Original subtitles

Howard, kerro niille, jotka eivät kuule ohjelmaasi, mitä oikein teet.

-Et soita musiikkia. -Teen rehellistä radio-ohjelmaa.

Juttelemme ihmisten kanssa ja olemme aitoja.

Se muistuttaa sinun ohjelmaasi. Täälläkään ei teeskennellä.

Täällä voi joku esitellä lintua, joka karkaa. Annamme asioiden tapahtua.

-Soitatte paljon puheluja. -Kyllä. Soitamme vihapostia lähettäneille.

Kiitos, kun järjestit aikaa vierailulle.

Saanko tulla uudestaan? Haluan vakiovieraaksi.

Eiköhän se onnistu.

NETFLIX-ALKUPERÄISSARJA

Täällä ollaan.

Kiitoksia. Olettepa ystävällisiä.

Kiitos, kun tulitte. Tervetuloa teatteriin.

Onko teillä hyvä meininki?

Kyllä minä sen vielä muutan.

Olen innoissani tästä ohjelmasta.

Taidattekin tietää, kuka on tänään vieraanani.

Tämä on kiehtovaa. Olemme väitelleet tästä koko päivän.

Kysyn teidänkin mielipidettänne. Miten luulette tämän illan sujuvan?

Kuinka monen mielestä odotettavissa on paskamyrsky?

Mennään asiaan.

Hieman sen jälkeen kun olin jäänyt eläkkeelle,

minulle soitti joku Sirius-satelliittiradiosta.

En tiedä, kuka se tyyppi oli. Ehkä joku koulupoika.

Hän sanoi: "Dave, jos haluat tehdä jotain Sirius-kanavalla,

soita minulle, niin saat oman ohjelman. Voit tehdä, mitä haluat,

milloin tahansa ja niin usein kuin haluat. Ajattele asiaa. Se olisi mahtavaa."

Vastasin hänelle epäröimättä, että jos seuraava vieraani ei olisi syntynyt,

olisin voinut harkita tarjousta.

Toivottakaa tervetulleeksi Howard Stern!

Moi, Howard.

Kuinka moni veikkasi paskamyrskyä?

Laitoin tämän vain siksi, että kuulet tänään totuuden parrastasi.

Tältä sinä näytät. Nauroit, kun tulin lavalle.

-Totta. -Näytinkö sinusta muka hyvältä?

Et. Näytit kuin... Ringling Brothersin sirkus lopetti,

mutta olet kuin jäänne niiltä ajoilta.

Olin varma, että kun aloitat ohjelman Netflixillä,

ajaisit partasi pois. Netflix varmaan odotti samaa.

Luonnossa parta ei pistä niin pahasti silmään. Eikö niin?

Mutta kun sen näkee televisiossa... -On muuten suuri kunnia olla täällä. -Kiitos, kun tulit.

Tämä on Daven ohjelma,

jossa paikalla ovat Dave, minä ja Daven parta.

Parta on paikalla. Ihmiset puhuvat siitä jatkuvasti.

Minusta sinun pitäisi ajaa se. Viitatkaa, jos olette samaa mieltä.

Näetkö? Kuka on eri mieltä?

He pitävät siitä. Siinä tapauksessa...

Oikeastaan olen kateellinen. Kerron, miksi.

Otit esiin jonkin verran kiinnostavan asian.

Miten siinä niin kävi?

Parran tarkoitus oli varmistaa, etten tekisi töitä enää koskaan.

Ajattelin, että jos kasvatan parran ja alan pitää siitä, ja niin pidänkin,

unohdan partani, koska minun ei tarvitse katsella sitä.

Tuumin, ettei kukaan järkevä ottaisi minua minkäänlaiseen työhön enää koskaan.

Netflixin väki oli niin mukavaa... Ehkä olet oikeassa.

Ehkä he luulivat, että ajan partani. Tai se poistetaan digitaalisesti.

-Karva kerrallaan. -Otetaan se pois.

Osaan samastua tilanteeseesi aurinkolasieni vuoksi.

Kun olen tv:ssä... Se ei ollut koskaan suunnitelmissani. Halusin vain radioon.

Käytän televisiossa tummia laseja,

jotta näyttäisin paremmalta ja komeammalta.

Jälkikäteen olen huomannut, ettei laseista ole ollut apua.

Istun sisällä hämärässä aurinkolasit päässä -

enkä näytä yhtään paremmalta.

Näytät nyt paremmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Riittää jo.

Mietin, onko sinulle tehty leikkauksia. Mutta se ei kuulu minulle.

Ei ole. Kuten näet, kaikki luhistuu. Naamani painuu sisään.

-Tiedätkö, kauanko olemme tunteneet? -Kuinka kauan?

Melkein kuukauden tarkkuudella vuodesta 1984.

Pitääpä laskea nopeasti, montako vuotta se tekee.

Olen hyvä matematiikassa. Lasken vuodet näin.

Nyt on vuosi 2018.

Olemme tunteneet 34 vuotta.

Paljastit vastauksen. Tarkistan, oletko oikeassa.

Kun sanot 1984, lisään siihen heti kymmenen.

Silloin olemme vuodessa 1994. Se tekee 10 vuotta.

Kun mennään vuoteen 2004, saadaan 20 vuotta.

Sitten tulee pulma.

2004 - 2014 on toiset 10 vuotta. Se tekee 30 vuotta.

Olet oikeassa. Olemme tunteneet 34 vuotta.

-Siitä... -Minusta on kiva kertoa laskelmani.

Siitä puheen ollen, ymmärräthän, että tuo vähennetään ohjelmasta?

Mutta ihan oikeasti...

Mikä tämän ohjelman lähtökohta sitten onkaan...

En edes tiedä, mitä teen täällä.

Luulin ohjelman perustuvan siihen, että valitset kuusi henkilöä.

Olen jo varmasti hauskempi kuin Obama.

-Tämä on hauskaa. -Oikeastiko?

Jos joutuisin kuuntelemaan, miten Clooney auttaa ihmisiä -

ja kaikkea sellaista sontaa, lähtisin pois. Tämä on hauskaa.

Clooneylla ja Obamalla ei ollut partaa.

Haluan sanoa sinulle pari asiaa.

Mielestäni sinä et muuttanut pelkästään komiikkaa USA:ssa -

vaan maamme koko kulttuurin.

