Original subtitles

Nyt on mentävä.

Kiitoksia. Kiitos.

Olettepa ystävällisiä. Kiitos.

Kiitos. Tuo oli oikein vakuuttavaa.

Kiitos, kun olette paikalla. Minä olen Dave.

Kerron hieman omasta elämästäni.

Poikani on 14-vuotias.

Onko paikalla ketään, jolla on 14-vuotias lapsi?

Valitettavasti lahjoja ei ole.

Meidän piti mennä koululle toissapäivänä.

Arvatkaa, mikä oli aiheena vanhempainillassa,

johon meidät kutsuttiin 14-vuotiaan lapsemme vuoksi?

Arvatkaa, mikä se voisi olla.

-Viina! -Sähkötupakka ja some.

Sähkötupakka! Tismalleen oikein. Onneksi olkoon.

Kuka teistä poltti sähkötupakkaa jonossa?

Olet siis sähkötupakoija. Mitä höyryttelit?

-Nikotiinia. -Yritätkö lopettaa tupakoinnin vai...

Siis yrität.

Olen kuullut, että nuoret laittavat joskus ruohoakin sekaan.

Joten...

Kerron, millainen vanhempi olen. Suhtaudun asiaan niin,

että ikäni takia se on jo tulevan isäpuolen ongelma.

Menin kotiin ja kysyin Harrylta, polttaako hän sähkötupakkaa.

Hän vastasi: "En!"

Ongelma ratkaistu. Poika ei sähkötupakoi.

Taidatte tietää, kuka on vieraani.

Olen odottanut tapaavani hänet, sillä ihailen häntä suuresti.

Hänen suorituksensa ovat ällistyttäneet minua.

En tiedä toista hänen kaltaistaan.

Hän tekee minulle valtavan palveluksen,

kun saapuu tänne ilahduttamaan meitä.

Toivottakaa tervetulleeksi -

Tina Fey!

Miten voit? Kiva nähdä sinua.

Me teimme sen!

-Me teimme sen. -Hienoa.

-Miten menee? -Hyvin.

-On kiva nähdä sinua. -Samoin.

Pidän tästä teatterista todella paljon.

-Niinkö? -Kyllä.

Lapseni osallistuvat täällä joka vuosi kolmituntiseen steppinäytökseen.

-Kolme tuntia! -Esitys on tosi hyvä.

Olen aina vapaaehtoisena auttamassa takahuoneessa.

En oikein pysty auttamaan muussa.

Koska olen viihdealalla, sanoin auttavani takahuoneessa.

Vietin neljä tuntia tämän rakennuksen kellarissa,

ikkunattomassa betonihuoneessa,

jossa oli 25-30 päiväkotilasta steppikengissä ja balettihameissa.

Minun hommani oli ensisijaisesti pitää heidät hengissä.

Hoidin heidät lavalle ja pidin hengissä esityksen jälkeen.

Strategiani oli se, että annoin heille niin paljon karkkia kuin he halusivat.

-Puhumme nyt siis Penelopesta ja Alicesta. -Kyllä.

En tiedä, millaista on olla tytärten vanhempi.

Onko yleistä, että sisarilla on sama harrastus?

Heillä on kuusi vuotta ikäeroa, joten he eivät tee paljon asioita yhdessä.

He syövät yhdessä.

Tänä vuonna ostin heille sellaisen...

Tai siis joulupukki antoi heille...

Nyt tuli valtava moka.

Anteeksi.

Joulupukki toi heille Nintendon.

Se on ainoa peli, jota he pelaavat yhdessä.

He tekevät yhdessä myös pieniä elokuvia.

Toinen on ohjaaja toinen tähtinäyttelijä. Molemmat ovat tyytyväisiä.

-Upeaa. -He tekevät kauhuleffoja.

Palataan Nintendoon. Meillä se on varsinainen kirous.

Harryn toinen isoäiti... Se, joka on elossa,

antoi Harrylle sellaisen kapistuksen...

-Switchin. -En tiedä, mikä se on.

Hän pelaa sillä.

Jos hänelle antaisi luvan,

hän pelaisi aina kun on valveilla.

Pelaamisen suhteen on oltava tiukkana. Onko se ongelma teilläkin?

Heillä on sellainen peli nyt ensi kertaa. Kuusivuotias Penelope,

voisi katsoa Minecraft-videoita ikuisuuden.

-Puhuimme siitä. -Ihmiset pelaavat Minecraftia.

Ja keksivät hahmoille ääniä.

Se on tyttärelleni kuin kokaiinia.

Hän sanoo: "Katson tätä huoneessani."

"Selvä."

-Hän pitää ruutua tässä. -Aivan.

Poikani pitää näyttöä sylissään.

Hän tuskin pystyy jatkamaan sukuamme.

Kuule.

Kun mieheni nukahtaa...

Hän kuuntelee toisinaan iltaisin vanhoja radiokuunnelmia.

Eikä siinä mitään.

Hän nukahtaa joka ilta iPad sylissään.

-Minusta se ei ole hyvä juttu. -Ei olekaan.

Asia ei kuulu minulle, mutta sähkötupakoivatko tyttäresi?

Pienempi höyryttelee purkka-aromia.

Sähkötupakointi on ällöttävää. Haluaisin kieltää sen nuorisolta.

Se on tosi ällöttävää. Älkää tehkö sitä.

Sitä pelätään, että nuoret höyryttelevät ruohoa.

Oletko koskaan...

-Höyrytellyt ruohoa? -Niin.

