Original subtitles

SARJA PERUSTUU TOSITAPAHTUMIIN

DOPPELGÄNGER:

KAKSOISKÄVIJÄ, PAHA KAKSONEN, ELÄVÄN IHMISEN PIMEÄ HENKI.

SE PILAA UHRIN ELÄMÄN TEKEMÄLLÄ PAHAA HEIDÄN PUOLESTAAN.

KAKSOISOLENTONSA NÄKEMINEN ENTEILEE LÄHESTYVÄÄ KUOLEMAA.

GRUDZIADZ, HELMIKUU 1946

Helga!

Avaa!

Avaa!

Meidän on mentävä!

Avaa ovi!

Äiti tulee takaisin.

Lupaan sen.

Helga!

JAKSO 1 "ÄITI"

SAKSAN JA PUOLAN RAJA, LOKAKUU 1977

Paperit, kiitos.

Onko mitään ilmoitettavaa? -Ei ole.

Ulos!

Kenen tämä on?

Minun.

Kiitos.

STRASBOURG

Hans?

Kyllä.

Se olen minä, Helmut!

Helmut-setä.

Mukava vihdoin tavata.

Anna matkalaukku.

Miten matkasi sujui?

Erinomaisesti.

Kiitos.

Tervetuloa vapaaseen maailmaan. -Niin.

Tule, he odottavat.

Poikani...

Oletko se sinä?

Äiti?

Hans.

Olet vihdoin palannut.

Tässä talossa puhutaan saksaa.

Helmutin, meidän preussilaisemme takia.

Katsokaa häntä! Hän olisi voinut mennä naimisiin käärmeen kanssa.

Vitsailen.

Ilman sinua olisin Alsacen surullisin mies.

Rakas sisko? -Ei kiitos.

Goethen kieli on kauniimpi kuin Molièren.

Looginen, mutta hienovarainen.

Kuitenkin, poikani,

emme ole enää saksalaisia.

Emmekä ranskalaisia. Olemme alsaatialaisia.

Isä, ole kiltti.

Alsace on vaihtanut omistajaa vuosisatojen ajan.

Versaillesin sopimuksen jälkeen se oli ranskalainen. Vuoteen 1940 asti.

Nyt se on taas ranskalainen.

23. marraskuuta 1944 lähtien, kun kenraali Leclerc otti Strasbourgin haltuunsa.

Olet hyvin perehtynyt.

Ja saksan kielesi on erinomaista.

Kiitos.

Minulla oli hyvä opettaja.

Isä vai äiti?

Helmut!

Ei se mitään.

Adoptioisäni oli saksantutkimuksen professori -

ja hän antoi minulle rakkauden kirjallisuuteen.

Mielenkiintoista.

"Ja sinä odotat, odotat sitä yhtä asiaa,

joka parantaa elämääsi äärettömästi.

Mahtava, henkeäsalpaava,

kivien herääminen.

Avoimet syvyydet jalkojesi juurella."

Bravo!

Milloin opit, ettet ole heidän poikansa?

Äitini kuoleman jälkeen.

Hänen tavaroissaan oli adoptiopapereita.

Löysin orpokodin Grudziadzista ja sukunimesi.

Ja sitten Punaisen Ristin kautta.

Anteeksi.

Tämä on liikaa.

Minun pitäisi mennä.

Mikset jäisi yöksi?

Pesetkö mattoni?

Tiedät, että minun on kävelytettävä Rex.

Soitan taksin. -Kyllä, kiitos.

Hyvää yötä.

IKÄ: 70 VUOTTA. LEPÄÄ RAUHASSA.

Vaikka elit kauheina aikoina -

ja kohtasit suurimman pahan, jota ihmiskunta on kokenut,

opetit minulle, äiti, mikä elämässä on tärkeää.

Tärkeintä.

Kiitos rakkaudestasi ja viisaudestasi,

joita yritämme välittää rakkaille lapsenlapsillesi.

