All language subtitles for Pagten.2021.DANiSH.720p.WEB.H264-TOOSA.Finnish

1931 Karen Blixen menetti tilansa
Afrikassa ja suuren rakkautensa Denysin.

Hän palasi Tanskaan
ja kirjoitti Eurooppalaisena Afrikassa.

1948 hän oli uransa huipulla
ja keräsi ympärilleen kulttuurieliittiä.

"Naamiostasi, en kasvoistasi,
minä sinut tunnen." – Karen Blixen

–Ajatella, että tapaan hänet.
–Ihminenhän hänkin vain on.

–Onkohan hän lukenut kirjani?
–Siksihän hän kai kirjoitti sinulle.

Eikö niin?

–Et voi mennä sinne pyörällä.
–Kyyti maksaa liikaa.

–Muista sitten laskea lahkeet.
–Totta kai.

–Sano hei hei.
–Hei hei.

–Te lienette maisteri.
–Kyllä.

Paronittarella on radiohaastattelu.
Voitte odottaa salongissa.

"Ajattelin, että osaan laulun Afrikasta."

"Kirahveista ja kuunsirpistä,
joka on selällään"–

–"auroista pelloilla
ja kahvinpoimijoiden hikisistä kasvoista."

"Osaako Afrikkakin laulun minusta?"

"Värähteleekö ilma tasankojen yllä koskaan
vaatteideni värisenä?"

"Keksivätkö lapset leikin,
jossa mainitaan minun nimeni?"

"Heittääkö täysikuu varjon
soraiselle ajotielle"–

– "joka muistuttaa minua?"

"Pitävätkö Ngongin kukkuloiden kotkat
minua silmällä?"

–Noin.
–Kiitos, paronitar.

Oli hienoa kuulla teidän lukevan
romaanianne.

–Kuulijamme varmasti pitävät siitä.
–Ei kestä kiittää. Löydättekö ulos?

–Paronitar.
–Anteeksi viivästys.

Kirjani julkaisusta Amerikassa
on kulunut 10 vuotta–

–ja siksi olin luvannut lukea
siitä pätkän radiossa.

Tervetuloa Rungstedlundiin.

Olen aina ollut
taitava kaatamaan viiniä.

Tässä iässä ei kuitenkaan enää voi
kumota puolta pulloa.

Kiitos,
että kutsuitte kaltaiseni kylään.

Että saan kertoa, miten merkityksellisiä
kirjanne ovat minulle.

Olen lukenut kaiken kirjoittamanne
monta kertaa.

Se, että saan istua tässä kanssanne
Afrikan–tilan tavaroiden keskellä–

–tuo kaiken vieläkin lähemmäs.

Toivottavasti
en sanonut mitään väärää.

Kun asuin Afrikassa,
tapasin ensi kertaa ihmisiä–

–jotka ymmärsivät, että heidän suuruutensa
oli heissä itsessään.

Täällä kotona asia on päinvastoin.

Kaikki valkoihoiset ihmiset
kantavat pelkoa, jota en voi sietää.

Pelkoa siitä, että ei ole mieliksi.

Ihmiset mielistelevät siinä toivossa,
että heistä pidetään enemmän.

Ei, maisteri.
En ole kiinnostunut sellaisesta.

Kokeilkaa jotain muuta.

Olisi kiva tietää,
mitä pidätte kirjastani...

En ole vielä lukenut sitä.

Knud W. Jensenin vaimo Benedicte sanoi,
että olette lupaava esikoiskirjailija.

–Sain siitä ajatuksen.
–Minkä?

–Runonnehan saivat hyvän vastaanoton.
–Kyllä.

Tiesittekö, että Tanskan lehdistö
pilkkasi kirjaani, kun se ilmestyi?

–En tiennyt.
–Niin kuitenkin tehtiin.

–Ulkomailla kirja kyllä ymmärrettiin.
–Siitä on jo kauan...

Nyt olen kuullut,
että yksi jos toinenkin joviaali hölmö–

–aikoo kirjoittaa minusta kirjan.

–Ei kai se niin paha ole.
–En halua kuullakaan moista.

Ei, teidän se kirja pitäisi kirjoittaa.

Teistäkö?

–Ehkä se voisi ilmestyä ensin.
–En ikinä ehtisi.

Ei...
Voisitteko kuitenkin harkita asiaa?

Tietenkin.

Sain gramofonin,
kun asuin Afrikassa.

Se on yksi niistä kolmesta asiasta,
jotka saavat minut pysymään vaiti.

Kaksi muuta ovat
uusikuu ja rouva Carlsen.

Kummatkin on parasta kohdata
hartaassa hiljaisuudessa.

Olette vielä kovin nuori.

Antakaa minun auttaa maisteria.

Yhdessä Heibergin näytelmässä–

–nuori tyttö tekee
sankarille tarjouksen:

"Jos olet menettänyt uskosi Jumalaan"–

–"usko minuun,
niin minä suojelen sinua."

–Tunnetteko sitaatin?
–En.

Minä voin ohjata teitä.

Ette tiedäkään, mitä se merkitsee.

Harkitkaa ehdotustani
kirjan kirjoittamisesta.

–Mitä aiot vastata?
–En tiedä.

En ole sellainen kirjailija.

Ajatella, että joku niin suuri
voi kiinnostua jostain noin pienestä.

–Oletko pettynyt häneen?
–Hän oli aivan mahtava.

Mikä sitten on?

Olen iloinen, että hän haluaa
minun kirjoittavan hänestä, mutta...

Hän ei ollut edes lukenut kirjaani.

Voi teitä kirjailijoita.

Menen nukkumaan. Tuletko sinäkin?

Istun tässä vielä hetken.

Muistitko laskea lahkeet
ja kutsua häntä paronittareksi?

Muistin.

Lupasin Bolle, että annat hyvänyönsuukon,
kun tulet kotiin.

Tietenkin.

Sano suoraan,
jos et pysty kirjoittamaan kirjaa.

–Siitä saisi vähän rahaa.
–Pärjäämme vastedeskin minun palkallani.

–Rouva Carlsen sanoi, että olette täällä.
–Tulkaa sisään.

–Oletteko harkinnut tarjoustani?
–Olen. Pitkään.

–Arvostan sitä todella...
–Mutta vastaus on ei.

Ymmärrän, jos se tarkoittaa,
että ette halua ohjata minua.

Arvostan maisterin rohkeutta.