-Enpä tiedä tuosta. -Se on ihan selvä homma.

Menipä minne tahansa, niin löytyy ihmisiä, jotka jäljittelevät sinua.

Sinun luomasi komiikka on saanut aikaan valtavan muutoksen.

Luin lapsuudestasi asioita,

jotka olivat hämmästyttäviä ja epämiellyttäviä.

Liioittelenko vai osunko oikeaan?

-Että lapsuuteni oli epämiellyttävä? -Niin.

"Kasvatettu kuin vasikka."

Minut kasvatettiin kuin vasikka.

Lapsuuteni oli hyvin hämmentävä. Isäni oli äänitarkkailijana radiossa.

Isäni piti radiokuuluttajia ja näyttelijöitä suuressa arvossa.

-Mistä vuodesta nyt puhumme? -Voi jukra.

Synnyin vuonna 1982, joten...

Puhumme 1960-luvusta, jolloin aloin ymmärtää asioista.

Kun isäni tuli töistä kotiin, hän puhui...

Hän puhui näin.

Isäni vanhemmat olivat maahanmuuttajia.

Isäni yritti puhua täydellistä englantia.

Hän puhui päivästään tähän sävyyn.

"Työskentelin tänään Vincent Gardenian kanssa."

Se ei tehnyt minun vaikutusta. Hän puhui Gardeniasta -

ja Raymond Burrista, joka oli käynyt äänittämässä radiomainoksia.

-Se oli hänelle iso juttu. -Niin oli.

Hän kertoi päivästään, eikä vaikuttanut olevan lainkaan kiinnostunut minusta.

Hän ei tiennyt minusta mitään. Joskus epäilin, muistiko hän nimeänikään.

Mutta se, miten hän arvosti näyttelijöitä ja juontajia...

Hän kunnioitti heitä.

Tajusin, että jos halusin isäni huomaavan minut, radio voisi olla keino siihen.

Halusit siis isäsi huomiota, mutta kiinnostiko radio sinua muuten?

Tiesin viisivuotiaana, että haluan radioon.

Mutten tiennyt, miten pääsisin sinne.

Isäni muistutti minua siitä koko elämäni ajan.

Sanoin varttuessani,

että minusta tulee vielä miljonääri. Isäni pillastui siitä.

"Kuinka kehtaat sanoa noin!

Et ole tehnyt koskaan töitä tai tienannut mitään.

Tienaisit ensin yhden taalan. Et osaa edes leikata ruohikkoa!"

Hän oli vihainen lapselle, joka vain unelmoi nousevansa radiotähdeksi.

-Mutta äitini sanoi minulle... -Kerro äidistäsi.

"Jos joku pääsee radioon, niin miksi se et voisi olla sinä?

-Jonkunhan se on tehtävä." -Hän oli siis hieman kannustavampi.

-Mikä oli sisaresi rooli tässä kaikessa? -En muista. Olin tosi kova narsisti.

Minulla oli musta vyö narsismissa.

Halusin huomiota niin kovasti, etten muista siskoni olleen kotona.

Ja tämä on ihan totta. Tein elämästäni elokuvan Private Parts.

Kiitos.

Se todistaa, että olen narsisti. Sisareni ei ole mukana elokuvassa.

Hän tuli ensi-iltaan. Sisareni on todella suloinen.

Hän ei ole lainkaan kateellinen. Hän ei tahtonut viihdealalle.

Mutta hänestä oli outoa, ettei hän ollut lainkaan elokuvassa.

-"En muista sinua." -Se ei tehnyt vaikutusta.

-Suhde vanhempiisi... -On mahtava.

Aistin sen, kun kuuntelin ohjelmaasi.

Kun juttelit äitisi kanssa, vahva yhteytenne kävi ilmi.

Muistan tosin senkin, kun kysyit äidiltäsi -

erilaisista seksiasennoista.

Tuumin, että suhteenne on oltava luja -

tai ette muuten voisi keskustella sellaisesta.

Äitini ymmärsi, mikä oli shtick.

Se on jiddishiä. Shtick on ok. Seksistä voi puhua.

Tiesin, että voisimme puhua siitä.

Kerran minä... En taida edes kertoa, mistä oli kyse.

-Tiedän, mitä tarkoitat. -Suututin äitini ihan kunnolla.

Se ei liittynyt seksiin. Tein julman tempun,

sillä tiesin hänen heikon kohtansa, ja käsittelin sitä suorassa lähetyksessä.

Hän soitti minulle itkien. Niin kävi vain kerran. Se sattui. Tein virheen.

Mutta useimmiten pystyimme puhumaan ilman rajoitteita.

Jos aloittaisin... Tiedän, mitä tarkoitat.

Pojan ei pitäisi kuulla, mitä tuhmuuksia äiti on puuhaillut.

Mutta sinä kysyit häneltä, oliko hän tehnyt sitä.

Siis anaaliseksiä.

Hyvää yötä!

Entä sitten?

Eikö joka pojan pitäisi puhua siitä äitinsä kanssa?

Kun kuuntelin keskusteluanne...

-Minä pyydän. -Näytät tältä.

-Ota joko tukka tai parta pois. -Tämä on peili.

Luulinkin katsovani peiliin.

-On aika nauttia elämästä. -Pane se pois.

Aloin jutella äitini kanssa ohjelmassani, koska sinä teit niin omassasi.

Olen varastanut sinulta monta juttua.

Mutta minulla ja äidilläni ei ollut koskaan tuollaista suhdetta,

mikä on ihan hyvä juttu.

Mutta mietitkö niitä asioita koskaan?

-Älä viitsi! -En usko, että...

Näin äitisi televisiossa. Hän ei varmaan tehnyt sellaista.

Hän oli kai sellainen "lihaa ja perunoita" -tyttö.

-Keskilännestä. -Onko tuo joku kiertoilmaus?

Kerroit minulle, että isäsi oli kookas mies.

Kerro se tarina.

Kerro se, kun isäsi tuli suihkusta ja millainen se tilanne oli.

Se on hieno tarina.

-Tosi hyvä. -Aurinko pimeni.

-Tosi iso. -Aivan.

Minunkin isäni oli kookas...

Riittää!

Kärsin peniskateudesta.

En tiedä asioiden aikajärjestystä, mutta sanoit, että sinua hakattiin paljon.

Onko se totta?

On. Jouduin usein tappeluihin.

