Original subtitles

Saksa kuvattuna ilmasta käsin.

Euroopan rikkain ja vaikutusvaltaisin maa.

Paljastamme, miten saksalaiset ovat rakentaneet valtavia tehtaita

ja rakentamisen mestariteoksia, uusia ja vanhoja.

He ovat luoneet maan, joka on maanosan voimatekijä.

Tässä sarjassa tutustumme Eurooppaan ilmasta käsin.

Näemme sen nähtävyydet uudesta näkökulmasta.

Sarja on kuvattu ilmasta käsin yhden vuoden aikana,

kun maisema muuttuu vuodenaikojen mukana.

Tutustumme kulttuuriin, historiaan ja rakentamiseen,

jotka ovat suurten valtioiden perusta.

EUROOPPA YLHÄÄLTÄ PÄIN SAKSA

Saksa, Euroopan keskus.

Se kattaa alueen etelän Alpeilta pohjoisen Itämereen ja Pohjanmereen.

Se on maanosan talousjätti.

Mutta sen rikkauksia ei mitata vain euroissa.

Saksa on täynnä historiaa ja kulttuuria.

Idästä löytyy Berliini. Kaupunki, jolla on pitkä historia.

Hampuri on portti Pohjanmerelle.

Vanha satama herää henkiin modernin arkkitehtuurin avulla.

Lännessä on jättiläismäisiä tehtaita ja korkeita jäähdytystorneja.

Lintuperspektiivi Etelä-Saksasta

paljastaa suuria metsiä ja satulinnoja.

Lämpötilan laskiessa turistit kerääntyvät etelään.

Lumi peittää taivaansiniset järvet

ja vuoret muuttuvat leikkikentiksi.

Saksassa on talvi.

TALVI

Täällä etelärajalla

saksalaiset rakensivat vuorenhuipun megarakennelman.

Ylhäältä Alpit näyttävät valkoiselta maakaistaleelta.

Ne läpäisevät Euroopan 1 200 kilometrin matkalta.

Vain pieni osa vuoriketjusta

kulkee Saksan etelärajan puolella.

Mutta tältä pieneltä alueelta

löytyy rakentamisen taidonnäyte.

Vuonna 2017 Saksa avasi köysiradan,

joka nousee Zugspitzen vuorelle,

maan korkeimmalle vuorenhuipulle.

Insinöörit kamppailivat säätä ja korkeuseroja vastaan

valloittaakseen tämän luonnonihmeen.

Rata on 4,5 kilometriä pitkä.

Se nostaa matkustajat kaksi kilometriä ylöspäin.

Nousu on niin jyrkkä,

että ylhäällä vaijerit näyttävät olevan pystysuorassa.

Josef Ross ja hänen tiiminsä huolehtivat siitä,

että matka huipulle on turvallinen.

Tänään he taittavat matkan eri tavalla.

He eivät matkusta vaunun sisällä, vaan sen päällä.

Heidän on tarkastettava jokainen millimetri

4,5 kilometrin vaijereista. He etsivät merkkejä kulumisesta.

Ilmasta käsin voimme matkustaa heidän kanssaan

ylös asti, kun he etsivät vahinkoja.

Vahingot on korjattava

tai pahimmassa tapauksessa vaijerit on vaihdettava.

Jokainen neljästä vaijerista painaa 153 tonnia

eli yhtä paljon kuin 20 norsua.

Siitä huolimatta tämä yksi torni,

joka on 40-kerroksisen pilvenpiirtäjän kokoinen,

pitää yksin näitä vaijereita ylhäällä.

Myös torni on tarkastettava.

Ryhmä pysäyttää köysiradan.

Kameramme seuraavat heidän huimapäistä kävelyään

127 metrin korkeudessa.

Heidän on tarkastettava tornin 40 kumirullaa,

jotta vaunu liikkuu sulavasti.

Jos kumi kuluu, väkipyörä voi irrota.

Se vahingoittaa vaijeria.

Se aiheuttaisi ongelman, jota ei voisi korjata.

Onneksi rullat pyörivät sulavasti.

Tiimi voi jatkaa matkaa.

