Original subtitles

Tämä on postikorttimaisemien Espanjaa.

Raunioiden ja romantiikan maa, joka ilahduttaa turisteja.

Kansakuntaa varjostaa kuitenkin haudattu historia -

konflikti joka repi hajalle sekä oman sukuni että lukemattomia muita.

Tuohon aikaan kuvattu materiaali on nyt herätetty eloon elävin värein.

Vuoden 1937 keväällä Espanjan hallitus oli hauras ja epäyhtenäinen.

Sisällissota oli raivonnut melkein vuoden päivät.

Kapinalliset olivat yhdistyneet Francon komentoon -

ja heitä tukivat sekä Hitler että Mussolini.

Lisäksi katolinen kirkko siunasi heidän ristiretkensä -

vaaralliseksi ja stalinistiseksi kuvaamaansa hallitusta vastaan.

Tasavalta hallitsi yhä Madridia -

mutta hallitus oli paennut piiritetystä kaupungista Valenciaan.

Francon kansallismielisiksi itseään kutsuneet joukot -

hallitsivat Länsi-Espanjaa ja etenivät pohjoisessa.

Toukokuussa 1937 tasavaltalaisten johto laati rohkean suunnitelman -

vähentääkseen painetta pohjoisrintamalla.

Kansanarmeija käynnisti voimakkaan ja yllättävän hyökkäyksen -

vallatakseen Madridista luoteeseen sijaitsevan Segovian kaupungin.

Mutta kansallismielisiä ei yllätetty, ja he murskasivat hyökkäyksen.

Kansainväliset prikaatit kärsivät raskaita tappioita -

mikä avasi uusia jakolinjoja tasavaltalaisten hauraaseen liittoon.

Francon asema puolestaan vahvistui.

Hän oli yhdistänyt oikeistolaiset aseryhmät -

fasistisen Falangin -

sekä äärikatoliset, puolisotilaalliset requeté-joukot.

Myös Espanjan katoliset piispat siunasivat hänen valloituksensa -

ristiretkenä maan, uskonnon ja sivistyksen puolesta.

Franco kuitenkin menetti taas kenraalin lento-onnettomuudessa.

Varovainen Emilio Mola sai surmansa kesäkuussa 1937.

Hänen seuraajansa kohtasi uuden tasavaltalaisten hyökkäyksen.

Tällä kertaa se suuntautui Huescaa vastaan.

Ulkomaisten vapaaehtoisten Kansainväliset prikaatit -

vedettiin jälleen epäonnistuneeseen yritykseen.

Kuuluisa prikaatilainen, George Orwell, sai luodin kurkkuunsa.

Haavoittuminen päätti kirjailijan sodan.

Monet hänen taistelutovereistaan niitettiin maahan avomaastossa.

Francon joukot vaikuttivat saaneen ennakkovaroituksen.

Voitettuaan Huescassa Franco saattoi keskittyä valtaamaan Bilbaon -

Baskimaan suurimman kaupungin.

Sitä suojasivat korkeat betonimuurit.

Niistä ei kuitenkaan ollut vastusta -

saksalaisille ja italialaisille tykeille -

jotka tulittivat kaupunkia kiivaasti.

Kansallismieliset joukot saapuivat baskikaupunkiin 19. kesäkuuta 1937.

Vain harvat tulivat katujen varsille hurraamaan valloittajille.

Valtaosa asukkaista oli paennut tai evakuoitu.

Heidän joukossaan oli tuhansia lapsia.

Useimmat saivat turvapaikan Neuvostoliitosta.

Näistä "Venäjän lapsista" moni ei enää nähnyt kotimaataan.

Menetettyään asemansa pohjoisessa tasavaltalaisten komentajat -

aikoivat murtaa vihollisen linjat Madridin ympärillä.

Ensimmäinen kohde oli Bruneten pikkukaupunki.

Satoja Neuvostoliitosta saatuja koneita, tankkeja ja tykkejä -

sekä kymmeniä tuhansia sotilaita komennettiin kommunistien johdolla.

Hyökkäys alkoi 6. heinäkuuta 1937.

Vaikka Bruneten kylä vallattiin vuorokaudessa...

...koordinaation, viestinnän ja aloitteellisuuden puute -

pysäytti hyökkäyksen etenemisen.

Francon kansallismieliset vahvistivat linjojaan -

ja pyysivät ilmatukea Hitlerin Kondorilegioonalta.

Hyökkääjien oli pakko kaivaa juoksuhautoja puolustautuakseen.