En ole koskaan edes polttanut ruohoa. Olen ollut niin kiltti.

Nancy Reagan sanoi lapsuudessani: "Sano huumeille ei." Tein työtä käskettyä.

Selvähän se. Olin tosi tottelevainen.

Ensimmäinen nimesi on Elizabeth. Kerro toinen nimesi.

-Stamatina. -Se on kaunis nimi.

Kiitos. Nimi tulee kreikkalaiselta isoäidiltäni,

vaikka sana tulee italiasta.

-Niinkö? -Se tarkoittaa "tätä aamua".

-Niinkö? -Luulen niin.

-Elizabeth Fey on kaunis nimi. -Kiitos.

Se on kuin 1940-luvun filmitähden nimi. Se sopii elokuvateatterin kylttiin.

-Eli haluat kysyä, mitä tapahtui. -Ei, ei.

Päättelin asian näin.

Otit Elizabethista Lizin, ja sinusta tuli Liz Lemon 30 Rockiin.

Totta.

Valtava askel.

-Kaikki varmaan tietävät sen. -Se ajatus siinä oli takana. Etunimeni ei ole liian yleinen. Se on kuin ilotytön nimi.

-Oletko nähnyt... -Onko Tina ilotytön nimi?

Jos elokuvassa näkee Tina-nimisen hahmon, hän ei ole sydänkirurgi.

Hän on ilotyttö.

Toivottavasti pystyn muuttamaan käsitystä.

Joka tapauksessa...

Kerro perheestäsi. Isästäsi ja äidistäsi.

Don teki minuun vaikutuksen.

Oliko se Don?

Olisin halunnut tuntea hänet tai olla hän.

Olet oikeassa.

Hän oli oikea renessanssimies. Hän maalasi tauluja ja kirjoitti runoja.

Hän oli tosi mahtava tyyppi ja tosi kova Flyers-fani.

Henkeen ja vereen.

Mitä Don teki työkseen?

Monia juttuja. Hän palveli Koreassa,

oli hetken palomiehenä Philadelphiassa -

ja viimeisteli opintonsa sodan jälkeen.

Hän valmistui Templestä.

Hän kuoli pari vuotta sitten.

Perustimme Templeen hänen nimeään kantavan stipendin.

Isäni opiskeli siellä journalistiikkaa.

Stipendin voi saada sotaveteraani, joka haluaa opiskella journalistiikkaa.

Jos veteraani haluaa opiskelemaan sitä,

hän voi hakea Don Fey -stipendiä.

Se on annettu jo kahdelle upealle nuorelle.

Se on ollut hienoa.

On hieno ajatus, että armeijassa palvelleet kirjoittavat sanomalehtiin.

Se voi selvittää paljon asioita. Heidän ei voi sanoa olevan väärässä.

He ovat olleet armeijassa ja heillä on journalistin tutkinto.

Tuo on loistava idea -

monellakin tasolla. Se on hieno tapa kunnioittaa isäsi muistoa -

ja myös hieno asia sekä veteraanien että journalismin kannalta. Kun luin isästäsi, sain sen kuvan, että hän saattoi olla ankara.

Todellakin.

Hän oli vanhan liiton miehiä.

Pelkäsimme häntä, mutta hyvällä tavalla.

Pelkääkö Harry sinua?

Ei minuakaan pelätä.

Kun Harry tulee koulusta kotiin, hän haluaa...

Näin paljon hän pelkää minua.

Hän haluaa tapella.

-Siis oikeasti tapella? -Niin.

-Hän on niin arka pikkupoika. -Aivan.

Tulivatko vanhempasi hyvin toimeen keskenään?

Tulivat. Se on aika hassua. Äidilläni on ollut kuulolaite jo vuosia.

Hän on 87-vuotias ja loistokunnossa. Hänessä on sitä Välimeren verta.

Välimeren kansat syövät paremmin. Hän on kreikkalais-amerikkalainen.

Hän tarvitsi kuulolaitetta, muttei suostunut hankkimaan sellaista.

Kun isäni kuoli, kuulolaite oli hankittava turvallisuussyistä.

Äitini taisi välttää hankintaa, koska isäni puhui paljon...

Heidän avioliittonsa taisi pelastaa se, ettei äitini hankkinut kuulolaitetta.

Näkivätkö he...

Äitisi näki, mutta ehtikö Don nähdä menestyksesi?

Ehti. Onneksi.

Arvelinkin, että alkaisin tunteilla.

Leikataan tämä pois.

Tauko. Kun sain Mark Twain -palkinnon, jonka sinäkin sait...

Se on komiikkapalkinto, joka jaetaan Washingtonissa.

Se haluttiin antaa minulle Sarah Palinin roolista.

Esitin Sarah Palinia.

He halusivat antaa palkinnon minulle.

Sanoin Lorne Michaelsille: "Sait palkinnon 30 vuoden uran jälkeen.

Eihän tämä ole sopivaa."

Hän sanoi: "Ota se, kun vanhempasi elävät vielä."

Aivan.

Sain palkinnon, ja vanhempani olivat paikalla. Meillä oli ihana viikoloppu.

Olimme päivällisellä kongressin rakennuksessa.

Oli hassua kun heidän oli pakko olla mukavia Nancy Pelosille.

Se oli heille tunteiden vuoristorataa.

Siellä oli republikaanien isoja nimiä. Vanhempani viihtyivät, mutta...

He pääsivät näkemään paljon.

Äitini voi yhä seurata uraani.

