Original subtitles

Tämä pimeä kuja ei lopu ikinä.

Aurinkokin väistää sitä.

Mutta sinä olet siellä.

Carmela.

Itket vain kun kukaan ei näe.

Huudat vain kun kukaan ei kuule.

Mutta veri kuohuu suonissasi.

Carmela.

Jos rakkaus on kuoleman vastakohta ―

ja jos huomispäivä on toivoa vain, ―

niin en jaksa odottaa huomiseen.

Purista minut syliisi jo tänä iltana.

Carmela.

Oi, Carmè.

Hyvät herrat ja naiset, tervetuloa Napoliin!

Eläköön Napoli!

Pitääkö minun tanssia?

On paikkoja, joissa haluaa käydä vain kerran.

Sitten on Napoli.

Olet vuori, joka kiroilee.

Olet kuolema, joka järisee.

Syökset kidastasi laavavirtoja.

Elämäni on sinun käsissäsi.

Tarjoat koteja tai vankiloita, ―

joissa on suljettuna aamusta iltaan.

Olet ihmisten kiirastuli.

Kansa elää kituuttaa hökkeleissään.

Sinä savuat ja pidät pahaenteistä ääntä.

Sydämessäsi palaa tuli.

Kun yö laskeutuu ja taivas tummuu, ―

ajatuskin sinusta pelottaa.

On karmivaa elää sinun kanssasi.

Jos tulet hulluksi, sekoat täysin!

Silloin ihmisten ainoa ajatus ―

on rynnätä pakoon.

Mutta minne voi mennä, ―

kun tuli ja laava ovat tuhonneet kaiken?

Napoli on joutunut kärsimään maanjäristyksistä, ―

tulivuoren purkauksista, vihollisten hyökkäyksistä, ―

rikollisuudesta, korruptiosta, köyhyydestä, laiminlyönneistä.

Kaupunki on silti pystynyt aina tuottamaan valtavasti musiikkia.

James Brown kutsuisi Napolia "musiikin menomestaksi".

Laulujen aiheet kattavat kaiken inhimillisen:

rakkauden, häviön, seksin, taikauskon, maahanmuuton, ―

mielenosoitukset, syntymän, kuoleman.

Laulut kylpevät ristiriitaisuudessa ja ironiassa.

Tämä ydin katoaa, kun ne viedään ulkomaille ―

ja muutetaan tunteellisiksi balladeiksi.

Napolilainen voi sanoa: "Rakastan sinua tänään."

"Tänään olet tärkeä minulle," ―

"mutta huomisesta en tiedä."

"Rakastan sinua, mutta saatan ottaa siskosikin."

"Sanon kaikille, että rakastan sinua, mutta otankin siskosi."

Tällainen ristiriitaisuus on olennainen osa napolilaista luonteenlaatua.

Tulkaa mukaan.

Seurataan lauluja kuin lintuja, jotka lentävät kattojen yllä.

Et ehkä vielä tunne melodioita, ―

mutta huomenna ne saattavat viipyä huulillasi hetken aikaa.

Miksi Napolissa on sävelletty niin paljon musiikkia?

Se on ennen kaikkea psykologinen kysymys.

On vaikea antaa tarkkaa vastausta.

Pitäisi pohtia napolilaisten säveltäjien mielenlaatua.

Musiikki on napolilaisten DNA:ssa.

Napolilaiset kuuntelevat paljon musiikkia, ja kuulijoita tarvitaan.

Nykyään musiikin tekijät ja kuulijat eivät enää kohtaa toisiaan.

Olen sitä mieltä, että 1200―luvulta aina 1950―luvulle asti ―

kansa valitsi omat laulunsa.

Oli toukokuu, en sitä unohda.

Lauloimme kaksiäänistä säveltä.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä paremmin muistan.

Ilma oli raikas ja laulu lempeä.

Nainen sanoi: Oi, sydämeni valittu.

Menet kauas, rakkaani.

Sinä jätät minut, ja minä jään odottamaan.

Ken tietää, milloin palaat takaisin.

Mies vastasi: Minä saavun takaisin, ―

kun ruusut alkavat kukkia uudestaan.

Jos kerran tämä kukka palaa toukokuussa, ―

niin toukokuussa palaan minäkin.

Tulit takasin, ja kuten aina ennen, ―

lauloimme yhdessä tuttua laulua.

Aika kuluu ja maailma muuttuu, ―

mutta aito rakkaus ei muuta suuntaa.

Rakastuin sinuun, kaunokainen, ―

tuolla suihkulähteen edessä, muistathan sen!

