Original subtitles

Kansainvälinen avaruusasema on äärimmäinen koti.

Ihmisten ei ole tarkoitus elää avaruudessa.

Se on kaikkien aikojen kallein rakennelma.

Se kulkee täysin elinkelvottomassa ympäristössä.

Voimme matkustaa avaruuteen vain käyttämällä tekniikkaa,

joka tarjoaa kaiken, mitä elämiseen tarvitaan.

Ilman ilmaa, ruokaa ja vettä, 400 kilometrin päässä Maasta,

hengissä pysyminen on haastavaa.

Meidän täytyy kehittää järjestelmiä, josta saadaan kaikkea,

mitä Maassa on, mutta pienessä purkissa.

Selvitämme, miten se onnistui purkamalla aseman.

Selvitämme, mitä sen sisällä on.

Miten kansainvälinen avaruusasema ja sen salaisuudet -

auttavat lajiamme pääsemään muille planeetoille.

SUURET RAKENTEET: RAKENNUSTEKNIIKAN IHMEITÄ

AVARUUSASEMA

Jopa 150 miljardia dollaria maksanut asema -

on koti vailla vertaa.

ISS on äärimmäinen saavutus.

Ensinnäkin tarvitaan ympäristö, jossa voi elää,

mikä on kyllä helppoa Maassa, mutta ei avaruudessa.

Asema koostuu miljoonista osista.

Asemalla on 16 moduulia:

asuintilat, nukkumatiloja,

havaintokansi ja kuusi laboratoriota.

Kaikkia yhdistää ilmatiiviit tunnelit.

Vieraille on tilaa pysäköidä.

Yksi telakoista on varattu Venäjän Sojuz-aluksille,

ISS:n pelastusveneille, jotka ovat koko ajan lähtövalmiina.

Toisin kuin muut rakennelmat,

ISS:n täytyy tarjota kaikkea, mitä astronautit tarvitsevat.

Muuten he kuolevat.

Ihminen voi elää kolme viikkoa ilman ruokaa -

ja kolme minuuttia ilman ilmaa.

Jotta ihmiskunta voisi lähteä Maan päältä,

astronauttien on oltava omavaraisia.

Jos ISS ratkaisee ongelmat,

se todistaa, että ihmiset voivat elää avaruudessa.

Ennen kuin kukaan sai asuinpaikan,

insinöörien piti lähettää ISS avaruuteen.

Se painaa huikeat 460 tonnia.

Noin 300 auton verran.

Olisi hienoa, jos aseman voisi rakentaa Maassa -

ja vain ampua avaruuteen.

Koko rakennelmaa ei voi viedä kerralla.

Osat piti viedä erikseen ja koota kuin palikat.

Aluksi ISS koostui kahdesta moduulista.

Toisen valmisti Yhdysvallat, toisen Venäjä.

Ensimmäinen lento laukaistiin marraskuussa 1998.

Kommunismin aika oli päättynyt äskettäin.

Ja nyt me rakensimme yhteistä avaruusasemaa.

Se oli melkoinen saavutus poliittisella tasolla.

Avaruuskilvan jälkeen -

tehtiinkin äkisti yhteistyötä.

Venäjän moduuli oli nimeltään Zarya, mikä tarkoittaa auringon nousua.

Yhdysvaltain moduuli Unity -

kuljetettiin avaruuteen avaruussukkula Endeavorilla.

Endeavor on noussut ilmaan.

Unity jahtasi Zaryaa avaruudessa -

27 000 kilometrin tuntivauhtia.

Kaksi supervaltain moduulia oli aikeissa telakoitua.

Aluksi täytyy avata rahtitilan ovet.

Miettikää, miten tärkeää on, että moduulit kiinnittyvät.

Mutta ennen laukaisua insinöörit huomasivat ongelman.

Osia ei sovitettu yhteen ennen laukaisua.

Kumpaakaan alusta ei ollut tarkoitettu ISS:n osaksi.

Telakat eivät sopineet yhteen.

Venäjän luukut olivat pyöreitä, meidän nelikulmaisia.