-Se tilaisuus oli heille kiva kokemus. -Kuulostaa mukavalta.

Palataan Paliniin. Se oli esimerkki siitä, miten komiikka ja kulttuuri kohtaavat.

-Osallistumisesi vaikutti asioihin. -Enpä tiedä siitä.

Nyt ne ajat tuntuvat yksinkertaisemmilta.

Ne vaalit olivat sivistyneemmät viimeisimpiin verrattuna.

Koko juttu kesti kuusi viikkoa. Se oli outoa aikaa, mutta muistan,

että Amy Poehler, Seth Meyers ja minä uurastimme sketsien eteen.

Seth kirjoitti ensimmäisen version, ja sitten minä ja Amy tulimme mukaan.

Me olimme todella -

huolellisia. Emme ottaneet mukaan mitään, minkä emme uskoneet olevan totta.

Puhuimme paljon siitä, mikä olisi reilua.

Emme halunneet iskeä arkoihin paikkoihin.

Tarkoituksemme ei ollut vaikuttaa mielipiteisiin.

Halusimme vain tarkkailla totuutta ja sanoa sen ääneen.

Mietimme, mikä oli totta, ja miten saisimme siitä sketsin.

Kerro siitä, kun tapasit Palinin.

Tapasin hänet sen ajanjakson loppupuolella. Se oli kuin...

SNL:n hahmolla on tietty elinkaari.

Se tehdään kerran ja toistetaan pari kertaa. Sitten se oikea henkilö -

tulee vieraaksi sketsiin.

Yleensä siihen menee vuosia, mutta nyt vain kuusi viikkoa.

Sanoin Lornelle, etten halua sketsiin Sarahin kanssa.

Se ei tuntunut oikealta.

"Jos teen sen, niin sitä näytetään Emmy-gaalassa, kun kuolen."

Tapasimme kuitenkin, ja hän oli oikein mukava.

Mutta se tuntui tosi oudolta.

En tiedä, tuntuiko sinusta siltä Obaman kanssa.

Se oli varmasti kivaa. Tuntuuko sinusta koskaan siltä,

ettei pitäisi olla niin lähellä ihmisiä, jotka johtavat maailmaa?

-Tuntuu. -Jokin on silloin pielessä.

Luin kirjasi Bossypants.

Kiitos.

Sain aplodit, koska luin kirjan. Kiitos.

En voi edes kuvitella, miten paljon kirjassa on työtä.

Kuinka hyvin se myi?

Tosi hyvin.

-Minulla ei ole... -Miljooniako?

500 miljardia kappaletta. En tiedä.

Se meni hyvin kaupaksi ja oli kauan myydyimpien listalla.

Kirja ei ole kovin pitkä. Onkohan siinä edes 300 sivua?

Olin aivan uupunut sen urakan keskellä.

Kauanko siinä meni? Kirjoititko joka päivä? Minulla oli 1,5 vuotta aikaa saada se valmiiksi.

Kirjoitin suurimman osan puolessa vuodessa.

Muistan, kun yritin viimeistellä sitä -

joulun aikoihin vuonna 2010.

Samaan aikaan selvisi, että odotan lasta. Olin 40-vuotias.

Synnytin Penelopen 41-vuotiaana.

En olisi voinut olla enempää poissa tolaltani -

hormonien ja stressin takia.

Kun mieheni tuli kotiin, hän löysi minut suihkusta itkemässä.

"Tämä kirja tuhoaa meidät!"

Olin kai herkässä tilassa. Olin kirjoittanut komediaa niin kauan.

Nyt kerroin kirjan kautta suoria tuntojani ja elämäntarinani.

Jos siitä ei pidettäisi, se tuntuisi pahalta. Tilanne on herkkä.

Minusta kirja on hauskaa luettavaa.

Ja puhut asioista kaunistelematta.

Sitä myytiin paljon kovakantisena -

sekä myös pokkarina. Keväällä se ilmestyy ilman kansia.

Haluan tietää enemmän miehestäsi.

Aivan. En tiennyt, mistä me keskustelisimme.

Hän sanoi, että voisin puhua onnistuneesta avioliitostani. -Hän on tosi hauska. -Kauanko olette olleet naimisissa?

Avioiduimme 2001,

mutta aloimme seurustella vuonna 1994 Chicagossa.

Oliko hän mukana The Second Cityn toiminnassa?

Oli. Tapasin hänet Improv Olympicissa. Hän oli siellä pianistina.

Vain muutamilla amerikkalaisilla on niin erikoinen työ.

Hän säesti pianolla koomikoita, jotka improvisoivat.

Hän on tosi hyvä siinä.

Hän soitti pianoa ja tavallaan ohjasi esitystä.

Jos koomikko oli kehno tai uusi, hän saattoi soittaa...

Mikä tarkoitti, että piti lähteä lavalta.

Tai sitten hän soitti biisiä uudestaan, jolloin koomikko tajusi yhdistää asioita.

Hän on tosi lahjakas impropianisti.

Työskentelimme The Second Cityssä. Hän yleni siellä sitten ohjaajaksi.

Improvisointi... Miten se homma toimii?

Improvisointia pitää opiskella.

-Käykö kukaan UCB:tä? -Mikä se on?

Upright Citizens Brigade. Amy Poehler perusti sen.

Luulin, että se on Kalifornian yliopisto Barstow'ssa.

Barstow'n yliopisto!

Tai Improv Olympic tai Second City.

Siinä keksitään juttuja lennossa.

