Original subtitles

Mikä tekee paikasta suositun?

Mikä Studio 54:Ssä sai ihmiset lentämään sinne kaikkialta maailmasta?

Mistä se johtui?

En tiedä. Yökerhojen kohdalla kyse on oikeasta ajoituksesta.

Kun pimennetyistä ovista kävi sisään, astui toiseen maailmaan.

Sisään päässyt oli täysin vapaa.

Emme Steven kanssa aavistaneet, millaisen merkityksen klubi saisi,

emmekä sitä, että se olisi pystyssä vain vähän alle kolme vuotta.

Saimme asiakkaiden mielikuvituksen liikkeelle.

Vieressä saattoi olla Elizabeth Taylor tai ihan kuka tahansa.

Ja tunnelma oli aivan upea.

Rakastan yöelämää ja hauskanpitoa. Mikään ei tee minua onnellisemmaksi.

Jokainen paikalla ollut oli tähti.

Kiitos, tuosta tulee hyvä mieli.

Likapyykkiä on ollut paljon, joten minusta ja Ianista on kiva kuulla tuo.

Studio 54:N omistajat Ian Schrager ja Stephen Rubell...

Aamulla tehdyssä suurratsiassa...

Jopa 10 vuoden vankilatuomio...

Mitä ajattelit kuultuasi, että kumppanisi on pidätetty?

- Aloitanko? - Juu, ole hyvä.

No, minä mietin,

miksi olen lähes 40 vuoden jälkeen viimein valmis puhumaan Studio 54:Stä,

sillä en ole puhunut siitä lainkaan.

Nyt olen tullut vaiheeseen,

jossa se ei enää kirvele niin paljon kuin ennen.

Vain kaksi ihmistä voi kertoa tämän tarinan, Steve ja minä.

Siksi tuntuu hyvältä vihdoin kertoa, mitä todella tapahtui.

Hei.

Et ole nähnyt kirjaa muutamaan viikkoon,

joten katso se läpi. Sitten kysyn pari kysymystä.

En ollut koskaan ollut niin monen tähden ympäröimä. Se oli häkellyttävää.

Tähän tarvitaan kuva.

Tämä.

Steve ja minä olimme hyvin läheisiä, lähes ensi hetkestä.

Tapasimme collegessa. Olimme molemmat Brooklynistä,

alemmasta keskiluokasta.

Kaikki pyrkivät ylöspäin-

ja halusivat lapsiensa onnistuvan itseään paremmin.

Brooklyn teki minut nälkäiseksi.

Isä oli tennisammattilainen. Minä kävin pelaamassa ökykartanoissa,

ja näin ihmisten elävän aivan toista elämää.

Luokkaerot olivat ilmiselvät.

Tennis tavallaan laajensi maailmaa, näimme muitakin mahdollisuuksia.

Yritimme tavoitella menestystä mahdollisuuksien mukaan.

Ianilla oli lukupäätä. Hän halusi lakimieheksi.

Stevie tunsi kaikki. Jos halusi tavata tytön, kysyttiin Steve Rubellilta.

Jos halusi neuvoa kurssien suhteen, kysyttiin Steve Rubellilta.

Hän tunsi kaikki Syracusen yliopistossa.

Steve oli hyvin sosiaalinen, mutta vaali silti yksityisyyttään.

Hän ei koskaan puhunut avoimesti homoudestaan.

Siitä ei puhuttu.

Eikä sillä ollut väliä.

Steve oli ekstrovertti ja minä olen introvertti,

mutta arvomme ja asenteemme olivat samat.

Tutkinnon jälkeen sain töitä juristina, ja Steve avasi ravintolan.

Hän piti pihviravintoloista, ja avasi mahdollisimman monta lyhyessä ajassa.

Hän laajensi liian nopeasti, ja talous alkoi sakata.

Autoin häntä juristina pitämään velkojat kurissa.

Niin meistä tuli liikekumppanit.

Minä halusin lähteä yökerhomaailmaan,

koska haistoin siellä mahdollisuuksia.

Kunnianhimo ja yritteliäisyys loi välillemme lujan siteen.

Steve koki näyttämisen tarvetta kuten minäkin.

He vaistosivat saavansa yhdessä jotain suurta aikaan.

Vietnamin sodan ja Watergaten jälkeen-

kaikkia väsytti ajatella ulkoisia uhkia. Haluttiin pitää hauskaa.

Oltiin saatu tarpeeksi vakavuudesta, haluttiin irrotella.

Kävimme jatkuvasti Manhattanin yökerhoissa-

saadaksemme kuvan siitä, millaisen klubin haluamme luoda.

Gay-klubit soittivat ensimmäisinä diskomusiikkia.

Mutta disko oli mustien musiikkia ja se tuli mustien klubeilta.

Kauniit mallitytöt pyörivät niillä klubeilla-

mukanaan designerit, kampaajat ja meikkaajat, jotka olivat homoja.

Heterot taas menivät iskemään malleja, joten yleisöt sekoittuivat.

Newyorkilaisena voin sanoa sen olleen vallankumouksellista.

Ensi kertaa tuli tunne, etteivät ihmiset olleet tuomitsevia.

Kulttuurien sekoittuminen sopi kaikille.

Siihen aikaan gayklubit olivat suljettujen ovien takana, piilossa.

Vähän samaan tyyliin kuin 20-luvun salakapakat.

Siinä oli yhteiskunnallista muutosvoimaa ja valtava energia.

Halusimme saman vapaan, kiihkeän, hikisen ja iloisen tunnelman-

vielä hieman paranneltuna.

Huippuunsa trimmattu yökerho, joka veisi tajunnan mennessään.

Taivuttaisi maailmankaikkeutta. Muuttaisi maailmaa.

Näimme lanin kanssa sen vanhan oopperatalon, ja teimme pian kaupat.

Meitä pidettiin hulluina. 8. Avenue ei ollut kuuma paikka silloin.

Ei siihen aikaan.

Beam lupasi pormestarina siivota kadut,

mutta sitä odotetaan vieläkin. Kamalan likaista.

Muistan, kun tämä oli kaunista seutua, mutta nyt täällä haisee.

Tuo seutu ei ollut vielä disneyfioitunut. Siellä oli rähjäistä.

Teatterikorttelit olivat ehkä Manhattanin rähjäisintä aluetta.

Jos halusi tulla ryöstetyksi, kannatti mennä sinne.

Oli käsittämätöntä, että joku edes ajattelisi avaavansa diskon siellä.

20-luvulla se oli ooppera. Sitten siitä tuli CBS: N tv-studio.

Siellä nauhoitettiin suosittuja ohjelmia.

Ja nyt suosituin arvausleikki: Mikä on vuorosanani?

"Mikä on vuorosanani", "Kapteeni Kenguru", "64000-dollarin kysymys".

Ne olivat todella suosittuja.

Studio muutti Los Angelesiin, ja paikka oli ollut kauan tyhjillään.

Nyt Studio 54:N avajaisista on noin 40 vuotta.

Tuntuu ihan eiliseltä.

Nyt lattia on viettävä, kuten se oli 40 vuotta sittenkin.

Mutta tanssilattia ei voi viettää, joten se asia piti korjata.

Ei ollut aikaa hakea rakennuslupaa, piti vain ryhtyä suoraan töihin.

Me vain teimme sen.

Yksi kaveri oli pitkillä tikkailla-

kädessään maalisuti, jossa oli 10 metrin varsi.

Hän maalasi kattoa ja avustajat siirsivät tikkaita.

Tein 30 tunnin työpäiviä aina avajaisiin saakka.

Se silloinen energia-

mahdollisti remontin valmistumisen kuudessa viikossa.

Kilpailimme maailman parhaita yökerhonpitäjiä vastaan.

Halusimme kaikkein parhaimman klubin.

Pyysimme apua alan parhailta,

mutta he eivät uskaltaneet tulla meille kilpailijoiden takia.

Niin lopulta palkkasimme Jules Fisherin ja Paul Marantzin,

jotka olivat Tony-palkittuja valomiehiä.

Hyödynsimme paikan teatteriolemusta ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Työväkemme oli enimmäkseen teattereista.

Sillä tämä vaati samanlaista nopeutta kuin lavasteiden teko teatterissa.

Paukutimme ja naulasimme, teimme ihan kaikkea.