En nähnyt sitä ensi tapaamisessamme,
mutta teissä on sitä.

Tiedättekö, miksi niin monet
ovat nykyään onnettomia?

Koska ihmisiä ei enää kasvateta rohkeiksi.

Jos haluaa olla onnellinen,
pitää ottaa se riski, että on onneton.

Se vaatii rohkeutta.

Maisterin pitää luvata minulle,
että ette pelkää ikinä.

Silloin ette voi tulla onnelliseksi.

–Ette siis ole vihainen?
–En. Tunnetteko Knud W. Jensenin?

–Olen toki kuullut hänestä.
–Saatte tavata hänet.

Hänellä on hyvä maku ja rahaa.
Hän tukee taiteita. Hän voi auttaa teitä.

Järjestän illalliskutsut.

Kutsun Knudin, Benedicten, Thomasin.

–Teidän pitää tavata monta ihmistä.
–Se on ihan liikaa.

Se, että näen ystävieni muuttuvan
tanssin ja viinan voimalla villieläimiksi–

–on yksi harvoista iloistani.

Tuokaa vaimonne myös.
Ette saa riistää minulta sitä iloa.

Mitä vaimonne tekee?

–Gretekö?
–Niin, Grete.

Hän on kirjastonhoitaja.

Teidän ei ollutkaan tarkoitus
kirjoittaa sitä kirjaa.

Kohtaamiseemme oli aivan toinen syy.
Tajuan sen nyt.

Teissä on rohkeutta johonkin suureen.

Autan teitä hyödyntämään sitä rohkeutta.

–Sehän on mahtavaa.
–Se voi muuttaa kaiken.

Voin kirjoittaa
potematta huonoa omaatuntoa.

Sanoinhan,
että sinun pitää olla rehellinen.

Pääsemme illalliskutsuille
Rungstedlundiin.

Sinä ja minä
ja maan suurimmat taiteilijat.

–Jonkun pitää hoitaa Bota.
–Pyydetään vanhempasi apuun.

–Etkö halua tavata paronitarta?
–Totta kai haluan.

Knud saa istua minun vieressäni.

–Entä Bjørnvig?
–Nuori runoilija.

Hän saa istua Benedicten vieressä.
He voivat puhua Bjørnvigin kirjasta.

Vaimo saa istua toisella puolella.

–Kukaan ei katso kenkiäsi.
–Naiset katsovat.

Olen varma,
että paronitar pistää ne merkille.

Olet kaunis.

Olet aina kaunis.
Nyt lähdetään.

Kiitos, rouva Carlsen.

Kiitos.

–Olette varmaankin se nuori runoilija.
–Kyllä vain. Te olette kaiketi Knud?

–Knud W. Jensen.
–Grete. Nuoren runoilijan vaimo.

Tanne tulee yleensä paikalle
vasta kun käymme pöytään.

Paronitar pyysi näyttämään huoneenne.

–Meidän pitää hakea Bo.
–Vanhempasi voivat pitää hänet yön yli.

Meillä ei ole vaihtovaatteita.
En voi syödä aamiaista juhlamekossa.

–Se vain huvittaisi paronitarta.
–Paronitar halusi tarjota yösijaa.

Sänky on pieni mutta kelvannee.

–Meidän pitää hakea poika hoidosta.
–Tiedätte kuitenkin, missä huone on.

Väki taitaa käydä nyt pöytään.

Susanne, sinä tulet minun viereeni.

Et kai kuvitellut,
että istuisit minun vieressäni?

Päivää. Benedicte.
Olen naimisissa Knudin kanssa.

Thorkild. Tuossa on vaimoni Grete.

Hyvät ystävät, tervetuloa kaikille.

–Käykää ihmeessä istumaan.
–Kiitos.

Kiitoksia.

–Olette siis runoilija?
–Niin.

–Sain kutsun teidän ansiostanne.
–Minunko?

Olitte lukenut kirjani
ja ystävällisesti suosittelitte sitä.

Niinkö hän sanoi?

Paronitar saattoi kyllä narrata.

Hän soitti ja kehotti lukemaan kirjanne
täksi illaksi.

En valitettavasti ehtinyt.
Älkää kertoko hänelle.

Minä lupaan.

Kippis.

–Nyt näytetään, miten tanssitaan.
–Thorkild.

Puhun Tannen kanssa,
niin keksitään jotain. Kiitos illasta.

–Lähdetään mekin.
–En tahdo loukata paronitarta.

–Bo ei ole ollut muualla yötä.
–Hän on vanhemmillasi.

Tämä on vähän outoa.
Emme edes tunne paronitarta.

Mitä jos minä jäisin?

–Kiitos paljon illasta.
–Eikö teille näytetty huonetta?

Vaimoni joutuu valitettavasti hakemaan
poikamme, mutta minä jään.

–Toivottavasti olette viihtyneet.
–Meillä on ollut valtavan mukavaa.

–Kiitos minunkin puolestani.
–Lähimmät pettävät.

Ilta on ollut aivan upea.

–Käyttäytyikö vierustoverinne kunnolla?
–Ilman muuta.

Harmi.

Kiitos tästä illasta.

Kiitos,
että kirjoititte niin ihanan kirjan.

Huomenta.

–Oletko nukkunut yhtään?
–Pari tuntia. Entä itse?

Oli outoa, että olit vieraan luona yötä.

–Hän ei ole enää vieras vaan ystävämme.
–Saako täällä suukon?

Missä eläimeni ovat?
Tuossa on lehmä. Mitä lehmä sanoo?

–Kuka maatilalla asuu?
–Maanviljelijä.

Mitä maanviljelijä sanoo?

Rouva Carlsen.

–Pyytäkää kuskia tuomaan auto.
–Selvä.

–Mitä olet tehnyt tuossa?
–Paronitar?

Voi, maisteri. Tulkaa katsomaan.

–Jos olisin tiennyt, että tulette...
–Höpsistä.

Tulin vain kiittämään vaimoanne siitä,
että sain lainata teitä.

Sitten tapasin tämän pikku ihmeen.

Hän näyttää aivan Picassolta,
kun hän maalaa ja piirtää.

Hän näyttää siltä,
että pitää mennä nukkumaan.

Väsyttääkö sinua?
Näe oikein kauniita unia.

Oletpa sinä suloinen. Hyvää yötä.

Puhuin Knudin kanssa.
Hän haluaa tukea teitä taloudellisesti–

–jotta voitte keskittyä kirjoittamiseen.

