Original subtitles

EDELLISESSÄ JAKSOSSA

Sä selviät tästä. Sä selviät tästä.

-Olet menettänyt aikaisemminkin. -Isä katosi viime kesänä.

-Mä en halua kuolla ennen kuin olen pyytänyt anteeksi.

-Täytä tankki. -Me halutaan kaikki päästä...

-Martti, laita se ase pois! Laita...

Vien teidät sinne.

-Eemil ja Peter on hävinnyt.

(Eemil:) Se on kaikkialla. Käytävissä, oviaukoissa.

-Eemil hukkui.

Kuoli.

Kaikki Tuonelan ovella käyneet kutsuu kuolleita takaisin -

talvipäivänseisauksena.

Älä taistele. Sitä enemmän sattuu.

-Turpa kiinni!

Sitten liikkeelle.

-Tulkaa auttamaan! Jää repee!

-Eemil! -Eemil!

-Se upposi vaan tuonne.

JOULUPÄIVÄ

(Jää ritisee.)

(Tanner:) Huomenta.

Mitä sä etsit? -En mitään.

Muurikka, komentosillalle.

-Kerro. -Mitä?

-Mitä eilen kävi? -En tiedä.

Kuului ritinää, jää petti, se meni alas. Ei järkeä.

-Rauhoitu. Katso mua. Katso mua.

Eli sä ja Peter veitte Eemilin ilmatyynyalukselle.

Tiedäthän sä, mihin me ollaan menossa?

Jos mä astun ulos, mä en mene kotiin.

-Mä vein sen sinne sisälle.

Sidoin sen kiinni siihen penkkiin.

Lähdettiin Peterin kanssa takaisin ja päästiin kannelle.

Sitten me kuultiin, että se jää...

-Eemil!

(Huutoa.)

-Onko Eemil siellä?

-Kuin joku olisi vetänyt sen sinne.

"Vetänyt"? -Se meni tosi nopeesti.

Ei olisi pitänyt jättää sitä sinne... -Ei ole sun vika.

-Näin kerran yhden dokkarin.

Yksi tyyppi oli menettänyt veljensä.

Se sanoi, että se on 50 % onnellinen ja 50 % surullinen.

Se ei halua, että se muuttuu, -

vaan että se kantaa sitä kuin avointa haavaa sisällään koko ajan.

Ettei se unohtaisi sitä.

En mä tiedä, onko tässä... -Ymmärrän.

Olisi mahtavaa olla edes 50 % onnellinen.

-Mitä?

-Missä on alueen merikortit?

Okei.

Me ollaan tässä.

Mantereelle on noin 30 kilsaa.

Me voidaan mennä jalan... -Ei missään nimessä!

Siellä on avojäätä, railoja...

-Laura... -Ensin lounaaseen, sitten itään.

Toni, katso nyt!

-Aika ikäviä merivirtoja. En mä nyt tiedä.

Ahtojää voi murskata tai työntää jumiin.

-Täällä on matalaa, kiintojäätä taatusti.

-Ja mitä, seitsemän kilsaa lisää? -Miehistö ei ole kunnossa...

-Missä pelastusjoukkonne viipyvät?

Niillä on ollut kolme päivää aikaa tulla tänne.

Meillä ei ole edes radioyhteyttä mihinkään.

-Eikä kompassitkaan skulaa.

-Miten ei?

-Ei ne näytä suuntia.

Me ei voida vain odottaa... -Mitä mieltä Antola on?

Sen laiva, sen miehistö.

(Hongisto:) Tää paatti uppoaa just kuten se vitun ilmatyynyalus.

Miten sä voit? -Elämäni parasta aikaa. Entä sä?

(Radio alkaa kohista ja piipata.)

(Epäselvää puhetta.)

Täällä J/M Aura. Kuuluuko?

(Hyräilyä.)

Aura kutsuu, kuka siellä?

(Hyräily jatkuu.)

...ilmiantaa itsesi. Kiitos, hei!

(Kohina loppuu.)

Saatana!

-Sattuuko vielä? -Joo.

-Anna mä katson.

Onko luoti vielä sisällä?

-Hei, sä et nyt todellakaan ala sörkkiä sitä.

Ai saatana!

(Nauraa.)

Tietsä...

Mulla tulee tästä mieleen James Bondit.

