Original subtitles

16. TOUKOKUUTA 1986

KOLME VIIKKOA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Kun palo reaktorin ytimessä oli sammunut,

hallituksen komissio lähetti pienen asiantuntijaryhmän

asentamaan lämpöanturit suoraan reaktorin alle.

Oletteko lähellä reaktoria?

Hyvin lähellä. Tuossa seinän takana on reaktorin alapuoli.

Heiltä meni 18 tuntia

päästä paksujen betoniseinien läpi plasmaleikkurilla.

Normaalisti se olisi ollut täysin järjetöntä

säteilyn vaarojen vuoksi.

Mutta tähänkään ongelmaan ei keksitty muuta ratkaisua.

Montako metriä on vielä matkaa?

Vain muutama metri.

Vuonna 1986 neuvostoliittolaiset luottivat vahvasti hallitukseensa

ja olivat hyvin isänmaallisia.

Jotkut kutsuvat tätä neuvostosankarin myytiksi.

Pelottaako sinua?

Se on aluksi pelottavaa, mutta siihen tottuu.

Emme pelkää lainkaan.

Ihmisillä oli luonnollinen taipumus

tuntea, että heidän liittonsa oli vahvistettu uhrauksilla.

Neuvostoliiton propagandakoneisto otti siitä kaiken irti.

Neuvostojohto sanoi: "Maasi kutsuu sinua."

"On aika todistaa isänmaallisuutesi ja tehdä velvollisuutesi."

"Tehdä uhraus."

Kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen

tilanne Neuvostoliitossa oli yhä radioaktiivinen ja vaarallinen.

Huolena oli, että kuuma ydinpolttoaine

voisi valua rakennuksen pohjalle,

sulattaa tien teräksen ja lopulta betoniperustan läpi

ja päätyä pohjaveteen.

Ytimen sulaminen vaaransi paitsi 30 miljoonan ihmisen juomaveden,

myös karjankasvatuksen ja maanviljelyn

tuossa Euroopan osassa vuosikymmenien ajaksi.

Se oli eksistentiaalinen ongelma Neuvostoliiton johdolle.

Satelliittikuvista huomasimme,

että kaivostyöläisiä tuotiin kaivamaan tunnelia reaktorin alle.

Pomomme sanoi, että oli tapahtunut onnettomuus ja meidän pitäisi mennä.

KAIVOSTYÖLÄINEN

En tiennyt, mitä Tšernobylissä oli tapahtunut.

Tunnelin kaivaminen oli meidän tehtävämme.

-Mistä päin te tulette? -Tulan alueelta.

Liikettä, liikettä.

Kaivostyöläisten piti kaivaa noin 130 metriä pitkä tunneli,

jotta maahan saataisiin rakennettua valtava lämmönsiirrin.

Lämmönsiirtimen tarkoituksena

oli viilentää maata reaktorin alla,

jotta sula ydin ei pääsisi pohjaveteen rakennuksen alta.

Idea oli kunnianhimoinen.

Ehkä yli 400 kaivosmiestä työskenteli kellon ympäri yli kuukauden.

Tavoitteena oli edetä ainakin 13 metriä päivässä,

jotta radioaktiivinen magma ei pääsisi pohjaveteen.

Ilmapiiri oli kireä.

On aika uskomatonta, mitä kaivostyöläisiltä pyydettiin.

Heidän piti mennä vaaralliselle työalueelle

käytännössä uhraamaan itsensä.

Tunnelissa ja kaikkialla muualla

oli esimiesten mukaan normaalia taustasäteilyä.

Suuhun tuli makeahko maku.

Eräänlainen makeahko, metallinen maku.

Alitajuntani käski minun kulkea tunnelin läpi

mahdollisimman nopeasti.

He kaivoivat usein käsityökaluilla,

koska pelkona oli, että jos perustuksia häirittäisiin liikaa,

kaikki voisi romahtaa heidän päälleen ja haudata heidät elävältä.