Siinä pitää tehdä yhteistyötä ja seurata toisia. Siinä on tietty tapa aloittaa...

-Kaikki alkaa sanoilla "kyllä, ja..." -En ole koskaan kokeillut sitä.

Aivan.

-Haluaisin... -Sinun pitäisi.

-Mene UCB:n kurssille. -Anna minulle aihe.

Jos sinä ja minä... Missä me olisimme? Mihin kaksi ihmistä voisi mennä?

Olemme vaikka rannalla.

Kuvittelemme olevamme rannalla. Sitten sinä sanot "kyllä, ja..." -

siihen, mitä minä sanon, ja lisäät juttuun jotain.

Selvä. Kokeillaan. Hyvä on.

Vau, olette maailman helpoin yleisö.

He odottavat surkeaa improvisointia.

Se on jännää. Mukana on mielikuvitusesineitä.

Mitä teet? Anteeksi. En saa puhua.

-Voit sanoa, mitä haluat. -Selvä.

Onko tuo... Aivan.

Sinä poltat ihosi.

Löysin aiemmin iltapäivällä selästäni jotain, mikä saattaa olla...

-Niinkö? -Tämä kohta oli totta.

Luulen, että se johtui auringosta.

Olet fiksu, kun levität mielikuvitusvoidetta.

Mene makuulle ja anna auringon hoitaa se vaivasi pois.

Vaikuttaa loistoidealta,

mutten ole niin tyhmä, miltä näytän.

Miten voisitkaan olla?

Hetkinen!

Ja poikki! Valot sammuvat.

-Lopetin kohtauksen kysymykseen. -Miehesi soittaa, ja esitys loppuu.

Minua käytettiin hyväksi.

Todellista vaivaani pilkattiin.

Siitä vitsailtiin. Kauheaa.

-Käy näyttämässä sitä lääkärille. -Niin aionkin.

-Halusin kysyä myös Chicagosta. -Ihana paikka.

-Kauanko asuit siellä? -Vuosina 1992-97 eli viisi vuotta.

-Taidan mennä käymään siellä. -Kerron hyvän ruokapaikan.

Haluan syödä sellaisen paksupohjaisen pizzan,

jota pidin ennen täytenä soopana.

-Vihjaa minulle kunnon paikka. -Sanoisin, että Gino's East.

Uskon Steve Carellia tässä asiassa.

Hän saattaa kyllä olla Lou Malnati's -miehiä.

Kävin ennen aina The Athenian Roomissa,

joka on pieni kreikkalainen ravintola.

Heiltä sai paistettua kanaa sitruunan kera.

Koko kana laitettiin ranskalaisten päälle.

Sitruunainen kananrasva imeytyi ranskalaisiin.

Kun muutin Chicagosta New Yorkiin, painoin suunnilleen rapeat 70 kiloa.

Minulla oli lyhyt permanentattu tukka. "Olen täällä, suurkaupunki!"

KREIKKALAIS-AMERIKKALAISTA RUOKAA

-Kauanko olet odottanut? -Ehdin ennen sinua.

Vähän kuin Diana Rossin kappaleessa.

-Oletko käynyt täällä ennen? -Täälläkö? En.

Tina Fey suositteli, että meidän kannattaisi syödä täällä.

Kun hän asui Chicagossa,

hän söi täällä paistettua kanaa ja ranskalaisia.

Kananrasva kuulemma valui ranskalaisten päälle.

-Jos annoksen syö kokonaan, siihen kuolee. -Siksikö kutsuit minut tänne?

Usko pois, että minulla on lähtö lähempänä kuin sinulla.

Buddy Guy, hyvät naiset ja herrat!

Täytyy kiittää ystävääni Paulia siitä, että tutustuin sinuun.

Buddy Guy! Anna palaa!

Nyt sitä mennään!

Jestas sentään!

Sinulla oli aina aikaa vierailla ohjelmassani.

Kiitos.

Vierailusi teki tavallisesta jaksosta erityisen. Kiitos siitä.

Mielestäni tarvitsemme lisää David Lettermania.

-Niinkö? -Kyllä.

-Mitä vanhempasi tekivät Louisianassa? -He olivat vuokraviljelijöitä.

Kun olin yhdeksän, meillä oli tilalla karjaa.

Minun piti paimentaa sitä ratsastaen.

Ja piti kesyttää villit ponit ilman satulaa.

Poni vikuroi 20 minuuttia, kunnes se tajusi, etten tekisi pahaa.

Eli kesytit oikeasti villihevosia.

Kyllä. Ja ratsastin karjatilalla.

Jestas.

-Hyvää ruokahalua. -Kiitoksia.

-Annos on mainoksen mukainen. -Niin on.

Minulla on jonkinlainen käsitys Chicagon bluesin alkuperästä.

Sehän poikkeaa muusta bluesista, eikö?

Minulta on kysytty sitä miljoona kertaa, mutta tiedätkö mitä?

Ei se ollut oikeasti Chicagon musiikkia.

Me kaikki tulimme tänne etelästä. Chess Brothers levytti täällä,

ja alettiin puhua Chicagon bluesista.

Mutta oikeammin sitä pitäisi kutsua etelän bluesiksi.

Eli musiikissa ei ole eroa. Vain sijainnissa.

Kyllä. Olen kotoisin Louisianasta, ja sielläkin saa tätä kaikkea,

mutta pidän eniten tulisesta ruuasta. Maistuu aika hyvältä.

Voi jukra!

Aika rasvaista. En sano, että se on huono asia.

