Original subtitles

Säveltäjä-runoilija Leonard Cohenia inspiroinut nainen on kuolemassa.

Cohen kirjoitti So Long, Mariannen ja Bird on a Wiren -

rakastajalleen ja muusalleen Marianne Ihlenille. He erosivat.

Kun Marianne sairastui leukemiaan -

läheinen ystävä Jan Christian Mollestad otti yhteyttä Coheniin.

Kahden tunnin päästä tuli vastaus, jonka Jan luki Mariannelle.

"Rakas Marianne."

"Olen vain vähän perässäsi. Tarpeeksi lähellä tarttumaan käteen."

"En ole ikinä unohtanut rakkauttasi ja kauneuttasi."

"Sinä tiedät sen. Minun ei tarvitse enää sanoa sitä."

"Turvallista matkaa, vanha ystävä. Nähdään myöhemmin."

"Loputonta rakkautta ja kiitollisuutta. Sinun Leonardisi."

Kirjoitin tämän Mariannelle.

Toivottavasti hän on täällä. Ehkä hän on.

Toivottavasti hän on täällä. Marianne.

Tämä laulu on nimeltään So Long, Marianne.

Eräs tyttö nimeltään Marianne, jonka tunnen hyvin -

sanoi minulle, kun olin laulanut sen... Hän on norjalainen.

"Onneksi tuota laulua ei kirjoitettu minulle", hän sanoi.

"Aha?" minä sanoin.

"Niin, koska minä olen Marianne."

Tässä on Marianne kuvattuna Hydran saarella 60-luvun alussa.

Hän sanoi, että So Long, Marianne oli alun perin Come On, Marianne.

Se ei kuulunut hänen lempilauluihinsa.

Hän sanoi, ettei se tarkoittanut alun perin hyvästejä.

Se enteili lopulta Mariannen ja Leonardin suhteen loppua.

Tässä on pikku-Axel, Mariannen 7-vuotias poika.

Näyttää hummerilta. - Sillä voi avata vaikka mitä.

Silloin elettiin 60-lukua, avoimen rakkauden aikaa.

Se koski myös Leonardia ja Mariannea.

Minä olin hukassa oleva 20-vuotias ja vierailulla Hydralla.

Mariannesta tuli ystäväni.

Hetken ajan olin yksi hänen rakastajistaan.

Hän kannusti minua seuraamaan unelmia.

Hän soitti minulle Leonardin lauluja Kreikan tähtien alla.

Hänen hymynsä ja intonsa olivat ainutlaatuisia.

Olin aivan päihtynyt heidän suhteensa kauneudesta.

Eräänä päivänä minä lähdin. Voitin palkinnon kirjoittamastani kirjasta.

He antoivat minulle rahaa.

Menin lentokoneeseen -

ja päädyin lopulta Kreikkaan.

Nousin veneeseen. Näin tämän saaren. Se oli kaunis.

Oma kotimaani on puolet vuodesta lumen peitossa.

Näin saaren, joka hehkui kauttaaltaan.

Nousin maihin, tapasin siellä tytön ja jäin sinne.

Siellä oli silloin vain muutamia ulkomaalaisia.

Johnstonin perhe kuului keskeisiin hahmoihin.

He olivat vanhempia ja tekivät sitä, mitä me halusimme.

He saivat elantonsa kirjoittamisesta.

He olivat upeita ihmisiä.

Värikkäitä ja vieraanvaraisia.

He auttoivat minua asettumaan taloksi.

Se teki hänestä aluksi hylkiön Montrealissa.

Matka pimeyteen. Kukaan ei halunnut mennä sinne.

Muistan, että äiti kirjoitti minulle kauheita asioita Leonardista.

Leonard tunsi pimeyden ja taistelun.

Yhdestä hetkestä toiseen.

Olisi pitänyt löytää kumppani.

Mennä naimisiin. Asua kotiseudulla Westmountissa.

He kaikki jäivät Westmountiin.

Me lähdimme.

Meillä oli oma tapamme olla. Löysimme omat elämämme.

Ne kulkivatkin samaan tahtiin.

Kun lähdin ensi kertaa Hydralle -

halusin tavallaan poistua asioiden luota, joita en osannut käsitellä.

Myös Leonard oli monin tavoin lähdössä pois jostain -

ja menossa jonnekin muualle. Siellä olimme me pakolaiset.

Paitsi että minä olin ainoa, joka pakeni asioita -

jotka minun piti tietenkin kohdata jossain vaiheessa.

Saanko maistaa? - Sinun pitää juoda kaikki.

Kaiken hullunmyllyn keskelle putkahtaa Leonard Cohen.

Minun piti hakea pullovettä.

Hän seisoi ovella, ja aurinko paistoi selän takaa.

Silloin ei näe kasvoja, vain ääriviivat.

Kuulin äänen, joka sanoi:

"Liittyisitkö seuraamme ulos?"

Muistan hyvin, että kun katseemme kohtasivat -

se tuntui koko kehossa. Aivan uskomatonta.

Ensimmäiset vuodet Hydralla olivat upeita. Hän vain kirjoitti.

Minä kävin ostoksilla ja hankin ruokaa.

Olin hänen kreikkalainen muusansa, joka istui jalkojen juuressa.

Hän oli luova.

Päivät olivat tavallisia. Nousimme aikaisin ylös ja söimme aamiaista.

Sitten aloin tehdä töitä. Minulle tuotiin voileipä.

Taisin käyttää spiidiä, joten en syönyt paljon.

Päivät etenivät siihen tapaan. Yritin kirjoittaa kolme sivua päivässä.

Ne vuodet olivat hyviä.

Istuimme ja makasimme auringossa. Kävelimme auringossa.

Kuuntelimme musiikkia. Uimme.

Leikimme, joimme ja keskustelimme.

Kirjoittamista ja rakastelua. Se oli aika hienoa.

Omasta mielestäni en näyttänyt kummoiselta.

En uskonut Leonardia, kun hän sanoi minua kaikkein kauneimmaksi naiseksi.

Omasta mielestäni minulla oli liian pyöreät kasvot.

Olen aina katsonut alaspäin.

Aurinko vaalensi hiuksia. Olin Kreikassa kunnon blondi.

Suurin osa oli tummia.

Laiha. Olemattomat rinnat.

Valitettavasti.

Hän oli komea. Oletko nähnyt kuvia hänestä nuorena?

Hänkään ei pitänyt itseään kummoisena.

Meillä kummallakin oli ongelmia.

Seisoimme peilin edessä ennen uloslähtöä. Mietimme, keitä olimme.

Osasimme olla kummallisia ihmisiä.

Marianne oli kaunis.

Hän ei nauttinut kauneudestaan, ennen kuin hän tapasi Leonardin.

Leonard sai hänet rakastamaan elämää.

Hän koki, että Leonard näki hänet -

ja rakasti häntä oikeasti.

Leonard sai hänet tuntemaan itsensä kauniiksi.

Mariannea ei voi ymmärtää, ellei ymmärrä -

hänen ensimmäistä aviomiestään Axelia. Axel osasi suuttua kunnolla.

Axel heitti huonekaluja ikkunasta kadulle.

En usko, että Axel löi Mariannea, mutta hän oli väkivaltainen.

Leonard tuli Mariannen elämään. Hän oli nähnyt -

miten heidän suhteensa oli hajonnut.

Leonard pelasti Mariannen. Hän omaksui ikään kuin -

auttajan roolin. Hän auttoi pikku-Axelin kanssa.

Leonard auttoi käytännön asioissa.

Leonard oli oikeastaan isä.

Pikku-Axel puhuu Leonardista edelleen positiivisena voimana.

Hän oli fiksu lapsi.

Hän oli hyvin hiljainen. Vähän ujo.

Axel ja minä juoksimme pitkin maita ja mantuja. Löysimme fossiileja.

Asuin siellä kolmen kuukauden iästä lähtien.

Juoksentelimme paljain jaloin.

Kiville kuivunut merivesi tuntui kuin jauheelta.

Kaikkialla oli kaunista.

Joka vuodenaikaan. Ympäri vuorokauden.

Tuore leipä.

En ole kokenut samaa missään muualla.

Ilmaakin pystyi koskettamaan.

Etenkin iltaisin. Se tuntui silkiltä ja sametilta.

Siellä oli paljon vapautta. Moni meni liian pitkälle.