Lähteen vesi ei kuivu koskaan, ―

eikä rakkauden haava ikinä parane.

Sanon sinulle: Sydämeni valittu.

Saavuin takaisin, rakkaani.

Toukokuu koitti jälleen, ja rakkaus palasi.

Olen sinun omasi.

Toukokuu koitti jälleen, ja rakkaus palasi.

Olen sinun omasi.

Napoli on kaunis, mutta vaikea kaupunki.

Ulkopuoliset saattavat ajatella, että täällä on aina hauskaa ―

tai että Napoli on tavallinen kaupunki.

Elämä Napolissa on vaikeaa, vaikka täällä onkin kaunista.

Napoli on ainoa laatuaan. Unica.

En osaa sanoa sitä englanniksi, olen pahoillani.

Haluaisin suudella sinua.

Sydämeni ei silti kehota minua ―

herättämään sinua.

Tahtoisin nukahtaa ―

hengityksesi tahtiin.

Entisaikojen Napoli ihastutti vaikkapa englantilaista matkaajaa, ―

joka näki kaupungin kauneuden:

Napolinlahden, auringon, kirkasvetisen meren, ―

laulut, kansan elehdinnän.

Napolilaisethan elehtivät ja ilmehtivät paljon.

He ovat täynnä elämäniloa ja aurinkoa.

Napolin murrekin on musikaalinen. Se on oikeastaan oma kielensä.

Ajattelen häntä aina, hän on koko elämäni.

En oikein osaa kertoa hänelle, ―

kuinka paljon häntä rakastan.

Maruzzella, silmissäsi kimmeltää meri.

Toit surun rintaani.

Sydämeni lyö kiivaammin ―

kuin korkeat aallot tumman taivaan alla.

Jos olisit tehnyt näin jollekulle toiselle miehelle, ―

hän olisi tappanut sinut, ja haluatko tietää miksi?

Rakastan sinua yhä, etkä sinä tiedä miksi.

Olet elämäni ainoa rakkaus.

Ja nyt hetken oikusta tuhosit kaiken.

Jumala ei anna anteeksi pahaa tekoasi.

Olet ilkeä nainen.

Tahtoisitteko laulaa jotakin? ― Minäkö? En!

Ehkä pienen säkeistön.

Muistan tämän laulun, ―

koska olen sopivan ikäinen, en liian nuori enkä vanhakaan.

Olen 67―vuotias.

Äiti kertoi, että pienenä kuuntelin erästä laulua.

Hän lauloi sitä pyykkiä pestessään. Pesukoneita ei siihen aikaan ollut.

Raskaana oleva äitini pesi pyykkiä käsin, ―

ja lauloi tätä kaunista laulua.

Odottava äiti lauloi vatsassa kasvavalle pienokaiselleen.

Laulu meni näin... Muistan vain yhden säkeistön.

Mitä keksisin saadakseni unta, ―

kun tämä vintiö vatsassa ei anna minun levätä?

Nuku lapseni! Susi söi karitsan, voi pientä raukkaa!

Sinun äitisi teki sinut.

Tiedätkö, mistä aineksista ―

hän muovasi nuo ihanat lihat ―

ja mitä kaikkea hän sekoitti joukkoon?

Tuon kauniin suun valmistamiseen ―

hän mittasi eri aineita.

Haluatko tietää, mitä?

Kerronpa, mistä suusi on tehty.

Korillisesta puutarhamansikoita, ―

hunajasta, sokerista ja kanelista on tuo suloinen suu tehty.

Ei tarvita mustalaiseukkoa kertomaan, ―

miten äitisi teki sinut, minä tiedän sen paremmin.

Sinun äitisi teki sinut.

Haluatko tietää miten?

Ei siihen rahaa tarvittu, kaunokainen.

Haluatko tietää mitä?

Ei tarvita mustalaiseukkoa kertomaan, ―

miten äitisi teki sinut, minä tiedän sen paremmin.

Lempilaulajani on Giulietta Sacco.

Hän laulaa Serenata di Pulcinellan.

Mario Abbate. ― Sergio Bruni.

Sergio Bruni. ― Samat sanat.

Osaako joku imitoida Sergio Brunia?

Vähän hankalaa!

Maestro Ciaramella. ― Brunia kunnioittaen.

Tänä iltana et ole sanonut minulle mitään.

Alat varmaan unohtaa minut.

Iltaisin kävelet aivan yksin, ―

ja minä seuraan sinua kuin varjo.

Mitään ei ole tehtävissä, ―

jos sydämesi rakastaa toista.

