Original subtitles

"Race Across the World Suomen" 1. kausi saatiin päätökseen.

Vaikka kaikki parit eivät ohjelmassa päässeet Helsinkiin, -

lopulta kaikki palasivat koti-Suomeen.

He ovat täällä tänään. Moikka vaan, kisaajat.

Olemme kokoontuneet muistelemaan elämänne matkaa.

Ottakaa ensin vähän jäätelöä. Pistetään sitten homma käyntiin.

(Juha I:) Jäätelökesä.

Onko kaikki valmiit? Eiköhän aloiteta.

(Ernest:) Kilpailun voittajat ovat nyt selvillä.

(Ernest:) Kuusi paria lähti Marokosta kulkien Gibraltarin, -

Pinhaon, Chamonix'n, Muranon ja Krakovan kautta takaisin kotiin.

Me ollaan eka! (Ernest:) Matkalla oli onnen ja epätoivon hetkiä, -

mieleenpainuvia kohtaamisia tuntemattomien kanssa, -

huikeita maisemia ja eteenpäin viliseviä kilometrejä -

maata ja merta pitkin matkaten.

Se oli siinä. (Ernest:) Matkalla koettiin unohtumaton seikkailu -

itselle tärkeän ihmisen kanssa.

Hah! Me tehtiin erittäin kunniakas suoritus.

(Juha huutaa.) Me voitettiin tämä. Tajuatko sä?

Onnea vielä kerran voitosta, Jutta ja Juha.

Matkan alkuhetkistä on muutama kuukausi aikaa.

On aika kuulla tarinoita matkan varrelta.

(Ernest:) Aloitetaan teistä, Iba ja Keinaan.

Matkanne päättyi ensimmäiseen kohteeseen Gibraltarille.

Millä mentaliteetilla ja strategialla lähditte kisaan?

Mentaliteetti oli se, että tultiin voittamaan.

Kun kisa käynnistyi, hyppäsitte heti taksin kyytiin.

Muistatteko millaisia terveisiä lähetitte ikkunasta muille?

(Ernest:) Tai muistaako muut?

Sattuu muistamaan. -Se on piirtynyt verkkokalvoille.

Kysyin, mitä kieliä te puhutte. "Ranskaa, arabiaa..." Ja ties mitä.

Te olitte taksissa, ja me vasta kysyttiin neuvoa.

Näytä se. -Me oltiin hukassa ja paniikissa.

Teiltä tuli todella leija heilautus ja "See you, suckers!"

Äijät lähti. Me oltiin hävitty, ja te voititte. -Me jäätiin torille.

Joo. Pitää paikkansa.

(Naurua.)

Seikkailu loppui aiemmin kuin varmasti odotitte.

Mitä ehditte saada reissusta?

Se oli tosi siisti kokemus. Olemme aina halunneet Marokkoon.

Nyt päästiin näkemään paikan päällä Marrakech.

Matkan varrella oltiin muutamassa pikkukaupungissa. Tosi siistiä.

Olisin halunnut nähdä kaikki mestat.

Olisimme halunneet nähdä teitä lisää. Olitte viihdyttävää sisältöä.

Siirrytään Meeriin ja Meijuun. Meiju ei päässyt tänään paikalle.

Moikka. Terveisiä multa. Kaikki tältä osin hyvin, -

mutten pääse tänään juhlimaan. Moikataan somessa, -

läpsitään tai nyhdetään tai lämpimästi tökitään, -

kun tavataan kadulla tai jossain muualla.

Meeri, matka jatkui Gibraltarilta Portugaliin, -

mutta teidän matkanne jäi kesken. Mitä oikein tapahtui?

Meille tapahtui se, mitä ainakin mä vähiten odotin.

Me sairastuttiin.

Olen sairastanut reissuillani paljon. Malariaa, ameboja, salmonellaa...

Aina on pystynyt jatkamaan, mutten ole ennen ollut kisassa.

Siihen se sitten kosahti.

(Ernest:) Kaksikkonne oli paperilla tosi vahva.

Kuinka iso pettymys oli päättää matka näin vähän epäreilusti?

Asiat meni niin kuin piti. Uskon siihen.

Olen kuitenkin huono häviämään.

Olin lähtenyt voittamaan niin kuin Keinaan ja Iba.

(Meeri:) Mua inspiroi se, että on tavoite, -

ja tavoitteen aikana voi tapahtua mitä vaan.

(Meeri:) Kun tällainen asia pysäyttää, se on isku päin kasvoja.