Vaara uhkasi aina.

Olin häikäistynyt saaren kauneudesta.

En ollut ikinä tavannut yhtä monta ruskettunutta miestä ja naista -

joilla oli hauskaa keskenään. Kaikki tuntui olevan mahdollista.

Marianne antoi minulle ensimmäisen happotripin.

Hän oli saanut sen Malcomilta, Leonardin ystävältä Lontoosta.

Hän otti nämä kuvat minusta seuraavana aamuna.

En aikonut lähteä -

mutta yhtäkkiä paikalle tuli yksi Mariannen muista rakastajista.

Hyppäsin seuraavaan Ateenan-laivaan.

Olin silti innostunut Hydrasta.

Ehdotin parhaalle koulukaverilleni Rickille -

että hän pitäisi siellä tauon kiireisestä toimittajan työstä.

Rickin piti mennä kahdeksi viikoksi. Hän pysyi siellä 14 vuotta.

Menin Hydralle, kuten suosittelit, ja tunsin suurta helpotusta.

Siellä yhdistyivät paikan kauneus -

paikan yksinkertaisuus ja ympäristön aitous.

Siellä oli pieni taiteilijaryhmä, jotka olivat tavallaan pakolaisia.

Elämä oli halpaa. Leonardilla ei ollut paljon rahaa silloin.

Kun olin ensimmäistä kertaa Hydralla, siellä oli kirjoittamaton sääntö -

että ei saanut mennä istumaan Leonardin kaltaisen miehen viereen.

Sellaiset ihmiset halusivat olla siellä yksin. He kirjoittivat.

Leonard sai idean, että hänen piti lähteä Montrealiin -

katsomaan oikeaa elämää ja saamaan inspiraatiota.

Koen, että Leonardin luovuus oli hyvin haavoittuvaista.

Suurin osa elämästäni oli pakenemista.

Vaikka tilanne vaikutti hyvältä, minun piti paeta.

Se ei vaikuttanut hyvältä minusta.

Se oli itsekästä elämää. Se ei vaikuttanut sellaiselta silloin.

Se tuntui pelkältä selviytymiseltä.

Lapset kärsivät. Läheiset kärsivät.

Olin aina lähtemässä. Yritin päästä pois.

Ystäväni Irving Layton rohkaisi minua.

Hänen käytöksensä vaikutti minuun.

Hän kysyi aina: "Leonard, oletko varma, että toimit väärin?"

Se upposi minuun. Se kuulosti oikealta.

Cohenia huolettaa kriittisyyteni kanadalaisia kohtaan.

Onko se totta vai onko teillä muita huolia, herra Cohen?

Kun nousen aamulla ylös, minua mietityttää vain se -

olenko minä synnitön.

Mitä Leonard arvosti Irvingissä?

Irvingin älyä ja mielikuvitusta.

Hän koki, että Irving oli runouden suhteen aito.

Kun näin ensi kertaa Leonardin, Irving sanoi:

"Pyydän tätä nuortamiestä tulemaan..."

Hän oli 19 tai 20. Kysyin, kuka hän on.

"Hän on aito."

He kumpikin pitivät toisiaan aitoina.

Irvingillä ja Leonardilla oli vahva yhteys juutalaisuuteen.

Leonard oli aristokraattinen juutalainen. Perhe oli varakas.

He olivat hyvin juurtuneita kanadalaiseen kulttuuriin.

Leonardin suvussa oli erittäin koulutettua väkeä.

En tuntenut Leonardin isää. Hän kuoli, kun Leonard oli pieni.

Hänen äitinsä Masha oli aivan kahjo.

Masha oli ihastunut Irvingiin. En olisi yhtään yllättynyt...

Leonard ja minä naureskelimme, mahtoivatko Irving ja Masha -

mennä sänkyyn yhdessä. Irving teki sitä kaikkien kanssa.

Miksei myös Leonardin äidin kanssa?

Masha oli hyvin ihastunut Irvingiin.

Irving piti häntä hyvin kauniina, mutta kahjona.

Uskon, että suurilla kirjailijoilla -

pitää olla aivan pähkähullut äidit.

Jos se on totta, niin Leonardilla totisesti oli sellainen.

Tiedän, että rakkauteni musiikkiin tulee paljolti äidiltäni.

Hänellä oli ihana ääni.

Hän oli venäläinen ja lauloi aina kotona.

Ne melodiat koskettivat minua kovasti.

Se on vaikuttanut minuun. Hän lauloi meidän kanssamme.

Otin kitaran mukaan, kun näin ystäviä ravintolassa.

Äiti tuli paikalle, ja lauloimme koko illan.

Onko hauskaa?

Me voitetaan sisäinen taistelu!

Me pidetään juhlat käynnissä!

Me pidetään juhlat käynnissä.

Hän rakasti naisia. Aivan ehdottomasti.

Hän halusi olla oma itsensä omalla tavallaan.

Hän rakasti naisia etäältä.

Hän rakasti naisia, kun he tulivat lähelle. Hän sai naiset -

tuntemaan olonsa hyväksi. Siten hän rakasti heitä.

Siten hän rakasti heitä.

Hän ei pystynyt antamaan itseään heille.

Hän ei pystynyt antautumaan.

En ollut tyytyväinen elämääni. En tiennyt, mitä tehdä.

Olin ainoa, joka ei maalannut, kirjoittanut tai veistänyt.

Kaikki olivat taiteilijoita.

Moni ihminen tuli laivalta Hydralle.

Jacqueline Kennedy tuli sinne.

Prinsessa Margaret oli siellä.

Mitä minä olisin voinut sanoa? Lopulta sanoin -

että minä olen taiteilija. Elämä on taidetta. Minä elän.

Ei kauhean omaperäistä.

Katselin itseäni ja mietin, että minussa on kaikki pielessä.

Sääli.

Marianne tuki Leonardia, kun tällä oli vaikeuksia kirjoittaa -

Kauniit häviäjät-teos Hydralla.

Kirjoitin siellä monta kirjaa ja laulua.

Julkaisin Kauniit häviäjät-romaanin, mutta en voinut maksaa vuokraa.

Hänestä tuli aika hullu.

Vain hullu voi kirjoittaa Kauniit häviäjät.

Se oli hallusinoivaa hulluutta.

Hän istui Kreikan kuuman auringon alla.

Marianne laittoi ruokaa ja vettä koriin ja vei sen hänelle.

Hän kirjoitti kirjan kuumeessa.

Hän ei olisi voinut tehdä sitä muualla kuin Hydralla.

Leonard oli aina käyttänyt happoa. Se antoi hänelle lisää buustia.

Hän ei halunnut irtautua itsestään.

Se liittyi hengelliseen etsintään.

Hän sai yhteyden omaan hulluuteensa. Se ei onnistunut muualla.

Hän istui terassilla auringossa sekä otti happoa ja spiidiä.

Mariannen tehtävänä oli...

Hän ei hoivannut vaan piti aisoissa miestä -

joka oli lietsonut itsensä kirjoittamaan Kauniit häviäjät.

Hän kirjoitti erikoisia sivujaan auringossa, mutta hän olikin hullu.

Jotta löydän jotain, joka kiinnittää huomioni -

minun pitää tehdä loputtomia versioita.

Kokeilen aivan kaikkea.

Yritän olla välittämättä. Yritän lähestyä sitä.

Yritän saada pään sekaisin. Yritän humaltua. Yritän raitistua.

Kaikki versiot itsestäni, jotka saan hankittua -

kerään kasaan tähän työpanokseen.

Kokeilen ja teen kaikkea.

Leonardin kirja Kauniit häviäjät ilmestyi. Sitä ei juurikaan luettu.

En ymmärtänyt siitä pätkääkään.

Sen sijaan älyköt ymmärsivät siitä enemmän.

Hekin olivat silti hämmentyneitä.

Tällaista kritiikkiä sai hänen viimeisin kirjansa.

"Olen juuri lukenut Cohenin uuden kirjan ja minun pitää pestä mieleni."

"Tämä on vastenmielisin kirja, jota Kanadassa on kirjoitettu."

"Sanallista itsetyydytystä."

Kun olin saanut kirjan valmiiksi, ajattelin siirtyä musiikin pariin.

En tullut toimeen kirjailijana.

Oli vaikeaa ruokkia nälkäiset suut, mikä minun oli pakko tehdä.

