Original subtitles

.

.

Hyvää huomenta!

Tässä on Kyösti Pöysti, kyyninen, 30:n pahemmalla puolella oleva -

päämäärätön mulkvisti, joka tuhlaa elämäänsä, -

koska hänellä ei ole kykyä myöntää rajallisuuttaan.

Siksi hän kärvistelee kohtuuttomien odotustensa keskellä -

kuin ruma ja nirso linnanneito, yksin ja kiukkuisena maailmalle.

Suojanaan pelkkä ironian reikäinen, kummastakin päästä liian lyhyt peite

Menkää ja pilkatkaa!

-Äää!

Neponen. -Sano mulle, että mun elämä ei valu hukkaan. -Ei se valu.

-Ai, vaikka mun pitää aina kiertää Aasia, mutta pääsen Porin Jazziin -

ja sielläkin missaan osan keikoista? -Ei valu hukkaan. -Jes. Kiitti, frendi.

-Haloo. -Oot sä sitä mieltä oikeesti?

Vai sanoit sä vaan, jotta pääsisit takaisin nukkumaan? -Mä sanoin, -

jotta sun tulis parempi mieli. -Okei.

-Nyt, hei. -No, valuuks se hukkaan?

-Ei valu, ihan oikeesti. Nyt menet nukkumaan! -Kiitti.

-Pöysti, mä olin unessa! -Et voinu olla, puhuttiin viis sekuntii sitten!

-Sun elämä ei valu hukkaan. -Joo joo joo, kuule!

Onks Porin Jazzissa enää mitään uskottavuutta, kun siellä esiintyy -

viihdeartisteja niinku Tom Jones tai Bomfunk MC's? -Täh?

-Voisko jengi digata, jos ois streitti jazz-festari ilman isoja nimiä, -

mutta hyvä tunnelma? -Sun kannattais hankkii perhe.

-Neponen, elämässä on muutakin ku seksi! Älä soittele enää! Ihme jätkä.

Oikein messevää huomenta kaikille. Paitsi teille, jotka kierrätte veroja.

Paitsi jos olette formulatähtiä, jolloin toki olette siihen oikeutetut.

Onhan panoksenne Suomi-kuvan levittämisessä korvaamaton.

Vaikkette tekisi sitä, jos ei siitä saisi miljoonia euroja vuodessa,mutta silti

Vieraanani on mies, joka polkee lasten kolmipyöräisellä Nuorgamiin,-

jos 100 000 ihmistä pitää hänestä sosiaalisessa mediassa.

Mutta sitä ennen jokatorstainen aamudebatti.

Vieraanani kuten aina ovat kulttuuri- toimituksen nuori kärkäs nainen -

ja urheilutoimituksen alkoholi- soitunut keski-ikäinen mies.

Aiheena on: -

"kumpi on tärkeämpää, talvisodan muistelu vai homojen tanssikoulut?"

Se valinta on pakko tehdä. Iskekää toistenne kimppuun nytten.

(Sulkee television.)

Ai jumalauta, mun elämä on tylsää. En ole nuori, en vielä vanhakaan.

Mulla toki on elämässäni jotain, kuten duuni, joitain frendejä, -

muttei mitään ihmeellistä kuten sisäistä rauhaa tai omaa blogia.

Elämäni on keskinkertaista. Ja silti en saa edes tasaista jälkeä aikaan.

Yhä useammin kävelen päivisin kaduilla ilman mitään syytä.

Huomaan vaan lähteneeni liikkeelle, en minkään työntämänä tai vetämänä

Ohikulkevat ihmiset puhuvat liian hitaasti ja kävelevät liian nopeasti, -

jokaisella askeleella missio.

Syön yksin. Ja vaikka olisin nälkäinen, sörkin ruokaani laiskasti.

Jos näen kadulla vanhan kaverin, en jaksa mennä moikkaamaan.

Jos hän näkee minut ensin, teeskentelen kuollutta.

Illat istun baarissa hyvänpäiväntuttujen kanssa, -

mutta heidän juttunsa naurattavat harvenevassa määrin.

Paitsi Nordbergin "Kari Heiskanen jumissa käärmetalossa" -imitaatio

-Käärmeitä, käärmeitä! Herra jumala, joka puolella käärmeitä!