Alusten on pakko kiinnittyä, mutta ne eivät sovi yhteen.

Mitä siinä tilanteessa tehdään?

Valmistetaan sovitin ikään kuin legoista.

L:n muotoinen paineistettu sovitin on -

Pressurised Mating Adapter, eli PMA.

Se yhdistää eri muotoiset luukut -

ja siinä on telakointirengas,

joka tarttuu toiseen moduuliin ja asettaa sen suoraan.

Se on elintärkeää, jotta ilmalukko ei vuoda.

Tämä on totuuden hetki.

Telakointirenkaan salvat kiinnittyvät lopulta -

ja vetävät moduulit yhteen.

Houston, Endeavor, saavutimme Zaryan.

Kansainvälinen avaruusalus on syntynyt.

Se oli mahtavaa. Unity oli rahtitilassa.

Muodostimme avaruusaseman seuraaville moduuleille.

Tulevina vuosina mukaan tuli insinöörejä koko maailmasta -

rakentamaan omia laboratorioita ja isompia asuintiloja.

Mutta kaikki moduulit rakennetaan Maassa.

Vaaditaan kansainvälisiä ponnistuksia -

laukaisemaan ne avaruuteen.

Aseman rakentaminen vei aikaa. Moduulit piti koota yhteen.

Se vaati 40 avaruusmatkaa. Moduuleja tuli kaikkialta.

Yhdysvalloista, Venäjältä,

Japanista, Euroopasta. Kaikkialta.

Maksaa noin 10 000 dollaria -

lähettää 450 grammaa lastia avaruuteen.

Tämä on Japanin laboratorio.

Tämä on yksi monista laboratorioista.

Tämä on Columbus, Euroopan moduuli.

Täällä tehdään paljon kokeita. Laitteita on paljon.

Tämä on USA:n laboratorio.

Tutkimuslaitteet peittävät kaikki seinät.

Menemme venäläisten puolelle. Passia ei tarvita.

Hienointa on,

että tämä on aseman ensimmäinen osa vuodelta 1998.

Asemalla on ollut asukkaita yhtäjaksoisesti 18 vuoden ajan.

Avaruudessa on aina ollut ihminen.

Nykyisin ISS on valtava.

Se on isoin avaruusasema koskaan.

Se on niin iso, että jos omistaa kiikarit ja asema lentää ylitse,

sen voi nähdä. Satelliitti on pieni piste,

mutta ISS on niin iso, että sen muodon näkee.

ISS on niin valtava, että se peittäisi Times Squaren.

108 x 73 metrisellä asemalla -

on enemmän tilaa kuin viiden makuuhuoneen asunnossa.

Mutta mitä isommaksi ISS kasvaa,

sitä isommaksi kasvaa itsestään selvä ongelma: ilma.

Avaruudessa sitä ei ole.

Asema ei tuota hengissä pitävää happea.

Asuminen avaruudessa edellyttää sitä.

Aikuinen ihminen hengittää 18 000 litraa ilmaa päivässä.

Yhdeksän hengen asemalla on oltava valtava varasto ilmaa.

Eikä se tule ikkunasta sisään.

Lentäessään ilmakehän yläpuolella -

aseman täytyy tuottaa elämisen edellytykset.

Hengitysilma on niistä tärkein.

Miehistö selviää varusteilla, joita me toimitamme.

Ja täytyy ottaa huomioon, että jos jokin järjestelmä pettää,

jotain pitää saada nopeasti Maasta -

tai on palattava Maahan nopeasti.

Hätävarasto happea voidaan toimittaa raketilla.

Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi.

Nykytekniikalla -

alus voi vierailla ISS:llä kuudessa tunnissa -

jos kaikki menee kuten pitää.

Vaikka rahti menisi perille, siitä joutuu maksamaan hinnan.

Jokainen avaruuslento maksaa lähes 200 miljoonaa dollaria.

On kallista viedä kilo rahtia avaruusasemalle.