Long Islandin Roosevelt oli outo kasvuympäristö.

Se opetti minulle paljon. Se muokkasi minusta sen, mikä olen.

Se oli valkoinen yhteisö. Siellä oli juutalaisia, italialaisia...

Kaupungin pinta-ala oli vain neliömaili.

Kiinteistönvälittäjät käyttivät silloin erästä kikkaa.

He yrittivät sijoittaa mustan perheen kortteliin.

Jos niin kävi, valkoiset muuttivat oitis pois.

Kävi niin, että keskellä yötä...

Meno oli oikeasti niin älytöntä.

Musta perhe muutti taloon kirjaimellisesti keskellä yötä.

Talon myynti mustille haluttiin pitää salassa naapureilta.

Kävi niin, että keskellä yötä valkoinen perhe muutti pois -

ja aamulla talossa asui jo musta perhe. Se sai valkoiset paniikkiin.

Ja useimmat heistä olivat valkoihoisia liberaaleja.

He sanoivat yhtä ja tekivät toista. "Pidän mustista veljistämme."

Pian he myivät talonsa ja muuttivat yöllä pois.

Lopulta tuosta pienestä valkoisten yhteisöstä tuli -

97-prosenttisesti mustien ja puertoricolaisten yhteisö.

Vanhempani halusivat -

jäädä asumaan sinne.

Äiti sanoi, ettemme pelkää mustaa ihoa.

"Sinä olet kotona. Minä joudun käymään koulua!"

Olin yksi koulun kolmesta valkoisesta kakarasta.

Se oli pelottavaa, sillä elimme kummallista ajanjaksoa.

Oli esimerkiksi kansalaisoikeusliike. Kun Martin Luther King ammuttiin,

äitini mustat ystävät kehottivat häntä pitämään minut kotona.

Äitini ei moiseen suostunut. "Me menemme kouluun."

Menin kouluun, ja minut hakattiin ihan paskaksi.

Saitko ystäviä siellä?

Vaikeaa se oli. Sain yhden ystävän. Alan oli kiva tyyppi.

Pelasin mielelläni shakkia. Pelasimme sitä meillä.

Olimme kävelemässä meille.

Nuorisojengi piiritti meidät ja kysyi, minne olimme menossa.

Alan sanoi: "Menen hänen luokseen." Meidät molemmat hakattiin.

Hän sai pahasti köniinsä ja sanoi, ettei voi olla enää ystäväni.

-Se oli surullista. -Menitkö sitten lukioon?

Vanhempani muuttivat. Menin lukioon ja kärsin kulttuurisokista.

Muutimme valkoisten alueelle. Se oli kauheaa.

Mustien lisäksi myös valkoiset inhosivat minua.

Ei se johtunutkaan rodusta. Minussa oli jotain vikaa.

Uskomattominta on se,

että ne valkoiset sanoivat pitävänsä mustista veljistään.

Pidin heitä tekopyhinä.

He muuttivat yöllä pois heti, kun jotain tapahtui.

Yhden mustan ihmisen takia. Olin siitä raivoissani.

Valkoihoisten valehtelu raivostutti minua.

Se oli karseaa. Mutta se oli myös tärkeä kokemus.

Miten tuo tärkeä hetki näkyy elämässäsi tällä hetkellä?

En siedä paskapuhetta keneltäkään, etenkään radiossa.

Monet sanovat asioita, joita he luulevat meidän haluavan kuulla.

Mietin usein, ovatko he tosissaan.

Kun olin radiossa, etenkin 90-luvulla,

valtio ja uskonnolliset ryhmät jahtasivat minua.

He ovat teeskentelijöitä kaikki.

Tiedän, mitä he puuhaavat kulissien takana ja mitä he ajattelevat.

Sitten he suhtautuvat tiukkapipoisesti seksiin -

ja aitoon keskusteluun radiossa.

He ovat tekopyhiä. He puhuvat asioista keskenään.

He eivät ole rehellisiä.

Tuntuu siltä, että annat kiitosta vanhemmillesi,

vaikka sinua hakattiinkin,

mutta perheelläsi oli selkärankaa jäädä aloilleen, vaikka saitkin selkäsaunoja.

Vanhemmillani oli suuri vaikutus.

He olivat joissain asioissa liberaaleja ja toisissa hyvin konservatiivisia.

Muistan, kun olin nuori ja halusin tilata Playboyn.

Se lehti oli pakko saada,

sillä siinä oli kuvia alastomista naisista. Se oli uskomatonta.

Muistan, kun sanoin äidilleni... Olin silloin 13-vuotias nuorimies.

Äiti kysyi, mitä haluaisin synttärilahjaksi.

Vastasin, että Playboyn.

Hän kääntyi ja vastasi välittömästi.

"Kuule, en ole tiukkapipo.

Mutta alaston vartalo ei ole kaksinen juttu.

Kerron yhden asian, ja saat sitten Playboysi.

Ne lehden naiset ovat friikkejä.

Kerron, miksi.

Oikeat naiset eivät näytä siltä. Se on silkkaa pötyä.

Sisaresi ja minä olemme aitoja naisia. Tältä naiset näyttävät."

Enpä tiedä. Kuunnelkaa.

Näin äitini kerran alasti. Hän oli tullut juuri suihkusta.

"Taidan pitäytyä Playboyssa."

Menit lukiosta Bostonin yliopistoon.

Oli ihme, että pääsin sinne. Se johtui siitä,

että menin yliopiston radioasemalle ja pääsin ensi kertaa radioon.

En tiennyt, miten siellä piti toimia.

Olin todella huono, ja se oli kauheaa, mutta pääsin laitteiden pariin.

Minäkin aloitin yliopiston radioasemalta. Siellä piti selvittää itse, mitä tehdään.

-Niin, koska opettajia ei ollut. -Ei.

Olisi pitänyt opiskella näyttelemistä.

Isäni toisteli sitä minulle. "Mene kesäteatteriin. Artikuloi selvästi.

Sinun pitäisi opiskella näyttelemistä."

Siinä vaiheessa...

Isäni taisi olla Dracula.

"Tervetuloa."

Ja äitisi kuulostaa yhä enemmän Howard Cosellilta.

-Niinpä. En osaa imitoida häntä. -Pääsit yliopistosta.

Sait työtarjouksen radioasemalta New Yorkista.