Vaijerit nousevat yhä jyrkemmin,

kunnes köysirata lähestyy asemaa,

joka on lähes kolmen kilometrin korkeudessa.

Suurin osa ihmisistä pelkäisi tätä korkeutta,

mutta Josefille se on jännittävin osa työstä.

Korin yläpuolelta katsottuna näköala on täysin esteetön.

Tämän parempaa työpaikkaa saa hakea.

Tarkastusten tekeminen kestää seitsemän hermoja raastavaa tuntia.

Vaijerit ovat uutta vastaavassa kunnossa.

Se on hyvä uutinen 500 000 vierailijalle,

jotka tulevat tänne laskettelemaan tai nauttimaan näköalasta.

Täällä Alpeilla Saksan insinöörit

ovat valloittaneet vuoren.

Mutta pohjoisemmassa noita samoja taitoja käytetään

Gibraltarin kokoisella tehtaalla.

Saksan sydän koostuu tiiviiden kaupunkien verkosta.

Niitä yhdistävät tiet, raiteet ja vesireitit.

Tämä on teollistunut Saksa.

Ja keskellä on sen kruununjalokivi.

Volkswagenin valtava Wolfsburgin tehdas.

6,5 miljoonan neliömetrin tehdas

on maailman suurin.

On joulukuu, ja joulu lähestyy nopeasti.

Mutta tehtaalla ei hidastella.

Kaksi voimalaa suoltaa 450 megawattia sähköä.

Ja seitsemän veturia kuljettaa vaunuja ympäri tehdasta.

Tehtaalla on yli 62 000 työntekijää,

jotka valmistavat 800 000 autoa vuodessa.

Tästä jokainen auto saa alkunsa.

Teräsrullasta, joka painaa 30 tonnia.

Seuraamme lintuperspektiivistä,

kun teräsrulla muuttuu valkoiseksi perheautoksi.

Automme alkaa työpajalta, joka on kooltaan 78 000 neliömetriä.

Sitä kutsutaan painotehtaaksi.

Tehdasta pitää silmällä Friedrich Mengedoht.

Painotehdas vastaa kooltaan 11 jalkapallokenttää.

Täällä auto syntyy.

Ensin suuret rullat purkavat teräsliuskan.

Hydrauliset työkalut tekevät niistä osia.

Robotit saavat sen näyttämään helpolta.

Ne valmistavat 420 000 osaa päivässä,

kun työnjohtajat katsovat.

Nyt puhutaan suurista voimista. Lattiakin tärisee.

Nopeudesta huolimatta

painotehdas tekee hämmästyttävän tarkkaa työtä.

Jokainen osa on tehty millimetrin kymmenesosan tarkkuudella.

Liukuhihna kuljettaa osat painotehtaalta

toiseen suureen työtilaan: koritehtaalle.

Täällä robottikädet käyttävät kuumia hitsauspolttimia,

kun ne kokoavat osat yhteen.

Sen jälkeen uudet korit maalataan.

Tähän mennessä ihminen ei ole koskenut yhteenkään osaan.

Mutta yhdellä alueella ajoneuvot kaipaavat ihmisen kosketusta.

Tuotannon viimeisessä vaiheessa: kokoonpanolinjalla.

Jeannette Thiemann valvoo perheauton viimeistelyä

Wolfsburgin tehtaan kokoamishuoneessa.

Minusta itsekurimme on erilainen täällä Saksassa.

Olemme jääräpäisiä, kun kyse on laadusta.

Ilmakuva paljastaa, että taitavat työntekijät

eivät kilpaile robottien kanssa. He tekevät yhteistyötä.

Laitteet tekevät tarkkaa työtä,

mutta ne eivät ole yhtä joustavia kuin ihmiset.

Yhdessä robotit ja ihmiset kiinnittävät alustan koriin

ja moottorin ja akun autoon.

Liukuhihna varmistaa, että kun yksi työ on tehty,

auto on jo paikalla seuraavaa komponenttia varten.

60 sekunnin välein valmis auto lähtee hihnalta.

Siinä kesti hieman yli päivän, että teräsrulla muuttui

uudeksi perheautoksi. Mutta taival ei ole vielä ohi.

