Original subtitles

Tuk! Hänelle ei saa sattua mitään! Ei pikku ystävälleni.

Anna lääkkeeni! -Se oli vain painajainen, Andersen.

Hän on yhä vihainen minulle. Vauhtia, nainen. Tapa minut!

Pikku ystäväni. Halusin niin olla jotain suurta.

Tehän olette. Kirjojanne luetaan kaikkialla. Kaikki rakastavat teitä.

Minä rakastan vain kuolemaa. Mutta se ei huoli minua.

Kuka hän oli? Pikku ystävänne.

Olet suloinen tyttö.

Onko sinulla rakastettua?

On, mutta hän ei tiedä sitä. -Kuinka vanha hän on?

17 vuotta. -17...

Olin ollut 17-vuotiaana kolme vuotta Kööpenhaminassa.

Olin omahyväinen ja rauhaton. Kamala kakara.

Halusin näyttää maailmalle. En vain tiennyt mitä.

Lentävä paperi.

Ruusu.

Lentävä paperi. Ruusun vierailu. Kyyhkyset lätäkössä. Auringonpaiste.

Minne olet menossa, Andersen?

Uusin näytelmäni on valmis.

Minne olitte menossa? -Juhliin tietysti.

Luovuttamaan näytelmäni. Henriette oli sanonut -

että teatterinjohtaja tulisi sinne. Joten kävelin suoraan sisään.

Missä olette nyt? -En tiedä. Salongissa kai.

Mutta en näe siellä itseäni.

Iltaa, herra johtaja.

Tuolla minä olen. Tuo olen minä.

Mene sisään ja anna heille käsikirjoitus.

Olet hyvä. Olet todella hyvä.

Ei, olen surkea. Minut heitetään taas ulos.

Mene sisään! Osaat kirjoittaa. Mene!

Kyllä. Minä menen sisään.

Hyvät naiset ja herrat. Hyvä herrasväki.

Herra Andersen... -Minua odotetaan.

Sain tarkan ohjeen olla päästämättä teitä sisään.

Sen täytyy olla väärinkäsitys. Päästä irti!

Henriette! -Mitä täällä tapahtuu?

Päästä hänet irti.

Kielsin sinua tulemasta. -Onko teatterinjohtaja tullut?

Et ole juhlien keskipiste. Ei kohtauksia, ei runoja eikä laulua.

Puhun puolestasi isälle.

Miltä sinä oikein näytät!

Miltä minä näytän...

Kuka tuo miekkonen on? -Maalaispoika Fynilta.

Ettekö olet tavannut häntä, herra Öhlenschläger?

Hän on yrittänyt laulaa ja näytellä. -Ja haluaa nyt kirjailijaksi.

Kunpa se olisi viimeinen taiteenala, jossa hän osoittaa lahjattomuutensa.

Johtaja Olsen, uusi näytelmäni on valmis.

Kuunnelkaa. -En halua kuulla riipustuksianne.

Teette meidät hulluksi yöllisillä käynneillänne ja kerjäämisellänne.

Katsokaa käsiänne. Mitä näette?

Ne on tehty talikkoa varten. Ei sulkakynää.

Ottakaa syötävää ja menkä takaisin naurispellolle, Andersen.

Mene kotiin äidin luo ja ryömi kiven alle.

Voi ei, olin unohtanut tämän.

Hyvät naiset ja herrat. Herrasväki.

Uusimmasta näytelmästäni. Toinen näytös.

Nuori neito kertoo veljilleen mahtavasta myrskystä.

"Kouristellen pysyttelin pystyssä."

"Ukkonen jyrisi ja lankesin maahan."

"Niin minä putosin. Syvälle, syvälle alas."

"Pimeään kuiluun katalien käärmeiden sekaan."

"Ja maa petti. Ja jyrkänteet tärisivät."

"Paha Loki astui esiin kivestä" -

"ja painoi vimmatusti rintaansa vasten."

"Huusin kauhusta, mutta kukaan ei kuullut."

Heitä hänet ulos. -Minä hoidan sen.

Tule. -Mutta nyt tulee hyvä kohta.

Kaikki nauravat sinulle. -Mutta yleisö ymmärsi.

Olet ilkeä, ruma ja kyttyräselkäinen. -Sanoi kameli toiselle.

Näkemiin, neiti Wulff.

Näkemiin, neiti Wulff.

Kuka hän oli? -Valtioneuvos Collin.

Kuninkaallisen teatterin johtaja. -Taas yksi hukattu tilaisuus.

Tämä on isän vanha puku. Se aiottiin heittää pois.

Näkemiin. Et voi tulla tänne enää.

Rouva Wulff, tyttärenne on enkeli.

Mitä mieltä olet käsistäni?

Ne ovat kauniit tuollaisina, Hans Christian.

Ei kiitos, kaunokaiset.

Ettekö tekään viihdy tuollaisissa juhlissa?

En.

Ihmiset kuvittelevat näkevänsä paremmin ja pidemmälle päivisin.

Mutta itse asiassa auringonpaiste vain häikäisee.

Yöllä näkee parhaiten.

Näemme tähdet, jotka loistavat tuhansien kilometrien päässä.

Yöllä tuntuu kuin lentäisi taivaalla -

ja näkee kaiken kirkkaasti. Sellaisena kuin se on.

Oletteko ajatellut sitä? -En.

Minä olen.

Paitsi jos on pilvistä. -Niin tietysti.

En tiedä, kenen puoleen kääntyä lahjojeni kanssa, herra Collin.

Vaikutatte niin ankaralta. Mutta en usko, että olette.

Olette vain ujo. Kuten minä.

Ehkä.

Herra Collin!

Ettekö lukisi uutta näytelmääni?

Siinä on kaikki, mitä tiedän.

Olette oikeassa. Ajattelen parhaiten öisin.

Kirkkaammin, kuten sanoitte.

Tulkaa teatteriin torstaina iltapäivällä.

Torstaina iltapäivällä.

lltaa, prinsessani. Menestykseni on taattu!

Mies, joka päättää kaikesta, haluaa lukea näytelmäni.

Valtioneuvos Collin kutsui pojan tänne, en minä.

Collin ei saisi puuttua ohjelmistoon. Näyttelijät eivät suostu tähän.

