Original subtitles

Kun hip hop ilmestyi, sitä esiintyi eniten itärannikolla.

Hip hop tai rap oikeastaan syntyi siellä.

Siellä tämä tyyli syntyi.

Visiomme musiikista sijoittui itärannikolle.

Kunnes N.W.A tuli kuvioihin.

N.W.A julkaisi kappaleensa "Fuck Tha Police",

joka soi kaikkialla.

Ja he tarkoittivat, mitä lauloivat.

Biisistä kuulee vain musiikin ja nuo sanat.

Biisi upposi meihin hyvin. Siitä tuli hymnimme.

Ajattelin, että N.W.A jekkuili.

En ollut koskaan kuullut moista biisien lyriikoissa.

Tiedätkö, mitä tarkoitan?

Siitä kuulee, että he tarkoittivat sanojaan.

He menivät alueelle, jossa kukaan ei ollut käynyt.

He koettelivat rajoja.

Länsirannikko oli ensimmäinen, joka haistatteli muille. Olin ylpeä.

Se on meidän perintömme, teimme sen ensimmäisinä.

Ai voimmeko sanoa jotain?

Voiko niin sanoa ääneen?

Siitä se lähti.

Paljastukset alkoivat.

KYTÄT VIHAAVAT LAPSIA LAPSET VIHAAVAT KYTTIÄ

KYTÄT TAPPAVAT LAPSIA VAROITUSLAUKAUKSIN

1. SÄKEISTÖ

Kappale syntyi erään tilanteen vuoksi.

Meitä mukiloitiin studiomme edessä.

Poliisi tappoi meikäläisiä vähin äänin.

Täytyy pitää mielessä, että vuonna 1985 -

poliisilaitos ei ollut ennakoiva vaan reaktiivinen.

Jos jotain tapahtui, he tulivat paikalle ja sulkivat alueen.

Myöhempinä vuosina poliisilaitos muuttui ennakoivammaksi.

Poliisit olivat kuin jengi oven ulkopuolella.

Ainakin Kaliforniassa he tulivat paikalle autoilla runsain joukoin.

He kaappasivat autoon, pieksivät kunnolla ja toivat takaisin.

"Miksi niskoittelet?" Ja isku takaraivoon.

Poliisit ovat käyttäneet brutaalisti väkivaltaa -

koko meidän elämämme ajan.

Olemme joutuneet kokemaan sitä jo ennen N.W.A:n perustamista.

Ensimmäisen kerran minua osoitti aseella kansalainen. Poliisi.

Olin kirkon parkkipaikalla auton vieressä siskojeni kanssa.

Kymmeniä poliiseja ajoi paikalle ja tähtäsi meitä aseilla.

Kohtasin silloin poliisin ensimmäisen kerran. Olin 12-vuotias.

Poliisit ampuivat ystäväni Beezon tovereineen.

Poliisi ampui molempia päähän.

Olemme tottuneet olemaan poliisin jahdattavina.

Täällä oli viisi poliisilaitosta.

Koko kortteli piiritettiin.

Täällä oli jopa kaksi helikopteriakin. Naurettavaa.

Tämä on erityinen joulu, sillä Dante on täällä.

Viime jouluna olin vankilassa.

Kumarretaan päätä, ja lausutaan muutama kiitoksen sana.

Monet aikuiset sanoivat: "Jos jatkat tuota rataa,

kuolet ennen 19-vuotispäivääsi." Niin minulle aina sanottiin.

Danten elämä ja teot.

Tai siis Big U, lempinimeni.

Ajattelin, että jos selviän tästä -

ja elän yli 19-vuotiaaksi, muutan elintapojani.

Anna pusu.

Olimme marihuanabisneksessä, jota lähdimme myymään muualle.

Tulin LA:han noin viikoksi tai pariksi, en viipynyt kauemmin.

Kävin hoitamassa bisneksiä. Tienasin rahaa.

Myin huumeita siellä täällä. Minnesotassa, Atlantassa.

Mennessäni myymään Chicagoon, luin Malcolm X:n elämänkerran.

Meidän pitää tehdä yhteistyötä, niin tunnistamme puutteemme.

Sen jälkeen voimme kenties tehdä jotain -

ja korjata olosuhteet itse omissa yhteisöissämme.

Saapuessaan Chicagoon hän oli päättänyt tekevänsä elämänmuutoksen.

Olin noin 20-vuotias.

Tunsin olevani valmis.

Halusin tehdä jotain uutta ja aikuismaista.

Leikkasin hiukseni.

Hän leikkasi hiuksensa, ja soitti minulle samalla.

Hän sanoi, ettei halua enää myydä huumeita.

Hän muuttui paremmaksi ihmiseksi.

Ei jengitappeluiden tai myymisen osalta, mutta ihmisenä.

Vaikka olin Big U, minusta tuntui,

etten voi kertoa ystävilleni,

ettei tappaminen ja väkivalta enää kiinnosta.

Nimeni oli tunnettu ja pahaenteinen.

Minun saapumiseni herätti huomiota. Tein, mitä halusin.

Sellaista se oli.

Olin yhä villissä moodissa.

En tiennyt, miten voisin tienata rahaa.

Kävelin eräänä päivänä Fox Hillsin ostoskeskuksessa.

Eräs nuorukainen tuli luokseni.

Hän sanoi nimekseen Poppa LQ. Laquan.

