Original subtitles

(Laulaa:) Anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään (Puhelin.)

Anna mulle tunti turpaan, toinen torvisoittoa

Hei! Anna mulle lääkitystä, jotta jaksan huomiseen

Anna edes vähän, anna nytten vähän, anna nytten minulle

-Rauno, Pöystillä on tänään syntymäpäivä. -Sehän mukavaa.

Laitan jonkun keittämään kakkukahvit, ja ehkä laulamme...

-Ei. Pyydän, että Pöystin herkkyyden vuoksi luovutaan juhlallisuuksista.

Mielellään ei mainittas koko syntymäpäivistä.

-Ei kelpaa kakkukahvit? Jumalauta! Ei kelpaa mikään Pöystille.

Mitäs on tuhlannut elämänsä.

-Ethän säkään halunnu kakkukahveja sun synttäreille. -Se on eri asia.

Minun ikäisenä ei voi juhlia kunnolla. Meteli havahduttaa viikatemiehen.

Siellä kuulostelee viikatemies, millon on vanhuksella syntymäpäivä.

Raunon mehukestit päättyi ikävästi. Musta enkeli vie Raunon ja lahjat.

Ei viedä minun lahjoja! Ei ainakaan sukkia! Jumalauta!

Eli ei siis kakkukahvia Pöystille.

Kolkytkolme.

Kolkytkolme vuotta. Mitä mä oon saanu aikaan? En mitään.

En oo edes tutista päässy eroon. Voi paska.

Kaikki muut tekee jotain. No, on mul aikaa saavuttaa jotain ens vuonna.

Moni saavuttaa vasta 34-vuotiaana. Ei moni siisti kuitenkaan.

Mä oon hukannu elämäni! Se lipuu ohi, enkä tartu... Oho, aamu-TV.

Arkisen juhlaisaa kultamokkahuomenta.

Tänään meillä on vieraana Tero Haaranen, -

joka 12-vuotiaana on nuorin shakin suomenmestari.

Tero, kuinka sinusta on tullut noin etevä noin nuorena?

-Juhani, kysymys on niin laaja, että saan parhaiten vastattua -

soittamalla Šostakovitšin Kuudennen tällä flyygelillä. -Ole hyvä vaan.

Minullahan oli kanssa sinun ikäsenä kovastikin ikäkriisiä.

Pekka, kaikella kunnioituksella, mun ikäkriisi on pahempi kuin kenenkään.

Paitsi ehkä Benjamin Buttonin. Mutta silti.

-Sienestysharrastus piristi. -Pöysti, ikä on vaan numero.

Se kertoo, kuinka kauan on siihen, kun tilastollisesti kupsahtaa.

-Mulla on kans joskus sellanen olo... -Älkää lohduttako mua!

Tajuatteko, kuinka loukkaavaa on, kun toinen törmää rajallisuuteensa, -

ja te hölisette peruskriiseistänne. Menkää helvettiin.

Jatkamme ihmelapsi Teron kanssa. Kerro tulevaisuudensuunnitelmistasi.

-Saanko kertoa niistä stepaten? Olen Pohjoismaiden hopeamitalisti.

-Tässä ohjelmassa saa aina stepata.

Huomenta. Tiedättekö, kuka on kirjailija Unto Vilske?

Hän on kirjoittanut monta keskeistä teosta, -

joissa tarkastellaan yhteiskuntamme kudelmien neulomisvirheitä.

-Mä olen lukenu sen esikoisen. Se muutti mun elämän, kun olin 15.

-Et syytä Untoa siitä! -Oikeesti!

Aiemmin olin naiivi lapsi, jolle maailma oli looginen kokonaisuus.

Vilskettä luettuani tajusin, että maailma on irrationaalinen kaaos.

Se lamautti ja...

Perhana, oikeestaan Vilske tuhos mun elämän. -Ole joskus hiljaa!

Niin, viime yönä Vilskeen uusin kirja, -

jonka oli lähettämässä kustantajalle, varastettiin.

Sen on löydyttävä, koska se kuuluu Vilskeelle -

ja voi väärissä käsissä olla vaarallinen.

Jos terroristi saa käsiinsä teoksen, miettikää seurauksia.

Vilskeen urbaanilla proosalla viskoo siviilejä Afganistanissa.

Siellä lueskelevat Vilskettä sitten.