Luimme näytelmän. Etusivu on hyvin tyylikäs.

Ja painokin on sopiva.

Olen ajatellut asiaa. Nyt kaikki on selvää.

Neiti Brenö saa pääosan. Minä esitän tietenkin toisen.

Lavasteiden pitää olla siniset... -Teidäthän erotettiin kuorosta.

Ääneni ei sopinut sinne. Sininen väri saa aikaan...

Ette päässyt balettiin. Ettekä teatterikouluun.

Ruumiinrakenteeni ei sovi tanssiin. Nämä värit...

Ja nyt tämä. -Milloin se esitetään?

Näytelmästänne puuttuu kaikki. Jännitystä, juonittelua, runoutta...

Missä ne ovat? Se on toivoton. Mitä oikein kuvittelitte?

Kuunteletteko, mies? -Kyllä.

Menkää kotiin ja hankkikaa tavallinen työ. -En voi.

En voi hyväksyä tätä. -Kiitos.

Unelmat eivät aina käy toteen.

Mikä haluaisit olla? -Kuuluisa.

Niin. Mutta opiskelusta ei ole koskaan haittaa.

Saat ruuan, majoituksen ja opetusta, kunnes pääset ylioppilaaksi.

Kuninkaan kustannuksella. -Kuninkaan?

Kyllä, neljän vuoden stipendin.

Miten voin kiittää teitä? -Olemalla kurinalainen ja ahkera.

Ja pidä jalat tukevasti maassa. -Käyn luonanne joka päivä.

Se ei valitettavasti käy. Lähdet pois Kööpenhaminasta.

Laita se katolle.

Laita se katolle.

Tämän täytyy olla erehdys. Puhu hänen kanssaan.

He lähettävät minut pois. Haluan näytellä teatterissa!

Herra Collin käski kirjoittaa, jos tarvitset jotain.

Miksei hän ole täällä? -Hänellä on varmasti muita asioita.

Mutta hän on varma, että sinusta tulee hyvä konttoristi.

Minusta ei koskaan tule konttoristia. Haluatte päästä minusta eroon!

Tietenkin haluamme, itkupilli.

Tässä on muistikirja. Kirjoitin siihen Shakespearen runoja.

Voit itse täyttää loput.

Älä haaskaa tätä tilaisuutta.

Lähdetään!

Näkemiin.

Olisi pitänyt ruveta konttoristiksi. Ei olisi käynyt niin huonosti.

Mitä tapahtui? -Kärsivällisyyttä!

Tai muuten voit lähteä. Hae minulle vettä!

Tuk!

Tämä on Slagelse.

Anna myös tuo kirstu.

Menikö matka hyvin? Loistavaa.

Toitteko kirjani? -Koko kirstullisen.

Avaa se, Tuk.

Kauniita, kallisarvoisia kappaleita. Mitä sanot?

Että se on totta, mitä Kööpenhaminassa puhutaan.

Että tiedätte kaiken. Kreikan näytelmistä ja Rooman mytologiasta.

Shakespearea! On upeaa saada opiskella johdollanne.

Tiedätkö, mitä luulen? lmartelet minua, Hans Christian Andersen.

Lasku koulunne kirjoista.

Olet täällä opiskelemassa kuninkaan kustannuksella.

Valtioneuvos lähetti sinut tänne. Sinun täytyy olla nero.

He ovat Ludvig ja Jess.

Tämä hilpeä veijari on Tuk. Poika joka ei koskaan naura.

Sulje se, Tuk. Missä aiot asua?

Rouva... -Asut minun luonani. Samaan hintaan.

Tulkaa, pojat.

Se on liian painava, Tuk. Minä voin olla tänään hevonen.

Kannusta eläintä.

Kyllä sinusta vielä ihminen tehdään, nuori Andersen.

Hauska kuulla.

Seuraa vain ohjeitani, niin sinusta tulee mallioppilas.

Olenkin jo kirjoittanut pari näytelmää.

Mutta voin vielä parantaa paljon. Joten tarvitsen kyllä apuanne.

Oikeinkirjoitus ei ole vahvoja puoliani.

Tässä on luokkahuone.

Ei kai täällä ole logiikkaa, kielioppia tai välimerkitystä?

Mutta olen lupaava runoilija.

Tuo on vaimoni makuukamari. Sinne meillä ei ole asiaa.

Lapseni nukkuvat tuolla. Et sinä tietenkään.

En kaipaa paljoa. Kööpenhaminassa nukuin koirankopissa.

Voi pikkuista!

Tuk!

Betine oli yksin. -Siivosin varahuonetta.

Nuoriherra Werliin lähtee Helsingöriin. Kuka hän on?

Nero. Hans Christian Andersen.

Hän asuu ja syö täällä. Eikö Dorte voinut siivota huonetta?

Tervetuloa, herra Andersen. -Ilo on minun puolellani.

Pelkäsin, että ehtisin lähteä, ennen kuin herra rehtori palaisi.

Sinulla kävi onni. On vielä aikaa.

Autat kai minua mielelläsi? -Kyllä.

Yritetään selvittää, mille luokalle Andersen kuuluu.

Kysytään sitten jotain muuta. Kuka oli Julius Cæsar?

Etkö tiedä sitäkään? Mikä on Egyptin pääkaupunki?

Egyptin...

En tiedä. -Et tiedä.

En. -Älä yritä piiloutua, Andersen.

Jatka, Werliin.

Yhdeksän kertaa viisi? -Yhdeksän kertaa viisi...

Minun pitäisi tietää se. -Kolme plus kaksi?

Kolme plus kaksi Äiti lankaa saksi.

Yhdeksän kertaa viisi Meidät vie pian hiisi.

Kysyn vielä yhden asian. Miten olet voinut -

olla oppimatta mitään? Oletko elänyt tyhjiössä?

En voi ajatella, kun puhut koko ajan.

lsäni tiesi asioita. Mutta hän kuoli, kun olin 11-vuotias.

Äiti ei osannut lukea. Isoisä on parantolassa.

Hän on hullu.

Mitä hän olisi voinut opettaa minulle?

Ja mitä sinä muka tiedät? -Hänellä ei ole mitään perustietoja.

Hän ei kelpaa edes ensimmäiselle luokalle. Hän ei ole vaivan arvoinen.