Laquanin single "The B Turn" oli myynyt kultaa.

Hän halusi minut managerikseen. Sanoin, etten tiedä mitään musiikista.

Tein levytyssopimuksen 15-vuotiaana, mutta manageri puuttui.

Halusin jonkun, joka tunsi kadut ja yhteisön.

Big U oli ykkösehdokkaani.

Kävin hänen kanssaan kuvauspaikoilla.

Lisäksi kävimme tapaamisissa. Katsoin vierestä ja opin.

Olin nähnyt, mihin hän pystyy. Hän oli jo tavallaan manageri.

Tiesin, että hän kyllä pärjäisi tällä alalla ja uskoin häneen.

Pian Laquanin jälkeen eräs ystäväni tuli sanomaan,

että eräs artisti nimeltä Kurupt tarvitsi apuani.

Olin kotoisin Phillystä, ja tapasin Drawsin.

Draws piti minusta. OIin yksi naapuruston nuorimmista.

Lisäksi osasin tyrmistyttää musiikillani. Hän piti riimeistäni.

Hän otti minut siipiensä suojaan ja kutsui pikkuveljekseen.

Yhtä suurta perhettä.

Siitä se lähti.

Musiikki alkoi muuttua ja kehittyä länsirannikolla.

Se oli osa kulttuuriamme, jota jaoimme maailmalle.

Hollywood alkoi dokumentoida ja esittää Crips ja Bloods -kulttuuria.

Saimme siitä energiaa. Minne menimmekään, edustimme juuri tätä.

Boyz n the Hood oli oma aikakautensa.

Se loi trendejä moneen suuntaan.

Jengiläiset vastaan poliisit. Se oli villiä aikaa.

Pidä kätesi ratissa!

Olen pelännyt poliisia niin kauan kuin muistan, lapsesta asti.

Kun olin 11-vuotias, poliisit ajoivat luoksemme ja tähtäsivät aseillaan.

John Singleton kuvasi elokuvan naapurustossamme.

Samat jengiväritkin.

Vastapuolen jengi oli VNG tai Inglewood Families.

Se oli tarinamme.

Domino, paskiainen.

Se oli aito katsaus naapurustoomme ja elämäämme.

Boyz n the Hood -juttuja.

Alueen Rollin' 60s Crip-jengi.

Täälläkö elokuva kuvattiin?

Tämä on legendaarinen paikka. Boyz n the Hood.

Vartuimme Arlington-kadun ja 59. kadun tienoilla.

Elokuva kuvattiin Cimarron-kadulla ja 59. kadulla.

Doughboyn tarina on oikeastaan meidän tarinamme.

Se kuvattiin meidän korttelissamme.

Tämä se on. Tätä lähemmäs ei pääse.

Los Angelesin eteläpuolelta tulee ylpeää energiaa.

Autonkorjaus tai graffitin maalaus on paremmuustaisto.

Kilpailemme tavallaan itsemme kanssa.

Gangsta rap ja kalifornialainen kulttuuri auttoi selviämään -

kaikesta negatiivisesta.

Kun länsirannikon musiikki alkoi levitä,

muut saivat nähdä, mitä me teimme päivittäin.

Kaikkihan rakastavat LA:n gangsta räppiä.

He lauloivat meidän elämästämme, eivätkä teennäisistä aloittelijoista.

Aloimme lyödä läpi itärannikolla,

jossa meihin alettiin kiinnittää huomiota.

Alettiin huomata, että länsirannikolla oli vakavasti otettava hip hop -skene.

Sitten länsirannikon artistit kuulivat suosiosta ja saivat tilaisuuden.

"Nuthin But A G Thang" oli biisi,

jonka vuoksi halusin lähteä LA:han. Sehän vaikutti siistiltä!

Musiikki vei mukanaan, etenkin kun näki videon.

LA tuntui tosi siistiltä.

Liput, khaki-puvut, rastat ja kokoontumiset.

Minulle "G Thang" -videon grillibileet olivat kaiken ytimessä.

Tuntui, että nyt ollaan Kaliforniassa.

"Nuthin' But A G Thang" oli kulttuurinen käännekohta.

Se oli yksi musiikkialan suurimmista muutoksista.

Se muutti hip hopin suunnan.

Sitten The Twinz sai levytyssopimuksen.

Samoin Warren G, Dove Shack ja Domino.

Homma oli hallussa.

Death Row Records kiinnitti artisteja, jotka pääsivät näyttämään taitonsa.

Jos puhutaan kaduista ja hip hopista, Death Row oli se paikka.

Minä ja Broom yritimme saada Kuruptille sopimuksen.

Kurupt oli yhteisömme ensimmäinen, joka mainitsi 60s-jengin.

Hän edusti sitä, mistä me tulimme.

Kuruptin ansiosta meidät alettiin hyväksyä musiikkibisneksessä -

lahjakkaina, eikä häirikköinä.

-Onko se ladattu? -Bushwick Bill livenä.

Bear Claw TV.

Hengailimme hänen autotallissaan.

Me lähinnä pidimme hauskaa.

Kuuntelimme musiikkia ja olimme luovia.

Hän ei välitä, kuka se on!

-Kunhan hengailimme. -Olet varmaan Rollin' 60s -juntteja.

No niin.

Lähdin ajelulle kavereiden kanssa.

Minulta kysyttiin aseita.

Kun he tulivat viereeni, Kurupt oli autossa.

