Original subtitles

1941 Ukraina

Tohtori Ingrid R. Zundelin ääni:

Me tiesimme että sota oli käynnissä.

Siihen asti, meitä jäljellä olevia oli koottu karjavaunuihin ja kuljetettu Siperiaan.

Oli kirjaimellisesti kyse tunneista, ellei minuuteista, meidän vuoroomme.

Ja me olimme jo valmiina istumassa rautatieasemalla, tämä oli syyskuu 1941,

kun Saksan armeija tuli Ukrainaan, ja pysäytti kuljetukset, pysäyttivät junat...he pysäyttivät junat.

Ja se oli meille, kuin Herra olisi lähettänyt enkeleitä avuksemme.

Tässä olivat ihmiset, jotka lopettivat meidän yllämme 25 vuotta olleen terrorin,

jotka tulivat ja avasivat kirkot meille ja sanoivat: "Voitte pitää kaikki toimitukset mitä haluatte." Se oli kuin taivaassa.

Minun äitini, kuolemaansa saakka, ei koskaan lakannut puhumasta niistä hienoista 2 vuodesta, mitä hän koki kun Saksan armeija tuli.

He ottivat talot käyttöönsä, me annoimme ne mielellämme! Se oli loistavaa!

Ja me olimme täysin vakuuttuneita, että saksalaiset olivat tulleet pelastamaan meidät kommunismilta.

Eikä koskaan ollut mitään syytä muuttaa mieltämme, miksi olisimme? Saksalaiset olivat meille sankareita.

Me todellakin uskoimme Adolf Hitleriin, me uskoimme hänen taistelunsa luonteeseen, hänen taistelunsa ansioihin.

Meillä oli nämä mahtavat saksalaiset sotilaat suojelemassa meitä, joten alku ei ollut yhtään epämiellyttävää.

Mutta sitten muuttui synkäksi, kun talvi tuli.

11. joulukuuta 1941, 4 päivää japanilaisten hyökkäyksestä Pearl Harbouriin,

Hitler puhui valtiopäiville Berliinissä ja käsitteli laajasti presidentti Rooseveltin vihamielistä suhtautumista Saksaan.

Hän puhui yksityiskohtaisesti Rooseveltin hallituksen sotaa lietsovista toimista,

ja ilmoitti dramaattisesti Saksan liittyvän Japanin rinnalle, sotaan Yhdysvaltoja vastaan.

Italia ja Kroatia seurasivat pian esimerkkiä.

Itsenäinen Kroatian valtio, yleisesti lyhennettynä NDH, perustetaan 10. huhtikuuta 1941.

Ante Pavelicin johtamana, muutamat sadat Ustase-joukkojen miehet matkustavat harjoitusleireiltä Italiasta muodostamaan uutta hallitusta.

He hallitsevat suurinta osaa nykypäivän Kroatiasta, sekä Bosniaa ja Herzegovinaa,

ja aikovat puhdistaa alueet etnisistä serbeistä, juutalaisista ja mustalaisista.

Kuitenkin, kolmasosa kaikista serbeistä selviytyi kuolemasta tai karkoituksesta, kääntymällä serbi-ortodokseista roomalaiskatolisiksi.

Tämä ei poikkea siitä, mitä englantilaiset protestantit tarjosivat katolilaisille keskiajalla.

Jerusalemissa, Hitler liittoutuu suurmufti Muhammad Haj Amin al-Husseinin kanssa,

ja yhdessä Bosnian kroaattien ja muslimien kesken, he perustavat 13. Waffen-SS-vuoristodivisioonan, SS Handcharin.

Harvat historioitsijat ovat kysyneet, miksi niin monet ulkomaalaiset kannattivat oletetusti "rasistista" Hitleriä.

Arabit ja japanilaiset eivät olleet ainoita ei-valkoisia taistelemassa Kolmannen Valtakunnan puolesta.

Afrikkalaisia, slaaveja, aasialaisia, hinduja, arabeja ja lukuisia muita etnisyyksiä taisteli rinta-rinnan saksalaisten kanssa.

Hitlerin Wehrmacht ja Waffen SS olivat tosiasiassa kulttuurisesti, etnisesti,

ja uskonnollisesti kaikkein monimuotoisimmat asevoimat länsimaailman historiassa.

Mainosta tuotettasi tai br

Ustase

Periksiantamaton viha, fanaattinen kansallismielisyys ja sitkeähenkiset uskonnolliset uskomukset, kaikki pelissä,

Balkanilla tapahtuvat kauheudet ovat vertaansa vailla.

Jugoslaviasta tulee sotatantere, missä kilpailevat poliittiset intressit ja erilaiset ideologiat,

mukaanlukien sosialismi, fasismi, kommunismi, monarkismi ja serbialainen sekä kroatialainen nationalismi.

On hyvin dokumentoitua ja kiistämätöntä, että kiihkeän kansallismieliset ja fanaattiset kroatialaiset Ustase-joukot,

vainosivat juutalaisia, kommunisteja ja tunnettuja valtionvihollisia, pitäen heitä keskitysleireillä, kuten Jasenovacissa.