Ihana aurinko paistaa.

Taivas on selkeä myrskyn jälkeen.

Ilma on raikas, ja siinä on juhlan tuntu.

Aurinkoinen päivä on niin suloinen.

Silti vielä ihanampi aurinko ―

loistaa sinun kasvoiltasi.

Minun aurinkoni ―

olet sinä.

Oi armahani!

Et voi tietää.

Jos tietäisit, ―

oisit omani.

Oi aurinkoni.

Olet ihana aurinkoni.

Oi armahani!

Et voi tietää.

Jos tietäisit, ―

oisit omani.

Oi aurinkoni.

Olet ihana aurinkoni.

Kuka kuulisi minua ja laulaisi kanssani, ―

kun kuu tarkkailee pilven takaa?

Procidasta aina Resinaan asti ―

kummastellaan tätä naista.

Maruzzella, meri kimmeltää sinun silmissäsi.

Toit surun rintaani.

Sydämeni lyö kiivaammin kuin tumman meren korkeat aallot.

Ensin annat lupauksen ja sitten kidutat kuoliaaksi.

Oi, Maruzzella!

Kuka auttaisi minua, jos sinä et tule auttamaan?

Haluaisin niin suudella sinua.

Tule, kaunokaiseni, ―

ojenna minulle suusi, ―

joka maistuu makealta, mutta myrkyttää minut.

Tämä on herkkä hetki.

Mitä tämä on?

Mitä tuo lunttu tekee minun sängyssäni?

Olet roisto.

Ymmärsitkö?

Painu helvettiin.

Kaikki on loppu!

Jos olisit tehnyt näin jollekulle toiselle miehelle, ―

hän olisi tappanut sinut, ja haluatko tietää miksi?

Tämän maan päälle ei tuollaisia naisia ―

pitäisi syntyäkään rehellisen miehen kiusaksi.

Nainen, olet ilkeä nainen.

Miten halpamaisesti itketät minua.

Tämä laulu on omistettu Totòn petolliselle vaimolle Dianalle.

Vaikka avioero oli astunut voimaan, pari päätti asua yhdessä ―

kunnes tytär täyttäisi 18―vuotta.

Diana silti kyllästyi Totòn jatkuvaan uskottomuuteen ja lähti.

Hän nai asianajajan ja syöksi ruhtinaan epätoivoon.

Nainen, olet makea kuin sokeri, ―

mutta enkelinkasvosi pettävät.

Olet kaunein maailmassa.

Rakastan ja vihaan sinua.

En voi sinua unohtaa.

Rakastan sinua yhä, ―

etkä sinä tiedä miksi.

Olet minulle se ainoa.

Hetken oikusta tuhosit kaiken.

Jumala ei anna anteeksi ―

pahaa tekoasi.

Olet kaunein maailmassa.

Rakastan ja vihaan sinua.

En voi sinua unohtaa.

Sceneggiata merkitsee tarinaa, joka on sepitetty laulun yhteyteen.

Siitä tuli napolilainen ilmiö teatterissa ja elokuvassa.

Laulajat maksoivat veroa kolme prosenttia enemmän kuin näyttelijät.

Niinpä he keksivät sovittaa lauluun pienen tarinan, ―

jotta heitä pidettäisiin näyttelijöinä.

Hyvin napolilainen ratkaisu.

Te kuulemma määräätte vankilassa. ― En minä, vaan johtajat.

En suinkaan minä.

Te saatte lomia ja järjestelette asioitanne.

Yritän pelastaa mitä voin.

En minä saa lomia. Ne ovat juoruja.

Vakavin tapaus on vankilan apulaisjohtaja Salvian murha.

Minua syytetään aina kaikesta.

Löittekö te häntä? ― Löin.

Hän teki pahoja asioita, mutta ei puhuta pahaa vainajista.

Kyllä minä löin häntä.

En ole tyhmä hullu. Olen älykäs hullu.

Vaikka löin ja uhkasin tappaa, en olisi tappanut.

Anna kahvia!

Antaisit nyt!

Tuleeko sitä kahvia vai ei?

Nimeni on Pasquale Cafiero, ja olen vanginvartija.

Vuodesta 1953 työni on ollut Poggiorealen vankilassa.

Iltaisin satoja lukkoja suljettuani olen ihan poikki.

Onneksi vaarallisten vankien osastolla on eräs mahtava mies.

Vietän koko päivän roskaväen parissa ―

ja minua sättivän pohjasakan keskuudessa, ―

mutta illalla istahdan alas lukemaan sanomalehteä.