Näkemiin.

Älkää lähettäkö minua takaisin! Olkaa kiltti!

Rauhoitu, Andersen.

Ei kaikkea tarvitse tietää. Voin opettaa sinua.

"Voiko Andersen lukea yhden lumoavista runoistaan?"

"Voi kyllä. Par tout! Ne ovat niin koskettavia."

"Ei", sanon. Minua pitää anella.

Lukekaa nyt runo. Anelemme teitä.

"Voileipäraukka", kirjoittanut Hans Christian Andersen.

Älä itke, voileipäni Pian kuollut oot, on lyhyt elämäsi

Vaara kaikkialla vaanii sua Tule, voit suuhuni piiloutua

Saat perheeni nauramaan.

Mutta et pikku Tukia.

Kun otin hänet huostaani, hänellä ei ollut perhettä.

Ei mitään toivoa. Tukilla ei ole koskaan ollut aihetta nauraa.

Nyt aloitamme tosissamme. Sinun pitää työskennellä lujasti.

Mitään ei saa ilmaiseksi.

Ja sitten tämä runoilusi... -Mitä pidätte niistä?

Valtioneuvos Collin kirjoitti, että käytät paljon aikaa runoiluun.

Se on nyt loppu. -Eikö edes sunnuntaisin?

Valitettavasti ei. -Siitä ei tule helppoa.

Menen nukkumaan.

Hypi, Tuk.

Älä unohda kamiinoita.

Hyvää yötä, lapset.

Olen niin onnellinen, että teette minusta ihmisen.

Mutta pitääkö minun lopettaa runoilu? -Älä astu portailleni.

Tuk, näytä hänelle hänen huoneensa.

Hän saa kohtauksen, jos joku käyttää hänen portaitaan.

Tässä on huoneesi. Hyvää yötä.

Lopettakaa! -Lopettakaa!

Kerron rehtorille. -Kerron rehtorille.

Mitä sinä opetat? -Olen oppilas.

Aloitan suoraan toiselta luokalta.

Nynny!

Jätin raskaan sydämeni taakse.

Vain Tuk näki minut.

Tule, Christian. -Älä sekaannu tähän.

Leikki loppuu nyt. -Se alkoi itsestään.

Ei se ollut meidän syymme. -Sisään siitä.

Mitä maapallon keskipisteessä on?

Jens, mitä Maan keskipisteessä on? -En tiedä.

Kööpenhamina.

Minä ajattelin sulaa laavaa. Miksi Kööpenhamina?

Sen teatterit, konsertit ja kirjailijat...

Kirjailijat? Hyvä on. Kirjailijoiden nimiä. H:sta A:han.

H, Andersen? -Homeros. G?

Goethe. F? -Fielding? E?

Euripides. D?

Antaa kuulua, Andersen. -Dante tietysti. C?

C... Auttakaa. Cervantes.

B? -Byron. A?

Aristoteles. -Niin. Tai Andersen.

Bravo. Olet täysoppinut satiirikko.

Osaatko näyttää tämän kulttuurin keskuksen kartalta?

Afrikassa! Luokassamme on koomikko.

Suu kiinni!

Siitä pikku tapauksesta koulun pihalla...

Oppilaat eivät rankaise toisiaan. Minä huolehdin siitä.

Hyvä. Jatketaan.

Alkaa olla kylmä. Tarvitsetko jotain lämmikettä?

Rouva Meisling. Kiitän teitä sydämeni pohjasta.

Häiritsinkö sinua?

Taidan tietää, mitä olit tekemässä.

Yritän hillitä itseni. Mutta tarve valtaa minut.

Älkää kertoko rehtorille. -Miksi kertoisin?

Tiedän, miltä se tuntuu.

Tarvetta ei voi hallita. Se vain tulee.

Vaisto, jota ei voi hillitä. Se huutaa sisällämme.

Niin. Luojan kiitos, että tapasin jonkun, joka ymmärtää minua.

Mitä elämä olisi ilman nautintoa? Ilman iloa?

Ihmiset kuihtuisivat. Olisimme kuin kuolleita.

Niin. Koko maailma menettäisi hehkunsa ja merkityksensä.

Miten voitte ymmärtää tarpeitani? Kirjoitatteko tekin?

Kirjoitanko?

En. Mutta ymmärrän kyllä halua.

Haluatteko kuulla runoni? -En, pidä se piilossa. Nuku nyt.

Muista: et saa ärsyttää miestäni. -Miehenne pitää minusta.

Hyvää yötä.

Neljä kertaa seitsemän on 28. Viisi kertaa seitsemän on 35.

Neljä kertaa seitsemän on 28. Viisi kertaa seitsemän on 35.

Kuusi kertaa seitsemän on 42. Seitsemän kertaa seitsemän on 49.

Kahdeksan kertaa seitsemän on...

Kahdeksan kertaa seitsemän on 56.

Tulen tänne, kun haluan olla yksin.

Tänään minä olen mukana. -Niin.

Harjoitellaanko kahdeksan kertotaulua? -Ei.

Istutaan tässä ja katsellaan vettä. Ja sinä kerrot sadun.

Sinähän haluat kirjailijaksi. -Kuuluisaksi kirjailijaksi.

Haluan olla kuolematon. -Minä en.

Haluan maatilan, jossa on omenapuita ja pari lehmää.

Ja haluan pelastaa maailman. Kerro nyt satu.

Sadut ovat lapsille.

Mutta isäni sanoi, että satuja on joka puolella. Lehden alla.

Puussa. Veden alla.

Tämä tapahtui siihen aikaan, kun joet virtasivat alajuoksulta ylös -

ja kivet lensivät kuin linnut, ja linnut uivat merissä.

Silloin metsässä eli pieni jättiläinen.

Hän oli niin pieni, ettei olisi ulottunut minua vyötäisille.

Sinä nauroit. -Niin. Nyt olen sinulle velkaa.

Mutta kerro tarina loppuun.

Quid proxima, quid superiore nocte egeris...

Ubi fueris...

Quos convocaveris, quid consili ceperis...

Quem nostrum ignorare...

Katsotaan, miten selvisitte diktaatista, lapset.

Mikä ilon tunne! Pöyristyttävät virheenne katoavat ilmaan.

