Original subtitles

OHJELMASSA ESITETYT MIELIPITEET EDUSTAVAT -

KOLMANSIEN OSAPUOLTEN HENKILÖKOHTAISIA NÄKEMYKSIÄ.

LAUSUNNOT HEIJASTAVAT VAIN LAUSUJIEN OMIA NÄKEMYKSIÄ.

BUENDÍA ESTUDIOS JA WARNER BROTHERS DISCOVERY EIVÄT VASTAA -

HAASTATELTAVIEN KOMMENTEISTA, LAUSUNNOISTA TAI MIELIPITEISTÄ,

EIVÄTKÄ NE EDUSTA BUENDÍA ESTUDIOSIN -

WARNER BROTHERS DISCOVERYN TAI SEN KONSERNIYHTIÖIDEN MIELIPITEITÄ.

OHJELMASSA KUVATUT TAPAHTUMAT -

PERUSTUVAT OIKEIDEN IHMISTEN KERTOMUKSIIN JA TODISTUKSIIN.

JOTKIN TAPAHTUMAT ON ESITETTY MAHDOLLISIMMAN TARKASTI,

JOTKIN SAATTAVAT OLLA MUOKATTUJA TAI DRAMATISOITUJA.

LÄHETTÄJÄ JA TUOTANTOYHTIÖ EIVÄT VASTAA -

MAHDOLLISISTA EPÄTARKKUUKSISTA.

Lähdin kotoa 18-vuotiaana.

Syntymäpäivänäni. Tyhjin käsin.

Jouduin elämään kadulla.

En enää jaksanut. Halusin päästä vapaaksi.

Mieluummin nukuin ulkona kuin siinä talossa.

Täytyy sanoa, että kaikki ei ollut pelkästään huonoa.

Meillä on ollut paljon vaikeuksia, mutta myös paljon onnellisia hetkiä.

Kun olimme yhdessä, me sisarukset olimme todella onnellisia.

Me kävimme usein joella Humanes de Guadalajarassa.

Siitä on jäänyt minulle paljon muistoja.

Joella saimme olla vapaita.

Silloin me olimme tiivis perhe.

Sellaiset hetket jäivät mieleen,

mutta samalla ajattelet ja kysyt:

"Miksei se voinut aina olla niin? Miksei se säilynyt sellaisena?"

Olimme samoja ihmisiä.

VALLECASIN TAPAUS

Dimensión Límite.

Olemme kuuluisan Vallecasin poltergeist-tapauksen -

erään veljeksen luona.

Sanoit haluavasi kertoa oman totuutesi.

Kyllä. Jokaisella on ollut oma kokemuksensa.

Jotkut uskovat, toiset epäilevät.

Me olemme yrittäneet löytää järkevän selityksen tapauksellemme.

Jokaisella on oikeus kertoa oma versionsa -

ja uskoa, mihin he itse haluavat.

Uskon, että kun tapaus lähti käymään kaupaksi,

veljeni olivat sen kannalla. Kun kiinnostus hiipui,

he kiistivät koko asian.

Ajatteletko, että äitisi oli jollain tavalla kaiken keskiössä -

ja noiden väitettyjen ilmiöiden taustalla?

Kyllä, uskon, että juuri hän laittoi koko jutun alulle.

Puhun siitä, mitä olen itse kokenut ja tuntenut.

Ja traumoista, joita olen kantanut siitä lähtien.

Suurin traumani on tunne,

ettei minulla ole koskaan ollut oikeaa äitiä.

Mielestäni äidin pitäisi olla tietynlainen.

JAKSO 3 TRAUMA

Etsin totuutta -

tai jotakin, joka auttaisi minua ymmärtämään, mitä oikein tapahtui.

Kun ihmiset väittävät, että siskoni oli muka riivattu sun muuta...

Minua naurattaa. Se osoittaa, kuinka tietämättömiä -

ihmiset voivat olla puhuessaan asioista, joista eivät tiedä mitään.

VALLECASIN KAUPUNGINOSA MADRID

Huhujen vaara on se, että ne lakkaavat olemasta.

Koko tarina alkaa rakoilla,

ja lopulta vilisee pyöriviä ovia ja krusifiksit lentelevät seiniltä.

Mistään ei ole todisteita.

Niistä naarmuista julisteessa...

Juliste oli vanha jo silloin.

Kukaan ei nähnyt pöydällä olevaa limaa valumassa alas pöytää pitkin.

Meillä oli yksinkertaisesti yksivuotias kuolaava lapsi kotona.

Pöytä, jonka väitettiin olevan liman peitossa,

oli aivan siinä vieressä, missä äitini ruokki lasta.

Kaapin ovi silloin, kun poliisi oli talossa...

Sanottiin, että ovi vain sattumalta avautui...

Se oli ihan sattumaa.

Tuossa kaapissa oli kansioita, joista oli otettu valokuvia -

ja leikkeitä, jotka oli tarkoitus näyttää poliisille.

