Original subtitles

FORSMARKIN YDINVOIMALA, RUOTSI

Työskentelin Forsmarkin ydinvoimalaitoksessa Ruotsissa.

28. HUHTIKUUTA 1986

Valvotulle alueelle oli mentävä laitteen kautta,

joka tarkisti, onko keholla radioaktiivista säteilyä.

Se oli normaali toimenpide, mutta sinä aamuna laite hälytti.

Kukaan ei päässyt läpi, koska laite hälytti koko ajan.

En voinut uskoa sitä todeksi,

joten pyysin yhdeltä jonossa olleelta kenkäänsä lainaan

ja aloin analysoida sitä.

Ilmaisimen reaktionopeus riippuu radioaktiivisuuden tasosta.

Tällä kertaa se nousi äkisti.

Se oli kauhistuttavaa.

Laitoksessa käynnistettiin hälytys sen evakuoimiseksi.

Ruotsalaiset luulivat ensin, että heille oli sattunut ydinonnettomuus.

Myöhemmin ruotsalaiset selvittivät, että lähtöpiste oli Neuvostoliitossa.

26.4.1986 Tšernobylin ydinvoimalassa Ukrainassa sattui räjähdys.

Oikealla puolella. Keskusrakennus, nelosreaktori.

Vakava onnettomuus on sattunut neuvostoydinvoimalassa Ukrainassa.

Korkeammalle! Tässä! Pysy tässä!

Tämä on historian pahin ydinonnettomuus.

Asiantuntijat uskovat, että valtavan reaktorin ydin on sulanut.

Pahin pelko liittyy säteilyyn, hiljaiseen tappajaan.

Ilmeisesti säteilyä vapautuu yhä Tšernobylistä.

Se voi sairastuttaa ja tappaa äkisti.

Kilpirauhassyöpä on lisääntynyt laskeumalle altistuneilla lapsilla.

Mitä kauemmin elää, syö ja juo saastuneilla alueilla,

sitä enemmän säteilyä kehoon kertyy.

-Onko ydin sulanut? -En voi kommentoida.

Presidentti Reagan oli poissa maasta.

Varapresidentti Bush kysyi minulta, miten paha reaktorionnettomuus oli.

Ydininsinöörinä en osannut keksiä pahempaa onnettomuutta.

Selviytyneet kertovat nyt 40 vuotta myöhemmin kokemuksistaan.

Osa puhuu tapahtumista ensi kertaa.

Mukana oli uskomatonta urheutta ja sankaruutta,

uhrauksia ja äärimmäistä isänmaallisuutta.

Menetimme ystäviämme.

Menetimme naapureitamme. Moni nuori ihminen kuoli.

Miten voimme ymmärtää tapahtumia, jos Neuvostoliitto ei kerro niistä?

Se oli maailmanlaajuinen katastrofi. Sadat miljoonat halusivat tietää,

olivatko he vaarassa, oliko ruokaa turvallista syödä.

Neuvostoliittolaiset pysyivät hiljaa.

Kyseessä oli hallitsematon ytimen sulaminen.

40 vuoteen minulla ei ole ollut mahdollisuutta puhua tästä julkisesti.

CIA:n palveluksessa ei yleensä pidetä yhteyttä mediaan.

Vuonna 1986 toimin CIA:n ydinanalyytikkona.

Olin 27-vuotias ja ollut töissä CIA:ssa neljä vuotta.

Muistan, että palasin lounaalta maanantaina 28. huhtikuuta.

Neuvostoliitto myönsi vihdoin ongelman.

Sairastuneille annetaan apua, mutta yksityiskohtia ei ole annettu.

Lausunnon mukaan Tšernobylin ydin- voimalassa oli sattunut onnettomuus.

Se oli pahaenteistä. Tšernobyl oli kauempana kuin mitä olimme epäilleet.

MOSKOVA, NEUVOSTOLIITTO

Ruotsin ja Tanskan lähetystöt

pyysivät tänään Neuvostoliiton ulkoasianministeriöltä avoimuutta.

Wyatt Andrews, CBS:n uutiset, Moskova.

Diplomaattiyhteisö ja journalistit

pommittivat neuvostoviranomaisia saadakseen vastauksia.

KESKUSTIEDUSTELUPALVELU CIA

Lähdimme heti resurssiemme avulla selvittämään lisää.

