Original subtitles

Elokuu 1944.

Läntisessä Ranskassa amerikkalainen pataljoona

on natsijoukkojen saartama.

Vartijat huomaavat amerikkalaisen ajoneuvon lähestyvän.

Vaihtomiehet saapuivat.

Tiedustelu on tullut pelastamaan meidät.

Toivo muuttuu kauhuksi, kun saksalaiset avaavat tulen.

6.6.1944 liittoutuneiden joukot nousivat maihin Normandiaan

ja avasivat länsirintaman.

Natsifanaatikot kuitenkin jatkoivat eloonjäämistaistelua.

D-Day oli taistelu.

Liittoutuneiden oli yhä voitettava sota.

HITLERIN VIIMEINEN TAISTELU

Elokuun 8. päivä vuonna 1944.

Lähellä Saint-Maloa Ranskassa.

MENETETTY PATALJOONA

121. jalkaväkirykmentin jäseniä saapuu Pleurtuitin kylään

matkalla Ranskan rannikolle.

L-komppanian everstiluutnantti Gordon Eyler

käskee miehet pysähtymään yöksi ja odottamaan muita.

Kahden päivän taisteluiden jälkeen vihollista ei näy.

Tässä vaiheessa 3. pataljoona jo ymmärsi,

että hiljaisuus ei välttämättä ole hyvä asia.

Meille jäi puoli pulloa.

Saksalainen tankki herää eloon sivukadulla.

Samaan aikaan saksalaiset aloittavat tulituksen.

He tähtäävät amerikkalaisia ikkunoista ja ovista.

-Pois kadulta! -Tämä on väijytys!

Sotilaat ovat ehkä väsyneitä, mutta adrenaliini toimii heti.

Tuloksena on kaaos.

Aja!

Ampu tulee!

Ilman panssareita amerikkalaiset ovat puolustuskyvyttömiä.

Jatkakaa tulitusta!

USA:n 121. jalkaväkirykmentti

määrättiin 83. jalkaväkidivisioonaan

auttamaan ranskalaisen Saint-Malon kaupungin valtaamisessa.

Kaksi kuukautta D-Dayn jälkeen liittoutuneilla on ongelma.

Euroopan vapauttamiseen tarvittavat laitteet ovat Isossa-Britanniassa.

725 000 tonnia sotatarvikkeita piti saada heinäkuussa,

mutta vain 450 000 tonnia saapui perille.

Suurin osa D-Dayn Omaha- ja Utah-rannoille.

Tarvitaan kunnollinen satama. Saint-Malosta olisi apua.

Se on toiminut satamana jo satoja vuosia.

Kaupungin muurien sisältä löytyy keskiaikainen linnoitus.

Kolmelta suunnalta veden ympäröimä linnoitus

soveltuu täydellisesti hyökkäysten torjumiseen.

Ranskan miehityksen jälkeen natsit vahvistivat sitä edelleen.

Helmikuussa 1944 Hitler julisti useita satamia Ranskassa,

Belgiassa ja Alankomaissa linnoituksiksi eli "Festungeiksi."

Saint-Malon Festungia komentaa Andreas von Aulock.

Kun kaupunki julistetaan Festungiksi,

komendantti saa linnoituksen

kaikki joukot hallintaansa.

Hän on kuin pieni kuningas valtakunnassaan.

Von Aulock oli omalaatuinen hahmo.

Hän käytti monokkelia ja antoi käskyt murisevalla äänellä.

Hän soti itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan.

Stalingradin jälkeen hän tiesi, millaista kaupunkisota on.

Taidot joutuvat testiin, kun USA:n 83. jalkaväkidivisioona

lähtee valtaamaan Saint-Maloa ympäröiviä tukialueita.

121. jalkaväkirykmentti ottaa kohteekseen Dinardin,

joka suojaa Saint-Maloa Rancejoen toiselta puolelta.

Pleurtuitissa noin kuuden kilometrin päässä Dinardista

rykmentin eteneminen pysähtyy.

Amerikkalaiset kertovat saksalaistankin ampuvan.

Vihollinen hyökkää talojen suojasta johtavan komppanian kimppuun.

Everstiluutnantti Eyler määrää miehet perääntymään.

Nyt lähdetään!