Katsokaa.

Ne olivat tällaisia kansioita, juuri tämän näköisiä.

Jos asetat tämän toisen päälle,

se vain liukuu pois. Siinä kaikki.

Kuulin kiven kuten kaikki muutkin.

Veljeni myönsi, että hän oli se, joka heitti kiven.

Hän tunnusti sen minullekin. En minäkään nähnyt häntä.

Äidilläni oli maljakko...

Pieniä kiviä ja sellaista. Me vain otimme sen sieltä.

Me kaikki olimme siellä.

Vitsailin vain ja nappasin sen maljakosta.

Ricardon mukaan hänen äitinsä sanoi hänelle:

"Heitä jotain terassille, jotta tämä näyttäisi uskottavammalta."

Sinä hetkenä he pakottivat meidät esittämään ääniä.

Koska poliisipäällikkö oli paikalla, meidän piti heittää kivi.

Ricardo teki niin kuin äiti käski.

Mikä kivi muka? Emmehän me olleet pellolla, vaan kotona.

Ja kaikki ryömivät lattialle katsomaan, oliko siellä mitään.

Siinä ei ole mitään järkeä,

koska eiväthän ihmiset säilytä kiviä kodeissaan.

Ja hyttysverkko oli kiinni, koska ulkona satoi.

Siinä ei ollut järkeä.

Veljeni Ricardo valehteli, kun hän väitti heittäneensä kiven.

Miksi? Jotta tulisi kuuluisaksi ja tienaisi rahaa.

Kun Maxi ja Ricardo saivat minut katsomaan asioita inhimillisemmin -

ja näkemään, että todellisuus oli vähemmän paranormaali,

alkoi sisäinen pohdinta.

Jouduin julkisesti perumaan puheitani, vaikka olin puolustanut -

niiden tapahtumien aitoutta. Se ei tietenkään ollut helppoa,

mutta tilaa epäilyksillekään ei ollut.

Löysimme julkaisemattomia nauhoituksia,

joita jotkut tutkijat olivat tehneet Gutiérrez Lázaron kotona -

haastatellessaan heitä ennen kuin tapaus nousi julkisuuteen.

Kello on nyt 11.11 ja olemme Luis Marínin kadulla,

jossa paranormaaleja ilmiöitä on tapahtunut 19-vuotiaalle tytölle.

17-vuotiaalle. -17.

Hän menehtyi epileptiseen kohtaukseen.

Yksi AEDEP:n tutkijoista kysyy, oliko tytär kuollut -

epileptisen kohtauksen seurauksena, ja Concepción vastaa: "Kyllä."

Tämä kertomus muuttui vuosien mittaan.

Tämä on olennainen tieto, kun pyritään selvittämään,

miten kaikki sai alkunsa ja miten paranormaali tarina paisui.

Kysymme heidän sukulaisiltaan muutamia asioita.

Katsotaan, mitä he kertovat. -On tärkeää, että se tallennettiin.

Se on yksi vähiten värittyneistä lausunnoista,

koska se oli annettu jo varhain, ennen kuin mediahuomio kasvoi -

ja karkasi lopulta käsistä.

Se antaa tilaa myös muille selityksille ilmiön suhteen.

Huomaa, että siskoni oli kuollut, eikä meillä ollut aavistustakaan,

miksi hän menehtyi... Silloin siis.

Kun sain ruumiinavausraportin käsiini,

lähetin sen asiantuntijoille, jotka tuntevat nämä asiat.

Kuusi oikeuslääkäriä tutki asiaa. Kaikkien johtopäätös oli sama.

Siskoni ruumiinavausraportissa mainitaan epilepsialääkitys.

Tegretol on lääke, joka kuuluu farmakologisten hoitojen ryhmään.

Sitä käytetään pääasiassa epilepsian hoitoon.

Monet luulevat, ettei epilepsiaan voi kuolla.

Useimmat eivät kuolekaan,

mutta Estefanía oli hyvin ylipainoinen -

ja hänellä oli todennäköisesti hormonaalisia ongelmia,

jotka kasvattavat sydänongelmien ja hengityslaman riskiä.

Raportissa esitetty tapahtumien kulku on erittäin selkeä.

Kuolemantapauksessa syy oli kouristuskohtaus.

Siskoni kuoli ilman diagnoosia, koska tutkimuksia vielä tehtiin,

mutta he epäilevät, että kyseessä voisi olla geneettinen epilepsia.

Minulla on ollut epilepsia, näköni sumeni,

korvissani soi, mutta pystyin silti puhumaan.

Olin siinä puoli tuntia ihan tietämättä mitään.

Siskollani kyseessä oli poissaolokohtaus-epilepsia.

Hän vaipui pois... Ja alkoi puhua kuin vieras.

Huusin hänen nimeään ja läimäytin häntä kasvoihin.

"Estefanía, herää jo, tule takaisin."

Eräänä päivänä hän sai minut aivan tolaltani -

ja läimäytin häntä, mutta hän ei tullut tolkkuihinsa.