Ammattiliittoja ei ollut paikalla.

Olin vähän huolissani, sillä maksoimme teknikoille 65 dollaria illalta.

Se oli paljon rahaa. Pelkäsin sen vaikuttavan voittoihin.

En halunnut palkata väkeä taustalle. Yökerhoissa ei ollut valomiehiä.

Tiskijukka hoiti valot. Hän soitti levyjä ja leikki valoilla.

Meillä oli DJ, valomies ja kaksi lavateknikkoa. Neljä ihmistä.

Täällä on vielä CBS: N vanhoja kamoja.

Niin. CBS jätti tänne paljon tavaraa vuosiksi lojumaan.

Yritimme säilyttää teatteritunnun.

Suuria valotelineitä ei rakennettu näteiksi,

vaan luomaan teatteritunnelmaa.

Tanssilattia oli harkittu pienintä piirtoa myöten.

Ja tietenkin koko sisustus.

Pidimme pään kirkkaana ja toimimme vaistolla.

Ianin työ oli klubin ilmeen luominen.

Steve ei puuttunut siihen.

Mutta molemmat miettivät, kuinka klubille saadaan oikea asiakaskunta.

Ian ja Steve jakoivat toimiston. Steve makasi aina sohvalla.

He tekivät sopimuksia, soittelivat, lähettivät limusiineja, kutsuivat tähtiä.

Lähetimme tuhansia kutsuja.

Se kaikki vaikutti pohjavirtoihin ja pöhinään.

Siinä hötäkässä emme ehtineet hakea anniskelulupia.

Se taisi vain unohtua. Hukkui siihen hässäkkään.

Päätimme hankkia pitopalveluluvat päiväksi kerrallaan-

ja perustimme yhtiön nimeltä Broadway Catering Corp.

Tämä on ensimmäinen lehtijuttu Studio 54:Stä.

"Stephen Rubell näytti meille paikkoja hylätyssä teatterissa,

jota parhaillaan remontoidaan New Yorkin uusimmaksi diskoksi."

- Paljonko se tuli maksamaan? - 400000. Sen minä muistan.

Enemmän, sillä jäimme velkaa.

- Paljonko? - Varmasti 350000-400000 lisää.

- Noin 700000. - Minä muistan sen 400000.

- Keille jäitte velkaa? - Rakennuttajalle.

Se hermostutti, sillä minä otin sen riskin. Ette te.

- Meillä ei ollut mitään. - Miksi menit mukaan, Jack?

Tapasin Steven ja lanin heidän Enchanted Garden-klubillaan.

Järjestimme hänelle bar mitzvan.

Se taisi olla ensimmäinen kerta, kun bar mitzva pidettiin diskossa.

Enchanted Garden oli meidän ensimmäinen diskomme.

Se oli Queensin nuorisolle.

Avajaisiltana Steve seurusteli yleisön kanssa baarissa-

ja minä hoidin valoja DJ: N kopissa.

Bändimme Fiorucci tarjoaa vielä pari makupalaa.

Sitten voitte mennä tanssilattialle.

Enchanted Gardenissa aloimme järjestää näitä ylenpalttisia juhlia.

Opimme alaa ja kastelimme varpaamme Queensissä.

Mutta halusimme koko ajan yökerhon Manhattanille, missä kaikki tapahtui.

Tästä eteenpäin diskon asiakas on esiintyjä.

On auringonnousuja ja-laskuja. Savu-, lumi-ja tuulikoneita.

- Puoli kahdelta tulee tornado. - Joka yö puoli kahdelta tornado?

Niin, puoli kahdelta tulee tornado.

- Missä siltä voi suojautua? - Yläkerran parvella.

Parvelle voi mennä myös, ellei halua huomion kohteeksi.

Siihen jopa kannustetaan, ja mukaan saa kiikarit.

Kristy Fair, Channel 11, Studio 54:N parvelta.

Olimme panneet klubiin kaikkemme.

Epäonnistuminen olisi erittäin paha sellainen.

Ja menestys olisi erittäin suuri sellainen.

Avajaisissa oli niin paljon väkeä, että ovelle hädin tuskin pääsi.

Siellä ei ollut samettiköysiä, eikä tarpeeksi ovimiehiä.

Järjestysmiehet piti kutsua sisältä ovelle.

Pelkäsimme oven hajoavan.

Menkää kaikki taaksepäin.

Minä olin järjestysmies, mutta Steve laittoi minut avajaisissa ovimieheksi,

ja ovelle minä sitten jäin.

Marc Beneckestä tuli ovimies, koska hän oli parhaimman näköinen.

En ollut ennen työskennellyt yökerhossa, joten piti improvisoida.

Se oli aivan hullua.

Muistan, kuinka pääsin ovimiehen ohi.

Käytävällä oli matto ja sen sivuilla peilit. Vähän kuin catwalk.

Narikka oli oikealla.

Muistan, kuinka kuulin musiikin ja heitin vain takkini pois.

Narikassa oli kaaos. Jaoimme lappuja sinne ja tänne.

Takkeja piti laittaa lattialle. Moni taisi menettää takkinsa sinä iltana.

Täydellinen sekasorto.

Jyskyn, jyskyn.

Musiikki tulvi lattialta.

Kaikki ryntäsivät tanssilattialle.

Musiikki löi aaltona kasvoille.

Huumeet virtasivat.

Kaikki piristäviä. Rauhoittavia ei sinä iltana vedetty.

Se oli huoletonta, kuumaa, seksikästä.

Avajaisiltana tapahtui jotain.

Viesti lähti leviämään. Se oli ykköspaikka.

Sinne kutsuttiin ihmisiä, joiden seurassa kaikki halusivat olla.

Olin aivan järkyttynyt.

Steve oli vasta 33, minä 29. Ja me olimme luoneet hitin.

Olimme New York Postin etusivulla. Ensimmäisenä yökerhona.

Se oli kuin unta.

Sitten hirviötä ei tarvinnut kuin ruokkia.

Tänne ei pääse sisään parta ajamattomana.

Sama se. Voit yhtä hyvin mennä kotiin.

Minä yritän heti kun muutama lähtee.

Ja hattua täällä ei pidetä.

Marc, katso tuo puoli.

Laskekaa lamppua, se häikäisee.

Tältä näyttää New Yorkissa diskoteekki Studio 54:N edustalla.

Tämä on in-paikka diskoväen keskuudessa, vaikka nämä ovatkin vielä out.

Tietysti Liza Minnellin kaltaiset tähdet kulkevat ovimiesten ohi.

Jaoimme jonon köysillä pitääksemme prostituoidut poissa.

Köysistä tuli sitten osa juttua.

- Päästättekö sisään vain julkkiksia? - Ei, kyllä kaikki pääsevät.

Kuinka valitsette ihmiset? Millaisin perustein?

On oltava juhlatuulella, eikä haastamassa riitaa.

- Suositteko pareja vai sinkkuja? - Meillä on pareja, homoja...

Siihen aikaan yöelämä oli silkkaa egoilua.

Se oli elämäntyyli.

Jos jotakuta ei nähnyt siellä, hän ei ollut päässyt sisään.

Mitä se merkitsi?

Ovella oli joka ilta vieraslista.

Ensin oli nimi, sitten "maksava", "ilmainen", tai "NFU".

"NFU" tarkoitti "no fuck-up". Ei mokia. Heidät Marcin piti päästää heti sisään.

"GN" tarkoitti oikeasti "NG", eli "no good".

Jos käytös oli ollut huonoa, häntä ei tarvinnut päästää sisään.

Kyllä jotkut tähdet saavat erikoiskohtelua, kuten Stonesit.

- Pääsevätkö he ilmaiseksi sisään? - Useimmat, eivät kaikki.

Mick Jagger ja Keith Richards pääsivät ilmaiseksi, muut jäsenet saivat maksaa.

Perjantaisin ja lauantaisin Manhattanille tuli "silta-ja tunnelikansaa".

He eivät päässeet Studio 54:Ään. He menivät New York, New Yorkiin,

Infinityyn, Ice Palaceen, Hurrah'siin ja sellaisiin.

Mutta eivät Studio 54:Ään.

Steve loi käsitteen "silta-ja tunnelikansa".