Kaksi on jo kuollut ja muita on haavoittunut.

He vetäytyvät tulituksen alla,

ja pataljoona kokee lisää miestappioita.

Amerikkalaiset vetäytyvät asemiin 400 metrin päähän kaupungista.

Saksalaiset eivät seuraa.

Eyler komentaa 121. rykmentin kolmatta pataljoonaa,

johon kuuluu noin 800 miestä.

Toinen ja kolmas pataljoona lähtivät matkaan edellisenä päivänä.

Ne kohtasivat kovaa vastarintaa.

Saksalaiset hidastivat liittoutuneiden etenemistä.

Tiesulkujen takia jokainen tie oli este amerikkalaisille.

Miehiä vasemmalle ja oikealle. Liikkeelle.

Saksan puolustus oli järjestetty "Kampfgruppe Bachereriksi",

joka on nimetty komentajansa Rudolf Bachererin mukaan.

Bacherer oli ensimmäisen maailmansodan veteraaneja.

Toisessa maailmansodassa hänet kutsuttiin jälleen palvelukseen.

Hän oli pätevä ja rohkea komentaja, jolla oli paljon kokemusta.

Vuonna 44 hän taisteli Normandiassa

ja sai 77. divisioonan komentoonsa sen komentajan kuoltua.

Bachererin on tehtävä Saint-Malon valtaamisesta

mahdollisimman vaikeaa.

Alas! Alas!

Aiemmin samana päivänä

Eyler pääsi yhden Bachererin tiesulun läpi

ja toisen pataljoonan edelle.

He joutuivat kuitenkin vetäytymään Pleurtuitista

ja odottavat nyt muita pataljoonia.

Pleurtuit vallataan yhdessä aamulla.

Eyler lähettää sanan,

että haavoittuneet tarvitsevat pataljoonan lääkäriä.

Aamulla korpraali Mixon ja alikersantti Graves

palaavat tiesululle amerikkalaisten asemien taakse.

Tarvikkeita on täydennettävä tulevan hyökkäyksen varalta.

Mixon luulee näkevänsä pataljoonan muita jäseniä lähellä tiesulkua.

Virhe selviää, kun Jeeppiä aletaan tulittaa.

Pysy matalana.

Mixon palaa amerikkalaisten linjojen taakse.

Hänen raportoidessaan saksalaiset avaavat tulen.

Isku tuhoaa kolme Jeeppiä ja kaksi lastia ammuksia.

Mixon ja muut viivyttävät hyökkäystä

jotta 3. pataljoona saadaan kokoon.

Hyökkäys tuli takaa, ja sitähän kukaan ei halua.

Eyler lähettää partion

ja vahvistaa, että vihollinen puolustaa nyt tiesulkua.

Miehet eivät pääse Pleurtuitiin ilman vahvistuksia,

ja perääntyminenkin on mahdotonta. He ovat ansassa.

Eyler saa käskyn päämajasta.

Asemat on pidettävä hinnalla millä hyvänsä.

Elokuu vuonna 1944. Läntinen Ranska.

Saksan joukot valtasivat tiesulun amerikkalaisten takana.

Bacherer saartoi USA:n pataljoonan.

Tyypillinen saksalaistaktiikka toisessa maailmansodassa.

Aloite on saatava omiin käsiin mahdollisimman pian.

Vastahyökkäys heti tilaisuuden tullen. Tässä klassinen esimerkki.

Everstiluutnantti Eyler sai käskyn säilyttää asemat.

Hän toimi tyypillisen amerikkalaiskomentajan tavoin.

Hän levitti joukot tulivoiman maksimoimiseksi.

I-komppania on tien oikealla puolella

L-komppaniaa vastapäätä. K-komppania on takana.

Eyler perustaa komentopaikan alueen keskelle.

Edellisenä päivänä rykmentin panssaritorjunta pysyi mukana.

Nyt se lähetetään L-komppanian luo vartioimaan tietä Pleurtuitiin,

joka oli alkuperäinen kohde.

Natsijoukot saartavat heidät kaikista suunnista.

Amerikkalaishyökkäyksen on odotettava.

Noin kello 9.30 I-komppanian miehet huomaavat jotain outoa.

Noin 15 saksalasisotilasta ryömii ojassa Pleurtuitin tien vieressä.