Kysyin, mitä hän oikein teki.

Hän nappasi minua niskasta ja raahasi ulos autosta.

Sanoin, että jos haluat räpätä, niin räppää.

Et voi tehdä molempia.

Hän soitti Broomielle, että tulisi hakemaan minut.

"Luulee menevänsä näiden mukaan."

Minua vähän harmitti.

Sellaista hän teki.

Myös tuolloin hän pelasti henkeni.

Olin yksi niistä, jolla oli periaatteita.

Olisin voinut päästää hänet ulos, mutta en halunnut.

Jos jollain oli edessään lupaava tulevaisuus,

eikä hän kaivannut laittomuuksia, emme myöskään sallineet sitä.

Ei kannattanut jäädä kaduille. Tulevaisuus edessä.

Jos jengiläiset ja huumekauppiaat näkivät jossain potentiaalia,

he olivat niitä, jotka käskivät menemään muualle.

Joskus en edes saanut kävellä ohi.

Sinne ei saanut mennä, en päässyt lähellekään.

Kasvoin nopeasti aikuiseksi.

Toverini eivät kertoneet mitään, sillä en saanut rötöstellä.

He estivät minua aina.

He eivät päästäneet minua. Veisitte meidät sinne joskus!

Päästessään pois kotialueeltaan räppäri vie alueen mukanaan.

Se tuo ylpeyttä kaikille.

Tuohon aikaan myin sivubisneksenä crackia.

Sellaista me teimme.

Maailmankuulu tuottaja Reg muutti samalle kadulle.

Hän äänitti levyjä studiossa.

Hän vei meidät studioon, jossa pääsimme näkemään,

miten homma todella toimi. Se kiinnosti minua,

sillä en ollut vielä alkanut räpätä. En tiennyt, mitä tekisin.

Sitten Ice Cube julkaisi biisin "The Product".

Hän kertoi oman tarinansa aivan alusta asti.

Olin valkoinen ja mulla oli häntä

Tulin maaliin mustana miehenä

Hän kertoi tarinan suoraan. Se toimi erinomaisesti.

Ajattelinkin, etten halua levyttää -

pelkkiä kirosanoja, sillä en elänyt niin.

Enkä todellakaan laulaisi crackin myymisestä.

Kyllä minä sitä myin, mutten halunnut kannella itsestäni.

Kuulin "The Product" -biisin ja keksin, miten kertoisin tarinani.

Isä jätti minulle laitteistonsa, kaksipuoleisen nauhurinsa.

Siinä oli sisääntulot molemmin puolin, joten loin instrumentaalit itse.

Soitin George Clintonin "Aqua Boogie" -kappaletta. Pidin sen väliosasta.

Aloin räpätä omia sanojani.

Ystäväni vei nauhan tyypille nimeltä Click.

Hän oli erään länsipuolen yhtiön pomoja.

Click johti Click Boom Records -levy-yhtiötä, jonka leivissä olin.

Click sano, että meidän kannattaisi mennä studioon.

Silloin alettiin ajatella menestyneen liikemiehen tavoin.

Kaikilla oli manageri. Suge Knights,

agentteja ja levy-yhtiöpomoja.

He voimaannuttivat meitä ja asemoivat itsensä sen mukaan,

miten hommat hoidettiin kaduilla.

Hänellä oli studiosessio, ja hän teki siellä oman juttunsa.

Minä vain seurasin vierestä.

Trick on työnarkomaani.

Ostin tuotoillani studioaikaa.

Olisi ollut aika typerää, jos en olisi tehnyt niin.

Kyllähän tienatut rahat kannattaa sijoittaa.

Monet huumekauppiaat halusivat tehdä musiikkia.

Crack-rahat tulivat kuvioihin. Se oli uutta,

sillä se oli tapa käyttää rahat hyvään tarkoitukseen.

Kunnioitin hänen intoaan. Hän myi omia levyjään autosta käsin.

Me myimme kaikkea kaduilla.

Sijoitimme rahat johonkin, joka voisi tuottaa vieläkin enemmän.

Siten pääsisimme pois näistä kuvioista.

Tiesin Click Clickin, mutten tuntenut häntä.

Hän teki paljon rahaa ja piti Trickin kaidalla polulla.

Hän sijoitti Trickiin ja käänsi hänen huomionsa esimerkiksi autoihin.

Huumekauppias ja jengiläinen katsoi räppäriä ja mietti,

ehkä minäkin voisin olla tuollainen.

En tosin räppäri, vaan liikemies.

Osa päätti lopulta olla molempia.

Se on Eazy-E:n vaikutusta, jossa rahoittajasta tuli räppäri,

stara ja liikemies.

Mehän voimme päästä eroon kaman myymisestä.

Monet eivät tiedä, että olet monen raptuotannon takana.

Halusin tehdä jotain muuta. Ystäväni ovat vankilassa tai kuolleita.

En halunnut samanlaista kohtaloa,

joten päätin tehdä jotain laillista.

Minulle tämä musiikkibisnes oli laillinen juttu.

Räppäreiksi muuttuneet huumekauppiaat elävät samanlaista elämää.

Miksei? Kannattaa sijoittaa musiikkiin.

Jos olisin huumekauppias, etsisin käsiini räppärin -

tai perustaisin levy-yhtiön ja laittaisin rahani siihen.

Muutoksen vuoksi hip hopissa oli niin paljon väkivaltaa 90-luvulla.