(Meeri:) Hitto, että otin jollain tavalla itsestään selvyytenä sen, -

että saisin olla matkalla pidempään.

Sitten, kun sitä ei tapahdu, -

siinä tulee heijastaneeksi ihan uusia tuntemuksia ja ajatuksia siihen, -

että miten mä tähän suhtaudun.

Miten suhtaudun uuteen ja odottamattomaan.

Opit itsestäsi matkan aikana.

Antoivatko opit uutta suuntaa tulevaisuudelle?

Mulle oli tärkeää myös seurata tätä koko joukkuetta.

Opin kaikilta valtavasti siitä, miten olla läsnä -

ja miten tarkastella asioita huumorin kautta.

Ei voi tarpeeksi korostaa sitä, -

miten paikalliset ihmiset yllättivät avuliaisuudella ja avoimuudella.

Meistä kukaan ei olisi päässyt minnekään ilman muita ihmisiä.

Mennään seuraavaan pariin. Siellä meillä onkin Niko ja Outi.

Matkanne päättyi keskeytykseen omasta tahdostanne.

(Ernest:) Monilla oli matkalla kovia paikkoja, -

mutta teille haastavuus taisi tulla yllätyksenä varhaisessa vaiheessa.

No joo, mutta ei me siksi keskeytetty. Tämä on realitya, -

ja mun mielestä on aina hienoa ottaa vähän ohjia omiin käsiin.

Lopputeksteissä lukee tuotannon nimet, -

mutta olen ykkösrealitytähti, ja teen omanlaisen show'n.

Jos tuntuu, että keskeytän reissun, niin keskeytän. Ei siinä muuta.

Tuli sellainen olo, että se on nyt tässä.

Oltiin me sitä vähän puhuttu tai mietitty.

Joka etapilla me aina ajateltiin, että nyt me tiputaan.

Mentiin pään sisällä vähän negatiivisuuteen.

Joo. Luulimme aina, että tipumme. Kun emme tippuneet, -

mietimme: "Voi helvetti. Vieläkö joudutaan jatkamaan?"

Tuli jo itselle vähän kyllästyminen.

Tiesimme, ettemme kuitenkaan voita.

Meillä oli hauska asenne. Emme lähteneet voittamaan.

En olisi uskonut, että pääsemme näin pitkälle.

Sitähän se oli. Joka etapilla yllätyttiin itsekin, -

että herranjumala, me ollaan täällä, eikä viimeisenä.

(Niko:) Opimme paljon matkasta.

(Niko:) Epäiltiin itseämme. Me ei osata englantia, -

eikä päästä paikasta toiseen.

(Niko:) Mehän päästiin aika pitkälle ja nimenomaan omilla avuilla.

(Niko:) Meidän olisi pitänyt uskoa itseemme vähän enemmän.

Olemme perusnegatiivisia. -Mähän en osaa englantia.

Kysyminen jäi Nikon vastuulle, mutta hän ei kehtaa kysellä.

Se toi omaa haastetta. Luettiin karttaa, jota ei ymmärretty.

Jos Nikoa ei olisi ollut mukana, olisin varmaan vieläkin Marokossa -

odottamassa, että joku viepi mut jonnekin.

Niko, olet yksi tämän maan kovimpia viihdyttäjiä.

Nyt me kaikki ollaan opittu, mistä sun huumorintaju on peräisin.

(Naurua ja aplodeja.)

Mä olen niin tyytyväinen, että saan nyt itse jäädä eläkkeelle.

Tässä on nyt itse nähty näitä formaatteja.

Osaan neuvoa luomaan lantaa "Farmilla", tai mitä missäkin.

Olenko mä sun manttelinperijä? -Olet.

Suomen kansalle on nyt esitelty äitini. Olkaa hyvä, ottakaa.

Katsoisin mitä tahansa, jos Outi on mukana.

Teidän keskinäisestä dynamiikasta syntyy ihana lämpö ja huumori.

(Ernest:) Outi, oliko matkan varrella ketään kivoja tyyppejä...

Niko löysi yhden, muttei kehdannut enempää lähestyä.

Se poika, joka vei meidät... -Sehän saattoi meidät hotellille.

Niin. Olisit voinut kysyä treffeille. Se vaan suri hotellihuoneessa, -

että on rakastunut, mutta siihen se jäi.

Olisiko sun äitinä pitänyt auttaa? -Miten kielitaidottomana?

Pitäisikö näyttää jotain kansainvälisiä sormimerkkejä?