Harmaat huovat toimittavat maastopuvun virkaa.

Tuolla on saksalaisia.

Pysykää maissa.

-400 metriä. -Ei saa ampua.

L- ja I-komppanian miehet odottavat kärsivällisesti.

Lopulta saksalaiset ovat 200 metrin päässä.

Silloin he avaavat tulen.

Kolme saksalaista kuolee ja useita haavoittuu.

Loput vetäytyvät kylään.

Tarkoituksena oli luultavasti saada käsitys alueesta.

Vähän kömpelö tapa, mutta siitä luultavasti oli kyse.

Vain 30 minuuttia myöhemmin räjähtää.

Saksan tykistö aloittaa tulituksen.

Komentopaikka saa kaksi suoraa iskua.

Kaksi upseeria kuolee ja kaksi aliupseeria haavoittuu.

Vastahyökkäys näytti, ettei saksalaisia oltu lyöty,

ja että he pystyvät yhä hyökkäämään

ja aiheuttamaan miestappioita amerikkalaisille.

On järkyttävää nähdä upseerien kuolevan niin nopeasti.

Paha tilanne. Se kylvää pelkoa sotilaiden keskuuteen.

Pelastustöiden jatkuessa kuuluu pahin mahdollinen ääni.

Tankki!

StuG III, saksalaisten Panzerin alustalle rakennettu rynnäkkötykki.

Jalkaväen kannalta vihollisen panssari on kauhistuttava.

Ei ole väliä, mistä tarkalleen on kyse.

Väliä on sillä, että se luo pelkoa ja paniikkia.

Tankki voi tuhota maailman.

StuG III lähestyy koillisesta jalkaväki perässään.

Noin 500 metrin päässä se avaa tulen.

Ampukaa!

Paniikissa näyttää siltä, että komentopaikka tuhotaan.

Tarvitsemme apuvoimia!

StuG III tulee noin 300 metrin päähän.

Yhtäkkiä apua saadaan yllättävältä taholta.

Sotamies Francis Gardner ottaa asiat omiin käsiinsä.

Hän tähtää singolla.

Putkelta näyttävä sinko oli tavanomainen panssaritorjunta-ase.

Noin metrin mittaista asetta pidetään olkapäällä.

Se ampuu panssaritorjuntaan tarkoitetun onteloammuksen,

joka läpäisee paksun panssarin.

1,5-kiloinen ammus voidaan ampua 600 metrin päästä

yli 10 senttiä paksun panssarin läpi.

Ensimmäinen laukaus menee ohi.

Samalla panssaritorjuntatykit avaavat tulen.

StuG III saa osuman.

Miehistön paetessa Gardner tähtää uudestaan.

Tällä kertaa hän ei ammu ohi.

Osuma tappaa pakenevan miehistön.

Tällaisia tarinoita rakastetaan.

Yksi sotilas voittaa saksalaistankin.

On tietysti tavallista, että joukot ampuvat

panssarivaunun vetäytyvää miehistöä.

Sinkoa ei kuitenkaan ole tarkoitettu jalkaväkiaseeksi.

Raportin mukaan sillä miehet tapettiin.

Osuman on täytynyt olla tarkka.

Vihollinen oli väärässä paikassa väärään aikaan.

Saksan jalkaväen sotilaat liittyvät taisteluun.

Suojatulta!

Amerikkalaiset säilyttävät asemat.

20 minuutin kuluttua saksalaiset perääntyvät kohti Pleurtuitia.

Amerikkalaisten alueella pataljoona on sekaisin.

Edellisen päivän hyökkäystä seurasi kolme lisää.

Haavoittuneita on yhä enemmän.

Pataljoonan lääkäri ei päässyt tiesulun läpi. Lääkäriä ei siis ole.

Heillä on käytössään vain rajalliset lääkintätarvikkeet.

Sidetarpeita, kiristyssiteitä, morfiinia

ja sulfalääkkeitä haavojen tulehduksia vastaan.

Veriplasmaa saattoi olla.

Hoidosta vastaavat lääkintämiehet.

19- tai 20-vuotias poika,

joka on saanut ehkä kahden kuukauden ensiapukoulutuksen.

