Original subtitles

.

.

Tervetuloa tänne Helsingin Käpylään.

Takanani näkyy inhorealistinen läpileikkaus aikamme mentaliteetista

Käpyläläisrouvan Nuppu-kissa jäi puuhun, mutta missä on virkavalta?

Missä on palokunta ja auttavaiset kanssaihmiset?

Miksen minä ole kiivennyt puuhun?

Vastaukset näihin kysymyksiin ovat: poissa, poissa, poissa -

ja minulla on inttiajoilta lonkka- vamma, en tietenkään voi kiivetä.

Vanhusten yksinäisyyttä tutkinut Pekka Leiber-Stoller, -

kuinka tärkeä tällainen kissa on vanhalle ihmiselle? -Onhan se tärkeä

-Sitä se on. Sanoisitko, että syyttävä sormi osoittaa järjestelmää?

-Sanoisin. -Näkisitkö osasyynä aikamme sirpaleisuuden? -Näkisin.

-Kyseenalaistaisitko virkamiesten toiminnan? -Kyseenalaistaisin.

-Lähtisitkö kanssani järvelle? -Lähtisin.

-Istuisitko kanssani keskipenkille? -Istuisin. -Mahtavaa. Uutisiin.

-Hyvää huomenta. Tässä on Nuppu, Nuppu on kissa.

Hän on Apu-lehden vuoden mirri toissavuodelta, -

ja hänen omistajansa on eräs helevetin vihainen mummeli.

Ja helevetin vihaiset mummelithan ovat aktiivisin asiakasryhmämme.

Heitä ei saa suututtaa enempää, muuten he menevät tv-ohjelmiin -

ja provosoivat yleisen mielipiteen meitä vastaan.

-Miten tää liittyy mihinkään? -Nuppu on kiivennyt puuhun. Hoitakaa asia.

-Noi on palokunnan hommia. -Mummeli halua poliisin, -

ei luota palokuntaan. Pitää paloletkuja irvokkaina. Menette! -Ei!

Sulla on lain mukainen vaikkakin sen hengen vastainen oikeus -

mielivaltaiseen käytökseen, mutta johonkin vedän rajan! -Et! -Vedän!

-Ei rajoja! -Kyllä rajoja! -Ei, miksi aina haraat vastaan!

Mikset koskaan tee niin kuin käsken? Jumalauta!

Milloin ymmärrät, että auktoriteettini ei ole uhka -

vaan mahdollisuus oppia elämästä ja lopulta tulla minun kaltaisekseni!

-Jos vaan mentäis. Ikävää riitelyä tällanen. -"Ikävää riitelyä tällanen".

No, mennään! Sitten kuunnellaan mummon elämäntarina -

ja syödään sen huonosti pestyillä mummokäsillä leipomaa pettupullaa-

ja kehutaan sen kissaa, joka luultavasti puree.

Ihan mahtava päivä taas tämäkin. Kiitos, Herra! Ai niin, olen ateisti.

Kiitos tarkoitukseton tyhjyys, jota kutsumme universumiksi. Mennään.

-Ette syytä universumia! Se on vientiteollisuutemme henkireikä.

Siitä reiästä henki kulkee. Ja vienti.

Kuiperin vyöhykkeeltä Proxima Kentauriin.

-Nuppu! Nuppu!

Tule alas, tule! Olet paitsi rakas lemmikkini, myös eräänlainen -

erakoituneen vanhuksen pakkomielle ja minä-symboli! Tule!

-Te tilasitte poliisin, koska kissanne Nuppu, joka on lemmikkinne, -

erakoituneen vanhuksen pakkomielle ja minä-symboli, on jumissa puussa.

-Kyllä. Nuorimies ottaa tutin pois suusta ja hakee sen.

-Tämä ei kuulu poliisin työtehtäviin. Kyllä se sieltä alas osaa.

Ja vaikkei osaisikaan, se selviytyy mikäli putoaa.

Ja mikäli ei selviydy, sillä on useita henkiä vielä jäljellä.

Ja mikäli ei ole, sen aika on ehkä jo tullut. -Yhyy, Nuppu...

Mitä minä teen, jos ei minulla ole Nuppua? -Ei itkemistä!

En kestä itkemistä! Hyvä on, haen kissanne puusta!