Se oli hänen tapansa sanoa,

ettemme halua ihmisiä, joilla on polyesteripaidat ja kultaketju kaulassa.

"Lamput sulattavat polyesterin", heille sanottiin.

Hän saattoi erottaa pareja. "Sinä olet kaunis,

mutta poikakaveri saa käydä hakemassa kotoa puuvillapaidan."

Päästäisitkö itsesi sisään tuossa paidassa?

Toki, havaijilaispaidat ovat hyväksyttyjä.

Mutta en tiedä, olisinko päästänyt itseni sisään avajaisissa.

Ei. Ei se niin toimi. Vähiten me rahasta piittaamme.

- Onko sinulle tarjottu seksiä? - Kyllä vain.

- Suostuitko? - Se riippuu tarjouksesta.

Mutta pitää olla seksikäs päästäkseen sisään. Joten se ei ole ongelma.

Ulkona käy toiveikas kuhina.

Joku vilkuttaa, joku yrittää vangita Marc Benecken tai Steven katseen.

Kuin tuomitut paratiisin portilla.

Viimeksi pääsin hyvin sisään, joten en tiedä. Kai se riippuu ulkonäöstä.

Jos tietäisin sisäänpääsykriteerit,

saattaisin muuttaa käytöstä ja pukeutumista tullakseni hyväksytyksi.

Mutta se on salaisuus.

Ihmiset halusivat niin kovasti sisään, että torjuminen herätti vihaa.

Me emme piitanneet. Halusimme vain menestystä.

Ian ja Steve olivat hyviä PR-miehiä.

Stevestä oli ihana kertoa lehdistölle keitä siellä kävi ja mitä he tekivät.

Saimme paljon muita enemmän mediahuomiota.

Ian ehdotti puhelimessa sopimusta.

Minä saisin palkkaa siitä, että kirjoitan julkkiksista.

Jos loin PR:Ää tähän henkilöön liittyen,

sain 500 Daily Newsin etusivusta.

New York Postista tuli 500 lisää.

Kuudes sivu tuotti 150 dollaria.

Lähes kaikki sisään kävelleet tähdet päätyivät etusivulle.

Kaikki siellä tapahtunut päätyi etusivuille ja aukeamille.

Siellä oli joka ilta julkimoita.

Kaikki halusivat olla siellä, muuten jäi jostain paitsi.

Se oli suunnanmuutos. Ennen luettiin rikoksista ja urheilijoista.

Julkisuuden hahmot alkoivat kiinnostaa enemmän.

Se oli julkkisten aikakauden alku.

Olimme paikalla oikeaan aikaan ja ratsastimme aallolla parhaamme mukaan.

Päästimme sisään valokuvaajia, joiden tiesimme noudattavan pelisääntöjä.

Tässä on Studio 54-laatikko.

Tässä on joitain kuvistani. Tämä on oikein hyvä.

Elton John kourii Divinen tissejä.

En saanut Biancaa, mutta kuvasin Dolly Partonin pussaamassa hevosta.

Sain tämän kuvan Liz Taylorista limusiinissa. Kuvan nimi on "Läski-Liz".

Tässä Truman Capote aamutakissa. Hänellä on tohvelitkin.

Toisessa kuvassa näkyvät nimikoidut tohvelit.

Tässä lan Schrager lavan ovella.

Hän odottaa jotain julkkista, en tiedä ketä.

Ian oli tosi mukava. Hän oli introvertti.

Häntä näkyi harvoin. Tämä on harvinainen helmi.

Hän ei pitänyt julkisuudesta, toisin kuin tämä linssilude.

Siinä linssiluteemme Steve Rubell.

"Tässä minä. Katsokaa."

Hän seurusteli tähtien kanssa, isojen ja pienien.

Hän halusi näkyä ja näkyä saikin. Hän on monessa kuvassa.

Kumpi oli ensin, kuvaajat vai julkkikset?

Paikka on vanha studio ja teatteri. Valot. Se tuo sitä tunnelmaa.

Hiirille pitää rakentaa mukava hiirenloukku.

Steve piti hyvää huolta julkkiksista.

Hän ystävystyi Halstonin tapaisten muotisuunnittelijoiden kanssa.

Lehdistö keksi yhdistelmän "Halston-Liza-Bianca-Andy".

Se oli kuin peliketju. He olivat ytimessä.

Studio 54 sai niin paljon julkisuutta, että heistä tuli kanta-asiakkaita.

Hei, Stephen.

Pidän heistä huolta ja teen heidän olonsa mukavaksi. Nautin siitä.

Hänen unelmansa oli ystävystyä kaikkien lapsuuden sankariensa kanssa.

Ja niin hän teki.

Hei, Michael, tule peremmälle.

Tulitko juuri? Istu siihen.

- Michael Jackson. Käytkö usein täällä? - Kyllä vain.

- Miksi? - Pidän Studio 54:N tunnelmasta.

Olen käynyt monissa diskoissa ympäri maailman, mutta en pidä niistä.

Tässä tunnelmassa on jotain. Lavasteet, parvi...

Se on jännittävää.

- Pidetäänkö sinusta hyvää huolta? - Kyllä, Steve on pitää.

- Millainen Steve on? - Yksi parhaista. Aito ja oikea.

Arvostan rehellisyyttä.

Miltä tuntuu, kun kuulet nimen Studio 54? Kiihtyykö pulssi, liikkuvatko jalat?

Olen valmis pitämään hauskaa.

Pieni pako todellisuudesta. Se on oikeasti eskapismia.

Se on tavoitteeni, eskapismi.

Täällä voi unohtaa kaikki arjen huolet.

Voi olla oma itsensä ja tanssia.

Täällä on vapaa ja voi tanssia kenen kanssa vain.

Voi irrotella.

Ihminen ei ole täysin vapaa niin kovin usein elämässään.

Kaikki tunsivat olonsa turvalliseksi.

Siellä pystyi rentoutumaan.

Siellä näki ensi kertaa homomiesten suutelevan.

Julkkiksia ja homomiehiä. Kukaan ei tuominnut toistaan.

Sait olla oma itsesi.

Valot ja kaikki saavat aikaan aistillisen olon.

Siellä tapahtuu paljon, juodaan, musiikki jyskyttää-

ja kaikkialla on kauniita ihmisiä. Sen haluaa kokea itsekin.

Menin tanssilattialle alusvaatteissa ja korkokengissä-

ja tanssin kaikkien kanssa. Pyörin lattialla ja kaikki olivat ystäviä.

Emme tunteneet toisiamme, mutta ei sillä ollut väliä.

Niin Studio 54:Ssä tanssittiin. Koko klubin kanssa.

Disko oli hyväksynnän ja mukanaolon turvasatama.

Niin ei ollut kaduilla. Homofobia oli pahempaa kuin nykyisin.

Transihmiset vaaransivat henkensä kävellessään New Yorkin katuja.

Mutta diskoon tultuaan he olivat turvassa.

Eivätkä vain turvassa. Heidät hyväksyttiin osaksi kokonaisuutta.

Loukkaavatko ihmiset teitä, ovatko he teitä kohtaan ikäviä?

- Ei, he ovat kauhuissaan. - Luulevat meidän karanneen Broadwaylta.

Newyorkilaisethan ovat yleensä avoimia ja uteliaita.

Ei ole totta. Vain Studiossa. Täällä olemme kuin kotonamme.

Me maksamme tavallaan vuokraa. 14 dollaria on jo vuokra.

Studio 54:Ssä virtasi gayenergia.

Se tuntui kaikkialla.

Mantran mukaan Studio oli fantasiamaailma.

Siellä saattoi olla kuka tahansa, ja niin oltiinkin.

Kiitos, Rollerina. Olin tuon tarpeessa.

Rollerina oli Wall Streetin pankkiiri päivisin ja hyvä haltiatar öisin.

Disco Sally oli juristi, noin 78-vuotias.

En alkuun pitänyt Disco Sallysta. Se tuntui temppuilulta.

Mutta Steve sanoi: "Olet väärässä. Se on hyväksi klubille."

Potassa oli sen ajan kuuluisin drag queen.

Hän oli 180 cm ilman korkoja ja kaksimetrinen niiden kanssa.

Eikä häntä nähnyt koskaan ilman sitä asua.

Hän oli huomion keskipiste, kuten halusikin.