Todellako? Se on aivan liikaa.

Lupaan tehdä parhaani
ja kirjoittaa joka päivä.

Ei riitä, että kirjoittaa.
Teidän täytyy päästä pois kirjastosta.

Teidän täytyy löytää oma suuntanne
eikä olla sellainen, jona teitä pidetään.

–Teidän pitää löytää itsenne.
–Helpommin sanottu kuin tehty.

Siksi kaipaatte pientä tönäisyä.

Muistatteko,
mitä sanoin Heibergin näytelmästä?

"Jos olet menettänyt uskosi Jumalaan"–

–"usko minuun,
niin minä suojelen sinua."

Tietenkin.

Ensimmäisenä vuotenani Afrikassa
sain sellaisen tarjouksen.

Sain sen kansaltani
ja Afrikalta itseltään.

"Usko meihin, niin me suojelemme sinua."

Tartuin tarjoukseen kaikin voimin.

Siitä tuli siten
eräänlainen sopimus välillämme.

Sopimusko?

Pyhä, taianomainen lupaus.

Sellaista sopimusta tarjoan teillekin.

–En taida oikein ymmärtää.
–Sopimus henkisestä uskollisuudesta.

Minä lupaan suojella teitä aina.

Olla aina käytettävissänne.

Voitte häiritä minua
mihin aikaan päivästä hyvänsä.

Heittää kiven ikkunaani,
jos asia on tärkeä.

Teidän pitää vuorostanne luvata,
että luotatte minuun.

Ja etenkin pyrkiä tulemaan
sellaiseksi taiteilijaksi–

–joka teistä on tarkoitus tulla.

Olen aina haaveillut,
että joku voisi ohjata minua.

Hyväksykää sitten tarjoukseni.

Minä hyväksyn sen.

Lasken viittani yllenne merkiksi siitä–

–että annan aikanaan
henkeni jäädä luoksenne.

Sanokaa vaimollenne, ettei hänen
tarvitse olla huolissaan Bosta.

–Mitä tarkoitatte?
–Sairauteni ei enää tartu.

En tiedä, mistä paronitar puhuu.

Se on erottanut minut elämästä.

Ei vain erotiikasta
vaan myös kaikesta ruumiillisesta.

Se ei kuitenkaan ole enää vaarallista
paitsi itselleni.

Tiesittekö,
että Nietzschelläkin oli syfilis?

–Olen lukenut siitä.
–Tauti teki hänet suuruudenhulluksi.

Jos näette minussa samoja merkkejä,
luvatkaa varoittaa minua.

Varjelkaa kunniaani.

"Usko minuun,
niin minä suojelen sinua."

–Ruoka on kohta.
–Kuulostaa hyvältä.

–Eikö runoja?
–Ei vielä paronittaren mukaan.

Vain kirjeitä. Hänelle.

"Maisterin pitää aistia maailmaa,
jotta hän tietää, mistä kirjoittaa."

Voisiko maisteri aistia,
onko hänellä nälkä?

Thorkild.

Thorkild.

–Mitä sanot siitä?
–Kuulostaa hyvältä.

Mikä kuulostaa hyvältä?

–Et kuuntele.
–Anteeksi.

Onko se häneltä?

Mitä hän kirjoittaa?

"Muistakaa sopimuksemme.
Ette saa kirjoittaa muille ihmisille."

"Ette saa kirjoittaa kulttuuritaistelun
tai minkään liikkeen puolesta."

"Kirjoittakaa siksi, että olette
jumalille vastauksen velkaa."

–Sopimus?
–Niin.

Hän kutsuu sitä siksi.

Mikä sinun tehtäväsi sopimuksessa on?

Ei mikään.

Kunnioitan sopimusta luottamalla häneen
niin kuin hänkin luottaa minuun.

Se on luottamuksenosoitus.

Lupaus nostaa katse.

–Sinusta se on hölmöä.
–Ei.

–Hän auttaa minua.
–Sanoin, ettei se ole hölmöä.

Mitä sitten?

Mitä luulet tapahtuvan,
kun nostat katseesi?

Pyydän vain,
että et unohda katsoa minua.

Lupaatko sen?

Lupaan.

Thorkild. Thorkild?

–Päivää.
–Päivää.

Thorkild nukkuu.
Hän ilahtuu näkemisestänne.

Hän on aivan masentunut.
Hän uskoo, ettei tee enää ikinä töitä.

Sille asialle pitää tehdä jotain.

Thorkildilla on vakava aivovamma.
Hän tarvitsee lepoa.

Kaikki on minun syytäni.

Kun hän taas viimeisimmässä kirjeessään
surkutteli itseään–

–raivostuin niin,
että iskin nyrkin pöytään ja huusin:

"Osukoon tämä isku maisteria päähän."

Se tapahtui täsmälleen samalla hetkellä
kuin tapaturma.

–Löin selvästikin liian lujaa.
–Ehkä se oli vain sattumaa.

Taikuutta se oli. Kirous.
Olen kovasti pahoillani siitä.

Maisteri voi mieluusti tulla
Rungstedlundiin toipumaan.

–Se on vähintä, mitä voin tehdä.
–Se ei ole tarpeen.

–Hän voi levätä siellä kaikessa rauhassa.
–Voi hän kotonakin.

Olen hyvä kolmessa asiassa.
Osaan kertoa tarinoita, laittaa ruokaa–

–ja huolehtia sairaista ihmisistä.

Saanko teidän luvallanne tarjota
hänelle toipumispaikkaa?

Lupaan huolehtia hänestä
leijonanaaraan tavoin.

En anna kenenkään häiritä häntä.

Kiitos.

–Tervetuloa.
–Kiitos, rouva Carlsen.

Paronitar on varattu.
Hän pyysi viemään teidät huoneeseenne.

Hän tapaa teidät kahdeksalta ja lupaa
huolehtia teistä kyllästymiseen asti.

Tuon lounasta
ja sitten illallista seitsemältä.

Kiitos.

–Tervetuloa, maisteri.
–Kiitos.

Koko talo on käytössänne.
Samoin halutessanne puutarha.

Käyn luonanne joka ilta kahdeksalta
ja poistun yhdeksältä.

Yritän keksiä päivän mittaan
jotain fiksua sanottavaa.

Kun se kamala tapahtui
ja sain sen taudin–

–eikä Jumalastakaan
tuntunut olevan apua...

Teidän täytyy ymmärtää,
miten hirveää on naiselle–

–kun ei pysty rakastelemaan
eikä syleilemään rakastaan.