Jos rahalla vietäisiin asemalle vain vettä ja happea,

se olisi tuhlausta.

ISS:n on valmistettava ilmaa.

Avaruusaseman happi voidaan tuoda rahtina Maasta.

Se varastoidaan, mutta ISS kykenee myös tuottamaan happea.

Maan päällä ilma on itsestäänselvyys.

Avaruudessa astronautti tarvitsee -

840 g happea päivässä -

365 päivää vuodessa välttääkseen tukehtumisen.

ISS:n sydämessä on yksinkertaisen näköinen laite,

joka on noin roskakorin kokoinen.

Se on salaisuus sille, että astronautit pysyvät hengissä.

Se tuottaa happea pelkästä vedestä.

Laitteessa on vettä. Veteen syötetään sähköä.

Silloin vesi hajoaa vedyksi ja hapeksi.

Happi muodostaa kuplia positiiviseen elektrodiin,

vety negatiiviseen.

Mutta avaruudessa helpoinkin asia -

on valtava insinöörityön haaste.

Kaasukuplat eivät nouse ylös vedestä.

Koulun kemianluokassa kaasu nousee pintaan kuplien,

koska kaasu on vettä kevyempää ja nousee siksi ylös.

Avaruudessa kaasulla eikä nesteellä ole painoa.

Laite tuottaa kuplia, jotka vain jäävät paikalleen.

Laitteessa on sentrifugi, joka pyörii ympäri,

joten neste, jolla ei ole painoa, mutta jolla on massaa,

painuu sentrifugin ulkokehälle,

jolloin nesteen ja kaasun voi eritellä.

Vety pumpataan avaruuteen.

Ja happi käytetään ilman valmistamiseen.

Laite on riittävän tehokas -

tuottamaan 9 kiloa happea päivässä, mikä riittää hyvin miehistölle.

Avaruudessa ilman valmistaminen on vasta ensimmäinen haaste.

Sen on pysyttävä aluksen sisällä.

Mutta runko voi saada vuodon koska tahansa.

Avaruudessa on paljon romua.

Romu voi puhkaista rungon.

Otin valokuvaa ikkunan läpi. Se oli läpinäkyvä.

Palasin vähän ajan kuluttua, ja ikkunassa oli iso lommo.

Se oli noin 1,5 sentin levyinen mikrometeoriitin jälki.

Otimme siitä lähikuvia ja lähetimme maahan.

Siellä arvioitiin, olisiko vaurio vaarallinen.

Jos asemaan tulee reikä, ilma pakenee nopeasti.

Ilman ilmaa ei ole happeakaan. Seuraukset ovat selvät.

Miten ISS on varautunut meteoriittien uhkaan?

ISS on isoin valmistettu esine,

joka on kiertänyt Maata.

Se kiertää Maata 8 kilometrin sekuntivauhtia.

Asemalla sitä on vaikea huomata.

Autossa nopeuden huomaa viimasta ja rengasmelusta.

Puut vilahtelevat ohi. Avaruudessa on toisin.

Ainoa tapa saada tuntumaa vauhdista oli se,

että matka Tyyneltämereltä New Yorkiin kesti 10 minuuttia.

10 minuutin kuluttua oli Lontoon yllä.

Jos ISS olisi lähempänä maata,

näkisimme kaikki, miten huikea sen vauhti on.

Se lentäisi USA:n halki kymmenessä minuutissa -

ja kiertäisi Maan yli 5 500 kertaa vuodessa.

Se kulkee 26 000 km/h, tai 17 500 mph.

Se rikkoisi taatusti nopeusrajoituksia.

Maassa vauhti voi olla vaarallista.

Mutta avaruudessa ISS kulkee niin nopeasti,

että törmäyksen seuraukset olisivat katastrofaaliset.

Avaruusromu lentää 8 km sekunnissa.

Jos kohdalle sattuu iso kappale -

se kulkee niin nopeasti, ettei sitä edes näe.

23. maaliskuuta 2012 lennonjohto kutsuu miehistöä.

- Paljonko suhteellinen nopeus on? - Tarkistan.