20 päivässä he olivat edenneet vain muutamia kilometrejä.

25 000 sotilasta kuoli tai haavoittui.

80 % tasavaltalaisten arvokkaista venäläistankeista tuhottiin.

Sotapropagandassa juhlittiin voittoa.

Todellisuudessa hyökkäys oli katastrofi.

Francon joukot menettivät 17 000 miestä, mutta ne voittivat.

Franco järjesti voitonparaatin -

kunnioittaakseen Pyhää Jaakkoa, Espanjan armeijan suojeluspyhimystä.

Maailman johtajien joukkoon noussut Franco esitteli perheensä kameroille.

"Sano, mitä haluat", hän kehotti tytärtään -

mutta ei voinut olla tapailematta huulillaan hänen vuorosanojaan.

Rukoilen, etteivät kaikki maailman lapset kärsi niitä koettelemuksia -

ja samaa surua kuin maani vihollisten vallassa yhä olevat lapset.

Natsi-Saksa ja fasistinen Italia tunnustivat Francon hallinnon.

Puuttumattomuussopimus -

jota ne olivat alusta lähtien rikkoneet, ei merkinnyt mitään.

Francon joukot lähestyivät Santanderia pohjoisessa.

Tasavallan kommunistijohtoinen hallitus -

toivoi uuden valehyökkäyksen pysäyttävän ne.

Hyökkäyksen kohteeksi valittiin Aragonia kaakossa.

Sotilaallinen tavoite oli vallata takaisin -

viestiliikenteen solmukohta Zaragoza -

mutta tärkein tavoite oli poliittinen:

saada Aragonian riippumaton neuvosto ja sen anarkistitaistelijat -

kommunistisen keskusvallan alle.

Neuvoston johtaja Joaquín Ascaso ja satoja hänen tukijoitaan pidätettiin.

Hänen neuvostonsa hajotettiin.

Zaragozan takaisinvaltaus alkoi hyökkäyksellä -

pieneen ja strategisesti vähäarvoiseen Belchiten kaupunkiin.

Kansallismieliset olivat jälleen kaivautuneet asemiin -

ja pistivät raivokkaasti kampoihin.

Lopulta tasavaltalaiset löivät heidät ja valtasivat muutamia lähikyliä -

mutta kokonaisuutena hyökkäys epäonnistui jälleen kerran.

He menettivät lisää tankkeja eivätkä saaneet Zaragozaa vallattua -

tai kyenneet pysäyttämään Francon etenemistä pohjoisessa.

Baskimaan valtauksessa hän onnistui -

Hitlerin Kondorilegioonan täydellisen ilmaylivoiman ansiosta.

Gijonin tapaisia kaupunkeja pommitettiin tuhoisasti -

mikä avasi kansallismielisten joukoille vapaan tien.

Koneista pudotettiin palopommeja tulimyrskyjen aikaansaamiseksi.

Mutta Pohjois-Espanjan arvokkaita teräs- ja asetehtaita ei tuhottu.

Ne luovutettiin saksalaisille maksuna lentokoneista -

jotka olivat tuhonneet suuren osan alueesta.

Baskikomentajat olivat sopineet Francon liittolaisen Italian kanssa -

ettei hävinneisiin sotilaisiin kohdistettaisi kostotoimia -

eikä heitä pakotettaisi kansallismielisten puolelle.

Francon upseerit mitätöivät sopimuksen nopeasti.

Monet baskien sotilasjohtajista ja lukuisia sotilaita teloitettiin.

Vallattuaan pohjoisen Franco saattoi keskittää joukkonsa -

tärkeimpään kohteeseensa Madridiin.

Francon vastustajat kommunistien dominoimassa tasavaltalaisjohdossa -

keskittyivät sisäisiin taisteluihin.

Hallitus siirtyi jälleen: nyt Valenciasta Barcelonaan.

Syy oli poliittinen:

Katalonian autonomisen aluehallinnon kontrolloiminen.

Sillä välin Franco suunnitteli uutta hyökkäystä Madridiin.

Tällä kertaa hyökkäys alkaisi Zaragozasta idästä.

Tasavallan joukot vastasivat uudella valehyökkäyksellä -

kohti Teruelia, joka oli Aragonian maakunnan keskus.

Tienviitta osoitti suunnan kohti etulinjaa ja suurta uhkapeliä.

Tasavaltalaiskenraali Vincente Rojo -

laittoi taisteluun 40 000 parasta sotilastaan -

sekä vielä jäljellä olevat tankkinsa.

Hyökkäys Terueliin käynnistyi 15. joulukuuta 1937.