Neponen, hae se. -Mä pelkään korkeita paikkoja.

-Joo, mä tiedän, mut mee nyt sinne. -No, se mikä ei tapa, se vahvistaa.

-Näin on. Hyvin jännä sanonta.

-Tuo on laimein kansanviisaus ja sen lisäksi räikeä virhepäätelmä.

Mutta jos saat siitä voimaa, niin siitä vaan puuhun vahvistumaan.

Mau...

No? -Tilanne on lievästi ironinen, sillä en uskalla enää kavuta alas.

-Oletko nyt tyytyväinen?

Ilman Neposta en selviä edes arki- rutiineistani saati poliisintyöstä.

-Tuolla vajan vieressä näyttäisi olevan tikkaat. -Tikkaat?

Kuinka kasaria on tulla puusta alas tikkailla?

Itse asiassa tikkaat on aika ajaton ratkaisu. Joo, hae ne tikkaat.

Hitto, kyynisyyteni on jo lähellä älyllistä velttoutta.

Note to self: ryhdistäydy 2 - 4 vuoden sisällä.

Tai älä. Kato vähän mitä fiiliksii.

-Pitäkääs vauhtia nuorimies puussa. Televisiosta alkaa kohta Big Brother.

-Ai, sä katsot BB:tä? -Estottomat nuoret ovat kamalan viihdyttäviä.

Ja kummityttö on talossa. -Tikkaat, hyvin jännä keksintö.

Koostuvat vaakasuuntaisista puolista, jotka ovat kiinni -

yhdessä tai kahdessa pystytuessa.

Ihmisen yritys hallita vertikaalia ulottuvuutta.

Jännä. Nykyaikana kaikki kehittyy.

Autot muuttuvat nopeammiksi, tietokoneiden kapasiteetti kasvaa -

ja lääketiede etenee huimin harppauksin.

Mutta tikkaat ovat säilyttäneet muotonsa satoja vuosia.

Ovat hioutuneet täydellisyyteen. Hyvin jännä.

-Onko tuo mies aina noin kuolettavan tylsä? -On, jännä kyllä.

-Voi, kiitos tuhannesti. Tarjoan lasin sherryä ja tuoretta pullaa.

-Ööö... -Lupaan, etten viettele herraa.

Sanoinko jo, että tarjolla on viinaa? -Ihmeellinen mummo. No, kiitos.

Lasi sherryä maistuu aina iltapäivä...tuimaan.

Ethän ole itse leiponut? -Stockmannin Herkusta ostin.

-Suhtaudun skeptisesti mummo- hygieniaan. Ei millään pahalla.

-Juu, ei mitään. Harva tässä iässä enää peseytyy. -Täh? -Vitsi.

-Ihme mummo.

-Ja sen jälkeen, kun aika jätti Ragnarista, olen elellyt yksinäni.

Teidän on suotava anteeksi, kun vien nuoren miehen aikaa -

näin itsekkäästi valittaakseni omia vaivojani. -No, ei se mitään.

Onpa uskomattoman hyvää pullaa. Ja sherryä. -Teillä varmasti on kiire.

Joku heila odottanee jossain. -No, ei tällä hetkellä ole ketään.

-Höpö höpö, mukava nuorimies. Jos olisin 60 vuotta nuorempi, -

veisin teidät Strindbergin terassille ja juottaisin kannullisen sherryä.

Kuten nuorena tein. -Joitko nuorena miesten kanssa ravintoloissa?

-Miehet olivat niin kovin ujoja ja epävarmoja siihen aikaan.

Niitä piti vähän juottaa, jos halusi saada sellaisen kotiin. -Kotiin!

Väitätkö, että nuoruudessasi juotiin alkoholia -

ja harrastettiin kevytkenkäistä elämää? -Totta kai. Mitä te luulitte?

-Luulin, että nuoruudessaan isovanhempieni sukupolvi -

vain prässäili syksyn lehtiä kirjojen väliin ja kuunteli radiosta merisäätä.

-Mistä te tuon käsityksen saitte?

-Vanhempieni sukupolvelta. -He nyt luulevat keksineensä kaiken.

Minä en edes muista ensimmäistä suudelmaani. -No, huh huh!

Käsitykseni vanhuksista muuttui heti, kun ensi kertaa sellaista kuuntelin.