-Mikä nimesi on? -Olen Victor.

-Onko tämä vaikeaa? -Ei. Yritämme parhaamme.

Tämä on tehtävä.

Kamera kuvaa. Paiskikaa kunnolla töitä.

Me elokuvantekijät kuulimme myös räjähdyksestä.

Päätimme ilmoittautua vapaaehtoisiksi

ja mennä sinne kuvaamaan.

Sitä voisi pitää propagandana.

KUVAAJA

Se oli kuin sotatilanteessa.

Joku ampuu tuolla, minä kuvaan täällä.

Siellä ei lentänyt luoteja, mutta tiesimme, ettemme voi jäädä

niihin paikkoihin pitkäksi aikaa.

Neuvostoliittolaiset korostivat kaivajiensa sankaruutta ja urheutta,

vaikka samalla tieteellistä tietoa vaaroista ei juurikaan annettu.

Tavoite oli asetettu, ja me saavutimme sen.

Tehtävämme tuli päätökseen.

Tunnelioperaatio onnistui täysin.

Lämmönsiirrin rakennettiin kammioon,

ja se oli valmiina käytettäväksi.

Sitä ei koskaan käynnistetty.

Lämpötila rakennuksen sisällä laski vähitellen.

Pelko pohjaveden saastumisesta haihtui.

Kaivostyöläisten työ ja uhraukset olivat täyttä ajanhukkaa.

En itse ymmärtänyt, mitä säteily oli

ja miksi se oli vaarallista.

Kaksi vuotta myöhemmin yksi kaivajistamme kuoli.

Pari vuotta myöhemmin toinen kuoli.

Sen jälkeen aloimme ymmärtää, että sille oli syynsä.

Että aikamme oli vähissä.

70 prosenttia kaivostyöläisistä on nyt poissa.

29. TOUKOKUUTA 1986

KUUKAUSI ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Ytimen sulamisen pelko oli lopulta laantunut,

mutta itse reaktorirakennus oli yhä avoinna ilmakehään.

Se on yhä vaarallinen ihmisten terveydelle.

Mihail Gorbatšov päätti, että vuoden loppuun mennessä

nelosreaktorin jäänteet piti saada pysyvästi haudattua.

Suoja saisi nimen "sarkofagi".

Työ kestää kauan ja vaatii huomattavia ponnisteluja.

Koko maailman ihmiset hyötyvät tästä.

Ongelmana oli, ettei lähelle päässyt.

Alueella leijui valtavasti radioaktiivista ainesta.

Heidän piti seuraavaksi keskittyä pysäyttämään tämä säteilypäästö.

Kaikkein saastunein alue

oli reaktorin välitön ympäristö.

Yritämme välttää säteilyä ja paiskia töitä mahdollisimman paljon.

He alkoivat poistaa maan pintakerrosta

reaktorin ympäriltä ja viedä sitä pois.

Puskutraktoreihin lisättiin suojia, jotta niihin voitiin laittaa väkeä.

He käänsivät maata 30 kilometrin säteeltä joka suuntaan

luoden kuumaiseman.

Emme tienneet, miten tehokasta se oli,

mutta tiesimme, että ainakin ajatus oli oikea.

Mutta se oli vasta alkua.

Yli 5 000 neliökilometrin alueella

maa, lehdet puissa, rakennukset,

kaikki oli radioaktiivisen pölyn saastuttamaa.

Se tukahduttaa kaikki ja kaiken.

Valtio ei anna meidän kuolla.

Neuvostoviranomaiset tekivät jotain ennennäkemätöntä.

He siirsivät satatuhatta ihmistä pois alueelta

ja perustivat rajatun suojavyöhykkeen.

TŠERNOBYLIN YDINVOIMALA

Paikalle tuotiin tuhansia työläisiä kaikkialta ja heille kerrottiin:

"Saatte pari sataa ruplaa, mutta siinä kaikki."

"Ryhtykää töihin ja palvelkaa Neuvostoliiton asiaa."