Kauhee! -Tämä meni nyt tosi villiksi.

Että sellainen reissu.

Ihanaa, että teidän kanssa meno menee aina villiksi. Kiitos paljon.

Tsadadaa. (Jutta:) Murano. Eikö se ole Italiassa?

Tekisi mieli luikkia piiloon. (Juha L:) Sama.

Vau. Tuo on ihan mielettömän hieno.

(Juha:) Capuletin suku, hylkää se ja tule kanssani.

Rakastan hevosia. En ratsasta, mutta tykkään luoda lantaa.

Tämä on sellaista kulisseissa menoa. Tämän on nähnyt miljoona kertaa.

Oikeasti taas vähän jännittää. Mulla on vähän paha kutina.

(Juha I:) Voiko liput ostaa veneestä?

Siis mitä?! -Tervetuloa Venetsiaan.

Teidän seikkailunne... jatkuu silti! -Awesome!

Ranskasta matka jatkui Italiaan, jossa kukaan ei pudonnut.

Sieltä eräs pari jatkoi viimeisillä rahoilla Itävallan vuorille, -

kunnes matkakassa oli täysin tyhjä.

Teidän matkanne oli alusta asti täynnä ylä- ja alamäkiä.

(Ernest:) Alussa hajosi auto alle, ja matkalla oli muutakin jännää.

Millaista oli olla reissussa oman äidin tai tyttären kanssa?

Se oli yllättävän helppoa.

Aluksi ajattelin, että hoidan taaperoa aikuisen naisen kehossa.

Lopulta me tasapainoteltiin tosi hienosti.

Aina, kun toinen laahasi 20 prosentissa, toinen kompensoi.

Se oli aika siistiä.

Siitä tuli erilainen dynamiikka. Me oltiin yhdessä tiiminä.

Mulla oli tavoitteena, että antaisin Jasminin hanskata asioita, -

koska yleensä tottuu siihen, että äiti tietää ja äiti hoitaa.

Vaaka meni toisinpäin. Oli ihanan nautinnollista olla taapero.

Jasmin, olet kertonut, että olet arjessa ankara itseäsi kohtaan.

Miten tämä näkyi seikkailussa?

Ankaruus itseä kohtaan näkyi reissun päällä siinä mielessä, -

että mulla tuli tien päällä sellainen totaalistoppi, -

kun tuntui, ettei musta ole enää pyytämään apua.

Se tuntui epäonnistumiselta. Meillä meni tosi hyvin, -

mutta pari kertaa tuli: "Ei. Mä en auta teitä."

Tuntui, että on huonompi ihminen, kun menee pyytämään joltain apua.

Siinä se oma tietynlainen suorittaminen, perfektionismi -

ja ankaruus itseä kohtaan tuli konkreettisesti kasvoille.

Puhuit samasta aiheesta, Minttu. Pelkäsit eniten sitä, -

auttavatko ventovieraat sua.

Joo. Se pelko osoittautui täysin turhaksi.

(Minttu:) Se stereotyyppinen ajattelu, että apua, olen tässä -

arabimaa Marokossa kahtena naisena.

(Minttu:) Mun on vedettävä se takaisin. Lokeroin kulttuurin -

muiden olettamusten perusteella.

En ole missään kokenut niin turvallista, -

niin perhekeskeistä ja kunnioittavaa fiilistä.

Tuohan on valtava ja positiivinen oivallus.

Löysit ehkä jälleen luoton ihmiskuntaan, kuten itse kuvailit.

Me ollaan tehty ihmeellisiä rajoja ja muureja, -

ja menin itse siihen samaan ja sanomaan, -

että täällä on varmasti vaarallista.

Mun täytyy katsoa itseäni peiliin, -

koska olen kokenut koko lapsuuteni rasismia.

Siis ihan käsittämätöntä -

saada itsensä kiinni siitä, mistä ikään kuin tuomitsee muut.

(Ernest:) Ai että. Ihana oivallus. Annetaan tälle aplodit.

Sitten myö mennään etiäpäin.

Kaksi paria saavutti toiseksi viimeisen kohteen Krakovan.

Nämä parit kisasivat Helsinkiin asti.

Juha ja Jalo.

Käsittääkseni elitte ison osan matkasta pelkän suklaan voimalla.

(Ernest:) Pitääkö paikkansa?

No vikasta etapista kyllä. Kyllä se Tupla sitten... -Pelasti.

Ei ole nyt tullut kauppaan mentyä itselle ostamaan.