GDAŃSK, LOKAKUU 1977

Ja sitten hän meni Inowrocławiin, muistatko?

Se oli hyvä.

Muistatteko puoluekokouksen, kun hän nousi katsomoon -

ja löi tovereita?

Mitä, Boguś?

Että vuodatimme veremme vapaan Puolan puolesta -

ja he kiistävät kaiken, ahdistelevat meitä.

Kutsuvat meitä hitaiksi.

Ajatella, etteivät he laittaneet häntä vankilaan.

He pelkäsivät häntä.

Kohotetaan malja!

Kiitos, setä.

Olkoon maa hänelle valoisa.

Aamen.

Mitä kuuluu?

Pärjäätkö sinä?

Mikä tämä on?

Zawisza Czarny .

Ei se, joka on satamassa, vaan ensimmäinen,

jossa Stefan-vaari purjehti ennen sotaa tiedustelijana.

Mitä tapahtui?

Isoisälle vai laivalle? -Isä!

Sodan jälkeen se upotettiin lahteen.

Se oli hyödytöntä.

Mummon huoneesta?

Isoisoisä Witold.

Hän rakensi Gdynian sataman.

Kuka tämä on? -Hänen veljensä Wojciech.

Henio-setä.

Hän kuoli Auschwitzissa.

Myös Zosian mummo oli paikalla. -Niin, kultaseni.

Miten mummo selvisi?

En tiedä. Hän oli onnekas.

Anna suukko.

Etsi siskosi.

7. MAALISKUUTA 1947

Pidä hauskaa!

Kiitos. -Älä tuhlaa liikaa.

Mennään. -Yritämme.

Hans?

Farkut sinulle.

Mitä mieltä olet?

En voi hyväksyä lahjaa.

Miksi?

Puolassa ne ovat kuukauden palkan arvoisia.

Niinkö? -Kyllä.

Kokeile niitä.

Älä nyt. Se on meille ilo.

Olet Strasbourgissa. Sinun täytyy loistaa.

Kokeile niitä.

Tätäkin.

Puolan on oltava köyhyyden maa.

Miehitetty!

Tule lähemmäksi.

Onko sinulla kirjekuori?

On. -Työnnä se oven alta.

Minulle? En ole varma.

Kaunis huivi.

Ei liian iso?

Ei se haittaa.

Ei hassumpaa!

Näytät upealta, Hans.

Toinen tarina.

Seison jonossa lihakauppaan ennen pääsiäistä.

Eräs nainen alkaa puskea läpi.

Ihmiset huutavat häntä pysymään jonon lopussa.

Hän jatkaa yrittämistä, ja häntä loukataan.

Lopuksi hän sanoo: "Hyvä on, minun ei tarvitse avautua."

"Minun ei tarvitse avautua."

Uskomatonta!

Kerron tarinan matkasta Sveitsiin.

Ei! Ei taas.

Kuuntele. Ensin käytimme tunnin passin etsimiseen rajalla.

Ja sitten, puoli tuntia myöhemmin...

Olen kotona.

Selvä.

Oletko kunnossa, äiti?

Kyllä, kaikki on hyvin.

Ehkä...

Haluatko minun jäävän?

Voisimme puhua.

En ole vielä valmis.

Ymmärrän.

Tiedän, että odotat.

Haluat tietää, miksi hylkäsin sinut.

En odota anteeksiantoa.

Mutta voisit ainakin ymmärtää minua.

Kyllä, äiti.

Niinkö? -Kyllä.

Hans?

Halusin saada sinut takaisin. -Tiedän, äiti.

Siksi sinulla on arpi.

Mietin koko elämäni ajan, miten sain sen.

Hyvää yötä, äiti. -Hyvää yötä.

Pian! Kalakojut sulkeutuvat yhdeksältä.

Haemme äitisi matkalla.

Hiljaa, Nina nukkuu vielä. -Selvä.

Loppukokeet kahden vuoden kuluttua.