Lupasin silloin sieluni paholaiselle.

Hän lupasi vuorostaan, että
kaikista kokemuksistani tulisi tarinoita.

Kuten näette, hän piti lupauksensa.

Nyt vain asettaudutte taloksi.

Tätä musiikkia, jota soitan teille–

–tulette kuulemaan usein
täällä ollessanne.

Sävelet ottavat teidät syleilyynsä
ja tuudittavat teidät rauhaan.

Kun kuulette tätä musiikkia
myöhemmin elämässä...

...muistatte iltamme täällä salongissa.

Kirjoitin tänään ensi kertaa.

–Lukekaa kirjoituksenne.
–Se ei ole vielä valmis.

En halua teidän luulevan,
että en pysty parempaan.

Tunsin Afrikassa erään miehen.

Hän oli Denys.

Denys ei välittänyt siitä,
mitä muut hänestä ajattelivat.

Muistan hänet kirjastanne.

Joidenkin mukaan seurustelen
vain kauniiden ihmisten kanssa.

Voi olla. En tiedä.

Sen tiedän,
että kaikissa ystävissäni on arvokkuutta.

Denysissä oli arvokkuutta.

Hän myös kantoi sisällään kaipausta.

Ja sen kaipauksen takana hän pysyi.

Sinä päivänä, kun lentokone syöksyi
maahan, Denys puhui kaipauksestaan.

Denys kertoi
antaneensa sen johdattaa häntä.

Se johdatti häntä harhaan.

Se johdatti hänet kuolemaan.

Goethe on kuvaillut sitä vaikutinta
paremmin kuin kukaan muu.

Kaipaus on sekä kaunista että tuhoisaa,
kuten Denysin kohdalla.

Missä Goethe teki niin?

Autuaan kaipauksen
viimeisessä säkeessä.

–Lausukaa se.
–En ole lukenut sitä vuosiin.

Osaatte sen varmasti ulkoa.

Jos tiedätte, että se kaipaus, joka vei
Denysin hengen, on kuvailtu runossa–

–haluan kuulla sen.

"Lauman pilkalta se salaa"–

–"viisahalle yksin virkkaa."

"Kiitän elävää, mi halaa"–

–"kuolla liekkikuoloin kirkkain."

"Pimeys ei varjopiirein
enää sulle piirrä rajaa."

"Kaipuu uus sua kuumin kiirein
liittoon korkeampaan ajaa."

"Tiesi tenhosiivin kiidät"–

–"kautta kaukaisuuksien."

"Vihdoin, perho, liekkiin liidät"–

–"hiillyt valoon himoiten."

–Pääsitte sitten ulos vankilasta.
–En ole käynyt ulkona kuukauteen.

Tannen menetelmät ovat
erikoisia mutta tehokkaita.

Hänen ansiostaan kirjoitan taas.
Ja teidän rahojenne.

Jos ei ole taiteellisesti lahjakas,
pitää rahoittaa niitä, jotka ovat.

–Viski, rouva Jensen?
–Kiitos.

Melkoiset juhlat.

–Onko teillä usein tällaisia juhlia?
–Tämä on Knudin maailma.

Hänestä on ihanaa kutsua yhteen
kulttuurieliittiä ja liiketuttaviaan.

Aina liikkeessä, aina yritteliäs.

Ei auta kuin roikkua mukana.

Luin muuten runonne.
Ne koskettivat minua syvästi.

Todella kaunista, syvällistä ja haikeaa.

Tuon parempia kehuja ei voi saada.
Kiitos.

Vaimonne on varmasti hyvin ylpeä.

Tehdäänkö sinunkaupat?

–Se olisi mukavaa. Kippis sinulle.
–Kippis.

–Olen miettinyt yhtä asiaa.
–No?

–Teillä pitäisi olla suhde.
–Se ei ole hyvä idea.

Teidän pitäisi rakastua.

–Rakastan vaimoani.
–Ei rakastaa vaan rakastua.

Avioliitto ei ole ikinä oikea paikka
rakastumiselle.

Ei. Skandaalimainen suhde.

Sellainen, joka vapauttaisi teidät
kärsimästänne pikkuporvarillisuudesta.

Huolimatta siitä, mitä teette
ja vaikka kaikki tuomitsisivat teidät–

–voitte olla varma siitä,
että minä olen tukenanne.

Hyvää yötä. Nukkukaa hyvin.

–Missä paronitar on?
–Hän tulee illalla kuten yleensäkin.

–Entä jos haluaisin puhua hänelle nyt?
–Hän on varattu.

–Pitäisikö kutsua lääkäri?
–Paronitar on jo tavannut kaikki.

Kuulin, että ette malttanut odottaa
tapaamistamme.

Ei ollut tarkoitus häiritä.

Sain elohopeatabletteja sairauteeni.

Sain niitä liikaa,
ja minulle tuli myrkytys.

Se on tuskallista mutta oma asiani.
En halua sääliä.

–Kunpa voisin tehdä jotain.
–Ette voi.

Mikä oli niin tärkeää,
ettei se voinut odottaa?

Ajattelin mennä pariksi päiväksi kotiin
tervehtimään vaimoani ja Bota.

–Kotiin?
–Niin.

Luulin, että maisteri olisi täällä,
kunnes on terve.

–Ettekö saa kirjoitettua?
–Saan.

Oletteko unohtanut sopimuksemme?

Eihän se kiellä tapaamasta perhettäni.

"Usko minuun, niin suojelen sinua."

–Ettekö usko minuun?
–Tietenkin uskon.

–Ettekö saa kirjoitettua?
–Saan.

Siksi onkin aika tavata kotiväki...

Onko teille mahdoton ajatus,
että edistyminen kenties johtuu siitä–

–että ette tapaa perhettänne?

Että heidän takiaan olette täällä?

Oletteko kirjoittanut jotain,
mitä voisitte näyttää?

–Se on melkein valmis.
–Vai että melkein valmis.

Ehkäpä tehottomuutenne
johtuu lihapullien puutteesta.

Vai innoittaako ilta keskinkertaisuuden
seurassa kirjoittamaan loppuun?

Miksi muuten haluaisitte sitä?

Käyn taas ensi viikolla Knudin luona.

Ehkä vaimonne haluaisi tulla silloin
tänne Rungstedlundiin.

Rouva Carlsen
voisi laittaa teille päivällistä.

–Tervetuloa.
–Hei.