Alettiin kutsua sitä nimellä näkkäri.

Se on näkkileivän veroinen tuote.

Makukin alkaa siitä... Se suklaan ihana hivelevä, samettinen maku -

alkaa muuttua sellaiseksi mattaiseksi ja tosi tutuksi, -

niin se näkkäri sopi hyvin. -Suosittelen hautomaan rinkassa.

Maku oikeastaan paranee. -Ja koostumus muuttuu.

Erittäin hyvä matkaeväs.

Kumpi teistä liidasi? Oliko jompikumpi liideri?

Oli se varmaan isä. -Kyllä se oli isä.

Sä lähestyit ihmisiä aina ensin.

Juttelit helpommin, vaikkei mulla pitäisi olla ongelmaa sen kanssa.

Ei sulla ollutkaan. -Ei, mutta tein paljon taustatyötä, -

mikä saattoi jäädä kameralta piiloon.

Liidauspuolta ei oikeastaan pystynyt kääntämään, -

kun on isä, 30 vuotta vanhempi, enemmän elämänkokemusta -

ja kertyneitä taitoja, niin sen roolin ottaa.

Hienosti Jalo kyllä veti ja oli aivan loistava matkakumppani.

Henkisesti tosi vahva. Stabiili. Ei suistunut mihinkään.

Ei mulle tullut missään romahdusta. -Ei mullekaan.

Aika hyvin me pysyttiin kasassa. San Sebastianissa käytiin rajalla.

Siellä oli 100 euron hostellipunkat kahdeksan hengen äijähuoneesta, -

jossa oli muitakin matkailijoita.

Seuraavan päivän yhteys Chamonix-Pariisi näytti älyttömältä.

Lähdettiin illalla katsomaan ruokapaikkaa San Sebastianiin, -

eikä löydetty, ja ehti tulla traaginen verensokerin lasku.

Sitten mä taisin ärähtää sulle, ja sä säikähdit.

Sä ärähdit. Ehdotin nugetteja automaatista, mutta ei kelvannut.

Sanoin, ettei todellakaan vedetä mitään nugetteja automaatista, -

että tilanne vaatii vähintään hampurilaiset.

Teidän matka jatkui alusta viimeiselle pysäkille saakka.

Vietitte paljon aikaa yhdessä. Pitääkö nyt antaa happea, -

vai joko isä-poika-matka on suunnitteilla?

Haluaisin Jalon kanssa reissuun, mutta tätä reissua ei voi ylittää.

Tavalliselle reissulle lähteminen... -Voi aina tehdä oman seikkailun.

Olitte todella lähellä voittoa. Kuinka paljon hopea harmittaa?

Yhtä paljon kuin Juha Mietoa Lake Placidissa, -

että piti mennä hakkaamaan sukset rikki puuta vasten.

Ei vaan. Tuota... Sillein pikkasen.

(Juha I:) En lähtenyt voittamaan, vaan reissuun, -

mutta kilpailuhenkeä on ja nälkä kasvaa syödessä.

(Juha I:) Reissua oli niin kiva tehdäkin.

(Jalo:) Sun oli vaikea suhtautua siihen, että hotellilla mietittiin, -

että seuraavalla etapilla vaikka tiputaan.

(Jalo:) Kun sitten aina tuli hyviä juttuja, -

olit aina ihan messissä, että mennään eteenpäin.

Mulla oli vähemmän vaihtelua siinä, jaksanko vai enkö.

Oli vähän sellaista, kun muut lapset oli Suomessa.

Pientä henkistä heikkoutta. Olin vähän luovuttanut Krakovassa.

Miten se näkyi? -Larmit lähtivät neljä viisi tuntia ennen meitä.

Jalo ei ollut ehkä niin paljon luovuttanut, -

ja mehän päästiin rinnalle. Jopa ohi.

Lopulta ero rapsahti vähän pitkäksi. Jouduimme luopumaan, -

mutta taistelimme loppuun asti, ja siitä voi olla ylpeä.

Todellakin voi. Kilpailu oli todella tiukka loppuun saakka.

Kiitos paljon, Juha ja Jalo.

Mennäänkö me nyt jo vähän riskirajalla?

Rouva, meillä on ysin junaan liput, mutta se oli eilinen ysi.

Himaan, rakas. -Jes!

Tervetuloa Varsovaan!

Älä tee noin!

(Jutta:) Lähden menemään.

Viking Linen terminaaliin.

(Juha L:) Jaksatko? Haluatko, että otan rinkan? (Jutta:) En halua!