Kroaatit olivat kuitenkin olleet itse uhreja, kärsien pahasti serbialaisten ja bolsevikkipartisaanien käsissä.

Todellakin, Ustasen eliittiyksikkö, Musta Legioona, oli perustettu 3. syyskuuta 1941, kroaatti- ja muslimiselviytyjien toimesta,

jotka olivat paenneet Sarajevosta, nähtyään serbien ja tsetnikkien teurastaneen heidän perheensä.

He ansaitsivat lopulta maineen kaikkein raakoina ja armottomina Ustasen yksiköistä, joiden mottona oli..."Armoa ei kysytä, eikä anneta."

Heidän hienoin hetkensä koitti heidän puolustaessaan Kupresin kaupunkia, missä vähälukuisuudestaan huolimatta,

he ja muut Ustase-yksiköt menestyksekkäästi puolustivat siviiliväestöä kommunistipartisaaneja vastaan, estäen heidän varman kuolemansa.

Kun sota päättyy, päästyään menestyksekkäästi kommunisteja karkuun,

sadat tuhannet kroaattisotilaat laskevat aseensa ja antautuvat liittoutuneille itävaltalaisessa Bleiburgin rajakaupungissa.

Britannian armeija petkuttaa aseettomat sotavangit ja heidän perheensä, oletetusti länteen matkalla oleviin juniin.

Junat vievät heidät kuitenkin itään, Jugoslavian rajalle, ja varmaan kuolemaan, Marsalkka Josip Titon johtamien partisaanien käsiin.

Saapumisen jälkeen heidät revitään junista ja miehet ammutaan.

Naiset ja lapset pakotetaan kävelemään vankileireille, missä monet raiskataan, hakataan ja murhataan.

Jätettynä pois historian kirjoista, kyseessä on pahin joukkomurha 1900-luvun Euroopassa,

mikä tuli tunnetuksi Kroatiassa nimellä: "Bleiburgin verilöyly"

Taistelu Moskovasta

Syksyn 1941 pimeinä päivinä, kesän hävityt taistelut ovat hävittäneet suuren osan Puna-armeijaa,

ja Hitlerin tykistö kykenee ampumaan itseensä Moskovaan.

Neuvostoliitto näyttää olevan häviämisen partaalla.

Mutta Stalinilla on selkä seinää vasten ja häntä ei pysäytä mikään suojelemasta valtakeskustaan.

Hitler ja liittoutuneet odottavat Moskovan kaatuvan minä hetkenä tahansa.

Pääkaupungissa, järkyttynyt Stalin uskoo puolustuksen Kenraali Zukoville.

Ja hänen ehdotuksensa marraskuun lopussa, hyökkäyksestä Saksan saartoliikettä vastaan,

laukaisee kiireellisen suunnittelun massiiviselle neuvostojoukkojen vastahyökkäykselle.

Suunnitelma on mahdollinen Puna-armeijan loputtomilta näyttävien reservien johdosta.

Hänen agenttinsa Tokiossa, Richard Sorge, on lähettänyt sanan että, Japani, toisin kuin on pelätty,

ei tule hyökkäämään Neuvostoliittoa vastaan Mantsuriassa.

Ja kerrankin, ratkaisevasti, Stalin luottaa alempansa neuvoon.

Hän valtuuttaa siirtämään länteen enemmän kuin puolet Neuvostoliiton asevoimista kauko-idässä.

17 tuoretta divisioonaa, koulutettua, vakituista henkilökuntaa,

täysin panssaroituna ja tykistöllä varustettuna, muodostaa vastahyökkäysvoimien ytimen.

Joulukuun ensimmäiset päivät ovat odotuksen tuskaa, mutta 5. päivä, Zukov päästää armeijansa irti.

48 tunnin sisällä neuvostojoukkojen iskut ovat täydessä vauhdissa.

Hitlerin raivokas käsky pitää saavutetut asemat on merkityksetön.

Puna-armeijan uudet T-34 tankit ovat karuja, voimakkaita taistelukoneita,

suunniteltu toimimaan luotettavasti keskitalven purevassa kylmyydessä.

Ja suksilla liikkuvat joukot ovat liian nopeita huonosti pukeutuneelle Wehrmachtille.

Saksalaiset joukot voivat vain perääntyä epäjärjestyksessä.

Kun armeijaryhmät etenevät, vastustamaton voima, mikä oli murskata Moskovan, on lyöty hajalle.

6 kuukauden katastrofaalisten tappioiden jälkeen, Puna-armeijan suuritöinen voitto on kiistämätön.

Ja kun vuosi on loppumassa, neuvostokaupungit ja -kylät pääkaupungista länteen, vapautetaan lyhyestä natsimiehityksestään.

Tulevaisuus tuo lisää neuvostovoittoja, mutta mikään ei tunnu niin hyvälle, kuin tämä ensimmäinen hämmästyttävä voitto tappion partaalta.

Vakuuttuneena nyt, että Saksa on luhistumisen partaalla, Stalin vaatii hyökkäyksiä, hyökkäysten jälkeen.