Studiossa oli hienoa erilaisten ihmisten sekoitus.

Jos kerää vain "kauniita" yhteen, se saattaa käydä tylsäksi.

Mutta jos on sopiva sekoitus, kuten Studiossa...

Omaperäisiä hahmoja, transvestiitteja. Sitä arvostetaan. Upea sekoitus.

Monimuotoisuus loi liike-energiaa. Se oli lähes alkukantaista.

Se villi antaumus ja vapaus kuului kokonaisuuteen.

Kuin huvipuisto aikuisille. He tiesivät hyvin, mitä ihmiset haluavat.

Mitä aikuiset haluavat.

70-luvulla avautui mahdollisuuksien ikkuna e-pillerin jälkeen ja aidsia ennen.

Vaikkei hyppinytkään kaikkien kanssa sänkyyn,

se tuntui mahdolliselta. Ilmassa oli rakkautta ja seksiä.

Parvella oli hämärää, siellä varmaan pelehdittiin ja otettiin suihin.

Sama juttu vessoissa.

Kellarissa oli patjoja.

Olin siellä tosi monen kanssa. Tosi monen.

Homoilla oli se etu, että kukaan ei tullut raskaaksi.

Siellä saattoi irrotella estottomasti ilman seurauksia.

Sitä odotettiin. Se oli vapautta. Kaikkea saattoi kokeilla.

Stevellä oli iso takki, jonka taskuissa oli rahaa ja huumeita.

Hän oli kuin Daddy Warbucks.

Steve oli ihastunut bilehuume metakvaloniin ja oli hyvin antelias.

Jos ei halunnut, hän tyrkytti edes puolikasta.

Et sinä taida poliisi olla. Olet liian paha poika sellaiseksi.

Hän halusi aina viedä bileet seuraavalle tasolle.

Korkeammalle vai alemmalle, sen voi kukin päättää itse.

Tapahtuuko tällaista missään muualla maailmassa?

Ei, olen käynyt kaikkialla. Olen onnellinen.

Musiikki, valot, hyvin rakentuneet tarjoilijat pelkissä shortseissa-

ja 1,50 puntaa maksavat drinkit.

Tämä resepti on tehnyt omistajasta hyvin rikkaan nuoren miehen.

Hän nautti joka illasta. Stevellä oli ehkä kaikkein hauskinta.

Siinä ympäristössä hän saattoi hyväksyä seksuaalisuutensa-

ehkä ensi kertaa elämässään.

Hän oli oikeassa elementissään.

Minulle se oli eri juttu.

En halunnut kulkea tungoksessa, tulla tönityksi ja moikatuksi.

Koko Studio 54:N olemassaolon aikana-

Ianista näki harvoin kuvia tai lehtijuttuja.

Hän pysytteli kulisseissa,

mutta tavallaan hän oli aivot kaiken takana.

Ihmisiä kiinnosti kovasti, mitä hän seuraavaksi keksisi.

Paikassa oli jotain ennen näkemätöntä teatterimaisuutta.

Se oli elämys oikeastaan kaikille aisteille.

Se on tunnetason juttu.

Tuotteen saattoi arvioida vain sen synnyttämän taian kautta.

Liikkuvat valot ja kulissit-

loivat ympäristön, joka saattoi muuttua hetkessä.

Sellaista ei ollut ennen tehty.

Ian loi fantasiamaailman.

Yksilöt muodostivat kollektiivin, jonka energia suorastaan räjähti.

Ian on todellinen nero elämysten luomisessa.

Ylitimme kaikessa rajat kaikin mahdollisin tavoin.

Rakennusluvat, elinvoima, maku, sosiaaliset säännöt.

Kaikki loppuun saakka.

Yhden illan järjestäminen saattoi maksaa 40000-50000 dollaria.

Halusimme murtaa muurin katsojien ja esiintyjien välillä-

ja näyttää, että mitä vain voi tapahtua. Ja niin tapahtuikin.

Me siellä työskennelleet tiesimme olevamme roolihahmoja.

Oli kaikkien tehtävä tarjota mahtava show ja hyvää palvelua.

Olin koukussa Studio 54:Ään.

Oli pakko käydä joka ilta, ja niin oli monen muunkin.

Studio 54 on diskomaailman Olympusvuori.

Universumin keskipiste niille, jotka haluavat tanssia 125 tahtia per minuutti.

Studio 54 on diskojen disko täällä New Yorkissa.

ISON OMENAN KUUMIN DISKO

STUDIO 54: TAPAHTUMIEN KESKIPISTE

AIKAMME SYMBOLI

KUUMIN DISKOMESTA

TANSSIVAT KOKO MATKAN PANKKIIN

Olimme niin päihtyneitä menestyksestä,

että laskeskelin rahoja öisin. Nautin siitä.

Kaadoin rahat laukusta ja jaoin kolmeen pinoon.

Steve ja Jack saivat oman pinonsa.

Kanta-asiakkaana huomasi-

heidän vaihtavan illan mittaan kassakuittirullaa.

Siitä alettiin puhua, se pantiin merkille.

Me nautimme menestyksestä ja unelman toteuttamisesta.

Oli parhaat asiakkaat, mahtava maine, olimme maailman ykkösklubi.

Yhtäkkiä maailman huipulla. He elivät kuin unessa.

Alkoi olla niin hauskaa, että ote todellisuudesta alkoi kirvota.

LUPAVIRANOMAINEN SULKEE DISKON

Olin tytön kanssa toimistossani musiikin hiljetessä.

Menin alakertaan, Steve oli jo siellä.

Olit omassa maailmassasi, ja yhtäkkiä on valot päällä ja poliisit paikalla.

Todellisuus läimähti vasten kasvoja.

Meidät pidätettiin molemmat.

Anniskelulupaa ei vieläkään ollut, haimme joka illaksi pitopalveluluvan.

Mutta lopulta siihen reagoitiin. Kaikki tiesivät sen yökerhoksi.

Roy Cohn oli lakimiehemme, pyysin siis häneltä apua.

Heidän lakimiehensä oli Roy Cohn, joka edusti myös Manhattanin mafiaa.

Sen takia ymmärsi, ettei heitä juuri pelottanut.

Meidät vapautettiin muutaman tunnin kuluttua.

Saimme pidettyä paikan auki puoli vuotta ilman anniskelulupaa,

kunnes lopulta hankimme luvan.

Minulla on kuva, jossa pidämme Steven kanssa lupakylttiä sen saatuamme.

Siitä lähtien tunsimme valloittaneemme maailman.

He tunsivat olevansa niin tärkeitä, että voivat tehdä mitä vain,

mutta moni suuttui Steve Rubellille ja Studio 54:Lle yhä enemmän,

koska ei päässyt sisään.

Et voi saavuttaa näin laajaa menestystä-

ilman että joku tulee kateelliseksi ja haluaa tuhota sinut.

Se kuuluu ihmisluontoon. Sellaista elämä on.

Dan Dorfmanin jutussa Steve sanoi:

"Vain mafialla menee paremmin, mutta älä kerro kenellekään."

Stevessä oli rehentelijän vikaa.

"Katsokaa meitä. Meillä on hauskaa ja mielettömästi rahaa."

Hän oli hyvin ylpeä siitä.

Se oli todella typerästi sanottu. Soitin hänelle ja sanoin:

"Sama kuin olisit kutsunut veroviraston ovelle koputtamaan."

"Ei mitään hätää", hän vain sanoi.

Parisenkymmentä veroviraston virkamiestä teki ratsian diskoon aamulla-

takavarikoidakseen kaiken klubin talouteen liittyvän kirjanpidon.

Ratsia tehtiin 14. Joulukuuta 1978.

Se oli kammottava päivä.

Se alkoi syytteillä laajasta kavalluksesta-

ja siitä, että Studio 54:N tiloissa olisi piilossa käteistä ja huumeita.

Siivooja soitti ja kertoi etsinnästä, minä soitin Stevelle.

Steve sanoi, että kassakaapissa on metakvalonia ja käski hakea sen.

Mutta törmäsin kellarissa virkamiehiin.

"Tekö olette johtaja? Avatkaa kassakaappi."

27, 42, 37. Kaksi tuonne, yksi tuonne. Ja kaappi oli auki.

"Onko tässä kaikki?" "Tuolla on pari laatikkoa vielä."