Käytimme valvontasatelliitteja,

mikä ei ollut yhtä yleistä kuin nykyään.

Meidän piti perustella pyyntömme saada satelliittikuvaa.

Ehdotimme, että voisimme nähdä pelastusryhmiä ja muuta.

Seuraavana aamuna saimme kiihtyneen puhelun valokuva-analyytikoilta:

"Reaktori on räjähtänyt, kuten sanoitte!" Reaktiomme oli:

"Ei, valehtelimme siitä. Ei niin voi käydä reaktoreille."

Kuvista näkyi, että rakennus oli tuhoutunut täysin.

Ydininsinöörinä olin hämilläni sen räjähdystavasta ja laajasta tuhosta.

Vastaavaa ydinräjähdystä ei ollut ennen tapahtunut.

Vastaavaa säteilypäästöä ei ollut ennen koettu.

Se oli kauhistuttavaa.

Ydinreaktorin asennustyöt ovat käynnissä.

Edessä siintää uusi rajaseutu.

Neuvostoliitto väitti vuosien ajan,

että sen ydinteknologia oli maailman huippua.

Tšernobylin ydinvoimalan rakentaminen alkoi vuonna 1970.

Vuonna 1986 käytössä oli neljä reaktoria.

Erityistä niissä oli suuri fyysinen koko.

Ne olivat paljon isompia kuin reaktorit lännessä.

Jokainen reaktori tuotti tuhat megawattia sähköä.

Sillä määrällä voisi sähköistää noin miljoona nykykotia.

Voimala sijaitsi Kiovan luoteispuolella.

Se oli noin 1 300 kilometrin päässä Ruotsin Forsmarkista,

missä onnettomuussäteilyä havaittiin ensimmäisenä lännessä.

Radioaktiivista savusumua levisi suuria määriä Euroopan halki.

Koska etäisyydet olivat pitkiä

ja säteilyn määrä yhä korkea, säteilyä täytyi vapautua paljon.

On vaikea määritellä,

miten radioaktiiviset isotoopit voivat vaikuttaa kehoon ja terveyteen.

Pienetkin määrät voivat aiheuttaa vaikkapa syöpää vuosia myöhemmin.

RUOTSI

Muistan, että kun palasin bussilla Forsmarkista Uppsalaan,

näin lapsia leikkimässä.

Halusin pysäyttää bussin ja pyytää, etteivät he leikkisi siellä.

Mutta sellaista bussia ei voinut pysäyttää.

Kukaan ei tiennyt, mitä sellainen säteilymäärä tekisi ilmakehälle,

miten kauas se leviäisi ja miten vaarallista se olisi.

Puhuimme paljon Forsmarkissa. Kaikki valvomossa miettivät,

millaista oli olla Tšernobylissä.

Voimalassa, joka oli kokenut sellaisen kohtalon.

Onnettomuusyönä toimin nelosreaktorin turbiininhallintainsinöörinä.

Olin 28-vuotias.

VOIMALAN OPERAATTORI

Miksi pysyit hiljaa lähes 40 vuotta?

Aloitin uuden elämän

enkä halunnut palata menneeseen.

25. HUHTIKUUTA 1986, KELLO 23.30

KAKSI TUNTIA ENNEN ONNETTOMUUTTA

NELOSREAKTORI, TŠERNOBYLIN YDINVOIMALAITOS

Saavuimme töihin puolisen tuntia ennen työvuoron alkua.

Työpisteeni oli oikealla kahden turbiinikonsolin luona.

Heti, kun vuoromme alkoi, aloimme valmistautua kokeeseen.

Nelosreaktori oli määrä sulkea rutiinihuoltoa varten.

Operaattorit aikoivat samalla tehdä viivästyneen turvallisuuskokeen.

Ironista kyllä, kokeen tarkoituksena

oli taata parempi turvallisuus reaktorissa virtakatkon aikana.

He olivat aloittaneet kokeen päivää ennen onnettomuutta.

Valitettavasti koe keskeytyi sähköverkon ylläpitosyistä

ja sammutus pitkittyi.

Viivytyksen vuoksi koe jäi yövuorolle.

En tiennyt suunnitellusta kokeesta. Kukaan ei ollut kertonut siitä meille.

Vuoropäällikkö otti yhteyttä.