-Ja mukava, että kuuntelitte. Minulla on niin yksinäistä nykyisin.

-Kai teillä nyt joku harmaantunut herrasmies on kiikarissa? -Ei ole.

-Tuollaisella mukavalla, rennolla tissuttelijalla? -Kuka minut huolisi?

-Jos olisin 60 vuotta vanhempi, -

muuttaisin heti passattavaksenne järkiavioliiton omaiseen järjestelyyn

-Te olette herrasmies. Tulkaa toki joskus uudestaankin käymään.

-Mulla synkkasi mummon kanssa! No, huh huh.

Tämä on uutta. Pelottavaa, mutta uutta.

-Elviira-rouva laittoi minulle postia, jossa kiitti kissansa pelastamisesta -

ja mainitsi, kuinka pidit hänelle seuraa ja olit kohtelias nuorimies.

-Se oli yllättävän hauska mummeli.

Jos vertaa toiseen tuntemaani vanhukseen eli suhun, ero oli huikea.

-Et pilkkaa minua siinä! Olen sähäkän nuorekas!

Elviiran kissa kiipesi taas puuhun. Menet mukisematta auttamaan. -Ok.

-Etkä yhtään niskottele. -Menen ihan mielelläni. -Et huuda minulle! -En.

Puhun ihan normaalilla äänellä. -Jumalauta, Pöysti!

Miksi tästä aina tulee sairas arvo- valtakiista? Mikset koskaan jousta?

Miksi paha veri välillämme? Miksi annat Nuppu-kissan jäätyä puuhun?

Miksi piinaat minua viimeisinä aamuhämärän vuosinani? Jumalauta!

Menet nytten! Et vitkuttele! Tämä on ihan sairasta, Pöysti!

Sairasta!

-En usko! -Kyllä.

-Ette varmasti olleet muiluttamassa presidentti Ståhlbergia! -Olin, olin.

En ole ylpeä siitä, mutta olin nuori ja kaipasin vauhtia ja jännitystä.

Isäni kasvatti minut pelkäämään kommunismia, -

joten Lapuan liike veti mukaansa.

Toki kapinoidakseni isääni vastaan liityin myöhemmin kommunisteihin -

ja olin Työkansan Sanomien keskiaukeamatyttö. -Oikeesti?

-En ole siitä hirvittävän ylpeä, -

mutta kuten sanotaan: ennemmin kuolema kuin häpeä.

Minulla on ehkä se säilytettynäkin jossain.

No, huh huh! Tehän olette ollut - sanon nyt sherrypäissäni - kaunotar.

-Sitten tapasin Ragnarin ja menin naimisiin.

Hän oli hyvä mies, rehellinen ja raitis.

Mutta niin saamarin tylsä, että olisin kai kuollut ikävystymiseen, -

ellei minulla olisi ollut pienkone- harrastustani. -Ai, te lensitte?

-Olin ensimmäinen nainen, joka sai valtiolta luvan lentää -

ilman miespuolista sukulaista.

-Teillä on ollut aika jännittävä elämä. -On siinä ollut surujakin.

Sota vei monta sukulaista, ja lapsia ei meille suotu.

Lupaava urani konserttipianistina meni onnettomuuden myötä.

-Ja silti olette noin reipas. Itse romahdan ihmisenä viikottain.

Ja aika pienistä. -Niin.

Olen elämässäni oppinut, että se mikä ei tapa, ahdistaa. -Hähä!

Olette hauska vanha rouvasihminen. -Vähän se raapii, mutta ehjä on.

-Onko ystävällänne pahakin korkean paikan kammo? -On.

Hän on valitettavasti tyypillinen ikäpolvensa edustaja, -

estoinen ja heittäytymiskyvytön, jopa iloton. Mennääs, Neponen.

Ja kiitos pullasta ja sherrystä.

-Miksi istuskelit mummelin kanssa sherryllä? -Se pyysi. -Jumalauta!

Aiot hurmata ihmisparan ja vohkia hänen perintöhopeansa. -Täh? Ei aio.

-Siellä Pöysti lirkuttelee lemmenkipeälle vanhukselle -

lupauksia jalkahieronnasta kauhoen perintöhaarukoita kassiin. -En!

-Testamentin vaatii muuttamaan ja kaiken Pöystille jättämään.