Miten saatoitte polttaa runoni? -Ei se ollut vaikeaa.

Se oli surkea runo. Emmekö sopineet, että lopetat runojen kirjoittamisen?

Ette ole edes opettanut lukemaan latinaa.

Miten voisin osata kirjoittaa sitä? -Oppimalla virheistäsi.

Poukkoilet kuin kana kouristuksissa ja latelet latteita riimejä.

Minä viittasin. Mutta ette huomannut.

Meillä oli sopimus. Sinun piti kuunnella, ei kirjoittaa runoja.

Olen halkemaisillani sanoista. Mitä teen niille?

Kuuntele nyt. Mielikuvitus on hyvin vaarallinen voima -

jos sitä ei osaa hallita.

Sillä mielikuvitus on sukua hulluudelle, herra Andersen.

Joten ei enää runoja. Onko selvä?

Osaan sen joka tapauksessa ulkoa.

Kunnianarvoisat hyväntekijäni. Rakkaat hyväntekijäni.

Oikeudenmukaiset, hyväsydämiset hyväntekijäni.

"Olen vuodattanut monia kyyneliä ja rukoillut voimia."

"Kukaan ei tiedä puutteitani paremmin kuin minä..." Pälä pälä.

"Meisling kielsi runoilemasta. Hän on kova ja epäoikeudenmukainen."

"En saa näyttää, mitä osaan, eikä hän opeta minulle mitään."

"Täällä on kylmää ja likaista, enkä halua edes puhua rouva Meislingista."

Mitä pidät? -Hän liioittelee.

Mutta nämä ovat vakavia syytöksiä.

En ymmärrä Meislingia. Luulin, että hän halusi parastani.

Ole varovainen. Tee kuten hän sanoo.

Pidä mielikuvituksesi täällä. Niin minä teen.

En ole varma, onko minulla paikkaa mielikuvitukselleni.

Mitä toivoisit, jos saisit toivoa mitä tahansa?

Että kaikki sylki katoaisi. Ja että saisin uudet silmälasit.

Haluan nähdä koko maailman. Ylhäältä korkeuksista kuin haikara.

Nähdä Kööpenhaminan ilmasta. Löytää Egyptin pääkaupungin.

Minä voin järjestää sen. Odota vain.

Teen sinusta vielä haikaran.

Tulkaa.

Noin.

Tuuli on tänään sopiva.

Luuletko, että se toimii? -Kyllä, jos laskin oikein.

Pidä lujaa kiinni.

Sitten juokset vastatuuleen niin lujaa kuin voit. Oletko valmis?

Yksi, kaksi, kolme, juokse!

Minä lensin.

Opetit minut lentämään, Tuk.

Hitto! Christian?

Näin, miten maan pinta kaartuu.

Ylhäältä voi nähdä Kiinan, Saksan, Egyptin, kaiken!

Andersen! -Näin itämaatkin. Kairon.

Olit ilmassa vain kaksi sekuntia. -Mutta olin siellä.

Näin Saksan rajan. Tornit ja kirkkotapulit. Pikkuruisia ihmisiä.

Rauhoitu nyt, Andersen. -Mitä muuta näit?

Vilauksen maailmankaikkeudesta. -No niin... Rauhoitu.

Avaa ovi, Tuk.

Täällä on herra nimeltä Collin.

Mitä pirua hän haluaa? -Puhua rehtorin kanssa.

Kuka Collin on? -Hyväntekijäni.

Herra Collin. -Tule tänne, Andersen.

Istu alas.

Mitä rehtori on sanonut?

Puhuimme pitkään kirjeestäsi.

Meisling on kertonut opetuksestaan ja tuloksistasi.

Olen tyytyväinen hänen työhönsä ja tyytymätön sinuun.

Voin vakuuttaa... -Olemme hänelle anteeksipyynnön velkaa.

Minä siksi että vaivasin häntä ja sinä syytöstesi vuoksi.

Hänellä on liian vilkas mielikuvitus. En ota sitä vakavasti.

Mitä otan. Minun pitää vastata kuninkaalle.

lnhoan perusteettomia syytöksiä ja työnteosta valittamista.

Säästä minut vastedes siltä. -Kyllä...

Kyllä.

Henriette käski tuoda sinulle lapaset talveksi.

Kuivaa silmäsi ja katso eteenpäin, poika hyvä.

Herra valtioneuvos... Entä hänen runonsa?

Se saa loppua. Hänen pitää keskittyä opiskeluun.

Rehtori, muistakaa, mitä puhuimme koulunne taloudesta.

Kuka siinä on?

Paholaisen silmä.

Sinussa on jotain pimeää ja rumaa, mikä pitää korjata.

Sinä kuvittelet asioita.

En voi sallia sitä, että valitat esimiehilleni ilman syytä.

Huolehditaan siitä, että mielikuvituksesi ei kiusaa sinua.

Itsetutkiskelu johtaa hullujenhuoneelle.

Veikö hän kaikki tavaranne? Hirveä mies.

Onneksi ette luopunut kirjoittamisesta.

Minun olisi pitänyt.

Minun olisi pitänyt kuunnella hänen jokaista sanaansa.

Silloin sitä ei olisi tapahtunut. -Mitä?

Se on epäreilua! -Epäreilua?

Teillä ei ole oikeutta viedä tavaroitani. Se on varastamista.

Haluan ne takaisin. -Christian!

Huomaan, ettei teillä ole tapoja. Että isänne kuoli ennen kuin hän...

Istu alas. -En.

Jos lyötte minua, ilmoitan kuninkaalle.

En lyö oppilaitani. En varsinkaan poikaa, jolla on tärkeitä yhteyksiä.

Tiesittekö, että keskiajalla kaikilla Euroopan prinsseillä oli syntipukki?

Kuritussijainen. Prinssiin ei voinut kukaan koskea.

Olipa hän miten tottelematon tahansa.

Mutta prinsseillä oli hyviä ystäviä.

Ja ystävää rangaistiin, jos prinssi teki jotain pahaa.

Sillä tavalla prinssit oppivat käyttäytymään kunnolla.

Tämä on sinun syntipukkisi.

Sattuuko, Andersen? Tunnetko kivun?

Ei lääkettä tänä yönä. -Saatte kovia kipuja.

Tiedän. Mene vain.