-Hähä, mahtava! Hähä, käärmeitä.

Käyn treffeillä, mutta tapaamani naiset ovat tylsiä.

-Sano vaan kissanristiäisiksi, -

mutta minun kissani kastetilaisuus oli kuule kaunis tilaisuus!

-Tai jos ovatkin räiskyviä persoonia, ovat sitä ärsyttävyyteen asti.

-Mun tatuointi ulottuu niskasta selkää alas anuksen kautta -

suolta pitkin vatsalaukkuun ja kuvaa japanilaista karnevaalilyhtyä.

-Tai jos ovat ihania, panikoin ja keksin heistä väkisin jotain vikaa.

-Kyösti, mä rakastan sua. -Joo, mut sun exän veli tuntee mun serkun.

Ei tästä voi tulla mitään. Nähään.

Töissä kaikki luulee tuntevansa mut hyvin, mutta ei ne oikeasti tunne.

On väsyneen teiniä kokea, ettei kukaan tunne, mutta ne ei tunne!

Ne ei tiedä, miten rannaton kivi mä olen.

-Tuntuuks susta, että olet rannaton kivi? -Neponen tuntee aika hyvin, -

mutta mitä se sille kuuluu, millainen mä olen? Ihme jätkä sekin!

Viikonloput saapuvat kuin miehit- täjän lomille päässeet sotajoukot.

Yökerhojen sieluton pauhu, taksi- tolppien häviäjien panoraama, -

sunnuntaiaamujen harva liikenne ja puolivälistä nähdyn tv-elokuvan -

yllätyksetön kyyti hermostuneeseen yöuneen.

Siitä maanantaihin ja uuteen kierrokseen.

Päivät kuluvat, ja aika, tuo sydämettömän maailman sydän, -

lyö alati voimistuvana tahtia elämän kadotessa puoliksi käytettynä -

kuin kallis tuontiolut virtsana ravintolan urinaalin pohjalle.

Miks kaikilla muilla on niin hauskaa? Ei niillä mitään parempaakaan ole.

Jooga, lukupiirit, retket Helsingin kuppaisiin lähisaariin.

Tekopirteää sijaistoimintaa, jota olen koko elämäni vastustanut.

Ja mitä olen voittanut? Mitään hohdokasta en ainakaan ole tehnyt.

Olen puhdas, mutta hajuton. Rahahuoleton, mutta rutiköyhä.

Syfiliksetön, mutta neitsyt.

Mitä tapahtuu kaikelle sille, mitä piti tapahtua, matkoille jotka piti tehdä?

Vähemmän kuljetuille teille, joita piti kulkea?

En ehtiny, kun oli kaikkee. Videoita piti palauttaa ja tukkaa pestä.

Plus tää luomi näyttää oudolta. Tää pitäis ehkä tsekkaa.

Silti, ihan pokkana heitän Andre Giden sanoin: -

"tulevaisuus, kuinka sinua rakastinkaan, sinä petturi".

Kuinka kadehdinkaan niitä, joiden elämä on konkreettisesti vaikeaa.

Niitä, joilla ei ole eloonjäämis- kamppailultaan aikaa rypeä.

Kuinka he osaavatkaan iloita pelkästä normaalista päivästä.

Onnekkaat rutiköyhät, sorretut paskiaiset.

Kadehdinko mä just nälkäänäkeviä, köyhiä ja vainottuja? Nyt on uutta.

Nyt, Pöysti hei! Kuulun maailman hyvinvoivimpaan 10 prosenttiin, -

ja silti olen väsynyt elämään ja pelkään kuolemaa. Olen ihmisperse!

Olen nolo valkoinen mies, joka tulkitsee tippa linssissä orjien lauluja

Olen alustalaisten kanssa väkisin kaveeraava herttua. Olen paska!

Olen velkaa kaikille, jotka antaisivat kätensä vaihtaakseen osia kanssani.

En suoraveloituksena palkastani kup- paista almua joka ei auta tarpeeksi,-

en avustustyötä kriisialueella, koska ei ole pokkaa siihenkään ihan, -

vaan sen, että nautin elämästäni enkä valita kuin hemmoteltu teini.