Briarcliff Manor, WRNW.

Sieltä tarjottiin töitä, mutta kieltäydyin,

koska pelkäsin radioesiintymistä. Mutta soitin aseman tyypille.

Sanoin: "Kieltäydyin töistä aiemmin, mutta olisiko teillä tarjolla mitään?

Tein kauhean virheen."

Mies vastasi: "Ei minulla ole oikein mitään, mutta kuule...

Pääsetkö tänne uudenvuodenpäivän aamuna?

Sinulle olisi vuoro." Otin sen.

Menin paikalle, ja tyyppi sanoi: "Yksi juttu.

Vuoro kestää aamukuudesta kymmeneen tai yhteentoista.

Teen yövuoroa New Yorkissa.

Pyydän vain, ettet herätä minua, koska olen nukkumassa.

En halua, että minut herätetään kesken unien."

Vastasin: "Ei syytä huoleen." Menin sinne. Tämä on pitkä tarina.

Menin mikrofonin taakse ja sain pian koko laitteiston jumiin.

Tehtäväni oli vain soittaa levyjä -

ja sanoa välillä: "Westchester 107,

WRNW, progressiivista musiikkia metsästä."

Siinä kaikki. Laitteet olivat jumissa.

-Progea metsästä? -Levysoitin jumitti.

Soitin ohjelmapäällikölle.

Hän sanoi antavansa minulle potkut, kun saapuisi paikalle.

Yhdessä asiassa olin hyvä. Osasin puhua johdon ympäri.

Tunnustin möhlänneeni. Sanoin, että olen hyvä ja rehellinen tyyppi -

ja että tekisin töitä koska tahansa.

Sain yhä enemmän ohjelma-aikaa, mutta olin tosi huono.

Olin samanlaisessa tilanteessa.

Olin töissä WBMD:llä Indianan Elwoodissa.

-Se oli lähellä Muncieta. -He eivät ottaneet minua.

Kun olin ensimmäisessä työvuorossani...

Minun olisi pitänyt harjoitella laitteiden käyttöä.

Selvisin ensimmäisestä vuorostani, ja se sujui ihan hyvin.

Kun lähdin pöydän äärestä, vetäisin huomaamattani kellon piuhan irti.

Odotin uutisten alkua.

Odotin ja odotin.

Sitten alettiin kysellä, mitä tapahtui. Se siitä. Minua sanottiin "hiljaisuuden kuninkaaksi".

Näin painajaisia vuosien ajan. Urani alussa soitin vain levyjä.

Ei tarvinnut osata muuta kuin siirtyä kappaleesta toiseen,

jotta biisien välillä ei ollut hiljaista. Tyhjää ei saanut jättää.

Näin painajaista, että biisi loppui.

Siinä piti kuitenkin tehdä paljon muutakin.

-Niinpä. -Kaikki piti tehdä itse.

Olin kauhea. Ja minulla oli pakkoneuroosi. Minun piti kopauttaa levyä kolmesti.

Kosketin sitä pikkurillilläni, ja aika oli loppumassa.

Tiesin, että "I Want to Hold Your Hand" kesti kolme minuuttia.

Opettelin etsimään 5-7 minuutin kappaleita.

Ohjelmassani oli pitkiä kappaleita.

Saatoin soittaa yhden puolen In-A-Gadda-Da-Vidasta.

Siten sain aikaa seuraavan levyn etsimiseen.

Kun olit silloin radiossa,

oliko New Yorkissa tai sillä seudulla ketään radiopersoonaa,

jota pidit jollakin tavalla esikuvanasi?

Esikuvani oli Bob Grant.

Bob oli vihainen konservatiivi. Hän puhui vain asiaa.

Se oli ennen Rush Limbaughia ja muita sellaisia hahmoja.

Hän oli aito. Eikä se johtunut poliittisesta suuntautumisesta -

vaan hänen asenteestaan.

Hän saattoi sanoa: "Iho umpeen. Sulje puhelin, olet idiootti!"

Hän oli teatraalinen. En ollut koskaan kuullut sellaista.

Kaikki olivat radiossa hyvin sovinnaisia, paitsi Bob.

Piti olla mukava, tai kuulijat eivät tykänneet.

Bobilla oli oma kantansa.

Silloin tajusin, ettei sillä ole väliä, tiedänkö oikeasti mitään. En ole varma, tiesikö Bob yhtään mitään. Mutta jos esitän tietäväni -

ja suhtaudun asiaan tosissani, muulla ei ole väliä.

Ja tottahan se on. Radion perusjuttuja.

-Pääsin tapaamaan häntä. -Millaista se oli?

Hänessä oli vetovoimaa. Hän oli loistava puhuja ja osasi kaiken.

Inhoan yleisön edessä puhumista. Menkää kotiin.

Pidän siitä, että olen mikin ääressä kaukana ihmisistä.

Sinä pidät yleisölle esiintymisestä.

Nautin kameralle esiintymisestä ja radiossa olemisesta.

Elävä yleisö kauhistutti minua.

Mutta nuo välineet helpottivat minua.

Mietitkö koskaan, että tekisit tätä ohjelmaa ilman yleisöä?

Se olisi ollut mielestäni kiehtova lähtökohta, sillä minusta...

Kokeillaan. Kuvitelkaa, ettette ole täällä.

Kameramies on tuossa. Onpa mukavan intiimiä.

-Howard... -Anteeksi.

Vastatakseni kysymykseesi...

-Nautitko tästä? -Valtavasti.

Minulta kysyttiin, mitä haluan tehdä.

"Tein tätä 35 vuotta. En tiedä, mitä haluan tehdä."

-"Mitä haluaisit?" -"Keskustella yleisön edessä."

-Siksi meillä on yleisö ja sinut. -Tämä on erilaista.

Entä sitten? Kyse on samasta asiasta.

Pidämme hauskaa.

Kertokaa, jos tämä menee liian vakavaksi.

Voin pukeutua Fartman-asuun viidessä minuutissa.

Tai niin kuin tein Daven ohjelmassa.

Tulin kerran Daven vanhaan ohjelmaan naiseksi pukeutuneena.

Kerron, milloin kuulin sinusta ensi kerran.

-Työskentelit Washingtonissa. -Washington D.C.:ssä.

-Tapasitko Robinin siellä? -Kyllä. Ihanan Robinin.