-Kananrasva vai muu lisätty rasva? -Ei mietitä, mistä se on peräisin.

Kerro minulle siitä tunteesta, kun olet tekemässä komiikkaa,

mutta esitys ei mene suunnitelmien mukaan.

Epäonnistumisen tunne... En ollut koskaan stand up -koomikko.

Tein improa ja sketsejä. Kaikkien pitäisi kokea floppi joskus.

Se on kuin vapaa pudotus, ja sitten -

alkaa jo lähes huimata, kun kaikki menee aivan pieleen.

Second Cityn lavalla Rachel Dratchin kanssa -

meihin iski toisinaan "Dratch Claw". Hän jäätyi kesken kaiken -

ja katsoi isoilla sinisillä silmillään.

"Nyt putoamme!"

Epäonnistumisista saa arvokasta kokemusta. Silloin tajuaa, ettei niihin kuole.

Kyllä siitä selviää. Ei niitä tarvitse pelätä.

Olemme puhuneet tästä ennenkin.

Täydellisesti onnistuneen esityksen tunne -

ei ole koskaan yhtä valtava kuin epäonnistumisen kurjuus.

Totta. Kuopat ovat syvempiä.

Eikös elämässä ole yleensäkin niin?

Olen miettinyt sitä. Koomikkopiireissä on aika rikkinäisiä ihmisiä.

Voit lukea somesta sata positiivista kommenttia,

mutta muistat sen yhden negatiivisen.

Muistat vain sen yhden...

-Et sinä ole rikki. -Minä pärjään ihan hyvin.

Kerro suhteestasi Lorne Michaelsiin.

Pidän Lornea erittäin hyvänä ystävänäni.

-Onko se ollut aina niin? -Ei.

Tapasimme ensi kerran, kun tulin Chicagosta.

Ystäväni Adam McKay käsikirjoitti Saturday Night Livea.

Tunsin hänet Chicagosta. Yritin päästä käsikirjoittamaan ohjelmaa.

Työskentelin Second City -komediateatterissa.

He olivat nähneet... SNL oli etsinyt kykyjä,

mutta minä en kiinnostanut heitä esiintyjänä.

Kirjoitin hakemuspaketin käsikirjoittajan pestiin.

Adam sanoi, että läpäisin ensimmäisen vaiheen.

Lensin New Yorkiin tapaamaan Lornea. Ensimmäinen tapaaminen oli epätodellinen,

koska olin ollut tosi kova SNL-fani.

"Tulin tapaamaan Lorne Michaelsia."

Odottelin häntä tunnin pari.

Sitten pääsin tapaamaan häntä.

Samassa tilanteessa olleet olivat sanoneet minulle:

"Ainoa neuvoni on,

että älä lopeta hänen lauseitaan. Hän inhoaa sitä."

"Selvä."

Istuin siellä ja katselin Lornea, jonka olin nähnyt koko ikäni televisiossa.

Hän sanoi: "Olet kotoisin siis..."

Naurahdin kiperää tilannetta.

Pitkältä tuntuneen tauon jälkeen sanoin: "Philadelphiasta."

"Chicagosta." "Aivan."

Olit ensimmäinen nainen SNL:n pääkäsikirjoittajana.

-Voitko järjestää minut ohjelmaan? -SNL:äänkö? Voin.

En halua tehdä mitään. Siellä tehdään kuulemma hurjia tunteja.

-Totta. Joutuu valvomaan koko yön. -Enkä halua lukea vuorosanoja.

Haluatko kameramieheksi?

Haluan olla vain se tyyppi...

Teillä on sketsejä ja kaikkea.

-Haluaisin olla... -Taustanäyttelijäkö?

Onnistuu taatusti. Järjestetään asia.

-Kuinka vaikeaa se olisi? -Lauantaipäivä on pitkä.

-Saat naposteltavaa. -Se ei käy.

-Puhuitko ruuasta? -Naposteltavaa on.

-Haluan viettää lauantait perheeni kanssa. -Selvä.

-Kai sinua on pyydetty isännäksi sinne. -Vuosikausia sitten herra Michaels pyysi.

Pelästyin kuoliaaksi.

-Mutta et tehnyt sitä. -En tainnut.

-Muistaisit sen kyllä. -Haluan puhua 30 Rockista.

Se sarja on osa sinun elämääsi.

Elämääsi kuuluu 30 Rockin vetäminen ja työsi SNL:n pääkäsikirjoittajana.

Mutta sarja kuvaa Tina Feyn elämää.

Se on kuin Sliding Doors -versio elämästäni.

Jos en olisi löytänyt onnea työn ulkopuolelta.

Todellisuudessa minulla on mies ja lapsi,

mutta sarjan hahmo keskittyy uraan.

Mutta yritämme hyödyntää siinä elämääni.

Noiden sarjojen pyörittämisen paine -

välittyy kuvaruudulta.

Olen iloinen, että sinulla on lisäksi onnellinen perhe-elämä.

On vaikeaa kuvitella, että joku selviää moisesta.

Tiedät, miten rankkaa on,

kun yrittää koko ajan juosta junaa kiinni.

Tällä hetkellä ajattelen 30 Rockista niin,

etten pystyisi siihen nyt.

En haluaisi olla jokaisessa kohtauksessa, herätä joka aamu viideltä -

ja valvoa aamukahteen käsikirjoittajien kanssa.

En enää jaksaisi sellaista.

Tiedän, ettet haluaisi puhua tästä aiheesta, mutta komediennet...