Jos se ei onnistu puhtain keinoin, -

niin sukellan nöyrästi väestöaltaan matalaan päähän. Elämä on lyhyt!

Ja hengitänhän mä muiden kans samaa ilmaakin.

Palan samasta auringosta, kastun samasta sateesta.

Miksen saman tien vähän joogaisi, jos se kelpaa muillekin? Se on siinä!

Päätinkö mä just pelastaa maailman yrittämällä pitää hauskaa?

Aika falskiksi menee. No, jostain on aloitettava.

"Tämä kirja on sinulle, joka pidät kaikkea henkistymistä huuhaana, -

mutta kadehdit joogaharrastajien kykyä olla ahdistumatta mistään -

sekä heidän notkeita jäseniään ja kykyä kestää darraa". That's me!

"Joogan henkinen puoli käsitellään ironisesti -

ja jooga-asennoille on annettu uudet nimet kieli poskessa. Aloitetaan".

"Asetu lattialle istumaan jalat ristissä jalkaterät sisäreisiin nojaten"

"Olet nyt perusasennossa nimeltään Sex on the bitch". Nokkelaa.

-Pöysti, minä... Mitä sinä teet?

Heh heh heh heh, joogaatko sinä? -En joogaa. -Heh heh, jätkä joogaa!

-Mitä sitten, jos joogaan? Itekin joogaat. -Heh heh heh heh heh!

Siinä kyyninen Pöysti yrittää uskaltaa uskaltaa. -Hei!

-Hyvä, jos olet löytänyt joogan, se on ihan mahtavaa!

Hei, tulkaa katsomaan! -Hei, vaiti! Mitä asiaa?

Ette tule tänne, tää on yksityistila! -Sitä vaan, että... Ai jumalauta!

-Hei! -Pöysti joogaa! Ei pysty... Ei pysty...!

-Ei, kun nyt ei naureta, hei. Hei, nyt oikeesti ei naureta. -Anteeksi.

-Hei! -Anteeksi. -Hei, ihan lapsellista.

Kokeilin joogaa vain voidakseni syvällisemmin naureskella sille.

-Hei, se on ihan hyvä ja...

-Hei, lopettakaa! No, naurakaa vaan.

Jooga on opettanut sulkemaan epäolennaiset asiat ulkopuolelle -

ja hiljentymään sieluni temppeliin.

No, onneksi tämä teos kertonee, mitä tässä tilanteessa tulee tehdä.

"Mitä tehdä, jos jäät kiinni joogaamisesta ja sinulle nauretaan?"

Viimeinen sivu.

"Ei voi mitään. Olethan sinä nyt aika nolo, jos olet joogaa yrittänyt."

Perhana! Ironiassa ei tunneta mitään aseveljeyttä.

Toisaalta oishan sellainen aika noloa. En haluis tulitukee kyl.

Typerät työkaverit, aina lannistamassa mua.

No niin. Jooga: tehty. Ei maistunut, vaikka tosissani yritin.

Seuraava: lukupiiri. Hyviä kirjoja, kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä.

Miksen nauttisi? En keksi.

-Samaa mieltä olen muiden kanssa siitä, -

miten tässä päähenkilön minuus ei muutu, vaikka henkilö muuttuukin.

Ja minuuskin osittain. -Kiitos.

Ja uusi jäsenemme Kyösti Pöysti, mitä pidit kirjasta? -Nyt, Pöysti.

Kirja oli erittäin roskaa, mutta eikö tämä ollut ihan mukiinmenevää? Oli.

Oli ihan kiva. Oikeesti. Ja tee oli hyvää, kiitos siitä.

-Kiitos, Kyösti. Hauskaa kotimatkaa kaikille. Ensi viikoksi luemme -

koreografi Reetta Ruusun esikois- teoksen Häpäise minut ylpeäksi.

-Olen vilpittömän yllättynyt siitä, miten hauskaa täällä oli.

Olen pitänyt lukupiirejä wannabe- kirjailijoiden terapiaryhmänä, -

jossa yksityisestä lukukokemuksesta tehdään makaaberi kahvitilaisuus.

Mutta nyt arvostan rohkeuttanne kohdata taide omalla, -

hellyttävän kömpelöllä, rajallisella tavallanne.

Ja oikeasti odotan ensi viikon tapaamista.