Jackin päivä New Yorkissa näytti tältä:

Heräsin, kävin suihkussa, soitin pari puhelua.

Saatan hakea Ricky Leen ja katsoa, olisiko hommia.

Eli voimmeko ottaa jonkun.

Hän on villi kortti. Jack oli aina menossa.

Ystävänä hän on hyvä tyyppi, vihamiehenä ei.

Hän oli ystäväni, veljeni.

Pidin Bimmystä välittömästi.

Hänkin halusi nauttia elämästä.

Hän oli Queensista, Supreme Teamia. Olen Haitian Jack Flatbushista.

Eräänä aamuna maahanmuuttovirasto astui kuvaan.

Minut oli huomattu.

He sanoivat: "Uusi laki on voimassa.

Jos teet väkivaltarikoksen tai törkeän rikoksen, sinut voidaan karkottaa."

He soittivat äitini kotiin, ja minä vastasin.

Halusivat jutella Jacques Agnantin, minun kanssani.

He sanoivat, että minun piti mennä oikeustalolle aamulla -

ja ottaa passi mukaan. Se kuulosti oudolta.

En mennyt pidemmälle, sillä tiesin, mikä oli edessä.

Passi otetaan mukaan vain matkalle. Minut aiottiin karkottaa.

He luulivat, että kävelen leijonan luolaan ja työnnän pääni sen kitaan.

Kysyin, että mihin aikaan aamulla.

Kuulemma 8.30. Lupasin olla paikalla.

En minä sinne mennyt. Tiesin, mitä oli luvassa.

Jatkoin hommiani. Minut napataan jos napataan.

Sitten lähdin Atlantaan.

90-luvulla oli tavallista muuttaa Atlantaan.

Se oli suosittu kaupunki.

Atlantaan pystyi sopeutumaan.

Siellä oli paljon ihmisiä, jotka rikastuivat.

Joukkoon sulautui helposti.

"Kuka tuota Benziä ajaa?"

"En tiedä, hän on yksi räppäreistä."

Sopeuduimme sinne.

Kun saavuin Atlantaan, tapasin eräitä jengiläisiä.

He yrittivät päästä mukaan musiikkibisnekseen.

Siten tapasin Dallas Austinin.

En koskaan unohda, kun tapasin Jackin. Hänellä oli valkoinen A50.

Lisäksi pari muuta tyyppiä. Hengailin katujätkien kanssa.

Perustin levy-yhtiön ja autoin heitä pärjäämään alalla -

ja sijoittamaan rahansa levy-yhtiöihin.

Minut tunnettiin Atlantassa.

Sikäläiset tyypit eivät olleet tyytyväisiä Dallasin sopimukseen.

Minun piti kuulemma painostaa häntä.

Sanoin, etten ryhdy siihen. Hän oli hyvä tyyppi, hiljainen.

Lopulta he suostuivat siihen, että Dallas oli mukana biisinteossa.

Kuten minäkin, myös Dallas tunnisti taidon nopeasti.

Koska hip hop syntyi kaduilla, minun mielestäni -

mukaan tarvitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät sitä puolta,

eivätkä vain härnää poliiseja.

En tiedä, mitä saavutan poliisien kanssa.

Poliisithan odottelivat lavalla.

Jos N.W.A sanoo sanankin, heidät vangitaan.

Miksi olettaisin, että he ajaisivat minun etuani?

Jos minulla oli ongelmia, vain puhelu Jackilta saattoi auttaa.

Siinä oli omat etunsa, että kiertueella oli mukana joko -

Big U, Trick Trick, Bimmy, Deb tai Haitian Jack.

Silloin omalla puolella on joku, joka huolehtii.

Aika hullua miettiä, että 1990-luvun alussa -

Madonna äänitti Dallas Austinin studiolla.

Haitian Jack oli täällä samaan aikaan.

Tulin kaupunkiin.

Dallas soitti minulle autoon, että oli nähnyt minut kamerassa.

Hän innostui, kun olin taas maisemissa.

He juoksivat ulos ja jättivät Madonnan yksikseen studioon.

Hän ihmetteli, että mitä oikein tapahtui.

"Jätitte minut studioon. Kuka ihme tuo oikein on?"

Madonnalta kysyttiin, eikö hän tunne Jackia, vaikka on New Yorkista.

Ei kuulemma tuntenut. Silloin ei tunne ketään.

He aloittivat suhteen.

Madonna piti hänestä. Hän piti kapinallisista.

Hän piti pahoista pojista.

Hän alkoi hengailla Jackin kanssa.

Hän oli karismaattinen ja veti kaikkia puoleensa.

Ja Jackilla riitti karismaa.

Hän tuli Flatbushin itäosista,

ja yhtäkkiä kuuluisa poptähti hengaili syömässä grillikanaa kadulla.

Madonna söi grillikanaa!

Huomasin sen leveilyn ja muodikkuuden.

Madonna tunsi sen.

En oikein ymmärtänyt. Eikö hän tiennyt, kenen kanssa hengaili?

Jack oli katujen kundi.

Rapmaailmassa kaikki tiesivät, kuka Haitian Jack oli -

ja mihin hän pystyi.

Haitian Jack oli maineensa mukaisesti äärimmäisen karismaattinen.

Erittäin pramea.

Sellainen, millaisena Tupac hänet kuvailikin.

Nopeita autoja ja kivoja juttuja.