Jään luoksenne, herra Andersen.

Vihasin latinaa.

Kaikki ne kysymykset...

Hän tiesi, etten osannut vastata. Ja se savu!

Fabulae, fabulae, fabulas, fabularum, fabulis, fabulis.

Hakatkaa, pojat!

Hans. Taivuta fero. -Fero, tuli, latum, ferre.

Hyvä Jumala, ei minua.

Andersen, mitä tarkoittaa de corde?

"Sydämestä." -Exeunt...

"Lähtevät". -Cogitationis malae...

Luin sen, mutta olen unohtanut.

Entä te muut? -"Lähtevät pahat ajatukset."

Ette saa lyödä Tukia. -Et tehnyt läksyjäsi.

En voi muuta. Tuk, tule tänne.

Tule, sanoin.

Juokse, Tuk. Juokse!

Andersen!

Ajatteletko vain itseäsi?

En tiedä. Ensimmäkseen, luulisin.

Sinun ei pitäisi.

Olen pahoillani, Tuk.

Ajattelen vettä.

Alussa, kun Maa oli hehkuva möykky avaruudessa -

ilmestyi jäinen komeetta. Se lähestyi Maata.

Ja mitä tapahtui?

Se hajosi kuin peili lukemattomiksi pirstaleiksi. -Ei.

Se suli Maan lämmössä. Siitä syntyivät meret, järvet -

ja vesiputoukset. Niin kaikki elämä syntyi.

Vesi on Maan verta.

Oletko kuullut Newtonista? -Olen.

Hän keksi painovoiman, kun omena putosi puusta.

Minä uskon, että on myös nostovoima.

Olen nähnyt kivien nousevan vesiputouksessa.

Miten voit tietää kaiken? -Kaikki on luonnossa.

Se pitää vain löytää.

Ja luen kirjoja Meislingin kirjastosta.

Lainaan ne öisin ja vien takaisin aamulla.

Varastanko muistikirjasi takaisin?

Et saa.

Jos et ärsytä Meislingia enää tänään, hankin kirjasi takaisin.

Minä menen. Jää sinä tänne.

Tuk! Minulla ei ole koskaan ennen ollut ystävää.

Nyt sinulla on.

Hän kirjoittaa, että Meisling lyö hänen ystäväänsä -

ja että hän on vienyt Andersenin kirjat ja elämänhalun -

ja että jääkomeetta iskeytyi Maahan ja että vesi on Maan verta.

Täyttä hölynpölyä.

Mitä mieltä olet? -Menen käymään koulussa.

Mieluummin ei. Rehtori Meisling tarkoittaa hyvää.

Andersenin pitää tehdä jotain loppuun asti, ei vain kerjätä huomiota.

Suoraan sanoen hän on laiska.

Narrat...

Amo...

Amavi...

Christian, tule katsomaan! -Ei ole aikaa.

Pluro, plurabum.

Nostovoima! Nyt pitää vain keksiä, miten sitä voi mitata.

Hän tulee.

Näettekö? Muna nousee ylöspäin. Se on oikea keksintö.

On tosiaankin.

Minäkin olen tehnyt löydön. Ja sekin on kerrassaan uskomaton.

Muistikirja, joka oli ilmestynyt taianomaisesti patjasi alle.

Ja siinä uusi runo, jonka olet kirjoittanut.

Collin, kuningas ja minä olemme kieltäneet sinua kirjoittamasta.

Se oli äitini syntymäpäiväksi. Se on raakaversio.

Äitikulta istuu mökissään

Hän loistaa omaa säteilyään

Muistoissa kirkkaana loistaa

Oi äiti, milloin sut nähdä saan?

Latteaa. Pateettista.

Mikä äitisi oikein on? Spriilamppuko?

Riimit ontuvat. Rytmi löntystää kuin hanhi.

En ymmärrä sinua.

Miten voit tuotta pienelle ystävällesi tällaista kärsimystä?

Ette saa lyödä Tukia.

Lyökää minua sen sijaan. Lyökää minua.

En voi.

Tuk.

Hän löi ja löi ja löi! Hän jatkoi ja jatkoi.

Hän löi ja löi ja jatkoi ja jatkoi...

Tuk?

Lupaa, ettet enää suututa häntä.

En kestä enää piiskausta.

Sinun pitää lähteä pois. -Minne minä menisin?

Minä lähden. Menen kotiin äidin luo.

Sitten hän ei voi rangaista sinua. Kaikki on paremmin.

Olipa kerran toinen pieni jättiläinen.

Hän oli niin pieni, että saattoi ratsastaa taivaan linnuilla.

Korkealla norsujen kärsien yllä.

"Tuut tuut", ne toitottivat hänelle.

Mutta eniten hän lensi perhosilla, koska hän piti niistä niin.

"Vuh vuh", koira haukkui hänelle. "Kyllä minä sinut nappaan."

"Minua et saa koskaan kiinni", pikku jättiläinen nauroi.

Ja hän lensi korkean puun latvaan.

Siellä asui tuuli.

Se lauloi hänet uneen. Joka ainoa ilta.

Eräänä yönä hän uneksi, että hän lensi merelle tuhansien aaltojen yli.

Siellä oli talonkokoisia valaita, jotka polskivat pyrstöillään...

Olet siis lähdössä?

Katsomaan äitiä Odenseen. Ette kai kiellä minua?

En kiellä. Se on vain valitettavaa. Halusin opettaa sinulle latinaa.

Pelkään, että jäät luokalle. -Otan latinankirjan mukaan.

Sain taas kirjeen Collinilta.

Hänkin pelkää, että olet hieman tärähtänyt.

Nämä ovat aivot.

Tässä on järki ja tässä mielikuvitus.

Niitä yhdistää kapea rihma.

Varo, ettei se katkea, Andersen.

Sillä mitä silloin tapahtuu? -Näkemiin.

Tulet hulluksi. Collin on samaa mieltä.

Hulluus kulkee suvussasi.

Mene katsomaan isoisäparkaasi. Näet, miten huonosti voi käydä.

Minä menen nyt.

Missä Tuk on? -Hän on pellolla.

Hän on kerännyt nauriita koko yön. Kolme kuormallista.

Yhden siksi, että kirjoitit kirjeet.