Don Raffaele antaa neuvoja, ja hörppäämme yhdessä kahvia.

Miten hyvää kahvia vankilassa osataan tehdä!

Cicerenellan äiti on antanut reseptin.

On inflaatiota ja devalvaatiota, rahaa on kellä on.

Minulla on vain pieni palkkani ja unelma lottovoitosta.

Tyttäreni Innocenza haluaa heti naimisiin.

En pyydä apua itselleni... Kuulkaa, ajaisinko partanne?

Kamelinkarvatakissanne olitte oikeuden tyylikkäin.

Näin televisiossa myös upean ruskean pukunne.

Saisinko lainata niitä tyttäreni häihin?

Kengät ja liivi minulla jo on... Otatteko Camparin vai kahvin?

Kahvia, pomo!

Mallikelpoisia vankiloita ei enää löydy.

Vankilat ovat rappiolla, roskaväki tekee mitä tahtoo.

Te olisitte loistava poliitikko, don Raffaele.

Joudutte istumaan täällä, kun roistot nauttivat elämästä.

Minulla on velikin, joka on ollut työtön viisitoista vuotta.

Työpaikkahakemuksia hän on täyttänyt sadoittain.

Pyydän nöyrästi, ylhäisyys. Te pystyisitte tarjoamaan työtä.

Veli asuu vielä kotona... Onpa muuten hyvää kahvia!

Miten hyvää kahvia vankilassa osataan tehdä!

Cicerenellan äiti on antanut reseptin.

Don Raffaele Viviani on napolilainen runoilija ja dramaturgi.

Hän oli kansanihminen ja kirjoitti kansalle.

Hän kirjoitti paljon kaunista, ―

myös prostituoiduista, kuten Korttelin Bammenellasta.

Eräs runo tuntuu kuvaavan minua.

Sen nimi on Pojanvintiö ja se kuuluu näin:

Pienenä leikin hyrrällä ja heitin kivisiä kuulia.

Vaihdoin keräilykuvia ja pelasin kirppupeliä.

Olin nokkelimpien poikien sakissa, ―

ja unohdin usein olevani nälkäinen.

Äidit joutuivat pesemään meitä jatkuvasti.

Heittivät mereen vaatteet päällä.

Vaatteet kuivuivat yllemme, muttemme ikinä tulleet kipeäksi.

Härnäsimme poliiseja ja vilistimme karkuun.

Joskus he antoivat ympäri korvia, ―

veivät isän luo ja sanoivat: Opeta pojallesi tapoja!

Isät eivät osanneet kasvattaa omia lapsiaan!

13―vuotiaina pojannulikoina järki ei ollut vielä kasvanut.

Pinnasimme koulusta silkasta pahankurisuudesta.

Oppinein osasi korkeintaan kirjoittaa nimensä.

Aikuisina ilman elämän suuntaa peli oli jo menetetty.

Mukaan astuivat naiset, viini, pelikortit, kaikenlaiset rähinät.

Moni joutui kiven sisään eikä päässyt enää pois.

Myös minä leikin hyrrällä ja heitin kivisiä kuulia.

Vaihdoin keräilykuvia ja pelasin kirppupeliä.

Mutta 13―vuotiaana nälkäisenä pojankloppina järkeni sanoi:

Tämän touhun on loputtava.

Otin itseäni niskasta kiinni.

Tartuin aapiseen ja aloin opiskella: A, E, I, O, U.

Se oli Pojanvintiö.

Kahvia ja tupakkaa! Leopoldo Coletta palveluksessanne.

Ostakaa kahvia!

Olen espanjalaisten korttelien Bammenella.

Koko Napoli puhuu minusta.

Joskus iltaisin salaa ―

nousen pianon päälle tanssimaan.

Jos poliisipartio tulee, pujahdan tieheni.

Jos jään kiinni, minut päästetään oitis menemään.

Joskus joudun käymään kamarilla, ―

ihan vain muodon vuoksi.

Naisellisilla keinoillani ―

höynäytän karabinieeria.

Veikistelen ja keimailen, ―

ja esittelen hänelle muotojani.

Se hölmö nielaisee syötin.

Hän menee ansaan.

Mutta jos hän julkeaa koskea minuun, ―

lähden tieheni niskojani nakellen.

Pidän Angela Lucesta varsinkin silloin, ―

kun hän levittää sieraimet naiselliseen tapaansa.

Kun hän on kiukuissaan miehelle, ―

joka ei ole ymmärtänyt häntä.

Sellainen on Angela Luce.