Hän selitti, mitä tekisimme ja missä järjestyksessä.

Igor Kirshenbaumin lisäksi koetta oli suorittamassa kaksi henkilöä:

vuoropäällikkö Aleksandr Akimov

ja Leonid Toptunov, joka hallitsi reaktoria.

Reaktori oli pahamaineisen epävakaa sammutusprosessin aikana.

Toptunov ei ollut kovin kokenut.

Hän valvoi ydinreaktorin sammutusta ensimmäistä kertaa uransa aikana.

Vaihtojen, käynnistysten ja sammutusten aikana

lievästi sanottuna ihmiset juoksentelivat ympäriinsä

ja kireyden saattoi aistia.

Heitä väsytti ja he yrittivät tehdä kokeen. Tilaisuutta ei tullut usein.

Huoneen korkea-arvoisin henkilö oli Anatoli Djatlov,

voimalan varapääinsinööri.

Kokeen ohjeistuksesta oli ollut erimielisyyksiä

ja koetta oli viivytetty niin kauan,

että osa henkilöstöstä uhkasi lähteä.

Djatlov, joka ei ollut ikinä hyväntuulinen,

oli ollut hereillä lähes 24 tuntia.

Djatlov sanoi viimeiseksi Akimoville ennen kokeen alkua:

"Mitä odotat?"

Sain käskyn aloittaa.

Painoin sammutusnappia

irrottaakseni generaattorin verkosta.

Kokeen lopuksi Toptunov painoi AZ-5-pikasulkunappia

sammuttaakseen reaktorin.

KELLO 01.23

Kuului kamala ääni.

Jotain oli tapahtunut, mutta kukaan ei tiennyt mitä.

POLIISIKOMISARIO

Vuonna 1986 olin 29-vuotias.

Sinä iltana olimme partioimassa voimalan ympäristössä.

Voimalan lähellä oli jäähdytysallas.

Näimme kaksi salapyytäjää asettamassa verkkoja.

Heidät piti saada pois vedestä, joten riisuin alushousuisilleni.

Olimme 400 metrin päässä reaktorista.

Kun olimme pidättämässä heitä,

kuulimme jyrähdyksen takaamme. Käännyimme kaikki katsomaan.

Kuului heti toinen jyrähdys.

Kuului jyminää, tomua putoili katosta.

OPERAATTORI

Valot välkkyivät.

Hätävalot syttyivät.

Pilvi pyöri pyörimistään yllämme. Jotain tuhkaa satoi alas.

Se todella haisi.

Sillä hetkellä säteilyvaroituslamput valvomon seinällä

muuttuivat vihreästä punaiseksi.

Ajoimme 200 metrin päähän neljännen reaktorin eteen.

Kysyin: "Luoja, mitä rakennuksesta on jäljellä?"

Puolet rakennuksesta oli tuhoutunut.

KELLO 1.30, KIOVAN PALOLAITOS

Prypjat?

Haloo.

-Kolmas ja neljäs reaktoriko? -Niin, kolmas ja neljäs.

-Räjähdys siis? -Niin.

-Palaako katto? -Kyllä, katto palaa.

Alkoi tulla kaikenlaisia viestejä.

Sisään kannettiin palovammoja saanut henkilö, Shashenok.

Vladimir Shashenok, joka valvoi turbiineja,

joutui radioaktiiviseen höyrypilveen.

Hän oli märkä ja voihki.

Hänet vietiin pois.

Sitten hän kuoli.

Djatlov sanoi: "En ymmärrä, mitä tapahtui."

Valvomossa oli täysi hämmennys.

He tiesivät, että jokin oli vialla, mutta eivät mikä.

He eivät uskoneet, että reaktori olisi tuhoutunut.

Voimala oli rakennettu pitkän keskuskäytävän ympärille.

Neljä reaktoria oli rivissä.

Joka reaktorilla oli oma valvomo

ja joka valvomo oli eristetty reaktoritilasta

monilla paksuilla betoniseinillä.

Nelosreaktori oli tuhoutunut vieden mukanaan kaikki sensorit ja laitteet,

joiden piti kertoa heille, mitä reaktorin ytimessä tapahtui.

He olivat täysin pimennossa.

KELLO 01.34, KIOVAN PALOLAITOS

Mikä palaa?

Päärakennuksessa on räjähtänyt, 3. ja 4. reaktorin välissä.

