään, mutta miten he voisivat puolustautua?

Kriisin uhatessa Conner kertoi Ramseylle suunnitelmastaan

asettaa tykistöjoukot USA:n linjan ja vihollisen väliin.

Jos hän itse pääsisi etulinjalle,

hän voisi kaataa Saksan hyökkäyksen.

Ramsey epäröi.

Jos joku pystyisi sellaiseen, niin Conner.

Oli vain yksi ongelma.

Ramsey määräsi tämän esikuntaan pitääkseen tämän turvassa.

Ramsey mietti muita vaihtoehtoja. Conner pysyi kovana.

Hän menisi susien armoille. Conner veti vaaraa puoleensa.

Hän ei ehkä palaisi enää.

Se kaikki kävi varmasti mielessä.

Conner tarttui radioon, johtokelaan ja kenttäpuhelimeen.

Hän lähti kohti metsää.

Hänellä oli kaksi tapaa pitää yhteyttä.

Tärkein kommunikaatiotapa oli kenttäpuhelin.

Moni ihmettelee, miksei radiopuhelimia käytetty.

Radioaallot eivät olleet luotettavia eivätkä ne kulkeneet kauas.

Kenttäpuhelimia varten piti vetää johtoja.

Tuhansien metrien matkalta johto ei saanut katketa.

Conner säntäsi matkaan vapauttaen johtoa.

Sotamies Dutil lähti avuksi.

He juoksivat halki metsän kohti etulinjaa.

Saksan kranaatit räjähtelivät ympärillä.

Garlin Conner oli päättäväinen.

24. tammikuuta 1945.

Itä-Ranska.

USA:n Garlin Conner juoksi kohti vihollisen räiskyviä tykkejä.

Hän halusi luoda tiedusteluaseman etulinjaan.

Tiedustelumies seurasi kannoilla.

Oli varmasti vaikeaa juosta kohti etulinjaa.

Hän raahasi mukana radiota ja puhelinjohtoa.

Maastopuku painoi paljon.

Hän veti perässään johtoa. Se ei ollut tavallinen tehtävä

upseerille, varsinkaan tiedustelu-upseerille.

Vihollinen ampui heitä ja osui 20 metrin päähän.

Räjähtelevät puunkappaleet lentelivät päälle.

He keskittyivät vain yhteen.

Vain niin he voisivat taannuttaa vihollisen hyökkäyksen.

Conner pysähtyi hetkeksi USA:n linjan kohdalle.

Hän oli kiväärimiesten ympäröimä.

Hän juoksi noin 30 metriä eteenpäin.

Suojatkaa häntä!

Hän hyppäsi kaivantoon.

Robert Dutil seurasi perässä.

Suojausta ei ollut nimeksikään.

Kaivanto oli hyvin matala.

Se oli enintään 50 - 60 senttiä syvä.

Usein kuulee sanottavan, että hänen pakaransa näkyivät.

Hän joutui kohottamaan päänsä nähdäkseen mitään.

Se oli villiä menoa.

Conner soitti puhelimella Ramseylle.

Kommunikaatio oli tärkeää, kuten myös Connerin

ja kiväärimiesten urheus.

Oli tärkeää varmistaa, että oli tarpeeksi tulivoimaa,

jotta vihollinen voitaisiin tuhota.

Conner ilmoitti koordinaatteja, jotta joukot voisivat puolustautua.

Ramsey kertoi koordinaatit tykistöpatterilleen.

Tulta!

Kranaatit paukkuivat yläpuolella.

Ne putosivat Saksan vuoristodivisioonalaisten keskelle.

Conner valitsi seuraavan kohteen.

Taistelulinjan vajaan sadan metrin päässä.

Hän määräsi paikalle lisää sulkutulta.

USA:n tykistöjoukot tulittivat taas.

105-millinen haupitsi oli heidän tärkeimpiä aseitaan.

Sen kantama oli jopa 11 kilometriä.