Äidilleni siitä tuli pakkomielle,

ja hän kysyi siskoltani: "Mitä olet nähnyt?"

Hän oli varma, että sisareni oli riivattu.

Luulen, että tytöllä oli terveysongelmia.

Ja tiedonpuutteen vuoksi -

hän yhdisti tyttärensä oireet demoniseen riivaukseen.

Huomasin kotona, että jokin oli pielessä.

Estefaníakin aisti sen.

Hän oli kuin toisessa todellisuudessa, ei talossani.

Ihmiset tekevät kaikkensa selittääkseen tapahtumia.

Koko evoluutiohistoriamme aikana -

ja kulttuurimme kehityksessä olemme rakentaneet selityksiä,

jotka vastaavat siihen, mitä koemme.

Kun emme saa vastausta, emme tyydy jäämään epätietoisuuteen.

Kun luonnollista selitystä ei löydy,

asia saatetaan tulkita paranormaaliksi.

Ihmiset voivat pelästyä kuoliaaksi. Uskon, että siskoni kuoli pelosta.

Ehkä hän pelkäsi niin suunnattomasti -

jotain, mitä hän näki tai luuli näkevänsä.

Hän saattoi kuolla pelkoon.

Tyttäreni sanoi: "Äiti, hän on täällä,

hän on siinä pienessä kylpyhuoneessa. Vannon, että näin hänen tulevan."

Kun hän kertoi nähneensä ihmisiä tai asioita, hän todella näki ne.

Kokemus itsessään on todellinen.

Kyse ei ole näkemisen kyseenalaistamisesta.

Tarkoitus on selittää, miksi hän näki, mitä näki.

Hän vakuutti, että mies oli tiskialtaan päällä ja kutsui häntä.

Suggestiolla on merkittävä rooli -

siinä, miten ymmärrämme ja koemme maailman.

Voimme vaikuttaa ihmisen havaintoihin -

pelkkiä suggestiotekniikoita käyttämällä, joiden avulla yksilö -

uskoo nähneensä asioita, joita ei oikeasti tapahdu.

Säikäytit minut, poika!

Menet kummitustaloon, ja vaikka olisit miten vanha,

sinua alkaa pelottaa. Tässä tapauksessa se talo oli oma kotini -

ja siellä oli joku, joka oli sen kummitustalon pomo.

Perheen johtaja oli äiti.

Hän erottui joukosta.

Hän oli siellä kaiken keskipiste. Akseli.

Tässä on paljon valheita, enkä pidä valheista.

Ne ovat olleet pahansuopia.

Ne ryömivät esiin sängyn alta. Pukeutuivat aaveiksi.

Totta kai minua pelotti. Katsokaa, ihoni menee ihan kananlihalle.

Se on toinen juttu. Minulla oli tapana tehdä kepposia.

Virittelin valokatkaisijoita niin, että sulakkeet poksahtelivat.

Laitoin liiketunnistimia suoraan pistorasioihin -

niin että kun joku kulki ohi, ministereo meni päälle.

Erona oli se, että olin lapsi ja ne olivat vain kepposia.

Minusta ne olivat hauskoja.

Tutkijat, jotka olivat käyneet paikalla, alkoivat paljastaa,

että ilmiöt vaikuttivat enemmän -

luonnollisesti selitettäviltä kuin paranormaaleilta.

ALKUPERÄINEN TALLENNE GRUPO AEDEP, HELMIKUU 1992

Emme tallentaneet ilmiöitä sinä yönä, kun olimme paikalla,

ei kameralle eikä nauhoituksiin.

En usko, että siinä talossa on aaveita.

Uskon, että talossa on selvät poltergeist-ilmiön merkit -

koska se sopii kaikkeen:

äänet, kolahdukset, liikkuvat lasit. Tyypillistä poltergeist-toimintaa.

Energiaa siis syntyy... -Psyykkistä energiaa.

Eli poliisitkin...?

Tällaiset ilmiöt voidaan myös aiheuttaa.

Mielen voima on vahva, ja sitä voidaan synnyttää.

Siellä ei ollut mitään.

Edes Paloma, jolla väitettiin olevan kyky aistia asioita,

ei havainnut mitään. Ei riivattuja eikä muitakaan olentoja.

Ja Paloma oli todella taitava meedio.

Lähdin talosta mukanani tunne,

että mahdollisesti tietynlaisia ilmiöitä tosiaan tapahtui,

mutta kaikki tuntui liiaksi keskittyvän äitiin.

Siinä on vähän epäilyksenkin makua.

Ei kai tämä kaikki voi johtua vain siitä, että tytär kuoli traagisesti?

Hän oli leikkinyt Ouija-laudalla ja...

Ei, Rosa, anteeksi... -Saanko kysyä sinulta jotakin?

Tiedät kyllä, mitä aion kysyä, mutta sinun täytyy vastata,

koska moni siellä kotona haluaa tietää saman asian.