Yhden siksi, että ärsytät minua.

Ja yhden siksi, että olet niin täydellisen lahjaton.

Pidä suusi kiinni! ldiootti! Älä anna hänen suututtaa itseäsi!

Te... Te...

Te roisto!

Kolme ja puoli kuormallista.

Te kirottu, viheliäinen... -Neljä kuormaa.

lljettävä, halpamainen... -Neljä ja puoli.

Niljakas matelija. -Viisi kuormaa.

Te... -Riittää jo.

Pikku ystävälläsi on jo tarpeeksi tekemistä.

Tuk...

Tule kanssani Odenseen. -En, puuttuu enää puoli kuormaa.

Autan sinua.

Christian, pahennat vain asioita.

Mene nyt.

Nuori herra Andersen!

Nyt minullakin on ystävä.

Minä kirjoitan.

Kirjoitan sinulle.

Rakas Tuk. Ajattelen sinua koko ajan.

Toivottavasti piinaajasi jättää sinut rauhaan.

Voitko antaa minulle anteeksi?

Luonto saa minunt unohtamaan itseni.

Ja jätän kaikki surut taakseni.

Kunpa voisin matkustaa ikuisesti ja voisit tulla mukaan.

Kävin Odensessa eversti Guldbergin luona.

Hän on auttanut minua aiemmin. Hän pyysi minua jäämään Odenseen.

Voisin asua hänen luonaan. Ja ehkä joskus opettaa hänen lapsiaan.

Torstaina hän pitää kunniakseni juhlat.

Ota äitini mukaan, jotta hän näkee, miten onneni on kääntynyt.

Olen päättänyt hyväksyä Guldbergin tarjouksen.

Näkemiin, rakas ystävä. Suosikoon onni meitä. Christian.

Tässä on nuori runoilijamme. Tervetuloa.

Kutsuin tänne pari hyvää ystävää. He haluavat kovasti tavata teidät.

Hän lauloi niin kauniisti, että se oikein lämmitti sydäntä.

Laulatteko vielä? -Valitettavasti en. Ääneni...

Hän opiskelee itse kuninkaan kustannuksella.

Mutta nyt jäätte luoksemme. Vai mitä, Andersen?

Andersen? Andersen?

Hän on taitelija. Vaipuu hetkessä ajatuksiinsa.

Miten viihdytätte meitä tänään? Lausutteko jotain?

Ehkä runon?

Tietenkin.

Aiotte kai tehdä meille vastapalveluksen.

Lue syntymäpäivärunoni.

Luen sen äidillenne aina kun hän tuo pyykit.

Se on niin palava ja kaunis. -"Rakas äiti".

Äitikulta istuu mökissään Hän loistaa omaa säteilyään

Muistoissa kirkkaana loistaa Voi äiti, milloin sut nähdä saan?

Charmant.

Siinä on vielä yksi säkeistö. -Antaa kuulua, Andersen.

Vaikka vartun, se mielessäni elää

Rakkaan äidin muisto tää

Se valaisee...

Se valaisee aina elon teitä

Joten älä mua äiti koskaan heitä

Padam-padam, padam-padam. Pateettista.

Latteaa. Ontuvaa. Rytmi löntystää kuin hanhi.

Kyllä, äitini on spriilamppu. -Mitä?

Andersen, minne menette? -Minun pitää mennä.

Andersen?

En voi hyvin. Isoisäni on täällä.

Se kulkee suvussa. Nyt se on tainnut puhjeta.

Haluatteko nähdä hänet? Vanhan Trasin?

Teidän täytyy olla Hans Christian. -Tiesitte sen.

Huomaatteko sen?

Pidättekö minut täällä?

Hän ei puhu. Mutta hän veistää upeita possuja. Myymme niitä.

Isoisä? Hans Christian tässä.

Onko pääsi sisällä tyhjää ja siistiä?

Vai onko sen sisällä valtava sekamelska?

Voinko jäädä luoksesi?

Katso pimeyteen, niin löydät tien.

Christian!

Tuk!

Mitä nyt? -Minun pitää mennä takaisin.

Voi poika parka.

Missä Tuk on?

Mitä olette tehnyt?

Mene yläkertaan. Puhu hänen kanssaan.

Tuk!

Sinun ei pitäisi olla täällä.

Minun ei olisi pitänyt jättää sinua. Mitä Meisling on tehnyt?

Nauriita oli paljon.

Mutta selviydyin niistä.

Löikö hän sinua?

Katso, mitä hän antoi minulle.

Tarvitset lääkäriä. -Hän kävi jo.

Hän kävi jo, Christian.

Toin sinulle jotain.

Terveisiä Newtonilta.

Kerro minulle satu.

Niin kuin silloin joen rannalla.

Olipa kerran... Kauan, kauan sitten...

Oli kaksi... Kaksi lasta, jotka leikkivät auringonpaisteessa.

Ja kolme porsasta...

Ei se onnistu, Tuk.

En löydä oikeita sanoja.

Kyllä ne tulevat. Odota vain. Kyllä ne tulevat.

Anna omena minulle.

Mene lepäämään. Sinun täytyy olla väsynyt.

Hän räpäytti silmiään. Hän ei ole kuollut, herra Meisling.

Käskin sinun istua aloillasi ja pitää suusi kiinni.

Mutta et pystynyt edes siihen.

Olet niin kevytmielinen. Niin mahtaileva.

Pidin sinusta. Mutta en pidä enää.

Teet minusta ihmisen, jollainen en halua olla.

Tiesitkö, että minäkin kirjoitin ennen runoja?

Se kertoo menetetyn lapsuuden aiheuttamasta surusta.

Runossani on kaikki, mitä sinun runoistasi puuttuu.

Muotoa, tyyliä, yhtenäisyyttä, idea.

Mutta siitä puuttuu jotain. Se tärkein.

Mitä tiedät surusta? Et osaa surra, sinä vain pursuat.

Kokeile. Luuletko osaavasi kirjoittaa runon tästä?

En saa kirjoittaa. -Et osaa kirjoittaa.

Osaan minä. -Kirjoita sitten.

Kirjoita runo, joka ei onnu. Joka on virheetön.

Kirjoita runo, joka saa minut itkemään.

Sitten annan sinun mennä. Mutta muuten...