Jokainen ammus aiheutti tuhoa 30 metrin säteellä.

Ammuksia saattoi tulla 2 - 4 joka minuutti.

Conner ohjaili tykistöä keskellä Saksan hyökkäystä.

Osa vuoristosotilaista eteni kohti Conneria,

joka oli USA:n linjan edellä.

Conner arvioi miesten etäisyyden

ja ilmoitti uudet koordinaatit.

Conner kuuli ammuksen liitävän yläpuolellaan.

Osuma oli tarkka.

Conner ohjaili tykistö kuin tehtävään koulutettu.

Ei ole helppoa hallita trigonometriaa

ja ammusten kaaria sun muuta.

Hän oli oppinut kaiken taistelussa.

Conner pyysi tulitusta kohti vihollisen linjaa.

Tarkat laukaukset lähettivät Saksan vuoristosotilaat

takaisin kaivannon suojaan.

Saksan panssarivaunu tykitti yhä.

USA:n panssarintorjuntavaunu, jota ohjasi luutnantti Lebo,

tuli paikalle suojaamaan puolustuslinjaa.

Lebo suuntasi 8-senttisen tykkinsä ja osui kerralla.

Vihollisen taisteluvaunu oli tuhottu.

Conner oli yhä kaivannossaan.

Moni olisi palannut tiedustelu-upseerin hommiin

ja palannut komentopaikalleen. Se siitä.

Hän ymmärsi tarpeeksi hyvin, miten taistelu eteni.

Saksalaiset eivät vielä olleet luovuttaneet.

Conner tutkaili ympärilleen ja etsi merkkejä liikkeistä.

Hän näki Saksan taisteluvaunuja metsän siimeksessä.

Conner kertoi Ramseylle olevansa hetken poissa.

Hän juoksi kohti USA:n panssarintorjuntavaunua.

Conner suuntasi tykin uudelleen.

Piilotteleva tankki tuhoutui.

Conner syöksyi taas kaivantoonsa ilmitulen ympäröimänä.

Saksalaiset valmistautuivat kaivannon suojissa.

Uusi vastahyökkäys oli alkamassa.

24. tammikuuta 1945, Itä-Ranska.

USA:n 7. jalkaväkirykmentin miehet taistelivat Colmarin taskussa,

Ranskan viimeisellä Saksan hallitsemalla alueella.

Eisenhower ja liittoutuneiden ylin sotilaallinen johto halusivat

edetä Reinin ylitse vuoden 1945 alkupuolella.

Sitä varten tuli vallata Colmarin tasku etelä-Ranskassa.

Luutnantti Conner makasi kaivannossa miestensä linjan edessä.

Hän toimi tykistön tulenjohtajana.

Hän käännytti ympäri ensimmäiset saksalaissotilaat.

Hän ei palannut komentopaikkansa turvaan,

vaan jäi tarkkailemaan valppaana.

Conner päätti jäädä asemiinsa,

koska hän ymmärsi, että häntä tarvittiin vielä.

Saksalaiset ryhmittyivät uudelleen toista hyökkäysaaltoa varten.

Conner oli kenties yksi kohteista.

Saksalaisten lähestyessä usalaisia

sotilas juoksi kranaatti kädessään kohti Conneria.

Conner ilmoitti edelleen, mihin tykistön tuli tähdätä.

Sitä varten hän oli siellä.

Ammus lensi hänen päänsä yli

ja kaatoi saksalaisia takalinjasta.

Conner määräsi uuden iskun

ja osui taas kohteeseen.

Saksalainen sotilas jatkoi päättäväisenä juoksuaan.

Hän lähestyi Connerin kaivantoa.

Saksalainen oli jo asemissa, joista olisi voinut heittää kranaatin.

Tuntematon usalainen sotilas näki ja ampui hänet.

Sotilas ei ehtinyt heittää kranaattia Conneria kohti.