Menettävät kykynsä hahmottaa elämää konkreettisesti -

ja passivoituvat niin kuin Pöysti. Pöystinä siellä sitten pyörivät.

Vieraantuneina tuhlaavat elämäänsä... -Hei! -Etsikää kirja!

Unto Vilske? Pöysti poliisista.

Tässä konstaapeli Neponen. -Tervetuloa, sisään pyydän.

-"Tervetuloa, sisään pyydän"... Yksi lause vai kolme?

Tyypillistä Vilskettä. Ihan nero.

Niin, tilanne on hyvin ikävä.

Lähes valmis käsikirjoitus on viety. En tiedä, kuka sen olis varastanut.

-Me tehdään parhaamme. Ja Unto... Saanks mä sanoo Unto?

Sun esikoiskirjasi muutti mun elämän kokonaan.

-Aha, ota kuule vuoronumero.

-Aika hyvä. Mut ihan oikeesti. -Ei kun ota vuoronumero.

Tossa on jono ihmisiä, -

jotka haluaa kertoa, miten mun kirja muutti elämän.

Kenellä oli 134? -Minulla. Oletko vaaka?

Pöysti, eikö kuitenkin piristäs, jos juhlittas sun syntymäpäiviä?

Vedetään lärvit. Sain luvan olla iltauutisiin asti. -En aio juhlia.

Tajuut sä, miten paljon 33 on? Niinku 25. Sillonkin ajatteli, että on vanha.

Päätin tehdä jotain merkittävää. Olenko tehnyt? En.

-Olethan sä valmistunu poliisiks ja esimiesasemassa.

-Vittuilet sä? Haluut sä, että alan itkeä?

-Enhän mäkään ole tehny mitään merkittävää. -Ei paljoo lohduta.

Ja onhan sulla perhe, kai siitä tulee täyttynyt olo? -No joo.

Aamulla tytär kömpi viereen ja sano... -Ei kiinnosta pätkääkään.

No mitä se sano? -Iskä, hyvää aamua meidän perheelle.

Aika herttasta. Miksei mulla oo lapsia? Ai niin, en oo halunnu.

Mutta siis jos en tartu haaveisiini, en koskaan toteuta niitä.

-No mitkä sun haaveet on? -No, onhan niitä.

No ei oo selkeetä ykköshaavetta, mutta on niitä.

-No mitä? -Mitä itelläs on? Mitä sä grillaat mua?

Okei, mä haluan kirjottaa kirjan ja oppia soittamaan autoharppia.

-Ehkä sun pitäis kirjottaa. Oot älykäs, näkemyksellinen ihminen.

-Tän ikäisenä on noloo kirjottaa esikoiskirja. Mitä jos se on paska?

Joudun ostamaan aina kaikki kopiot, kun ne tekee uuden painoksen.

No mitä? Niin voi käydä. En pelkää tyhjää paperia. Siitä ei oo kyse.

Susta ei oo mitään apua nyt. Mitä se lapsi sanokaan?

Unto Vilske, hienoa tavata. Saanko nimikirjoituksen kirjaan?

-Toki. Hei, tämähän on Ilkka Remeksen kirja.

-Pidän Ilkan teoksista enemmän. Sinun teksti on hieman laahaavaa.

Ehkä jopa scheissea. Kiitos!

-Onko kirjani löytynyt? -Ei, mutta Neponen etsii sitä.

Unto, sä kuulet tän varmaan usein, mutta olen aina tykänny kirjoista -

ja ajattelin kirjoittaa kirjan. Mitäs mieltä sä olet? -Hieno idea.

Kirjoja ei ole koskaan liikaa. Me luemme, jottemme olisi yksin.

Muistat vaan tehdä töitä ja uskoa itseesi. -Ai. Jes. Kiitos. Siistiä.

-Kannattaisiko minunkin kirjoittaa? -Hieno idea.

Kirjoja ei ole koskaan liikaa. Me luemme, jottemme olisi yksin.

Muistat vaan tehdä töitä ja uskoa itseesi.

Pöysti, jos Vilske on humalassa unohtanu kirjan baariin?

Pitäskö sen kantapaikat kiertää? -Joo, menkää.

Mulla on kirjoitushommat kesken. -Ai sä alotit? -Kyllä.

Vilske kannusti kirjoittamaan, ja nyt mun pää tulvii ideoita.

Te ette voi ymmärtää, teillä ei ole mun ja Vilskeen paloa kirjoittaa.