Lääkintämies paikkailee haavoittuneet

ja lähettää heidät muualle hoitoon.

Evakuointi ei onnistu,

joten Eyler perustaa ensiapupisteen joukkueiden lääkintämiehille.

Se perustetaan toiseen taloon komentokeskuksen taakse.

Se on primitiivinen, mutta muuta ei ole.

Saksan tykistö jatkaa tulitusta.

Lääkintämiehillä ja haavoittuneilla on edessään uudenlainen taistelu.

Elokuun 9. päivä vuonna 1944.

USA:n 83. jalkaväkidivisioonan pitäisi vallata Saint-Malo.

Liittoutuneiden joukot etenevät katu kadulta.

Kaupunkia puolustetaan uhmakkaasti.

Von Aulockin väitetään vastanneen antautumiskäskyyn:

"Olen saksalainen. Saksalaiset eivät antaudu."

Samaan aikaan USA:n 121. jalkaväkirykmentin

pitäisi hiljentää saksalaisten tykit Dinardissa.

Kaksi pataljoonaa on kuitenkin jumissa.

Saksalaiset lähestyvät kolmatta pataljoonaa

ja erottavat sen muista.

Sana menetetystä pataljoonasta nousee komentoketjussa

kenraali Robert Maconille asti.

Macon oli nähnyt paljon taistelua.

Hän toimi komentajana Pohjois-Afrikassa.

Normandiassa hän taisteli menestyksekkäästi

maasto ja muut vaikeudet huomioon ottaen.

Maconille tehtävä oli tärkein, ja häneen saattoi luottaa.

121. rykmentti ei kuitenkaan tee Maconiin vaikutusta.

Joukkueenjohtajan mielestä 3. joukkue on huono.

Hän on ensimmäisen joukkueen johtaja.

Sama voi päteä ylempänäkin komentoketjussa.

Komentaja luottaa 83. rykmenttiin mutta ei tunne 121. rykmenttiä.

Macon pitää hidasta etenemistä epäilyttävänä.

Saarroksiin jäänyt pataljoona vain lisää hänen epäluottamustaan.

Ennen kuin hän voi miettiä 3. pataljoonan pelastamista,

83. jalkaväkidivisioonan on vallattava Saint-Josephin kukkula.

Siellä oli valtava graniittikieleke,

joka oli linnoitettu bunkkereilla ja tykeillä.

Se puolustusasema oli eliminoitava

ennen Saint-Maloon hyökkäämistä.

Menetetyn pataljoonan oli odotettava.

Kolmannen pataljoonan heikoissa puolustusasemissa

lääkintämiehet yrittävät pitää haavoittuneet elossa.

Monet ovat kuitenkin menettäneet paljon verta.

Maareitit ovat vihollisen hallussa, joten katse kääntyy ylös.

Suunnitelman mukaan kaksi lentokonetta pudottaisi veriplasmaa.

Kaikki sujuu hyvin, ja laatikot putoavat oikeaan paikkaan.

Juhlamieli haihtuu nopeasti.

Sotilaat katselevat, kun lentokoneet joutuvat taisteluun...

...ja syöksyvät maahan.

K-komppanian jäseniä ryömii kohti palavaa romua.

Mitään ei ole tehtävissä.

Kaikki neljä lentäjää kuolivat.

Veriplasma kuitenkin pelastaa henkiä.

Elokuun 9. päivän iltana

83. jalkaväkidivisioona valtaa Saint-Josephin kukkulan.

Macon määrää 331. jalkaväkirykmentin

vapauttamaan menetetyn pataljoonan ja valtaamaan Dinardin sen kanssa.

Macon varmistaa henkilökohtaisesti, että se tapahtuu.

3. pataljoona odottaa apua vihollisen saartamana.

Pian keskiyön jälkeen tähystäjät huomaavat amerikkalaisauton

alueen kaakkoispuolella.

Apu ehkä saapui viimeinkin.

Elokuu 1944.

Saint-Maloa vapauttava amerikkalaispataljoona

jäi eversti Bachererin johtamien saksalaisjoukkojen saartamaksi.

Bacherer määräsi hyökkäysten sarjan.

Myöhään yöllä amerikkalainen auto lähestyy aluetta.

Ehkä vaihtomiehet saapuivat.