-Onko siellä ihmisiä? -Kyllä.

Kaikki, kaikki. Lähettäkää koko palokunta paikalle.

PALOMIES

Lähdimme ajamaan.

Näin tulen, joka paloi kuin kynttilä.

Siellä oli valopilari, joka suuntautui taivasta kohti.

PALOMIES

Palomiehet eivät olleet koskaan nähneet vastaavaa.

Sulavasta ytimestä lähti outo hehku.

Ajoimme sillan yli, ja näin voimakkaan hehkun.

Jura Khylko sanoi: "Pojat, tämä on yksisuuntainen tie."

Kysyin: "Miten niin yksisuuntainen?" Hän sanoi: "Näetkö tuota?"

"Paluuta ei ole."

Palomiehet vaaransivat henkensä.

Kuten palomiehet WTC-iskujen aikaan. He tiesivät riskit ja menivät silti.

Siellä oli valtava pyöreä musta pilvi.

Meidän käskettiin suunnata kohti neljännen reaktorin kattoa.

Rakennus oli hajonnut kappaleiksi.

Ympärillä oli betonia, grafiittia,

tulta, liekkejä.

Vaikeinta oli ottaa tilanne haltuun.

Emme tienneet, paljonko saimme säteilyä.

Säteily aineettomana, hajuttomana, mahdollisesti tappavana voimana

on näkymätön vihollinen.

Tappavin säteilyn muoto ovat gammasäteet,

jotka läpäisevät kehon kuin konekiväärin luodit.

Ne repivät kehoa solutasolla ja vahingoittavat DNA:ta.

Ne voivat aiheuttaa tappavia vammoja hyvin kaukaakin.

Niitä eivät pysäytä kuin paksut lyijylevyt

tai valtavat betonilaatat.

Heti onnettomuuden jälkeen reaktorin osista

lähti tuhansia röntgeneitä säteilyä tunnissa.

Lähellä seisovat voisivat saada tappavan annoksen minuuteissa.

Käyttämämme kasvosuojat

suojasivat vain savulta, eivät muulta.

Ei meillä ollut säteilypukuja.

KELLO 02.27, KIOVAN PALOLAITOS

10 000 neliömetriä katosta palaa jo.

Jos katto palaa, koko voimala palaa.

Koko laitos, kaikki neljä reaktoria.

KELLO 02.31

Lähetimme 30 - 40 yksikköä. Kaikki alueelta on kutsuttu.

Kaikkialla paloi.

Aloin kiivetä katolle.

Näin, että katossa oli paljon reikiä.

Se oli pirstoutunut ja tärisi.

Heillä oli aseinaan vettä ja vaahtoa,

joita käytetään teollisessa tulipalossa.

Oli pimeää,

savuista, palopesäkkeitä, osia katosta oli romahtanut.

Ihmisiä oli bitumin peitossa.

Ei ollut aikaa jutella tai katsella ympärilleen.

-Oliko se pelottavaa? -Piti keskittyä liikkumaan nopeasti.

Muut huusivat: "Missä letkut ovat?"

Saatoin ajatella vain heitä, en pelkojani.

"Tuokaa letkuja, tuokaa vettä!" Miten siinä ehtii pelätä?

Pelko tuli vasta myöhemmin.

KELLO 03.26, KIOVAN PALOLAITOS

On olemassa vaara.

On olemassa vakava säteilyvaara.

Säteily reaktorirakennusten katoilla oli niin vahvaa,

että melkein heti osa palomiehistä tuli alas kärsien säteilyoireista.

He oksensivat jo, kun heitä vietiin pois.

Yksi kerrallaan he sanoivat: "Petro, minulla on huono olo."

Käskin heidän mennä alas, ja ambulanssi vei heidät pois.

Valvomossa ei täysin ymmärretty, mitä oli tapahtunut

edes tunteja räjähdyksen jälkeen.

Djatlov tuli sisään toisesta sisäänkäynnistä.

Hän sanoi tyynesti: "Tarpeeton henkilöstö pitäisi lähettää pois."

Myöhemmin Djatlov tuli jälleen luokseni.

Hän huusi: "Käskin kaikki tarpeettomat pois valvomosta."

20 minuuttia myöhemmin voimalan pääinsinööri saapui.