Olet auttanut naisia ja korjannut väärinkäsityksiä.

Kun minulla oli tv-ohjelma, minulle sanottiin aina...

Kun haastattelin jotakuta jossakin, minulta kysyttiin,

miksi minulla ei ole naiskäsikirjoittajia.

Osasin vastata siihen vain:

"En tiedä."

En tiennyt, miksi naiskäsikirjoittajia ei ollut.

Ei meillä ollut mitään sääntöä naiskäsikirjoittajia vastaan.

Ajattelin aina, että jos olisin nainen, en ehkä kuitenkaan haluaisi -

käsikirjoittaa näin vähäpätöistä myöhäisillan ohjelmaa.

Kyllä me haluamme.

En ollut tietoinen asiasta.

Ja olen pahoillani siitä. Tilanne muuttuu.

-Onneksi tilanne on muuttunut. -Ja paljon.

En pidä mitään tilastoja, mutta tilanne on muuttunut paljon.

Saturday Night Livessa on hienoa se, että järjestelmä on tosi reilu.

Lukutilaisuus on keskellä viikkoa. Kaikki kirjoittavat ideansa tiistaina.

Keskiviikkona kokoonnutaan yhteen ja luetaan 40-50 sketsiä.

Aina saa kirjoittaa, mistä haluaa,

ja aina pääsee esittelemään ideansa pöytään.

Jos se toimii, se toteutetaan.

Todennäköisesti.

Tapahtui sellaista kehitystä,

että kun kemia monipuolistui lukuhuoneessa,

asiat alkoivat toimia paremmin.

Beth McCarthy-Miller oli ohjaajamme. Aloitimme samaan aikaan.

Hän oli naisohjaaja,

Jenna oli näyttämömestarimme, Stephanie oli AD.

Huoneessa oli kirjaimellisesti enemmän naisia.

Naiset nauroivat joskus asioille, joille miehet eivät nauraneet.

Asiat eivät vedonneet heihin.

Kerran tuntui siltä, että sain puhuttua naisten puolesta.

Jokaisen SNL:n kauden alussa -

tehdään mainosparodioita. Aloitamme elokuussa -

ja kirjoitamme ensiksi ne mainokset. Yritämme kuvata niitä ennen kauden alkua.

Ystäväni Paula Pell, joka on hauskimpia... En tiedä, oletko tavannut hänet,

mutta hän on maailman hauskimpia tyyppejä.

Hän kirjoitti mainosparodian, joka oli...

Muistatko, kun kaikki tuotteet nimettiin -

kuin "Coke Classic" ja "Nike Classic".

Hän kirjoitti parodian "Kotex Classic".

Se oli tosi hauska.

Menimme ajassa taaksepäin, ja terveysside oli leivän kokoinen.

Olin silloin jo yksi pääkäsikirjoittajista.

Miehet halusivat hylätä sen jutun. Sanoin, että pidän siitä.

Keskustelimme asiasta.

Se ei ollut heistä ällöttävä naisten juttu,

vaan he eivät oikeasti ymmärtäneet, mitä Paula tarkoitti,

koska he olivat miehiä. He kysyivät, pitäisikö naisten olla ilman housuja?

Sanoin, että ei. Väänsin asian rautalangasta.

Sitten he suostuivat kokeilemaan sitä.

Kuvasimme sen, ja siitä tuli tosi hauska.

Maya Rudolph taisi uida altaassa jätti-Kotexin kanssa.

Takamus nousi pintaan.

Se juttu siis onnistui.

Mielestäni se on hyvä esimerkki siitä,

että jos kukaan ei tajua juttua, voidaan luulla,

ettei nainen saa mitään hyvää aikaan, ja kierre alkaa siitä.

Siksi porukan monipuolisuus on hyvä asia, ja se tekee asioista sujuvampia.

Ihmiset käyttäytyvät paremmin, ja jyvät on helpompi seuloa akanoista.

Ehkä näin unta tai sitten luin kirjastasi virtsapurkeista.

-Oliko se unta? -Ei. Minä näin niistä unta.

Työympäristö oli mieskeskeinen, kun menin sinne.

Mitään naisvihaa ei ollut,

mutta joskus toimistossa saattoi törmätä virtsapurkkiin.

-Jollakulla oli ollut kiire... -Käsiä ylös.

Kuinka monen työpaikalla on virtsapurkkeja?

Oletko urologi?

Se on laiskin juttu, minkä tiedän.

Miehet vain...

-En ole kuullutkaan tuollaisesta. -Aivan. Mutta onneksi se loppui.

-Hyvä. -Asiat muuttuivat.

Ystäväni kysyi: "Miksi kerroit siitä? Se ällötti vaimoani."

Vastasin: "Olet oikeassa. Olisi ehkä pitänyt muuttaa nimesi."

Mutta ne miehiset meiningit muuttuivat vähitellen.

"Miehiset meiningit."

Kun menin kotiin, aloin kysellä asiasta mieheltäni,

koska se oli kuulemma jätkien juttu.

Kysyin, oliko mieheni kussut koskaan purkkiin.

"Mitä? En."

Jos kokoaisit nyt oman ryhmän -

henkilöistä, jotka ovat nousseet pinnalle Saturday Night Livesta,

ketkä kahdeksan valitsisit?

Eli tarkoitat sellaista sketsiohjelmien tähdistökokoonpanoa.

Mietitäänpä.

Sainko valita kahdeksan?

-Eläviä, kuolleita, ketä tahansa? -Kyllä.