Tasavallan kansanarmeija saartoi kaupungin jo ensimmäisenä päivänä -

ja valloitti sen paria päivää myöhemmin, juuri ennen joulua.

Teruelin taistelua on kuvattu sisällissodan hirvittävimmäksi.

Nälkiintyneet siviilit jäivät keskelle kaupunkitaistelua -

jossa taistelijat teurastivat toisiaan pistimin ja luodein.

Talvi oli vuosisadan kylmimpiä, ja lämpötila putosi -20 ºC:een.

Ilman ruokaa ja polttoainetta jäänyt väestö kärsi valtavasti.

Nälkään kuolleiden lasten ruumiita löydettiin kuvernöörin toimistosta.

7. tammikuuta 1938 koko kaupunki oli tasavaltalaisten hallinnassa.

Satoja kansallismielisiä vankeja kuljetettiin tuomittavaksi.

Tasavaltalaiset eivät kuitenkaan miehittäneet Teruelia kovin kauan.

Elettiin ankeaa ja kylmää tammikuuta vuonna 1938 -

kun tasavaltalaiset juhlivat harvinaista voittoa -

vallattuaan Aragonian maakuntakeskus Teruelin.

Franco käski aloittaa vastahyökkäyksen heti -

ja lykkäsi iskua tärkeimpään tavoitteeseensa Madridiin.

Hänen joukkonsa vastasivat...

...murskaavalla ilma- ja tykistöhyökkäyksellä.

Tasavaltalaiset olivat uupuneita, ja heiltä oli ruoka lopussa.

64 päivää valtauksen jälkeen -

Teruel oli jälleen kansallismielisten hallinnassa.

Tämän lannistavan tappion jälkeen -

kommunistien kenraalit syyttelivät toisiaan.

Tasavalta keskittyi taas sisäisiin ongelmiinsa.

Vuoden 1938 keväällä -

Franco jatkoi Teruelin valtausta toisella hyökkäyksellä.

Sen tavoite oli ajaa hajalle lyödyt tasavaltalaiset pois Aragoniasta.

He eivät juuri taistelleet vastaan.

Vain kymmenessä päivässä laajat alueet Koillis-Espanjassa -

puhdistettiin tasavaltalaisista, jotka työnnettiin Katalonian rajalle.

Tarttuen propagandamahdollisuuteen -

Franco käski säilyttää Belchiten rauniot -

esimerkkinä punaisten barbaarisuudesta.

Tasavaltalaiset olivat vallanneet tämän pikkukaupungin -

yrittäessään turhaan vallata Zaragozan.

Se symboloi pikemminkin osaamattomuutta kuin terroria.

Franco loi myytin, ja sen viereen uuden kaupungin -

jonka rakensivat keskitysleireihin suljetut tasavaltalaiset vangit.

Sodan kulun kääntyessä Francon eduksi -

hän rakensi myös hallitusta, jota hän itse diktaattorina johtaisi.

Julkiset esiintymiset jäljittelivät Hitlerin puhetilaisuuksia:

valtavia lippuja, natsitervehdyksiä sekä Francon oma Sieg Hail:

"¡Arriba España!" Kauan eläköön Espanja.

Vallattuaan Aragonian Francon joukot -

marssivat tasavallan ydinalueelle naapurimaakunta Kataloniaan.

Barcelona vaikutti kypsältä vallattavaksi kaksoishyökkäyksellä.

Toinen suuntautuisi pohjoiseen ja toinen etelään kohti Välimerta.

Hallitus vaati tekemään vastarintaa, mutta lannistuneet sotilaat -

perääntyivät usein hätäpäissään, ennen kuin laukaustakaan oli ammuttu.

Poikkeuksiakin oli.

Kuten 43. divisioonan kovat sotilaat -

jotka pitivät kuukausien ajan puolensa Pyreneiden juurella.

Jouduttuaan peräytymään Ranskan rajalle -

heidän annettiin valita liittyminen kansallismielisten puolelle -

tai taistelun jatkaminen.

Useimmat halusivat jatkaa taistelua.

Moni heistä kuoli myöhemmin koittaneessa ratkaisutaistelussa.

Vuonna 1938, kun sisällissotaa oli käyty puolitoista vuotta -

Francon joukot olivat valmiit valtaamaan Léridan kaupungin -

tasavaltalaisessa Kataloniassa.

Italian pommittajat olivat tärkeässä roolissa hävittäessään kaupunkeja.

Erään kerran ne pudottivat 10 tonnia pommeja samaan kohteeseen.