Jokin lähestyy avaruusasemaa.

Avaruusromun kappale on lähellä 11 minuutin kuluttua.

Kukaan ei tiedä, kuinka iso esine on.

Siinä toimii kuten on koulutettu.

Vaikka olisi juuri herännyt, tietää syyn sille.

Miehistö valmistelee aseman osumaa varten.

- Näetkö sen? - Näen.

Ensin suljetaan kaikki luukut, johon kuluu 45 minuuttia.

- Mistä suunnasta se lähestyy? - Emme tiedä.

Luukut kestävät paineen karkaamisen,

jos runko puhkeaa.

Kappale on 6 minuutin päässä.

Jos runko puhkeaa, ilman karkaaminen on vakava ongelma.

Kolme minuuttia aikaa, ennen kuin esine on lähimmillään.

Miehistö ei ota riskejä ja valmistautuu pakenemaan.

Menimme Sojuz-alukseen -

ja valmistauduimme irtautumaan avaruusasemasta.

Minuutti aikaa.

Sitä vain toivoo ja odottaa, ettei esine osu.

Siinä se taisi olla.

Onneksi kappale menee ohi.

ISS ei voi luottaa vain onneen.

ISS on suunniteltu kulkemaan matalalla kiertoradalla,

joka on täynnä romua.

Avaruusromu on ihmisen valmistamaa.

Avaruuteen lähetettyjä kappaleita, kuten satelliitteja.

Nasa on havainnut yli puoli miljoonaa esinettä -

jotka ovat vaaraksi avaruusaseman rungolle.

Onneksi suurinta osaa romusta voidaan pitää silmällä.

Jotkin kohteet ovat liian pieniä seurattavaksi -

mutta voivat aiheuttaa tuhoa.

ISS on koko ajan tulituksen alla. Kappaleet ovat pieniä,

mutta jopa pala maalia voi aiheuttaa vahinkoa kuin moottoripyörä,

joka kulkee sata km/h.

ISS:n on voitava ottaa vastaan isku -

ilman että ilma karkaa.

Asemalla on luodinkestävä liivi.

Luotiliivissä on Kevlar-kerroksia -

jotka repeytyvät luodin osuessa.

Myös ISS:llä on kerroksittainen runko.

Avaruusaseman ulkokuori on törmäyssuoja.

Uloin kerros on ohutta alumiinia.

Sen alla on kudottua materiaalia -

ja toinen kerros alumiinia.

Kuori tuntuu liian hauraalta suojaamaan täysosumalta.

Kiinteä metallin kappale ei tarjoa yhtä paljon suojaa -

kuin metalli, joka on leikattu ohuiksi levyiksi -

ja levitetty ulospäin.

Kun asemaan osuu meteoroidi,

se osuu uloimpaan kuoreen ja hajoaa.

Osa hiukkasista läpäisee ensimmäisen kerroksen,

joka imee törmäysenergiaa.

Sen jälkeen on Kevlar- ja Nextel-kerrokset.

Se on keraamista kuitua, joka on metalleja kovempaa.

Kun sirpaleet osuvat kerrokseen, ne hajoavat lisää,

eikä niiden energia riitä läpäisemään runkoa.

Se tuntuu päinvastaiselta.

Että nippu alumiinifoliota -

on kestävämpää kuin yhtenäinen kappale.

Niin se vain on.

Ulkokuori on suojannut asemaa meteoroideilta -

jo yli 20 vuotta.

Mutta se ei kestä isoja kappaleita.

Jos isompi lähestyvä kohde huomataan,

ainoa vaihtoehto on siirtää koko asema pois sen tieltä.

Space Command valvoo avaruusromua.

He ilmoittavat uhasta Nasalle.

Hälytyksiä on vihreästä keltaiseen ja punaiseen.

Punaiseksi luokitellun kappaleen -

mahdollisuus osumaan on yhden suhde 10 000:een.

Jos kohde tulee punaiselle vyöhykkeelle,

ISS voi vaihtaa kiertorataa ja väistää pois tieltä.