Maya Rudolph. Hän osaa tehdä kaikkea. Bill Murray tuomaan vaaran tuntua.

En tunne häntä. Olen yrittänyt tavata hänet, mutta olen pelännyt liikaa.

Tuntuu siltä, että hän haistaa minua katsoessaan, miten tylsä olen.

Amy Poehler. Olisin halunnut tavata Gilda Radnerin.

Ottaisin myös hänet. Jan Hooks tulisi myös mukaan.

Pari miestä pitää vielä ottaa.

Will Ferrell.

-Phil Hartman. -Hän oli loistava.

En koskaan tavannut häntä.

Yksi vielä...

-Suuttuukohan joku? -Eddie Murphy.

Voitko palata Saturday Night Liveen milloin vain haluat?

Jos sinulla on idea, voitko vain soittaa heille? Vai pyydetäänkö sinua sinne?

Toisinaan. Minulle on helpotus, etten ole enää mukana siinä.

Se on tosi rankkaa.

Juttuja paheksutaan niin paljon.

Puhuipa nykyään mistä tahansa, se on kuin ruutuhyppelyä miinakentällä.

Totta.

Se on hankalaa.

Yritän... Kysyit, että pyytävätkö he minua sinne.

He soittivat Charlottesvillen jälkeen.

"Opiskelit UVA:ssa. Haluatko sanoa jotain?"

Mietin...

Aina kun olen tehnyt ajankohtaisia juttuja,

olen polkaissut sontaan.

Kehotan ihmisiä tänä lauantaina -

etsimään huutoväittelyiden ja kahakoiden sijaan -

paikallisen yrityksen, jota tukea. Ehkä juutalaisten leipomon -

tai afroamerikkalaisten leipomon.

Tilatkaa tällainen kakku, jossa on Yhdysvaltain lippu -

ja syökää se.

Miten tuon pitäisi auttaa?

Rakkaus on rakkautta.

Anteeksi kuinka?

Kun seuraavan kerran näet valkoisia poikia -

huutelemassa, että otamme maamme takaisin,

huuda heille takaisin, että mehän varastimme maan intiaaneilta.

Niin kävi.

Ja intiaanien rauhanomainen mielenosoitus torjutaan kumiluodeilla,

mutta annamme leuattomien pökäleiden marssia kaduilla aseiden kanssa.

Näin sen ja ihailin sitä, miten hyvin se oli käsikirjoitettu -

ja toteutettu. Se ei ollut varmasti helppoa.

Eikä se ollut mikään lyhyt sketsi. Minusta se oli täydellinen.

Vaan eipä ollutkaan.

Lopuksi haluan sanoa kaikille hyville ja täysjärkisille amerikkalaisille,

että suhtautukaa viikonlopun marsseihin -

kuin naisten tähdittämän leffan ensi-iltaan.

Älkää menkö paikalle.

Antaa niiden ääliöiden huutaa yksinään!

Rakastan Charlottesvilleä. Kuten Jefferson sanoi: "Kuka on tuo kuuma valkoinen pimu kirnun luona?"

Tina Fey!

Tiedän, että kaikki eivät pitäneet siitä.

Mutta ajattelin, että sillä saadaan -

päästettyä vähän höyryjä tilanteesta, johon ei olisi pitänyt koskaan joutua.

Minusta se oli hyvin käsikirjoitettu ja näytelty.

Kiitos. Kerron, mikä siinä meni pieleen.

Kiitoksia.

Minulla oli päivä aikaa. Yritin kirjoittaa sketsiä lennolla,

jolla olin tyttärieni kanssa.

Yritin miettiä, mitä sanoa. Mitä voisimme sanoa?

Miten voisimme helpottaa tilannetta?

Ja mitä muuta saisi mukaan. Voisiko Standing Rockin tapauksen mainita?

Sinä iltana seurassani oli ystäviä.

Yritin pitää silmäni auki ja ottaa kaiken huomioon,

mutta juttu pitää tehdä nopeasti, joten minusta tuntui siltä -

kuin olisin ollut voimistelija, joka teki miltei puhtaan sarjan,

mutta mursi nilkkansa alastulossa.

Mielestäni mokasin jutun parissa kolmessa viimeisessä lauseessa.

Siitä sai sellaisen kuvan,

että olisin kehottanut ihmisiä olemaan passiivisia ja taistelematta.

En tietenkään tarkoittanut sitä, mutta minun on...

En ole sosiaalisessa mediassa. Palasin kotiin tehtyäni sketsin.

Ystäväni tekstailivat seuraavana päivänä: "Ei välitetä muiden mielipiteistä."

Minua alkoi hävettää.

En halunnut lukea palautetta.

Eräs ystäväni sanoi, että J.K. Rowling ja Lady Gaga olivat puolellani.

Kysyin: "Millä ihmeen puolella? Mitä on tapahtunut?"

Sanoit mokanneesi. Mitä en nyt tajunnut?

Se lause... Jos minulla olisi aikakone -

ja voisin palata taaksepäin, niin lopettaisin sen toisella tavalla.

"Menkää ulos. Marsseja saattaa olla. Ostakaa kakku tai jotain."

Minusta tuntui siltä, etten...

Ajatukseni oli se,

että näitä trolleja ei kannata yllyttää.

Jos niiltä vie pohjan pois, ne katoavat nopeammin.

En halunnut enää nuorten, vanhusten tai kenenkään muunkaan loukkaantuvan.

Mutta toivoisin, että voisin muuttaa yhden lauseen.