Ei jää Nuppu-kissalle mitään! -Hei! -Jumalauta!

Pöysti, irvokas Auervaara! Kuihtu- neiden huulien katala suutelija!

Kiellän sinua menemästä! -Rauhotu. Istuin Elviiran kanssa sherryllä, -

koska hän, toisin kuin sinä, on mahtava tyyppi -

jolla on ollut vaiheikas elämä. Hän kutsui minut ensi viikolla käymään.

-Et mene! Mikset koskaan istu minun kanssani?

On minullakin ollut vaiheita. Olen rikkaus. -Siitäkö tässä on kyse?

-Miksi emme koskaan istuskele kaljalla turisemassa?

Olen uskomattoman kiinnostava... (Kuorsaa.)

...ihminen. Hallo?

-Sain vaimolta vapaaillan. Hyvä päästä pitkästä aikaa tuulettumaan.

Olis kiva pitää hauskaa.

Siinä tulivat petaavat repliikkini. Vien tarina kohti käännettä: -

mites olis keilaaminen ja sitten se uusi paikka Flemarilla? -En mä voi.

Lupasin mennä auttamaan Elviiraa siirtämään sen sohvaa. -Aaa...

Sä oot nykyään aika usein siellä. -Joo. Sen kanssa on niin kiva jutella.

Sen elämä on ollut uskomattoman vauhdikas.

Se on melkein 90 ja silti täynnä spirittiä. -Mä voisin tulla mukaan.

Olis kiva kuunnella niitä juttuja. -En mä usko, että sä silleen tajuisit.

Plus vaikka se onkin 90, -

olen haluton ottamaan sua mukaan kilpailemaan peliajasta. Nähdään.

-Mitäs sinä täällä teet? -Pöystin kanssa piti mennä kaljalle, -

mutta se meni taas Elviiran luokse.

-Mitä hän siellä puuhaa? Jotain katalaa arvatenkin, mutta mitä?

-Luulen, että Pöysti tuntee itsensä nuoreksi noin vanhan kanssa.

Ja varmaan Elviirastakin on kiva, kun joku nuori ihminen -

osoittaa kiinnostusta hänen elämäänsä. -En voi sulattaa!

Miksei minulla ole kaverina yhtään nuorta ihmistä, -

jonka kautta tuntisin itseäni taas vetreäksi? -Ja miksei minulla ole -

rikastavaa ystävyyssuhdetta johonkin vanhukseen? -Niin. -Niin.

No? -No, mites menee? -Mitäs tässä.

Duunia painelen ja näin... -Joo. -Joo. Joo joo. -Joo joo.

Joo joo. -Joo.

Jumalauta! Veljellinen kaljahetki ei etene yhtään!

Ei mitään kontaktia, ei kemian kemiaa!

-Ehkä eri-ikäisten ihmisten ei tulisi yrittää ystävyyttä. -Jumalauta!

Miksi sitten Pöystillä on eri-ikäisiä ystäviä? -Elviira on yksinäinen.

Ehkä se ei tapaa ikäisiään. Ehkä se ryhtyis sun kaveriks, -

jos menisit sinne seuraavan kerran, kun se kissa jumittuu puuhun. -Mmm

-Ehkä se tajuais, ettei sillä Pöystin kanssa ole niin paljoa juteltavaa, -

ja saisit uuden kaverin sinäkin.

-Ja sinulle vapautuisi Pöysti kivasti sitten kaljaseuraksi siinä.

-En tietenkään ollu asiaa ajatellu, mutta kieltämättä. -Jumalauta!

Sen teen! Kiitos, Neponen. Olet tosi ystävä.

Tosin Pöystille olet paska ystävä, mutta muuten.

-Puukotin Pöystiä selkään. Huh huh, tämä on uutta.

Voimaannuttavaa, mutta uutta.

-Elviira, moi. Satuin olemaan kulmilla...

Rauno, mitä sä täällä teet? -Kissani oli taas karannut, -

ja tämä miellyttävä vanha herra tuli auttamaan. -Näin on.

Olemme juuri sydänystävystymässä.

Kuten ikäihmisillä on tapana, syyliä vertaillen ja menneitä muistellen.

-Istu alas, Kyösti. Minä haen pullaa ja Armanjakkia.

-Mitä peliä tämä on? -Haluan myös Elviiran kaveriksi.