-Minähän kirjoitin nuorena kirjan. -Niin just...

Mitä? -Nuorena kirjailijaksi halusin.

Proosateoksen kirjotin. Maakuntalehdessä lyttyyn haukuttiin.

Masennuin, enää en kirjottanut. -Oho. Mist se kerto?

-Siinä mies seurasi pellolla ruohon kasvua. Teki huomioita. Itse pidin.

Tässä. -"Pekka Routalempi: Mies seuraa ruohon kasvua".

"Nuoren Routalemmen esikoisteos on kustantamostakin niin huono, -

että kehotamme olemaan ostamatta tätä."

Aika latistavaa. -Otava oli siihen aikaan sellanen jännä.

Helga. Vilske inspiroi minua kirjoittamaan esikoiskirjani.

Saat toimia sihteerinä. -Kirjan? -Kyllä. -Oikeastiko? -Oikeasti.

Kuulun kirjakerhoon ja haluan kokeilla siipiäni.

Hienoa. Sinulla on varmasti tuhat tarinaa sisälläsi. -On, on.

Ota kynä. Luku yksi. Syntymä. Mies syntyi köyhään maalaistaloon -

sypressien hakatessa ikkunaan syysmyrskyssä.

Vähän tunnelmaa luon tässä.

Kun hän aikuisena heräsi aamulla... -Eikös tässä mennä aika nopeasti?

Mihin? -Syntymä, lapsuus ja nuoruus meni yhdessä lauseessa.

Kirjailijat viipyvät lapsuuden kuvauksissa aina liikaa.

Lapsuus on lapsuus. -Olen samaa mieltä. Jatka.

-Kun hän aikuisena eräänä aamuna heräsi, oli ravustuskausi alkanut.

-En lue kuin Tom Clancyn kirjoja, -

mutta miten ravustuskausi liittyy mihinkään?

-Jotta saan kriitikot puolelleni, on viipyiltävä symboliikan parissa.

Rapu, ravustus. Suojakuori, erakoituminen.

Takaperin kulkeminen, ansaan joutuminen. Ja syöttikala.

Kalahan on surrealismissa kantava teema. -Selvä.

Syntyi, heräsi aikuisena, ravustuskausi alkoi.

Kolmas lause. -Kun hän lopulta riisti itseltään hengen, -

hän teki sen Saksan armeijan Mauser Karabiner 98 Kar -kiväärillään, -

jossa on pulttilukko, viiden patruunan kiintomakasiini -

ja suurentava Hensolt Dural Dialytan -tähtäin.

Loppu. -Loppu? Kolme lausetta? -Kolme lausetta.

-Miten kivääri liitty mihinkään?

-Kirjat kestävät liian pitkään. Ihminen haluaa tietää ratkaisun.

Dramaattinen loppu pitää olla. Kirjoissa on epätarkkaa asekuvausta.

On hieno kirja tämä. Huh huh, olipa rankka rosessi.

Valitettavasti emme ole löytäneet kirjaa mistään. -Voi kurja.

Ehkä parempi niin. Esikoisen jälkeen en ole kirjoittanut hyvää teosta.

-Se on totta kyllä. Etsikää jostain.

Unto, mun kirja on jo suunnittelu- vaiheessa. -Sehän hienoa.

Älä hermostu, jos ei heti synny. -Ei hätää, mulla on sairaasti ideoita.

Siinä ei tule olemaan alku, keskiosa ja loppu -rakennetta, -

vaan rikkonainen. Mutta ei perinteisessä mielessä. -Ahaa.

-Siinä ei ole onnellista loppua.

Hahmot eivät kasva ihmisinä tai opi latteita tosiasioita, -

se ei sovi yhteen genreen, siinä ei ole päähenkilöä, -

se ei ole metafiktio, muttei piilottele rakenteitaan.

Siinä ei ole naiivia opetusta, eikä sitä voi kuvata mitenkään.

-Toihan on käytännössä valmis. -Sitä minäkin.

Loppu on ihan sihteerin työtä. Kiitos, Unto.

No niin. Kirja. Kirjoittanut Kyösti Pöysti.

Ensimmäinen luku.

Äh.

Äh.

Pöysti, älä ole liian kriittinen. Anna tulla alitajunnasta.

Herranjestas, mitä paskaa!

Löytykö se mun kirja? -Mitä? Ei, mut sitä etsitään.