–Ihana nähdä sinua.
–Samoin.

Mennään sisään.

Vähempi ei käynyt. Paronitar vaati.

–Missä hän on?
–Knudin ja Benedicten luona.

Bosta on tullut yhtäkkiä iso poika.
Hän on kuin hassu aikuinen lapsi.

Kysyin yhtenä päivänä,
onko hänellä vielä nälkä, ja hän vastasi:

"En osaa sanoa."

Niin mietteliäs ja aikuinen ihminen
pienessä ruumiissa.

–Mitä hän tekee?
–Hän piirtää paljon.

Lähinnä eläimiä. Ja lentokoneita.

Ainakin hän sanoo,
että ne ovat niitä.

Hän on piirtänyt pari kertaa sinut.

Minullakin on ihan hirveä ikävä poikaa.

–Saako olla lisää?
–Ei kiitos.

Ruoka oli herkullista.

Miten täällä menee?

Kirjoitan enemmän kuin pitkään aikaan.

–Syntyykö hyvää tekstiä?
–En ole oikea henkilö sanomaan sitä.

–Onko paronitar sitä mieltä?
–Hän ei ole vielä lukenut tekstiäni.

Hän pysyttelee
lähinnä omissa oloissaan.

Tapaamme tunnin ajan joka ilta.
Loput ajasta olen yksin.

Grete.

Luulin, että ilahtuisit siitä, etten ole
kaiken aikaa paronittaren kanssa.

Olen ymmärtänyt,
että hän on maailmannainen–

–ja että hän osaa ennen kaikkea
avata ihmisen aistit.

Luulin oikeasti,
että haluaisit olla hänen seurassaan.

Mitä kertoo se,
että olet mieluummin yksin täällä?

Tule.

Tämä ei ole oikein, Thorkild.
Sinun pitää tulla pian kotiin.

Niin. Puhun paronittaren kanssa.

Ei kai hän sitä päätä?

–Vai kuuluuko sekin sopimukseenne?
–Ei tietenkään.

Tiedät, miten paljon hän voi tehdä
hyväkseni ja on jo tehnytkin.

Jos hän pitää kirjoittamastani,
luulen, että hän ymmärtää.

Iltaa.
Toivottavasti teillä on ollut ihana ilta.

–Kiitos, on ollut.
–Kutsunko kuskin?

–Terveisiä Knudilta ja Benedicteltä.
–Kiitos.

Benedicte kertoi, että kirjoittelette.
En tiennytkään sitä.

Meistä on tullut jonkinlaiset ystävät.

Juuri tätä toivoinkin teissä olevan.

Tunnen päässeeni taas vauhtiin.

Se on aivan ihanaa.

Olen saanut kaipaamani tönäisyn.

Olen siitä todella kiitollinen.

Minun on aika muuttaa takaisin kotiin.

Sanankäyttötaitonne riittää juuri siihen,
että saatte itsenne vakuuttuneeksi.

Ei kai minun ollut tarkoitus muuttaa
tänne pysyvästi?

Olette pelkuri.

Miksi teitte sopimuksen kanssani?
Vapauttaaksenne itsenne?

–Voidaksenne seurata vaistojanne?
–Niin.

Miksi sitten uskotte löytävänne pyhän
maljan työnnellessänne lastenvaunuja?

Voin käydä täällä päivällisellä
kerran viikossa.

Voimme jatkaa keskustelujamme,
kunnioittaa sopimustamme.

Minulla on kuitenkin sopimus
vaimonikin kanssa.

Vaimon.

Luette Nietzscheä, Goethea, Rilkeä.

Milloin olette viimeksi nähnyt
sen sanan jossain teoksessa?

Voitteko siteerata ainoatakaan runoa,
jossa esiintyy sana "vaimo"?

Ette.

Ja miksihän niin on?

Lähden huomenna.

Puutarhan, jossa enkelit lentelee

Jeesus meille avaa

Tanssi, lapsonen, äidin sylissä

Ihana päivä koittanut on

Katson, mitä täällä on.

Tämä on kivaa.

Puksujuna.

Sinun vuorosi.

Thorkild...

Pidätkö siitä?

–Tuliko paronittarelta mitään?
–Ei.

–Sano, jos haluat teetä.
–Kiitos.

"Kuningatar kiitti hienoista lahjoista."

"Hylje nosti päänsä pinnalle
ja toi terveiset meren kuninkaalta."

–Sinun pitää pystyä toimimaan ilman häntä.
–En ole sanonut mitään.

Joka ilta kello kahdeksan
muutut kuin koiranpennuksi.

–Grete.
–Hän on täällä, vaikkei ole.

–Siksikö, että katson kelloa?
–Et nuku öisin. Kierrät postilaatikkoa.

Jokainen päivä ilman kirjettä
saa sinut muistuttamaan yhä enemmän...

Mitä?

Ei mitään.

Näytin Knudille uusia runojanne.
Hän on täysin samaa mieltä.

Runonne paranevat koko ajan.

Pakko myöntää,
että olen kaivannut teitä vähän.

Samoin.

Teette vielä jotakin spontaania,
kapinallista.

Kaikkea sitä,
mitä avioliitto ei voi antaa.

Kaipaatteko te sitä? Vapautta?

Kaipaan, mutta en tiedä,
onko kaipaamaani enää olemassa.

Kaipaus sinänsä on todiste siitä,
että kaipaamanne on olemassa.

Suurin toiveeni teidän suhteenne on–

–että yrittäisitte tuntea leijuvanne.

Että voisitte ajatella, että
todellisuudessa kaikki on mahdollista.

Tiedätte hyvin,
etten haluaisi mitään sen enempää.

Voisinpa selittää Gretelle
satuttamatta häntä.

–Selittää mitä?
–Kuinka tärkeää tämä on.

–Kuinka tärkeää se sitten on?
–Kaikki kaikessa.

En tiennyt sitä ennen kuin palasin kotiin,
ennen kuin olin poissa, mutta...

Se on minulle kaikki kaikessa.

Ajatelkaa, jos olisin 25 vuotta nuorempi.

Kaikki olisi toisin.

Voisimme matkustaa Venetsiaan
jonkinlaiselle häämatkalle.

Knud kertoi,
että Bonniin jaetaan stipendi.

–Teidän pitäisi hakea sitä.
–Bonniinko?

Voisitte kirjoittaa ja käydä luennoilla.
Pääsisitte pois.