Silmääkään räpäyttämättä Conner antoi uudet koordinaatit.

Hän keskittyi ainoastaan tehtäväänsä.

Hän päätti jäädä kaivantoonsa, mistä hänen oli hyvä havainnoida

ja määrätä tykistöä. Onneksi puhelinlinja kesti.

Connerin koordinaateilla saksalaisia kaatui yhä.

Toiset saksalaiset palasivat kaivannon suojiin.

Connerin miehet pysyttelivät metsässä.

Kenttä hiljeni minuuteiksi.

Conner etsi todisteita siitä, että saksalaiset olivat luovuttaneet.

Sen sijaan hän näki suuren joukon, joka ryntäsi kaivannosta.

Conner määräsi ampumaan vihollisen lähestyessä.

Tulta!

Saksalaisia oli aivan liikaa. Kaikkia ei voinut pysäyttää.

He alkoivat tulla liian lähelle.

Saksalaiset alkoivat lähestyä 3. pataljoonaa.

Connerin tuli tehdä vaikea päätös. Saksalaiset olivat niin lähellä,

että hän saattoi vain ampua kohti USA:n linjan reunaa.

Taistelu kävi niin kiihkeänä, että hän pyysi ampumaan omiaan kohti.

Hän saattaisi kuolla omiensa ammuksiin.

Hän päätti uhrautua, jotta vihollinen saatiin kaadettua.

Komentava upseeri oli huolissaan.

Ramsey kysyi, pyysikö Conner tulittamaan liian lähelle itseään.

Conner vastasi kiertelemättä.

Hän sanoi tekevänsä mitä täytyi. Melkoisen vähättelevää.

Mutta niin hän teki.

Ammukset räjähtelivät Connerin ympärillä.

Tiedusteluapulainen sai osuman.

Sotamies Robert Dutil, joka oli seurannut Conneria,

sai vakavia vammoja omien tulituksesta.

Saksalaisten hyökkäys tyrehtyi.

Kolmen tunnin kuluttua Saksan eliittijoukot hajosivat.

Lääkintämies!

Lääkintämies auttoi sotamies Dutilia.

Uskomatonta mutta totta, Garlin Conneriin ei osunut.

Connerin toiminta oli poikkeuksellisen hienoa.

Se oli hämmästyttävää monella tavalla.

Ehkei se edes tuntunut hienolta vielä silloin.

Hän ohjasi tykistöä tuntikausia keskellä kriisiä.

Vuosikymmenten jälkeen se tuntuu todella merkittävältä.

24. tammikuuta 1945.

Elsassin alue, Itä-Ranska.

Luutnantti Conner kiipesi kaivannosta pellon reunasta.

Pelto oli täynnä verisen taistelun jälkimaininkeja.

Connerin urheuden ja täsmällisyyden ansiosta

Saksan vuoristodivisioona saatiin käännytettyä.

Tarkat ammukset tappoivat noin 50 saksalaista.

Lisäksi noin sata vammautui.

Brunnwaldin taistelu oli vain yksi taisto Colmarin taskusta.

Colmar oli viimeinen alue, jota natsit hallitsivat Ranskassa.

Seuraavana päivänä everstiluutnantti Ramsey

kohtasi Saksan partion.

Saksalainen sotilas heitti "perunanuija"-varsikranaatin.

Ramsey reagoi nopeasti ja heitti sen takaisin.

Toinen kranaatti osui häneen ja räjähti.

Veitsenterävät tinapalaset upposivat everstiluutnanttiin.

Saksalaiset saatiin tapettua, mutta Ramsey tarvitsi lääkäriä.

Hän palasi pataljoonan tukikohtaan.

Kirurgi poisti palaset ilman puudutusta.

Ramsey palasi tarkkailuasemiin.

Colmarin taskun sota jatkui.

7. jalkaväkirykmentin miehet jatkoivat USA:n linjalla

ja pyrkivät ajamaan saksalaiset takaisin Reinin ylitse.