Umpimähkäisissä pommituksissa yksi pommeista osui suoraan kouluun.

Noin 50 lasta ja heidän opettajansa saivat surmansa.

Kansallismielisten armeija valtasi Léridan lopulta huhtikuussa 1938.

Francon joukot marssivat rauniokaupunkiin.

Sadat pakenivat.

Tiet täyttyivät pakolaisista.

He jäivät ansaan takaa lähestyvien kansallismielisten joukkojen -

ja edessä olevien epätoivoisten tasavaltalaisten väliin.

Francon joukot työntyivät aina rannikolle asti -

halkaisten tasavaltalaisten hallitseman alueen kahtia.

15. huhtikuuta 1938 Franco järjesti jälleen voitonmarssin -

Vinarósin kukistuneeseen satamakaupunkiin.

Generalissimus oli saartanut tasavaltalaisten hallituksen.

Hän kuitenkin keskitti joukkonsa Valenciaa vastaan -

pitkittäen tuhoon tuomitun tasavallan piinaa.

Se suututti hänen liittolaistaan Mussolinia.

Il Duce oli jo lähettänyt ilmavoimansa pehmittämään Barcelonaa.

Peräsimissään kansallismielisten ristit Mussolinin pommittajat -

olivat murjoneet kaupunkia armotta kolmen päivän ajan maaliskuussa 1938.

Aviazione Legionarian italialaiset lentäjät ja miehistöt -

tappoivat ainakin tuhat ihmistä ja vammauttivat vielä tuhansia.

Guernican ja Madridin pommitusten tapaan -

Barcelonan tuhoaminen synnytti kansainvälisen vastalausemyrskyn.

Arvostelua kuului jopa Roomasta.

Paavi Pius XI kuului pommitukset tuominneisiin.

Sisällissodan aikana Barcelonaan tehtiin ainakin 149 ilmahyökkäystä.

Ruoka ja muut välttämättömät hyödykkeet alkoivat loppua.

Meksikosta tuoduista linsseistä tuli perusruokaa.

Niitä sanottiin "tri Negrínin pillereiksi" -

jakautuneen hallituksen pääministerin Juan Negrínin mukaan.

Asukkaiden aliravitsemuksen myötä -

lasten ja vanhusten kuolleisuus kaksinkertaistui vuonna 1938.

Etenevät kansallismieliset miehittivät viljelyskelpoisia maita.

Tuoreesta ruoasta oli pulaa ja hinnat nousivat pilviin -

jopa 10 tai 12 kertaa tavallista korkeammalle.

Kansainvälisiä humanitaarisia järjestöjä -

ei puuttumattomuuspolitiikka koskenut, ja ne lähettivätkin apua.

Erica Reed -avustuslaiva New Yorkista -

toi 5 000 tonnia ruokaa, vaatteita ja lääketarpeita.

Mutta se ei lähimainkaan riittänyt pitämään hengissä tasavaltaa -

ja sen kauan kärsinyttä väestöä.

Koska Franco piti hallussaan myös valtaosaa Espanjan teollisuudesta -

tasavallan oli pakko ostaa kaikki: öljy, ruoka ja aseet.

Usein niitä myytiin sille paisutetuin hinnoin -

kierojen välittäjien kautta, jotka vaativat valtavia lahjuksia.

Franco puolestaan oli saanut runsaasti aseita -

Hitleriltä ja Mussolinilta aivan sodan alusta lähtien.

Tosin myös niistä piti maksaa.

Tuottoisia kaivoksia luovutettiin natsihallinnolle -

vastineeksi miehistä ja sotamateriaalista.

Hyvin varustettuna -

Franco jatkoi yllättävää hyökkäystään kohti Valenciaa keväällä 1938.

Ensimmäinen tavoite oli Castellónin kaupunki.

Vastarinta oli yllättävän voimakasta.

Francon hyökkäys torjuttiin 50 kilometriä kaupungin rajalta.

Taistelu jatkui seitsemän viikkoa -

kunnes kansallismieliset viimein valtasivat Castellónin.

Jättimäinen Falangin miliisin tunnus pystytettiin pääkadun ylle.

Tasavaltalaisten alueiden valtauksia seurasivat yleensä kostotoimet -

mutta tässä ruokaa jaetaan kansallismielisten kannattajille.

Francoa ylistettiin isänmaan, leivän ja oikeuden tuojana.

Hänen joukkonsa jatkoivat Castellónista kohti Valenciaa.

Tasavaltalaiset olivat kuitenkin valmiina.