Palasin Amerikkaan. En tiennyt, mitä oli tapahtunut New Yorkissa -

ja folkmusiikissa.

En tiennyt mitään Phil Ochsista, Dylanista enkä Joan Baezista.

Leonard löysi minut. Hän tuli asuntooni -

ja joimme kahvia.

Hän sanoi, ettei hän osaa laulaa eikä soittaa kitaraa.

Hän ei tiennyt, oliko hän tehnyt laulun. Sitten hän lauloi...

"Leonard, tuo on laulu!"

Halusin nauhoittaa sen välittömästi.

Nauhoitin sen heti. Meistä tuli ystäviä.

Hän teki selväksi, ettei hän halunnut laulaa julkisesti.

Sitten kului vuosi. Suzannesta oli tullut iso hitti.

Järjestin ison hyväntekeväisyys- keräyksen New Yorkissa.

Pyytelin häntä tulemaan mukaan.

Halusin, että hän laulaa Suzannen.

Kaikki halusivat kuulla hänen laulavan.

Hän sanoi, että hänellä on kauhea ääni. Minä olin eri mieltä.

Hän tuli lavalle ja alkoi laulaa.

Näin, miten hän vapisi, kun hän piteli kitaraa.

Kesken laulun hän alkoi nyyhkyttää.

Hän käveli pois lavalta. Hän pelkäsi kuollakseen.

Häneen iski aivan järkyttävä ramppikuume.

Hän poistui lavalta. Sanoin, ettei se käy päinsä.

Tarjouduin menemään lavalle hänen seurakseen.

Voisimme esittää laulun yhdessä. Hän suostui siihen.

Yleisö vain taputti ja huuteli.

He olivat saaneet maistiaisen.

He kuulivat hänen laulunsa ja he tiesivät.

Menimme lavalle. Kun olimme laulaneet laulun loppuun -

hän oli tajunnut, miten maagisesti hän esiintyi.

Saanen esitellä: Leonard Cohen.

Se oli yksi tärkeimmistä hetkistä kummankin elämässä.

Siitä se sitten lähti. Hän teki sopimuksen Columbian kanssa.

Hän levytti siellä koko elämänsä ajan.

Hän halusi aina rapakon taakse. Hän haki inspiraatiota -

ja hän halusi tuntea itsensä kurjaksi.

Meillä ei ollut varaa matkustaa yhdessä.

Olin paljon yksin Hydralla.

Lopulta en enää halunnut olla yksin. Se oli minusta tylsää.

Pian sen jälkeen sain sähkeen.

"On talo. Tarvitsen vain naiseni ja hänen poikansa."

"Rakkaudella Leonard."

Niin se meni. Sitten muutin pois maasta.

Muistan, kun hän tuli lentokentälle.

Hänellä oli kaksi painavaa kapsäkkiä kummassakin kädessä.

Hän ei pystynyt vilkuttamaan. Hän ei jaksanut nostaa matkalaukkuja.

Hän ei halunnut laskea niitä.

Hän vilkutti jalallaan. Muistan sen erittäin selvästi.

Se oli virhe.

Hän sanoi ne kuuluisat sanat.

"Haluan, että naiseni ja lapseni tulevat Montrealiin."

Se kuulosti upealta. Heti kun hän oli sanonut sen -

hän ei enää tarvinnut sitä. Hän vain halusi sanoa sen.

Marianne, joka oli hyvin rakastunut Leonardiin -

tuli yhdessä pikku-Axelin kanssa. Käytimme pojasta sitä nimeä.

Se oli katastrofi. Hyvin onnetonta aikaa.

Axel asui meidän luonamme. Hänellä oli tapana ottaa lyijykynä -

ja kirjoittaa nimensä asuntomme joka seinälle.

Axel, Axel, Axel. Se oli onnetonta aikaa.

Runoilijoista ei ole hyviksi aviomiehiksi.

Tunnetteko runoilijaa, joka on ollut suurenmoinen aviomies?

Tai elokuvantekijää? Tai taiteilijaa?

Heitä ei voi omistaa. Edes pienen palan verran.

He ovat häilyviä olentoja.

He ovat naimisissa muusiensa kanssa.

Kuulostaa mahtailevalta, mutta se on totta.

Ironia piilee siinä, että sellainen mies -

on mies, jonka kaikki naiset haluavat.

Mutta eivät saa.

Marianne tuli luokseni ja sanoi -

että he olivat todella onnellisia Hydralla.

He kävelivät rannalla.

He uivat alasti ja joivat retsinaa. He olivat hyvin onnellisia.

Sitten Leonard sanoi Mariannelle, että hän matkustaa New Yorkiin -

ja esittää laulujaan Judy Collinsille. Ne nauhoitettiin.

Marianne kertoi minulle, että pilasin hänen elämänsä.

Unelmaelämä Hydralla keskeytyi -

kun Leonard löysi itsensä laulajana.

Otin tämän kuvan Mariannesta syksyllä 1968 -

kun hän tuli Britanniaan ja otti yhteyttä minuun.

Hän halusi laittaa Axelin sisä- oppilaitokseen. Hän tarvitsi kyydin.

Ajoimme Suffolkiin A. S. Neillin Summerhill-kouluun -

jossa lasten ei tarvinnut mennä tunneille, jos he eivät halunneet.

Axel oli kahdeksan. Hän oli poissa tolaltaan, kun ajoimme pois.

Axel kirjoitti melkein päivittäin Mariannelle.

Rakastan sinua. Hei Marianne. Milloin tulet? Kauhea ikävä.

RAKASTAN SINUA

Marianneakin itketti, mutta hän uskoi, että se teki pojalle hyvää.

Marianne matkusteli paljon.

Marianne tuli hetkeksi asumaan luokseni vallattuun taloon.

Siellä hän otti tämän kuvan.

Hän tutustutti minut protestiliikkeeseen.

Taiteilijat käyttivät taidettaan saavuttamaan upeita asioita.

Hänellä oli läheiset välit laulaja Julie Felixiin -

joka oli myös Leonardin ystävä. Marianne toimi Julien muusana.

Marianne uskaltautui kirjoittamaan omia laulujaan.

Julie ja Leonard tapasivat Hydralla, ennen kuin heistä tuli laulajia.

Olen iloinen ja ylpeä, että saan esitellä hänet brittiyleisölle.

Kirjailija, runoilija ja lauluntekijä.

Ystävä, joka sanoo olevansa muukalainen.

Hyvät naiset ja herrat: Leonard Cohen.

Leonard etsi aina. Hänestä tuntui, ettei hän kuulu mihinkään.

Myös parisuhteessa. Hänellä oli pisin suhde Marianneen.

Sen jälkeen hän siirtyi suhteesta toiseen.

Laulun loppupuolella hänellä oli kyynel silmässä.

Hän oli tunteellinen mies.

Heillä oli silloin jo jonkin verran ongelmia.

Marianne ja minä olimme paljon yhdessä. Olimme läheisiä.

Kävimme yhdessä parilla matkalla. Hänhän oli muusa.

Ensimmäinen kirjoittamani laulu oli Windy Morning.

Hän opasti minut sen läpi.

Hän oli upea muusa.

Ehdottomasti. Uskon, että Leonard kunnioitti sitä.

Hän sanoi, että Marianne oli muusa, kun hän puhui tästä.

Marianne oli kannustava.

Hän oli kovin huolehtivainen.

Se on... naisen voima.

Kyky huolehtia ja rakastaa.

Ja rohkaista. Sitä maailma tarvitsee.

Siksi minusta on hienoa, että olemme pääsemässä naisten aikakauteen.

Leonard oli suuri feministi.

Hän sanoi minulle kerran -

että hän ei malta odottaa sitä, kun naiset nousevat valtaan.

Se oli kiva kuulla.

Leonardin kuvakieli tuli runoilijoilta.

Shakespearelta, Keatsilta, Marlowelta.

Löysin hänen kitaransoitostaan jotain, mitä voisin rikastuttaa.

En halunnut tehdä sitä instrumenteilla -

vaan naisten äänillä.

Moni hänen teksteistään käsitteli suhteita naisiin.

Hänen lauluissaan oli vahva naisen läsnäolo -

vaikka hän oli mies.

Silloisella tyttöystävälläni oli kaunis ja kuulas sopraanoääni.