–Sitähän te haluatte. Päästä pois.
–Joka toinen päivä.

Mitä järkeä on elää täysillä
vain joka toinen päivä?

Olen kirjoittanut koko viikon.
Paremmin kuin pitkään aikaan.

Se toimii hyvin, ja me voimme tavata näin.
Miksi vaarantaa se?

Pidän vain oman osuuteni sopimuksesta.

Lupasin johdattaa teidät sinne,
minne teidän on tarkoitus mennä.

–Aiotteko pitää oman osuutenne?
–Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi.

Vastaus on siis ei.

Olen heikko,
ja ymmärrykseni on hämärtynyt.

En ymmärrä teitä.

Koska sopimuksemme perustana on se,
että luotamme toisiimme emmekä epäile–

–ehdotan, että emme tapaa vähään aikaan.

Miten meni?

En tiedä.

Hän...

Paronittaren mielestä
minun pitäisi hakea stipendiä Bonniin.

–Etkö voi vain sanoa ei?
–Voin.

Miten Saksaan matkustaminen
auttaisi kirjoittamisessa?

Paronittaren mielestä olisi hyvä,
jos näkisin vähän maailmaa.

–Mitä näkemistä Bonnissa on?
–Kyse ei ole asioiden näkemisestä.

Vain siitä,
että pääsisi vähäksi aikaa pois.

Pois mistä?

Pois mistä, Thorkild?

Grete.

Paronittaresta
minun pitäisi lähteä Bonniin.

–Kun kieltäydyin, hän suuttui.
–Mitä Grete sanoi?

–Hän ei voi hyvin.
–Onko se vakavaakin?

Hänelle määrättiin lääkkeitä.
Lääkärin mukaan hänen pitää levätä.

Se tekee hyvää.

Luulen, että Grete ilahtuisi,
jos en olisi paronittaren luona–

–ja paronitar ilahtuisi,
jos en olisi Greten luona.

Entä sinä itse?
Mikä sinua ilahduttaisi?

Rouva Carlsen! Gramofoni.

Maisteri lähtee Bonniin.

En halua kuulostaa kiittämättömältä,
koska patistitte lähtemään Bonniin–

–mutta minun on pakko tunnustaa,
että matkustin tänne täysin sokeasti.

Sydämeni ei ollut mukana päätöksessä.

Päivien mittaan on yhä vaikeampaa nähdä,
mitä järkeä on olla täällä–

–sillä tämä aika on ollut
synkkää ja ikävää.

Tuntuu kuin istuisin odotushuoneessa.

Tiedän, että teillä on suuria odotuksia
Bonnin–seikkailulleni.

Siksi pelkäänkin,
että petytte, kun kirjoitan–

–että jos vain mahdollista,
haluan keskeyttää oleskeluni täällä.

Rouva Carlsen.

–Niin?
–Kutsuisitteko Benedicten lounaalle?

Tietenkin.

Maisteri on kovin onneton,
ja siksi tulin surulliseksi–

–kun hän kirjoitti ja kysyi,
saisiko hän palata kotiin.

–Ei kai hän siihen lupaa tarvitse?
–Ei tietenkään.

Hän kysyi sitä, koska tarvitsee
syyn jäädä. Vähän tukea.

Menkää sinne.
Vierailu voisi tehdä hänelle hyvää.

Pitäisi tehdä niin, mutta olen huonona.
Minulla on paljon kipuja.

En usko, että selviytyisin matkasta.

Gretellä on tarpeeksi tekemistä.
Hänellä on työnsä ja pikku Bo.

–Entä te?
–Minäkö?

Niin. Olette aina viihtynyt
maisterin seurassa.

En halua tunkeilla.
Eikö se olisi Gretestä outoa?

Puhutaan Greten kanssa.

Olen aivan varma.
Se piristäisi maisteria.

Se inspiroisi häntä.
Lupaan puhua Knudille.

Hän ei varmaan edes huomaisi.

Mitä sanotte?

En ole koskaan käynyt Bonnissa.

Ja mikä tärkeintä,
Bonn ei ole koskaan nähnyt teitä.

Lupasin kirjoittaa ja kertoa,
miten täällä menee.

Paronitar haluaa olla selvillä kaikesta.

Pakko myöntää, että kirjoitan paremmin
paronittaren ansiosta.

Knud sanoo samaa.

Mitä teit ennen kuin tapasit Knudin?

–Sanoinko jotain väärää?
–Et suinkaan.

Opiskelin psykologiaa.
Olen aina ollut kiinnostunut ihmisestä.

Sitten Knud ilmestyi kuvioihin,
ja menimme naimisiin.

Knud keksi, että paronittaren pitäisi
tulla mukaan häämatkallemme Roomaan.

En ole koskaan nähnyt
sellaista määrää matkatavaraa.

Kolmeksi päiväksi.

Sittenkin hän valitti, että rouva Carlsen
oli pakannut vääriä vaatteita.

"Se kirottu tyttö.
Hän unohti tärkeimmät."

"Vaaleansinisen paitani ja hansikkaat."

"Miten voin mennä illalla ulos syömään?"

"Rouva Carlsen on varsinainen ryökäle."

"Se hyödytön olento,
se lyllertävä lehmä."

Sekä paita että hansikkaat
löytyivät tietenkin matkalaukun pohjalta.

Jonka paronitar oli itse pakannut.

Hän oli siis mukananne häämatkalla?

Niin.

–Onko keitto hyvää?
–On. Maista.

–Kiitos tästä päivästä.
–Huomenna saat nähdä kirjaston.

–En malta odottaa.
–Hyvää yötä.

Nuku hyvin, Thorkild.

Thorkild.

Katso.

–Eikö tämä ole hänen varhaisia töitään?
–On.

Iltaa.

–Hieno paikka.
–Tanne vaati, että asun täällä.

Hän vaati, että jaan huoneen
kolmen italialaisen kanssa.

Sain häneltä tänään kirjeen.
Hän lähetti paljon terveisiä.

–Mitä hän kirjoitti?
–Pitää huolehtia, että saat hyvää ruokaa.

–Sen olet tehnyt.
–Ja että sinusta tulee taas iloinen.

Senkin olet hoitanut.

–Mennään tanssimaan.
–Nytkö?

Niin.

–Emme voi.
–Totta kai voimme.

Nähdään huomenna.

–Haen sinut kymmeneltä.
–Sovitaan niin.

–Kiitos tästä päivästä.
–Kiitos itsellesi, Thorkild.

