Original subtitles

30. HUHTIKUUTA 1986

VIIDES PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

YHDYSVALTAIN ULKOMINISTERIÖN KOKOUSTILA, WASHINGTON DC

Toimin puheenjohtajana virastojen välisessä työryhmässä,

joka pyrkii tarkkailemaan ja reagoimaan

Neuvostoliitossa sattuneeseen tilanteeseen.

Tiedämme, että suuronnettomuus on sattunut

Tšernobylin ydinvoimalaitoksella.

Tiedämme, että onnettomuus johti räjähdykseen.

Kaikki halusivat tietää, mistä on kyse,

mutta Neuvostoliitosta ei saatu tietoja.

Sieltä takaa.

Onko katastrofin hillitsemiseksi tehty toimia?

Pyrkiikö Neuvostoliitto rajaamaan niitä?

Esitimme faktat parhaiden tietojemme mukaan.

Työryhmä sai CIA:n kautta

satelliittikuvia tapahtumista voimalan ympäristössä.

Tiedämme, että voimalassa syttyi tulipalo.

Radioaktiiviset päästöt jatkuvat yhä.

Yksi seurauksista oli merkittävä radioaktiivinen päästö,

niin sanottu radioaktiivinen pilvi.

Tämä "pilvi" liikkui ilmakehässä.

Se kiersi maailmaa ja oli matkalla Yhdysvaltoihin.

Kun se tulisi, sille ei voisi mitään.

Säteilyllä olisi maailmanlaajuisia vaikutuksia.

VIIDES PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

27. HUHTIKUUTA 1986, TOINEN PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Suurin huolenaihe oli reaktorin ytimessä jatkuva tulipalo.

Se jatkui, vaikka rakennuspalo oli sammutettu.

Se levitti yhä vaarallisia radioaktiivisia aineita

lähiympäristöön ja kauemmas.

Säteilyn määrä, joka räjähdyksessä nousi ilmakehään,

oli ennenkuulumaton ja monille tutkijoille kauhistuttava.

Katastrofi oli maailmanlaajuinen ja seuraukset myös.

Heidän oli tehtävä jotain asian korjaamiseksi.

Onnettomuuden aikaan olin 25-vuotias.

EVERSTI IGOR PYSMENSKYI HELIKOPTERINAVIGAATTORI

Kaikilla on unelmia. Elämä on mahdotonta ilman unelmia.

Minä unelmoin lentämisestä.

Saimme hälytyksen keskellä yötä.

Meidät käskettiin lentokentälle.

Emme saaneet mitään tietoja. Piti vain lentää paikalle.

Reaktorin ytimessä oli kaksi palon kannalta merkittävää asiaa:

Toinen on grafiitti, joka on hiiltä. Sitä voisi ajatella grillihiilinä.

Toinen on uraanipolttoaine, joka tuottaa valtavaa lämpöä hajotessaan.

Paloon tarvitaan vain polttoainetta ja lämpöä.

Molempia oli paikalla koko ajan.

Ideana oli pudottaa helikoptereista hiekkaa, joka tukahduttaisi liekit.

Helikopterilentäjiä pyydettiin lentämään

mahdollisesti tappavia säteilypilviä päin,

jollaisia ei ollut nähty Hiroshiman jälkeen.

He yksinkertaisesti täyttivät jokihiekalla laskuvarjoja.

Mitään hienoja laitteita ei ollut. Kaikki improvisoitiin paikan päällä.

Kohteemme oli reaktori.

Virhe sen luona kävisi kalliiksi.

Kun säkki putosi ja osui kohteeseen,

lennonjohtaja sanoi kovaan ääneen radiossa:

"Hyvää työtä, pojat. Kymmenen pistettä."

Eräänlainen helpotus täytti heti sielun.

Tuli paloi yhä

ja radioaktiivista hiukkassavua nousi ilmaan.

Helikopterien piti lentää savun lähelle, ehkä läpikin.

Radioaktiivisuuden voimakkuus voimalan ympärillä oli 2000 röntgeniä tunnissa.

Se riittää antamaan nelinkertaisesti tappavan annoksen lähellä oleville.

Ionisoivalle säteilylle altistuminen voi romahduttaa immuunijärjestelmän,

tuhota valkosolut ja aiheuttaa lopulta kuoleman.