Aloin pelleillä ja pyydellä häntä laulamaan -

Leonardin laulun päälle. Osa siitä kuulosti oikein mahtavalta.

Osaatko laulaa sitä?

Minä en ole mikään laulaja...

Hän lauloi vähän korkeammalta.

Hän apinoi Leonardia.

Se toi lauluun vähän särmää.

Tiettyjä asioita elämästä ja todellisuudesta -

näkyy selvästi siinä laulussa.

Mainitsit kohdan fine spider web fastening my ankle to a stone.

Muistan, kun hän kertoi erään asian.

Hän oli levynjulkistuksessa, jossa oli upeita...

Hän oli huomion keskipisteenä.

Se oli eräässä kattohuoneistossa -

jossa oli terassi.

Hän meni sinne, jotta hän pääsi pois kaiken keskeltä.

Hän sanoi hyvin vahvasti, että jos se oli osa tätä kaikkea -

hän ei tiennyt, kuinka kauan hän kestäisi.

Kun tapasin Cohenin ensi kertaa, hän oli ilkialasti.

Minulla on tietty tausta, ja mietin, että tämä on hemmetin outoa.

Kun jälkikäteen mietin vuosia, jolloin työskentelimme yhdessä...

Jos olisin ollut tarpeeksi kehittynyt siihen aikaan -

se ei olisi ollut minusta yhtään outoa.

Leonard oli hyvin itsetietoinen kehostaan.

Hän sanoi aina näin:

"Kun olemme kiertueella hotellissa, ota vaatteet pois."

"Kuljet esineiden ohi, joita sanotaan peileiksi."

"Kun kuljet peilin ohi, näet sen pienen jutun -

joka muistuttaa vatsalihastreenistä."

Leonard ui koko ajan.

Jos hotellissamme oli uima-allas, hän oli siellä.

Hän nousi aikaisin ylös, jotta hän ei törmäisi muihin.

Hän ui matkaa viideltä aamulla.

Hän ui alasti, jos hän sai luvan siihen.

En tiedä, miksi. Hän oli sellainen.

Tehän kirjoititte laulun yhdessä?

Kyllä. Chelsea Hotelin.

Menimme lennolle ja teimme laulua yhdessä.

En tiennyt, keneen hän viittasi tekstissä.

Myöhemmin kävi ilmi, että se oli Janis Joplin.

Laulussa sanotaan näin:

Muistan sinut hyvin Chelsea Hotelissa

Puhuit rohkeasti Ja suloisesti

Otit poskeen sotkuisella sängyllä Kun limusiinit odottavat kadulla

Toinen säkeistö meni alun perin näin:

Muistan sinut hyvin Chelsea Hotelissa talvella 1967

Sinä vuonna ystävistä Tuli pelkkiä homoja

Minä vaan pääsin tasoihin

Muutin New Yorkiin Leonardin takia.

Leonard asui siellä täällä. Chelsea Hotelissa.

Olin keikalla Leonardin kanssa -

kuuntelemassa upeaa Janis Joplinia.

En lähtenyt jatkoille.

Hän oli aina ollut hyvin suojelevainen. Onneksi.

Mitä minä olisin siellä tehnyt?

Mitä hän tekikään New Yorkissa ja mitä tapahtuikaan silloin -

kun olin New Yorkissa tai Hydralla -

sitä hän ei kertonut minulle.

Luulen, että se oli todella rankkaa aikaa.

Silloin Leonardilla oli erilaisia kokemuksia Janis Joplinin kanssa.

Marianne asui omassa asunnossaan pikku-Axelin kanssa.

Se on varmasti ollut hyvin outoa.

Marianne oli silti muusa.

Mielenkiintoista on se, että Marianne luki minulle sähkeitä.

Leonardilta.

Ensimmäinen sähke on tullut "Marianne Cohenille".

Ihan kuin he olisivat olleet naimisissa.

Sähkeitä kulki Hydraan. Sitten Lontooseen ja New Yorkiin.

Ensin sinä aikana, kun he ovat yhdessä.

Kauneinta on se, että kun he ovat eronneet -

Leonard lähettää edelleen rahaa.

Hän kysyy, mitä Axelille kuuluu.

Hän lähettää edelleen pieniä -

rakkaudentunnustuksia, vaikka he eivät ole yhdessä.

Leonard sanoi, että hän oli ollut masentunut jo vuosien ajan.

Leonard keksi meille mukavan jutun.

Voisimme soittaa Lontoossa Royal Albert Hallissa.

Olisimme siellä muutaman päivän -

joten voisimme jonain iltana soittaa mielisairaalassa.

Se meni minulta yli hilseen.

Minä en aikonut mennä...

En halunnut mennä.

Hän pyysi, että tulen yhden kerran.

Jos tulen yhden kerran enkä halua tulla enää uudestaan -

niin ei tarvitse tulla.

Arvatkaapa mitä?

Kun ilta oli lopulta ohi -

minua ei olisi saanut sieltä pois kirveelläkään.

Teimme monta sellaista keikkaa.

Hänellä oli vaari tai joku sellainen, joka kuoli mielisairaalassa.

Siihen on monia syitä, miksi soitin mielisairaaloissa.

Kun soittaa ihmiselle, joka on kokenut häviön...

Koin, että tämän häviön elementit vastasivat -

elementtejä, jotka loivat minun lauluni.

Siellä oli empatiaa.

Koen empatiaa näitä kokemuksia kohtaan.

Kun sanoin, että olen tulossa tänne -

minulle sanottiin, että he ovat aikamoinen sakki nuoria hulluja.

Tämä laulu kertoo tytöstä, jonka kanssa asuin kahdeksan vuotta.

Hän oli Marianne.

Asuin hänen kanssaan puolet vuodesta.

Toisen puolikkaan olin jonkun toisen kanssa.

Sitten asuin hänen kanssaan neljä kuukautta vuodessa.

Kaksi kuukautta vuodessa.

Kahdeksan vuoden jälkeen asuimme yhdessä pari viikkoa vuodessa.

Minun oli aika kirjoittaa hänelle tämä laulu.

Asumme edelleen yhdessä pari päivää vuodessa.

Se oli hetki, jota en unohda ikinä.

Eräs mies nousi ylös ja alkoi huutaa.

"Ole hiljaa! Lopeta!"

Olimme muusikkoja ja olimme tehneet monta keikkaa.

Me jatkoimme soittoa.

Tämä mies onnistui pysäyttämään meidät.

Sitten Leonard antoi hänelle puheenvuoron.

Mies sanoi: "Kuunnelkaa. Te tulette tänne."

"Teillä on kiiltävät kitarat."

"Teillä on nätit taustalaulajat."

"Haluan tietää, mitä mieltä olette minusta."

"Haluan tietää, mitä mieltä olette minusta."

Siellä ei kuulunut risahdustakaan.

Leonard kulki minun ja Charlien ohi rappuja alas.

Hän meni yleisöön ja halasi miestä kunnolla.

Hän melkein mursi miehen kylkiluut.

Halusin kantaa hänet sisään ja nielaista avaimen.

Olin mustasukkainen. Hän oli erittäin kysytty mies.

Hän antoi huomiota ja oli kohtelias.

Sellaista se on, kun ottaa vahvoja, pitkiä, tummia ja komeita miehiä.

Kaikki tytöt olivat lääpällään.

Et osaa arvata, miten pahalta se tuntui. Se pilasi monta asiaa.

Sanoisin, että melkein riistin henkeni sen takia.

Halusin vain kuolla.

Tulin katsomaan sinua konserttiin... Anteeksi?

Olemme menossa Geneveen. - Nytkö? Tänä iltanako?

Haluaisitko kuunnella? - Haluaisin.

Minulla ei ole suunnitelmia. - Eikö sinulla ole mitään paikkaa?

Ei. Onko sinulla minulle paikkaa? - On. Monta.

Vaikeaa iskeä tyttöä kameran edessä. - Mitä?

Tiettyyn aikaan havittelin naisten suosiota pakkomielteisesti.

Se ei ollut enää millään lailla järkevää toimintaa.

Siitä tuli elämäni tärkein asia. Se oli pakkomielteistä käytöstä.

Tapahtui kaikkea mielenkiintoista.

Suurin osa siitä, mitä opin itsestäni ja muista -

on peräisin pakkomielteiseltä kaudelta.