ISS muuttaa suuntaa pienillä suuttimilla.

Niiden käyttäminen on kallista.

Ohjaussuuttimet ovat kuin pieniä raketteja.

Raketit käyttävät polttoainetta, eikä sitä ole mielin määrin.

Se on lähetettävä Maasta.

Maksaa 10 000 dollaria kuljettaa 450 grammaa polttoainetta.

Insinöörit ovatkin kasvokkain pahimman ongelman kanssa.

Miten vähentää ISS:n riippuvuutta Maasta?

ISS ei voi olla omavarainen, jos se käyttää ohjaussuuttimia.

Nokkelan ratkaisun ansiosta sen ei tarvitsekaan.

ISS:llä on ongelma.

Se kiertää Maan 90 minuutissa,

ja sen kurssia on koko ajan muutettava.

Ohjaussuuttimet kuluttavat arvokasta polttoainetta.

Jos Maa on tässä, haluamme pitää aseman...

...siihen on poikkeuksia.

Aseman pitää olla samoin päin Maahan nähden,

jotta Cupola on maahan päin. Sen takia -

ISS kiertyy ympäri jokaisella kierroksella Maan ympäri.

ISS tarvitsee kyvyn liikkua ilman polttoainetta.

Avaruusasema pysyy oikealla korkeudella -

ja oikeassa suunnassa gyroskooppien avulla.

Tämä on ISS:n kekseliäs salaisuus.

Keskellä laboratoriota on neljä pientä kammiota.

Kukin on pienen kaapin kokoinen.

Niiden nimi on Control Moment Gyroscope, eli CMG.

Miten ne voivat liikuttaa valtavaa petoa?

Niiden avulla voi muuttaa lentokorkeutta -

käyttämättä polttoainetta.

CMG:t on kiinnitetty palkkiin ISS:n sydämeen.

Kussakin kotelossa on vauhtipyörä, joka pyörii 6 600 rpm.

Ne tuottavat paljon pyörimismäärää.

Säätämällä kierroslukumäärää tai kallistamalla alusta -

pyörimismäärä siirtyy ISS:ään ja koko asema liikkuu.

Jos istuisin tuolissa, ja gyroskooppi pyörisi näin,

ja jarruttaisin äkisti gyroskooppia,

tuoli alkaisi pyöriä.

Hidastaisin gyroskooppia ja pyörisin.

Pyörimismäärän on säilyttävä.

Nämä neljä gyroskooppia -

liikuttavat koko avaruusasemaa.

Eikä liikkumiseen ole käytetty pisaraakaan polttoainetta.

Mutta CMG:t kuluttavat sähköä, kuten kaikki muutkin laitteet.

Avaruusasema vaatii sähköä -

huikeat 75 - 90 kilowattia,

joka saadaan hyödyntämällä auringon energiaa.

Asema tuottaa kaiken sähkönsä ilmaiseksi.

Aurinkopaneelit ovat pakolliset,

koska ne tuottavat aseman tarvitseman sähkön.

Valtavia paneeleita olisi mahdotonta kuljettaa,

jos insinöörit eivät olisi saaneet neronleimausta.

Aurinkopaneelit eivät ole vaikuttavia vain kokonsa tähden,

vaan sen takia, että ne taipuvat.

Avaruudessa ne avattiin levälleen.

On uskomatonta tehdä niin avaruudessa.

Paneelit tuottavat 120 kilowattia, enemmän kuin ISS tarvitsee -

ja 40 kodin sähköntarpeen verran.

Jotta saisi auringosta kaiken irti,

paneelit on suunnattava koko ajan aurinkoa päin,

joten liikkuvan aseman paneelien on käännyttävä.

Aurinkopaneelia voi kääntää tähän suuntaan -

tai tähän suuntaan.

Aseman suurimpia saavutuksia on oman sähkön tuottaminen -

jo yli 177 000 tuntia.

Se mahdollistaa ilman tuottamisen, joka on selviytymisen edellytys.

Virta ei voi sammua. Se ei vastaa kotoista sähkökatkosta.