Säteily oli hyvin voimakasta.

Meillä oli suojana vain kankaiset kasvosuojaimet.

Jokaisen kierroksen jälkeen suojat muuttuivat ruskeiksi,

ja suussamme oli metallinen maku.

Tiesimme, että olimme altistaneet hengityselimemme.

Tilanne oli vaikea, mutta oli ensisijaisen tärkeää sammuttaa palo,

koska se levitti jatkuvasti radioaktiivisia aineita ympäristöön.

Meillä oli närästyksen ja pahoin- voinnin oireita päivän lopulla.

Olimme nuoria poikia, ja terveytemme oli erinomainen.

Emme silloin ajatelleet,

mitä seurauksia sillä olisi.

PRYPJAT

Sunnuntain 27. päivän alussa

Prypjatin asukkaat tiesivät, että jokin oli pahasti vialla.

Radioaktiivista saastetta vuoti reaktorista jatkuvasti.

Silti virallista evakuointi-ilmoitusta ei ollut tehty.

ENTINEN ENERGIAMINISTERI, UKRAINA

Heidät olisi pitänyt evakuoida aiemmin.

Tiedon jakamista rajoitettiin aina.

Se oli tavallinen käytäntömme.

Hallituksen komiteaa johti Boris Štšerbina,

ministerineuvoston varapuheenjohtaja ja Neuvostoliiton energiaministeri.

Štšerbina oli voimakastahtoinen, itsevarma ja määrätietoinen ihminen.

Štšerbina viivytti evakuointimääräystä.

Syynä oli se, etteivät he halunneet tiedon leviävän.

Aamukahdeksan maissa

Boris Štšerbina lensi katsomaan reaktoria ilmasta.

Palattuaan hän määräsi viimein kaupungin evakuoitavaksi.

Oli selvää, ettei kyse ei ollut vain neuvostotekniikan pettämisestä.

Se oli maailmanlaajuinen katastrofi.

KELLO 11.00, 27. HUHTIKUUTA 1986

TOINEN PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Huomio, huomio! Hyvät toverit!

Tšernobylin ydinvoimalassa Prypjatin kaupungissa

säteilyn tila on epäsuotuisa.

Muistan, kun äitini tuli huoneeseen ja sanoi:

"Herätkää. Meidät evakuoidaan."

Jotta voimme varmistaa väestön ja ennen kaikkea lasten turvallisuuden,

on tullut tarpeelliseksi evakuoida väliaikaisesti

kaupungin asukkaat.

Muistan radioilmoituksen selvästi, koska tunsimme puhujan.

Tuttu rauhoittava ääni sanoi ilman paniikkia:

"Kerätkää kolmeksi päiväksi tarvikkeita, asiakirjanne ja rahaa,

ja menkää alas. Bussit odottavat teitä."

Keräsimme tarvittavan,

mikä jäi äitini tehtäväksi, ja menimme ulos.

Kaikki keskuskomiteassa tiesivät kaiken.

Se, mitä he kertoivat kansalle, oli toinen asia.

Emme voineet kertoa, etteivät he voi palata.

He olisivat vieneet jääkaappinsakin.

Hätääntyessään ihmiset kaatavat busseja, vaunuja, jopa höyryvetureita.

Pelkäsimme sitä.

On mahdotonta liioitella salailun määrää Neuvostoliitossa.

Salailu oli iskostunut tuolloin Neuvostoliiton sieluun.

KELLO 14.00

Kun bussit saapuivat, ihmisten piti nousta busseihin ja lähteä.

PRYPJATIN PÄÄARKKITEHTI

Puheenjohtaja sanoi minulle:

"Mene sinä sillalle ohjaamaan busseja."

Ensimmäinen bussi saapui kahdelta.

Tarvitsimme lähes 1 500 bussia.

Seisoin siellä puserossani ja hameessani.

Minulla oli sandaalit paljaissa jaloissani.

Minulla ei ollut suojavarusteita.

Tilanteesta oli tullut äärimmäisen vaarallinen.

Kaikki Prypjatissa altistuivat valtavalle säteilymäärälle,

jonka seurauksia ei osattu ennustaa.

Siltaa vastapäätä oli jalkapallokenttä.