Liukuhihna kuljettaa auton tehtaan kohokohtaan,

scifin inspiroimaan parkkitorniin.

Robottiavustajat nostavat auton 50 metrin korkeuteen

ja sijoittavat sen varovasti pysäköintipaikalle.

Siellä se odottaa uuden omistajan saapumista.

Saksalaiset eivät rakenna vain autoja.

Ympäri maata suuret tehtaat

valmistavat kaikkea mahdollista petrokemikaaleista teräkseen.

Hampurin kaltaisista satamista ne kuljetetaan maailman joka nurkkaan.

Tämä tekee Saksasta Euroopan suurimman viejän.

Kuukausien kuluessa talven ote hellittää.

Lumi vuorilla vetäytyy

ja jäätyneet järvet sulavat.

Saksassa koittaa kevät.

KEVÄT

Sulanut lumi paljastaa Saksan vehreän maiseman.

Tummanvihreät läikät satelliittikuvassa ovat metsiä.

Noin kolmannes maasta on metsän peitossa.

Ja Saksan lounaisosasta löytyy kaikkein ikonisin metsä.

Valtava tummanvihreä läikkä, jossa on yli kaksi miljardia puuta.

Schwarzwald.

Ilmakuva paljastaa, mistä metsä on saanut nimensä.

Puut ovat niin lähekkäin, ettei auringonvalo pääse läpi.

Metsän maa näyttää lähes mustalta.

Yhtä ikonisia kuin puut ovat perinteiset mökit,

jotka on rakennettu puulaatoista.

Laattoja kutsutaan päreiksi.

Ne pitävät mökit vesitiiviinä.

Mutta niiden valmistaminen vaatii taitoa.

Ernst Karle on mestari tekemään päreitä.

Keväällä Ernst ja hänen poikansa Lukas

etsivät täydellisiä puita päreiden tekemiseen.

Kaikki alkaa puun valinnasta.

Valitsen alueen, jossa puut eivät ole tuulen armoilla.

Oksia ei saa näkyä ensimmäiseen kymmeneen metriin.

Heidän etsimällään puulla

kunnostetaan tämän satavuotiaan mökin seinät.

Eikä hienoissa päreissä saa olla oksankohtia.

Siksi Ernst on todella nirso.

Lopulta hän löytää etsimänsä.

Lukas!

Ylhäältä näkee, että Ernst teki hyvän valinnan.

Korkea ja suora puu sopii päreiden tekemiseen.

Lukas kaataa varovaisesti puun.

Sitten puu kuljetetaan perheen kotiin.

Päreiden valmistaminen voi alkaa.

Tämä työ täyttää minut ilolla.

En ole koskaan pahalla tuulella, kun teen päreitä.

Lukas käyttää perinteistä työkalua, liistekirvestä,

puun paloittelemiseen.

Sillä aikaa Ernst höylää palaset oikeankokoisiksi.

Jopa Ernstin 4-vuotias pojanpoika Lenny ottaa osaa.

Hän on kuin minä nuorena.

Hän kiertelee paikkoja ja haluaa olla kanssamme.

Kun kolme sukupolvea tekee yhteistyötä,

Karlen perhe voi tehdä 600 pärettä päivässä.

Sen jälkeen he ajavat metsään

ja alkavat naulata päreitä mökin seinään.

Mitä muuta työpaikalta voisi toivoa?

On hiljaista, korjaan mökin ja syön lounasta auringonpaisteessa.

Tärkeintä on tehdä työ oikein ja laadukkaasti.

Mökin viimeistelyyn tarvitaan vielä 11 000 pärettä.

Mutta kun työ on tehty, mökki kestää

kaiken sateen, lumen ja tuulen, joita Schwarzwald tarjoaa.

Kevätkausi Schwarzwaldissa on kuin suoraan sadusta.

Nämä maisemat inspiroivat kahta veljestä 1800-luvun alussa

kirjoittamaan tarinat Hannu ja Kerttu, Lumikki ja Tuhkimo.

He olivat Grimmin veljekset. Seuraava pysäkkimme

voisi olla tapahtumapaikka yhdelle heidän saduistaan.