Mitä mun pitäis tehdä, kun en saa omaperäisiä havaintojani paperille?

-Mä olin nukkumassa, perkele! -Pliis! -No mitkä sun havainnot on?

-Ensinnäkin se, että ihminen ei muutu ilman, että menettää jotain.

Karnevalisoituminen leimaa nykyään kaikkea.

Ihmiskokemuksen täyden jakamisen mahdottomuudella -

on suhde vieraantumiseen.

"Kaikki ovat erilaisia" ja "kaikki ovat samanlaisia" ovat yhtä tosia.

-No kirjota noista. -Paperilla ne kuulostaa hirveen latteilta.

-Sitten sulla on latteita ajatuksia. Mä jatkasin nyt oikeesti unia.

-Innokas nuori kirjailija pyytää neuvoja, ja sä vaan nukut.

Mitä mun pitäis tehdä? -Etsi se mun kirja, saatana.

-Sun kirja ja sun kirja! Alan olla niin täynnä tota sun kirjaa.

Olen pettyny siihen, miten vähän sua kiinnostaa sun lukijakuntas.

-Ota vuoronumero. -Joo joo. Ai jaa.

Saatanan paska!

Missä palaute minun vienan- karjalaisesta omaelämänkerrasta?

Helga, esikoiskirjani oli liian tavallinen elitistisille piireille.

Ota kynä, kirjoitan uuden. -Minun isäni piti siitä.

-En halua lukijakuntaani juntteja, -

vaan patsaiden paikat päättävän kulttuurieliitin.

Ensimmäinen lause. Nainen lävisti itseään, vuosi ja kuivui.

Jossain hehkui palava tanssilava.

Olimme hetken kuin ruodottomat kalat, ja sinä olit siinä niin.

Ja lepattivat kaukaiset tähdet. Loppu. -Loppu? -Loppu.

-Ei tuossa ollut järkeä. -Jumalauta! Klassinen toisen kirjan ongelma!

Ensimmäisen kirjan onnistumisen paineet sakkauttivat ajatteluni.

Heitä pois se ja ota uusi paperi.

Moi. Kuule. Nyt kun edelleenkin oon ekalla sivulla...

-Hei, sä et voi rampata joka yö täällä kysymässä neuvoa.

-Toinen intohimoisena kysyy neuvoja, ja sä haukottelet!

Miksi en saa mitään aikaan?

-Pöysti, sulla ei ole intohimoa kirjoittaa kirjaa. -Täh?

-Niin. Anna itelles rauha. -On intohimoa. -Eikä ole.

Jos olisi, sä olisit kirjottanu sen jo.

Jos mulla olis hirveä intohimo syödä mansikoita, mutten jaksais ostaa, -

olisko se uskottavaa? -Onks mansikoita? Anna pari.

-Se ongelma on kaikilla, jotka tahtoo tehdä jotain uutta ja vaikeeta.

Ei sulla oo intohimoa.

-Miks mä valvoisin yöt kirjottamassa, jos ei ois intohimoa?

Älä vastaa. -Sulla on intohimo siihen, että olis intohimo johonkin.

Sä haluat haluta olla kirjailija. Sä haluat haluta kiertää maailman.

Mutta mikä sua estää?

-On kuule kaikenlaista kuvioo ollu. -Lapsia? -Ei, mutta...

-Vaimo? Asuntolaina? Sairas omainen, josta pidät huolta?

-Lasketaanks kuihtuva fiikus? -Sua ei estä muu kuin se, -

että et oikeesti halua kirjottaa kirjaa. Sä oot laiska paska, etkä muuta.

-Mä oon vaan huono tarttumaan asioihin. Esimerkiks siivous.

En jaksais aloittaa, mutta on helvetin kiva, kun kämppä on siisti.

-Just noin. Eli et halua kirjottaa, etkä jaksa tarttua siihen, -

mutta olis tosi kiva, jos olis kirja kirjotettuna.

-Jotain tohon suuntaan ehkä. -Aika tuhnusta toi sun intohimo.

Unohda kirjottaminen ja palkkaa siivooja.

Ja nyt, voitko etsiä sen mun saatanan kirjan!

Kaksi ensimmäistä teostani ovat olleet raakileita, -

mutta koen, että kolmas teokseni tulee muodostumaan päätyökseni.

Tajusin, että jos on vaikea kirjottaa, -

pitää kirjoittaa siitä, miten vaikeaa on kirjoittaa.