Koin sen kun olin nuori. Sitä kutsuttiin rakkaudeksi.

Tuo tuli joka syttyy rinnassa eikä sammu ikinä.

Tytöt puhuivat kuiskaillen siitä häpeällisestä asiasta, ―

jota nainen harrastaa vain hääyönä.

Vaikka en koskaan ole ollut morsian, ―

tiedän miten veri kuohuu ja sydän hakkaa.

Intohimon ääni voi kutsua sinua, ―

ja joku voi kuiskutella korvaasi.

Älä unohda itseäsi.

Älä unohda, sillä elämä kulkee ohitse.

Älä unohda itseäsi.

Älä unohda itseäsi.

Muuten elämässä ei ole mitään mieltä.

Älä unohda itseäsi ikinä.

Kohtalo antoi käsiini niin paljon rakkautta, ―

että myyn sitä, ja sen tähden minua kutsutaan huoraksi.

En ole ikinä suostunut vangiksi kotiin, ―

ja siksi kukaan mies ei ole huolinut minusta.

Jos joku halveksii minua, sanon hänelle, ―

että hänkin myy ruumistaan kuten minä.

Sinä et siedä minua, ja tiedän sen:

olen peili, johon et haluasi katsoa.

Älä unohda itseäsi.

Muuten elämässä ei ole mitään mieltä.

Älä unohda itseäsi.

Äitini on nätti, nätein kaikista.

Onko se totta vai sukulaisuutta?

Olen aina ollut isässä kiinni.

Kuolemaan tuomittu Karthagon tyttö.

Äitini on nätti, nätein kaikista.

Rakkauden taika ajan pyörteissä.

Rakkaus ja hellyys: nimetön musta hevonen ―

naisväen lumon ja ehostuksen edessä.

Se on rakastuneen itseilmaisua.

Paitsi jos tytön äiti on Karthagosta...

Älä unohda, sillä elämä kulkee ohitse.

Älä unohda itseäsi.

Muuten elämässä ei ole mitään mieltä.

Älä unohda itseäsi ikinä.

Määrittelen itseni maailmankansalaiseksi.

En tunne kuuluvani minnekään.

Kuuluminen Napoliin merkitsee kuulumista kaikkialle, ―

sillä tänne hyökänneiden kansojen vaikutus tuntuu täällä yhä.

Arabit, normannit, ranskalaiset ja espanjalaiset ―

ovat vallanneet Napolin.

Myös amerikkalaiset toisen maailmansodan päätteeksi.

Täällä kasvaminen merkitsee ―

kaikkien näiden ainesosien sekoittumista.

Yhtaikaa on kaikki eikä kukaan.

Se on outo tunne.

Mitä kauempana olet, ―

sitä läheisemmältä tunnut.

Kuka tietää, mitä ajattelet ja teet juuri nyt?

Suoniini olet ruiskuttanut ―

makeaa myrkkyä.

Mutta minua ei paina tämä risti, ―

jota kannan sinun vuoksesi.

Haluan sinua, ajattelen sinua, kutsun sinua.

Näen sinut, kuulen sinut, unelmoin sinusta.

Ajattele, että vuoteen ―

nämä silmät eivät ole sinua nähneet.

Kun katson peiliin, ―

näen olevani eri rotua kuin muut, sanokaamme amerikkalainen.

Kahden eri rodun piirteiden sekoittuminen ―

on itselleni luonnollista.

Yhdysvaltalainen isäni työskenteli Napolin NATOssa.

Hän toi levyjä äidille levyautomaattien aikaan.

Äiti tutustutti minut afroamerikkalaiseen sointiin.

Kuuntelin sitä, ja siitä lähtien se on ollut osa minua.

Oliko äitisi napolilainen? ― Oli, ja isä Pohjois―Carolinasta.

Tapasitko koskaan isääsi? ― En.

Minulla oli onnea eräässä suhteessa.

Minusta tuli jotakin.

Lapsena oli vaikeaa.

Ainoa mukava muisto on se, ―

että minun ja vastapäisen naapurin välille ―

kehittyi lämmin ystävyys.

Rouvan nimi oli Sofia, ja hän kutsui minua "Jammesielloksi".

Siitä tuli lempinimeni.

Monet ihmiset rakastivat minua, mutta naapuruston lapset...

He solvasivat minua selvästi erottuvan värini vuoksi.

Heti kun tuli riitaa, minua haukuttiin mustaksi.

Musta, musta!

Ei sellaista voi unohtaa.

Join olutta kabareessa ja pidin vähän lystiä, ―

kun naiseni yllätti minut, ja jouduin pakosalle.