Tiesin, että koska minulla ei ollut yleisöä,

tarvitsin jonkun, joka osaisi puhua ja olisi rento, selväsanainen ja fiksu.

Tiesin, mitä tarvitsin, mutta mistä sellainen ihminen löytyisi?

Miten löysit hänet?

Ohjelmapäällikkö Denise Oliver tunsi Robinin Baltimoresta.

Hän soitti minulle ja sanoi: "Olet tulossa radioasemalleni.

Tiedän, että etsit työtoveria. Tunnen loistavan naisen.

Haluaisitko jutella hänen kanssaan? Katsotaan, synkkaisiko teillä."

Aloimme jäkättää toisillemme puhelimessa. Se kuulosti radio-ohjelmalta.

Se kuulosti ja tuntui hyvältä.

Päätimme kokeilla sitä. Ja se kokeilu tapahtui lähetyksessä.

Huhuttiin siitä, että olit tulossa WNBC:hen.

Se oli valtava 50 000 watin AM-asema.

Sinun piti vetää iltapäiväohjelmaa.

Puhuttiin, että olit saanut potkut Washingtonista,

koska olit soittanut lentoyhtiöön...

Lentokone oli osunut Potomacjoen siltaan.

Totta.

Kysyit lentoyhtiöltä, paljonko maksaa lippu Dullesin kentältä sillalle.

Kyllä.

-Kysyin, oliko se pelkkä menolippu. -Aivan.

Tiesimme, että jotain odottamatonta oli tulossa.

Sitä siltajuttua paisuteltiin. En oikeasti soittanut kellekään.

Ohjelmassa oli osio, jossa puhelimet soivat.

Aloin heittää läppää sillasta. Fanit tiesivät, ettei se ollut totta.

En ole niin kahjo, että kyselisin sellaista oikeasti.

Pitää tietää rajansa.

Kun menin Washingtoniin, olin päättänyt menestyä.

Olin valmis tekemään kaikkeni. Oivalsin silloin,

että minun piti ottaa vähän rennommin.

Puhuisin kaikesta, mitä mieleen juolahtaa.

Ja täysin aidosti ja rehellisesti. Sisälläni oli paljon raivoa. Päätin päästää sen ulos.

Eli päätit ammentaa päästäsi kaiken ulos -

täysin avoimesti.

Siitä saa hyvän radio-ohjelman, mutta se tuhoaa yksityiselämän.

Elämää ei enää ole. Sitä muuttuu mielipuoleksi.

Sellainen minä olin.

Saattaisin vielä olla naimisissa ensimmäisen vaimoni kanssa.

Ajattelin vain uraani. Ei niin voi tehdä ihmissuhteessa.

Kun on niin syvällä tunnelissa,

silloin ajattelee vain itseään.

Silloin on vaikea kiinnittää huomiota jopa lastensa hyvinvointiin.

Kävin saman läpi.

Välitin vain siitä, että olin televisiossa.

Suljin ulkopuolelle kaiken muun, jonka nyt tajuan muodostavan elämän.

Muutuin, kun poikani syntyi.

15 vuotta ennen poikani syntymää -

riitelin tyttöystäväni kanssa siitä, milloin perustaisimme perheen.

Sanoin, että se kaikki piti unohtaa,

koska keskityin siihen typerään televisio-ohjelmaan.

Aivan. En osannut ottaa toisia ihmisiä huomioon -

tai toimia tosielämässä.

Osasin toimia vain radiossa. Siinä olin hyvä.

Puhutaan ahdistuksesta ja pakkoneuroosista.

-Saitko niihin lääkitystä? -En.

Kävit kauan terapiassa. Auttoiko se?

Ennen kuin menin terapiaan, en tiedostanut vaivaani.

Saatoin olla tunnin tai pari vessassa valmistautumassa työpäivään.

Koskettelin esineitä. En ikinä miettinyt, miten pääsisin siitä tavasta eroon.

Minä vain hoidin sen pois alta ja menin töihin.

Se kuulostaa hullulta, mutta en tiennyt...

Nyt ymmärrän, että tuollainen käytös tarkoittaa sitä,

että yritin hallita maailmaa, jota ei voi hallita.

Sitä olettaa, että jonkun taikavoiman kautta voisi hallita asioita.

Kun tekisin niin, olisin kuuntelijatilastoissa ykkönen.

Paine oli valtava. Muistan, kun olin NBC:llä.

Yksi myyntimiehistä sanoi: "Howard, tässä on arviointisi."

"Arviointi" oli minulle sanoista pahin.

Silloin selvisi, miten paljon minulla oli kuuntelijoita.

Jos olin alueen ykkönen, en hihkunut riemusta.

Tunsin helpotusta ja mietin, miten tekisin sen uudelleen.

Mietin tuntikausia, mitä tekisin voittaakseni uudelleen.

Tiesin, että tilastot mitattiin vartin välein.

Jos sain kuuntelijoita 14 minuutista 16 minuuttiin yli tasatunnin,

se otettaisiin huomioon mittauksissa,

jolloin lukemani nousisivat räjähdysmäisesti.

Sait minuutilla puoli tuntia mittauksiin.

Yhdessä vaiheessa katsoin kelloa, ja kun se oli 14 minuuttia yli,

lauoin kaikenlaisia älyttömyyksiä saadakseni kuuntelijoita.

Minusta tuli radion Hulk.

Puhutaanpa sinusta ja viestintäkomissiosta.

-Asemille annettiin sakkoja. -Voi hyvänen aika sentään.

Paljonko niitä tuli yhteensä radiourallasi?

Se alkoi parista tonnista ja nousi sitten reiluun miljoonaan.

Yksi ensimmäisistä sakoista tuli, kun pidin lähetyksessä joulujuhlia.

Eräs mies sanoi soittavansa pianoa peniksellään.

Eihän sitä voi nähdä radiossa.

Se oli mielen teatteria. Ja minä sain siitä sakot.

Sanoin: "Eihän hän soittanut oikeasti pianoa peniksellään!"

Luin tuosta tapauksesta.

Joku nainen oli avannut radion joulun aikaan,

koska halusi kuunnella joululauluja.

Niiden sijaan hän sattui kuulemaan ohjelmasi.

Ja häneen tarttui heti lepra.

Kun kuulee sanat "penis" ja "piano", niin sehän tekee hulluksi.