Tiedustelijat ehkä tulivat pelastamaan meidät.

Se vaikuttaa ihmeeltä kunnes laukausten ääni kuuluu pimeydestä.

Saksalaiset käyttivät amerikkalaista autoa läpäistäkseen linjan.

Molemmat puolet käyttivät viholliselta saatuja tarvikkeita.

Amerikkalainen tiedusteluauto oli varsin kätevä.

Pelastajien sijaan auto olikin Troijan hevonen.

Ylikersantti Clyde Webster nappaa nopeasti BAR:n.

BAR eli "Browning Automatic Rifle"

oli USA:n jalkaväen käyttämä ase.

Se on kevyt konekivääri, jossa on 20 ammuksen lipas.

Automaattiase ampuu ammuksen toisensa jälkeen

toisin kuin puoliautomaattikivääri,

jonka liipaisinta on painettava joka välissä.

Helppokäyttöistä konekivääriä

pidetään yhtenä toisen maailmansodan luotettavimmista aseista.

Tulitus sytyttää auton tuleen.

Miehet yrittävät paeta palavasta autosta.

Anna mennä!

Webster poimii heidät yksi kerrallaan.

Sen jälkeen hän jatkaa hyökkäystään.

Jatka ampumista!

Taistelu päättyy lopullisesti vasta kello 3.30,

kun loput saksalaisjoukot katoavat yöhön.

Jatkuvat hyökkäykset verottavat pataljoonan tarvikkeita.

Jalkaväkiosastolla

on yleensä mukanaan vain vähän ammuksia ja ruokaa.

Keittiötä tai kanttiinia ei ole.

Miehillä on vain kenttäannoksensa.

Alle kilon paketissa on kuivattua säilykeruokaa.

Sotilailla on niitä mukanaan, ja osa kuljetetaan ajoneuvoilla.

Menetetty pataljoona on neljättä päivää USA:n linjan takana.

Lääkäriä ei ole, joten tavalliset lääkintämiehet

hoitavat haavoittuneita "Purple Heart Hotellissa".

Ensiapuasemaa kutsuttiin Purple Heart Hotelliksi.

Haavoittuneet tuotiin sinne, ja siellä kärsimys oli suurinta.

Haavoittuneita ei voi millään suojata Saksan tykistötulelta.

Puutteista huolimatta osa potilaista on saksalaisia.

Siinäkin tilanteessa heistä huolehdittiin.

Tärkeysjärjestys luotiin haavojen ei kansalaisuuden perusteella.

Aina ei toimittu niin, mutta nyt toimittiin.

Mukana oli haavoittuneita saksalaisia.

Amerikkalaisten asema on hatara.

He olivat motissa eivätkä tienneet Saksan joukkojen kokoa.

Huomenna he kaikki voisivat olla sotavankeja.

Kannattaa siis kohdella saksalaisia hyvin,

jos samaa toivoo itselle.

Elokuun 10. päivä Macon saapuu 121. rykmentin päämajaan

johtamaan 3. pataljoonan etsintöjä ja Dinardin valtaamista.

Kello 20:een mennessä

331. jalkaväkirykmentti pääsee etenemään.

Pataljoona yritetään löytää valoammusten ja värisavun avulla.

Siihen ei kuitenkaan saada mitään yhteyttä.

Maconin miehet jatkavat työtä aamulla kello 8.30.

Etenemistä hidastavat samat tiesulut ja vastarinta,

jotka myös 121. rykmentti kohtasi.

-Pysykää matalina! -Ampukaa!

Kun Macon näki Saksan vastarinnan määrän,

hän alkoi ymmärtää, mikä miehillä oli ollut vastassaan.

Vasta kello 21.30 Maconin miehet pääsevät vaikean tiesulun ohi.

Asemia ei ehditä lujittaa ennen vastahyökkäystä.

Ampu tulee!

Illalla Maconin oli itse puolusteltava

hidasta edistymistä komentajalleen.

Se on hyvin yleistä. Komentajat perustelevat tilannetta

aina ylemmilleen.

Macon halusi Middletonin ymmärtävän,

että vastarinta on kovempaa kuin he luulivat.

Kyse ei ole meidän puutteistamme.