Kun tapasin Tupacin, hän kuvasi elokuvaa Above the Rim.

En tiennyt tätä silloin,

mutta hän opiskeli minua elokuvan rooliaan varten.

Laita tuo pois. Emme halua satuttaa ketään.

Hän sanoi minulle: "Onneksi tutustuimme,

sillä se auttoi minua roolihahmoni kanssa."

Kysyin, että miten minä olin avuksi.

Hän vastasi: "Tarkkailin habitustasi ja sitä, miten muut ovat ympärilläsi.

Minun oli tärkeää nähdä, että sellaista tapahtuu oikeasti.

Ja että gangsterit vetävät ihmisiä puoleensa."

Yökerhojen VIP-alueet rajataan usein köysillä.

VIP-alue ei tosin ollut rikkaille ja kuuluisille,

vaan huumekauppiaille. Se oli kuin kunniamerkki.

Kävelin vain sisään ja kättelin kaikkia,

ja paikalla oli kaupungin suurin huumekauppias. Sellaista.

Monen mielestä Tupac oli hulluna Jackiin.

Hän halusi olla samanlainen ja seurasi Jackin jokaista liikettä.

Ei hän ollut hullaantunut. Hän ihaili erilaista tyyliäni.

Hän piti tyylikkyydestä, jota toin hänen elämäänsä.

Sanoin usein, ettei hän voi kävellä housut nilkoissa.

"Hankitaan sinulle kunnon kuteet."

Armania ja Dolce&Gabbanaa. Ostin hänelle Rolexinkin.

Ajattelin, että valmistelen häntä menestykseen.

EN OLE TAPPAJA MUTTA ÄLÄ ÄRSYTÄ MINUA

2. SÄKEISTÖ

Kun minua ammuttiin, olisi voinut luulla, että olisin hidastanut tahtia.

Ja kaikki olisi muuttunut.

Minä vain lisäsin tahtia.

Sitten tapasin erään henkilön.

Hän muutti elämäni.

Hän on Redd, nuorimman poikani Kayon isä.

Debbie tapasi Redin liiketoimien yhteydessä.

Jo se kertoo, että Debbie oli liikkeellä päättäväisenä.

Hän pysäytti minut sanoen, ettemme voi molemmat olla kadulla.

Hän sanoi: "Saat 10 minuuttia. Jos et lähde, minä lähden."

Hän kannusti minua opiskelemaan ja tekemään asioita.

Silloin aloin elää eri tavalla.

Aloin keskittyä musiikkiin.

Olet huumekauppias.

Ja rahoitat rap-urasi alkua tuotoillasi.

Jossain vaiheessa, ja tämä tarina on tosi kuin vesi,

lista on pitkä.

Jossain vaiheessa pitää alkaa myydä musiikkia huumeiden sijasta.

Nousin aamulla sängystä,

tapasin ystäväni ja tein jopa kuusi rikosta päivässä.

Minä olin se, joka jatkoi rikollisuutta.

Ryöstetään tuo, haetaan nuo rahat.

Päädyin sen jyrkänteen reunalle, jolta ystäväni ovat pudonneet.

Kaikki joko kuolivat tai heitä ammuttiin.

Ice-T oli se, joka kääntyi ympäri ja juoksi takaisin ylös.

Hän sanoi muille: "Älkää enkö tuonne. Olen samanlainen.

Älkää menkö tuonne. Etsi toinen tie."

Ensimmäinen yritykseni oli Simply Music.

Tapasin Tiffanyn Brooklynista. Ihastuin häneen.

Olin noin 18-vuotias.

Deb löysi minut Harlemin yhdyskuntakeskuksesta.

Hän tarjosi levytyssopimusta. Se oli hämmentävää.

Siitä kaikki alkoi. Minusta tuli Simply Musicin artisti.

Tiffany oli hurjan kaunis. Hän oli tytär, jonka olin aina halunnut.

Debin ansiosta halusin laulajaksi.

Aloin ajatella sitä mahdollisena uravaihtoehtona.

Hän ei koskaan pitänyt siitä, miten miesvaltainen tämä ala oli.

Hän ei pitänyt siitä, mitä naisartisteille tehtiin.

Hän jutteli kanssani ja sanoi: "Kukaan ei saa kävellä ylitsesi."

Kaduilta saamani elämänkokemus opetti minua luovimaan alalla.

Se pitää kohdata kasvokkain.

Jos mies haastaa riitaa naisen kanssa.

minua sellainen ei hetkauta. Olen valmis.

Muistan, että kun muut naisartistit tulivat studioon,

miehet haastoivat heti riitaa.

Olin eräänä päivänä juomapisteellä, ja joku yritti sanoa minulle jotain.

Joku huikkasi kopista: "Ei häntä, hän on Debin."

Debin artisteja, ja etenkin niitä, joita hän rakasti,

heitä kukaan ei satuttanut. Hän suojeli kaikin keinoin.

Halusin, että minut kuullaan.

Minun läsnäoloni tiedettiin, vaikkei minua nähty.

Monet eivät tienneet, kuka olin. Se puoli minusta tuli kaduilta.

Se oli synnynnäistä.

-Mitä mieltä olet oikeudenkäynnistä? -Väistä, älä estä asianajajaani.

Totuudenkertojista ei pidetä.

Sanoin usein, että et tunne Pacia. Hän ei tunne itseäänkään.