Mutta se juuri oli kiehtovaa radiossa ja työssäni.

Ne olivat sanoja, ja minusta tuntui, että johdin vallankumousta.

Sokeeraava radiokuningas Howard Stern,

jota viestintäkomissio syyttää säädyttömyyksistä,

oli tänään mukana mielenosoituksessa sananvapauden puolesta.

Kun kuuntelin ohjelmaasi, minun piti lopettaa se heti alkuunsa,

koska kuulin sinun puhuvan minusta vähemmän mairittelevasti.

Ajattelin, etten kaipaa sellaista.

Tuumin, että jos kutsun sinut vieraaksi, lopetat parjaamiseni.

Ehkä pelkkä puhelu riittäisi.

Tai jos hyväksyn roolin elokuvassasi, niin lopetat rienaamisen.

Kerran joku kysyi sinulta:

"Tiedätkö, mitä Letterman sanoi ohjelmassaan?

Tai siis ennen sitä. Hän sanoi sinusta kamalia asioita."

Olit vastannut: "Niinkö? Katsotaan, miten asia on."

Kaivoit myöhäisillan katsojalukemat kaikilta 32 markkina-alueelta,

ja vertasit minun lukemiani Jay Lenon lukemiin.

Vain kostaaksesi minulle.

Mutta sitten tapahtui jotain.

Meistä tuli ystäviä, niin kuin olin aina kuvitellut.

Ja lukuisista syistä sain sinulta aidon anteeksipyynnön.

-Kyllä. -En ole varmasti ainoa.

-Mikä sen aiheutti? -Olen pyytänyt monelta anteeksi.

Kerron syyn. Olen kasvanut ihmisenä. Se on psykoterapian ansiota.

Olin aiemmin vain vihainen nuorimies.

Olin vihainen sinulle, kun olit tv:ssä ja sinulla oli yleisö.

Muuta syytä ei ollut. En voinut rakastaa tai kunnioittaa ketään.

Luulin vain olevani sellainen.

-Sitten menin psykoterapiaan. -Johtuiko se huonosta itsetunnosta?

Luulen niin. Se taisi olla itsetutkiskelun puutetta.

Psykoterapian avulla aloin hiljalleen rakastua elämään.

Opin arvostamaan hyviä asioita. Yksi niistä oli suhteeni sinuun.

Arvostin sitä, mitä olit tehnyt hyväkseni.

Olin pettänyt luottamuksesi. Minua hävetti.

Tosiasiassa pidin sinusta todella paljon.

-Entä Beth? Oliko hänellä vaikutusta? -Hän vaikutti minuun valtavasti.

En olisi voinut olla suhteessa Bethin kanssa -

ennen kuin avauduin. Olisin ollut huono aviomies. En halunnut mokata taas.

En halua piinata sinua jatkuvasti,

mutta jos palataan niihin katsojalukemiin...

En ollut puhunut sinusta mitään.

Siksi se tuntui niin pahalta.

Howard sanoi aika paljon epämiellyttäviä asioita -

minusta ja vaimostani ja... Syytä on toki minussakin.

Tämä on osa Howardin anteeksipyyntöä. Toivottavasti tämä näkyy.

Maalasin sen vaimollesi, koska minusta tuntui pahalta.

Olin sanonut pahasti. Sanoilla ei ollut minulle merkitystä.

Sanat eivät satuttaneet. Toki ne satuttavat sitä, josta puhutaan pahaa.

Mutta minulle kaikki oli vitsiä. "Eivät sanat merkitse mitään."

Äitini sanoi minulle aina niin. Uskoin häntä.

Se oli kuin...

Kun puhuin katsojaluvuistasi tai suhteestasi tai jostain,

oletin, ettet välitä.

Mutta se satutti sinua.

Mietin, miksi satutan kaveria, josta pidän ja jota ihailen.

Olit henkilö, jonka kanssa voin keskustella ja jolta voisin oppia...

En voi opettaa sinulle mitään.

Se selvisi vasta myöhemmin.

Muutos ei ole kuitenkaan vaikuttanut kuulijakuntaasi.

Sinua rakastetaan yhä. Saat koko ajan uusia kuuntelijoita.

Jotkut eivät pidä minusta enää. Kun puhuin tästä satelliittiradiossa,

jotkut pitkäaikaiset fanit sanoivat, että olin pehmennyt ja niin edelleen.

Niin ihmiset tekevät. Mutta asia on näin.

Luulen, että menestyin siksi, koska olin aina yleisölle rehellinen.

Kun puhuin pahaa sinusta, lähtökohtani oli aito.

Olin vihainen.

Nyt kun avasin itseäni uusille ideoille,

olisinko jatkanut sitä, koska joku mäntti sanoo minun muuttuneen,

vai vienkö kuulijat jonkin uuden äärelle?

Radio-ohjelma on huono, jos se ei ole jatkuvassa muutoksessa.

On muutettava asioita.

Sinun ei voisi odottaa menestyvän, jos tekisit samanlaista ohjelmaa -

kuin mennessäsi ensi kertaa New Yorkiin.

-Se olisi naurettavaa. -Ja tuntuisi oudolta.

Kuin kulkisit jonkun toisen vaatteissa.

Niin kuin olet tehnyt.

Kerro minulle satelliittiradiosta, jossa saa puhua vapaammin...

Työskentelen nyt satelliittiradio Sirius XM:llä.

Viihdyn siellä. Valtio ei voi säädellä satelliittiasemaa.

Se on maksullinen, suljettu palvelu.

Se antoi minulle aihetta ajatella koko juttu uudelleen.

Ehkä ajattelin ensiksi,

että voin hullutella siellä ilman minkäänlaisia rajoituksia.

Olin villi ja vapaa. Kun menin sinne, tajusin, ettei se toimi ollenkaan.

Hauskuus oli juuri siinä, että kaikki kielsivät minua.

Satelliittiasemalla sanottiin, että saan tehdä, mitä lystään.

"Masturboi vaikka, jos siltä tuntuu. Kunhan fanit ovat tyytyväisiä."

-Piano sisään! -Aivan.

Tuumin siis, ettei se toimi. En halunnut radioon tätä varten.

Pystyimme parempaan.

Löysin tavan kommunikoida yleisöni kanssa uudella tavalla.

Puhutaan hetki Donald Trumpista.

Olet haastatellut häntä enemmän kuin muut toimittajat.