Riisutaan yläosa, hoidetaan haavaa, -

katseet kohtaa... -Ei tarvitse riisua enempää.

-"Mä hoidan sut kuntoon ennen kuin sun käsivarsi mätänee ja irtoaa."

-Vaikuttaako puudutus?

-Ehkä joo.

Jos saisin pennin jokainen kerta, kun kaunis nainen katsoo minua noin...

-Vai että "kaunis nainen"?

-Tai jotain.

Voi vittu.

Hyvää joulua. -Hyvää joulua.

Kuvittele, että olet kotona. -Oisinpa.

-Miltä joulu näyttää? -Älä yritä harhauttaa... Okei.

Huoneenlämpöistä bisseä, edellisillan ananaspitsasiivut, -

Leonardo puhuu telkkarista viisauksiaan... (Hengittää syvään.)

-Leonardo DiCaprio?

Ei, vaan alkuperäinen Leonardo.

-Da Vinci?

-Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat, of course.

-Of course.

Mitäs Tannerin himassa?

-Oltaisiin syöty jo riisipuurot muksun kanssa.

-Kuinka vanha? -16.

-Uh, voi ei. Vihaa sua antaumuksella?

-Sydämensä pohjasta.

-Ootteko te kahdestaan tän...

-Hugon ja isän...

Isän kanssa, tai siis viime kesään asti.

Mites sun mutsi? -Mun mutsi?

Tarvitsi kaupungin kirkkaita valoja. Otti ja lähti, kun olin pieni.

-Aika perseestä. -Ei, ihan hyvä lapsuus.

Me ei tarvittu muita. Noin.

Kellot on pysähtynyt.

-Häh?

Mähän sanoin, että kaikki on vinossa.

(Antola:) Jalan? (Hongisto:) Se onnistuu.

-Kaksi meistä ja yksi heistä on kuollut.

Nyt haluat viedä loputkin. -Mä uskon...

-Miten ilmatyynyalus upposi? Kuumeniko ja haurasti...

-Ei pitäisi olla mahdollista. Ne ei uppoa noin vain.

-Jätittekö railon päälle... -Tietääkseni ei. Ei.

-Siellä on metri teräsjäätä joka suunnassa.

Ei se mene siitä noin vain läpi. -Nyt meni.

Pitää lähteä. Sään salliessa, varaudutaan...

-Ja murskaudutaan jäälautan alle. -Me tunnetaan jää.

Jokainen täällä osaa lukea jäätä. -Paitsi sinne upposi ilmatyynyalus.

Mitä mieltä?

-Matkalla on ainakin yksi laivaväylä. Sulakohtia...

-Se tarkoittaa laivoja. Joku voi huomata.

-Aika paljon jätetään sattuman varaan.

Onko pääkone kunnossa?

-Teoriassa. Pitää katsoa, mihin Martti jäi genissuojien kanssa.

-Entä käytännössä?

-Sähkönjakelu on ongelma. Puolet järjestelmästä on pimeänä.

-Katso, saadaanko toimintaan. Turvallisinta merellä on laivalla.

Laitetaan Aura liikkeelle.

Voiko tää toimia?

-Antola ei tiedä vittuakaan laivan mekaniikasta.

Oltaisiin ehdotettu tätä, jos tämä toimisi.

Pääsähkökeskus on mäsänä. Se vaikuttaa kaikkeen.

(Piippausta.)

Genissuoja 2, relehälytys. Tanner, tsekataan manuaalisesti.

Pysy tässä. -Joo.

(Muurikka:) Kakkonen on oikealla! -Kiitos, mutta tunnen laivani!

(Muurikka:) Katkaisetteko veden?

-Tää on jäässä.

(Hälytysääni.)

Ulos!

Toni, mitä hittoa? Mitä hittoa?

-Sulkiko se sen? -En vittu ihmettelisi.

-Miksi se niin tekisi?

Onko täällä toista ovea? -Ei.

Toni, menikö sielläkin sähköt?

(Hälytysääni.)

Toni, CO2 laukesi!

Mä soitan apuu!

Mitä tuolta tulee? -Hiilidioksidikaasua.

Syrjäyttää hapen hetkessä.

Joku tänne nyt vittu äkkiä!

Saatana...

Hengitä tästä.

(Muurikka:) Ovi auki ja äkkiä!

-Onko ne täällä? -Joo!

Anna mulle happea.

(Yskii.)