Neuvostoliitto on julkaissut lisää kuvia puhdistustöistä.

Moskovan mukaan kaksi Tšernobylin neljästä reaktorista

käynnistetään uudelleen tänä vuonna.

Kesän 1986 puoliväliin mennessä

voimalaa ympäröivä alue oli alkanut muistuttaa taistelukenttää.

40 000 ihmistä leiriytyi teltoissa Tšernobylin voimalan ympärillä.

Neuvostoliitto käytti termiä "likvidaattorit"

sinne tuoduista sotilaista, värvätyistä ja vapaaehtoisista,

jotka osallistuivat puhdistustöihin ja sarkofagin rakentamiseen.

Tiedämme, mitä vastaan käymme. Työmme on suunniteltua.

Iso osa puhdistustöistä oli kokeellisia.

Rakennuksia suihkutettiin vesitykeillä.

He levittivät jopa punajuurimassaa,

johon oli sekoitettu vettä, pölyn hallitsemiseksi.

Kaikki eläimet pyrittiin etsimään.

Ja löytyneet lopetettiin.

Työ oli erittäin haastavaa.

Mutta radionuklideja ei voitu tuhota. Niitä voitiin vain siirrellä.

Aluksi mukana ei ollut dosimetrejä säteilytasojen mittaamiseksi.

Tämän vuoksi kukaan ei tiennyt tarkasti,

paljonko säteilyä työntekijät saivat.

Aluksi sitä peittelee itsensä ja käyttää suojanaamiota.

Mutta sitten sen unohtaa.

Tein päätökseni ensimmäisinä päivinä onnettomuuden jälkeen.

Menin värväystoimistoon ja sanoin haluavani mukaan.

Halusin auttaa maatani.

LIKVIDAATTORI

Lännessä asuvien on vaikea ymmärtää,

miten omistautuneita Neuvostoliiton kansalaiset olivat

ja miten valmiita he olivat uhraamaan terveytensä ja elämänsä.

Totta kai tämä on vaarallista. Emme me muuten olisi täällä.

Suoritamme valtion tehtäviä kunniakkaasti.

Kun menimme yhteen Tšernobylin päärakennuksista,

näytti siltä, että ihmiset vain olivat jättäneet kaiken ja lähteneet.

Muistan vaeltaneeni rakennuksessa.

Menin lyhyelle keltaiselle käytävälle.

Yhtäkkiä tajusin, että keltainen väri,

joka peitti lattiaa ja ikkunalautoja,

tuli sadoista tai jopa tuhansista keltaisista perhosista.

En ymmärrä, miten ne päätyivät sinne, mutta ne olivat kaikki kuolleita.

Katsoin ikkunasta ja näin miehen,

joka työskenteli alle muutaman sadan metrin päässä nelosreaktorista.

Hän oli hitsaaja.

Hän vain istui siinä. Hän työskenteli järjestelmällisesti ja rauhallisesti.

Hän altistui ehkä suurimmalle säteilytasolle, mitä voi kuvitella.

Olen melko varma, että hän vihelsi jotain.

Se jäi mieleeni vuosiksi.

Miten ihminen voi voittaa oman pelkonsa.

Keitä likvidaattorit olivat?

He olivat ihmisiä,

jotka jotenkin ymmärsivät, miten siinä kävisi,

ja jäivät silti.

Vanhempiani pyydettiin mukaan katastrofin likvidointityöhön.

Evakuoinnin jälkeen voimalan lähiasukkaiden piti palata sinne.

Koska meillä ei ollut majapaikkaa,

meidät vietiin leirille puoleksi vuodeksi ilman vanhempiamme.

Olin kahdeksanvuotias.

Hiuksissamme oli paljon säteilyä, joten ne leikattiin.

Ne leikattiin hyvin lyhyiksi.

Muistan, että muut lapset sanoivat meitä Tšernobylin siileiksi,

ja että meidän pitäisi palata Tšernobyliin.