Jäljellä on enää voittaja: Larmit. Saavuitte ensimmäisinä maaliin.

Jutta, kerroit, että olet haaveillut reilaamisesta jo nuorena.

Vastasiko reissu sun odotuksia?

No vastasi ja paljon ylikin.

Tässähän oltiin sellaisessa tosielämän pelissä.

Rahalla ei tällaista kokemusta saa. Tässä oli niin paljon painetta.

Mietimme, missä muut menee. Mun kohdalla oli niin, -

että kahdella ekalla etapilla en ollut oma itseni.

Menetin kaiken. Tykkään puhua omasta voimasta.

Menetin sen ihan täysin. Mä vain sähelsin ja mietin, -

että missä Meeri menee ja missä Itkoset menee.

Tuo reissu oli niin opettavainen.

Juha, sulla taisi alkumatkasta kilpailuvietti herätä.

En viitsi valehdella. Olin ihan karmea siinä alussa. Ihan kovis.

Ihan sietämätön jätkä.

Oli ihana rakastua vaimoon taas Italiassa, löytää herkempi puoli -

ja huomata, että mehän ollaan aika hyvä tiimi.

Se oli tavallaan uskonpalautus kaikkeen.

Oli helpompi kohdata ihmisiä. Ei ollut enää peliä, -

vaan auttamista ja avun pyytämistä. Sellaista vähän ystävällisempää.

Koen itsessäni lähimmäisenrakkautta, -

ja se soljuu meidän kaikkien välillä näkymättömästi koko ajan.

Sillä me ehkä voitettiinkin.

Lähditte mukaan, koska halusitte vähentää asioita teidän elämässä.

Se selvästi onnistui. Onko se siirtynyt arkeen?

Ei ole. Ei ole siirtynyt arkeen.

Meillä kävi niin, että kun tultiin reissusta, -

piti aloittaa heti työt, ja olimme tosi väsyneitä.

Reissu oli henkisesti raskas, ja pari viikkoa palauduttiin.

Kaikki sanoivat: "Olette olleet kuukauden lomalla." Missä lomalla?

Että niin... Kyllä meillä sama oravanpyörä on tainnut jatkua.

Vaimo täytti tässä välissä 50 ja toivoi lahjaksi lisää aikaa.

Tämä jätti pysyvän jäljen siitä, mitä arvoja kohti pyrkii elämässä.

Teot on vielä vähän lunastamatta.

Puhutaan majoituksista. Osa pareista käytti niihin paljon rahaa.

Ainakin enemmän kuin te. -Miksi osoitat jotenkin tänne?

Ihan sattumalta osoitin sinne. -"Osa pareista..."

Pyrittiin pitämään koko reissulla maksimi 50 eurossa.

Barcelonassa taisi olla 74 euroa, eikä ollut sen arvoinen.

(Ernest:) Tuntuiko hinta pahalta? -Tuntui, ja majoitus oli karmea.

Millainen se oli? (Jutta:) Huoneessa oli torakka.

Se oli sellainen majoitus, että meinasit lopettaa kisan.

Se oli niin kova paikka. Ikkunaton huone ja muka ilmastointilaite, -

joka puhaltaa kuumaa ilmaa... -Siinä oli pelkkä äänentoisto.

Joo. Se oli kova. Siellä haisi viemäriltä, ja siellä oli torakka.

Mä pakkasin keskellä yötä rinkan ja sanoin, että tämä on tässä.

Sitten me istuttiin siellä... -Sitten lähdit. Mä vähän säikähdin.

Muistan, kun katsoin ulos siitä ovesta.

Siellä oli niin pelottavaa, että toivoin, että Juha tulisi perään.

Onneksi tulit. Sitten pidettiin palaveri puistossa jatkosta.

Onneksi ei luovutettu. Meidän parhaat hetket tulivat myöhemmin.

Sanoitte, että pääsitte jossain vaiheessa kilpailuvietistä eroon.

Miltä tuntui, kun tajusitte, että olette ensimmäisinä maalissa?

Kun lähdimme reissuun, ajattelin, -

tai taidettiin uhota, että ekana ei muuten pudota.

Jotenkin ajattelin, että me saatetaan yllättää.

Emme ole nuorimpia tai nopeimpia, mutta mulla oli vahva luotto.

Kyllä se tuli yllätyksenä, että oikeasti voitimme koko kisan.

(Juha L:) Kun tulimme maaliin, tuntui, että tulimme tiiminä.