Eikö tällainen voisi vaikuttaa koko perheeseen?

Entä poliisit?

Kun tapaus nousi julkisuuteen, elimme vielä analogisessa maailmassa.

Tuohon aikaan oli joukko yhteiskunnan tukipilareita tai instituutioita,

jotka määrittelivät totuudet,

loivat varmuutta ja tarjosivat selityksiä.

Harva ymmärtää, kuinka vaarallista Ouija-laudan käyttäminen voi olla.

Toisaalta media ja poliisi.

En ole fyysikko. Olen poliisi. En pysty selittämään tätä.

He alkoivat antaa tapaukselle painoarvoa ja osoittaa todisteita,

että he joutuivat kohtaamaan selittämättömiä ilmiöitä.

On kaikenlaisia ihmisiä, jotka kutsuvat itseään parapsykologeiksi -

ja tekevät tutkimuksia epäammattimaisella tavalla -

aiheuttaen tapahtumia, jotka entisestään ruokkivat ilmiötä.

He olivat innokkaita löytämään oman Graalin maljansa aiheiden parissa.

He tekivät siitä sen, mitä se nykyään on.

Äitini todella uskoi, että siellä oli jotain.

Hän päästi kaikki sisään nähdäkseen, kuka pystyisi auttamaan meitä.

Vaikka jotkut tutkijat olivat sitä mieltä, että tuossa talossa -

oli kyse vain suggeroinnista ja että perheen -

kokemuksia liioiteltiin, toiset taas ajattelivat päinvastoin.

Paikalle ilmestyi kansanperinteisiä hahmoja,

ja kaikki meni täysin sekaisin.

Paikasta tuli käytännössä pyhiinvaelluskohde -

kaikenlaisille hämärätyypeille.

Hän otti vastaan kaikki noitatohtorit, noidat ja shamaanit.

Kaikki tapahtui juuri siellä.

Kaikki oli täysin hallitsematonta.

Yksi tuli paikalle pukeutuneena valkoiseksi noidaksi.

Hän sytytti kynttilöitä pyöreän pöydän ympärille, rukoili,

teki omat rituaalinsa ja lähti.

Sitten tuli toinen, joka käski meidän teurastaa karitsan -

ja levittää sen veren ympäri taloa. Sitten hän hoiti hommansa ja lähti.

Eläinuhreihin liittyviä rituaaleja.

Jos henkimaailma on olemassa,

niin sielläkin on sekä hyvää että pahaa,

ja näillä käytännöillä houkuttelee esiin pahimman.

He olivat nöyriä ihmisiä, joilta vietiin kaikki rahat.

Muistan yhden ryhmän, joka tuli, ja ensimmäinen asia, jonka he tekivät,

oli sanoa vanhemmilleni: "Ystävämme, joka on meedio,

pääsee yhteyteen henkien kanssa ja kaikkea, mutta hänen täytyy juoda."

Äitini käski meidän mennä ostamaan kolme tai neljä litraa viiniä.

Heillä meni ehkä kymmenen minuuttia juoda kaikki viini loppuun.

He nappasivat sokean uhrin, joka ei nähnyt mitään.

Siitä tuli täysi farssi.

He tulivat seitsemältä, kahdeksalta, yhdeksältä illalla -

ja viipyivät kolmeen, neljään asti aamulla.

He nauhoittivat psykofonisia ilmiöitä.

He soittivat niitä perheelle ja sanoivat:

"Me äänitimme tämän äänen, ettekö kuule sitä?"

Lopulta alat kuulla ääniä, näet varjoja ja joudut käymään nukkumaan -

neljältä aamulla. Eikä kukaan saanut nukuttua.

Minun suosikkini? Koska annoin hänelle kaksi kunnon iskua,

Cristian Bicker, Cristian Baker, vai mikä hänen nimensä nyt olikaan.

Nimi huvitti minua suuresti. Se kuulostaa minusta ylevältä.

Tristanbraker. Aivan omaa luokkaansa.

Hän oli varsin erikoinen persoona.

Toinen asia on, miten hän kohteli asiakkaitaan.

Äitini maksoi hänen taksinsa ja antoi hänelle vielä rahaa.

Jos meillä ei ollut tarpeeksi ruokaa, hän jätti meille niin paljon rahaa...

Perheeseen kuului kahdeksan henkeä.

Miten joku voi vain tulla sinne syömään?

Äidilläni ei ollut mitään sitä vastaan, hän kutsui heidät kylään,

mutta sitten jouduimme syömään pelkkää keittoa viikon putkeen.

He järjestävät show'n siltä varalta, että mieliimme -

ei jäisi epäilyksen häivääkään.

On olemassa video, jossa hänen vaimonsa sanoo: "Tunnen sinut" -

ja jatkaa puhumista kuin olisi riivattu.

Tule takaisin!

Tule takaisin!

Käsken sinua tulemaan takaisin. -Tule takaisin!

Tiedät kuka olen. -Tule takaisin.