Sinne laskeutui helikopteri.

Radioaktiivinen pöly nousi ja lensi paljaille jaloilleni.

Niitä kutitti.

Voitteko kuvitella, miten paljon radioaktiivista pölyä siellä lensi?

KELLO 16.00

Odotimme busseja ulkona yli kaksi tuntia.

Ilmassa oli huolta, mutta se ei koskettanut minua.

Ajattelin, että vanhemmat ratkaisevat kaiken.

Leikimme naapureidemme kanssa tietämättämme viimeistä kertaa.

Busseja lähetettiin ympäri Neuvostoliittoa.

En saanut hyvästellä ystäviäni.

En enää koskaan tavannut yhtä parhaista ystävistäni.

Evakuoimme lähes 45 000 ihmistä.

Evakuoimme koko kaupungin ilman paniikkia ja melua.

Muistan yhden naisen, joka katsoi ulos ikkunasta.

Hän katsoi minua ja käänsi päätään minua seuraten.

Hänen kasvoillaan oli jotain,

kuin hän olisi huutanut sisäisesti:

"Mitä tämä on? Minne olen menossa?"

Se oli kotikaupunkini. Minulla oli ystäviä ja naapureita.

Kävimme metsässä ja joella.

Se oli mukava yhteisö.

Ikimuistoisin lentoni sattui,

kun lähestyimme asemaa evakuoinnin jälkeen.

Pyykit roikkuivat parvekkeilla. Näkyi hylättyjä lastenvaunuja ja autoja.

Kaikki tuntui niin tyhjältä.

Kuin aika olisi pysähtynyt.

Ihmiset olivat jättäneet elämänsä taakseen.

Prypjat evakuoitiin suurelta osin.

Mutta niin kauan kuin tuli paloi,

radioaktiivisten hiukkasten leviäminen jatkui.

Radioaktiivisia hiukkasia pääsi ilmakehään,

mistä ne pystyivät leviämään ympäri maailmaa.

28. HUHTIKUUTA 1986, KOLMAS PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Muistan, että oli maanantaiaamu.

Menin toimistolle tavalliseen aikaan, ehkä 9 - 10:ltä aamulla.

Telex-laitteet alkoivat laulaa,

koska ruotsalaiset olivat havainneet Neuvostoliitossa ydinonnettomuuden,

josta Neuvostoliitto ei ollut puhunut.

Aloimme heti kysellä neuvostokontakteiltamme.

Saimme vastaukseksi hiljaisuutta.

Olemme pettyneet tiedon puutteeseen neuvostoviranomaisilta.

BRITANNIAN ULKOMINISTERI

Puhelin soi. Nostin kuulokkeen.

Minulle sanottiin: "On tapahtunut ydinonnettomuus. Teidän on tultava."

Häkellyin ihan: "Mitä tarkoitat ydinonnettomuudella?"

Ensiajatukseni oli Harmageddon.

En oikein ymmärtänyt ydinonnettomuuden ja ydinhyökkäyksen eroa.

Sana herätti molemmat mielleyhtymät.

Yritimme saada tietoja salaisista lähteistä huonolla menestyksellä

eivätkä neuvostoliittolaiset puhuneet.

Maanantai-iltana 28. huhtikuuta

kaikki katsoivat kello 21:n uutisohjelmaa nimeltä Vremja

ja odottivat Neuvostoliiton reaktiota.

Neuvostoliiton ministerineuvosto ilmoittaa:

Tšernobylin ydinvoimalassa on tapahtunut onnettomuus.

Yksi ydinreaktoreista on vaurioitunut.

Onnettomuuden seurauksia eliminoidaan.

Loukkaantuneet saavat apua.

Hallitus on perustamassa komission.

Muistan laskeneeni ilmoituksen hetken.

Ydinonnettomuus ei ollut pääuutinen.

Se kerrottiin 25 minuutin jälkeen.

Melkein kuin: "Ai niin, meillä oli ydinonnettomuus. Hoidamme asiaa."

"Sen tiedon pitäisi riittää koko maailmalle toistaiseksi."

"Seuraavaksi..." Se oli ällistyttävää.

Gorbatšovissa on uutta optimismia. Vuoropuhelun uskotaan helpottuvan.