Pane se pyssy pois!

Liipaisin―Lyyli, pane se pyssy pois.

Hän tempasi päin kuonoa ja antoi ympäri korvia.

Haukkui valehtelijaksi, ja toivoin olevani kuollut.

Pane se pyssy pois.

Liipaisin―Lyyli, pane se pyssy pois.

Paikalla oli myös Al Dexter. Se mies osasi pitää hauskaa!

Lyyli ampui hänet kuoliaaksi, ja miehen kapakkapäivät ovat ohi.

Pane se pyssy pois!

Liipaisin―Lyyli, pane se pyssy pois.

Join olutta kabareessa ja pidin vähän lystiä, ―

kun Lyyli yllätti minut, ja jouduin pakosalle.

Pane se pyssy pois.

Liipaisin―Lyyli, pane se pyssy pois.

Hän tempasi päin kuonoa ja antoi ympäri korvia.

Haukkui valehtelijaksi, ja toivoin olevani kuollut.

Pane se pyssy pois.

Liipaisin―Lyyli, pane se pyssy pois.

Kas kummaa!

En ymmärrä, mitä tapahtuu.

Kaikkea sitä näkeekin.

On syntynyt musta lapsi.

Hänen äitinsä kutsuu häntä Ciroksi.

Vaikka asiaa kuinka kääntelee, ―

kutsui lasta Ciccioksi, Antonioksi, Peppeksi tai Ciroksi, ―

niin totuus on, että lapsi on musta.

Tanssin kabareessa vaaleaverikön kanssa.

Lyyli osui paikalle, pam!, ja blondi oli historiaa.

Onko sinulla siskoa?

Onko? Haluan nähdä hänet ensin.

Kaupungilla juorutaan:

nämä tapaukset eivät ole harvinaisia.

Joskus riittää yksi katse, ja nainen hätkähtää.

Hätkähtää yhdestä katseesta muka!

Turha enää pohtia, kenen laukaus osui maaliin.

Tosiasia on, että lapsi on musta.

Korttelin viisas neuvoo:

istutaan alas miettimään ja puhutaan asia selväksi.

Jos vehnänsiemenen kylvää, niin vehnää kasvaa.

Millainen sato tuleekin, niin vehnää korjataan.

Kerropa se äidille.

Kerro kelle tahansa.

Antoipa lapselle minkä nimen tahansa.

Tosiasia on, että hän on musta.

Joskus riittää yksi katse, ja nainen hätkähtää.

Turha enää pohtia, kenen laukaus osui maaliin.

Tosiasia on, että lapsi on musta.

Capodichinon tytöt lempivät marokkolaisten kanssa.

Marokkolaiset rynnivät voittoon, ja tytöt tulevat raskaaksi.

Laulu Tammuriata nera,

kertoo ironisesti traagisesta tapahtumasta.

Miehityksen aikaan syntyi mustia lapsia, ―

joita kutsuttiin perinteisillä nimillä Peppe, Ciro, Antonio.

Jälleen kerran napolilaisen iloisen naamion takaa ―

paljastui vihaa, epätoivoa ja ahdistusta.

E. A. Mario, joka tutki Campanian väestöä, ―

antoi laululle nimen Musta tammuriata.

Musta ihonvärin mukaan ja tammuriata kansanlauluista, ―

joita ainoastaan kehärumpu ja joskus kitara säestävät.

Tammuriatat karkottavat pahaa ja onnettomuuksia.

Niitä soitetaan yhä kansanjuhlissa.

E. A. Mario ja Nicolardi kirjoittivat laulunsa ―

karkottamaan tiehensä sotaa.

Maaliskuussa sataa, ―

ja hetken päästä sade taukoaa.

Sitten sataa uudelleen, ja lakkaa taas satamasta.

Aurinko nauraa vesipisaroiden läpi.

Milloin on sininen taivas, ―

milloin synkkä ilma.

Milloin talvimyrskyjä, ―

milloin kevään aavistus.

Maaliskuussa sataa jonkin aikaa, ―

ja hetken päästä sade taukoaa.

Paleleva lintu odottaa, ―

että aurinko tulisi esiin.

Märässä maassa ―

orvokit huokailevat.

Olen sanonut sanottavani, Catarì.

Ymmärräthän toki:

maaliskuu olet sinä ―

ja lintu olen minä.

Catarì on usein käytetty nimi napolilaisessa laulussa.

Tässä Catarìta verrataan maaliskuuhun.

Maaliskuun sää on vaihteleva.