-Ehdotan, että lukupiirimme lopete- taan nolona ja luemme itseksemme.

-Kannatetaan. -Hei, ette voi viedä piiriä multa!

Hitto!

-Luonnonkaunis Uunisaari päättää kaupunkimme lähisaarikierroksen.

Olemme nähneet Kaunissaaren leirintäalueen ja Suomenlinnan.

Kohta kaupungin työntekijä Marttinen kertoo meille -

saarella aikanaan sijainneesta ruumisarkkutehtaasta.

Onko mitään kysymyksiä heränny nyt sitten? -Hei, Kyösti Pöysti.

Haluan sanoa, että minulla on ollut vilpittömän hauskaa tänään.

Olin sitä mieltä, että nämä paikalliskiertoajelut ovat ihmisille, -

joilla on väkinäinen tarve tuntea kiusallista ylpeyttä kaupungistaan, -

jotka Suomessa ovat aika kuppaisia ja vanhimmatkin jostain 60-luvulta.

Nyt tajuan, että tuttujen maisemien ihmettely tuntemattomien seurassa -

on ainakin terveellisempää ja halvempaa kuin kaljalla istuminen.

Ihan mahtavat pusakat kaikilla.

-Ehdotan, että lopetamme nämä iänikuiset kiertoajelut -

ja alamme istua baareissa juomassa kaljaa. -Joo. -Parempi niin. -Hei!

Siis kuka tässä nyt on Pöysti, hei?

No, se on zumba sitten. Se on kyllä viimeinen, perkele!

-Ja neljä. -Neljä! -Ja neljä. -Neljä! -Ja vielä neljä lisää. -Lisää!

-Ja jalat tekee töitä. -Töitä! -Ja peppu tekee ylitöitä. -Vapaa perse!

-Heiluu ja keinuu. -Keinuu! -Ja neljä. -Neljä! -Ja neljä. -Neljä!

-Nuori mies mukaan zumbaan! -Nuori mies mukaan zumbaan!

-Heittäydyn zumban keinotekoiseen kulttuuriin, -

jonka juuret ovat syvällä brasilia- laisen ostostv-tanssin historiassa.

-Heh heh heh! Ei, Pöysti! -Hei, nyt lopetat mun kiusaamisen!

-Zumba-Pöysti! Ihan kuolematonta kamaa!

Otan kuvan ja laitan Nuamakirjaan heti! -Et ota! -OMG mikä pelle!

Ja neljä lisää! Koko bodi tekee comboa!

Kerroinko, että käyn täällä aina? Tästä tulee meille yhteinen harrastus

Pöysti, do the hussle nytten!

Diddu diddu diddudu diddi...

Do the hussle!

Sanotaan, että on vain kahdenlaisia tarinoita.

Niitä, joissa mies lähtee matkalle ja niitä, joissa vieras tulee kaupunkiin.

Pöysti Towniin ei ainakaan ole kukaan tulossa, joten on lähdettävä.

Minne menen, en tiedä. Milloin palaan, en tiedä.

Olen poissa ehkä puoli vuotta, ehkä kymmenen.

Ehkä opin kaipaamaan elämääni ja palaan.

Ehkä löydän uuden elämän sumatralaisesta pikkukylästä, -

jossa aluksi minua vierastetaan, -

mutta jossa pian voitan ihmiset puolelleni ja ylenen kylän päälliköksi

Joka tapauksessa, joskus ihmisen on mentävä Porin Jazzia kauemmaksi.

Hyvästelen Neposen, tuon uskollisen aseenkantajani ja jäbän, -

joka usein lainaa mulle rahaa.

-Ai, sä lähdet. -Tiedän, olen pisteessä, jossa yleensä -

epäonnistuttuani koomisesti muuttaa elämääni palaan alkutilanteeseen -

ja menen katolle hölisemään Raunon kanssa. Mutta nyt ei vaan taivu.

Hence, lähden hevon kuuseen. -Minne sä meet? -En tiedä.

Vuokrasin kämppäni 1/2 vuodeksi sällille, joka maksoi etukäteen.

Olin näkevinäni sen muuttolaatikossa ikoneita ja palan meripihkahuonetta.

-Milloin sä tulet takaisin? -Ehkä huomenna, ehkä 10 vuoden päästä.