Hän vaati, että reaktoriin toimitetaan vettä.

Reaktoriin ei mennyt jäähdytysvettä, mikä voisi johtaa ytimen sulamiseen.

Joten he keskittyivät täysin saamaan vettä reaktoriin.

Mutta jäähdytysjärjestelmän venttiilit piti kääntää manuaalisesti.

Akimov ja Toptunov lähtivät valvomosta ja yrittivät avata venttiilejä

ja keksiä tapoja jäähdyttää reaktoria.

He olivat pitkään runsaan gammasäteilyn alueella.

He eivät tajunneet, että venttiilien avaus oli ajanhukkaa.

Reaktori oli jo tuhoutunut, eikä mitään ollut tehtävissä.

Akimov ja Toptunov saivat kuolettavan määrän säteilyä.

He kuolivat muutama viikko myöhemmin.

He antoivat henkensä yrittäessään auttaa.

Jos Djatlov ei olisi lähettänyt minua pois,

minulle olisi käynyt samoin.

Voin sanoa, että Djatlov pelasti henkeni.

Huhtikuun 26. päivän aamuna

reaktorirakennuksen katon tulipalo oli saatu sammumaan.

Palomiehet pelastivat kolmosreaktorin ja loput kompleksista.

Ihailen suuresti näitä palomiehiä,

joista monet kuolivat tulevina päivinä ja viikkoina.

KELLO 07.00, 5,5 TUNTIA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Palohälytys päätettiin seitsemältä aamulla.

Kaikki olivat tulleet alas katolta.

Ensin olin helpottunut ja rentoutunut, mutta sitten se alkoi.

Jaloissani oli jo pahoja palovammoja.

Yhtäkkiä minusta tuntui pahalta ja pyörryin.

Kun sitten heräsin,

olin jo Prypjatin sairaalassa.

Kolmosreaktorin katolle menneistä palomiehistä

moni sai tappavan määrän säteilyä.

Meillä oli kamala olo. Seurasimme koko ajan, vieläkö kaikki ovat elossa.

Tuo makaa tuolla ja tuo tuolla.

Palomiehet, jotka menivät sinne ensimmäisinä,

olivat kuin paahdettua lihaa.

Reaktorin yllä oli 2 - 3 metriä paksu suojalevy,

joka painoi yli 1 800 tonnia.

Levy lensi noin sata metriä ilmaan.

1 800 tonnia.

Vapautuneen energian määrä oli ällistyttävä.

186 palomiestä onnistui sammuttamaan kaiken,

mikä paloi reaktorirakennuksen katoilla ja tontilla.

Mutta jokin oli yhä tulessa.

Reaktorin ytimessä paloi yhä.

Tuli oli paljon kuumempi ja vaikeampi sammuttaa.

Radioaktiivista materiaalia nousi ilmaan savupilvien mukana.

Sieltä se pääsi ympäristöön ja lopulta muihin maailman maihin.

Kyse oli ennennäkemättömästä säteilypäästöstä

suoraan ilmaan joka minuutti, joka tunti.

Se levitti yhä valtavia määriä radioaktiivisia hiukkasia.

Lähin kaupunki, Prypjat, oli kolmen kilometrin päässä voimalasta.

Sinä aamuna kukaan ei tehnyt virallista ilmoitusta onnettomuudesta.

Prypjatissa jatkettiin elämää, kuten tavallisena kevätaamuna.

Kukaan ei kertonut heille kuolemanvaarasta.

Asuntomme oli kahden kilometrin päässä voimalaitoksesta, eli hyvin lähellä.

Vuonna 1986 olin kahdeksanvuotias.

PRYPJATIN ASUKAS

Prypjat rakennettiin palvelemaan voimalaa.

Se oli minusta onnellinen kaupunki.

Siellä oli paljon lapsia ja kukkia.

Sinne istutettiin paljon ruusuja.

Minut kuvattiin ruusujen edessä kaupungin esitteeseen.

Olin Prypjatin kaupungin pääarkkitehti.

PRYPJATIN PÄÄARKKITEHTI

Tehtäväni oli kehittää kaupunkia tulevaisuutta varten.

Suurin osa kaupungin asukkaista oli nuoria.

Keski-ikä oli 27.

Mitä voi odottaa, kun nuoria on paljon?

Rakkautta ja paljon lapsia.