Tämä on Hohenzollernin linna Baden-Württembergissä.

Voimme nousta tämän 140-huoneisen satulinnan ylle,

jonka Hohenzollernin perhe rakensi.

He valitsivat tämän korkean paikan

näyttääkseen valtaansa ohikulkijoille.

Tänään rakennus ja sen ylellinen sisäpuoli

vetää puoleensa 350 000 vierailijaa vuodessa.

Ja sään lämmetessä linnan valvoja Anja Hoppe

varmistaa, että rakennus on huippukunnossa.

Tämä on suuri vastuu, mutta myös suuri kunnia.

On ihana työskennellä täällä. Se on elämäntehtäväni.

Tänään Anja on kutsunut erityisen kiipeilijäryhmän linnaan.

He laskeutuvat köyden varassa alas linnan seinämää,

mutta he eivät tulleet korjaamaan seiniä.

He käyvät seinien kimppuun vasaroiden kanssa.

Tämä ei ole vandalismia.

He pitävät linnan vierailijat turvassa.

Kiipeilijät käyvät kahdesti vuodessa.

He poistavat irronneita elementtejä,

jotta ne eivät putoa vierailijoiden päälle.

He ovat kuin sankareita, jotka tasapainoilevat seinällä.

Sen lisäksi he ovat erittäin komeita.

Kiipeilijät laskeutuvat järjestelmällisesti

ja irrottavat kaiken vaarallisen seinistä.

Mutta yllättäen irrotettavaa ei ole kovin paljon.

Seinät ovat erinomaisessa kunnossa.

Linna näyttää keskiaikaiselta, mutta se on huijausta.

Sitä ei ollut rakennettu,

kun Grimmin veljekset alkoivat kirjoittaa satujaan.

Linna on vain 150 vuotta vanha.

Miksi rakentaa näin vaikuttava linna aikana,

jolloin keskiajan ritareita ei enää ollut?

1800-luvulla Saksa oli hulluna ritaritarinoihin

ja linnanneitoihin, jotka asuivat korkeissa torneissa.

Miksi ei osallistuisi trendiin rakentamalla oman Camelotin?

Linnan piti näyttää keskiaikaiselta, mutta se ei ole keskiaikainen.

Täällä ei asunut ritareita.

Kiipeilijät saavat työnsä valmiiksi.

Heidän irrottamansa muuraukset kunnostetaan,

jolloin rakennus näyttää taas uudelta.

Disneytä edeltävä Disneylandin linna.

Linna on kuin suoraan Hollywoodista.

Ajattelen itsekseni,

ettei linna voi olla näin kaunis.

Hohenzollern ei ole ainoa linna, joka salaa ikänsä.

Ylhäältä voi nähdä, että Saksa on täynnä moderneja satulinnoja.

Hohenschwangau Baijerissa on vain 180-vuotias.

Neuschwanstein, inspiraatio prinsessa Ruususen linnaan,

oli yhä rakennustyömaa 140 vuotta sitten.

Ne eivät ole aitoja keskiaikaisia linnoja,

mutta ne ovat maagisia turistikohteita,

etenkin kun kesän lämpimät auringonsäteet saapuvat.

KESÄ

On kesäkuu. Saksan pääkaupungissa, Berliinissä,

aurinko paistaa maan monipuolisimmalle arkkitehtuurille.

Berliinin tuomiokirkkoon,

moderneihin asuinrakennuksiin

ja Fernsehturmiin, ikoniseen televisiotorniin.

Mutta kaupungin tärkein paikka ei ole rakennus,

vaan Berliinin muurin murenevat jäänteet.

Tämä oli ennen jaettu kaupunki.

Toisen maailmansodan jälkeen Berliini jaettiin voittajien kesken.

Ranska, Englanti ja USA ottivat lännen,

ja Neuvostoliitto otti idän.

Jännitteet kasvoivat, ja vuonna 1961

Berliinin muuri rakennettiin läpi kaupungin keskustan.

Mutta tällä tarinalla on unohdettu sankari.

Kymmenen kilometriä länteen

on talorykelmä, jossa näkyy outoja valkoisia ympyröitä.