Jos sähkö katkeaa, astronautit kuolevat.

Kun ISS jää Maan varjoon,

lämpötila laskee kylmemmäksi kuin Maan päällä koskaan.

Ilman avaruusaseman suojaa -

kylmyys tappaisi astronautit hetkessä.

Auringon paahteessa puolestaan lämpötila voi olla korkea.

Lämpötilan säätely on tärkeää.

ISS:ään kohdistuvat äärimmäiset lämpötilat -

120 lämpöasteesta 155 pakkasasteeseen.

Lämpötila vaihtelee rajusti -

sen mukaan, onko asema auringon paisteessa vai varjossa.

Se täytyy pitää mielessä, kun suunnittelee asemaa.

Kaikista uhista ylikuumenemista on vaikeinta hallita.

Aseman sisällä on paljon laitteita ja ihmisiä,

joten lämpöä syntyy liian paljon.

Suurin ongelma on,

että lämmöstä on päästävä eroon.

Jos lämmön nousua ei säädellä,

aluksesta tulee polttouuni.

Aseman jäähdytys on erittäin tärkeää.

Maassa käytettävät tavat eivät toimi.

Lämpö ei virtaa eikä johdu.

Ilmaventtiili olisi tehoton.

Tutkijoiden piti keksiä järjestelmä,

joka säteilisi lämpöä pois.

Sen täytyy perustua nesteeseen, mutta on yksi ongelma.

Paras vaihtoehto olisi kuljettaa ilma nestejäähdyttimen läpi -

ja poistaa ylimääräinen lämpö.

Jos siihen käytettäisiin vettä,

vesi jäätyisi heti joutuessaan avaruuteen.

Vesi ei ole ratkaisu.

Outoa kyllä tappava myrkky on.

Rungon sisällä -

kulkee putkikennosto, joka kerää lämpöä.

Mutta putkissa on vettä.

Vesi kulkee lämmönsiirtimen läpi,

jossa ammoniakilla täytetyt putket johtavat lämmön ulos.

Valtavat patterit johtavat lämmön avaruuteen.

Ammoniakkia käytetään, koska toisin kuin vesi,

se jäätyy vasta 42 asteen pakkasessa.

Se pysyy nestemäisenä ja johtaa lämpöä,

vaikka ISS on Maan varjossa.

Ammoniakkia käytetään lämmönjohtimena,

koska se on parhaita termodynaamisia nesteitä,

joita voi käyttää lämmönvaihtoon.

Se on myös hyvin myrkyllistä ja tappaa kosketuksesta.

Toukokuussa 2013 tuntemattomasta syystä -

yhteen ammoniakkiputkeen tuli vuoto.

Astronauttien oli pakko poistua asemalta -

korjaamaan vuoto.

Asemalta karkaa tulikärpäsiä.

Avaruusasemalla on verkosto jäähdytysputkia,

joissa virtaa ammoniakki, tappava myrkky.

Vuonna 2013 -

Chris Hadfield havaitsi vuodon ammoniakkiputkessa.

Vuoto piti tukkia nopeasti.

Vuoto on lähellä aurinkopaneelia.

Hätätilanteen voi korjata vain yhdellä tavalla.

Chris Cassidyn ja Tom Marshburnin on mentävä ulos tutkimaan tilanne.

Lasken visiirini.

Ammoniakkia tihkuu ulos pumpusta.

Tulikärpäsiä karkailee asemalta.

Jos vuotoa ei saada tukittua, asema voidaan joutua evakuoimaan.

Etsi ammoniakkivuotoa.

Jos näet vuodon, lakkaa kääntämästä.

Astronautit yrittävät vaihtaa pumpun.

Se on hankalaa avaruuspuvuissa.

Ja heidän on varottava tappavaa ammoniakkia.

Älä pistä kättäsi sisään. Tiivisteisiin ei saa koskea.

En koske tiivisteisiin tai ikkunaan. Kuittaan.

Viisi ja puoli tuntia myöhemmin -

astronautit palaavat sisään ilman vammoja.