Mutta älä huoli, kun matkustaa ilman päämäärää, on aina perillä.

-Jes, mä haen sut aamulla ysiltä. -Ei, mä lähden aamulla. -Huomiseen

-Mä oon sanonu sata kertaa lähteväni ja parhaimmillani päässyt -

viikoksi Arlandaan, mut nyt mä oikeesti lähden.

-Mä haluun uskoa sua, mut tehdään niin, että varmuuden vuoksi -

haen sut aamulla töihin niinku aina.

-Olen aamulla jo odysseiallani kohti maailmaa, jossa kaikki on kaunista -

eikä mikään tee kipeää. Ilmainen viskikola kädessäni. Oikeesti.

-Joo joo, totta kai.

-Pidä huolta, Neponen. Lähetän ironisen tissikortin. -Joo, huomiseen

-Lähdet? Minne? -Otan koneen jonnekin Kaukoitään ja jatkan siitä.

Oppainani tähdet, vaisto ja tämä ylihintainen Lonely Planetin opas, -

jossa on kaikki nettibaarit merkitty.

Plus iPhonen otan messiin, siinä on navigaattori. Ja Angry Birds. -Pöysti

Olen vuosien aikana solvannut sinua huonoksi poliisiksi ja ihmiseksi.

-Mutta? -Ei muttia, se oli siinä.

Onnea matkaan, paska ihminen.

-Jään kaipaamaan sinua. Mene ja häpäise maailma etsiessäsi kunniaa.

-En. -No, hyviä säitä sitten vaan. -Tänks.

Pekka, kiitos puuduttavista jutuista ja kiusallisista tauoista.

Pysy jännän äärellä. -Hyvin... herkkä tilanne.

Olen erittäin huono jäähyväisten kanssa.

Olen pahoillani, olen hyvin tunteellinen ja...

Onko tuo kaksipyöräinen Samsonite? -On. -Hyvin jännä.

Pystymalli pyörillä, kovakuorinen mutta taipuu vaativankin käyttäjän...

Hyvin liikuttunu, hyvin liikuttunu.

Syleilkäämme.

Ja minnes laitetaan? -Ai hitto, ehkä mä en sittenkään lähe minnekään.

Pitäiskö vuokrata kaikki Kill Billit ja tilata pitsa? Olis sekin erilaista.

-Te ootte viimeisen kolmen vuoden aikana -

varannu ja sitten perunu 24 tonnin lippua Aasiaan.

Ehkä nyt kannattais kerrankin ihan ostaa sellainen, saatanan pelle.

-Laita lippu Aasian portille, ja jatkan siitä sitten eteenpäin.

-Minne? -Miten olis klassinen Tuva, tuo Feynmanin El Dorado?

-Siellä ei oo niin mageeta. -Hitto.

Mitäs sulla olis? -Siinä Euroopan reunalla olis Syyria. -Ei. -Iran. -Ei.

-Turkmenis-, Uzbekis- ja Kazakstan. -Vähän vaarallisen tuntusii kaikki.

Mitä, jos vähän pitemmälle menee? -Afganistan, Pakistan, Intia. -Intia!

Laita lippu Intiaan! Olen aina halunnut nähdä tuon maan, -

jossa on 2 miljoonaa jumalaa, miljardi äänestäjää ja yksi mauste.

Hit me!

Hitto, mä oikeesti ostin tän. En olis uskonu.

Nyt pitäis tuntua joltain. No, ehkä se tulee.

-Olette 50 grammaa liian painava. -Mitä? -Me ollaan halpalentoyhtiö.

Matkustaja ja laukku saa painaa yhteensä 100 kiloa.

Ylimääräisestä menee 2 000 euroa ja vessaoikeudet.

Jotain pitää heittää pois. -Joo joo, anna mä katon.

-Selvä! Tuossa. Portti 2A.

-You and me, we sweat and strain

Bodies all achin' and wracked with pain

Tote that barge, lift that bale

Ya get a little drunk -

and ya lands in jail

Ah gets weary and sick of tryin'

I'm tired of livin', -

but I'm scared of dyin'

And Ol' Man River, -

he just keeps rollin' along

Tekstit: Kari Vetri YLE 2012