Neuvostoliitto oli alkamassa avautua. Elimme yhä kylmän sodan aikoja.

He olivat vastustajiamme. Jos jokin menisi pieleen,

voisimme joutua ydinhyökkäyksen kohteeksi.

Toisaalta Gorbatšov oli noussut valtaan.

Puhuttiin avoimuudesta eli glasnostista.

Gorbatšovin ja Thatcherin välit olivat lämpenemässä.

Halusimme kehittää sitä.

Kunnioitan häntä. Hän on kyvykäs. Voimme tehdä yhteistyötä.

Sanoimme: "Jos olette sitoutuneet avoimuuteen, kertokaa tietonne."

Mutta vastassamme oli muuri.

Se, että neuvostoliittolaiset olivat niin ajattelemattomia,

etteivät he kertoneet maailmalle, mitä siellä oikeasti tapahtui,

on yhä nykypäiviin asti ällistyttävin salailu,

jonka he olisivat voineet mitenkään tehdä sinä maanantai-iltana.

He olivat paniikissa eivätkä tienneet, miten toimia.

Neuvostoliiton reaktio kaikkiin, varsinkin noloihin, ongelmiin

oli salata asia, kunnes jotain keksittäisiin.

Se oli neuvostobyrokraattien refleksi. Juuri näin kävi Tšernobylissä.

Tällaista säteilyvuotoa ei ollut ennen koettu maailmassa.

Jokainen ydintieteilijä, jonka tavoitimme,

spekuloi, että oli mahdollista, että ydin oli sulanut.

Ytimen polttoaine sulaa kuumentuessaan ja valuu reaktorin ytimen pohjalle.

Se voi sulaa jopa pohjan läpi.

Tätä kutsutaan ytimen sulamiseksi. Tilanne on vaarallinen,

koska radioaktiivinen materiaali pääsee valumaan ulos.

29. HUHTIKUUTA 1986, NELJÄS PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Tuulen alapuolella asuvat voivat saada vaarallisia säteilymääriä.

Tätä kutsutaan laskeumaksi, jollainen tulee myös ydinpommista.

Hiukkaset voivat pysyä vaarallisina jopa tuhansia vuosia.

-Onko kyseessä räjähdys vai vuoto? -Vaikea sanoa.

Neuvostoliiton mukaan ydinvoimalat ovat täysin turvallisia,

eivätkä ne siksi tarvitse suojaa ympärilleen.

Miten väärässä he olivatkaan.

Kymmenet miljoonat eurooppalaiset pelkäsivät juoda vettä ja syödä.

He murehtivat, miten se vaikuttaisi heidän lapsiinsa ja karjaansa.

Brysselissä on suositeltu Euroopan laajuista tuontikieltoa

muun muassa maidolle ja vihanneksille

ydinonnettomuuden läheisistä neuvostomaista.

Uutiset korkeista säteilymääristä ovat huolestuttaneet Britanniaa.

Kyselyitä tehdään paitsi maatalousministeriöön myös BBC:hen.

Ihmiset haluavat lisää tietoa säteilyn vaaroista.

Lehdissä tehtiin shokkiennustuksia. Ihmiset olivat huolissaan.

Kahtena ensimmäisenä päivänä ei tiedetty, oliko vaara hallinnassa.

Kansa oli huolissaan ja järkyttynyt.

He tiesivät, että radioaktiivinen laskeuma voi olla terveysuhka.

On pöyristyttävää, ettei Neuvostoliitto keskustele asiasta,

joka vaikuttaa yli puoleen maailmasta.

Seuraamme saapuu Lee Thomas,

Tšernobylin onnettomuutta tarkkailevan työryhmän johtaja.

Miten vastaatte neuvostoviranomaisille,

joiden mukaan länsi liioittelee vahinkojen laajuutta?

Kyseessä on historian pahin ydinonnettomuus.

En luonnehtisi mitään näkemääni ylireagoinniksi.

Tarvitsemme yhä tietoja, joita olemme pyytäneet.

Emme ikinä saaneet tietoja Neuvostoliitosta.

Heidän hallituksensa tuntui haluavan maalata asioista tietynlaisen kuvan,

joka ei vastannut todellisuutta.

Muistan, että työryhmässämme oli CIA:n edustaja, melko nuori mies.