Yritin avata ovea, mutta joku veti sen kiinni. He olivat jo täällä.

Yritin taas avaimella, mutta he vetivät sen kiinni.

Lopulta poliisi tai joku avasi oven...

Se oli yhdeksältä aamulla.

Hän sanoi tyyliin: "Tuletko sisään vai et?"

Jätin kaikki paperini lattialle ja menin sisään.

Ian Schrager, yksi Studio 54:N omistajista tuli kerholle vähän myöhemmin,

ja poliisi kertoo löytäneensä hänen papereidensa seasta kokaiinia.

Ei se ollut papereiden seassa, vaan niissä itsessään. Laitoin ne lattialle.

Ehkä sitä oli jäänyt lattialle edellisiltana.

Testi oli positiivinen.

Eikä vain positiivinen, vaan vahva. Se oli laimentamatonta.

Jos olet menossa kokaiinit kainalossa taloon, jota 50 verovirkailijan tutkii,

älä mene! Käänny ja mene muualle.

Minut pidätettiin, joten soitin Roy Cohnille.

Hän tuli heti ja käski panemaan kaiken mullin mallin,

jotta agentit näyttäisivät toimineen Gestapon tyyliin.

Ovat heitelleet synttärilahjojani.

Siitä he suuttuivat vielä enemmän, koska se ei ollut totta.

He olivat varoneet sotkemasta paikkoja.

Siitä alkoi virheiden sarja,

sillä se oli etusivun uutinen Daily Newsissa.

Emme tainneet tajuta tilanteen vakavuutta,

koska olimme aina päässeet kuin koira veräjästä.

Kun he kuulustelivat lania, hän istui tuolissa kädet selkänojan päällä.

Uhmakkaasti, kuin käskien heitä painumaan helvettiin.

Luulisi siinä pelästyvän, mutta hän oli vihainen.

Seitsemän tuntia ratsian alusta Steve Rubell tuli mukanaan lakimies Roy Cohn,

joka haukkui veroviranomaiset.

Mainitkaa joku toinen tapaus, jossa 23 verokarhua tulee tutkinnan alussa-

ennen yhtiön kirjanpitäjien ja juristien kuulemista-

tekemään ratsian ja kääntämään paikan ylösalaisin.

Sellaista ei ole Amerikassa tapahtunut.

Oliko salkussa kokaiinia?

Se ei ollut hänen salkussaan, he eivät ole edes väittäneet niin.

Minä luin syytteen, te ette.

Meidän piti tapella, jotta he päästivät asianajajan sisään.

Minun piti mennä etuoven kautta. Ensimmäistä kertaa.

Pala rakennusta.

Mitä ajattelet tapahtuneesta, Steve?

- Miten se kokaiini? - Siitä en tiedä mitään.

- Oliko tiloissa muita huumeita? - En tiedä niistäkään mitään.

- Et tiedä mitään huumeista tiloissanne? - En yhtään mitään.

Miltä tuntui, kun yhtiökumppanisi pidätettiin kokaiinin hallussapidosta?

Ian ja minä olemme hyviä ystäviä jo opiskeluajoilta,

ja hän on hyvä mies.

Onko kokaiininkäyttö tavallista Studio 54:Ssä?

Ei. Kuten Roy sanoi, en halua kommentoida käynnissä olevaa tutkintaa...

- Katso tänne, Steve. - Tässähän tuntee itsensä presidentiksi.

ROY COHNILLA PITÄÄ KIIRETTÄ

Meillä oli huippulakimiehiä.

Yksi niistä, jotka edustivat John Mitchelliä Watergatessa.

Oli James Neal, joka pani Jimmy Hoffan vankilaan.

Oli Arthur Liman.

Oli Mitchell Rogovin Arnold ja Porterilta,

jossa korkeimman oikeuden Abe Fortas työskenteli ennen.

Varustauduimme kunnon taisteluun viranomaisia vastaan.

Schragerilla ja Rubellilla on kokonaista 37 lakimiestä.

Ratsia herätti suurta vahingoniloa New Yorkissa.

Moni ajatteli, että he saivat vihdoin ansionsa mukaan.

Heillä oli uskolliset ystävänsä, mutta ei heitä kukaan säälinyt.

Se oli heistä hyvä juttu.

Kirjeenvaihtajamme Laraine Newman on juuri Studio 54:N ulkopuolella.

Kiitos, Bill. Vieressäni on Steve Rubell, yksi yökerhon omistajista.

Miltä tuntui, kun sait tietää täältä löytyneen kokaiinia?

Olin shokissa.

Se oli enemmän sellaista systeemikapinaa,

mikä sopi Studio 54:N mytologiaan.

Kaikki olivat mukana siinä, ja jälkeenpäin pidettiin bileet.

Paikka veti kansaa kuin valo yöperhosia.

Homma vain kasvoi. Joskus kapinointi toimii näin.

Moni uskoo sen alkaneen Rubellin hoettua, että "älä kerro verovirastolle".

Ei se niin ollut. Tutkinnan käynnisti-

eräs ilmiantaja, joka oli vihainen kohtelustaan Studio 54:Ssä,

ja joka tiesi, missä kirjanpito on.

Kellarissa oli valekatto.

Kattolevyjen takaa löysimme rinnakkaisen kirjanpidon.

Sieltä löytyi myös roskasäkkejä täynnä käteistä.

Ei Studion katon alla mitään rahakätköä ollut. Se on pelkkää huhua.

Siellä oli rahasäkkejä, jotka oli kuvailtu etsintäluvassa.

Lukko oli hankala, joten pidimme vähän käteistä helposti saatavilla.

Ei sen kummempaa. Siinä ne kattorahat.

Käteistä löytyi myös Steve Rubellille kuuluneesta pankkilokerosta,

jonka porasimme auki.

Hänen asunnossaankin oli käteistä.

Kirjahyllyjen takana oli salalokeroita.

Stevellä oli 900000 dollaria käteistä vitosina ja kymppeinä.

Poliisit veivät ne.

Ajelin ympäriinsä 400000 dollaria takaluukussa.

Auto olisi voitu varastaa tai hinata pois.

Pysäköin parkkihalleihin. Se oli järjetöntä.

Steven äiti toimi kirjanpitäjänä.

Stevellä oli aina budjetti bilehuumeille,

joita hän jakeli ilmaiseksi tietyille ihmisille.

Steven äiti ei tiennyt huumeista mitään, mutta piti lukua joka pennistä.

Jos 100 dollaria meni julkkiksen huumeisiin,

se laitettiin edustuskuluihin, joten kaikki näkyi kyllä.

Yhteen kuoreen oli laitettu kolme saraketta: Ian, Steve ja Jack.

Ja neljännessä sarakkeessa olivat tuotot joka illalta.

Sitten oli viides sarake, jossa luki "kavallus".

He pitivät siis kirjaa päivittäisistä tuotoista-

ja kavalletuista rahoista, joita ei ilmoitettu verotukseen.

Kuka järjestelmän loi?

En minä. Minä en hoitanut kirjanpitoa.

Mutta joku meistähän se oli.

Kuka antoi ohjeet?

En minä muista...

Onko varma, ettet ole syyttäjä?

Tiedän vain, että hyödyin siitä-

ja olin mukana juonessa.

Mutta en tiedä varsinaista tekijää.

STUDIO 54:N KAVALLUSTA TUTKITAAN

33 toimintakuukauden aikana he kavalsivat 2,5-3 miljoonaa dollaria.

Se on huikea kavallus.

Ja hölmö. Jos kavallat, ota 10-20 prosenttia. Älä 80 prosenttia.

He olivat täysin sikamaisia.

Se oli Richard Nixonin tasoa.

Ei ollut mitenkään mahdollista, että se jäisi huomaamatta.

Steve Rubell ja lan Schrager ovat täysin syyttömiä-

kaikkiin väitettyihin verovälttelyn muotoihin.

Cohnin mukaan epäkohtiin on syynä ainoastaan yksi taho:

Kirjanpitoa hoitanut mies nimeltä Jack Dushey.

Hän tunnusti salassa viime viikolla ja voi nyt saada enintään viisi vuotta.

Jack Dushey suostui todistamaan Rubellia ja Schrageria vastaan jurylle.

Ja oikeudessa, jos sinne asti mentäisiin.