Haluamme, että Nina opiskelee lakia, mutta tiedät millainen hän on.

Setä, viisumini on loppumassa.

Olin aktiivinen opposition jäsen Puolassa. Ei mitään suurta, mutta...

Pelkään, että kun palaan...

Haluatko sinä edes?

Oikeastaan en.

Pysy sitten täällä.

Mutta miten?

Hae turvapaikkaa ja kansalaisuutta.

Minä autan.

Työn ja kaiken muun kanssa.

Asu kanssamme, kunnes pääset jaloillesi.

Oletko tosissasi? -Totta kai.

Minkä työn haluaisit?

En tiedä. Puolassa työskentelin yliopistossa.

Se ei ole helppoa.

Ei hätää.

Me löydämme jotain.

Hitto. Myöhästymme.

Ei aavistustakaan.

Älä tule ulos.

Pysy siinä!

Helga?

Helga?

Helga!

Älä tule tänne.

Hans?

Niin? -Syö jotain.

Ei kiitos.

Lääkäri soitti.

Sydänkohtaus.

GDANSKIN TELAKKA

HENKILÖSTÖOSASTO

Tule sisään!

Rva Hania?

Hra insinööri!

Hyvää huomenta.

Minun on lähdettävä huomenna.

Kahden päivän ajaksi. Perheasiat.

Kerrotko eteenpäin?

Minulla on asioita selvitettävänä äitini kuoleman jälkeen. Onko selvä?

Totta kai.

Hra Janek?

Kaikki järjestyy kyllä.

Niin. Kiitos.

Eipä kestä.

VALTION ORPOKOTI GRUDZIADZISSA

Hra Bitner, olkaa hyvä.

Miten se on mahdollista? -Olen työskennellyt vasta kaksi vuotta.

Rekisteristä puuttuu myös yksi sivu.

Oletko varma? -Mistä?

Että se ei ole virhe.

Näkemiin. -Odottakaa.

Annan teille rva Ziarkon osoitteen.

Hän on hiljattain jäänyt eläkkeelle.

Ehkä hän auttaa.

Kiitos.

Milloin se olikaan?

Maaliskuussa 1947. -Jessus!

Tiedätkö, että kaikista tuon ajan työntekijöistä -

olen ainoa jäljellä oleva?

Muistatko heidät?

Ei, en tiedä.

Mutta lapsi, kyllä.

Hänen äitinsä sukunimi oli Wolf, mutta hänen tyttönimensä oli...

Steiner.

Hänen miehensä lähetettiin rintamalle.

Venäläiset tulivat. Tiedättehän, mitä he tekivät saksalaisille naisille.

Hän pelasti itsensä makaamalla venäläisen upseerin kanssa.

Hän lähti Berliiniin, ja jätti naisen raskaaksi.

Sodan jälkeen hänen Fritzinsä palasi vankeudesta.

Hän näki venäläisen äpärän, laittoi hänet orpokotiin -

ja vei naisen Saksaan.

Nainen kirjoitti meille myöhemmin muistaakseni Strasbourgista.

Hän etsi poikaa.

Mutta ajattelimme,

koska hän oli löytänyt kodin täältä,

että oli parempi niin.

Ole hyvä.

Miten sinä muistat? Sodan jälkeen oli paljon lapsia.

Sitä lasta en unohda koskaan.

He jättivät pojan kuin koiran. Ja kaiken lisäksi -

haavan kanssa.

Polttohaava. Se mädäntyi.

Pidin siinä sidettä kaksi kuukautta.

Syö vain.

Mikä hänen nimensä oli?

Hans, luulisin.

Miksi kysyt?

Oletko sukua?

STRASBOURG, TOUKOKUU 1978

Hyvää huomenta.

Maahanmuuttovirasto.

Huomenta. Puhuisin Hans Steinerin kanssa.

Puhelimessa.

Toimitus on juuri saapunut.

Ymmärrän.

TERVETULOA

Tekstitys: Tero Mansikka plint.com