Hän oli seonnut. En usko, että se mies...

Hän pelotti lapsiani enemmän kuin henget.

Tule takaisin!

Tule takaisin!

Kun hän rikkoi naisen silmälasit, sanoin: "Nyt riittää.

Sinä et enää astu tähän taloon."

Tristanbraker työskenteli Concepciónin ja Máximon kodissa -

yrittäen karkottaa nuo henget. Siinä hän ei kuitenkaan onnistunut.

Ei, päinvastoin. Se vain lisäsi pelkoamme.

Oliko hän pelottava? -Kyllä, hän pelotti meitä.

Hän veti pelkkää roolia. Sitten hän halusi käytetyn auton palkkioksi.

Koska tarinani oli sensaatio ja kun poliisitkin tiesivät siitä,

hän käski minun pyytää rahaa tv-esiintymisistä.

Hän sanoi: "Olet minulle velkaa käytetyn auton."

Sanoin: "Jos jotain olen sinulle velkaa, niin potkun perseelle."

Hän saa juosta portaat alas kauheaa kyytiä.

"Mitä olen sinulle velkaa?"

Concepción, istu alas. -Ainoa, jonka myit... vedän turpaan.

Ei. Hetkinen.

Vedän turpaan, jos tulet vielä talooni, senkin paskiainen.

Olet pelkkä huijari.

Yksi tytöistä alkoi lietsoa tunnelmaa.

Hän meni toiseen huoneeseen ja sanoi jotakin.

Se oli tosi-tv:n pohjasakkaa, mutta sellaista se siihen aikaan oli.

He saivat meidät kääntymään toisiamme vastaan. Kun nauhoitukset alkoivat,

ilmapiiri oli kireä. Vielä tänäkin päivänä häpeän sitä ohjelmaa.

Odottakaa hetki! Hiljaa tai lopetamme lähetyksen!

Lopetamme lähetyksen.

Sen sijaan että olisin lyönyt häntä,

meinasin vahingossa lyödä Pepe Navarroa.

Katson häntä nyt tv:ssä ja ajattelen: "Anteeksi, en tarkoittanut."

Heidän tappelunsa oli suorastaan koomista.

Minun piti pidätellä naurua kaiken tuskan keskellä -

ja tragedian edessä, jonka joku toinen saattoi kokea.

Tuntui kuin katsoisi komediaa, jonka käsikirjoittaja on todella surkea.

Median huomio sai monet tukijamme kääntymään meitä vastaan,

ja meitä alettiin solvata kaduilla.

Maximiliano sai osakseen eniten haukkumista.

Kun näin käy ja asia alkaa nousta esiin mediassa,

lapset alkavat nähdä asian samalla tavalla kuin muut aikuiset,

ja he alkavat kiusata sinua.

Aina löytyi joku, joka haukkui haamuksi tai hulluksi.

Kukaan ei halua leikkiä kanssasi.

He eivät soittaneet sinulle kotiin eivätkä edes huutaneet: "Tule ulos."

He satuttivat minua paljon.

He osoittelivat meitä.

Me kävimme koulua, ja he kiusasivat meitä.

Kun astuit hissiin, jotkut naapurit siirtyivät käyttämään toista hissiä.

Jouduimme selviytymään yksin.

Kävimme koulua yhdessä kuudennesta luokasta alkaen.

Koulu oli hyvin ristiriitainen paikka, ja ongelmia riitti.

Hänelle annettiin lempinimi "Haamu". En koskaan pitänyt nimityksestä.

He löysivät aina jonkin syyn kiusata toisia.

Jos räpäytit silmiäsi kahdesti, olit kierosilmä.

Jos teit näin, he haukkuivat ties miksi.

Pidimme aina toistemme puolia sisaruksina.

Kun siskoni Querubina huomasi, että hänen veljiään kiusattiin,

hän puuttui asiaan, samoin veljeni Ricardo.

Naapurustossa ja niinä vuosina olit joko leijona -

tai saalis. Sellaista se oli.

Onneksi pystyin nostamaan pääni ja sanomaan: "Nyt riittää."

Aloitin saaliina ja päädyin leijonaksi.

Se oli sitä, minkä kanssa kasvoit.

Jos tapahtui jotain vakavaa, äiti ryntäsi paikalle ja piti kohtauksen:

"Miksi minun lapsiani kiusataan?"

Perhe puolusti itseään kynsin ja hampain, periksiantamattomasti.

Olin jatkuvasti napit vastakkain naapureiden kanssa,

kun puolustin lapsiani.

He heittivät kiviäkin heidän päälleen, joten -

lähdin selvittämään asiaa sen kanssa, joka siihen syyllistyi.

Nuo ihmiset eivät hävenneet -

tai käyttäytyneet asiallisesti, emmekä me olleet hulluja.

Kurkkua kuristaa joka päivä, kun ajattelen siskoani.

Estefanialla ei ollut omaa lapsuutta, sillä hän huolehti -

pikkuisista sisaruksistaan. Hän oli heille kuin äiti.