-Nerokasta. Miksihän sitä ei kukaan ole keksinyt?

-En ymmärrä. Kirjoitin koko yön. Mitäs sanot?

-"Rauno istui ja tuijotti tyhjää ruutua."

"Kuinka vaikeaa olikaan kuvata elämä ainutkertaisuudessaan."

"Kuinka kuvata ensisuudelmaa ja lapsuuskodin hernekeiton tuoksua -

kun kaikki ovat saman kokeneet ja luulevat tietävänsä, mistä kirjoitan."

"Jumalauta. Lääkkeet."

"Tämä kirjoittamisen vaikeus, sana sanalta kaikki häipyy kauemmaksi."

"Apuun, saatanan lukijat."

"Ette voi ymmärtää minun elämästä mitään, ammunkin itseni siis -

Venäjän armeijan Mosin-Nagant -pulttilukkokiväärillä,-

jossa on .30 kaliiperi -

ja jota ei pidä sekoittaa M07 karbiiniin, joka on uudempi malli."

-Kyllä! Mitäs sanot? -Helvetin kaunista.

-Jaa. Sitten se oli liian helposti aukeava. Revi se. Se oli paskaa!

Onko kirjani löytynyt? -Ei.

Kuules nyt. Millä pelimerkeillä sä äität, että sulla sit on intohimoa?

-En mä ole väittänyt. Mulla ei ole intohimoa tehdä mitään.

-Mitä, eikö? -Ei. Siksi mä olen kirjailija.

Saa istua yksikseen ja näppäillä rauhassa.

Plus minulle tarjotaan usein viinaa baarissa.

Saan lähipiiriltä anteeksi vastenmielisiä luonteenpiirteitä.

-Ai sä kirjotat huvikses? -Joo. Ja pitäähän laskut jollain maksaa.

Pöysti, minä olen jo vanha mies.

Kadehdin, miten paljon sinulla on mahdollisuuksia.

Tartun niihin. Seuraa unelmiasi. -Niin, suhun verrattuna olen nuori.

Ai perhana, mahtaa sua ottaa päähän.

Voin kiertää maailman, opetella 10 soitinta ja kirjoittaa sata kirjaa.

Aikaa on, toisin ku sulla.

En kyllä tee mitään noista, -

mutta osittain mahdollinen on kokonaan tehty.

-Älä tuhlaa arvokasta elämääsi, Pöysti. Tartu hetkeen!

-Se on ihan oma asiani, tartunko. Perhana, kun olo parani.

Tää jätkä antas kaikki kirjansa, jos sais olla päivän mun ikänen.

-Niin antasin. Se on totta.

-In your face, Vilske. Routalempi, mennään.

-Juu, näkemiin vaan. -Routalempi!

Ei kai se Pekka Routalempi, joka kirjoitti 25 vuotta sitten -

lupaavan esikoiskirjansa "Mies seuraa ruohon kasvua"?

-Kyllä... -Siis se kirja vaikutti muhun todella syvästi. -Mitä?

-Ai, sehän mukavaa. -Tämä on kunnia!

Se viipyilevä, loputtoman verkkainen hetken venytys...

"Alastalon salissa" -teosta ilkikurisesti mukaileva mestariteos!

Se kirja muutti elämäni! -Ai, kovin ystävällist...

-Anteeks vaan, mutta mitä vittua täällä tapahtuu?

-Mies on kirjoittanut osuvimman satiirin siitä, -

mikä kotimaisessa kirjallisuudessa haisee.

-Ei se satiiri ollut... -Tämä mies kiteytti nerokkaasti sen, -

miten me kirjailijat pakenemme oikeita tunteitamme -

loputtoman maisemakuvauksen ja protagonistien taakse.

-Kiteytinkö...? -Koko kirja kertoo siitä, -

kun mies istuu pellolla ja seuraa heinänkorren kasvua, -

ikään kuin se olisi helvetin mielenkiintosta.

-Se on mielenkiintoista!

-Se on modernismin voimakkain vastalause pysähtyneisyydelle.

-Se oli oodi pysähtyneisyydelle. Tykkään pysähtyneistä asioista...

-Mikä ironian taju teillä onkaan! Saanko puristaa kättänne?

Ja sinä, etsi mun kirja nyt joskus, saatana, jooko?