Se oli kuin pornoleffaa. Ne eivät ole romanttisia.

Keikalla oli enemmän naisia kuin miehiä.

Siellä oli joitain pariskuntia, mutta enimmäkseen naisia.

He lukivat hänen runojaan ja sitten he näkivät hänen laulavan.

He itkivät ja katsoivat häntä.

Hänellä ei ollut ongelmia naisten suhteen.

Pakko kertoa yksi hauska tarina. Kerran olin hotellin aulassa.

Hän tulee taksilla hotelliin kivan näköisen naisen kanssa.

He katoavat. Tulevat alas parin tunnin päästä.

He ottavat juotavaa aulabaarissa.

Nainen lähtee. Leonard soittaa puhelimella.

Puolen tunnin päästä hän palaa toisen naisen kanssa. He lähtevät ylös.

Tämä tapahtui yhden iltapäivän aikana.

Hänellä oli pakko olla aina joku nainen.

Hän matkusteli maailmalla. Hän tunsi naisia ja ihmisiä -

Pariisissa ja Lontoossa. Kaikkialla.

Joku oli aina puhelinsoiton päässä.

Hänellä ei ollut ongelmia sen suhteen.

Kaikilla meni hyvin silloin. Jopa minulla.

Minulla oli kova tarve naisten seuralle.

Halusin ilmaista ystävyyttä seksuaalisesti.

Olin onnekas, sillä elimme 60-lukua.

Siihen oli jatkuvasti mahdollisuuksia.

Pikkuruisen hetken ajan sosiaalihistoriassa -

miehet ja naiset tekivät paljon yhteistyötä -

juuri siinä asiassa.

Olin onnekas, että minulla oli oma tarpeeni samaan aikaan -

tämän harvinaisen uskonnollisen -

sosiaalisen tai jonkun sellaisen ilmiön kanssa.

Miehet ja naiset tai siis tytöt ja pojat tulivat yhteen -

ja saimme tyydytettyä tarpeemme.

Koin, että Bird on a Wire liittyi enemmän minuun. Olin paikalla.

Kaikki alkoi siitä -

kun Hydralle tuli uudet sähköt. Annoin hänelle kitaran.

Katsoimme ulos ikkunasta. Linnut laskeutuivat johdoille.

Hän ei ollut luonut, kirjoittanut eikä laulanut viikkoihin.

Hän oli erittäin masentunut.

Niihin aikoihin minun piti myös -

tehdä aika vaikea päätös.

Minun piti kuunnella omaa intuitiota.

Päätin, että Leonard ja minä -

emme hankkisi yhteisiä lapsia.

Marianne tuli käymään Cardiffissa, jossa olin opiskelemassa.

Pelkäsin, että hän tylsistyisi.

Marianne oli luonnostaan kiinnostunut kaikista.

Vastaanottavaisuus ja avoimuus olivat tärkeitä ominaisuuksia hänelle.

Hän ystävystyi kadun lasten kanssa. He seurasivat häntä aina.

Hän rohkaisi minua tekemään ensimmäisen elokuvani slummeista.

Koko aluetta oltiin purkamassa.

Marianne ennusti Yijingin avulla ja poltti pilveä joka päivä.

Hän puhui paljon Leonardista.

Leonardin lempileipäpaikasta Piccadillyssa.

Leonardin henkisestä etsinnästä. Skientologiasta ja ESTistä.

Mariannekin harjoitti omaa etsintää.

Leonard oli monin tavoin hänen opettajansa.

Eräänä päivänä hän pyysi minua ajamaan hänet Bathiin.

Hän sanoi, että hän odotti Leonardille lasta.

Hän oli raskaana, mutta hän tiesi, ettei Leonard halunnut lapsia.

Hän teki abortin. Jos jonkun olisi pitänyt saada Leonardin lapsi -

hän olisi ansainnut sen. Hän ei tehnyt sitä Leonardin takia.

Hän halusi samaa kuin minä.

Hän halusi... olla Leonardin kanssa.

Leonardin kanssa ei voi olla.

Siinä mielessä.

Mieluummin yksi yö Leonardin kanssa kuin koko elämä jonkun toisen kanssa.

Olisi helppoa sanoa niin, mutta se ei ole helppoa.

Olisin voinut sanoa samaa Irvingistä. Olimme yhdessä yli 20 vuotta.

Se oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Meillä oli upeita hetkiä -

mutta suurin osa ajasta oli tuskaa. - Tuskaa?

Se oli avoimen avioliiton aikaa.

Mitä hittoa se sitten olikaan. Se ei toiminut kenelläkään.

Toinen kumppani oli aina mustasukkainen -

vihainen, loukattu ja hämmentynyt.

En tunne lapsia, jotka selvisivät ehjin nahoin siitä ajasta.

Halusimme tehdä kaikkea. Vetää huumeita. Paneskella.

Lapset pyörivät perässä.

He eivät halunneet olla mukana.

Moni meistä kasvoi nopeasti aikuiseksi sillä saarella.

Siellä oli paljon happoa. Toisten juomiin pudoteltiin happoa.

Kuulin juttuja, että joillakin oli aaseja.

He ratsastivat aaseilla, jotka olivat tripillä.

Se johti ongelmiin ja tapaturmiin.

Annettiinko aaseille happoa? - Joo, ja ihmisille myös.

Joku laittoi happoa minun lasiini, kun olin 13.

En tiennyt yhtään, mitä tapahtui.

Se jätti jälkeensä uhreja.

Marianne ja monet muut naiset -

eivät hoivanneet lapsiaan tarpeeksi.

He eivät olleet tarpeeksi läsnä.

Axel joutui sen uhriksi.

Marianne kulki yhdestä rakkaudesta toiseen.

Axel ei ollut usein hänen kanssaan.

Kenen kanssa hän oli? Axel ei ollut Leonardin poika.

Hän alkoi käyttää pitkiä ja hulmuavia marokkolaiskaapuja.

Hän oli mykkä vuosikausia. Hän joutui myöhemmin laitokseen.

Minusta on surullista -

että hän on ollut suurimman osan elämästään laitoksessa.

Ne, jotka tekivät töitä Hydralla, pärjäsivät oikein hyvin.

Heitä ei ollut monta. Näin monta taiteilijaa, jotka tulivat sinne -

ja tajusivat, etteivät he pystyneet elättämään itseään luovuudellaan.

Viina, seksi ja kauniit maisemat olivat liikaa, ja he luovuttivat.

Sen sijaan Leonard... Koko ympäristö -

yhdistyi tavalla, joka hyödytti häntä ja sai hänet toimimaan.

Leonard oli menestystarina.

Se paikka ei vahingoittanut häntä.

Moni muu vaikutti poistuvan sieltä -

pysyvien vammojen kera.

Se teki pahaa avioliitoille.

Moni avioliitto ei kestänyt siellä. Ei myöskään minun vanhempieni.

KIRJAILIJA JÄTTÄÄ KREIKKALAISSAAREN

Muistan, kun Marianne kertoi Johnstonin perheen tragediasta.

Leonard oli asunut heidän luonaan vuonna 1960.

He poistuivat saarelta yhdeksän vuoden päästä.

Perhe oli lupaava ja kyvykäs.

Perhe hajosi pian sen jälkeen kun he poistuivat saarelta.

Tänään on syntymäpäiväni. Upea kotiinpaluu.

Tämä valokuva otettiin edellisenä syntymäpäivänäni saarella.

He puhuvat keskenään kreikkaa. Se tulee heiltä luonnostaan.

He ovat käyneet koulua kreikaksi kymmenen vuotta.

He poistuivat saarelta lähes pennittöminä.

Äiti tappoi itsensä parin vuoden päästä.

Isä kuoli seuraavana vuonna tuberkuloosiin -

joka aiheutui luultavasti tupakasta ja alkoholista.

Heidän lapsensa vaikuttivat loistavilta -

kauniilta, fiksuilta ja ihanilta saarella.

He kuolivat nuorina alkoholismin, itsemurhan ja huumeiden takia.

Vain yksi heistä on hengissä.

Monella lapsella, joka asui perheineen Hydralla -

on ollut vaikeaa palata oikeaan maailmaan.

Saarella vietetty aika on tuonut mukanaan masennusta.

Minä olen huomannut sen.

Joka päivä herään ja toivon, että olisin siellä.