Pommien ja tykistön niitettyä heidän miehiään aiemmissa taisteluissa -

he olivat oppineet kaivamaan juoksuhautoja.

Mutkitteleva juoksuhauta pysäytti sirpaleet -

ja suojasi paremmin miehiä.

He kaivoivat valtavan juoksuhaudan, joka sai nimekseen XYZ-linja.

Se kulki yli sadan kilometrin matkan vuorilta rannikolle.

Merellä tasavalta saavutti harvinaisen voiton keväällä 1938.

Kansallismielisten Baleares-risteilijä -

upotettiin taistelussa läntisellä Välimerellä.

Se oli suuri moraalinen voitto -

mutta ei riittänyt pitämään saarrettua tasavaltaa hengissä.

Kesällä 1938 sisällissota oli hävittänyt Espanjaa kaksi vuotta.

Natsien ja fasistisen Italian tuella Franco hallitsi valtaosaa maasta.

Jopa vasemmiston vahvin tukikohta Barcelona oli hänen ulottuvillaan.

Franco malttoi kuitenkin mielensä tuhoten vihollisensa -

ja murskaten vastustajansa kaupunki kaupungilta ja kylä kylältä.

Vaikeuksissa oleva hallitus vaati vastarintaa.

"No Pasarán." He eivät pääse läpi.

Paikatakseen raskaita tappioita hallitus värväsi 100 000 miestä.

Sodan aikana tasavalta mobilisoi 500 000 sotilasta Francoa enemmän.

Mutta vuonna 1938 hallituksen sisäiset jakolinjat -

haittasivat edelleen sotaponnistuksia.

Puolustusministeri erosi.

Uhmakas pääministeri julkisti 13 kohdan ohjelman voittoon.

Samaan aikaan presidentti Manuel Azaña puhui rauhasta.

Hän yritti avata neuvottelut, joita Britannia olisi välittänyt -

mutta hänen hallituksensa kovan linjan kannattajat estivät sen.

Toisaalta Franco, jonka joukot riehuivat ympäri Espanjaa -

oli tehnyt selväksi, ettei aselepoa tulisi -

rauhasta ei neuvoteltaisi eikä armoa annettaisi.

Tasavallan joukot heitettiin jälleen epätoivoiseen vastahyökkäykseen.

Se oli riskialtis hyökkäys avomaastossa Ebro-joen yli -

Francon kohti Valenciaa etenevien joukkojen sitomiseksi muualle.

Noin 80 000 sotilasta komennettiin taisteluun -

mutta heillä oli surullisen vähän tykistöä.

Päähyökkäys keskitettiin kuivalle ja vuoristoiselle seudulle -

jonka strateginen merkitys oli pieni.

Tasavallan arvovalta ja säilyminen riippuivat kuitenkin siitä.

Ebro-joen ylitystä harjoiteltiin pienintä yksityiskohtaa myöten -

joskin suuri osa harjoittelusta tapahtui kuivissa joenuomissa.

Vedessä ilmeni, etteivät monet olleet koskaan olleet veneessä -

ja ettei monikaan osannut uida.

Huvenneisiin riveihin värvättiin teini-ikäisiä poikia.

Värväyspropaganda oli suorasukaista:

"Espanjan nuoret, paikkanne on täällä", pauhasi tämä juliste.

Tuhannet värväytyivät niin sanotuissa "tuttipullokutsunnoissa".

Useimmat näistä nuorista kuolisivat Ebro-joella.

Tasavaltalaisten hyökkäys alkoi varhain aamulla 25. heinäkuuta 1938.

Sisällissodan syttymisestä oli kaksi vuotta.

Ylittäessään Ebron 12 ponttonisillan kautta -

he saivat aluksi yllätettyä Francon joukot.

Tasavallan kansanarmeija valtasi 800 neliökilometriä vain 24 tunnissa.

Hyökkäyksessä kuoli kuitenkin 800 miestä ja nuorukaista.

Taistelut keskittyivät Gandesan ympäristöön.

Se oli viestiliikenteen keskus ja seudun suurin kaupunki.

Sitä puolustamaan rynnännyt divisioona Francon sotilaita -

joutui kestämään 50 kilometrin marssin korventavassa helteessä.

Joukot saapuivat Gandesaan samana iltana.

Tasavaltalaisten tykit murjoivat heidän asemiaan.

He pitivät ne.

Yllätyshyökkäys sai Francon raivoihinsa.

Hän kutsui avukseen Hitlerin ja Mussolinin ilmavoimat.