En tiedä, miten rooli lankesi hänelle.

Hän teki kaiken. Laittoi meille ruokaa,

huolehti vaatteistamme ja repuistamme,

opetti lukemaan ja kirjoittamaan.

Loppujen lopuksi hän oli meille kuin äiti.

Hän teki sen rakkaudella ja hellyydellä.

Suurin muistoni on siitä, kun hän laittoi meille linssejä.

En ole saanut maistaa niitä enää uudestaan vuosien saatossa.

Se maku on jäänyt pysyvästi mieleeni.

Muistan, miten siskoni tuli viereemme sänkyyn ja antoi meille suukot.

Kun häntä ei enää ollut, kukaan ei antanut suukkoja eikä halannut.

En menettänyt vain sisartani, menetin oikean äitini.

Äiti ei ole se, joka sinut synnyttää, vaan se, joka kasvattaa sinut,

joka antaa sinulle rakkautta ja turvaa ja auttaa sinua kasvamaan.

Koska äitini oli sairas, uskon, että -

se esti häntä tekemästä mitään ja tyttäret joutuivat hoitamaan kaiken.

Kun minulta kysytään, missä äitini oli koko sen ajan,

sanon aina saman. Hän ei ollut siellä.

Hän ei käyttäytynyt äidin lailla.

Muistan vain harvoja hyviä hetkiä hänen kanssaan.

Kun meitä rangaistiin, meitä todella rangaistiin.

Meidät lukittiin koko päiväksi kylpyhuoneeseen valot sammutettuina.

Kävimme juomassa vettä ja syömässä,

ja sitten meidät vietiin taas takaisin pimeään kylpyhuoneeseen.

Vietimme paljon aikaa näin.

Miksi kutsumme sitä, kun lapsi suljetaan pimeään kylpyhuoneeseen -

kaiken sen kanssa, mitä siitä talosta väitettiin?

Ja muut lapset määrättiin raapimaan ovea,

jotta veljesi pelkäisi?

Rankaisin heitä. Käskin heitä menemään vessaan.

"Et saa tulla ulos ennen kuin läksyt on tehty."

He eivät avanneet ovea, koska tiesivät minun olevan siellä.

Ja minä olin vieressä. Ja rankaisin heitä fyysisesti.

Nykyään ajattelen, että se, mitä meille tapahtui, oli pahoinpitelyä.

Pelkäsimme enemmän kotiin palaamista -

kymmenen minuuttia myöhässä kuin aaveita.

He odottivat meitä oven takana.

Äitini on hyvin impulsiivinen ihminen.

En minä nyt niin paha ole ollut.

Olen ollut ihan tavallinen äiti, joka paiski paljon töitä.

Löin heitä tohvelilla, mutta vain kevyesti.

Olen kuullut paljon pahempiakin kertomuksia.

Haluan uskoa, että kyse oli psykologisesta ongelmasta.

Haluan uskoa niin, sillä muuten hänellä olisi ongelma.

En halua arvostella toista äitiä, sillä olen itsekin äiti.

Ja varmasti olen itsekin tehnyt virheitä äitinä.

Joten en aio arvostella äitiäni äitinä.

Minulle Vallecasin tapaus on aina ollut Concepciónin tarina.

Olen vakuuttunut siitä, että Concepciónin persoonallisuus -

oli ratkaiseva tekijä kaikessa, mitä siellä tapahtui.

Silloin he tekivät äidilleni testejä -

ja kuvailivat häntä täysin osuvasti.

VALLECASIN POLTERGEIST

Saavun paikalle marraskuussa 1996 -

tunnistaakseni Concepción Lázaron persoonallisuuden piirteet.

Teimme haastattelun selvittääksemme tapauksen taustat.

Taustatiedot, herkkyystesti ja psykologiset testit,

joilla arvioidaan introverttisyyden tai ekstroverttisyyden astetta.

Psykologisista testeistä voi päätellä,

että hän on henkilö, jolla on voimakasta tunne-elämän epävakautta,

mielialanvaihtelua, ahdistuneisuutta, taipumusta itsekeskeisyyteen -

sekä mahdollisesti vihanpurkauksiin.

Concepciónilla oli myös tiettyjä uskomuksia.

Taikausko vaikutti hänen mielipiteisiinsä ja ajattelutapaansa.

Kun todetaan, että äidillä on merkittävä mielikuvitus,

viittaamme taipumukseen tulkita asioita subjektiivisesti,

arkipäivän tapahtumia paranormaalin tai fantasian kautta.

On selvää, että se oli ongelma.

Kyse ei ole vain siitä, että kuulee ääniä, vaan siitä, mitä ne sanovat,

mitä ne puhuvat, kuinka ne uhkaavat, syyttävät ja satuttavat.

Tämä tekee kliinisestä kuvasta entistä monimutkaisemman.

Se, että äitini oli narsisti, aiheutti meille paljon vahinkoa.