Pidän huolta siitä, että päädyt helvettiin.

Kuten näet, en itke helposti.

Murhaaja.

Murhaaja!

Miten hän saattoi uskotella, että tapoitte Tukin?

Niinhän minä tein.

Ja aioin saada koko Euroopan itkemään kanssani.

Et enää saa sä huokailla

Jos itket, myös sydämeni itkee

Olen väsynyt, täytyy silmät sulkea

Äiti, katso Enkeli mua suutelee

Onko se mistään kotoisin? Onko se vain sanahelinää?

Oliko tuo runosi?

Oli. Halusin säästää teitä ja kokeilla sitä rouva Meislingiin.

Se on ihana. Se käy suoraan sydämeen.

Äiti, näetkö enkelin vierelläin? Kuuletko sen soinnut ihanat?

Sen kaksi siipeä valkeaa näin

Ne varmasti ovat Luojamme luomat

ltkenkö minä, Andersen?

Näetkö tässä kyyneliä?

Vaimoni on hanhi. Miksi en itke, Andersen?

Koska runosi on teennäinen. Sentimentaalinen. Laskelmoitu.

Vastenmielistä sekasotkua.

"Kuoleva lapsi". Miten voit?

Älä, Simon. Herra Andersen yritti vain...

Olette oikeassa. Auttakaa minua. Opettakaa minut kirjoittamaan.

Harjoittele sitten. Kirjoita jotain yksinkertaisempaa.

Kirjoita merestä. Tai auringosta.

Mitä jos me kaksi lähtisimme yhdessä katsomaan auringonlaskua?

Maailma pitää nähdä sellaisena kuin se on. Hyvässä ja pahassa.

Kaikki, mikä ei tapa, tekee ihmisen vahvemmaksi.

Onko muistikirjasi valmiina?

Tuolla on auringonlaskusi.

Suru ja ilo Kulkevat rinnakkain

Onni ja epäonni Käyvät kahden ain'

Ajat hyvät ja huonot Toisilleen valittavat

Auringonpaiste ja pilvet Samalla taivaalla kulkevat

Me kuljemme päällä Rikkaan maan

Mutta vain taivaassa Uudestaan syntyä saan

Ihaninkin ruusu Piikkipensaassa kasvaa

Ja kaunein kukka Voi myrkkyä vuotaa

Ruusunpunaisen ihon alla Sydän särkyä voi...

Ei, katso. Saat jotain, mistä kirjoittaa.

En voi katsoa.

Älä sitten katso. Sulje silmäsi, jos voit.

Näetkö? Et voi sille mitään.

"Rakas Henriette. Häälyn itsemurhan ja mielisairauden välillä."

"Myös Meisling on tulossa hulluksi vuokseni. Miksi olen niin paha?"

"Vai yrittääkö Meisling tuhota minut?"

Ystäväraukkani, miksi haluaisin tuhota sinut?

Haluan auttaa sinua.

Sait kirjeen rakkaalta ystävältäsi herra Collinilta.

Hän haluaa tavata sinut jouluna. Asut amiraali Wulffin luona.

Collin haluaa tavata minutkin. Joten käyttäydy kunnolla.

Minusta sinun pitää hyväksyä hänen kutsunsa. Minun valvonnassani.

Andersen, tule.

Se oli kuin oikea paratiisi.

Kaikki halusivat minulle hyvää.

He olivat kuin oma perheeni.

Parin päivän päästä olin melkein unohtanut rehtori Meislingin.

Olen niin onnellinen. Huomaatko, miten onnellinen olen?

Muuten olisitkin epätoivoinen. Etkö voi olla jotain siltä väliltä?

Mikä tämä on? Onko se epäonnistunut keijukainen?

On, se on paholainen.

En voi mennä takaisin Slagelseen.

Minä kuolen, Henriette.

Lupaa, ettei minun ikinä tarvitse mennä sinne takaisin.

Älä nyt. Pilaat joulutunnelman synkillä puheillasi.

Näytän sinulle jotain hienoa. -Onko se minulle?

Kohta näet.

Mikä loisto!

Mikä hohto!

Herra Collin. Joku herra tuli tapaamaan teitä.

Rehtori. Ja rouva Meisling. Mikä yllätys!

Halusitte puhua kanssani.

Olen vieraana toisten kotona. Tämä on hyvin sopimatonta.

Kävin ensin kotonanne. Mistä halusitte puhua?

Se voi odottaa joulun yli. Suokaa nyt anteeksi.

Minulla ei ole aikaa. Lähden takaisin Slagelseen -

ja otan oppilaani mukaan.

Hyvä rehtori. On melkein jouluaatto.

Uhraan vapaa-aikaani opettaakseni häntä. Missä hän on?

Missä?

Tulkaa mukaani.

On ehkä parasta, että rouva Meisling odottaa täällä.

Olkaa hyvä.

En voi enempää. Olette maksanut itsellenne kaksinkertaista palkkaa -

ja käyttäneet koulun varoja omaan kirjastoonne.

Kirjat pitää luovuttaa kaupunginkirjastolle -

ja teidän pitää maksaa velkanne. Onko selvä?

Kyllä.

Kehotan myös teitä pitämään silmällä vaimoanne.

Teillä ei ole varaa uusiin huhuihin.

Tämä on elämäni onnellisin päivä.

Eikä se ole vielä ohi.

Andersen, haluan puhua kanssasi.

Iltaa, Hans Christian.

Et ole aina oikein viihtynyt Slagelsessa.

En...

Päätimme lähettää sinut Helsingöriin kymnaasiin.

Hyväntekijäni! Miten voin kiittää teitä?

Rehtori Meislingista tulee sen uusi johtaja. Ja sinä lähdet mukaan.

Mutta herra Collin...

Pääkaupunkivierailustasi tuli lyhyempi kuin odotit.

Näkemiin, Hans Christian. Ja hyvää joulua kaikille.

Bravo. Sait aikaan siirtoni Helsingöriin.

Menetin kirjani, kunniani, kouluni, vaimoni kunnioituksen.

Kaiken. Onneksi olkoon.

Mutta minulla on vielä sinut, Andersen.

Etkä ole vielä saanut minua itkemään.

Katsokaa tarkkaan tätä nuorta miestä.

Hän on nousemassa tiedon Olympos-vuorelle.