Menetetyn pataljoonan puolustusasemista käsin

Eyler lähettää partioita saadakseen yhteyden apuvoimiin.

Partiot eivät kuitenkaan onnistu.

Elokuun 12. päivänä

K-komppanian partiokaan ei siihen usko

lähtiessään puolustusasemista kello 11.00.

He etsivät 331. rykmentin jäseniä vasemmalta sivustalta.

Edessä näkyy liikettä.

Alas.

3. pataljoonan partio hiipii eteenpäin.

He toivovat saavansa yhteyden 331. rykmenttiin.

Pataljoona on ollut neljä päivää natsien saartamana.

Tehtävänä oli vapauttaa Saint-Malon kaupunki.

Partio yrittää vältellä saksalaisia ja huomaa edessä liikettä.

Heidät on löydetty.

Löytäjät ovat amerikkalaisia.

Hieno hetki. Partio ymmärsi,

että toiset tulivat vapauttamaan heidät

ja apu saattaisi olla jo matkalla.

Apuun rientävä ratsuväki on hyvin amerikkalainen käsite.

Partioiden kohtaaminen on ensimmäinen askel.

331. rykmentin on yhä taisteltava saksalaisjoukkojen läpi.

Siihen menee monta tuntia.

Partioiden kohtaaminen on vain jäävuoren huippu.

Elokuun 14. päivä vuonna 1944.

121. rykmentin kaikki kolme pataljoonaa

sekä 331. rykmentti ovat valmiina valtaamaan Dinardin

ja hiljentämään Saint-Malon linnoitusta puolustavat tykit.

Amerikkalaiset kohtaavat yhä Bachererin joukkojen vastarintaa.

Bacherer oli ammattilainen, ei mikään natsifanaatikko.

Hän vaikuttaa olleen Saksan joukkojen selkäranka

ja siksi pelottava vihollinen.

Hän hyödynsi arkkitehtuuria, mikä soveltuu sodankäyntiin.

Kivirakennuksia ja sen sellaista.

Mene, mene!

Neljä G-komppanian sotilasta hyökkää maanalaiseen linnakkeeseen,

jota ympäröi korkea kivimuuri ja teräsaita.

Kersantti Vaughn käyttää sinkoa.

Siitä ei ole hyötyä.

Vaughn löytää tunnelin, ja johtaa ryhmänsä sinne.

Tunneli johtaa sisälle, ja he pääsevät asemiin

ja saavat 200 saksalaista sotavankia.

Tee sinä se.

Saksan kranaatinheittimet yrittävät hidastaa etenemistä.

USA:n tykit moukaroivat natsien asemia.

Illan tullen liekit roihuavat. Dinard palaa.

Vaikka amerikkalaiset pääsevät rannikolle asti,

heidän olisi vielä löydettävä Rudolf Bacherer,

Dinardin uhmakas komentaja.

Seuraavana aamuna puhelin soi Bachererin bunkkerissa.

Soittaja esittelee itsensä kenraali Robert Maconiksi.

Amerikkalaiset valtasivat saksalaisten bunkkerin,

josta oli puhelinlinja Bachererille.

Soittaminen oli siis hyvin loogista.

Macon pyysi häntä antautumaan.

Tulkin välityksellä

Macon selittää, että Saksan asemat Dinardissa on vallattu.

Hän pyytää Bachereria antautumaan.

Bacherer kieltäytyi. Ehdot eivät olleet tarpeeksi kunnialliset.

Toisaalta hän pyysi Maconia huolehtimaan haavoittuneista.

Macon suostuu.

Hän sanoi: "Totta kai huolehdimme heistä."

Sovitaan lyhyestä tulitauosta.

Haavoittuneet saksalaiset siirretään vankeina amerikkalaisten huostaan.

Pian rauha kuitenkin rikkoutuu.

Saksalaiset yritetään pakottaa antautumaan

käyttämällä valkoista fosforia.

Kun isku osuu ammusvarastoon, tuloksena on valtava räjähdys.

Tuli leviää. Olkivuoteet ruokkivat liekkejä.

Bachererin miehet pakenevat savua.

Vastarinta on nyt mahdotonta.

Hän ja 350 miestä antautuu.

Dinard on kaatunut.

Saint-Malo seisoo kuitenkin yhä vahvana.