Halusin vain, että joku lohduttaisi ja suojelisi minua.

Halusin olla perheeni kanssa.

Tässä on kirjeitä, joita kirjoitimme äidilleni.

"Rakas äitini, itken joka päivä,

koska meitä lyödään täällä."

"Tule hakemaan meidät pois täältä niin pian kuin voit."

"Emme voi olla täällä ilman sinua."

Voi luoja. Anteeksi.

Tarina on aika pelottava, kun ajatellaan sen vaikutusta ihmisiin.

Eikä vain terveyteen, vaan myös satojen tuhansien ihmisten elantoon

Neuvostoliitossa. Lisäksi säteily tulisi vaikuttamaan Isoon-Britanniaan.

Neuvostoliiton ulkopuolella maksetaan yhä Tšernobylin hintaa.

Britanniassa osaa lampaista ei voida myydä säteilyn takia.

Odottamaton rankkasade osui Cumbriaan ja Pohjois-Walesiin.

Tilallisten näkökulmasta se oli katastrofi.

Se vaikutti lähes 10 000 maatilaan.

Radioaktiivinen sade saastutti maan vuosikymmeniksi.

Lampaiden säteilytasoja piti tarkkailla.

Vaarana oli, että säteily pääsisi ravintoketjuun.

Tilauksia ei tule, eikä tiedetä, koska asiakkaiden luottamus palaa.

Olen pattitilanteessa. Koska en voi myydä niitä, tilanne on vaikea.

Tätä kesti lähes 30 vuotta. Se uhkasi paikallista elämäntapaa,

emmekä voineet tietää varmasti, oliko vaara hallinnassa vai ei.

HEINÄKUU 1986

KOLME KUUKAUTTA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Suojavyöhykkeen puhdistusoperaatio jatkui.

Heidän piti yhä rakentaa betoninen sarkofagi,

joka sulkisi reaktorin ytimen.

Gorbatšov antoi alle neljä kuukautta aikaa

vaarallisen ja kunnianhimoisen rakennusprojektin toteuttamiseen.

Neuvosto-TV:ssä näytettiin tänään kuvia suojasta,

jota rakennetaan tuhoutuneen Tšernobylin ydinvoimalan ympärille.

Neuvostoliiton ensimmäinen yritys reaktorin suojaksi rakennettiin

aikansa keinoilla eli kauko-ohjatuilla nostureilla ja betonipumpuilla,

joilla työ sujui nopeasti.

Miltä tuntuu? Onko jännitys hellittänyt?

Ei, se on väärinkäsitys.

Tilanne on yhä kireä.

PÄÄINSINÖÖRI

Työskentelin Tšernobylin ydinvoimalassa 13 vuotta.

Tehtäväni oli saada sarkofagi valmiiksi

ja käynnistää ykkösreaktori.

Sähköä tarvittiin. Ilman sähköä tehtaat pysähtyvät.

Niin sanottu sarkofagi suunniteltiin

kestämään noin 50 vuotta,

mutta varsinaisia takuita siitä ei ollut.

Suoja tukeutui osin tuhoutuneisiin rakennelmiin.

Aluksi työmaa oli oikea hullujenhuone.

Sarkofagin rakentamista vaikeutti se,

ettei lähelle voinut mennä kuin minuuteiksi kerrallaan.

Tiimini sai jo runsaasti säteilyä.

Jotta voisimme parantaa säteilytilannetta,

meidän piti raivata katto.

Kolmosreaktorin katto oli peittynyt romulla,

jota oli lentänyt ulos nelosreaktorista räjähdyksessä.

Katolla oli kuin radioaktiivinen esterata.

Siellä oli reaktorin grafiitin palasia ja ydinpolttoainetta.

Katolla saattoi olla turvallisesti

tiettyjen kappaleiden luona vain minuutteja tai jopa sekunteja

ennen kuin sai tappavan annoksen.

Sarkofagin rakentamiseksi katto piti hoitaa.

He ryhtyivät toimeen robottien avulla.