Häneltä saimme hyvää tietoa työryhmälle.

Thomasin työryhmä halusi kuulla joka päivä,

miten paljon tulen sammutus oli edistynyt.

Neuvostoliiton mukaan asia oli hallinnassa.

Mutta satelliittikuvamme osoittivat, että tulipalo jatkui yhä

ja että alueella lensi helikoptereita sammuttamassa paloa.

Hiekan lisäksi he pudottivat paljon booria, lyijyä ja dolomiittia.

Dolomiitti vapauttaa kuumentuessaan hiilidioksidia.

Kaikki olivat huolissaan

kerätessään booria kaikkialta Ukrainasta reaktoria varten.

Kuvitelkaa kuusi helikopteria työskentelemässä yhtä aikaa.

Yksi helikopteri nousi, toinen laskeutui, kolmas lastasi,

neljäs vei lastiaan.

Ytimen palo huoletti, koska siellä oli eniten radioaktiivisia aineita.

Minne radioaktiivinen aine meni?

Se meni ilmakehään. Minne se laskeutuisi?

29. HUHTIKUUTA 1986, NELJÄS PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Säteilyä tarkkaillaan aina täällä Lawrence Livermoren laboratoriossa.

Siksi se saikin paljon huomiota Neuvostoliiton onnettomuuden jälkeen.

Olemme keränneet säätietoja

tuolta alueelta viimeiset neljä viisi päivää.

Olen Marv Dickerson.

Vuonna 1986 työskentelin Lawrence Livermoren laboratoriossa,

kun Tšernobylin onnettomuus tapahtui.

Tämä on alansa kehittynein laitos.

Tietokoneisiin tulee tietoja säteilynvalvonta-asemilta

Euroopasta, Japanista ja USA:sta.

Sanottiin, ettei reaktoreissa satu onnettomuuksia,

ja jos sattuu, vaikutus jää paikalliseksi.

Emme uskoneet sitä. Meistä suuret onnettomuudet olivat mahdollisia.

Pelottavinta tässä radioaktiivisessa pilvessä,

joka tulee rautaesiripun takaa ja ympäröi vähitellen oman maan,

on se, että radioaktiivisuutta ei voi nähdä,

sekä sen mahdolliset vaikutukset itseen ja tuttuihin.

Tšernobylin radioaktiivinen pilvi muodostui kahdesta eri syystä.

Räjähdyksissä radioaktiivisia aineita lensi tuhansien metrien korkeudelle.

Sen jälkeen alkoi savuava palo. Kun radioaktiivista ainetta palaa,

se päästää ilmakehään radioisotooppeja.

Ne jäivät alle 1500 metrin korkeuteen.

Tuuli voi liikkua eri suuntiin eri kerroksissa.

Yläkerroksen pilvi levittyi Pohjois- Kiinan halki ja Japanin yli.

Pieni määrä säteilyä mitattiin Washingtonin osavaltion yllä.

Pilven alempi osa, joka aiheutui tulipalosta, levisi Euroopan ylle.

30. huhtikuuta tuuli kääntyi.

Pohjoiseen puhaltanut tuuli kääntyi lähes 180 astetta.

Se kuljetti radioaktiivisuutta Kiovaa kohti.

En olisi halunnut olla reaktorialueen eteläpuolella Kiovan lähellä.

Ryhmämme CIA:ssa yritti seurata elämää Neuvostoliitossa.

Vaikka käynnissä oli ydinonnettomuus vain kilometrien päässä Tšernobylissä,

Neuvostoliiton johto halusi esittää, että kaikki on hallinnassa,

joten Kiovassa yritettiin jatkaa elämää normaalisti.

Aikana, jolloin olisi heidän olisi pitänyt suojautua,

he pitivät paraatin.

Neuvostoliitto järjesti aina vappuparaatin.

He esittelivät sen avulla sotilasmahtiaan.

Muistan panssarivaunut, ohjukset ja miten armeija marssi ohi.

Se näytettiin aina televisiossa.

Suuri vappuparaati ympäri Neuvostoliittoa.

30. HUHTIKUUTA 1986, VIIDES PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

KIOVAN ENTINEN APULAISPORMESTARI

Paraatista oli jo sovittu.

Sitten meille ilmoitettiin tuulesta, joka lähestyy Kiovaa

ja että Kiovassa on vaarallista.