Sataa ja paistaa vuorotellen.

Rakastunutta miestä verrataan lintuparkaan, ―

joka on oikuttelevan sään eli naisensa uhri.

Omaperäinen Renato Carosone oli laulaja, lauluntekijä ja muusikko.

Nyt häntä kutsuttaisiin räppäriksi.

Hän toi napolilaiseen musiikkiin tanssittavan beatin.

Seuraavassa laulussa Carosone kysyy, ―

onko Napolissa öljyä.

Hankin kamelin.

Ostin turbaaninkin Rinascente―tavaratalosta.

Siinä oli punainen ja sininen sulkatöyhtö.

Vesileiliä ja tamburiinia heilutellen ―

etsin amerikkalaista öljyä.

Beduiinit tanssivat ja heimot laulavat.

Kaiva, kaiva! Kaiva sitä kuoppaa.

Kaiva, kaiva! Kaiva sitä kuoppaa.

Olet niin komea tuon kamelin selässä ―

kiikareinesi, turbaaneinesi ja vesipiippuinesi.

Olet kumman näköinen kaivaessasi tuota kuoppaa.

Unohda koko juttu. Ei täällä ole öljyä.

Miksi ryhdyit koko hommaan?

Öljykaravaani!

Vesileiliä kamelin selässä heilutellen, ―

vartijat etunenässä ja ihmisjoukko perässä ―

panen koko Toledo―kadun sekaisin.

Mennään katsomaan hullua!

Hän on pukeutunut Menelikiksi.

Hän sekoittaa pippuria tupakkaan. Mahtaako olla Ali Baba?

Kaiva, kaiva! Kaiva sitä kuoppaa!

Olet niin komea tuon kamelin selässä ―

kiikareinesi, turbaaneinesi ja vesipiippuinesi.

Olet kumman näköinen kaivaessasi tuota kuoppaa.

Unohda koko juttu. Ei täällä ole öljyä.

Miksi ryhdyit koko hommaan?

Hankin kamelin.

Ostin turbaaninkin.

Öljykaravaani!

Olet komea kamelin selässä ―

kiikareinesi, turbaaneinesi ja vesipiippuinesi.

Olet niin komea tuon kamelin selässä.

Olet kuin pieni kukka.

Suloinen suusi on hiukan kuihtunut.

On olemassa kaksi koulukuntaa, kaksi erilaista äänityyppiä.

Fernando De Lucia oli 1800―luvun lopun merkittävimpiä laulajia.

Caruso puolestaan edusti voimakasta ääntä.

Näin kertovat kirjalliset lähteet.

Jos taas kuunnellaan arkistolöytöjä, ―

Caruso on kuin toiselta planeetalta.

Säilyneiden ääninäytteiden mukaan hän oli paljon parempi.

De Lucia oli oman aikakautensa mestari, ―

mutta hän ei pystynyt osoittamaan taitojaan.

Häneltä säilyneet näytteet ovat teknisesti surkeita.

Toin kitaran säestämään lauluani.

Herää, Carolì. Ilta on leppeä.

De Lucian ääntä tallennettiin mekaanisesti, Caruson sähköisesti.

Tallenteiden laatu... ― Älä nyt!

Tallennettiinhan Carusonkin ääntä mekaanisesti!

De Lucia oli parhaimmillaan silloin, kun äänilevyjä ei vielä ollut.

Hän levytti vasta vanhana. ― Sitähän minäkin!

Caruso aloitti levyttämisen nuorena ja jatkoi sitä koko uransa ajan ―

teknologian jo kehityttyä.

Nuorta De Luciaa emme tunne.

Lupasit minulle neljä liinaa.

Neljä liinaa.

Minä tulen kyllä, ―

minä tulen kyllä, jos sinä annat ne minulle.

Jos annat ne minulle.

Lupasit minulle neljä liinaa.

Neljä liinaa.

Minä tulen kyllä, ―

jos sinä annat ne minulle.

Jos annat ne minulle.

Ja jos et anna neljää liinaa, niin anna kaksi.

Anna kaksi liinaa.

Sillä se mikä on ylläsi, ―

ei ole sinun liinasi.

Se ei ole sinun liinasi.

Rikin katkussa pyhimyksen pää katkaistiin.

Näe varastettuja unia, Pozzuoli, vuorilta merelle asti.

Pyhimyksen veri on sakeaa.

Liuota veresi, Keltakasvo! Anna ihmeen tapahtua.

Liuota veri! Tee se napolilaisten hyväksi.

Kun veri jäi mustaksi, kymmeniä tuhansia kuoli koleraan.