En ole halunnut olla missään muualla kuin siellä.

Se on se paikka.

Se jää takaraivoon.

En osaa kuvailla sitä. Se on se paikka.

Kun nousee laivasta maihin, tuntuu kuin tulisi kotiin.

Se oli outo ilta. Paikalla oli 660 000 ihmistä.

Järkyttävä ilta.

Lava syttyi tuleen. Se piti sammuttaa ennen meidän esiintymistämme.

Ajattelimme häipyä. Joku voisi vaikka loukkaantua.

Leonard piti siitä. Hän pääsi tunnelmaan.

Joko sitä vangitsee yleisön tai sitten ei. Hän vangitsi.

Söin silloin Mandrax-unilääkkeitä. Lempinimeni oli Kapteeni Mandrax.

Se oli samaa lääkettä kuin Quaalude.

Olin tarpeettoman rentoutunut.

Toivottavasti hän on täällä. Marianne. Ehkä hän on täällä.

Toivottavasti hän on täällä. Marianne.

Kauanko pystyimme rakastamaan, ennen kuin piti tehdä jotain toisin?

Tiedän, että silloinen elämäntilanne -

jolloin emme pystyneet puhumaan kunnolla...

Emme päässeet puusta pitkälle.

En ymmärtänyt häntä, hän ei ymmärtänyt minua.

Leonard uppoutui tietenkin kirjoittamiseen.

Yritimme ja yritimme. Kumpikaan ei halunnut luovuttaa.

Marianne oli nainen -

joka ei häikäistynyt Leonardin tähteydestä.

Hän pysyi vahvana.

Hän tuli joskus mukaan viikoksi -

tai kymmeneksi päiväksi.

Leonardilla oli muita naisia kiertueilla.

Kun Marianne oli mukana, Leonard häipyi kuvioista.

Mariannesta huokui jotain muuta kuin Leonardin muista naisista.

Leonard halusi muodostaa vahvan siteen yleisöönsä.

Se oli aivan käsittämätöntä.

Jonain iltana lavalle tuli niin monta ihmistä -

että se oli yhtä rakkauden juhlaa.

Kasa ihmisiä rakastelemassa vaatteet päällä.

Mitä olisikaan käynyt, jos se olisi jatkunut vielä pidempään?

Olimme soittamassa Amsterdamissa.

Hän kutsui koko yleisön -

mukaamme hotelliin. He tulivat.

Noilla reissuilla vedettiin paljon happoa.

Leonardilla oli Lontoossa kaveri, jolla oli tarjolla desert dustia.

Jos kosketti neulalla kieltä -

ja siinä oli vain neulankärjellinen ainetta -

silloin oli poissa pelistä 14 tuntia.

Sieltä ei päässyt takaisin.

Kerran vedimme desert dustia 23 iltaa peräkkäin.

Soitimme Royal Albert Hallissa, Wienin oopperatalossa -

ja kaikissa hienoissa paikoissa.

En enää selviäisi yhdestä sellaisesta illasta.

Tässä on teksti.

Näin se tehdään.

Toimiiko se vielä?

Olemme pulassa, jos se toimii tai ei toimi.

Leonard sanoi aina, että meidän pitää olla tiloissa.

Me olimme tiloissa.

Sitä voisi luulla, että rankan illan jälkeen tulee krapula.

Ehei. Me olimme tiloissa päivästä toiseen.

Eräänä iltana meillä oli keikka Jerusalemissa. Homma meni puihin.

Kuunnelkaa. Jos meno ei parane -

keskeytämme konsertin. Saatte rahat takaisin.

Joinain iltoina sitä nousee ilmaan.

Toisina iltoina ei lähde lentoon.

Turha valehdella. Tänään emme ole päässeet lentoon.

Olimme takahuoneessa ja mietimme, mitä teemme.

Manageri Marty Machat yritti puhua hänelle.

Leonard oli aivan pihalla.

Mitä tarkoitat? - Hän oli ottanut LSD: tä.

Pupillit olivat aivan mustat.

Yhtäkkiä hän sanoi minulle:

"Billy, voitko tuoda partahöylän?"

Kysyin, aikooko hän viiltää kurkkunsa auki.

"En. Jos ajan parran, voin ehkä palata lavalle."

Tämä on viimeinen konsertti. Teidän pitää hoitaa tämä...

Nyt keksin. Minun pitää ajaa parta.

Ihme elämää.

Ihanaa.

Miksette sanoneet tätä?

Hän ajoi parran. Melkein kuivalla iholla.

Hän käytti vain vähän vettä.

Kasvot punoittivat, mutta hän soitti keikan loppuun.

Kokeilkaa. Tämä on ihanaa.

Hieno juttu.

Kaikki vetivät lonkalta.

Ei mitään yhtenäisyyttä.

Ajatuksena oli, että sinä iltana soittaisimme sen laulun -

paremmin kuin edellisiltana.

Seuraavana iltana soittaisimme sen paremmin kuin tänään.

Oli vain yksi ilta, jolloin minusta tuntui -

että minulla lipsui.

Minun piti ottaa kaunis sointu.

F#m7.

Se taisi olla Suzannessa.

Kun soitin sointua -

pätkähdin lavalle suoraan naamalleni.

Leonard kääntyi ja katsoi minua.

Taisi olla aika jättää lääkkeet vähemmälle.

Marianne ja minä pidimme yhteyttä 70- ja 80-luvuilla.

Lähettelimme kirjeitä ja kortteja.

Ilahduin, kun hän ehdotti yhteistyötä.

Pallottelimme eri ideoita.

Marianne huolestui yhä enemmän Axelista.

Axel oli matkustanut Intiaan ja käyttänyt liikaa huumeita.

Hän oli vihainen pikku-Axelin isälle, joka oli kannustanut häntä.

Axel asui laitoksessa Oslossa.

Marianne vietti hänen kanssaan yhä enemmän aikaa.

Marianne oli matkustellut Leonardin luokse -

ja he asuivat satunnaisesti yhdessä Hydralla.

Leonard asui osittain Montrealissa Suzanne-nimisen naisen kanssa.

Olen lukenut kolme elämäkertaa Leonardista.

Olen yllättynyt, että suhteet on jaoteltu tarkasti.

Ensin oli Marianne. Sitten se loppui. Sitten tuli Suzanne.

Oikeasti heidän aikansa menivät päällekkäin.

Leonard elätti molempia perheitä.

Leonard sanoi, että kun hän oli Mariannen ja Axelin kanssa Hydralla -

hän kuului sinne.

Kun hän oli Suzannen ja lapsen kanssa Montrealissa, hän kuului sinne.

Leonard oli hämmentynyt.

Suzanne oli paljon tunteellisempi.

14 vuotta nuorempi kuin Leonard.

Oli kaikenlaisia eri asioita -

jotka johtivat suhteen päättymiseen.

Tarvittiin Suzannen kaltainen ihminen, joka...

"Häikäilemätön" on se sana, joka tulee mieleen.

Hän teki mitä halusi, jotta hän sai sidottua Leonardin itseensä.

Hän käytti kaikkia mahdollisia keinoja.

Ja kylläpä hän...

Hän tiesi tarkasti, mitä hänen pitää tehdä ja milloin.

Ihan kuin olisi pudonnut hämähäkinverkkoon.

Hämähäkeissä on jotain kamalan kiehtovaa.

Erittäin kiehtovaa.

Leonard jäi kiinni siihen, koska se oli niin kiehtovaa.

En tiedä, mitä sen kaiken takana oli. Leonard tiesi, että...

Kuten Irving sanoi: "Katso, että toimit väärin."

Leonard toimi todellakin väärin Suzannen kanssa.

Leonard etsi elämässään niin paljon, että se syrjäytti kaiken normaalin.

Asetutaan aloilleen. Hankitaan koti ja perhe.

Leonardista tuntui aina siltä, että hän tavoitteli jotain -

mitä hän ei saavuttanut.

Hän ei varmaankaan tiennyt, mitä hän jahtasi.

Hän ei tiennyt sitä.

Se teki elämästä synkempää.

Hän eli synkkyydessä.

Hän oli joskus poissa 1,5 kuukautta. Häneen ei saatu yhteyttä.

Se oli syvää masennusta.

Olimme kiertueella Euroopassa ja Saksassa.

En ollut ikinä nähnyt yhtä monta blondia yleisössä.