Pidit häntä yhteen aikaan ystävänäsi. Kun hän kävi ohjelmassamme,

hän oli aina loistava vieras. Yleisöstä oli kiva nähdä häntä.

Hänen hiuksistaan ja ylipainostaan sai vitsailla.

Oliko teillä samanlainen suhde?

Donald oli malliesimerkki erinomaisesta vieraasta.

Aivan.

Minusta kuka tahansa vieras, joka kertoo ajatuksiaan, on loistava.

Kysyinpä mitä tahansa, niin hän vastasi.

Ja vieläpä avoimesti ja ajatuksen kanssa.

Jos kysyin...

Hän piti teitittelystä.

"Kertokaa, ketkä ovat naisista kauneimpia?

Jos luettelen nimiä, voitteko luetella kauneimmat?"

Hän vastasi ihan pokerinaamalla:

"Kauneimmat eivät ole näyttelijättäriä, vaan malleja ja tyttöjä,

jotka työskentelevät...

Olen nähnyt viihdealalla vain kutosia ja seiskoja."

Sanoin, että Angelina Jolie on mielestäni kaunis.

"Seiska."

"Niinkö? Miksi?"

-"Tiedätkö, kuka on kaunis?" -"Kuka?"

"Tyttäreni Ivanka. Hän on kymppi."

-Kävimme tuollaisia keskusteluja. -Voi juku.

Internet-aikana niitä voi vielä kuunnella.

Mitä mieltä olet hänestä nyt? Unohda se tyyppi, jonka tunsit.

Mitä mieltä olet hänestä maamme johtajana? Tai siis presidenttinä.

Oli aika outo tilanne,

kun Donald pyysi minua puhumaan republikaanien puoluekokouksessa.

Hän soitti minulle usein vaalikampanjamatkoiltaan.

Hän kyseli, seurasinko kampanjaa. Se huvitti minua,

koska mielestäni kampanja muistutti -

kirjan tai brändin mainostamista.

En ymmärtänyt sitä, että hän tahtoi presidentiksi.

Monet olivat samaa mieltä.

Oli kiusallista sanoa hänelle julkisesti, että kannatan Hillary Clintonia.

Olen aina kannattanut. Olin Donaldille rehellinen.

"Donald, sinäkin kannatit Hillarya."

Ja sanoin...

Pidän Donaldia ystävänäni, mutta poliittiset kantamme ovat erilaiset.

Minulla ei ollut hänen kanssaan samanlaista suhdetta kuin sinulla.

Mutta olen huolissani 14-vuotiaan poikani puolesta.

Kun hän on minun ikäiseni, millainen maailma on silloin?

Jatketaan. Kerro rakkaudestasi eläimiin.

Olen ollut aina eläinrakas,

mutta eläinten auttaminen on vaimolleni pakkomielle.

Hän näytti minulle tietä. Kun löimme hynttyyt yhteen,

hankimme bulldoggin.

Se oli upea koira. Suhteemme kukoisti,

kun rakastimme koiraa kuin omaa lastamme.

Meillä ei ole lapsia. Minulla on kolme aikuista lasta ensimmäisestä liitostani.

Aloimme tuumia, miten voisimme auttaa eläimiä.

Beth lähti mukaan North Shore Animal Leaguen toimintaan.

Keräsimme varoja,

joilla rakennettiin uusi siipi North Shore Animal Leagueen.

Eläimet saivat elää siellä vapaasti.

Turvapaikkoihin tuodut eläimet saattavat olla häkeissä vuosikausia.

Nyt ne elävät vapaasti, kunnes pääsevät uuteen kotiin.

Ne pysyvät paljon terveempinä. Sitten aloimme ottaa eläimiä kotiimme.

Meillä oli aina 20-30 kissaa.

-Pidimme niistä huolta. -Ja sitten niille etsittiin kodit.

Siitä tuli intohimomme, mutta vaimoni aloitti sen.

Mainitsit kolme tytärtäsi.

Minkä ikäisiä he ovat ja mitä he tekevät?

Tyttäreni ovat mahtavia tyyppejä.

Heistä on tullut upeita naisia, ja olen ylpeä heistä kaikista.

Nuorin tyttäreni haluaa sairaanhoitajaksi.

Hän opiskelee parhaillaan hoitoalaa.

On uskomatonta, että tyttäreni haluaa tehdä tuollaista.

Hän soitti ja sanoi:

"Isä, annoin juuri ensimmäistä kertaa pistoksen."

Se oli hienoa. Kysyin, mikä oli hänen tavoitteensa.

Hän haluaa vanhusten pariin ja auttamaan ihmisiä.

Ja nyt puhutaan lapsesta, joka olisi voinut -

olla tekemättä mitään, koska perhe on varakas.

Mutta hän haluaa kantaa kortensa kekoon. Se liikuttaa minua syvästi.

Keskimmäinen tyttäreni teki sosiaalityötä vuosikausia.

Nyt hän tekee väitöskirjaa ja meni hiljattain naimisiin.

Hän siis haluaa vielä kouluttaa itseään.

Hän on auttanut järjestelmän uhreiksi joutuneita lapsia.

Esikoisestani tulee rabbi.

Todella vaikuttavaa. Onneksi olkoon.

Olen todella ylpeä heistä.

Olitko isänä koskaan huolissasi siitä,

että sinun urasi voisi vaikuttaa tyttäriisi negatiivisesti?

Olin. Ja jälleen kerran...

Itsekkyyteni ja urakeskeisyyteni -

oli heille varmasti rankkaa.

Tyttäreni eivät ole nyt täällä, mutta he sanoisivat varmasti samaa.

Olen viettänyt aikaa tyttärieni kanssa -

ja puhunut noista vuosista ja itsekkyydestäni.

En ollut silloin aina läsnä.

He ovat puhuneet minulle suoraan, ja arvostan sitä.

Se on ollut vapauttavaa ja lähentänyt meitä.

Suosittelen sitä kaikille isille. Etenkin niille, joilla on tyttäriä.

Läheisimmät suhteet luodaan, kun he saavat ilmaista itseään -

ja kertoa tunteistaan.

Ei ole uhkaavaa, jos antaa heidän tehdä niin.

Tai siis...

Älä ota kasvatusneuvoja minulta.

Otan niitä vastaan keneltä tahansa,

sillä sain lapsen 57-vuotiaana, herra paratkoon.