(Juha L:) Me meinattiin hukata itsemme ja toisemme, -

mutta yhtäkkiä löysimme toisemme ja sulauduimme yhteen.

(Juha L:) Se oli kisa ja hirveä puristus, -

ja niskaan hengitti järkyttävän kilpailuhenkinen tiimi.

Se tuntui siltä, että meidän tiimi teki sen. Se oli ihana kokea.

Ihan mieletön fiilis.

Jee. Hyvä, te. Matkan varrella törmäsitte aika ajoin toisiinne.

Millaisia kohtaamisia oli?

Ahdistavinta oli kohdata Juha ja Jalo. Se jäi mieleen.

Ensin ennen kuin pääsimme Gibraltarille, -

he höntysivät sinne. Eikä siinä vielä mitään, -

mutta bussissa Juha vain peesasi. Mietin, eikö me saada breikkiä.

Jätkät vaan ovat koko ajan kannoilla.

Ahdistavin kokemus koko matkalla oli se, kun näki Itkoset.

(Minttu:) Ainakin mulle. -Pari urheilullista jätkää, ja itse on...

Ei tuntunut siltä, että "juostaanpa tässä ripirinnan hotellille".

Se ehkä toi sen ahdistuksen.

Teki mieli heitellä pienillä kivillä. -Tai isommilla.

Onneksi et heittänyt. -Olin iloinen, ettei pudotettu teitä silloin.

Kun me juostiin sinne, tuntui, että se on törkeetä, -

jos me teidät tiputetaan. Se olisi ollut ikävää.

Onko muilla stoori kohtaamisista? Niko. -Itsestä tuntui siltä, -

koska olimme epävarmoja reitistämme, -

niin kun näki jonkun toisen, tuli sellainen olo, -

että jos menemme väärään bussiin, ne tulevat perässä.

Oli välillä jopa kiva nähdä muita kilpailijoita.

Tuli sellainen olo, että joko suunta on oikea, tai koko porukka väärässä.

Niin. Että emme ole yksin.

Meille Itkosista tuli sellainen... Näkyykö Itkosia ja Savotan rinkkoja?

Se oli aina sellainen painajainen.

Me kyykisteltiin kerran bussin takana, kun nähtiin teidät.

Ensin törmättiin vain Minttuun ja Jasminiin ja aiheutettiin traumoja.

Sitten törmättiin Salamancan bussiasemalla aamulla Larmeihin.

Se oli eka törmääminen heidän kanssaan.

Siinä oli kilpailuhenki jo herännyt.

Tuntui nautinnolliselta jättää heidät sinne asemalle, -

kun otettiin taksi alle. -Ai pahus!

Sanottiin: "Nähdään bussissa."

Taksimatka ei mennyt ihan putkeen.

Puoli tuntia sakkokierrosta, kun ajoi väärään suuntaan.

Muistaakseni me ei sen jälkeen nähty tien päällä ketään.

Larmit näkivät meidät kerran, mutta väistivät.

Nynnyiltiin. Siinä vaiheessa, kun kisa oli pidemmällä, -

en halunnut enää nähdä muita.

Oli hauskaa, kun törmättiin Itkosiin ja painuttiin piiloon.

"Muuten ne lukevat meidän ajatukset."

Siinä tulee fiilis, että jos me ollaankin kaksi viimeistä paria.

Sitten alkaa taas kelailemaan.

Toivoin alusta asti, ettei näkisi ketään. Nautin siitä kuplasta.

Siltä tuntui, mutta ymmärsin kyllä, että saatan muihinkin törmätä.

Musta oli ihan hauskaa... -Olet niin sosiaalinen.

Mulle tuli hyvä fiilis. -Menit aina juttelemaan.

"Itkoset, ei!" -Jalo on kyllä ihana. Kerran, kun oltiin bussissa, -

kysyin pari kysymystä, niin Jalo kertoi teidän koko strategian.

Tiesin sen! Meinasin tulla hakemaan sen pois sieltä.

Ihana oli tutustua teihin. Kyllähän teistä tuli läheisiä. -Samoin kiitos.

Ystäviä olette. -Samoin. Välietapit olivat aina parhaita.

Seitsemän tuntia bussissa. Mitä tää on? Minne elämä on mennyt?

Porto? Ei... Meidän pitäisi mennä Portoon.

Neiti Buddha on hyvä ja liikkuu. -En liiku. (Hengittelyä.)

Nyt ollaan kusessa. Matka tyssäsi tähän.