8. ELOKUUTA 1986

3,5 KUUKAUTTA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Miksi ohjaat oikealle?

Tuolla se on. Se liikkuu.

Heillä oli kahdenlaisia robotteja.

Yksi tuotiin Länsi-Saksasta valtavalla hinnalla.

Se oli nimenomaan suunniteltu radioaktiivisia vaaroja varten.

Heillä oli myös pari robottia, jotka Neuvostoliitto oli rakentanut

Kuun pinnan tutkintaa varten.

Hyvä. Noin on hyvä.

Tarkoituksena oli työntää romu roboteilla katon reunan yli

ja nelosreaktorin jäänteisiin.

Hyvältä näyttää.

Sen päälle tulisi sarkofagi.

Eikö mikään toimi?

Ehkä se on jumissa.

Se kulki ja liikkui ympäriinsä, tömisteli ja sitten pysähtyi.

Mutta robotitkaan eivät auttaneet.

Niiden elektroniikka ei kestänyt säteilytasoja pitkään.

Meidän on vapautettava jarrut.

Ne on vapautettu.

No, siinä se seisoo.

Niitä ei saatu ohjattua enää.

Niistä tuli hyödyttömiä.

Saksalaisrobottia ei voi vielä vetää pois, mutta se on työn alla.

Mikään ei toimi. Se ei liiku.

Mitä seuraavaksi?

Työstä vastaaville insinööreille ja tutkijoille ei jäänyt vaihtoehtoja.

Heidän piti lähettää ihmisiä

yhteen maailman vaarallisimmista paikoista.

19. SYYSKUUTA 1986

5 KUUKAUTTA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Oletteko jo käyneet katolla?

Ei, menemme nyt.

Terveisiä kaikille.

Sergei, naura vielä lisää.

Operaation komentajat tiesivät hyvin, miten vaarallista työ oli.

Ihmisten piti kaapia romua katolta, juosta sen kanssa,

heittää se nelosreaktorin jäänteisiin

ja juosta turvaan mahdollisimman nopeasti.

Kun pääsin sinne ensi kertaa, olin innoissani.

Adrenaliini virtasi, kun juoksin katolla, ja kaikki oli yhtä sumua.

Piti odottaa tuntikausia, hikoillen ja odottaen vuoroaan.

En tiedä, paljonko heille kerrottiin katolla odottavasta vaarasta,

mutta he tekivät, mitä käskettiin.

He alkoivat kutsua itseään "bioroboteiksi".

Onko joku, joka ei halua suorittaa tehtävää?

Ovatko kaikki innokkaita? Hienoa.

Oli puettava suojavarusteet.

Kaksi lyijylevyä.

Ja raskaat teolliset hengityssuojaimet,

joiden oli tarkoitus suojella radioaktiiviselta pölyltä.

Muuta meillä ei ollut.

Katso, mikä työkalu sopii parhaiten. Ota lapio tai jotain muuta.

Neljä ihmistä kerralla!

Menetkö sinäkin?

Yksi kerrallaan.

Pääsin vihdoin yläkerrokseen.

Oli mentävä pieneen bunkkeriin, josta avautui ovi helvettiin.

Siksi sitä kutsuttiin.

Sydän hakkasi uskomattoman nopeasti.

Mieli ei ollut lähelläkään normaalitilannetta.

Olkaa varovaisia!

Varovasti.

Minun oli kerättävä kaikki, mitä pystyin,

ja heitettävä se katolta maahan.

Tähän tehtävään ohjasin kaiken keskittymiskykyni.

Tuolla! Tämä pala!

Aikaa seurattiin sekuntikellolla. Noin 30 - 45 sekunnissa

sallittu säteilyannos täyttyi.

Ota tämäkin.

Siellä ei ollut vain valtavia romun kappaleita,

vaan myös osia reaktorin ytimestä,

jotka olivat sulaneet bitumiin.

Ne olivat käytännössä hitsautuneet kattoon kiinni.