Turkkilaiset hyökkäsivät, ja kansa näki nälkää.

Pyhän Januariuksen pronssinen patsas ―

on kellastunut vuosisatojen saatossa.

Napolilaiset kutsuvat pyhimystä tuttavallisesti "Keltakasvoksi".

Kansa ei pyydä Pyhän Januariuksen veri―ihmettä vaan vaatii sen.

Aina kun veri ei ole nesteytynyt, ―

suuret onnettomuudet ovat kohdanneet kansaa.

Anna veren liueta, Keltakasvo. Tee se napolilaisten hyväksi!

Tynnyreitä alettiin soittaa hampunkorjuujuhlissa 1300―luvulla.

Tynnyreitä ja sammioita kolisteltiin pahojen henkien pois ajamiseksi.

Se oli hedelmällisyysriitti.

Ostakaa kaunis tuoli!

Hienoja koreja!

Missä Zazà on?

Oli karnevaalijuhla ja kaduilla paljon kansaa.

Menin kävelylle ystävättäreni Zazàn kanssa.

Pignataron juhlissa... puhuttiin....

Voi hyvä ihme, missä onkaan Zazà?

Etsitään hänet äkkiä.

Minä poloinen olen kadottanut hänet.

Oi, Zazà.

Miten löydän hänet? Missä hän on?

Meidän perheessämme ei ole laulun lahjaa.

Tässä kuussa on joulu.

Tuletko, äiti?

Missä on Zazà?

Miten hän selviää ilman minua?

Minä poloinen olen kadottanut sinut.

Jos joku löytää hänet, tuokoon takaisin minulle.

Mennään äkkiä hakemaan hänet.

Mennään etsimään häntä soittokunnan johdolla.

Hoi, Zazà! Huhuilkaa kaikki häntä.

Isaia on täällä!

Oi, Zazà, Zazà!

Miten löydän sinut?

En voi olla ilman sinua.

Oi, Zazà!

Oli Pyhän Januariuksen juhla, ja kaduilla paljon kansaa.

Menin kävelylle ystävättäreni Zazàn kanssa.

Pignataron soittokunta viritti Parsifalin.

Runoilija ihastutti kansaa soittajakorokkeella.

Teoksen upean finaalin huippuhetkellä ―

Zazà ryöstettiin ihmisjoukosta!

Missä on Zazà?

Miten hän selviää ilman minua?

Minä onneton olen kadottanut Zazàn.

Jos joku löytää hänet, tuokoon takaisin minulle.

Mennään äkkiä hakemaan hänet.

Mennään etsimään häntä soittokunnan johdolla.

Huhuilkaa kaikki Zazàa.

Isaia on täällä!

Napoli on maalattu äänillä, ―

ja musiikki on tärkeä osa kaupunkia.

Kuten monilla köyhillä seuduilla, ―

tunteita ilmaistaan täällä musiikin avulla.

Se on pakokeino tai unelma, ―

tapa rukoilla riippumatta siitä, uskooko Jumalaan vai ei.

Laulamisen tarve väreilee ilmassa.

Napoli on epätavallinen kaupunki monessakin mielessä, ―

ja kaikesta huolimatta...

Ihmiset laulavat.

Kuu jo laskee.

Me esitämme viimeisen näytöksen.

Olemme käsi kädessä ―

emmekä uskalla puhua toisillemme.

Tee minulle mitä tahdot.

Se on minulle yhdentekevää.

Tiedän, kuka minä olen.

Sinusta en tiedä mitään.

Anna jo se myrkky, ―

älä odota huomiseen.

Minulle on yhdentekevää, vaikka tappaisit minut.

En sano mitään.

Voit myös nauraa, ―

kun revin rinnastani tämän sydämen.

En tunne enää tuskaa ―

enkä vuodata kyyneliä vuoksesi.

Tee minulle mitä tahdot.

Napoli on tuhansia värejä.

Napoli on tuhansia pelkoja.

Napoli on lasten ääniä, ―

jotka voimistuvat vähä vähältä, ―

jolloin tiedät, ettet ole yksin.

Napoli on katkeransuloinen aurinko.

Napoli on meren tuoksu.

Napoli on kuin roskapaperi.

Kukaan ei välitä siitä, ―

sillä kaikki odottavat onnensa kääntyvän.

Napoli on kävely ―

kujilla ihmisjoukossa.

Napoli on unelma, ―

jonka kaikki uskovat tuntevansa, ―

mutta jonka totuuden harva tietää.

www.o p e n s u b t i t l e s.org