Espanjan sisällissota oli koekenttä natsilentäjille -

ja uusille konemalleille kuten Stuka-syöksypommittajille.

Tasavaltalaisten saamat aseet olivat usein vanhanaikaisia ja viallisia -

kuten ilmatorjunta-ammukset.

Komentajat tiesivät asiasta, mutta vaikenivat siitä.

Tasavallan venäläiskoneiden matka Valencian lentokentiltä vei viikon.

Siihen mennessä suurin vahinko oli jo tapahtunut.

Ebron ylittävät sillat pommitettiin -

tai vesi huuhtoi ne mennessään, kun Franco käski avata yläjuoksun padot.

Tasavaltalaisten riveissä taistelutahto heikkeni ratkaisevasti.

Gandesasta takaisin lyödyt joukot määrättiin ryhmittymään etelämmäs.

Monet antoivat periksi, ja heidät ammuttiin saman tien.

Jopa kiväärin hukkaamisesta seurasi kuolemanrangaistus.

Linjojen takana tilanne oli aivan yhtä hirveä.

Pahan mies- ja sotatarvikepulan takia -

hallitus otti alueen teollisuuden komentoonsa -

ja laittoi naiset valmistamaan ammuksia.

Tehtaiden ja niiden työntekijöiden keskitetty hallinto -

ärsytti itsenäisiä, separatistisia johtajia.

Katalonialaiset ja baskit jättivät tasavallan.

Francolla ei näitä ongelmia ollut.

Kaikki kansallismieliset joukot olivat hänen komennossaan.

Hän pystyi reagoimaan nopeasti ja vaihtoi usein taktiikkaa ja kohteita.

Elokuussa 1938 hän irrottautui Valencian ja Barcelonan rintamilta -

ottaakseen Ebron rintaman henkilökohtaiseen komentoonsa.

Hän pyrki tuhoamaan tasavaltalaisten armeijan täydellisesti.

Seuraavien kolmen kuukauden aikana hän hävitti järjestelmällisesti -

kaikki vastarintapesäkkeet.

Nopea ja helppo voitto Ebron rintaman pohjoisosissa -

löi hajalle tasavaltalaisten puolustuksen.

Mutta sen jälkeen taistelusta tuli helvetillinen koettelemus -

kuivassa ja auringon kärventämässä tomumaljassa.

Tasavaltalaiset torjuivat voimakkaita hyökkäyksiä -

ilman sellaisia välttämättömyyksiä kuin ruokaa tai vettä.

Tuhansia sotilaita kuoli ja vielä useampia vammautui.

Koehenkilöitä uusille hoitotoimenpiteille oli runsaasti.

Espanjan sisällissodan teurastus johti lääketieteelliseen läpimurtoon.

Haavoittuneille tehtiin historian ensimmäiset hätäverensiirrot.

Makaaberilla Ebron rintamalla -

kumpikin puoli menetti runsaasti miehiä ja kalustoa.

Mussolini hermostui jälleen generalissimukseen.

Hän sanoi: "Tämä mies ei osaa sotia. Tai sitten hän ei halua voittaa."

Franco noudatti kuitenkin harkittua strategiaa:

hän tuhosi vihollisen hitaasti ja järjestelmällisesti.

Tasavalta oli varaton ja miltei lopussa.

Syyskuussa 1938 pääministeri Negrín -

julisti, että Kansainväliset prikaatit vedettäisiin etulinjasta -

toivoen Hitlerin ja Mussolinin vetävän pois omat joukkonsa.

Vapaaehtoisia kunnioitettiin jäähyväisparaatilla Barcelonassa.

Yli 16 000 heistä jäi Espanjaan, kadonneina tai kaatuneina.

Vetäytymisestä ei ollut tasavallalle lainkaan hyötyä.

Franco ei tehnyt mitään myönnytyksiä.

Viime hetken apua ei ollut tulossa myöskään -

interventioista pidättyviltä Britannialta ja Ranskalta.

Ne pyrkivät estämään konfliktin laajenemisen lepyttelemällä Hitleriä.

Münchenin konferenssissa vuonna 1938 ne hyväksyivät muodollisesti -

Hitlerin osittaisen T&#353ekkoslovakian miehityksen.

Jopa Stalin arkaili ja perääntyi.

Eristetty tasavalta oli tuomittu.

Akselivaltojen koneet tukivat edelleen Francoa -

joka saavutti ilmaherruuden Ebron yllä.

Yli neljän kuukauden kuluttavien taistelujen jälkeen -

tasavaltalaisten joukot olivat lopussa.