Sen jälkeen... Poikki.

Katsotaan, kuka sieltä tulee. Ai, Santi.

Tyttäreni poikaystävä. Tyttäreni, tämä tuli ihan yllättäen.

Hän ei soita enää. No niin, voitte jatkaa.

Concepción alkoi osallistua julkisiin tilaisuuksiin,

joilla ei ollut mitään tekemistä Vallecasin tapahtumien kanssa.

Conchi, miten menee? -Hyvin.

Vallecasin tapaus alkoi tragediana ja muuttui tosi-tv-ohjelmaksi.

Olit syystä mustasukkainen.

Olin todella mustasukkainen, koska hän vei mieheni.

Kun minä olin synnyttämässä,

mieheni rupesi pyörimään alakerran naapurin kanssa,

jonka mies oli vankilassa. Hän joutui yksin huolehtimaan lapsesta,

ja mieheni lähti kello kaksi yöllä...

Lähtikö miehesi iskemään häntä sillä aikaa kun sinä synnytit?

Kyllä. -Älä viitsi.

He alkoivat riidellä sun muuta, eikä se tuntunut minusta oikealta.

Oletko siis lurjus, joka käytti hyväkseen vaimonsa synnytystä?

En.

Ensimmäisellä kerralla menin yökerhoon, mutta en iskemään naisia.

Conchi on väittänyt, että olit kahden ihmisen kanssa.

Yhden kanssa vain.

Saimme hänet kiinni, Conchi.

Concepción oli noussut julkisuuden henkilöksi.

Siinä määrin, että jopa valtamedia pyysi hänen mielipidettään asioista,

jotka eivät liittyneet mitenkään Vallecasin poltergeistiin.

Heistäkin tuli roolihahmoja, ja rooli alkoi hallita heitä.

Ongelmat alkoivat, kun tyttäresi ja hänen miehensä -

alkoivat viettää aikaa luonanne. He menivät naimisiin...

Hän tuli raskaaksi.

He muuttivat luoksenne, ja siitä alkoivat ongelmat.

Kyllä. Toinen tyttäreni on 21-vuotias ja naimaton.

Hän on todella kaunis ja pukeutuu minihameisiin.

En tiedä, mitä taloudellista hyötyä he olisivat siitä voineet saada.

Joskus tiivistämme kaiken siihen, onko kyse rahasta vai ei,

ja palkkiot ovatkin henkisiä.

En ollut rahan perässä.

Televisio on vain televisiota.

Käskin menemään hänen huoneeseensa, kun hän valmistautuu -

lähtemään ulos poikaystävänsä kanssa. Katsokaa telkkaria. Sitten hän lähti.

Yhtäkkiä hän soitti meille ja haukkui paskiaisiksi.

Mennään televisioon ja kerrotaan se, mutta mitä hyötyä siitä on?

Kertomalla mitä heille tapahtuu he saattavat voida paremmin.

YLLÄTYS ISÄLLE

On lauluja, säveliä ja melodioita, jotka voivat muuttaa koko elämän.

Mikä on kappaleen nimi?

"La novia." "Morsian". -"La novia".

Nimenomaan morsian... -Näin hänen itkevän.

Mitä kappale tuo mieleesi? -Tyttäreni.

Muistan tämän kanavan lämpimästi kansanlauluista.

Itse asiassa katsoin sen äskettäin, koska halusin nähdä isäni.

Oli raskasta katsoa, mutta katsoin kuitenkin.

Sitä ei unohda. Vai mitä, Máximo? Se vuosi oli...

1992, 1990... -1991.

Se oli heinäkuu. -Niin oli.

Hän sairastui yöllä ja oli poissa aamulla.

Mitä ajattelet siitä?

Siskoni kuoleman jälkeen äidilläni oli todella vaikeaa.

Hän makasi pitkään itkien eikä pystynyt syömään,

koska siskoni ei voinut syödä. Isälläkin oli todella vaikeaa.

Hän oli tytär. Se on väärin, niin ei saisi koskaan käydä.

Tein töitä ja söin nopeasti. Sitten menin hautausmaalle.

Mitä sinä teit? -En mitään, istuin vain siellä.

Katselin valokuvia ja katselin hautaa.

Juttelitko hänelle? -Joo, bussipysäkillä.

Máximo, olisit voinut menettää järkesi.

Kyllä. Meillä oli todella vaikeaa. Sekä minulla että vaimollani.

Niin, olimme melkein onnellisia.

Voi hyvä luoja...

Äidin on, vaikka lapset eivät rakastaisi häntä, tunnettava -

jotain näitä lapsia kohtaan.

Tiedän, että äidilläni oli todella raskasta, hän menetti järkensä.

Mutta se ei silti oikeuttanut häntä -

tekemään tiettyjä asioita.

Pystytkö kuuntelemaan laulua nyt? -Kyllä.

Et pystynyt aiemmin.

Minulla oli kasetti, jonka hän pyysi minulta...