Lentävät kameramme paljastavat valtavan tornin,

joka on ränsistynyt. Rakennuksen päällä on valtavia palloja.

Teufelsberg: amerikkalainen kylmän sodan kuunteluasema.

Tämä merkittävä rakennus

saattoi pelastaa ihmiskunnan itsetuholta.

Teufelsberg oli amerikkalainen vakoiluasema,

jossa salakuunneltiin Neuvostoliiton viestintää.

Chris McLarren työskenteli täällä tiedustelijana.

Berliini oli erikoinen kaupunki.

Me ja neuvostoliittolaiset olimme vahvasti aseistettuja.

Muutama väärinymmärrys olisi riittänyt sodan syttymiseen.

Teufelsbergin aseman outo tarina

ei ala rakennuksista, vaan kukkulasta, jolla ne sijaitsevat.

75 vuotta sitten tätä kukkulaa ei ollut olemassa.

Berliini oli huonossa kunnossa sodan jälkeen.

Rauniot oli laitettava jonnekin, ja tämä oli sopiva paikka.

Sadat rekat toivat joka päivä raunioita kaupungista.

Tämä on keinotekoinen kukkula. Siinä on 26 miljoonaa kuutiometriä

kaupungin raunioita.

120 metriä korkea kukkula on kaupungin korkein.

Kukkulalta näkee, että lähialue on hyvin tasaista.

Tämä oli hyvä paikka asemalle, koska täältä kuuli joka suuntaan.

Ilmasta käsin voi nähdä valkoiset kupolit,

jotka sisälsivät lautaset radioviestinnän salakuunteluun.

Rakennukset olivat täynnä tiedustelu-upseereja,

jotka yrittivät purkaa vihollisen koodeja.

Suuren valkoisen tornin rakentaminen kukkulalle

ei onnistu huomaamatta.

Neuvostoliitto tiesi meistä.

Me kuuntelimme, ja he kuuntelivat.

Siksi yllätyksiä, paniikkia tai ylilyöntejä ei tapahtunut.

Se oli rauhanturvaoperaatio.

Se ei ollut sen tarkoitus, mutta niin se vaikutti.

Kun Berliinin muuri murtui ja kaupunki yhdistyi,

Teufelsbergiä ei enää tarvittu.

Se raunioitui.

Mutta vanha rakennus on saanut uuden elämän.

Taiteilijat ovat vallanneet sen.

Rakennuksesta on tullut graffititaiteilijoiden kangas.

Se on suurin graffitigalleria Euroopassa.

Saksa on kesällä lähes täysin vihreä.

Mutta länsirajalla ruskea palsta alkaa näkyä

jo kymmenien kilometrien korkeudesta.

Kun sitä katsoo lähempää,

paljastuu maanpinnalla oleva arpi, joka on kaupungin kokoinen.

Tämä on Hambachin hiilikaivos.

Valtavat koneet jauhavat maanpinnan läpi.

Niin ne pääsevät käsiksi miljardien tonnien hiiliesiintymiin.

Hiili on liian lähellä pintaa maanalaiselle kaivokselle.

Saksalaiset ovat kaivaneet niin suuren reiän,

että sitä voi tutkia vain yläilmoista käsin.

Se on suurin ihmisen tekemä kuoppa Euroopassa.

Peter Rehmerin tehtävänä on tehdä kuopasta vielä suurempi.

Sen tekemiseen hän käyttää valtavaa konetta.

Tämä on Bagger-kaivuri, suurin maa-ajoneuvo maailmassa.

Kaivuri on 96 metriä korkea, 220 metriä pitkä

ja 45 metriä leveä. Se painaa 13 500 tonnia.

Jokainen Bagger-kaivuri on Vapaudenpatsasta korkeampi.

Pituudeltaan se vastaa kolmea Boeing 747-konetta.

Hambachin kaivoksella on kahdeksan tällaista hirviötä.

Tänään Peter siirtää savea ja maata pois hiilen päältä.

Hän näyttää muurahaiselta kiivetessään koneen ohjaamoon.

Kun kävelen alhaalta ohjaamoon,

matka voi kestää viisi minuuttia.

Tässä työssä on oltava hyvässä kunnossa.