Illalla 30. huhtikuuta Kiovan keskustan säteilytasot

olivat satoja kertoja normaalia korkeammalla.

V. ŠTŠERBYTSKYI, UKRAINAN PUOLUEJOHTAJA

Štšerbytskyi puhui Gorbatšovin kanssa puhelimessa jatkuvasti.

MIHAEL GORBATŠOV PUOLUEEN PÄÄSIHTEERI

"Olette kaikki paniikissa! Panikoitte!"

Niin Gorbatšov sanoi puhelimessa.

Hän sanoi niin myös kaupungin puoluekomitealle.

Yksi heistä soitti ja kysyi: "Miten me voisimme tehdä tämän?"

"On tapahtunut onnettomuus. Emme voi pyytää ihmisiä paraatiin."

Onnettomuudesta ei ollut edes viikkoa.

Neuvostoliitto ei ollut vielä antanut tarkempaa selitystä,

joka olisi lähelläkään totuutta siitä, mitä he tiesivät ongelman laajuudesta.

Kiovalaisille sanottiin, etteivät he ole vaarassa.

1. TOUKOKUUTA 1986, KUUDES PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Toukokuun 1. päivä koitti.

Štšerbytskyi sanoo: "Odotan puhelimessa eikä Gorbatšov vastaa."

Tajusimme, että tilanteemme oli vakava.

Paraati oli pidettävä.

Tunnelma oli kireä.

He seisoivat siellä hymyillen.

He eivät voineet murjottaakaan.

He pyysivät minua paraatiin,

koska huhuttiin, että olin kuollut.

"Sinun on näytettävä, ettet ole kuollut."

Seisoin hallituksen korokkeella.

Paikalliset puolueen jäsenet tiesivät jo, ettei lapsia saa päästää ulos.

Meidän oli käytettävä lapsia, joita vastaan kukaan ei puhuisi.

Joten otimme lapsia erityisistä orpokodeista.

Lapset laitettiin riviin ja he kulkivat nopeasti ohi.

Sitten he menivät kotiin.

Oma mielipiteeni tuolloin ja nyt on, ettei lapsia olisi pitänyt tuoda.

Vappua on juhlittu värikkäästi Kiovassa.

Neuvostoliitto tuntui kuin juhlivan sitä,

että ydinonnettomuus on takanapäin.

Näin uutiset sinä iltana ja ällistyin.

Kansalaiset tanssivat kaduilla.

Se oli viesti: "Juhlimme yhdessä. Täällä ei ole mitään nähtävää."

He asuivat 130 kilometrin päässä voimalasta, ja hallitus pysyi hiljaa.

Kansa raivostui myöhemmin.

"Miten saatoitte pitää paraatin siinä säteilyssä?"

En vieläkään ymmärrä, miksi se oli tarpeen.

TŠERNOBYLIN YDINVOIMALA

Aluksi reaktoripalon tukahdutus

helikoptereilla ilmasta käsin näytti toimivan.

Säteilytasot reaktorin yllä näyttivät laskevan.

1. toukokuuta he huomasivat kauhukseen,

että sekä säteily- että lämpötilalukemat alkoivat nousta.

Paikalla olleet tutkijat pelkäsivät,

että uusi ketjureaktio voisi alkaa reaktorirakennuksen raunioista.

He pelkäsivät uutta räjähdystä.

Tšernobyl on Tšernobyl.

Se vainoaa meitä vielä useasti.

3. TOUKOKUUTA 1986

KAHDEKSAS PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

SAIRAALA NUMERO 6, MOSKOVA

Otin tämän kuvan Moskovan sairaalassa numero 6.

Siinä on yksi palomiehistä, jotka eristettiin suojan taakse,

jotta he eivät saisi hengenvaarallista infektiota.

LÄÄKÄRI JA HEMATOLOGI

Tšernobylin onnettomuuden aikaan

toimin lääketieteen professorina

Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa.

Meillä oli paljon kokemusta suurista säteilymääristä hoitotyössä,

kun yritimme parantaa syöpiä.

Halusin tarjota apua.

En ollut varma, miten se otettaisiin vastaan,

mutta Neuvostoliiton suurlähettiläs Washingtonissa

soitti minulle ja sanoi: "Gorbatšov haluaa sinut Moskovaan."