Franco käynnisti viimeisen vastahyökkäyksensä.

Saksalaiset 88 millin ilmatorjuntatykit -

osoittautuivat hyvin tehokkaiksi myös maataisteluissa.

Tätä taktiikkaa natsit käyttivät myöhemmin itse.

Tasavallan tankit räjäytettiin kappaleiksi.

Se menetti kaikki valtaamansa alueet.

Uhrien kokonaismäärä oli hirvittävä:

30 000 kuoli ja lähes 100 000 haavoittui -

lopulta turhassa taistelussa Ebron varren kuivista joutomaista.

Vuoden 1938 lähestyessä loppuaan -

Francon joukot valmistautuivat antamaan lopullisen tyrmäysiskun.

Vain joitakin päiviä Ebro-joen voiton jälkeen -

diktaattori komensi valtavan yli 300 000 miehen armeijan -

viimeiseen hyökkäykseen tasavallan Kataloniassa olevia rippeitä vastaan.

Jouluaattona 1938 Francon armeija hyökkäsi kahdella rintamalla:

pohjoisessa Segre-joen yli sekä etelässä Ebron yli.

Kolmen viikon päästä joukot saavuttivat Tarragonan -

viimeisen suuren rannikkokaupungin ennen Barcelonaa -

missä tasavallan hallitus istui.

Franco kehotti radiossa kansanarmeijaa antautumaan.

Hän sanoi: "Teillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta."

"Teidät on lyöty täydellisesti. Asemanne heikkenee päivä päivältä."

Hallitus määräsi asukkaat aseisiin pelastaakseen Barcelonan.

Pääministeri Negrín oli lentänyt salaa Pariisiin -

pyytääkseen Ranskalta ja USA:lta -

yli 100 000 kivääriä ja konekivääriä, joita kaupungin puolustus tarvitsi.

Apua ei tullut.

Venäläisten asetoimitukset estettiin.

Tappio oli väistämätön.

Kaupunki toisensa perään antautui eteneville kansallismielisille.

Francon joukot marssivat viimein Barcelonaan tammikuun lopulla 1939.

Niitä johti hänen ansioitunein ja kyvykkäin komentajansa -

kenraali Juan Yagüe.

Kansallismielisten tukijat -

jotka olivat kätkeneet tunteensa kaksi ja puoli vuotta -

tulivat toivottamaan heidät tervetulleeksi.

Tasavallan romahtaessa hallituksen ministerit -

olivat jättäneet paikkansa jo päiviä aiemmin -

ja paenneet pohjoisempiin kaupunkeihin.

Barcelona oli pitkälti raunioina ja sen esikaupungit autioituneet.

Tietäen, mikä heitä odottaisi Francon armottomien sotilaiden käsissä -

kauhuissaan olevat siviilit pakenivat henkensä edestä kohti Ranskan rajaa.

Monet kaupunkiin jääneet saivat maksaa siitä hengellään.

Voittajien kiittäessä Jumalaa ulkoilmamessussa -

lyötyjä vastustajia surmattiin.

10 000 ihmistä tapettiin viitenä valtausta seuranneena päivänä.

Vangitsemiset ja teloitukset olivat vasta alkaneet.

Kansallismielisten joukot etenivät kauemmas pohjoiseen.

Girona vallattiin ilman taistelua.

GIRONA

Francon joukot kannoillaan -

tasavallan virkamiehet ja työläiset perheineen -

liittyivät joukkopakoon kohti Ranskan rajaa.

Helmikuun lopulla 1939 tasavalta menetti pitkäaikaisimman johtajansa -

kun virkaansa vuonna 1936 valittu presidentti Manuel Azaña erosi.

Samana päivänä Britannia ja Ranska tunnustivat Francon hallituksen.

Pakolaisten aalto hyökyi Ranskan rajalle.

Häkeltyneet rajavartijat sulkivat rajan -

kunnes väkijoukon suuruus pakotti avaamaan portit naisille ja lapsille.

Lopulta myös miehet päästettiin läpi.

Puolisen miljoonaa pääsi melko hyvään turvaan pakolaisleireille.

Ainakin 60 000 jäi loukkuun ja joutui kansallismielisten käsiin.

Ilman toimivaa keskushallintoakin -

tasavaltalaisten viimeiset alueet pitivät puoliaan.

Mutta yksimielisyyttä suhtautumisesta tulevaan tappioon ei saavutettu.

Syttyi valtataistelu -

kun konservatiivinen eversti Segismundo Casado -

aloitti kumouksen kommunistien syrjäyttämiseksi.