Kun Peter pääsee asemiin, on aika kaivaa.

Suurin maa-ajoneuvo maailmassa pureutuu maahan

valtavan kaivuripyörän avulla.

Pyörän läpimitta on 20 metriä.

Siinä on 18 valtavaa kauhaa, jotka ovat kuplavolkkarin kokoisia.

Se voi siirtää 166 tonnia maata minuutissa.

Kyse on valtavista voimista.

Kone on äänekäs, ja värähtely on aika voimakasta.

Liukuhihnojen järjestelmä, joka on pituudeltaan 115 kilometriä,

kuljettaa irtomaan pois.

Maa päätyy toiselle puolelle kaivosta.

Se saa aikaan marsilaisen maiseman.

Mutta Saksan suurin kuoppa on myös kiistanalainen.

Täällä kaivettu hiili on niin kutsuttua ruskohiiltä,

joka saastuttaa eniten.

Vuosien saatossa kaivos on kasvanut...

...lähimetsän kustannuksella.

Mutta vihreät taistelevat vastaan.

Valtio on luvannut vapautua hiilestä vuoteen 2038 mennessä.

Kaivamisen on määrä päättyä 2020-luvun puolivälissä.

Tämä paikka muuttuu täysin.

Siitä tulee luultavasti Saksan toiseksi suurin järvi.

Insinöörit ohjaavat veden Rein-joelta.

Se muuttaa kaivoksen järveksi.

Metsänhoitajat istuttavat 35 neliökilometrin edestä

Hambachin metsästä peräisin olevia siemeniä.

Vuoron päättyessä Peter on siirtänyt 80 000 tonnia materiaalia.

Mutta valtava kaivuri on kuin dinosaurus.

Se on kuolemassa sukupuuttoon.

Se on elävä muisto Saksan teollisesta historiasta.

On syyskuu.

Lämpötilan laskiessa vihreät pellot muuttuvat kullanruskeiksi.

Sadot kypsyvät.

Syksy on täällä.

SYKSY

Saksan pohjoisosissa lämpötila romahtaa.

Mutta kylmä sää ei pysäytä tätä miestä,

jolla on ehkä koko maan upein päivittäinen työmatka.

Kivenheiton päässä Saksan ja Tanskan rajasta

on pienten saarien joukko,

jotka meri erottaa mantereesta.

Halligenin saaret.

Nämä kymmenen saarta sijaitsevat rantakaistaleella,

jossa asuu lukematon joukko vesilintuja.

Alle 300 ihmistä asuu täällä.

Täällä asumisessa on omat haasteensa.

Saarien välillä ei ole siltoja,

ja meri on liian matala veneille.

Mutta ilmakuva paljastaa asukkaiden nerokkaan ratkaisun.

Junaratojen verkon, joka kuljettaa pieniä yksityisiä junia.

Kuutena päivänä viikossa Johann Petersen

täyttää vaununsa ja lähtee matkaan.

Johann on Halligenin postimies.

Hän kuljettaa postin 90 paikalliselle asukkaalle.

Tämä on mitä epätavallisin mutta myös mitä kaunein postireitti.

Täällä on kylmä, parta muuttuu valkoiseksi,

nenä vuotaa ja kaikki on typerää.

Silti istun vaunussa ja ajattelen, että tämä on mahtavaa.

Täällä on kaksi junarataa.

Yksi 3,6 kilometrin rata yhdistää

Nordstrandischmoorin saaren mantereeseen.

Toinen rata yhdistää Olandin ja Langenessin saaret.

Johann on tänään pohjoisella radalla.

Hän saapuu ensimmäiselle pysäkille Olandiin.

Oland on juuri ja juuri vedenpinnan yläpuolella.

Myrskyssä saari painuu veden alle.

Talonrakentajat rakensivat kotinsa

korkeille kummuille suojatakseen ne mereltä.

Johann lastaa kottikärrynsä

ja kävelee kummulle toimittamaan postin 16 asukkaalle.

Saarella on erityinen merkitys Johannille.

Synnyin ja vartuin Olandissa.

Jos Luoja suo, minut haudataankin tänne.