Tuolla on itä, tuolla länsi. Hän lähti Portoon päin.

Pinhao?

En pysty koko ajan puhumaan tuntemattomille ihmisille.

Mikä oli kullekin vaikein hetki matkalla?

Mulle vaikeinta oli tuntea itsensä avuttomaksi -

ja olla täysin muiden armoilla.

Me ollaan niin totuttuja käyttämään kännykkää ja saamaan vastauksia.

Teknologian päässä on aina ratkaisu.

Kun se on poistettu ja pitää luottaa ihmisiin, -

pyytää apua, tarkentaa tietoa ja pyytää tietoa vielä tiedon takaa, -

huomasin, että mun aivot ylikuumenivat.

Tunsin mun päässä, että mä en pysty tähän.

(Meeri:) Jos sitä tekee monta tuntia päivässä, -

niin se on ihan mahdottomuus. Se otti koville.

Ymmärsin, ettei mua ole tehty siihen. En ole sosiaalinen ihminen.

Eli se muutti käsitystä itsestäsi.

Olin kyllä tiennyt, että olen enemmän erakkoluonne, -

mutta oli uutta, että aivot yli- kuumenee, kun on muiden armoilla.

Mulle ehkä katkeransuloinen on se sana, jota haen.

Menin vuoristorataa siitä hiton huonosta hetkestä -

siihen, että me ei pudottukaan. Sitten on taas tilanne, -

että taputtaa itseään olalle. Parasta oli se, -

että me oltiin kerran ensimmäisiä, mitä me ei odotettu.

Kun sai vinkin, mitä kannattaa tehdä ja noudatti sitä, -

se olikin ihan täysi floppi. Siellä ei ollut bussiasemaa, vaan siivooja.

Hämähäkinseittejä pitkin poikin, mutta siivooja auttoi.

Kielitaidoton siivooja haki jonkun, joka pystyi puhumaan.

Kaikki oli katkeransuloista ihanaa, ja saman tien se vietiin pois.

Taas kiivittiin siihen. Mä olin ainakin sellaisessa mylläkässä.

Toki se ei varmaan poikkea meikäläisen arjesta.

Entä mitkä olivat parhaat hetket?

Mikä oli kaikkein kivointa? Niko.

Meillä oli ainakin se, että me oltiin aina viimeiset neljä tuntia -

ennen etappia varmoja siitä, että me ollaan taas viimeisiä.

Saimme itsemme epätoivoon. Joka kerta, kun meni kirjalle -

ja oli menettänyt laskukyvynkin, -

ja laskimme monta kertaa, että ovatko muut jo täällä.

Aina oli: "Ei me olla vieläkään viimeisiä. Mitä on tapahtunut?"

Kun sitä hetken oli sulatellut, se oli makea fiilis.

(Niko:) Kun onnistui, tuli oikeasti hyvä olo.

Kielitaidoton ihminen, tai pariskunta, parivaljakko -

on päässyt siirtymään maasta toiseen ilman matkapuhelinta.

Siinä on joku käsittämätön tunne, jota on vaikea saada arjessa.

(Niko:) Aina oli sellainen olo, että on antanut itsestään kaiken.

Tuntui, että keho pettää jossain kohtaa, -

koska rinkkojen kanssa on yllättävän rankkaa -

Euroopassa, jossa on +30 astetta.

Busseissa ei toimi ilmastointi. Haisee.

Katsojat ajattelevat, että siellä vaan hypätään bussista toiseen, -

mutta se työmäärä, että pääsee sinne bussiin, -

joka vie kohti tuntematonta, on oikeasti aika iso.

Eurooppa kesäkuussa on hirveän kuuma. Millaisia muistoja siitä?

Kun ajattelee, että me istutaan junassa ja bussissa, -

niin sehän ei kuulosta kuluttavalta.

Kun istuu sen päivän kolmannessa junassa, jossa ei ole ilmastointia, -

viimeisetkin energian rippeet valuvat lattialle.

Haisee hiki ja pisu. Se on oikeasti...

Vaikka Euroopassa on hyvät junayhteydet, -

niin emme olleet ainoita, jotka reilaavat kesäkuussa. Yllätys!

Jengi istui käytävillä. Se ei ollut mitään luksusmatkustamista.

Italiassa Venetsian tienoilla homma tiivistyi.

Tuntui, että kaikki muutkin ovat liikkeellä.

Olimme Padovassa yhden kiinalaisen naisen yläkerrassa.

Kuumin paikka, jossa olen ikinä yöpynyt.