Hänen nimensä on oikeassa, Paceja ei ole yksi,

vaan kaksi.

Pac oli mukava, kun kunnioitin häntä.

Sitten oli se oikeusjuttu, jonka olisimme voineet voittaa helposti.

Laulaja pidätettiin torstai-iltana. Naisen mukaan -

hän ja kolme muuta miestä kävivät hotellissa päälle.

Hän sai asianajajat minua vastaan.

En unohda sitä koskaan, sillä tein mitä vain hänen puolestaan.

Odotin häneltä samaa.

Hän oli hyvän tuulen ystävä.

Kaikki on hyvin, kun kaikki on hyvin.

Mutta kun oikeusjuttu alkoi,

sain kuulla lauseita: "En voi puhua sinulle, puhu asianajajalleni."

Ei hän ollut sitä, mitä väitti.

Ei gangstan asianajaja estä puhumasta ystäville.

Asianajaja tehköön oman työnsä, minä puhun kelle haluan.

Sitten Pac ja Madonna alkoivat hengailla. Siinä oli ongelma.

Pac valehteli hänelle. Madonna huomasi, että hän olikin joku muu.

Pac ei ollut jengiläinen. Minä olin kuulemma se.

Sanottiin: "Jack on Madonnan kanssa.

Madonna ei ole enää kiinnostunut sinusta."

Hän haistatteli meille molemmille.

Jos naisen kanssa on ongelma, selvitä se hänen kanssaan.

Älä vedä ystävää siihen mukaan.

Minun kanssani ei pelleillä. Osaan kyllä hoidella sinut.

Osa jätkistä alkoi siirtyä -

huumebisneksestä hip hopiin.

Kaduilta tuli vähemmän rahaa, sillä jengiä joutui vankilaan.

Bimmyllä oli rahaa ja naisia.

Hän teki kaikenlaista. Sitten eräs hip hop -nainen vasikoi hänestä.

Nainen piti räpistä. Hän johdatti Bimmyn ansaan.

Nainen oli räppäri. Hän asui lähellä kätköpaikkaani.

Meillä oli suhde.

Tyttö soitteli minulle ja pyysi ostamaan huumeita.

Sanoin, että mennään tekemään levyä. Ei sekaannuta tähän.

Hän vain jatkoi soittelua.

Päätin mennä katsomaan, mitä hän haluaa.

Joku jätkä sanoi haluavansa kokonaisen.

Kysyin, paljonko hänellä oli rahaa, ja tyyppi veteli rahaa esiin.

Minusta tuli ahne, ja suostuin myymään huumeet.

Lähdin pois sieltä.

Ajattelin, että jokin oli pielessä.

Soitin veljelleni Joelle ja sanoin, että myin juuri poliiseille.

Hän ihmetteli, mistä tiesin. Minä tunsin sen.

Hitsin jepari. Pyysin liikaa rahaa, ja hän suostui. Haluaa lisääkin.

En luottanut kehenkään, ja halusin lähteä pois.

Lähdin suoraan Atlantaan.

Menin Jackin luo.

Jack huolehti minusta.

Hän tosiaan huolehti minusta.

Se, että juuri nuo kaksi kaveria päätyivät kimppaan,

on oudoin ja ironisin asia, mitä kuvitella saattaa.

Emme olleet kämppiksiä, mutta olin siellä usein.

Hänen Atlantan-kodissaan oli kierreportaat.

Oleskelin siellä. Joskus pari päivää, joskus kauemmin.

Sitten palasin.

En tiennyt, että Bimmy pakoili poliisia. Ei pitänytkään tietää.

Nyt kun kuulin, että hän oli pakomatkalla,

ymmärrän, miksen nähnyt häntä Atlantassa usein.

Pian sen jälkeen, kun he olivat asuneet yhdessä Atlantassa,

Bimmy muutti Bobby Brownin luo.

Heillä taisi synkata siksi,

että he näkivät toisissaan itsensä.

Myös Bobby oli katujen kundi.

Kaikki tiesivät biisin "Every Little Step I Take".

Kaikki muistavat Bobbyn ja Whitneyn, New Editionin ja muuta.

Hän kuitenkin varttui kaduilla.

Kuuluin jengiin. Tein samoja asioita, kuin mitä siellä nytkin tehdään.

Asioiden piti tosin muuttua, kun ystäväni kuoli.

Bimmy ystävystyi nopeasti Bobbyn kanssa.

Heistä tuli kuin veljeksiä.

Bimmy makasi Bobbyn tai Whitneyn siskon kanssa.

Jomman kumman kanssa. Ihan totta.

Aloimme pitää toisistamme. Muutin hänen luokseen.

Aloimme siis asua yhdessä.

Saimme asunnon läheltä Bobbyn kartanoa.

Ajauduimme riitaan, sillä rintaani oli tatuoitu lapseni äidin kuva.

Hän repi paitani auki ja huomasi tatuoinnin.

Seisoin vain ja kiroilin.

Hän sekosi. Minä valehtelin hänelle.

Tajusin, että oli aika lähteä, joten aioin mennä New Yorkiin.

Hyppäsin lentokoneeseen,

ja yhtäkkiä huumepoliisi oli kimpussani.

He nappasivat minut. Jäin kiinni ja jouduin vankilaan.

Veljeni lähetti asianajajan.

Yrtin ajoittain puuttua asiaan.