Hän oli muka masentuneiden naisten runoilija.

Ihmiset nyyhkyttivät, että Leonard pelasti heidän elämänsä.

"Olin synkässä paikassa. Synkkyytesi ohjasi minut ulos sieltä."

Hän veti omaa juttuaan.

Hänellä oli tumma puku. Vakava ilme.

Hänen huumorintajunsa ei tullut esiin. Hän oli hauska heppu.

Kun hän oli lavalla, siellä oli synkkää. Yksinäistä.

Epätoivoista.

Tämä kertoo niistä, jotka uhrasivat yhden sukupolven toisen puolesta.

Halusin kehystää jokaisen laulun -

omaksi pikku teoksekseen.

Jokaisella oli oma mielentila. Käytin epätavallisia instrumentteja.

Trumpetin sordiino vei ajatukset muualle.

Erittäin jäätävät jouset.

Halusin tehdä niistä kuin pieniä elokuvia.

Meidän piti olla studiossa pari viikkoa.

Hän sanoi, että hän lähtee Hydralle.

Tekisimme levyn, kun hän palaisi.

En kuullut hänestä mitään seitsemään vuoteen.

Kävi ilmi, että Leonardin manageri Marty Machat -

oli myös Phil Spectorin manageri.

Hän oli tehnyt sopimuksen Philin ja Warner Brosin välille.

Molemmat saivat valtavan ennakkopalkkion.

Se oli ennenkuulumatonta 70-luvulla.

Marty soitti siis Leonardille ja käski häntä unohtamaan minun levyni.

Hän voisi tehdä levyn Phil Spectorin kanssa. Se menestyisi varmasti.

Siitä syntyi Death of a Ladies' Man -

joka ei ole hänen parhaita töitään.

Se tapahtui eriskummalliseen aikaan.

Minulla oli raskasta. Perheeni oli hajoamassa.

Asuin Los Angelesissa. Vieras kaupunki minulle.

Olin menettänyt otteeni perheestäni.

Työstäni ja elämästäni.

Se oli hyvin synkkää aikaa.

Hän tuli studioon. Hän oli selkeästi omalaatuinen -

mutta en tiennyt, että hän oli hullu.

Ilmapiiri oli sakeana aseista. Ne olivat pääosassa.

Musiikki oli toisarvoista.

Ystävät ja henkivartijatkin olivat aseistautuneet hampaita myöten.

Kaikki olivat kännissä. Liukastelimme luoteihin.

Hampurilaisen välissä oli revolveri.

Philiä ei pidätellyt mikään. Muistan, miten Phil -

tökkäisi aseen niskaani vasten ja sanoi -

että hän rakastaa minua. Vastasin, että sitä minä toivon.

Jos joku oli pettynyt projektiin, niin se olin minä.

Minulla ei ollut taitoa laulaa niitä lauluja.

Laulussa Memories on huikea melodia.

Sanat ovat koskettavat. Siitä tulevat mieleen kouluajat.

Eräänä päivänä Suzanne ja pikku-Adam -

joka oli yhtä vanha kuin poikani, kun minä tulin Hydralle -

seisoivat ovella.

Suzanne kysyi, milloin muutan, jotta hän voi muuttaa sinne.

Muistan, että hänen näkemisensä sai minut tuntemaan itseni -

vähän pidemmäksi, vahvemmaksi, vanhemmaksi ja viisaammaksi.

Ymmärsin jotain, kun näin hänet vauvan kanssa.

Pakkasin tavarat rauhallisesti.

Otin Axelin mukaan ja muutin pois.

Marianne päätti, että nyt riitti. Hän palasi Osloon.

Hänen äitinsä oli aina halunnut, että Marianne eläisi normaalia elämää.

Hänestä voisi tulla vaikkapa sihteeri tai vastaanottovirkailija.

Marianne päätti lopulta tehdä niin.

Hän tuli kotiin, ryhtyi sihteeriksi, meni naimisiin norjalaisen kanssa -

ja ryhtyi äitipuoleksi tämän lapsille.

Hän eli hyvin tavallista elämää.

Silloin tällöin hän matkusti Hydralle tapaamaan ystäviä.

Aivan yhtäkkiä... Olin tehnyt Songs for Rebeccan.

Sen jälkeen en kuullut Leonardista. Mietin, mitä olin tehnyt.

Sitten hän soitti ja kysyi, mitä kuului. Vuonna 1984.

"Tehdäänkö levy?"

Olin odottanut sitä soittoa.

Menimme studioon. Nauhoitimme Hallelujahin aikaisessa vaiheessa.

Hän soitti sen minulle.

Hän oli juuri ostanut pienen Casio-syntetisaattorin.

Sellaisen, jota voi soittaa yhdellä sormella.

Hän rakastui siihen ja halusi käyttää sitä. Sitä käytettiin nauhoituksessa.

Se kuulosti todella hyvältä. Tämä oli mahtava juttu.

Leonard virnisti. Jopa Marty, joka suhtautui minuun vastahakoisesti -

sanoi, että tämä meni nappiin.

Vein hänet Columbiaan. Siellä oli tulokas nimeltään Walter Yetnikoff.

Se oli Walterin ensimmäinen iso juttu. Hän ei silti pitänyt siitä.

Hän lausui: "Leonard, olet mahtava, mutta onko sinusta mihinkään?"

Hän sanoi, etteivät he julkaise sitä.

Marty sanoi myöhemmin tienneensä, että minä pilasin Leonardin uran.

"Levyä ei voi julkaista. Mikä pettymys! Miksi teit näin?"

Aiemmin Marty oli pitänyt siitä. Kysyin, mitä hän tarkoitti.

"He vihaavat sitä eivätkä julkaise sitä", hän sanoi.

Hän heitti sopimukseni juhlallisesti roskakoriin.

En ollut allekirjoittanut sitä.

Hän sanoi, etten enää tee töitä Columbialle.

Minun olisi pitänyt tehdä töitä parin muun artistin kanssa. Se oli siinä.

Aamulla luulimme, että meillä on kaikkien aikojen Cohen-levy.

Iltapäivällä minulla ei ollut enää töitä.

Se oli katastrofi. Sitten tapahtui Mount Baldyn juttu.

Se oli tärkeä vaihe Leonardin elämässä.

En nähnyt häntä. Olin ulkona levytyshommista aiemman levyn takia.

HALLELUJAH OLI LEONARDIN MENESTYIN LAULU.

SIITÄ ON NAUHOITETTU 300 ERI VERSIOTA.

Se levytys oli valtavan tärkeä. Sitä on laulettu vaikka missä.

En ole silti saanut yhtään rojalteja.

Marianne etsi jatkuvasti omaa identiteettiään -

niinä vuosina Hydralla ja muissa paikoissa.

Ensimmäinen aviomies oli kirjailija.

Toinen aviomies oli kirjailija ja laulaja.

Marianne tiesi vain, kuka hän on verrattuna heihin.

Hänen piti palata kotiin, jotta hän löysi itsensä.

Hän oli mukava ihminen. Hyvin kiltti. Reilu.

Hän kuunteli, kun hänelle puhuttiin. Harva ihminen tekee niin.

Kun muut ihmiset puhuvat toisille -

he vain odottavat, että he saavat puhua itse.

Hän oli kiinnostunut ja hän kuunteli ajatuksella.

Hän oli hyvin reilu ja kiltti ihminen.

En ollut käynyt Hydralla 40 vuoteen.

Se oli muuttunut ihmeellisestä ja halvasta paikasta -

rikkaiden leikkikentäksi.

Yksi vanhoista Hydran asukkaista on Don Lowe -

joka asuu tässä talossa ilman sähköä tai vettä.

Don käyttää mieluiten kynttilöitä, ja hänellä on kaivo.

Marianne esitteli minut Donille vuonna 1968.

Sen jälkeen Don on julkaissut yli 30 kirjaa.

Siinähän sinä olet.

Don on asunut Hydralla 60 vuotta.

Hän ei ole poistunut saarelta 25 vuoteen.

Tein tämän. En halunnut olla ilman asuinpaikkaa.

Onpa täällä hienoa. - Eikö olekin?

Onko lapsesi tehnyt tuon? - Ei vaan minä.

Vai niin. Onpa hieno.

Tämä on minulle kuin paratiisi.