Kaikki jäljellä olevat reservit heitetään mukaan tappeluun, kun hän ajaa hyökkääjää pois Neuvostoliiton alueelta.

Mutta se on mahdotonta. Heidän yli-inhimillinen ponnistelunsa on ottanut veronsa, ja armeijat ovat näännyksissä.

Hajaantuneina Stalinin liiallisen kunnianhimon takia, hyökkäykset saavat aikaan vain vähäpätöisiä saavutuksia, kauhistuttavaan hintaan.

Ja kun hyökkäykset lopahtavat helmikuussa, Puna-armeija on menettänyt melkein miljoona miestä taistelussa Moskovasta.

Tämä synkkä tilasto piilotetaan neuvostokansalta puoleksi vuosisadaksi.

Suurin osa Wehrmachtin yksiköistä välttää mottiin joutumisen, mutta he eivät pystyneet pelastamaan kalustoaan.

Nyt se makaa hylättynä jokapuolella, giganttinen saksalainen romuvarasto.

Se on sopiva näkymä näyttää Britannian ulkoministeri Edenille, kun hän tulee katsomaan taistelukenttiä.

Ei kumpikaan, Britannia, eikä Stalinin uusi liittolainen, Yhdysvallat uskoneet, että Moskova voisi selviytyä Saksan rajulta hyökkäykseltä.

Mutta jos länsiliittoutuneet ovat ihmeissään, tämä yksi voitto on paljastanut Stalinille näyn täydellisestä voitosta,

ja hän täysin sitoutunut myöhempiin hyökkäyksiin.

Mutta hän on laskenut väärin. Wehrmacht ei ole vielä lyöty ja Hitler suunnittelee raivoissaan uusia massiivisia hyökkäyksiä.

Hänen mieletön yrityksensä pakottaa Puna-armeijan uudelleen puolustamaan epätoivoisesti.

Ja niin, neuvostokansan kurjimuksen täytyy jatkua.

Se tulee olemaan pitkä ja tuskainen matka, ja monet eivät tule selviytymään loppuun saakka.

Venäläiset Kasakat Balkanilla

1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen,

kommunisti-bolsevikki hallinto ei tuonut muuta kuin kuolemaa ja kurjuutta suurimmalle osalle väestöstä, erityisesti etnisille vähemmistöille.

Yksi tällainen alistettu ryhmä tuli nousemaan vastaan ja taistelemaan saksalaisten rinnalla.

Heidän maineellaan kovuudesta, liikkuvuudesta ja pelottomasta taistelemisesta, he sopivat hyvin Balkanin karuihin vuoristo-olosuhteisiin.

Määrättyinä puhdistamaan alue kommunistipartisaaneista, heitä johtaa karismaattinen saksalaisupseeri...Kenraali Helmut von Pannwitz.

Serbian ja Kroatian operaatioiden aikana tapahtui joitain väkivaltaisuuksia siviiliväestöä kohtaan, mukaanlukien joukkoraiskauksia ja teloituksia.

Mutta Kenraali von Pannwitzin määräys, päivätty 20. lokakuuta 1943, teki täydellisesti selväksi kaikille hänen alaisilleen,

että kaikista vastaavanlaisista rikoksista tultaisiin vastedes rankaisemaan kuolemalla.

11. toukokuuta 1945, Kenraali von Pannwitz antautui Britti-armeijalle Itävallassa, brittien luvattua että kasakat pysyvät länsivaltojen huostassa.

Puolivälissä toukokuuta oli tulossa selväksi, että kasakat tultaisiin lähettämään takaisin Neuvostoliittoon teloitettaviksi tai vietäviksi työleireille.

Tämä tapahtuma tullaan ikuisesti tuntemaan nimellä..."Kasakoiden petos"

Saksan kansalaisena, Geneven sopimuksen nojalla, Kenraali von Pannwitzia ei olisi voitu karkottaa Neuvostoliittoon.

Ollen täysin tietoinen seurauksista, hän kieltäytyi hylkäämästä kasakkatoverinsa, sanoen:

"Olin kasakoiden kanssa hyvinä aikoina, ja tulen pysymään heidän kanssaan myös huonoina aikoina."

26. toukokuuta, hänet vapautettiin tehtävistään ja pidätettiin.

Brittiarmeija alkoi pakottaa kasakoita junavaunuihin, hakaten heitä pesäpallomailoilla ja kiväärinperillä. Tappelu kesti useita päiviä.

Lopulta britit toimittivat Puna-armeijalle noin 40 tuhatta kasakkaa, sekä heidän naisensa ja lapsensa.

Monet eivät edes olleet neuvostokansalaisia. Ketä ei lähetetty työleireille, teloitettiin myöhemmin.

Kenraali Helmuth von Pannwitz teloitettiin Moskovassa 16. tammikuuta 1947.

Kasakat tuntevat hänet vielä nykyäänkin nimellä... "Euroopan viimeinen ritari"

Tue meitä ja ryhdy VIP jäseneksi poistaaksesi kaikki mainokset www.OpenSubtitles.org