Camoon! -Väännätsä?

-Väännän, väännän!

(Karjuntaa.)

(Muurikka:) Laura!

(Kari:) Milloin olet alkanut pientä aallokkoa pelkäämään?

Hengitä, hengitä, hengitä...

Hengitä, hengitä...

(Haukkoo happea.)

On liian vaarallista jäädä alukseen. Evakuoidaan jään yli.

Siitä tulee raskas reissu. En voi pakottaa ketään lähtemään.

-Miten pitkä patikka? -37 kilometriä.

Ei ehditä päivänvalolla.

-No ei. -Sitten ei mennä. Yö kuuluu hänelle.

-Kenelle?

-Yönpuoleiselle. -Jaana-kiltti, ei nyt.

-Anna puhua. -Tiedättekö, mistä Kokkokallio tulee?

-Noitia poltettiin täällä.

-Niitä oli vain yksi. Poltettiin ja hukutettiin mereen.

-Jaana, nyt riittää! -Hei, Laura. Pliis.

-Päätätte itse, lähdettekö vai ette. Muuten odotatte pelastajia.

Käsi ylös, kuka lähtee.

(Martti:) Mä lähden. Olen mukana.

Äiti.

Mä en jätä sua yksin.

-Lähtö vartin päästä. -Hakekaa varusteet.

Sanon vaan, ettei sinne kannata mennä. Kuulitko sä?

Se ei ole turvallista. -Kiirettä, niin päästään lähtemään.

(Martti:) Missä kapteeni?

Lähetä kyyti. -Ei me sua tänne jätetä.

Siirrytäänkö siihen, kun kävelet noita portaita alas?

Minä en lähde Auralta.

37 vuotta.

37 vuotta, kahdeksan kuukautta ja 17 päivää.

Niin kauan on navigoitu näitä meriä. Arvaapa, kuinka monta meitä on.

Keitä? -Naispäälliköitä jäänmurtajilla.

-En voi sanoa tavanneeni muita. -Niinpä.

Tässä näet koko kiintiön. Yksi kautta yksi.

Jokainen laskentavirhe, miehistön ylityötunti, -

jokainen pikku virhe, aina minä. Koska mä olen nainen.

Niin ne sanoi 37 vuotta sitten, ja niin ne sanoo edelleen.

Kaikki virheet johtui siitä, että mä olen naiskapteeni.

En ikinä kapteeni, vaan naiskapteeni.

-Voin samaistua. -Joten...

Kerro niille, että löytävät Auran päällikön komentosillalta.

Selvä.

(Jää paukkuu.)

Köyttäkää itsenne kiinni johonkuhun. Liikutaan pareissa.

-Saako luvan?

Mihin Antola jäi?

Pitämään vahtia.

Valitsikin viisaasti.

(Hongisto:) Sitten mentiin.

(Tanner:) Uskotko Jaanan höpinöitä?

(Muurikka:) Jaana kasvoi saarimyyttien keskellä.

-Täällä? -Tuolla noin.

-Onko Jaana Kokkokalliosta kotoisin?

-Näin mä olen käsittänyt. Mutta mä olen kahden vaiheilla.

Tässä maailmankaikkeudessa on muutakin kuin me.

Tai siis että... Muutakin kuin mitä me nähdään.

-En olisi uskonut, että sä oot tollainen raamattuhihhuli.

-En mä olekaan.

Enemmänkin semmoinen anima mundi -hihhuli.

Maailmansielu.

Sielut on yhteydessä kehoihin, -

joten uskon, että kaikki muukin on toisiinsa.

Ihmiset, eläimet, puut ja kilpikonnat.

-Etenkin kilpikonnat. -No etenkin kilpikonnat.

(Hyräilyä.)

(Hyräilyä radiosta.)

(Hongisto:) Viisi minuuttia. Juokaa, tankatkaa ruokaa.

Kerro mulle Kokkokalliosta.

-Mä en jaksa yhtäkään hienohelma- kaupunkilaista ilkkumaan.

-Mäkin olen saaren kasvatti. -Mistä?

Pohjoisesta, Kuovisaaresta.

Mun isä on... oli kalastaja neljännessä sukupolvessa.

Ennen sitä verkonkutojia.

Eikö isäsi koskaan kertonut Kokkokalliosta, -

kertonut pimeydestä? -Ei.

-Synnyin siellä 58 vuotta sitten.