KELLO 08.30, 7 TUNTIA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Heräsimme normaalisti ja menimme kouluun.

Koulua käytiin myös lauantaisin.

Kaikki paikalla olleet altistuivat radioaktiivisille hiukkasille.

Ennen onnettomuutta turvatoimista ei koskaan puhuttu.

Voimalaitosta pidettiin turvallisena.

Kukaan ei ajatellut, että jotain vaarallista voisi tapahtua.

PRYPJAT

Koulussa ei ollut minkäänlaista paniikkia.

Opettaja jakoi meille joditabletteja.

Meidän käskettiin ottaa ne.

Syytä sille ei selitetty kunnolla.

Menimme vessaan ja heitimme ne pois.

Miksi ottaisimme pillereitä? Se ei ollut hauskaa.

Pääsimme pois aiemmin ja meidän käskettiin mennä suoraan kotiin.

Sinä keväänä sää oli kaunis ja olimme iloisia koulun loppumisesta.

KELLO 09.00, 7,5 TUNTIA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Noin yhdeksältä lauantaiaamuna

paikallishallinto piti kokouksen,

jossa selitettiin, että kaikkien pitäisi jatkaa toimiaan normaalisti.

Eikä kenenkään saisi panikoida.

Onnettomuuspäivänä oli kokous.

Meille ilmoitettiin onnettomuudesta voimalassa.

Joku kysyi, miten vaarallista kaupungissa on.

Kukaan ei sanonut mitään säteilytasoista.

Neuvostosotilaat mittasivat säteilylukemia ympäri kaupunkia.

Kysyin heiltä: "Millainen taso on?"

He sanoivat: "Hyvä se on."

Prypjatissa 26. ja 27. huhtikuuta kuvatuissa filmeissä

näkyy kirkkaita välähdyksiä ilmeisesti säteilyn osumista filmiin.

He olivat sotilaita ja tiesivät,

ettei heidän saa puhua.

Kaikki olivat omaksuneet sellaisen tavan lapsena

jo Stalinin ajoista asti, että suu on pidettävä kiinni.

Neuvostoviranomaiset halusivat pitää Tšernobylin tapahtumat salassa.

He asettivat tiesulkuja Prypjatin kaupungin ympärille,

ja KGB katkaisi puhelinlinjat, jotta kukaan ei voisi soittaa sieltä.

Neuvostoliiton vastaus ongelmiin oli salata ne, kunnes jotain keksitään.

Kun katastrofin laajuus kävi yhä selvemmäksi,

onnettomuuden hoitaminen siirtyi Moskovaan.

Moskovan keskuskomitea kokoontui jatkuvasti.

He järjestivät hallituskomission.

Se oli silloin huippusalainen aihe.

UKRAINAN ENTINEN ENERGIAMINISTERI

Mitään ydinasioihin liittyvää ei saanut paljastaa.

Skliarov oli ministeri,

joka vastasi suoraan Ukrainan kommunistisen puolueen johtajalle.

Hänet lähetettiin yhtenä hallituksen edustajana voimalaan

selvittämään, mitä oli tapahtunut, ja siivoamaan jäljet.

Osallistuin kaikkiin komission kokouksiin poikkeuksetta.

Varaministerini oli minua vastassa Prypjatissa.

Ajoimme nelosreaktorille.

Seisoin siinä voimatta uskoa silmiäni.

Tuntui kuin joku olisi puristanut sydäntäni. Jähmetyin.

KELLO 14.00, 12,5 TUNTIA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

On uskomatonta, mitä Neuvostoliiton ylin johto tiesi kello kahden aikaan.

He tiesivät, että ytimestä lähti valtavasti säteilyä ilmakehään.

He tiesivät, että Prypjatin kaupunki oli säteilyn reitillä,

eivätkä he kertoneet alueen asukkaille mitään.

Kaupungin virkailijat sanoivat äidilleni, ettei pidä hätääntyä.

Kaiken kaupungissa pitäisi jatkua, myös häiden.

PRYPJATIN ASUKKAITA

Rakastuin Irynaan, kun näin hänet kaupungin aukiolla.

Hänen kauneutensa teki vaikutuksen.

Kosin häntä samana iltana.

Seremoniamme oli järjestetty kello kahdeksi.

Ne olivat viimeiset häät Prypjatissa.