Pakkasin laukkuni ja nousin koneeseen.

Minä ja lentäjät olimme ainoat, jotka lensivät Moskovaan.

Kaikki muut lensivät Moskovasta pois.

Seuraavana päivänä aloimme hoitaa insinöörejä ja palomiehiä,

jotka oli lennätetty Moskovaan.

SAIRAALA NUMERO 6, MOSKOVA

Prypjatin sairaala ei pystynyt hoitamaan

sen tyylisiä ja niin vakavia vammoja kuin ensimmäisillä potilailla oli.

Vakavimmat tapaukset lennätettiin Moskovaan.

Yli 200 voimalan työntekijää, palomiestä ja muita loukkaantuneita

lennätettiin sairaalaan numero 6.

Se oli erityissairaala, joka oli rakennettu ja varustettu

ydinteollisuuden henkilöiden hoitotarpeita varten.

PALOMIES

Minut vietiin 9. kerrokseen.

Sitten KGB saapui. "Sulje huone ja lukitse se avaimella."

Kysyin: "Miten voin kirjoittaa perheelleni?"

Hoitaja tuli ja pyysin häneltä paperia.

Kirjoitin, missä olen.

Kului neljä päivää, eikä hoitajaa näkynyt.

Kysyin eri hoitajalta: "Missä se toinen on?"

Hänet oli erotettu työstään.

He halusivat pitää koko jutun salassa.

Neuvostoliiton taipumus salailuun oli häkellyttävä.

TŠERNOBYLIN POTILAS, SAIRAALA 6, MOSKOVA

Meillä oli kaikenlaisia tarkastuksia.

Gastrologisia, neurologisia. Lääkärit tutkivat kaiken.

Laskin lattialaattoja ja seinälaattoja.

Aika kului.

Katsoin peiliin, ja hiukseni putoilivat.

Halusin siistiä viikseni. Olen pitänyt viiksiä 9. luokalta asti.

Se oli aina ylpeyteni.

Kun tartuin viiksiini näin, ne lähtivät irti.

Aloin itkeä.

Säteilyaltistuksen vauriot eivät ole heti ilmeisiä.

Noin 7 - 10 päivää altistumisen jälkeen

palomiesten hiukset alkoivat pudota.

Luuytimen toiminta oli vaurioitunut.

Vaurioita oli myös iholla ja ruoansulatuskanavassa.

Pahimmillaan vaurioita oli sydän- ja verisuonijärjestelmissä

sekä keskushermostossa.

Ihmisiä, jotka saivat runsaasti säteilyä, emme voineet auttaa.

He kuolivat.

Ovellani istui aina KGB:n agentti.

Aina.

Optikko tuli tapaamaan minua.

Hän vilkuili ympärilleen.

"Toin sinulle sanomalehden. Lue se."

Hän näytti minulle kuvia.

Kuusi palomiestä oli kuollut.

Pahimpia vaurioita saivat palomiehet, jotka menivät reaktorin katoille

heti räjähdyksen jälkeen.

He altistuivat eniten ionisoivalle säteilylle.

Näin kuusi palomiestämme.

Ignatenkon, Kibernokin, Pravykin.

Olimme ystäviä. Kävimme diskossa yhdessä.

En odottanut, että meille kävisi niin.

Etten näkisi heitä enää.

Pyysin lehteä muistoksi. Hän ei antanut.

"Älä kerro tästä KGB-agenteillesi."

Hän otti sanomalehden ja kehotti minua paranemaan.

Yli 200 pelastustyöntekijästä, jotka vietiin sairaalaan numero 6,

28 kuoli onnettomuutta seuraavina viikkoina ja kuukausina.

Palomiehet ja ensihoitajat olivat uskomattoman sankarillisia.

Huhtikuun 26. päivän iltoina

alan joskus itkeä itsekseni.

Yhteensä 12 ryhmästämme tuotiin Moskovaan.

Vain kuusi selvisi. Loput muistetaan ikuisesti.

8. TOUKOKUUTA 1986, 13. PÄIVÄ ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Vei noin kymmenen päivää ennen kuin lennot,

joilla yritettiin tukahduttaa ytimen paloa, vihdoin tepsivät.