Tapahtunut ei ollut hänen syytään.

Hänellä on perhe. Hän ei olisi tehnyt sitä.

En ole kysynyt sinulta siitä, mutta siltä minusta tuntui.

Mitä itse sanot, Jack?

On vaikea suitsia menestystä.

Minä olin heitä vanhempi, enkä tarvinnut niitä rahoja.

En tehnyt sitä rahan takia, mutta menestys oli valtava.

En halunnut pidätellä heitä.

Ja saimme kaikki maksaa hinnan.

Tiesitkö, mitä kirjanpidossa tapahtui?

Minä olin sen keskipisteessä. Korviani myöten.

Olen yhtä syyllinen kuin Steve ja lan.

Vaikutat niin järkevältä. Miksi annoit sen tapahtua?

Menestys nousi kaikkien päähän.

Minut määrättiin järjestäytyneen rikollisuuden jaostoon.

Se työskentelee lähinnä järjestäytyneen rikollisuuden parissa.

Siihen aikaan erityisesti italialaisen mafian.

Studio 54:N jutussa epäiltiin yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen-

Ian Schragerin kautta. Hänen isänsä oli Louis Schrager,

joka tunnettiin lempinimellä "Juutalais-Max".

Isästäni oli aina kirjoitettu paljon lehdissä,

mutta en tiennyt niistä jutuista mitään.

Minä ihailin isääni. Tiesin, ettei hän ollut samanlainen kuin muut isät.

Hänellä oli eri työajat.

Pelkäsin, että siitä voisi koitua minulle ongelmia.

Louis Schrager, joka oli tuolloin jo kuollut,

oli Meyer Lanskyn vanha liikekumppani.

Mutta emme löytäneet yhteyksiä Studio 54:N ja mafian välillä.

Uskon, ettei lan halunnut olla missään tekemisissä isänsä bisnesten kanssa.

Hänen isänsä menestyi omalla alallaan, hänellä oli vaikutusvaltaa.

Ja lan halusi myös valtaa ja menestystä,

mutta muilla aloilla.

Studio 54:N kolme omistajaa saivat tänään syytteet verovälttelystä.

Rubell ja Schrager saivat 12 kohdan syytteet.

Schrager ja Rubell voivat saada 10 vuoden tuomion ja 20000 sakkoja.

OMISTAJAT KAVALSIVAT 2,5 MILJOONAA DOLLARIA

Heillä oli tämä aarre, jonkalaista kellään muulla ei ollut.

Heidän syliinsä oli tipahtanut maailman suosituin juttu.

He tuskin halusivat menettää sitä.

PANIIKKI STUDIO 54:SSÄ

Lakimiehet sanoivat, että meidän pitää yrittää neuvotella.

Oli 25. Elokuuta, kun Steve sanoi: "Toivottavasti Iranissa syttyy sota."

Kysyin, mitä hän tarkoitti.

"En halua erään toisen jutun hallitsevan otsikoita."

Oikeusministeriö aikoo tutkia syytteet-

Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Hamilton Jordania vastaan.

Hän on käyttänyt kokaiinia käydessään Studio 54:Ssä.

Valkoinen talo kiistää syytteet-

ja sanoo niiden olevan lievempien tuomioiden toivossa keksittyjä.

LÄPIMURTO JORDANIN JUTUSSA

Syyttää nyt Valkoisen talon päällikköä kokaiinikaupoista Studio 54:Ssä.

Eikö Steve tajunnut saavansa Valkoisen talon vastaansa?

Ajattelin, että Steven kannattaisi varoa.

Näillä ihmisillä on valtaa, itse hän oli pelkkä yökerhonpitäjä.

Hänellä oli valtaa julkkiksiin, ei poliitikkoihin.

Hän kävi väärien ihmisten kimppuun.

Presidentti Carter kommentoi Jordanin tapausta näin:

"Hän kertoo totuuden, kuten vaimoni tai lapseni tekisivät."

Oikeusministeriö ei yleensä tutkisi henkilökohtaista käyttöä,

mutta siihen velvoittaa uusi eettisen hallinnon laki,

joka laadittiin Watergate-skandaalin jälkeen.

FBI: N on käynnistettävä enintään 90 päivän mittainen tutkinta,

kun korkea-arvoinen valtion virkamies saa rikossyytteen.

Lakimies Mitchell Rogovin teki pahan virheen, joka oli meille vahingoksi.

Hän ei tiennyt, kuinka Watergate oli vaikuttanut lakiin.

Kaikki julkistettiin.

Juna lähti asemalta ja alkoi elää omaa elämäänsä.

Paluuta ei ollut.

- Näit siis Jordanin ottavan kokaiinia? - Niin.

- Ei epäilystäkään? - Ei minkäänlaista.

Emme tajunneet sen mittakaavaa.

Luulimme selviävämme.

Olihan meillä Roy. Jotenkin se järjestyisi.

Aloitimme klubilla ison remontinkin.

Halusimme tehdä kaikille selväksi, että kyllä tämä järjestyy.

Mitä teet, kun niskassa on veropetos ja vastassa Hamilton Jordan?

Voihan sitä luoda uuden imagon.

600 työläistä tekee vuorotyötä saadakseen kaiken kasaan.

Remontin odotetaan maksavan 1,5 miljoonaa dollaria,

eli kolme kertaa enemmän kuin Studio 54:N avaaminen 3 vuotta sitten.

TILAPÄISESTI SULJETTU

Ian sai kaikenlaisia ideoita nähtyään Sweeney Toddin. Nyt hän halusi sillan.

Etkö jaksa tunkea tanssilattian läpi? Tämä liikkuva silta ratkaisee ongelman.

Se kantaa 25 tonnia ja siirtää 250 ihmistä yli tanssilattian-

tilan toiselle puolelle tai parvelle 13 metrin minuuttivauhtia.

Sanotaan, että parvi piti päällystää kumilla, jotta se on helpompi huuhdella.

Tiesittekö tekevänne seksiluolaa?

Kyllä.

Vastaus on kyllä.

Rakastan Studio 54:Ää.

Kiitos, että teette illoistani paljon hauskempia.

- Mitä tuohon sanoa? - Kiitos riittää.

- Syyllinen imarteluun. - En ole syyllistynyt mihinkään.

STUDIO 54:N OMISTAJAT MYÖNTÄVÄT SYYLLISYYDEN

Kaksi trendikkään Studio 54:N omistajaa myönsi syyllistyneensä-

yli 400000 verojen pimittämiseen valtiolta.

Rubell ja Schrager saivat 2,5 miljoonan kavalluksesta-

ja asiasta valehtelemisen takia 12 kohdan syytteen.

He tunnustivat kaksi veropetosta. Loput syytekohdat hylättiin.

Emme halunneet tunnustaa rikosta, koska tuomittu ei saa anniskelulupaa.

Yritimme suojella Studiota, mutta homma karkasi käsistä.

Haukkasimme liian ison palan, ja meidän oli pakko tunnustaa.

LIITTOVALTION TUOMIOISTUIN

Menikö jokin pieleen tuomioista neuvoteltaessa, Roy?

Kun jutussa on 37 lakimiestä, jokin menee aina pieleen.

- Miksi teitte sen? Ahneudestako? - Tein virheen. Oletteko itse tehneet?

- Oletteko vielä ystäviä Scragerin kanssa? - Hän on paras ystäväni, rakastan häntä.

STUDIO 54: JUHLA ON OHI

Kun jouduimme ongelmiin, lehdistö kääntyi meitä vastaan.

Ensimmäistä kertaa emme voineet puhua itseämme kiipelistä.

Siitä ei päässyt eroon.

Ajauduimme nurkkaan.

Kun käy läpi jotain sellaista, se joko yhdistää ja vahvistaa-

tai rikkoo. Meitä se vahvisti.

Me nousimme ja kaaduimme yhdessä.

Stephen Rubell ja lan Schrager, Studio 54:N omistajat, saivat tänään-

3,5 vuoden vankilatuomiot lähes puolen miljoonan dollarin veropetoksesta.

Lisäksi he saivat kumpikin 20000 dollarin sakot.

En osannut sisäistää sitä.

Olin aivan irrallani.

En tuntenut mitään. Elämämme oli ohi, emmekä edes tajunneet sitä.