Hän uskoi, että Francon kanssa voitaisiin päästä sopimukseen.

Se oli tietenkin haaveilua.

Franco torjui kaikki sopimukset.

Uuden lain nojalla kaikkia tasavallan tukijoita rangaistiin.

Vankilat täyttyivät. Teloituskomppanioilla piti kiirettä.

Tasavallan pääministeri Juan Negrín lähti hallituksineen maanpakoon.

Franco käski käynnistää hyökkäyksen kaikilla rintamilla.

Kaikki vastarinta tuli pyyhkäistä olemattomiin.

Hänen joukkonsa kohdistivat voimansa pääkaupunkiin -

joka oli urhoollisesti torjunut -

lukemattomia hyökkäyksiä, pommituksia ja piirityksiä.

28. maaliskuuta 1939 Francon joukot marssivat viimein Madridiin.

Kaupunki oli tehnyt vastarintaa vuoden 1936 marraskuusta saakka.

Yli kaksi ja puoli vuotta myöhemmin -

uupunut, nälkäinen ja lannistunut väestö antoi viimeinkin periksi.

Falangin taistelijat miehittivät julkiset rakennukset.

Sen tukijat ja ne, joiden henki riippui tuen osoittamisesta -

tervehtivät heitä kaduilta.

Franco antoi viimeisen sotakatsauksensa 1. huhtikuuta.

Siinä luki: "Tänään kun punainen armeija on saatu riisuttua aseista -

joukkomme ovat saavuttaneet viimeiset sotilaalliset tavoitteensa."

"Sota on ohi."

Franco valitsi häntä päättäväisesti uhmanneen kaupungin -

suurellisen voitonparaatin näyttämöksi.

Valtava koroke ja majesteettinen riemukaari -

oli kasattu hätäisesti pahvista ja puusta.

Francon nousu oli ollut vaikuttava.

Hän oli epäröinyt viime hetkeen -

ennen kuin liittyi kapinaan vuoden 1936 kesällä.

Kolme vuotta myöhemmin hän oli maan korkein johtaja.

Francon vastustajille hänen valtakautensa merkitsi terroria -

joka jatkui vielä kauan sodan päättymisen jälkeen.

Kunniapaikan paraatissa saivat liittolaiset Saksa ja Italia -

joiden lentokoneet, tankit ja tykit -

olivat tuhonneet ja kauhistuttaneet lukuisia sotilaita ja siviileitä.

Hitlerin ja Mussolinin valtakaudella Franco säilytti suhteensa heihin.

Espanjalainen vapaaehtoisdivisioona jopa taisteli Venäjän rintamalla.

Mutta kun sotaonni kääntyi -

Franco otti etäisyyttä muihin fasistisiin diktaattoreihin.

Hänen syvä kommunismivihansa ei kuitenkaan muuttunut miksikään.

Se piti hänet hyvissä väleissä länsivaltoihin kylmän sodan aikana.

Franco loi itsestään kuvan mukavana perheenisänä.

Hän oli kuitenkin yhä sama ihminen, joka järkytti natsien lähettilästä -

määräämällä kylmästi naisia teloitettavaksi -

ennen kuin jatkoi lounastaan.

Generalissimus pysyi vallassa kuolemaansa saakka.

Hänen valtakautensa kesti lähes 40 vuotta -

eräästä vuoden 1936 heinäkuun yöstä -

kun ensimmäiset virkamiehet ja työläiset teurastettiin -

kaappauksessa, joka lopulta nosti hänet valtaan.

Siitä alkoi valtava tragedia, joka tuntuu tänäkin päivänä.

Sisällissodassa kuoli 300 000 ihmistä.

Puoli miljoonaa joutui vankilaan tai keskitysleirille.

Lisäksi toiset puoli miljoonaa lähti maanpakoon.

Nämä vangitsevat, riipaisevat kuvat -

todistavat inhimillisestä katastrofista -

usein kätketystä ja haudatusta historiasta -

joka on nyt herätetty henkiin elävin värein.

Franco kuoli vuonna 1975.

Hämmästyttävää kyllä, kaksi vuotta myöhemmin maassa oli demokratia.

Menneisyys jäi taakse, tavallaan.

Vielä tänä päivänäkään espanjalaiset eivät mielellään puhu menneistä.

He eivät halua avata vanhoja haavoja.

Sisällissotaan liittyy erityinen kauhu -

joka säilyy vaiettunakin halki vuosikymmenten.

Suomennos: Juhana Korhonen www.btistudios.fi