Useita päiviä sen jälkeen, kun ytimen lämpötila oli alkanut nousta,

se alkoi taas laskea. Kukaan tieteilijöistä ei ymmärtänyt syytä.

Kaksi viikkoa Tšernobylista on ollut enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Osa on nyt ratkeamassa

atomienergiajärjestö IAEA:n tarkastajien ansiosta.

IAEA:n venäläisedustaja soitti minulle ja sanoi,

että meidät on kutsuttu Venäjälle kuulemaan onnettomuudesta.

Meiltä kysyttiin, haluammeko mennä Tšernobyliin. Sanoin: "Totta kai."

Kiersimme tuhoutuneen voimalan.

Kurkistimme tietysti ulos helikopterin ikkunoista.

Se oli surullinen ja traaginen näky.

Näimme valtavan tuhon, joka oli sattunut.

Ensimmäiset paikalla käyneet länsimaalaiset raportoivat,

että nelosreaktorin tulipalo on vihdoin sammutettu.

Vahingoittuneesta voimalasta nousee yhä vähän savua.

Hans Blix oli fiksu. Hän tiesi altistuksen riskeistä,

mutta hän sai vahvistettua, että tulipalo oli sammunut.

Se oli minusta tärkeää.

Olimme ensimmäiset puolueettomat ihmiset, jotka näkivät tapahtuneen,

ja maailma janosi tietoa.

Ensimmäinen riippumaton vahvistus siitä, että pahin on ohi,

tuli Moskovan lehdistötilaisuudessa länsitoimittajien edessä.

Tunnelma oli jännittynyt ja sähköinen.

Hän oli 1. puolueeton tieteilijä,

joka näki ehkä historian pahimman ydinonnettomuuden.

Olemme käyneet hyvin suoria ja avoimia keskusteluja

ministerien ja asiantuntijoiden kanssa.

Valtuusto sanoi olevansa tyytyväinen saamiinsa tietoihin.

Amerikkalaisen ydinturvallisuusosaston johtajan mukaan

reaktori oli sammunut automaattisesti ja oletettavasti tilanne säilyy.

Ketjureaktio pysähtyi heti onnettomuuden jälkeen

eikä se käynnistynyt enää.

Polttoaineen lämpötilaa mitataan nyt.

Se on kerrotusti sulamispisteen alapuolella ja laskee.

YK:n tiimi huomautti, että iso osa tiedoista tuli Neuvostoliitolta.

Voimme kertoa vain sen, mitä meille on selvinnyt muutamassa päivässä.

Neuvostoliitto kertoi maailmalle ja Hans Blixille, että kaikki on hyvin.

Samaan aikaan Neuvostoliiton viranomaiset olivat huolissaan,

joskaan myöntämättä tätä julkisesti, että ydin suli yhä.

Yksi uhista ydinpalon sammumisen jälkeen

oli mahdollisuus, että tämä hyvin kuuma polttoaine,

joka oli sulaa yli 2000-asteista uraanidioksidia,

voisi sulattaa tien pohjan läpi betoniperustuksiin,

ja päästä lopulta maahan reaktorirakennuksen pohjasta.

Kulissien takana neuvostoliittolaiset pelkäsivät kuollakseen,

että ydin polttaisi tien pohjan läpi ja ajautuisi pohjaveteen.

Se voisi myrkyttää juomaveden, eikä vain Kiovassa,

vaan suuressa osassa Ukrainaa.

He miettivät epätoivoisesti, miten he voisivat estää ydintä

sulamasta syvemmälle maahan.

Yksi projekteista oli rakentaa valtava lämmönsiirrin

ja viilentää sillä maata reaktorirakennuksen alapuolelta.

He värväsivät armeijallisen hiilikaivostyöläisiä,

pyysivät heitä unohtamaan pelkonsa säteilysairaudesta

ja menemään palavan reaktorin ytimen alle,

jotta estettäisiin tuhoisat vahingot maapallolle.

He pyysivät kaivostyöläisiä uhraamaan itsensä.

Myyntipuheena oli: "Neuvostoliitto tarvitsee tätä. Vastaatteko kutsuun?"

Kaivosmiehet kysyivät: "Missä lapiot ovat?"

Käännös: Tiia Ruuskanen