Mitä teemme?

En tiedä.

–Milloin palaat kotiin?
–30. päivänä.

Kuukauden päästä.

–Kirjoitatko minulle?
–Joka päivä.

Minua pelottaa.

Rakastumiseni sinuun
yllätti minut täysin.

Olen onnellinen lempeydestä.

Lumouksesta.

Ihanasta liikkeen ja vapauden tunteesta,
jonka rakkautemme antoi meille Bonnissa.

Sitten liike ja vapaus lakkasivat–

–ja jouduimme vankilaan,
jossa nyt elämme.

Pelkään turmiota,
sillä emme voi toimia tunteidemme mukaan.

Tunteiden,
jotka estävät meitä liikkumasta.

Emme halua pois toistemme luota
mutta emme voi olla yhdessäkään.

Tunteillamme ei ole kotia maailmassa,
kun ne eivät voi toimia.

Elämässä, maailmassa,
pitää toimia elääkseen–

– sillä eläminen on liikkumista.

Kun tunteitamme ei käytetä,
niitä odottaa kuolema.

Katso, kuka tuolta tulee.

Hei.

Ihana nähdä sinua.

Minulla on lahja Bolle. Pienoisjuna.

Hän ilahtuu.

Onko Bolla kaikki hyvin?

On ihanaa olla taas kotona.

Milloin aiot mennä Rungstedlundiin?

Kuka on sanonut, että menen sinne?

Ei viitsitä teeskennellä.

Haluan vain tietää,
mikä tällä kertaa sanotaan syyksi.

Sairausko?

Työrauha.

Entä Benedicte?
Oliko kivaa, kun hän kävi?

Oli oikein mukavaa.
Siitä oli paljon apua.

Olen aina pitänyt hänestä.

–Onko sinulla kaikki hyvin?
–Älä minua mieti, Thorkild.

Minä yritän olla ajattelematta sinua.

–Olkaa hyvä.
–Kiitos.

Tervetuloa kotiin, maisteri.

Olette muuttunut mies.

Pitää paikkansa.

Juuri sellainen matkan pitääkin olla.

Älkää synkistelkö, maisteri.

Aina sama juttu teidän kanssanne.

–Itseinhoa ja tuskaa.
–Tiedätte, että Gretellä on ollut vaikeaa.

Aivan kuten ennen lähtöännekin.
Sillä ei kuitenkaan ole väliä.

Vain sillä on merkitystä,
oliko Bonnista hyötyä kutsumuksellenne.

Ja onko avioliitostani?

Miten voitte saada aikaan
jotain radikaalia–

–jos olette sidoksissa ihmiseen,
joka haluaa päinvastaista?

Kertokaa nyt, maisteri.

Ettekö tuntenutkin kutsumuksenne
aivan eri tavalla Bonnissa?

Eikö yksinolonne ja Benedicten kanssa
vietetty aika antanutkin tunteen–

–että olisitte vapaassa
mutta ihanassa pudotuksessa?

Aivan kuin ikuisesti leijaileva lumi,
joka ei koskaan osu maahan.

Kyllä.

Kadutteko sopimustamme?

Maisteri on nyt hauskanpidon tarpeessa.

Järjestän illalliskutsut.
Kutsun Benedicten, Knudin ja kaikki.

Vaimonnekin on tietenkin tervetullut.

–Hyvää yötä, maisteri.
–Hyvää yötä.

Anteeksi.

Ajattelen sinua koko ajan.

Onko sinusta rakkaudessa kyse tunteesta–

–vai siitä, että tekee toiselle jotain?

Mitä tarkoitat?

Onko se sitä, että tuntee itsensä
rakastuneeksi ja onnelliseksi–

–vai sitä, että tekee toiselle jotakin?

Eikö se voi olla kumpaakin?

Jos se on asioiden tekemistä,
jään Knudin luokse.

Minusta on kiva tehdä hänelle asioita.

Auttaa ja tukea häntä siinä,
missä hän on hyvä.

–Se pätee varmaan sinuun ja Greteenkin.
–Kyllä.

Jos taas kyse on tunteista,
haluan olla sinun kanssasi.

En halua auttaa sinua
tai tehdä jotain hyväksesi.

Haluan vain olla kanssasi.

Joten ei, se ei voi olla kumpaakin.
Ei ainakaan meille.

Meidän pitää päättää, mitä haluamme,
sillä tulen kohta hulluksi.

Emme voi olla poissa liian kauan.

Mene sinä ensin sisään.

Benedicte.
Kaipasitteko raitista ilmaa?

–Voin huonosti. Taidan lähteä kotiin.
–Pyydänkö kuskiani viemään?

Menen Knudin autolla.
Hän voi tulla pirssillä.

Suotteko anteeksi,
jos en käy hyvästelemässä?

Tulkaa tänne.

–Kertokaa, mikä mieltänne painaa.
–En halua nolostuttaa teitä.

Menetin sen kyvyn jo vuosia sitten.

–Voinko luottaa teihin?
–Tietenkin.

Tämä jää meidän väliseksemme.
Ja paholaisen.

–Tämä on ihan hirveää.
–Mikä?

–Luulen, että tiedätte jo.
–Tiedän mitä?

–Tai että olette aavistanut.
–Ehkä niin.

Kertokaa kuitenkin.

Thorkild ja minä...

Herranen aika. Pikku suhde
ei ole pahinta, mitä voi tapahtua.

Olette nuoria.
Teillä on lupa nauttia toisistanne.

Kyse ei ole siitä. Me...

Kyse ei ole siitä.

Suhteenne on syvempi.

Harkitsette Knudin jättämistä.

–Ja Thorkild aikoo jättää Greten.
–Niin.

–Sanokaa jotain.
–Niin ei saa käydä.

Se tuhoaisi teidät.

Se tuhoaisi maisterin.
Hän ei voisi enää ikinä...

Kumpikaan teistä
ei voisi enää näyttäytyä kodissani.

Se pilaisi kaiken.

–Luulin, että ymmärtäisitte...
–Tuo on niin saatanan typerää.

Teidän se pitää ymmärtää, että
meillä kaikilla on roolimme tarinassa.

Voitte flirttailla
ja rakastaa niin kuin haluatte–

–mutta teidän roolinne on Knudin luona.

Olen hirveä ihminen.

Kuulehan nyt, tyttönen.

Ja kuuntelekin tarkkaan.

Anteeksi.