Soitin eräälle tyypille, jonka tunsin sieltä.

Asianajaja vakuutteli, ettei ole hätää. Olinhan vasta nuori.

Ja että vapautuisin takuita vastaan. Tiesin, ettei niin kävisi kohdallani.

Minut kutsuttiin tuomarin puheille.

Huumepoliisi kertoi minun olevan tunnettu huumekauppias,

joka johtaa Supreme-jengiä. Hän on Fat Cat.

He nimesivät monia muitakin.

Mietin, miten heistä tiedettiin.

Hän sanoi: "Kahden miljoonan dollarin takuu."

Tuomari suostui siihen.

Asianajaja kysyi: "Kuka sinä oikein olet?"

Minähän yritin kertoa.

Soitin Bobbylle ja pyysin kahden miljoonan takuurahoja.

Hän sanoi hoitavansa sen.

Rahat saatiin kasaan ja palasin oikeuteen.

Tuomari ei edes tiennyt, kuka Whitney Houston oli.

Syyttäjä vakuutti tuomarille, että rahoihin voi luottaa.

Whitney Houston ja Bobby Brown maksoivat takuumaksun.

Sellainen hän oli, mitä muuta siihen voi lisätä.

Upea tyyppi, maksaa tuosta vain kahden miljoonan takuut.

Vapauduin. Meni noin kuukausi, puolitoista,

että antauduin itse poliisille Minulle tarjottiin elinkautista.

"Parempaan emme pysty.

Jos et suostu, mennään oikeuteen. Valitse taistelusi."

Pyysin hetken miettimisaikaa.

Asianajaja vastasi, ettei aikaa ole.

Hän sanoi, että liittovaltion syyttäjäkin on mukana.

Halusin suostua osavaltion tuomioon. FBI:n kanssa ei ole mahiksia.

PASKAN POTKIMINEN ON KATUJEN TUNTEMISTA

MIKSI ENEMMÄN JENGIÄ VANKILASSA KUIN COLLEGESSA

3. SÄKEISTÖ

Kansalaiset, käymme avointa sotaa, mutta emme Lähi-idässä.

Sitä käydään jokaisessa suuressa kaupungissa.

Lait alkoivat muuttua Kaliforniassa.

Jengitoiminta haluttiin kuriin, samoin kuin laiton kauppa.

Se alkoi näkyä Minnesotassa.

Huumepoliiseja alkoi siirtyä Los Angelesista Minnesotaan.

Ja myös muualle.

He alkoivat valvoa Minnesotan ja Chicagon väliä.

Daryl Gates esitteli ensimmäisenä puolisotilaallisen valvonnan.

Huumekauppiaat, lopettakaa hommat ja lähtekää pois kaupungista.

Ei siinä sodittu huumeita vaan yhteisöjä vastaan.

Ei yhteisöille tarjottu apua tämän kanssa.

Poliisit vain lähetettiin.

Huomio. Täällä Los Angelesin poliisi.

Valkoisten yhteisöissä taas oli kokaiinia,

joka nähtiin pelkkänä riippuvuutena. Crack oli rikos.

Kokonainen sukupolvi napattiin kiinni.

Mene.

Simply Musicilla meni hyvin.

Oli keikkoja ja studiosessioita. Manageri hoiti kaiken.

Hänelläkin oli tietysti poikaystävä, jopa supatteli korvaan.

Hän oli valmis jättämään kaiken miehen puolesta, mutta mies ei.

Silloinen poikaystäväni ei saanut levytyssopimusta.

Hän käytti sitä minua vastaan parisuhteessamme.

Mies tuhosi saavutuksemme, sillä en antanut sopimusta.

Suutuin niin paljon, että halusin pois musiikin parista.

Samoihin aikoihin nuorimman poikani isä Redd kuoli.

Se piti sanoa nopeasti.

Oli pakko, anteeksi.

Kun hän kuoli...

En voinut enää jäädä New Yorkiin.

Muuten lapsillani ei olisi ollut äitiä.

Vajosin 67 päivän masennukseen. Se oli epätodellista.

Popsin pillereitä ja vedin viivoja. Minulle riitti.

Debbien reaktio setäni murhaan oli kauhistuttava.

Kuin joku olisi repinyt hänen sielunsa ulos.

Olin valtavan vihainen. Mielentilani vuoksi ymmärsin,

että minun piti päästä pois.

Suunnittelimme muuttoa Georgiaan ennen hänen kuolemaansa.

Jätin taloni, enkä palannut.

Saavuin Georgiaan kahden matkalaukun kera.

Aloitin puhtaalta pöydältä.

Minulla ei ollut menneisyyttä. Debbie oli poissa.

Big Deb oli poissa. Olin vain Debra Antney.

Olin pakomatkalla.

Minusta oli etsintäkuulutusjulisteita San Diegossa -

ja tiellä LA:n ja San Diegon välillä.

Minua etsittiin ahkerasti monen eri jutun vuoksi.

Pysyin pakomatkalla kolmisen vuotta, kunnes jäin kiinni vuonna 1991.

Vuosikausien ajan olin vapaa. Sitten jouduin vankilaan.

Sain 56 vuoden tuomion. Miten siitä selviää?

Kun kuulin tuomion pituudesta, ajattelin,

että olemme vanhoja pieruja, kun hän vapautuu. Mutta kuitenkin täällä.

Satuttiko se? Tietenkin.