Täällä voi laittaa ruokaa ja kirjoittaa kirjan.

Täältä näkyy merelle.

Marianne aikoi asua tuolla. Tuossa talossa.

Missä? - Tuolla. Se näkyy tänne.

Marianne oli mukava. Hän pehmeni vanhemmiten.

Elämä ei ollut helppoa, kun Leonard oli pitänyt konsertin.

Se sekoitti Mariannen pään. - Aina kun...

Kun Leonardilla oli konsertti, Marianne sai kutsun.

Mariannea haastateltiin Norjassa.

Hän meni naimisiin herttaisen miehen kanssa.

He erosivat ja menivät uudestaan naimisiin.

Oikein herttainen norjalaismies.

Olin lopulta kovin kiintynyt Marianneen.

Emme olleet juurikaan tekemisissä, kun olimme nuorempia.

Myöhemmin meistä tuli hyvinkin läheisiä.

LEONARDIN PISIN AJANJAKSO LUOSTARISSA

Kiertueella oli hienoja hetkiä.

Matkustin ja soitin muusikoiden kanssa -

mutta en silti osannut nauttia menestyksestä -

tai kuuluisuudesta. En osannut hyödyntää sitä mitenkään.

Elämä siellä oli luonnollista hänelle -

sillä hänellä oli kova itsekuri.

Hän palveli luostarissa vuosikausia.

Hän nousi ylös kolmelta aamulla.

En tiedä, olisinko pystynyt siihen kaikkeen, mitä hän kertoi minulle.

Pienikö? Musta laukku? Ruskea laukku?

Mihin laitoin sen? Tänne.

Käsilaukku. - Onko se vielä autossa?

On. - Selvä.

Haluatko syödä jotain? - En. Odotetaan.

Roshi oli Leonardin hengellinen ohjaaja. Buddhalainen munkki.

Hän oli keskipisteenä. Ihan kuin isä ja äiti olisivat seuranneet perässä -

jos on mahdollista, että voi hairahtua kiusaukseen.

Se oli hänen tukensa.

Se paransi hänen keskittymiskykyään.

Yritän oppia jotain rakkaudesta.

Rakkaus on se toiminta -

joka tekee miehen ja naisen voiman -

ja joka liittää sen omaan sydämeen.

Se on miehen ja naisen ruumiillistuma. Taivaan ja helvetin.

Kun voi sovittaa ja yhdistää.

Mies ja nainen muuttuvat sisällöksi.

Kun omasta naisesta tulee oma sisältö.

Itsestä tulee hänen sisältönsä. Se on rakkautta.

Silloin tunnistaa, että se on tasa-arvoinen vaihto.

Jos nainen on pienempi, hän ei voi täyttää toista.

Jos on isompi kuin nainen, ei voi täyttää häntä.

Siinä pitää löytyä yhteisymmärrys. Heidän valtansa on tasa-arvoinen.

Tietenkin on erilainen voima, taika ja vahvuus.

Erilainen liike. Ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Se on yö ja päivä. Kuu ja aurinko.

Maa ja meri. Plus ja miinus. Taivas ja helvetti.

Kaikki ne vastakohdat. Ne ovat silti tasa-arvoisia.

Olen kokenut sen.

Maailmaa ei tarvitse muuttaa. Ei tarvita vallankumouksia.

6 VUODEN JÄLKEEN LEONARD POISTUI LUOSTARISTA

Kaikki tietävät jo varmasti -

mitä kävi, kun hän tuli alas vuorelta. Hänellä ei ollut rahaa.

Tämä ihminen, johon Leonard oli luottanut -

ja jonka puolesta Leonard olisi uhrautunut...

Näin hän sanoi minulle.

He kävivät yhdessä lomilla lasten kanssa.

Kelley petkutti Leonardia.

Kävi ilmi, että ystävyys -

jota Leonard piti aitona -

päättyi lopulta todella huonosti.

Rahat ovat ilmeisesti poissa.

Mitä tulee manageriin, joka on rakas ystäväni...

Pidän hänestä yhä aika lailla.

Hänen pitää maksaa minulle monta miljoonaa dollaria.

Mutta...

Hänellä ei taida olla rahaa, jota periä.

Ehkä minun pitäisi olla huolestuneempi.

En silti ole. Mitä tähän voi sanoa?

Siinä hän oli yhtäkkiä yli 70-vuotiaana.

Hänellä ei ollut yhtään rahaa.

Hän sanoi minulle, että hänen oli pakko lähteä kiertueelle -

ansaitsemaan rahaa. Hän ei tiennyt, onnistuuko se.

Siitä on pitkä aika, kun seisoin tällä lavalla Lontoossa.

Siitä on noin 15 vuotta aikaa. Olin 60-vuotias.

Nuorukainen, jolla oli hullu unelma.

Kaikki halusivat nähdä hänet. Ensin hänellä oli pieni kiertuebussi -

jossa oli kaksi ääniteknikkoa ja kolme roudaria.

Sitten hänellä oli 59 työntekijää ja oma lentokone.

Hän ansaitsi 15 miljoonaa dollaria vuosittain.

Hän oli yksi parhaista esiintyvistä taiteilijoista.

Hän nousi unohduksesta uskomattomaan tähteyteen.

LEONARD ANTOI MARIANNELLE ETURIVIN PAIKAT OSLON-KONSERTTIIN

Se oli rakkaustarina. Siinä oli 50 lukua -

joissa he eivät olleet yhdessä.

Osa hänen sydämestään kuului aina Leonardille.

Se tekee Mariannen ja Leonardin tarinasta kauniin.

Heillä oli paikka toistensa sydämissä aivan loppuun asti.

Se ei ollut katkera vaan ihana loppu.

Hyvin kaunis loppu.

Eräänä iltana sain tekstiviestin.

"Olen sairaalassa. Minä kuolen."

"Pidä huolta pikku-Axelista ja miehestäni Janista."

Hän pyysi minua kertomaan Leonardille.

Hän pyysi myös, voisinko tuoda kameran.

"Minulla on edelleen jotain sanottavaa."

Aamulla tuli ihana viesti Leonardilta Mariannelle.

"Rakas Marianne."

"Olen vain vähän perässäsi. Tarpeeksi lähellä tarttumaan käteen."

"Tämä vanha keho on luovuttanut, kuten sinunkin kehosi."

"En ole ikinä unohtanut rakkauttasi ja kauneuttasi."

"Sinä tiedät sen. Minun ei tarvitse enää sanoa sitä."

"Turvallista matkaa, vanha ystävä. Nähdään myöhemmin."

"Loputonta rakkautta ja kiitollisuutta. Sinun Leonardisi."

Se oli todella kaunista.

Hyvin kaunista.

Ehkä hän on onnekas ja hän makaa sängyssä Suzannen hierottavana.

Paha mennä sanomaan.

Se oli kaunista -

sillä tämä vanha ja sairas mies -

lähetti vanhalle ja sairaalle rakastajalleen -

viestin, jonka Marianne oli aina halunnut kuulla.

Luulen, että...

Ympyrä oli sulkeutunut. Se alkoi siitä, kun Marianne lähti Oslosta.

Hän lähti seikkailulle Axelin kanssa.

Hän tapasi Leonardin. Menetti Leonardin.

Hän tapasi Janin.

Hänellä oli ongelmia poikansa kanssa.

Kun hän sai rakkauskirjeen Leonardilta -

hän koki, että kaikki oli valmista.

Rakkauden sanat voivat saada sen aikaan.

LEONARD KUOLI KOLME KUUKAUTTA MARIANNEN JÄLKEEN

Kreikka on hyvä paikka katsella kuuta.

Voi lukea kuunvalossa. Lukea terassilla.

Voi nähdä kasvot sellaisina kuin ne olivat nuorena.

Silloin oli hyvä valo. Öljylamppuja ja kynttilöitä.

Palavat korkit, jotka kelluivat oliiviöljyssä.

En ole unohtanut sitä, mitä rakastin vanhassa elämässäni.

Se elää selkärangassani. Marianne ja lapsi.

Suopeat päivät.

Ne kulkevat selkäpiitä pitkin. Ne tulevat esiin kyynelinä.

Rukoilen, että heilläkin on helliä muistoja.

Arvokkaat muistot, jotka hylkäsin -

jotta opin tuntemaan maailmaa.

Suomennos: Marianna Lähde