–Oletteko nähnyt Benedicteä?
–Pelkään pahoin, että hän lähti.

Keskustelimme luottamuksellisesti,
ja Benedicte päätti lähteä.

Mitä sanoitte hänelle?

Mitä sanoitte hänelle?

–Totuuden.
–Totuuden?

Että kuulutte toiselle.

Kenelle?

Eikö tunnukin siltä kuin joku olisi
iskenyt kyntensä sydämeenne?

Kuin villieläin olisi murjonut?

Tiedän, millaista se on.

Sen suurempaa tuskaa ei olekaan.

En kuitenkaan sääli teitä.

Kadehdin teitä. Ei, vaan suon sen
teille täydestä sydämestäni.

–Veitte hänet minulta.
–Mitä muka vein?

Tyttölapsen,
jonka sielu on herneen kokoinen.

Taas yksi turha suhde,
joka olisi jarruttanut teitä.

Olen antanut sen,
mitä sopimuksessamme lupasin.

Elämän, jossa kannatte vastuuta
vain kutsumuksestanne.

Ymmärrätte sen vielä.

Minne Benedicte meni?

Minne hän meni?

–Teillä on kaunis koti.
–Mitä tärkeää asiaa teillä oli?

Olette varmasti kuullut,
että paronitar järjesti tänään juhlat.

Paronitar veti minut sivuun ja sanoi,
että hänelle oli tullut sellainen tunne–

–että Thorkildin ja minun välille
oli syntynyt tunteita.

Hän oli aivan oikeassa.

Niin asia on.

–Mutta...
–Anteeksi.

Olen todella pahoillani,
että joudun satuttamaan teitä.

Teitä ehkä kiinnostaa tietää,
että aion lähteä maasta.

Knudilla ja minulla on ollut vaikeaa
jo pitkään–

–ja olen päättänyt jättää hänet.

En ollakseni Thorkildin kanssa.

Haluan vain yrittää pärjätä omillani.

Lähden Englantiin. Siellä on sukulaisia,
joiden luona voin asua.

Ette näe minua enää.

Vihatkaa minua kaikin mokomin.

En vihaa teitä.

Paronitar voittaa joka tapauksessa.
Jos saatte Thorkildin, hän voittaa.

Jos Thorkild ei saa teitä minun takiani,
paronitar voittaa sittenkin.

Thorkild rakastaa teitä valtavasti.

Sillä ei ole mitään merkitystä.

Olen aina se, joka oli tiellä.

En vie enempää aikaanne.

Anteeksi.

Grete.

Grete.

Vaimonne selviytyy kyllä.

Hänen pitää levätä.
Tulkaa huomenna uudestaan.

–Entä poikani?
–Hän on vaimonne vanhempien luona.

Kuka vaimoni löysi?

Olkaa hyvä.

Tervetuloa kotiin.

Haluatko kahvia tai teetä?

Käy istumaan.

–Grete, minä...
–Haluan sanoa ensin jotain.

Kun olin huonona sairaalassa,
aloin lukea paronittaren kirjoja.

Halusin nähdä,
kuka se elämäni pilannut noita on.

Näin, kuka hän aikoinaan oli.

Suuri ja elävä.

Näin, mitä tappio teki hänelle.

Ja tuska.

Lupasin itselleni selviytyä tuskasta
paremmin kuin hän.

Se on tehtävämme tässä maailmassa.

Selviytyä tuskasta luomatta uusia uhreja.

Hän ei pysty siihen.

Luulet, että tarvitset häntä.

Hän se tarvitsee sinua, Thorkild.

Sinun pitää päättää,
annatko käyttää itseäsi hyväksi.

–Tässä.
–Kiitos.

Hän kutsui minut luokseen.

Hän haluaa tavata minut viimeisen kerran.

Ehkä olisi parasta
viedä asia päätökseen.

Rouva Carlsen kysyi vastikään,
miksi oikein kutsuin teidät tänne.

–Mitä vastasitte?
–Olisin voinut sanoa vaikka mitä.

Että keskustelisimme sopimuksesta–

–tai että puhuisimme
tulevaisuudestanne.

Sitten mieleeni tuli ilmaus, joka teki
minuun aikanaan suuren vaikutuksen.

Eli mikä?

Pourquoi pas?

Miksipä ei?

Jos kysyy vain miksi,
se voi kuulostaa valitukselta.

Menetetyn asian ääneltä.
Negatiiviselta.

Mutta kun siihen lisätään
pieni negatiivinen sana pas, "ei"–

–kysymys muuttuukin vastaukseksi–

–joka on täynnä toivoa.

Toivotte,
että pidämme kiinni sopimuksestamme.

Minä en voi...
Minä en voi rikkoa sitä.

Te voitte, ja teidän pitää nyt päättää
haluatteko tehdä niin.

–Jos olisin ollut kiittämätön...
–En toivo vain sopimusta.

Toivon,
että otatte Rungstedlundin haltuunne.

Kukaan sukulaisistani
ei halua sitä tai kykene pitämään sitä.

–Voin testamentata sen teille.
–En voi ottaa sitä vastaan.

Tanskan suurimmat runoilijat
ovat olleet täällä.

Te olette aina halunnut seuraavaksi.

Miksi antaisitte tämän paikan
jollekulle toiselle?

Veri on ihmisten voimakkain side.

Pourquoi pas?

Miksipä ei, maisteri?

Koska minulla on jo koti.

Rikkokaa sitten sopimus.

Vain te voitte tehdä sen.

Vapauttakaa minut.

Minä vapautan teidät.

Paholainen lupasi tehdä
kaikesta tarinoita.

Minä taas
en voisi enää ikinä olla oma itseni–

–vaan aina se, mitä tarina minulta vaatii.

Kertokaapa, maisteri.

Käsi sydämellä.

Oletteko koskaan miettinyt
kantamaani naamiota?

Onko tullut mieleen, että teidän oma
nöyristelevä roolinne on olemassa vain–

–koska sillä on vastine?

Oletteko koskaan ajatellut minua?

Ehkä en.

Thorkild Bjørnvig myönsi,
että Blixenin tapaaminen antoi hänelle–

–ratkaisevan luovan vapauden.

Hänen kuuluisin teoksensa on Pagten,
joka kertoo heidän suhteestaan.

Karen Blixen pysyi kirjallisena
supertähtenä kuolemaansa asti 1962.

Goethe–suomennos: Otto Manninen

Suomennos: Päivi Ahlqvist
Iyuno–SDI Group