Asfaltti ei vain suostunut lohkeamaan.

Tunsin uskomatonta raivoa.

Halusin kirjaimellisesti mennä maahan ja alkaa repiä sitä hampaillani.

Minulla oli niin uskomattoman voimakas halu

tehdä, mitä meiltä pyydettiin.

Aika lopettaa!

Ja sitä seurasi

uskomaton helpotuksen tunne.

Sain epätavallisen fyysisen reaktion.

Kuin minulla olisi paha flunssa, enkä voinut hengittää.

Puhuin monille siellä olleille.

Jotkut olivat saaneet kamalan päänsäryn melkein heti.

Lähes kaikilla oli jokin oire.

He tarvitsivat paljon ihmisiä.

Tuhannet ihmiset saivat rajatun annosmäärän,

ja sitten heidät lähetettiin pois.

Kävin katolla yhteensä kuusi kertaa.

En ollut koskaan ollut niin uupunut, enkä vain fyysisesti

vaan myös henkisesti.

Jokainen teistä saa 800 ruplaa.

-Palvelen Neuvostoliittoa. -Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Hän toimi vaikeissa olosuhteissa, kun säteilytasoa ei tiedetty. Hienoa.

Monet hyvät ihmiset,

jotka likvidoivat onnettomuuden seurauksia,

makaavat jo maan alla.

1. LOKAKUUTA 1986

5,5 KUUKAUTTA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Suojan rakentaminen ydinreaktorin raunioiden ympärille

oli lähtökohtaisestikin äärimmäisen vaikeaa.

Mutta sarkofagin rakentamiseen

vaikuttivat myös neuvostopolitiikan absurdit vaatimukset.

Toveri everstiluutnantti Samoilenko.

Miehet pystyttävät lipun savupiippuun.

Pyydän, ettei operaatiota häiritä.

Juhliakseen ykkösreaktorin uudelleenkäynnistystä

operaation komentajat päättivät

lähettää kolme säteilytiedustelijaa punalipun kanssa

reaktorien yllä olevan savupiipun huipulle.

Muistan, että ihmiset vaaransivat henkensä,

koska romua ei ollut vielä siivottu.

Tästä ei voi kieltäytyä. Palaan kotiin poikani luo.

Kerron, että viimeinen tekoni

oli kiivetä piippuun ripustamaan lippua.

Hoidetaan homma loppuun.

Vaikka tieteellistä tietoa vaaran todellisesta määrästä ei annettu,

tarinoita ylevästä armeijasta ja väestönsuojelujoukoista riitti.

Tämä on upea symboli, voiton symboli.

Suuressa isänmaallisessa sodassa otamme voiton radionuklideista.

He kertoivat yhä tarinaa Neuvostoliiton ainutlaatuisuudesta.

Seurasin sitä hämmästyneenä.

Miksi he nostivat lipun?

Propagandan takia.

Se oli voiton symboli.

Olin niin vihainen siitä.

He vaaransivat ihmishenkiä symbolismin takia.

Se oli niin typerää.

Meidät oli aivopesty isänmaallisuudella,

itsensä uhraamisella ja muulla sellaisella.

Siksi meidän piti nostaa lippu

sitä likaista savupiippua vasten.

Jotta voisimme julistaa yhdessä: "Voitimme säteilyn!"

En tiedä, kuka lopulta voitti.

Ihmisiä kuoli ja kuolee yhä.

15. MARRASKUUTA 1986

7 KUUKAUTTA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Räjähtäneen Tšernobylin ydinreaktorin jäänteet

on haudattu 60 metriä korkean betonikuvun alle.

Kun sarkofagi valmistui, nelosreaktorin rauniot

saatiin eristettyä voimalan muista reaktoreista.

Sarkofagi valmistui 30. marraskuuta.

Hans Blix lensi paikalle.

Muistan Nicholasin.

Hän vastasi koko projektista.

Kysyin, haluaako hän nähdä sarkofagin.