-Se on mun ystävä. -Sinulla on Neponen. -Sä saat Neposen.

-En halua Neposta, haluan Elviiran. -Et ala roikkumaan täällä!

-Hän on ihan eri liigassa kuin sinä, nimittäin senioriliigassa.

-Olen nuori tuulahdus hänen elämässään.

Hänen elämäilonsa tarttuu minuun. -Ei hän kaipaa nuorta tuulahdusta.

Hän kaipaa vaivojen vertailua ja lääkkeidenmaisteluiltoja.

-Sehän nähdään. -Se nähdään. -Kas noin, mistäs me puhuimmekaan?

-Kerroin tähystyksestä, jossa olin viime viikolla. -Elviira, kerro taas, -

kuinka läimäytit lemmenkipeää Kekkosta turpaan rantasaunassa.

-Rauno oli kertomassa tähystyksestään. -Niin juuri!

Oli vuosi 1942, ja pommitukset raivosivat Helsingissä...

-Miten sun viimeviikkoinen tähystys liittyy tähän? -Tarina alkaa sieltä!

Et puutu verkkaiseen narratiiviini! Tässä saattaa mennä tunti.

Olin vasta pieni poika, mutta olin veistänyt ensimmäisen pajupillini.

Minulla oli myös käpylehmiä, joista kerron myöhemmin.

Nyt pajupillistä lyhyt kuvaus. Paju- pilli: turkkilainen, käppyräpuinen...

-Repomies yrittää tuhota ainoan mielenkiintoisen ystävyyssuhteeni.

-Joo... Ehkä niillä ei kauaa ystävyys kestä, Rauno on aika tylsää seuraa.

-Ai? -Joo, oltiin kaljalla ja keilaamassa eilen. -Täh?

Onks sillä joku missio viedä kaikki mun ystävät? -Tota...

Se oli mun idea, että Rauno menee Elviiran luo. -Täh?

-Mä olen tosi pahoillani, mut sä et enää lähteny mun kanssa kaljalle.

Kun Rauno alkoi tuppautumaan mun seuraan, oli pakko keksii jotain.

-Ai jahas! Neponen, tämä petturuus!

Tämä petturuuden tikarin kylmä suudelma lapaluideni välissä! -Sori.

-Tämä Juudaksen halaus, Troijan hevonen jota ystävyydeksi kutsuit!

Sekä antiikin taruun että tietokonevirukseen vertautuen.

-Sori, mä oon tosi pahoillani.

-Ystävyytemme, mikäli sitä koskaan olikaan, on ohi! Jos sitäkään!

En halua nähdä sinua enää koskaan! Mene!

Tai älä vielä mene, heitä mut Elviiralle.

Jaahas, Pöysti! -Rauno.

-Epätoivoisena menossa kosiskele- maan Elviira-rouvaa, näemmä.

Joka mieluummin viettää aikaansa slickin Repomiehen kanssa. -Ei vietä

-Jos sinun on pakko saada nenillesi, niin senkus menet.

Menen hakemaan kotoani kokoelmani prässättyjä lehtiä, -

joita illalla katselemme syylien valossa. -Sinuna väistäisin, -

kun voit sen vielä edes ylpeytesi rippeet säilyttäen tehdä, vanhus.

Minulla ja Elviiralla on oma spesiaalisuhde.

Saan hänet - toisin kuin sinä - tuntemaan itsensä nuoreksi.

Miten niin saan sut tuntemaan itses vanhaks, toisin kuin Repomies?

-Älä ota tätä pahalla. Minä olen niin nauttinut näistä sherryhetkistämme.

Minusta on hienoa, että joku jaksaa kuunnella elämästäni, -

mutta mitä enemmän sitä muistelee, sen tyhjemmältä se nyt tuntuu.

-Tuntuuko? -Tässä iässä ihminen ei enää jaksa olla mielenkiintoinen.

Hän haluaa puhua siitä, miten vatsa on aamulla toiminut tai siitä, -

mitä lintuja ikkunalaudalla käy. Se, että Nuppu jäi jumiin puuhun, -

on jännittävintä mitä minulle on vuosiin tapahtunut.