KELLO 17.00, 15,5 TUNTIA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

PRYPJATIN PAIKALLISHALLINNON TOIMISTO

26. päivän iltapäivällä hallituksen komission edustajat

saapuivat täysin valmistautumattomina tilanteeseen.

Pidimme kokouksen paikalliskomitean toimistossa.

Olin yllättynyt, ettei komissiossa ollut asiantuntijoita,

jotka osaisivat selvittää asian nopeasti ja itsevarmasti.

Mukana ei ollut yhtään ydinasiantuntijaa.

Moskovan ja onnettomuuspaikan viestinnässä oli puhuttu ristiin.

Asioista ei puhuttu rehellisesti, mikä haittasi alkutoimia.

Sen voi nähdä siinä, miten kaupunkien evakuointi viivästyi.

Hallituksen komissiossa riideltiin siitä, pitäisikö Prypjat evakuoida.

He halusivat lähinnä pitää asian salassa.

He eivät halunneet, että tieto leviäisi

tai että asukkaat lähtisivät alueelta.

Minkäänlaisia merkkejä suurkatastrofista ei ollut.

Elämä jatkui normaalisti.

Joku juhli häitä. Näin sen jossain.

KELLO 18.00, 16,5 TUNTIA ONNETTOMUUDEN JÄLKEEN

Vannoimme valamme.

Meistä tuli aviomies ja vaimo.

Tanssimme ensimmäisen tanssimme avioparina, valssin.

Ruokaillessa väki puhui vain siitä, mitä voimalassa oli tapahtunut.

Säteilyn määrä Prypjatissa paheni päivän edetessä.

Illalla säteilymittauksissa saatiin erittäin korkeita lukemia.

Kaupungissa alettiin puhua, että jotain oli tapahtunut,

mutta onnettomuuden laajuus ei ollut selvillä kenellekään.

Menimme asunnolle väsyneinä, mutta onnellisina.

Ruusukimppuni oli kuihtunut kuin ne olisivat palaneet.

Laitoin ruusut kylpyyn. Ajattelin, että ne virkoavat vielä.

Lauantain lopulla Prypjatin paikallishallinto

alkoi itse valmistella evakuointia, mikäli sille tulisi tarvetta.

Teimme laskelmia. Niiden mukaan tarvitsimme

lähes 1 500 bussia Prypjatiin.

Kuvitelkaa, miten paljon työtä oli tehtävä.

Kaikki löydetyt bussit lähetettiin paikalle lyhyellä varoitusajalla.

Näin jälkikäteen se on vaikuttavaa.

Ihmiset, jotka näkivät bussikulkueen,

sanoivat sen olleen kilometrien pituinen.

Lauantai-illalla hallituksen komission johtaja

ei suostunut hyväksymään evakuointia

tai ilmoittamaan kansalle tapahtumista.

Vaikka satoja busseja kutsuttiin paikalle.

Suurin osa väestöstä jäi kotiin

odottamaan lisää uutisia.

Puhelimet eivät toimineet, vain HF-radiot. Olimme eristyksissä.

Muistan, että voimala näytti epätavalliselta.

Kysyin: "Äiti, palaako se?"

Hän käski hieman tylysti olemaan hiljaa.

Ymmärsin, että jotain oli tekeillä.

Mutta menimme nukkumaan, kuten tavallisesti.

Neuvostoliitto odotti voivansa hallita tarinaa,

vaikka ydin oli sulanut.

Neuvostoliitolla oli ennennäkemätön ydinkatastrofi.

Se piti hoitaa.

Tuhansille työläisille ilmoitettiin:

"Teistä tulee Neuvostoliiton sankareita, ryhtykää töihin."

Oli uhkana, että radioaktiivista ainetta valuu pohjaveteen.

Se olisi pilannut maatalouden vuosikymmeniksi.

He yrittivät epätoivoisia keinoja.

Hiilikaivostyöläisiä tuotiin kaivamaan tunneli reaktorin alle.

He pyysivät helikopterilentäjiä ajamaan säteilypilviä päin,

jotta räjähdyksen vaikutuksia voitaisiin hillitä.

Ytimessä paloi yhä.

Radioaktiivisia hiukkasia nousi savupilvien mukana ilmakehään.

Kyseessä oli uhka koko planeetalle.

Käännös: Tiia Ruuskanen