Von Aulock on yhä uhmakas.

Länsipuolen tykit on hiljennetty.

Maconin on vielä napattava pääpalkinto.

Elokuu 1944. Kaksi USA:n rykmenttiä vapautti Dinardin.

Kenraalin Maconin johtamat joukot lähestyvät Saint-Malon kaupunkia.

Liittoutuneet haluavat rannikkokaupungin hallintaansa,

jotta miehiä ja tarvikkeita saataisiin helpommin Ranskaan.

Linnoitusta komentaa Von Aulock, jota sanotaan hulluksi everstiksi.

Nimeä ei välttämättä käytetty negatiivisesti.

Von Aulock nautti miestensä kunnioitusta.

Hän oli omalaatuinen hahmo, mutta miehet seurasivat häntä.

Kenraali Macon tietää, että työ on saatettava päätökseen.

He eivät saa jättää taakseen saksalaisten vastarintaa.

Linnoitus on vallattava.

Eteenpäin!

Kaksi tykkiä, joiden kantama on 15 kilometriä, tuodaan lähelle.

Muureihin ne eivät tehoa, mutta niillä tähdätään ikkunoihin.

Lisäksi Macon käyttää kranaatinheittimiä.

Kranaatinheittimissä käytettiin räjähdeseosta

ja valkoista fosforia.

Räjähde avasi rakennuksen,

ja valkoinen fosfori kiihdytti tulipaloa.

Rakennus syttyi tuleen.

Lisäksi linnoitusta pehmitettiin

lähes jatkuvilla ilmapommituksilla.

Käytössä oli uudenlainen polttotaisteluaine.

Hyytelömäinen bensiini.

Se tunnetaan paremmin napalmina.

Sitä alettiin käyttää taisteluissa toisessa maailmansodassa.

Lisäaine tekee siitä tahmeaa.

Kun sitä pudotetaan lentokoneesta kohteeseen,

se ei leviä nesteen tavoin

vaan jää kiinni materiaaleihin ja palaa.

Everstiluutnantti McKee valmistautuu lähtöön P-38:llä.

Mukana on 625 litran napalmtankkeja.

Linnoituksen yllä McKee irrottaa tankit,

joissa on fosforikranaatteja napalmin sytyttämiseen.

Isku osuu linnoituksen ilmanvaihtokanavaan.

Mieleen tulee tietysti Luke Skywalker ja Kuolemantähti.

Vaikutus oli suurin piirtein yhtä dramaattinen.

Napalmia ei käytetä asukkaiden polttamiseen.

Kun napalm osuu bunkkerin yläosaan,

se alkaa imeä sisällä olevaa happea.

Se tuhoaa bunkkerin tukahduttamalla sisällä olevat ihmiset.

McKee katsoo taakseen ja näkee saksalaisten valkoisen lipun.

Loput napalmista pudotetaan toiseen kohteeseen.

Pian sen jälkeen von Aulock ja 550 miestä antautuu

päinvastaisista väitteistä huolimatta.

On vaikea sanoa,

ovatko käskyt taistella viimeiseen mieheen saakka

annettu tosissaan.

Usein sellainen käsky annettiin,

jotta taistelutahto välittyisi Hitlerille.

Joukot käsketään taistelemaan viimeiseen mieheen

tai muuten perheille koituu seuraamuksia.

Saint-Malon valtaamiseen meni kaksi viikkoa.

Se oli natsien hallinnassa neljä vuotta.

Maconin joukot olivat sitkeitä.

83. jalkaväkidivisioona sai lähes 10 000 saksalaista sotavankia.

121. rykmentin menetetty pataljoona

kesti neljän päivän eristyksensä.

Hyökkäysten sarjan jälkeen

kuolleita oli 31, haavoittuneita 106 ja kadonneita 16.

Von Aulock määräsi sataman tuhottavaksi elokuun 7. päivä,

jotta siitä ei olisi hyötyä liittoutuneille.

Satamakaupunkien valtaus on vääjäämätöntä,

mutta se sitoo liittoutuneiden joukkoja monta viikkoa.

Saksan raja ehditään vahvistaa,

ja epätoivoiset taistelut jatkuvat.

Sota Euroopassa jatkuu vielä 8,5 kuukautta.