Hän tärisee. Miksi?

Ehkä häntä paskattaa.

Paskattaako sinua, Andersen? -Ei.

Ei, Andersenia ei paskata. Andersen tärisee -

koska hän tietää, mitä häneltä odotetaan.

Hän vapisee ajatellessaan sitä paratiisia, johon on matkalla.

Ja te muut myös.

Kaikki esteet poistetaan tieltänne.

Vaikka meidän pitäisi muuttaa kaikki.

Emme toki muuta kaikkea? -Kyllä. Kaiken.

Te voitte esimerkiksi anoa siirtoa. Pakatkaa laukkunne.

Herra Meisling, täällä on eri periaatteet.

Noudatamme samoja periaatteita, joilla sait tutkintosi, Werliin.

Kaikki työt Luojan

Hänen kunniaansa kuuluttaa

Hänen pieninkin luomuksensa

Hänen mahtiansa osoittaa

Amavo, amavis, amavit.

Amavimus, amavistis, amaverunt.

Audio, audis, audit, audimus, auditis...

Conjungo preesensissä.

Conjungo, conjungis... -Conjungo, conjungo...

Conjungimus, conjungitis... -Conjungo, conjungo...

Väärin. Etkö kuullut?

Kuuleeko maisteri Werliin huonosti?

Toista viimeiset päätteet, Andersen.

Conjungo, conjungo, conjungo... -Pelkkää pötyä.

Mitä ajattelet, Andersen? Runojako?

En. -Kööpenhaminaa? Vai kuolemaa?

Mitä mieltä maisteri Werliin on? -Että hän yrittää lintsata.

Olenko oikeassa, Andersen? -Ei, opin sen kyllä.

Ei. Katoaisit mieluummin perhosmaahan.

Nouse ylös, kun puhun sinulle!

Hän niskoittelee, Werliin. -Nouse ylös.

Hän ei halua. -Kyllä haluan.

Pystyn kyllä siihen.

Conjungo, conjungis, conjungit, conjungimus, conjungitis, conjungunt.

Me teimme sen!

Vaikuttavaa, Andersen.

Kiitos, rehtori Meisling.

Jatkakaa tuntia. -Volo preesensissä.

Volo, vis, vult...

Olen huolestunut. -On hyvä merkki, kun mitään ei kuulu.

Siksi, ettei hän ole valittanut mitään.

Jos haluat vierailla koulussa, se on sinun asiasi.

Capio, cepi, captum, capere.

Ja cado? -Cado, cecidi, casum, cadere.

Preesensin konjunktiivi aktiivissa ja passiivissa.

Amemus, amemur. -Loistavaa, Andersen.

Olet aika tekijä latinassa.

Et taida koskaan kirjoittaa sitä runoa?

En, olen jättänyt sen kaiken.

Mitä teemme surullemme, poikaseni?

Se pitää hallita ja tukahduttaa.

Ehkä siitä voisi saada kauniin pikku runonkin.

Ei.

Olenko nyt oikea ihminen?

Olet. Ennen liihottelit ympäri universumia.

Nyt olet maan päällä meidän muiden kanssa.

No niin. Jatketaan.

Neiti Wulff? Mistä moinen kunnia? -Onko kaikki hyvin?

Huvittelemme hieman latinan parissa. Mutta Andersen voi kertoa itse.

Meisling on opettanut minulle, miten tieto luo järjestystä.

Lennokkaat sanat ja kuvat ovat poissa. Minusta on tullut ihminen.

Herra Meisling, saanko puhua kahden Andersenin kanssa?

Hän lähti. Sinun ei tarvitse esittää enää.

Hän opettaa minulle kaiken. Olen unohtanut kaikki unelmani.

Ota tämä kirja. En tarvitse sitä enää.

Et ole oma itsesi.

Minun pitää opiskella.

Kerro terveisiä Collinille. Sano, etten koskaan unohda häntä.

Kuulostat siltä kuin olisit lähdössä jonnekin.

Henriette tuli pelastamaan minut. Mutta olin jo kuin kuollut.

Mitä tapahtui?

En muista.

Kyllä muistatte.

Yrittäkää.

Tapasin taas Tukin.

Tuk.

Mitä sinä täällä teet?

Onpa täällä kaunista.

Täälläkö sinä asut? -Niin. Täällä saan olla rauhassa.

Minäkin haluan jäädä tänne. -Ei täällä ole kovin hauskaa.

Eikä voi enää koskaan palata ylös.

Täällä on kaunista. Kuin sadussa.

Niin. Mutta kuka sen kertoisi?

Oletko vihainen minulle? -Ei ollut helppoa olla ystäväsi.

Ja nyt aiot haaskata elämäsi.

Haluan olla taas ystäväsi. -Mene sitten kertomaan tarinaa.

Mistä tiedän, oletko vielä vihainen?

Annan sinulle merkin, kun en enää ole.

Sinun on paras palata ylös. -Niin.

Mutta miten?

Keksin, missä nostovoima piilee.

Missä? -Se on meissä sisällä.

Herra Meisling. Haluan kokeilla sanojeni voimaa.

Mitä tarkoitat?

Haluan saada teidät itkemään.

Mutta se ei ole runo.

Antaa kuulua.

Nyt minä aloitan.

Kaukana merellä vesi on yhtä sinistä -

kuin kauneimman ruiskaunokin terälehdet.

Ja yhtä kirkasta kuin puhtain lasi.

Mutta se on syvää. Liian syvää millekään ankkurille.

Pitäisi pinota monta kirkontornia päällekkäin...

Te itkette.

En.

Teidän pitäisi itkeä.

Painu helvettiin!

Kiitos, että saitte minut hukkumaan.

Nyt olen päässyt taas pintaan ja olen todella rikas.

Bravo! Bravo!

Bravo!

Tuk, oletko siellä?

Kuuletko heidät?

Herra Andersen...

Andersen!

Olen tässä. -Ette saa kadota noin ajatuksiinne.

Joten kaikki päättyi hyvin.

En ikinä saanut merkkiä Tukilta.

Onhan teillä satunne. -Mutta onko hän yhä vihainen?

Tunnetko sen? -Kyllä, mutta se on heikko.

Ei, se on vahva.

Nostovoima.

Tuk!