Ammoniakkiventtiili sulkeutuu.

Onneksi vesi ei vuotanut, koska hapen lisäksi -

vesi on tärkeimpiä aineksia, joita ilman ei voi elää.

Se on niin arvokasta, että sen kierrättäminen -

oli insinöörien listan kärkisijalla.

On todella tärkeää, että kierrätämme vettä.

Siihen kuuluu myös ilmassa oleva vesi.

Tavoite on kierrättää kaikki asemalla käytetty vesi.

Se ei ole helppoa, koska vesi on astronauttien sisällä.

Höyryä syntyy, kun hengittää tai hikoilee.

Sitä kautta vettä päätyy ilmaan.

Ilma kuljetetaan moduulin läpi.

Vesihöyry taltioidaan tiivistämällä. Jokainen tippa on tärkeä.

Mitään ei tuhlata. Jopa virtsa kierrätetään.

Jos tarvitsee käydä wc:ssä, tulee tähän hyttiin.

Sitten otetaan tämä laite -

ja käännetään kytkin auki.

Se käynnistää propellin, joka synnyttää imun.

Silloin voi pissata tähän keltaiseen osaan.

Astronautin käytyä erikoisessa wc:ssä -

neste kulkee hengissäpitolaitteisiin suodatettavaksi.

Siitä alkaa hienovarainen prosessi.

Virtsasta tehdään vettä -

johtamalla se prosessointiin.

Vaiheita on useita.

Aluksi virtsa käsitellään bakteereja vastaan -

ja muiden mikrobien varalta.

Kerättyyn virtsaan lisätään kemikaaleja,

jotta sen voi käsitellä.

Pelkkä virtsa tuottaisi ongelmia, koska se härskiintyy.

Se olisi huono juttu avaruusasemalla.

Siksi neste on tummaa, eikä virtsan väristä.

Neste ei ole juotavaa. Se pitää tislata.

Puhdas vesi otetaan talteen, ja toksiinit eristetään.

Sitten neste kulkee monen suodattimen lävitse.

Osa vedestä on juomavettä,

ja siksi sanomme, että kahvista tulee kahvia.

Miettikää sitä.

Vesi on puhtaampaa kuin Maassa juotava vesi.

Puhtaampaa jopa kuin kaikkien rakastama pullovesi.

Tämä on prosessin lopputuote.

Maistuu todella hyvältä.

Yritämme päästä pisteeseen,

jossa voimme kierrättää 90 - 95 prosenttia vedestä,

mikä on tärkeää matkalla Marsiin,

ja millä on vaikutuksia myös Maassa.

Elämän ylläpitäminen on ISS:n tärkeimpiä tehtäviä.

Mutta laitteita ohjataan yhä lennonjohdosta Houstonissa.

Se ongelma täytyy selättää, jos aiomme kauas avaruuteen.

- Poista pumpun peite. - Kuitti.

ISS:llä on oma hengissäpitojärjestelmänsä.

Mutta sitä ohjataan osin Maasta.

- Vähän ylöspäin. - Tuossa se on. Löysin sen.

Lennonjohto voi liikuttaa robottikäsivartta.

Se vaatii jatkuvaa radioyhteyttä.

Se on vaikeaa, koska radioaallot eivät läpäise Maata,

ja ISS on usein sen takana.

Onpas kaunis laite.

Yhteys voi katkeilla huomattavasti.

Katkos voi kestää 12 - 40 minuuttia, tai enemmänkin.

Aiemmin ongelmaa yritettiin korjata lentokoneilla -

jotka välittivät radioaaltoja Maan ja avaruusaseman välillä.

Järjestelmä oli kallis ja epäluotettava.

ISS:llä on käytössä edistyneempi järjestelmä.

Voimme kommunikoida monin eri tavoin.

Ensinnäkin satelliitin kautta.

Satelliittien verkosto välittää radioaaltoja -

ISS:n ja Maassa olevien radiokeskusten välillä.

Lennonjohto seuraa useaa videokuvaa.