Tuskin jaksat puhua siitä. -Jaksan. Toki kuulisin mielelläni sen tarinan,-

jossa löit huonokäytöksistä Olavi Virtaa turpaan, -

mutta voin puhua myös kissasta puussa. -Pöysti.

Muistan aina nämä iltapäivät, ja sydämeni iloitsee kun näen, -

millaisia kohteliaita nuoria herras- miehiä poliisivoimissamme palvelee.

Mutta meidän kuuluu olla ikäistemme seurassa.

-Mut sä oot sielultas vielä ihan nuori!

-Dementoituneen ja sekavan Raunon kanssa tunnen itseni joskus nuoreksi.

Sinun nuoressa seurassasi taas auttamattoman vanhaksi.

Kiitos kaikesta, Kyösti.

Sain rukkaset mummolta! No, huh huh!

Aina vaan mutkistuu kyllä kuviot mulla.

Siinä menee kaupungin yksinäisin mies.

-Kaikkialla on välitunti, paitsi hänen sydämessään.

Pöysti, olen menossa Elviiran luokse pelaamaan vanhusbingoa.

Se on normaalia bingoa, mutta pallot saa valita eikä niitä arvota, -

koska se olisi flirttailua anarkian kanssa. -Turhaan rehentelet siinä.

Elviira valitsi sinut, koska olet dementoitunut paska.

Minä taas sydäntäsärkevä muistutus elämän ohilipuneisuudesta.

-Ihan sama, maalit lasketaan! Repomies kuus, Pöysti nolla!

Neponen, nyt kun Elviira ei enää hengaa mun kanssa, -

olen valmis palaamaan ystävyytemme tehdasasetuksiin -

ja jatkamaan kuin Elviira-episodia ei olisi ollutkaan. -Mahtavaa.

Tää on painanu mua. -Näennäisestä leppymisestäni huolimatta -

tulen aina välillä heittämään petoksesi puun takaa keskusteluun, -

pelaamaan sitä korttina konflikti- tilanteissa ja vetoamaan siihen, -

kun tarvitsen 300 euroa lainaksi.

Näin asettaen kyseenalaiseksi koko anteeksiannon tapahtumisen.

-Ihan reilua. Tossa on. -Kello on viisi ja työt on tehty.

Taidanpa mennä mukavan Elviiran luo sherrylle. -No, mene sherrylle.

-Pöysti yritti taistella naisesta Repomiehen kanssa. -En yrittäny.

-Repomies iski karismaattisesti sisään, hyvää läppää heitti, -

Pöystin tieltään raivasi. -Ei oo kypsää ilkkua.

-Pöysti hävisi ikälopulle miehelle taistelun mummosta. -En hävinny.

-Tyylikkäästi harmaantunut Repomies voitti kukkotappelun.

Pöysti häntä koipien välissä kotiin meni, haavojaan nuoli siellä.

Ja vähän syyliä nuoli kanssa. -Ei nuollu. Mene nyt.

-Niin päättyi Pöystin ja Repomiehen taistelu Repomiehen voittoon, -

joka tulee vaikuttamaan heidän valtasuhteisiinsa loppuiäksi. -Ei tule!

-Tulee. Tästä lähtien aina, kun olet naisten kanssa jossain, -

aina pamahdan väliin jostain. -Et varmasti pamahda! -Aina pamahdan.

Baariin pamahdan, Sedulaan pamahdan, jatkoille pamahdan.

Ihan vain viedäkseni Pöystiltä kaikki naiset. -Mä menen himaan.

-Sinne meni Pöysti! Lyöty, lemmen sodassa hävinnyt Pöysti.

Yritti Repomiehen kanssa naisen suosiosta kilpailla, -

yritti mestaria vastaan lemmen kisällinä kukkoilla. Ei onnistunut!

Repomiehen karisma! Selittämätön, eläimellinen karisma!

Siellä Repomies naiset hurmaa, päät sekoittaa, hysteriaa nostattaa, -

kirkuvia naisia lentokentällä vastaan saa, Ed Sullivanissa esiintyy, -

itseään Jeesusta suositummaksi väittää, -

japanilaisen käsitetaiteilijan mukaan lähtee, schaisseja biisejä tekee, -

soolotuotannossaan epäonnistuu... Jumalauta!

Pysy helvetin kaukana Dakota- talosta, Rauno Winston Repomies!

Tekstit: Kari Vetri YLE 2012