Kukaan ei ollut valmis saapumaan pohjolasta keskelle hellettä.

On hiki, nälkä, kiire ja stressi.

Ei ole kyse vain fyysisistä resursseista, -

vaan pitäisi olla myös ystävällinen ja iloinen, kun pyytää apua.

Pitäisi olla hyvä, kun on päällä iso kuormitus.

Se oli ristiriitaista. Piti pinnistellä korvien välin kanssa, -

ettei lähestyisi uupumuksella, vaan kaivaisi itsestään ystävällisyyttä.

Olosuhteet olivat aika rajut.

Kaikki varmaan voi allekirjoittaa, että kun aina vetää rinkan selkään -

ja vetää pois ja taas selkään...

Se oikeasti painaa, kun sinne vetää noin pitkän reissun kamat.

Se oli heviä. -Heitittekö jotain pois?

Me vähän kevennettiin jossain kohtaa. "Tätä ei enää tarvita."

Oli vaikea varautua. Rinkassa oli talvivarusteita, -

vesivarusteita, kuivia varusteita ynnä muuta.

Sitten joutuikin helteeseen kantamaan vaelluskenkiä.

Sitten mietti, että onkohan niille käyttöä. Pisti vituttamaan.

Vuoristossa oli sitten kylmä. -Ei tiedetty, että sinne mennään.

Oli voitonriemuinen hetki vetää kevytuntsikka päälle Chamonix'ssa.

(Ernest:) "Vihdoinkin!"

Vaikea pakata, kun ei tiennyt, onko määränpää Ateena vai Nordkapp.

Matkustitte ainoastaan maata ja merta pitkin.

Muuttuiko suhtautuminen siihen, miten arjessa voisi matkustaa?

Maata pitkin Euroopan halki oli tosi vahva kokemus.

Lentäessä tuntuu, ettei sielu pysy perässä. Nyt se pysyi mukana.

Maisemien, ilmastovyöhykkeiden ja kasvillisuuden näki vaihtuvan.

Ne ei vaihdu nollasta sataan, vaan... (Juha I:) Asteittain.

Se on just sopivaa muutosta koko ajan.

Kun istuu junassa tai bussissa ilman kännykkää ja tuijottaa ulos, -

kun maisemat vaihtuvat, niin sitä en unohda.

Matkat tuntui kestävän vähemmän aikaa ilman puhelinta.

Siinä meni ihmeelliseen tilaan, jossa ei tehnyt mitään, -

mutta kuusi tuntia kului tuosta vaan, kun vähän katseli ulos.

Ei ollut vaihtoehtoista todellisuutta.

Voi vain katsoa, mitä ympärillä on. Hirveän vahva kokemus.

(Minttu:) Oli vain tämä hetki. -Täysin mullistava tapa matkustaa.

Tavallaan lentämisessä ja sellaisessa tehokkuudessa...

Mennään niin nopeasti ja mukavasti, että ihmisyys häviää.

Kaikki maisemat kertovat tarinoita, ja ihmiset ovat kohdattavissa.

Se on elämää. Jos mennään tehokkaasti paikasta toiseen, -

emme kohtaa sitä ihmisyyttä ja elämää.

Sillä on valtavasti merkitystä, missä rytmissä kulkee, kun matkustaa.

Me ollaan totuttu siihen, että me odotetaan, että ollaan perillä, -

koska me ollaan siellä aika nopeasti.

Kun matkustaa maateitse, siitä matkasta tulee se kokemus.

Se ei ole odottamista, vaan elämistä. Sen matkan elämistä.

On iso mielentilallinen muutos, kun rupeaa elämään ympäristöä, -

eikä ole lamaantuneessa odottamisen passiivisessa tilassa.

Palasimme Italiaan ja menimme rannikolta toiselle maanteitä pitkin.

Pysähdyttiin pikkukyliin ja kahviloihin.

Opittiin vähän italiaa vahingossa ja nähtiin hymyjä.

Se on nykyään tapa, jolla haluaa nähdä tätä elämää.

Kyllä tämä aika pysyvän jäljen jätti.

Kauden alussa totesin, että matka voi olla tärkeämpi kuin määränpää.

(Ernest:) Oletteko samaa mieltä? -Kyllä.

Siinäs kuulitte. Iso kiitos teille.

Tarjositte meille jännittäviä ja hauskoja hetkiä.

Kiitos myös teille, hyvät katsojat. (Aplodeja ja puheensorinaa.)

Tekstitys: Laura Kotiaho Iyuno