Bileet vankilaan menoa edeltävänä iltana-

olivat vähintään yhtä upeat ja hauskat kuin avajaisiltana.

Andy Warhol ja Calvin Klein olivat siellä.

Diana Ross lauloi, Liza Minelli myös.

Muistan, että Stevellä oli Frank Sinatra-hattu-

kun soitettiin "My Way".

Miten niin "oma tie".

Nyt kun sitä katsoo, se tuntuu järjettömältä. Mitä oikein ajattelimme?

Sinä iltana musiikki ja tanssi oli vielä kiihkeää.

Se oli mahtavaa.

Ne bileet... Halusin vain tanssia.

Olin niin kamoissa, etten tajunnut mitä on tapahtumassa.

En uskonut bileiden päättyvän.

Se voittamattomuuden tunne oli kaikessa läsnä.

Silmien sulkemista todellisuudelta alusta loppuun.

Olisin tuskin järjestänyt juhlia vankilaan menon kunniaksi.

He eivät valmistautuneet lainkaan.

Oikeasti vankilaan joutuminen oli varmasti suuri järkytys.

Newyorkilaisdisko Studio 54:N omistajat ilmoittautuivat tänään viranomaisille.

He tulivat aamulla vankilan portille.

Samaan aikaan he saivat syytteet seitsemästä anniskelulain rikkomisesta.

Millainen ensimmäinen yö vankilassa oli?

Kun ovet sulkeutuvat,

sitä tajuaa harvinaisen nopeasti, että vapaus on mennyttä.

Mitään pahempaa ei ole.

Emme olleet samassa sellissä, mutta sentään samassa vankilassa.

Halusimme sitä toki, mutta sekään ei ollut itsestäänselvyys.

En tiedä, millaista se olisi ollut ilman Steveä.

Meitä kohdeltiin samoin kuin muita.

- Eivätkö he piitanneet julkkisystävistä? - Ei, se on toinen maailma.

Sellaista se vain on. Pitää oppia olemaan hiljaa.

Muuten kuolee.

Kaveri vastapäisessä sellissä-

oli tappanut jonkun keilapallolla.

Ajattelin, että hänen kanssaan kannattaa olla hyvissä väleissä.

Sovimme, että annamme hänen vaimolleen rahaa, jos hän suojelee meitä.

Se oli ihan itsesuojeluvaistoa.

Jatkoimme vielä pari kuukautta, mutta ei se ollut samaa ilman heitä.

Kun menetimme anniskeluluvan, ei paljon ollut tehtävissä.

Myimme Studio 54:N istuessamme linnassa.

Minä neuvottelin kaupat. Se piti minut järjissäni.

Studion myyminen oli elämäni raskain paikka.

Minä rakastin Studio 54:Ää.

Nyt se on iäksi poissa.

Myyn oman osuuteni ja maksan rahoilla verot-

niin kuin olisi aikoinaan pitänyt maksaa.

Terveisin, lan Schrager.

RAVINTOLAMAGNAATTI OSTAA STUDIO 54:N VIIDELLÄ MILJOONALLA

Se oli kuin pyörremyrsky, joka vei kaiken mennessään.

Kaikki palasivat omille sijoilleen.

Tuntui, että siellä oli saanut elinikäisiä ystäviä.

Sitten huomasi, ettei se niin ollutkaan.

Puhelin lakkasi soimasta, kutsut juhliin loppuivat.

Kaikki loppui, ja se oli minulle ikävä herätys.

Diskon aikakausi oli ohi.

Siitä tuli naurun aihe.

Comiskey Parkissa tuhottiin diskolevyjä ottelujen välillä.

Radiojuontaja Steve Dahl laulattaa yleisöä-

ja lopettaa räjäyttämällä katsojien tuomia diskolevyjä.

"Disco on syvältä" -liike oli vastareaktio Studio 54:Lle.

Kun ajattelee taloustilannetta Amerikassa...

Se oli pahin laskusuhdanne sitten suuren laman.

Pitää ajatella, miltä Studio 54 ja "diskoelämä" näyttivät-

sellaisen silmissä, joka oli juuri menettänyt työpaikkansa iäksi.

Siitä syyteltiiin sitten homoja, tummaihoisia ja naisia.

Kauna kasvoi yhtä suuremmaksi.

Ihmiset olivat raivoissaan.

Me olimme keikuttaneet venettä.

Tiesimme, että Rubell ja Schrager voisivat auttaa meitä-

saamaan lisätietoa tuntemiensa ihmisten verovälttelystä.

Saimme idean "suuresta kiinalaisruokatempusta".

Syyttäjänvirasto on Chinatownin rajalla,

ja veroviranomaiset tietävät parhaat ravintolat.

He kävivät tilaamassa läjän eri ruokalajeja.

Olin hakenut Steven ja lanin paikalle. Laitoin kaksi tuolia huoneeni viereen,

jotta tuoksu leviäisi käytävään.

Heille tuli selvästi nälkä.

Yritimme kaikkea.

Meitä painostettiin monelta taholta.

Viranomaisilla oli kaikki paperimme.

Emme me nimiä maininneet,

mutta olisimme antaneet väärän valan, ellemme olisi vastanneet kysymyksiin-

koskien Bondsin, Infinityn ja New York, New Yorkin omistajia.

He olivat tavallaan vihollisia.

Ajattelimme aina, että he haluavat vahingoittaa meitä.

Niin sitä on helppo selitellä,

mutta isäni ei olisi hyväksynyt sitä.

- Miksei? - Niin ei vain tehdä.

Kakku pitää lusia kuin mies.

Hän ei olisi halunnut minun tekevän sellaista.

- Painoiko se mieltäsi? - Tietenkin.

Se oli minulle vaikeaa, häpeän vieläkin.

Toivoin, ettet ottaisi tätä asiaa esille, mutta...

Minä...

Se on osa tarinaa.

STUDIO 54:N OMISTAJAT ANTAVAT TIETOJA

Tuomio oli 3,5 vuotta. Teimme niin kuin vaadittiin.

Tuomiota lyhennettiin.

Kun pääsimme ulos 1981, oli maailma kokonaan muuttunut.

Kuvernööri Reagan, tältä näyttää Yhdysvaltain kartta kello 20.

Saimme uuden hallinnon 80-luvun alussa, ja yhtäkkiä puhuttiin vain rahanteosta.

Enää ei puhuttu vapautumisesta tai tasa-arvosta,

vaan menestyksestä. Dollari yli kaiken.

Keskustan luonne tiivistyi, Mudd Club oli ykköspaikka-

juppeja ja Reagania vastustavassa liikehdinnässä.

Olimme hyvin herkillä päästyämme vankilasta.

Epävarmoja itsestämme.

Vaikea kuvailla sitä tuhoa.

Menetät kaiken.

Menetin luvan toimia juristina, enkä saanut äänestää.

Minulta vietiin jopa ajo-ja luottokortti.

Kansalaisoikeuksien menetys. Sitä tunnetta ei osaa kuvitella.

Ja häpeä on pahinta.

Aika ihmeellistä, ettei vankilatuomio tunnu jättäneen sinuun jälkiä.

Ei kulu päivääkään, etten ajattelisi sitä.

- Onko se rankkaa? - Kyllä on.

Vielä vuosi sitten näin painajaisia saaresta, jolta ei päässyt pois.

Heräsin aina läpimärkänä hiestä. Ei siitä pääse yli.

Steve oli aika epävarma, koska ei tiennyt, miten häneen suhtauduttaisiin.

Ihmiset eivät tienneet, voiko häneen luottaa Jordanin ja kaiken jälkeen.

Onnistuminen on helppoa, epäonnistuminen rankkaa. Olen kokenut molemmat.

Se oli varmasti kaikkein rankinta. Kuinka päästä eteenpäin.

Alkuun heillä ei ollut hävittävää. Kaikki oli parannusta.

Paluu vaati rohkeutta.

Ian ei aikonut luovuttaa.

Ei Steviekään omalla tavallaan.

Heillä oli samat geenit vankilaan mennessä ja sieltä poistuessa.

He tarttuivat kaikkiin haasteisiin.

He taisivat suunnitella paluuta jo vankilassa.

Tietenkin. He alkoivat välittömästi suunnitella jatkoa.

Suunnitelmista huolimatta aika vankilan jälkeen oli rankkaa.