Miten teillä sujuu?

En tiedä. Kysy pojaltani.

-Luetko hänelle iltasatuja? -Poikani on 14.

Lukisitko minulle iltasatuja?

Minulta kysytään tätä usein. Tein virheen,

kun roikuin liian kauan televisiossa.

Se johtui kai siitä, etteivät pomot uskaltaneet antaa minulle potkuja.

Kukaan ei uskaltanut ilmoittaa minulle.

Sinulla ei ole sitä ongelmaa. Kerro meille, mitä teet jatkossa.

En tiedä.

Minulla on kolme vuotta sopimusta jäljellä Sirius XM:n kanssa.

Teemme jänniä juttuja. Minulla on yksi unelma.

Pidän maalaamisesta ja shakista.

-Ja valokuvauksesta. -Kyllä.

Haluan viettää aikaa lasteni kanssa. Ja varsinkin vaimoni. Hän on aivan upea.

-Olen onnenpoika. -Missä lomailette?

Emme oikein missään. Olemme kotihiiriä. Lähdemme kotoa vain kävelyille.

Etkö luvannut tulla Utahiin kanssamme?

Menet kuulemma Clevelandiin katsomaan Bon Jovia.

-Dave... -Se on täältä länteen.

Utah on kivenheiton päässä Clevelandista. Se olisi mahtavaa.

On pakko sanoa...

En tiennyt, millainen tämä uusi ohjelmasi olisi.

Kun pyysit minua mukaan, olin ihan...

Ihan oikeasti.

Mietin, miksi pyysit minua. Siitä tulee kauheaa.

Mitä jos tuotan pettymyksen?

-Miltä sinusta tuntuu nyt? -Olen pilannut ohjelmasi.

Etkä ole. Onko sinulla ollut hauskaa?

-Kai tämä on ollut edes vähän hauskaa. -Enpä tiedä...

Utahissa on hauskempaa.

Ihan hyvin tämä on mennyt. Mutta jossain vaiheessa minulle sanottiin:

"Dave haluaa tehdä ohjelman Indianassa,

Ball State Universityssä, vanhassa koulussaan."

Kysyin, olitko järjiltäsi.

Se on merkki hulluudesta.

Kuvailit juuri hulluimman idean, jonka olen koskaan kuullut!

Sitä se on.

Vieraasi George Clooney kutsui minut käymään Italiassa.

-Eipä kutsunut minua. -En aio mennä.

Käytä minun kutsuani.

Tuntisin oloni vaivaantuneeksi hänen kotonaan.

Miten siellä pitäisi toimia? Entä jos haluaisin syödä omenan?

Pitääkö sitä pyytää joltakulta? En halua olla kenenkään armoilla.

"Heräsinkö liian varhain? Melusinko?"

Olen myös kuullut siellä käyneiltä,

että George tekee vieraille käytännön piloja.

-Ei sovi minulle. -Inhoan piloja.

Emme kaipaa sellaista.

Tekisi mieli sanoa hänelle: "Olet komea mutta et hauska."

Tällaisella naamalla voi olla hauska. George on kuitenkin mahtava tyyppi.

Ei hän halua minua Italiaan. Hänellä olisi tosi kurjaa.

Sinulla oli kuusi vierasta. Obama, Clooney ja minä. Keitä muita?

-Malala Yousafzai. -Hän on hauska.

Pidän hänestä.

-Ja Tina Fey. -Tina Fey on tosi hyvä.

-Kerron sinulle Malala Yousafzaista. -Kerro Malalalle terveisiä.

Älä kerro, että olin Fartman. Hän ei ymmärtäisi.

-Hän fanittaa Fartmania. -Niinkö?

-Emme muusta puhuneetkaan. -Se oli ehkä hulluin juttuni...

Tämä oli tässä.

-Joko sinulle riitti? -Howard, olet paras.

-Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. -Kiitos.

Howard Stern, arvoisa yleisö.

ETELÄINEN UTAH

Mietitte nyt: "Tuollahan on hevosia.

Miten tämä liittyy Howard Sternin haastatteluun keskellä New Yorkia?"

Olemme Utahissa. Hän on paleontologi Christa Sadler.

Kutsuin Howardinkin seuraamme,

ja hän teki kaikkensa päästäkseen tänne,

mutta hänellä ei ollut flanellipaitaa.

Olemme siis täällä Christan kanssa kahden.

Tässä on Tom ja tuo on Rocky. Kerro, missä olemme.

Nyt olemme alueella, joka poistettiin muistomerkkien suojeluohjelmasta.

Ja muistomerkki on Grand Staircase-Escalante.

En ollut kuullutkaan tästä, ennen kuin osa siitä poistettiin -

presidentin toimesta.

Nyt tämä alue ei enää kuulu kansalliseen muistomerkkiin.

Seisomme maaperällä, joka kuuluu yhä valtiolle.

Mutta tätä aluetta ei enää suojella.

Eli aasinsiltana Howard Sterniin,

tilanne on täällä sama kuin joka toisella amerikkalaisella.

Ratsastamme nyt 210-215 miljoonaa vuotta vanhan alueen halki.

-215 miljoonaa vuotta! -Se on vielä nuori.

-Niinkö? -Geologisessa mielessä kyllä.

Oikeastiko? Minulla on yhtä vanhoja solmioita. Se oli vanha vitsi.

Kuvaile minulle sitä uhkaa,

joka suojelun poistamisesta voi seurata.

Jos tästä tehdään laidunmaata,

tänne saatetaan rakentaa teitä. Niin voidaan tehdä.

Sehän on...

Keskustelu on toki tärkeää.

Mutta kysyisin kyllä tästä paikasta,

että miksi tätä ei muka voisi jättää suojeluohjelman piiriin?

Vaikka maisema ei olisikaan upea,

näitä alueita on kuitenkin suojeltava.

Ihan vain sen vuoksi, että muuten nämä katoavat nopeasti.

Haluan vielä kerrata tavoitteemme. Auringonlaskun aikaan olen ratsailla...

-Ratsastat auringonlaskuun. -Siluettina harjanteella.

-Kelpaako ratsastaminen joen varrella? -Kelpaa.

Hyvä.

-Jaksatko vielä? -Voisin tehdä tätä koko päivän.

Tämä on uskomatonta.

Haluaako joku muu ratsastaa?