"Totta kai."

Tekninen työ kauko-ohjattavilla laitteilla oli vaikuttavaa,

mutta sarkofagin elinkaari oli rajallinen.

Vaikka oli jo saavutus saada se valmiiksi,

kyseessä ei ollut erityisen turvallinen tai kestävä rakennelma.

Sarkofagi oli välttämätön myös propagandasyistä

säteilyturvallisuuden lisäksi.

Ymmärsin, että kuvan ottaminen sarkofagin edessä

olisi poliittinen teko.

Koko maailma näkisi, että meillä oli ratkaisu turvallisuustilanteeseen.

He voisivat sanoa jättäneensä Tšernobylin ja katastrofin taakseen.

Jälleen kerran Neuvostoliitto oli voittanut pysäyttämättömän vihollisen.

Vuodesta 1988 alkaen

aloimme saada sairauksia, joista emme olleet ennen tienneet.

KAIVOSTYÖNTEKIJÄ

Kun sellaisen saa, sitä voi hoitaa vain niin,

ettei se etene. Siinä kaikki.

Ne, joilla ei ole teräksisiä hermoja, eivät kuulu tänne. Joten he lähtivät.

Niille, jotka jäivät, on töitä.

PÄÄINSINÖÖRI

Ääneni ei ole enää sama.

On mukavaa muistaa ääneni sellaisena kuin se oli

ennen syöpää.

En koskaan katunut sinne menoa enkä kadu.

Olen nähnyt painajaisia ja minulla on ollut

monenlaisia terveysongelmia,

mutta minua tarvittiin siellä.

Olin kirjaimellisesti tärkeä siellä.

Tšernobyl teki minusta miehen, eikä se muutu koskaan.

Kuusisataatuhatta ihmistä.

Likvidaattorit olivat sankarillisia ja urheita Neuvostoliiton palvelijoita.

Mikään tuossa propagandakampanjassa ei ollut valetta.

En usko, että Neuvostoliiton uhraukset olivat myyttiä, vaan todellisia.

Neuvostoliittolaisten lisäksi koko maailma

on kiitollisuudenvelassa heidän urheudelleen.

Ja mikä tärkeintä, keskushallitus oli heille velkaa totuuden siitä,

mikä aiheutti katastrofin.

7 KUUKAUTTA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

25. ELOKUUTA 1986, 4 KUUKAUTTA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Tšernobylin onnettomuuden jälkeen

maailma on odottanut selitystä Neuvostoliitolta.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö keskustelee katastrofista Wienissä.

USA:lle oli tärkeää saada tietää, mikä aiheutti onnettomuuden

ja mitkä olosuhteet johtivat katastrofiin.

Olimme kuulleet tiedonpalasia pelastustöistä ja likvidaattoreista,

mutta kattavaa selostusta ei ollut vielä esitetty.

Meistä IAEA:ssa tuntui, että tärkeintä katastrofin jälkeen oli auttaa,

mutta sen jälkeen maailman tuli oppia onnettomuudesta.

Olin paikalla. Konferenssissa oli hyvin odottavainen ilmapiiri.

Neuvostoliitossa elettiin muutoksen aikaa, perestroikaa, glasnostia.

Sen piti tarkoittaa avoimuutta.

Koko maailman tiedeyhteisö seurasi silmä ja korva tarkkana,

mitä Neuvostoliitto kertoisi ja olisiko se rehellinen.

Henkilö, jonka tehtäväksi tuli esittää Neuvostoliiton raportti Wienissä,

oli Valeri Legasov.

Hän oli yksi hallituksen komission jäsenistä,

jotka lähetettiin Moskovasta Tšernobyliin

tunteja räjähdyksen jälkeen.

Pieni annos säteilyä stimuloi.

Keskikokoisella ei ole vaikutusta, suuri on haitallinen.

Hän jäi sinne viikkokausiksi johtamaan puhdistusoperaatiota

ja tutkimaan onnettomuuden syitä. Tietoa pidettiin salaisena.