-Eikö siellä asu enää ketään? Onko kaikki muuttanut mantereelle?

-Ne kuoli, jos eivät ehtineet lähteä aiemmin pois.

Sitä se Yönpuoleinen tekee.

Se tuli pimeän aikaan ennen pitkää jokaisen päähän.

Jotkut hukkui, jotkut tappoi toisensa.

Jotkut lähti oman käden kautta.

Peterin isä lähti sillä lailla.

Miksi sen nimi on Yönpuoleinen?

-Sekin oli kalastaja.

Nainen.

Ainoa naiskalastaja näillä mailla.

Se kalasteli aina öisin. Verkot oli täynnä silakkaa.

Muut kalastajat alkoi halveksia sitä.

Joku alkoi levittää sanaa, että...

Että se olisi kironnut muiden verkot ja veneet.

Äijät ei kestänyt, että yksi pieni nainen peittosi ne.

Ne sitoi sen veneeseen ja poltti sen, elävänä, -

hautasi meren syvyyteen.

Ne sanoi, että meren pohjassa -

oli niin pimeää ja yksinäistä ja kylmää, -

että se alkoi vetää sinne muita ihmisiä luokseen.

Meitä saarelaisia, yksitellen.

Se vei meren pohjaan kaiken kullankin, mitä sillä oli.

Sielläkö te kävitte sukeltamassa? -Ei tarvitse vastata.

-Kullan takia, vai?

Eemil löysi Yönpuoleisen.

Se melkein tappoi Eemilin. (Jaana:) Tää oli nyt tässä.

(Hongisto:) Selvä. Lähdetään.

Pysähtykää.

(Muurikka:) Voi paska.

Onko toi laivaväylä? (Tanner:) Jäänalainen virtaus.

Näyttää saatanan ohuelta.

-Voiko herra Päivänsade olla hiljaa? -Turpa kiinni.

-Mikä helvetti sua riivaa? (Muurikka:) Nyt hiljaa!

Martin sisko on sairaalassa, tekemässä kuolemaa. Okei?

Vähän ymmärrystä, jooko?

Neula pyörii ympyrää. Ei näytä mitään suuntia.

-Tuolla on Pohjantähti, eli pohjoinen.

Se tarkoittaa, että tuolla päin on itä ja manner.

Kaksi kerrallaan, niin ettei jää murru.

Jaana ja Peter.

Te ensin.

(Kovempi rasahdus.) (Jaana hätkähtää.)

Sitten. -Menen viimeisenä.

-Sulla on potilas. Menkää nyt.

Mulla on huono fiilis. -Ei mitään hätää.

Mä olen pahoillani. En tiennyt, että sulla on tuollainen tilanne.

-Kaikilla on jotain.

Lupaan, että me päästään kotiin.

Mennään.

(Jysähdys.)

(Jää rasahtaa kovaa.)

(Muurikka huokaisee.)

Toni! Toni!

(Hyräilyä.)

(Huohottaa.)

(Hyräily voimistuu.)

(Itkunsekaista naurua.)

(Kari:) On se... On se vähän sekaisin.

-Ja kutsut itseäsi kalastajaksi.

(Kari naurahtaa.) Mulla on siihen systeemi.

-Ja se systeemi on, että mä selvitän nämä.

(Muurikka:) Tanner.

(Hätkähtää.)

(Tanner:) Päästiinkö jo yli? -En tiedä.

Taas tämä sumu.

Ei tiedä hyvää.

(Hongisto:) Mikä tämä sumu on? -Sama kävi, kun haettiin Westman.

-Ei me saada suuntia täällä. -Varoitin sua, Laura.

-Missä Jaana ja Peter?

(Martti:) Eikö ne tullut teitä ennen? (Muurikka:) Joo, muttei täällä näe...

Tanner?

(Hongisto:) Näetkö sä jotain?

Ettekö te näe sitä?

(Kiljuu.)

Martti!

Pidä kiinni!

Vedä!

(Martti:) Auttakaa!

(Hongisto:) Irti!

Kokkokallio.

(Peter:) Taas täällä.

(Jaana:) Ei helvetti.

Mähän sanoin.

Me ei päästä ikinä pois täältä.

(Tömähdys, jää ritisee.)

Pois jäältä, pois jäältä!

Tekstit: Timo Suuronen LinQ Media Group