Mutta alueen kauneus on surunsekainen.

Saaret ovat niin matalalla, että ilmastonmuutoksen vuoksi

nouseva merenpinta uhkaa niitä.

Ylhäältä voi nähdä puolustusmekanismit,

joita paikalliset ovat rakentaneet.

Paalujen väliin pujotellaan risuja,

jotta maa ei huuhtoutuisi pois.

Mutta Johann uskoo, ettei osaa saarista voi enää pelastaa.

Olen realisti ja ymmärrän, ettei Halligenin saaria

pystytä suojelemaan.

On ällistyttävää ajatella, että minun sukupolveni

on viimeinen, joka näkee saaren tällaisena.

Johann saapuu Langenessin päätepysäkille.

Matka takaisin mantereelle on kylmä ja pitkä,

mutta hän ei vaihtaisi työtään mihinkään.

Toivon tekeväni tätä työtä niin pitkään kuin mahdollista.

Luoja päättää, kuinka pitkään se on.

En uskalla arvailla.

Syksy on päättymässä,

ja lämpötila on laskenut alle kymmenen.

Mutta yhdessä oudossa nurkassa Saksassa on aina kesä.

Berliinistä etelään, 60 kilometriä Puolan rajalta,

on hylätty lentotukikohta keskellä tiivistä metsää.

Ylhäältä voi nähdä valtavan rakennelman.

Voimme lähestyä rakennelmaa.

Se paljastuu valtavaksi lentokonehalliksi.

Se on 360 metriä pitkä, 210 metriä leveä ja 107 metriä korkea.

Tilavuudeltaan se on maailman kolmanneksi suurin rakennus.

Halli rakennettiin vuonna 2000

260-metristen ilmalaivojen rakentamiseksi,

mutta yritys meni konkurssiin.

Tänään valtava rakennus on löytänyt oudon uuden tehtävän.

Se on Euroopan suurin trooppinen lomakohde: Tropical Islands.

Sen sisälämpötila on koko ajan 26 astetta.

Lomailijat voivat viettää päivän laguunissa uiden

tai sademetsässä kävellen.

He voivat jopa viettää yön pienessä satamakaupungissa.

Mutta vanhan hallin ikä alkaa näkyä.

Jotta halli säilyisi turvallisena,

tarvitaan huoltotiimi, joka viihtyy korkeuksissa.

Tämä on Dennis Hillebrands, korkeiden paikkojen yleismies.

Meidän on korjattava asioita hallin sisä- ja ulkopuolella.

Jokaisessa työssä on oma haasteensa.

Tänään Dennisin ja tiimin on vaihdettava vanha turvaverkko,

joka on korkealla hallin katossa.

He nostavat työkalut yläilmoihin.

Sitten on aika mennä reunan toiselle puolelle.

Turvaverkon on tarkoitus napata kaikki, mitä kävelytieltä putoaa.

Nyt voit ottaa jousihaan irti.

Välissä on vain ilmaa,

kun he kiinnittävät kaikki työkalut valjaisiin.

Jos Dennisiä pelottaa, hän ei näytä sitä.

Hänellä on aikaa nauttia maisemista.

Joskus alhaalla näkyvät tapahtumat ovat hauskoja.

Ihmiset juovat, uivat ja viettävät aikaa rannalla.

Se on mukavaa.

Muutama vääntö jakoavaimella, ja uusi verkko on paikoillaan.

Dennisin on tarkastettava vielä yksi asia.

Valtava katto.

Täällä rakennuksen valtava koko on nähtävissä.

Pikkuruinen Dennis kulkee rakennuksen toiselle puolelle.

Kiitos saksalaisen insinööritaidon katto on loistavassa kunnossa.

Täydellisyyttä tavoitellessaan

saksalaiset ovat kesyttäneet luonnon,

rakentaneet talouden, jolle muut ovat kateellisia,

ja luoneet kulttuurin, joka juhlistaa menneisyyttä

ja nauttii samalla nykyhetkestä.

Saksalaiset koettelevat koko ajan mahdollisuuksien rajoja.

Samalla he ovat luoneet upean valtion, jonka näemme tänään.

Suomennos: Sami Marjamäki