Wienissä tohtori Legasov valmistautui esittämään

tapahtumat teknisestä näkökulmasta.

Puhuin asiasta Moskovan kanssa. Kysyin, paljonko aikaa hän tarvitsee.

He sanoivat: "Ehkä viisi tuntia." Sanoin, ettei tämä ole puoluekokous.

"Ei. Tarvitsemme paljon aikaa."

Legasov kävi kirjallista raporttia läpi ainakin kaksi, kolme päivää.

Neuvostoliiton selitys onnettomuudelle oli,

että se johtui kokeesta,

joka suistui pahasti raiteiltaan.

Lisäksi reaktorin suunnittelussa oli tehty virheitä

ainakin lännen näkökulmasta.

Radioaktiivisia aineita ei suojattu, kuten länsimaisissa reaktoreissa.

Aiomme parantaa turvajärjestelmiä

ottaen huomioon Tšernobylin onnettomuuden.

Gorbatšovin hallinto sai tuolla hetkellä kunnian siitä,

että he asettivat tieteen propagandan edelle ja tunnustivat virheensä.

Monet delegaatit vaikuttuivat Neuvostoliiton suoruudesta.

Olen hämmästynyt monien tavoin siitä, miten suorasanaisia he ovat olleet.

Selostuksessa syytettiin myös epäsuorasti operaattoreita

toimista, joita ei olisi pitänyt tehdä.

Venäläiset pitävät inhimillistä virhettä räjähdyksen syynä.

Useimmat lännessä uskoivat heitä mielellään.

Mutta he saivat vain heille annetut tiedot,

ja niitä oli editoitu tarkalla kädellä.

Tiedän, että asiantuntijat Kanadasta, Amerikasta ja Britanniasta

aistivat, että taustalla oli jotain.

Osa tieteilijöistä ei usko,

että kerrotte Tšernobylistä kaikkea. Kerrotteko kaiken?

NEUVOSTODELEGAATTI

Kaikki, mitä olen kuullut, pitää paikkansa.

On toki vielä paljon tietoa,

jota neuvostoasiantuntijat eivät ole käsitelleet tarpeeksi.

Ajan kuluessa Legasov yritti saada aikaan uudistuksia,

joita hän piti tarpeellisina Neuvostoliiton ydintekniikalle.

Ydinvoimateollisuutemme selvittyään tästä katastrofista

vahvistuu epäilemättä.

Tämä mies toi viimein lupauksia glasnostista, avoimuudesta.

Mutta vasta Tšernobylin jälkeen hän sai tietää

salailun ja korruption laajuudesta Neuvostoliiton ydinohjelmassa.

Poliittinen johto pelkäsi

kertoa maailmalle vaikeuksistamme.

Legasov masentui yhä enemmän ja muuttui epätoivoisemmaksi.

Hänen terveytensä alkoi rakoilla säteilyaltistumisen vuoksi.

Ja hän alkoi tajuta, miten mätä Neuvostoliitto oli sisimmässään.

Jotkut pitivät häntä sankarina.

Sitten hän tappoi itsensä.

Legasovin itsemurha teki hänestä

yhden kymmenistä tuhansista Tšernobylin uhreista.

Mikä meni pieleen Tšernobylissä? Venäläiset syyttävät operaattoria.

Wienissä kuultu neuvostoraportti

ei kertonut koko totuutta tapahtuneesta.

Kun aloin lukea raporttia, minulla oli silloin hiukset.

Ne melkein seisoivat pystyssä, koska valheita oli niin paljon.

He syyttivät henkilökuntaa, myös minua.

Oli selvää, että Neuvostoliitossa käytäisiin rikosoikeudenkäynti,

jossa yritettäisiin sälyttää syy suunnitteluvirheestä yksilöille.

Epäiltiin, että tuomio olisi kuolemanrangaistus.

-Millainen kuolemanrangaistus? -Ampuminen.

Käännös: Tiia Ruuskanen