Sanoisin: "Taistelkaa kaikin keinoin paitsi siten, miten he haluavat."

Mutta en kirjoittanut silloin niin. Keksin sen pari päivää myöhemmin,

kun hermoilin kotonani.

Sellaista SNL:ssä on. Tietenkin mietin,

että menisinkö Twitteriin ja pyytäisin anteeksi.

Se oli tuskallista. Halusin auttaa, mutta mokasin.

Mutta sitten päätin, että minä en pyytele anteeksi.

Lupaan kuitenkin kaikille niille, jotka suututin,

että otan tästä jatkossa opikseni. Mutta en lopeta yrittämästä.

Pitää vain suhtautua siihen niin kuin urheilija.

"Siinä kohden mursin nilkkani alastulossa. Yritetäänpä uudelleen."

Pitää katsoa se sketsi uudestaan.

En huomannut mokaasi ensimmäisellä kerralla.

Sinulla on meneillään niin paljon -

luovaa toimintaa, että minua huimaa.

Pian alkaa Mean Girls -musikaali.

Kyllä. Olen innoissani siitä.

Minulla on siitä kysyttävää, sillä olen nähnyt leffan kahdesti.

-Se oli... -Se on aikuiselle aika paljon.

Niin asiat ovat menneet.

Teit siis käsikirjoituksen kirjan pohjalta.

Kyllä. Kirjan nimi on Queen Bees and Wannabes.

Se opastaa vanhempia auttamaan tyttäriään -

"sosiaalisen aggression" vaiheen yli. Tytöt ovat silloin häijyjä toisilleen.

Nykyään tosin presidenttikin on uhmaikäinen.

Saanko kertoa Trump-tarinani? Se ei ole pitkä.

-Meillä on kyllä aikaa. -Hän oli SNL:ssä isäntänä ensi kertaa.

Meillä oli mielessä yksi vitsi.

Kun tulemme kuvaan, emme sanokaan "Weekend Update",

vaan minä olen prameassa asussa pylväiden keskellä -

ja sanon "Weekend Trump Date". Ja sitten jatkamme normaalisti.

Harjoittelimme sitä puoli kuudelta,

kun nykyinen presidentti tuli paikalle -

ja näki minut siinä naurettavan tiukassa asussa kohotettuine...

Hän sanoi: "Näytät hyvältä tuollaisena. Pukeutuisit useammin noin."

Silloin tajusin sen. Uskon, että hän elää niin...

Miksi ihmeessä puhun hänestä?

Hän kuvittelee, että joku on kysynyt hänen mielipidettään.

"En kysynyt sinulta mitään."

Haluan kysyä siitä musikaalista.

Onko se tehty elokuvakäsikirjoituksen vai kirjan pohjalta?

Elokuvan. Käsikirjoitin musikaaliin näyttelijöiden vuorosanat.

Mieheni sävelsi musiikin, ja Nell Benjamin sanoitti laulut.

Päivitin tarinan nykyaikaan,

mutta hahmot ovat periaatteessa entisellään.

Tiedän myös, ettei alkuperäinen elokuva oikein...

Se vetosi vanhempiin yhtä hyvin kuin lapsiin.

Ehkäpä elokuvan nähneet lapset ovat nyt kyllin vanhoja...

-He ovat nyt aikuisia. -Niin. Ja joillakin on jo ehkä lapsia.

Kun suuntasimme Broadwaylle,

tiesimme, että yleisö olisi jakautunut.

Yritämme pohtia, miten elokuvasta pitäneet -

nauttisivat myös musikaalista.

Toisaalta, vaikka jonkun isä ei olisi nähnyt elokuvaa,

hänkin nauttisi tarinasta ja viihtyisi. Ja minusta olemme onnistuneet.

Washingtonissa isät sanoivat itse asiassa pitäneensä esityksestä.

Pitäisikin tehdä mainos, jossa isät sanovat:

"Sehän oli mukiinmenevä."

Imitoit aika hyvin isiä.

Nouseeko musikaali maailmanmaineeseen niin,

että sitä esitetään seuraavat 40 vuotta?

Toivon niin, koska tuhlasin jo rahat.

Teimme esityksestä tarkoituksella tarpeeksi siistin.

Elokuvan ikäraja oli 13 vuotta, mutta haluan musikaalin yleisöön myös lapsia.

Haluan katsomoon myös koululuokkia.

-Aivan. -Se tietää rahaa. Ei vainkaan.

En oikeasti tiedä.

Oli todella ihanaa nähdä sinua.

Unelmani toteutui, kun sain tavata sinut, puhumattakaan tästä keskustelusta.

-Pötyä. -Tottapas.

Stamatina.

Elizabeth Stamatina Fey, hyvät naiset ja herrat.

Kiitos.

Kiitos.

Kiitoksia.

Kuinka monen pitäisi olla töissä tänään?

Eikö olekin hauskaa olla humalassa keskellä päivää?

On upeaa olla täällä kuuntelemassa hänen musiikkiaan.

Jos elän 100-vuotiaaksi ja jos te elätte 100-vuotiaaksi,

tiedätte, että tämä on totta: parempaa musiikkia ei ole eikä tule.

Jumalan siunausta, ystäväni.

Kiitos!

Toivottakaa tervetulleeksi Howard Stern!

Työilmoitukset ovat todella musertavia. "Oma-aloitteisille, ei luusereille."

"Oma-aloitteisille, ei luusereille? Olen luuseri!"

TOUKOKUUSSA