Lisäksi oli paha mieli itseni, hänen ja lasten takia.

Asialle ei voinut mitään. Joko kestän sen tai en.

Ja päätin kestää.

Nyt minun piti selvitä vankilasta.

En juurikaan miettinyt muuta.

Keskityin olemaan uusi tyyppi vankilan pihalla.

Supreme opetti, että elämänsä aikana voi istua kymmenen vuotta.

Kymmenen.

Päätin, että kärsin tuomiosta 10 vuotta.

En ikinä unohda sitä, kun tuomio julistettiin.

Olin käsiraudoissa ja pieni tyttäreni Jamika oli kirjoittanut kirjeen.

Tiesin, että se oli häneltä.

Siinä oli kaikenlaista. Ne olivat vain rivejä,

mutta kirje kosketti minua.

Avasin kirjeen ja aloin lukea sitä.

Se nosti tunteet pintaan ja aloin itkeä.

Hän kysyi kirjeessä, voinko viedä hänet Disneylandiin viikonloppuna.

Ajattelin, että sain juuri tuomion.

En voi viedä häntä sinne.

Minuun sattui, kun olin lukenut kirjeen.

Se kosketti.

Näin mielessäni silmät, jotka muistuttavat omiani.

Päätin, ettei hän saa enää kärsiä tästä.

Perhe on mielessä jatkuvasti.

Ja se, ettei välttämättä pääse enää kotiin.

Jouduin vankilaan, sillä rikoin elinaikaista ehdollista.

Sain elinaikaisen ehdollisen vankeustuomion. Mikä se muka on?

Sellainen, että he varmasti näkevät minut uudelleen.

Minun piti antaa perusteluni oikeudessa.

En tiennyt, mitä se tarkoitti. Nyt tiedän.

Minun piti perustella, miksi minua ei pitäisi vangita -

rikottuani ehdonalaista.

Tiesin, että jokin oli vialla, sillä soitin isälleni.

Pyysin häntä mukaani oikeuteen, ja hän sanoi "selvä".

Ajoimme oikeustalolle sateessa.

Radiossa soi Geto Boysin "My Mind's Playing Tricks On Me".

Sitten minä tiesin. Olin joutumassa taas vankilaan.

Minut vietiin Michiganin Jackson-vankilaan.

Kävelin eteenpäin. He avasivat yhden sellin oven.

Siitä mentiin läpi. Sitten avattiin toinen, ja sama homma.

Sama jatkui hetken.

Se oli kuin lintuhäkki täynnä ihmisiä.

Heitä oli kaikkialla.

Niin pitkälle, kuin silmä kantaa.

Käytävä täynnä sellejä. Ei voi olla.

Se oli kauheinta, mitä olin koskaan nähnyt.

Oli ihan sekopäistä, että jouduimme kestämään sitä.

Yritimme vain selviytyä.

Muistan sen, kun näin Rodney King -videon,

jossa poliisit hakkaavat hänet.

Se pisti miettimään.

Olin nähnyt vanhoja pätkiä esimerkiksi 60-luvun mellakoista.

Se oli tuttua, mutta pidimme sitä entisaikojen juttuna.

Kunnes sitä alkoi tapahtua uudelleen.

Kyllä tuollaiset uutiset pelottavat ketä tahansa.

Etenkin tummaihoisia miehiä.

Kyse ei ole vain rikoshysteriasta.

Rikosoikeusjärjestelmässä on institutionaalistunutta rasismia.

Meidän tulee kunnioittaa oikeusjärjestelmäämme -

sekä vaatia lakia ja järjestystä.

Laurence Powellilla on selitettävää.

Hän löi Rodney Kingiä yli 45 kertaa.

Olin piirikunnan vankilassa, ja selliosastolla oli vain yksi telkkari.

Odotimme tuomiota.

Totean vastaajan Laurence M. Powellin syyttömäksi pahoinpitelyyn.

Raivostuin, kun kuulin tuomion.

Tuhotaan kaikki.

Tuhotaan kaikki, koska meitä ei kunnioiteta.

Kun poliisit julistettiin syyttömiksi,

ymmärsin sen niin, että meille haistateltiin avoimesti.

"Voimme tehdä teille mitä ikinä haluamme,

eikä teoillamme ole seurauksia."

Vastaavaa oli tapahtunut muillekin.

Rodney oli se, joka saatiin videolle.

Samanlaisia tapauksia on satoja.

Jopa nykyään. Heidät teloitetaan.

Poliisia tottelevat miehet teloitetaan.

-En saa henkeä. -Älä vedä asetta.

Mitä luulette, mitä sellainen tekee mielelle?

Oletteko nähneet pelokasta eläintä?

Toivottavasti näette myös kuolevan eläimen.

Poliisit eivät joudu vankilaan murhasta.

Pahoinpitelystä ilman seurauksia tehdään hyväksyttävää.

Ja he vain jatkavat sitä.

Kaikenlainen kaltoinkohtelu on dokumentoitu musiikkiin.

Niin on tehty aina.

Yritimme vain tehdä osamme.

Olimme oikeassa.

Entä jos biisi kuultaisiin nyt ensimmäistä kertaa.

"Fuck Tha Police."

Vastaanottohan olisi ihan sekopäinen.

Puhumme vain ilmapiiristä ja siitä, miten meitä kohdellaan.

Poliisit eivät välitä. Paskat heistä.

Suomennos: Alma von Creutlein