Se on sitten niin. Ei kirjota Pöysti uutta Tristram Shandyä.

Ei tule Suomen Dave Eggersiä.

Ei kirjota nerokkaasti ajan kiteyttävää sukupolviromaania, -

vaikka se ajan fragmentoituneen luonteen johdosta on mahdotonta.

No, olis se ollu kova vaatimus ensikertalaiselle.

-Pöysti, kirjoja ei joka poika teekään, paitsi Routalemmen Pekka.

Ja minä kirjoitin kahdessa päivässä kolme. -Kirjoitit? Sinä? -Minä.

Mutta Pöysti, tavallinen ihminen minä olen neroudestani huolimatta.

-Vilske oli pantannu kirjansa kaljaa vastaan lähibaarissa.

-Oho. Aika antiklimaattista.

"Focaultin sämpylä, kirjoittanut Unto Vilske."

No mennään.

Kiitosta vaan. Tosin en tee tällä enää yhtään mitään. -Täh?

Sehän on loistava. Luin sen. Mahtava.

-Tavattuani esikuvani Routalemmen tajusin, -

että olen hukannut elämäni kirjailijana.

Haluan arkiseen ammattiin, niin kuin Pekka on viisaana sieluna.

-Jännää fanitusta minua kohtaan.

-Siellä elämä on, arkiaamuissa, raatamisessa ja rutiineissa.

Ei työhuoneen hämärässä, irti muusta maailmasta.

-Jaa. No tässä tää kirja kuitenkin on. -Voit pitää sen.

Saat vaikka julkaista sen nimissäsi.

-Oikeesti? -Joo joo, en halua julkaista enää ikinä mitään.

Etkös sinä aina halunnu julkaista kirjan? -Halusin. Vau!

-E-en tiedä, miten kiittäisin. -Ole hyvä.

Kirjoitat vaan koneella uudestaan ja viet muistitikulla kustantamoon.

-Niin! Mitä? Uudestaan? -Kopioit vaan sanasta sanaan.

-Minun nimikkopaperistani näkee, että on minun kirjoittamaa.

Ei siinä montaa tuntia mene. -Aika paksu tää on kyllä.

Siis kauan täs menee? -2-3 päivää. -Just. Sit vaan vien kustantajalle?

-Ja teet sopimukset, pari palaveria käyt kannen taitosta.

Viet verokorttisi sinne, -

ja varmaan muutama huomio kustannustoimittajalta tulee...

-En mä varmaan heti julkase tätä. On täs kaikkee säätöö.

Mutta pistän pöytälaatikkoon.

Varmaan ens viikolla alan kirjottaa. Ens kuussa viimestään.

Joo, pidä sä vaan sitä täällä. Soittelen, kun haen sen. Mennään.

Noin kivasti ratkesi kadonneen kirjan tapaus.

Ja kivasti opit, että jos siirtää asioita huomiseen, -

on yhtäkkiä hukannut elämänsä. -Niin opin.

-Seisoo katolla tuttisuisen kollegan kanssa vanhana ja luomisena.

Tartu unelmiisi nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.

-Mul on hyvin aikaa. Jose Saramago alkoi kirjoittaa yli nelikymppisenä.

-Ei kun et siirrä unelmia. -Kyl mä vähän siirrän. -Aika kuluu kavalasti.

-Pari vuotta otan chillisti, sitten tartun tosissani. -Ei tartu hetkeen!

-Okei, toteutan mun unelmat, jos se on noin tärkeetä.

Voinko mennä? -Menet!

Sinne menee unelmiaan toteuttamaan Pöysti.

Merkittävän sukupolviromaanin kirjoittaa.

Siellä järkälemäisen aikalaiskroniikan vääntää.

Hyvää kritiikkiä saa. Juhlittuna kirjailijana maata kiertää.

Sitten ei enää toista kirjaa saakaan aikaiseksi.

Ikävästi nousee Pöystin kynnys. Paineet kasvaa. Ei! Ei tule kirjaa!

Siellä yhden kirjan ihmeenä alkoholisoituu Pöysti.

Vajoaa unhoitukseen. Katkeroituu. Ei! Jumalauta!

Pöysti! Älä tartukaan niihin unelmiin! -Joo, en varmaan jaksa.

-Huh huh. Läheltä piti, että olisi tarttunut niihin unelmiin Pöysti.

Tekstit: Tiina Häkkinen Lingsoft Oy 2011