Kesti kolme vuotta hankkia rahoitus seuraavaan projektiin.

Luksushotelleja, joilla on sama kohderyhmä kuin Studio 54:Llä.

He alkoivat välittömästi hankkia arvokiinteistöjä Manhattanilta-

ja pääsivät osakkaiksi hienostohotelleihin,

kuten Royalton ja Morgan's Hotel Madison Avenuella.

Halusimme hotellialalle,

mutta pankeille piti todistaa, että saisimme maksettua 14 miljoonan lainan.

Siksi avasimme yökerho Palladiumin.

Rohkeat, urheat ja kauniit tulivat Palladiumin avajaisiin.

Uskomatonta, että Steve ja lan olivat poissa kuvioista 6-7 vuotta,

eikä kukaan pystynyt korvaamaan heitä. Nyt he ovat parempia kuin koskaan.

Epäröin jokaista päätöstä.

Tein virheen, eikä se tuntunut hyvältä.

Sain toisen tilaisuuden, enkä muuta voisi toivoakaan.

Kun avasimme Palladiumin, tämä oli ensimmäinen etusivu.

Palasimme varjoista.

Juttu kertoo yhtä paljon minusta kuin Stevestä.

Steveä se vähän järkytti.

Juttu häiritsi tasapainoa, joka oli vallinnut kaikkina vuosina.

Hän oli aina saanut kaiken huomion, ja minä pysyttelin taustalla.

Dynamiikka muuttui. Hänellä kesti aikansa totutella.

Pitää kai muistuttaa, ettei Studio 54:Ää enää ole olemassa.

- Niin, he sulkivat sen. - Miltä se tuntuu?

Se on mennyttä, enkä halua jäädä kiinni menneisiin.

Ajattelen aina eteenpäin ja mietin mahdollisuuksiamme nyt.

Elämä on jännittävää.

Kuinka saitte tietää Steven HIV-tartunnasta?

Otin häneltä verikokeen.

Epäilitkö hänen olevan sairastumassa?

Hänellä oli oireita. Ei HIV-oireita, mutta epämääräisiä oireita.

Minä jouduin kertomaan hänelle, että hänellä on aids.

Siihen aikaan aids ei ollut sairaus, vaan kuolemantuomio.

Hän ei antanut kertoa vanhemmille.

Hän pysyi koossa, mutta ei varmaan minun lähdettyäni.

Kaikki sairastuivat.

Se oli pelottavaa.

Se vaikuttaa vieläkin, se oli niin pohjaton menetys.

Kaikki nuoret pojat vain kuihtuivat pois.

Puolet baarimikoista, puolet lavastajista.

Niitä maalaripoikia ei enää ole.

Se oli musertavaa.

Vaikutus, joka heillä oli yhteiskuntaan ja kulttuuriin-

ja New Yorkiin... Se oli valtava menetys kulttuurille.

Se muutti kaiken.

Steve oli sellainen, että jos hän oli tehnyt illalla jotain noloa,

hän ei ollut aamulla moksiskaan. Asia sai jäädä siihen.

Hän ei ollut häntä koipien välissä, vaan pääsi aina kuin koira veräjästä.

Mutta tästä hän ei päässyt.

Steve Rubell muutti New Yorkin yöelämän ilmeen-

avattuaan Studio 54:N vuosia sitten.

Rubell kuoli aamulla Manhattanilla hepatiitin tuottamiin komplikaatioihin.

Steve Rubell kuoli hepatiitin aiheuttamiin komplikaatioihin ja verenmyrkytykseen.

Steve Rubell kuoli eilen maksan vajaatoimintaan.

Huhutaan aidsista, mutta virallinen kuolinsyy on hepatiitti ja verenmyrkytys.

Hän ei halunnut lehdistön julkaisevan tietoja aidsista.

Se pidettiin salassa.

Halusin saada kaikki hautajaisiin, sitä Steve olisi toivonut.

Suuret jäähyväiset. Soitin kaikille ja pyysin paikalle.

Hautajaisiin tuli New Yorkin kermaa, kuten Calvin Klein ja Bianca Jagger.

Ja liikekumppani lan Schrager, joka näytti liikuttuneelta.

Se oli kuin olisi menettänyt perheenjäsenen.

Se oli vaikea päivä ja vaikeaa aikaa.

Siltä tuntui koko Studion väestä.

Seremonian jälkeen Rubellin ystävät sanoivat aikakauden päättyneen.

Hän toi kaupunkiin taikaa. Ja se tarvitsee taikaa aina.

Se löytää aina lähteensä, ja Steve oli yksi niistä monet vuodet.

Steve Rubell kuoli 45-vuotiaana.

Steven äiti Ann kysyi minulta miksei Steve mennyt naimisiin.

Silloin tajusin, ettei hän ilmeisesti tiennyt hänen homoudestaan.

Sellaista se oli siihen aikaan. Äiti sai tietää viimeisenä.

Steven kuolema ja sairaus oli kova isku lanille.

Heidän rakkautensa ja siteensä oli niin vahva,

että se vaikutti vielä kauan aikaa.

Olin kai 18 tai 19 tavatessani Steven, ja me ystävystyimme saman tien.

Pysyimme ystävinä aina vuoteen 1989.

Olen onnekas, että sain sellaisen ystävyyden. Ei sitä kaikille suoda.

Hankimme Steven kanssa tämän talon vuonna 1985.

Siihen liittyy paljon muistoja.

Se on kuin perhekalleus.

Se tekee tästä kauniin.

Kuinka parhaan ystävän kuolema vaikutti?

Menetys oli musertava.

Olimme vähän kuin mies ja vaimo.

En tiedä kumpi oli mies ja kumpi vaimo.

Lomailimme yhdessä, meillä oli yhteinen talo, teimme yhdessä töitä.

Hän oli viimeinen, jolle puhuin ennen nukkumaanmenoa.

Se oli ennen kaikkea henkilökohtainen menetys.

Liike-elämässä minua veti sama intohimo kuin Steven eläessä.

Minulla on vieläkin sama nälkä, joten olen jatkanut eteenpäin.

Se ei ole yhtä hauskaa, enkä voi jakaa sitä kenenkään kanssa, mutta minä jatkan.

- Epäilitkö pystyväsi siihen? - Epäilen vieläkin. Se minua ajaa.

Ei ole yllätys, että lan on kasvanut ja luonut itsensä uudestaan.

Hänen sisäinen voimansa vei hänet sinne, missä hän on.

Olen yrittänyt vangita hotellin energian-

samalla tavalla kuin kaupungin katujen energian voi vangita.

Niissä on kohottavaa energiaa, kuin vuorovesi.

Sama oli Studiossa.

Studio oli meille hyvin tärkeä kaiken kokemamme jälkeen.

Meillä oli vahva menestyksenhalu verissä.

Minä en onnistunut lakimiehenä, eikä hän ravintoloitsijana,

mutta yhdessä onnistuimme luomaan Studion.

Kukaan ei ole päässyt lähellekään heidän luomustaan.

Loppu oli niin jyrkkä, siinä tuli menetyksen tunne.

Kadotettu paratiisi.

Tuskin he tiesivät, että siitä tulisi näin maailmankuulu.

Että se merkitsisi niin paljon kulttuurillemme, New Yorkin historialle.

Ja myös koko maailman tunnelmille.

Studio ei ollut yökerho, vaan eräänlainen sosiaalinen kokeilu.

Siksi sitä ei ole osattu jäljitellä.

Oli hauskaa yrittää suitsia salamaa.

Steve ja lan avasivat kaksi hotellia ja loivat boutique-hotellikonseptin.

Schrager on sittemmin avannut 38 lisää ja mullistaa vieläkin hotellialaa.

Schrager sai tammikuussa 2017 Obamalta täyden armahduksen.

Studio 54-jutussa toiminut syyttäjä suositteli armahdusta sanoin:

"Hän on pohjimmiltaan hyvä mies, ja hänen saavutuksiaan voi vain ihailla."

"Annan täyden tukeni hänen armahdukselleen."

"Hänen virheensä oli seurausta äkillisen maineen ja nuoruuden yhdistelmästä."

"Studio 54 oli ennennäkemätön ilmiö."

Mikä tekee paikasta suositun

Suomennos: Sami Siitojoki