Ensimmäinen niistä on nimeltään six-pack.

ISS sallii -

kuusi maassa näkyvää videokanavaa.

Voimme seurata, mitä miehistä tekee.

Houston maa-asema kahdelle. Teillä on lupa vaiheelle kuusi.

Radiolinkit ovat niin nopeita,

että keskustellessa viivettä on vain sekunti.

Hei, isä. Miten menee?

Hei, Rob. Mitä kuuluu?

Tässä on maailmankartta.

Siitä näkee, että ISS on tällä hetkellä -

kääntymässä pohjoiseen Etelänavalta.

Maailmankartassa on toinenkin hieno ominaisuus.

Kun muita raketteja laukaistaan,

näemme niiden sijainnin ISS:ään nähden.

Kolme, kaksi, yksi. Käynnistys.

Falcon 9 on noussut ilmaan.

ISS on vielä lähinaapurissa,

ja viestintä on salamannopeaa.

Mutta se on myös ensiaskel matkalla muille planeetoille.

Avaruustutkimus tänään ja syvän avaruuden tutkimus huomenna.

Tässä raketissa on kokeellinen moduuli nimeltään BEAM.

Ensimmäinen avaruudessa laajeneva rakenne -

on kiinnittynyt ISS:ään.

Telakoitumisen jälkeen moduulin toimintaa testataan.

Se paisuu kuin ilmapallo.

Ilmatäytteinen moduuli kiinnittyi.

Se on ainoa laatuaan.

Näyttää hyvältä ja ehjältä.

Kun moduuliin pumpataan ilmaa,

siitä tulee jäykkä rakenne.

Koska moduuli painuu kokoon,

sen kuljettaminen ei vaadi yhtä isoa alusta.

Lisäksi moduuli painaa vähemmän.

Jos moduuli on toimiva, ISS:n asuintilat -

voivat johtaa isompiin rakenteisiin.

Tarkoitus on majoittaa enemmän kuin ne 220 ihmistä,

jotka ovat käyneet asemalla.

Meillä on ollut etuoikeus nähdä Maa eri perspektiivistä.

Se on uskomattoman kaunis.

Ohut sininen viiva on ilmakehä.

On revontulet, ukkosmyrskyjä ja kauniita meriä.

Kun katsoo lähempää, alkaa huolestua.

Näkee ihmisten vaikutuksen planeetallemme.

Se on paikoin pelottavaa.

Ihmiskunnan tulevaisuus -

voi olla usean planeetan laji.

ISS on ensimmäinen askel kohti sitä tulevaisuutta.

Pian sadat ja tuhannet ihmiset tekevät töitä Maan kiertoradalla.

ISS tutkii elämän edellytyksiä astronauteille,

jotka matkustavat kauemmaksi.

Se on maailman suurin laboratorio.

Avaruusasemalla tutkitaan ihmisiä -

ja ihmisten fysiikkaa,

jotta kahden vuoden matka Marsiin voidaan toteuttaa.

Kuntoilusta ruoantuotantoon,

tavoite on astronauttien omavaraisuus pitkällä matkalla.

Kehitämme Orion-kapselia,

joka laukaistaan miehitettynä vuonna 2022.

Nousu aamunkoitteessa, Orionin noustessa.

Avaruustutkimuksen uusi aikakausi on alkanut.

Tulevaisuuden lennot ovat mahdollisia,

koska ISS on selvittänyt monet niistä ongelmista,

joita avaruus tarjoaa.

Avaruusmatkailun tulevaisuus on valoisa ja jännittävä.

Kaikki ovat riemuissaan, ja tuntuu siltä,

että asioihin voi todella vaikuttaa.

ISS on uskomaton rakennelma.

Kuin pala Maata leijumassa planeetan yllä.

Jokainen osa on vaatinut tarkkaa insinöörityötä.

ISS on ponnahduslauta syvän avaruuden matkoille,

joista tulevat sukupolvet kiittävät meitä.

Suomennos: Juha-Matti Partanen www.btistudios.fi