Helmikuussa Conner pyysi saada johdettavakseen L-komppanian,

jonka komentava upseeri kuoli.

Kiväärikomppaniat saivat vammoja, myös joukkojen johtajat.

Jonkun oli johdettava yksikköä.

3. pataljoona yritti vapauttaa ranskalaisen Biesheimin,

missä K-komppania yllätettiin.

Natsit piirittivät komppanian Saksan taisteluhaudoista käsin.

20 miehen ja kahden Sherman-taisteluvaunun voimin

Conner ja L-komppanian miehet menivät taisteluhaudoille

ja taistelivat kaikin voimin.

He taistelivat kaikella, mitä sattuivat käsiinsä saamaan.

Usalaiset eivät suunnitelleet taistelevansa niin.

Jälleen kerran Conner oli keskiössä.

Hän onnistui tulivoiman turvin taistelemaan voittoon.

Nyt hän oli erilaisessa tilanteessa vaikeassa taisteluasemassa.

Hän saattaisi kuolla.

He vapauttivat K-komppanian.

He tappoivat 12 saksalaista. Lisäksi 75 antautui.

75 miestä katsoi vierestä

ja päätti luovuttaa ja antaa kaupungin liittoutuneille.

Niin taistelut menivät.

Niin kävi myös silloin Colmarin taskussa.

Conner sai neljännen hopeatähtensä sankarillisuudesta Beisheimissa.

USA:n 3. jalkaväkidivisioona lopetti taistelut helmikuun 19. päivä.

He olivat taistelleet edellisvuoden elokuun 15. päivästä lähtien.

Luutnantti Connerin toiminta Brunnwaldissa

sai Ramseyn pyytämään tälle korkeinta mahdollista tunnustusta.

Ramsey oli yhä sotakentillä, vaikka toipui vielä vammoistaan.

Hän ei löytänyt käsiinsä todistajia, jotka mitalia varten tarvittiin.

Siksi hän pyysi Connerille toiseksi korkeinta tunnustusta:

Distinguished Service Crossia.

10. helmikuuta Garlin Conner sai D.S.C.:nsä

7. armeijan komentajalta, kenraali Alexander Patchilta.

Conner jätti Euroopan maaliskuun neljäntenä päivänä.

Hän sai kotonaan Kentuckyssa sankarin vastaanoton.

Hän jatkoi maanviljelyä Kentuckyssa.

Sota jätti häneen leimansa.

Hän tuskin unohti ikinä sotaa.

Kun Conner kuoli vuonna 1998,

hänen tukijansa anoivat hänelle kunniamitalia.

Todistajanlausunnot dramaattisesta taistelusta löydettiin.

Vuosikymmenten odotuksen jälkeen Conner sai vihdoin tunnustuksensa

Kesäkuun 26. päivä 2018 Valkoisessa talossa.

Conner sai kenties toiseksi eniten mitaleja toisessa maailmansodassa.

Ylpeä komentava upseeri ei saanut nähdä sitä.

Ramsey johti taistelujoukkoja aina Vietnaminsotaan asti.

Hän määräsi Colin Powellia ja Norman Schwarzkopfia.

Hän näki paljon urotekoja, vaan ei mitään Conneriin verrattavaa.

Conneria urheampaa tai uhrautuvampaa ei ollut.

Ramseysta Conner oli ylivertainen yhteenkään sotilaaseensa verrattuna.

8. helmikuuta 1945.

Natsit luovuttivat vihdoin Colmarin taskun.

Kun Colmarin taistelu päättyi, 19. armeija tuhottiin täysin.

Saksalaiset vetääntyivät Reinin taakse.

Reinistä tuli uusi etulinja.

Liittoutuneet olivat levittäytyneet Hindenburg-linjalle.

Maailma valmistautui epätoivoiseen välienselvittelyyn.

Sota jylläsi Euroopassa vielä kolmen kuukauden ajan.