Tuo video toi mieleeni paljon lämpimiä muistoja isästäni.

Antakaa kunnon aplodit Juan Ramón Fuentesille.

Hän piti Juan Ramón Fuentesista todella paljon.

Ja he tekivät hänelle palveluksen -

järjestämällä tapaamisen Fuentesin kanssa.

Näen yhä mielessäni isäni kasvot.

Se oli aivan uskomatonta.

Miksi se muistuttaa sinua hänestä?

Koska hän lauloi sitä. -Lauloiko hän sitä laulua?

Kyllä. Hän lauloi todella kauniisti. Minulla oli se nauhalla.

Lauloiko hän sinä päivänä, kun kuoli? -Kyllä.

Olemme tottuneet näkemään Concepciónin ja Máximon -

puhumassa Vallecasin tapauksesta, mutta on kiinnostavaa nähdä heidät,

kun Vallecasin tapaus ei ollutkaan keskiössä eikä sitä edes mainittu.

He antavat meille huomattavasti inhimillisemmän kuvan koko perheestä,

kun mukaan ei oteta paranormaaleja ilmiöitä.

Kunpa ovikello soisi juuri nyt ja saisin avata oven -

ja nähdä heidät kaikki. Ja saisin halata heitä.

Sanoisin, että me rakastamme toisiamme. Se olisi taivaallista.

Jumala tietää, että rukoilen joka ilta,

ettei heille tapahtuisi mitään pahaa.

Äitini on jättänyt minut niin monta kertaa pulaan, etten pysty siihen.

Se olisi teeskentelyä. Joutuisin väkisin esittämään.

Ei, en halua kuvitella, että olisimme kaikki yhdessä,

koska on ollut asioita, joita ei voi antaa anteeksi, ja sillä selvä.

Toivon, että voisimme taas olla se perhe, joka olimme, kun olin lapsi.

Kaipaan sisarusteni halauksia.

Meillä on aina ollut toisemme. Mutta ei enää.

Siitä on yli 30 vuotta. En vieläkään tiedä, kuka sen teki.

Kuka vei tyttäreni? Tarvitsen häntä niin kovasti.

Minua lohduttaa ajatus, että missä hän sitten onkin, en tiedä missä,

hän jollain tavalla auttaa meitä.

Hän merkitsi minulle kaikkea. Hän rakasti meitä valtavasti.

Jos perheenjäsenet voisivat tulla takaisin,

he eivät koskaan tulisi takaisin satuttaakseen omaa perhettään.

Jos siskoni olisi tullut luoksemme takaisin maan päälle,

hän ei olisi tullut pelottelemaan meitä, vaan suojelemaan.

Gutiérrezin talossa koettiin henkien läsnäoloa.

Se, mitä he joutuivat kokemaan, oli heille todella raskasta,

eikä se ole vieläkään ohi.

He eivät ole pystyneet unohtamaan sitä. Ymmärrän, että jollain tapaa -

tapahtumat vaikuttavat heihin yhä.

Yhteiskuntana meidän olisi pitänyt huolehtia tästä perheestä,

antaa heille psykologista apua. Uskoimmepa me henkiin -

tai aaveisiin tai siihen, oliko hän riivattu vai ei,

on selvää, että jokin kosketti syvästi perheen mieltä ja sydäntä,

emmekä olisi saaneet vain sivuuttaa sitä -

viihdyttääksemme itseämme heidän tarinallaan.

En arvostele. Olen toimittaja,

tehtäväni on raportoida ja kertoa tarinoita.

Sitä käsiteltiin kuin uteliaisuutta herättävää,

mielenkiintoista ja viihdyttävää tarinaa.

Se kuuluu viihdeteollisuuteen, elämään ja muuhun sellaiseen.

Meidän on päästävä näiden asioiden yli. Meidän on jatkettava eteenpäin.

Näkemykseni on enemmän henkilökohtainen kuin journalistinen.

He eivät valehdelleet, vaan puhuivat totta.

Haluaisin tietää, mitä todellisuuden takana oli.

Koska en epäile hetkeäkään, etteikö siellä olisi tapahtunut jotakin.

Vielä tänäkin päivänä väitän, että talossani tapahtui asioita.

Näin yliluonnollisia asioita, joita en enää näe nykyään.

Haluan, että ihmiset ymmärtävät, että jotakin todella tapahtui.

Muuta minulla ei ole sanottavaa.

Kaikki, mitä siinä asunnossa tapahtui, oli äitini aiheuttamaa.

Nykyään kaikki on sekavaa. Tarinasta on liikkeellä monta versiota.

En tiedä, puhuvatko he totta vai valehtelevatko.

En ole selvittämässä, mitä oikeasti tapahtui.

En tiedä, puhuvatko he totta.

Ehkä he sanovat tiettyjä asioita ärsyttääkseen toisiaan.

Joskus mikään ei ole sitä, miltä se näyttää.

Hyvinä pitämämme eivät aina ole niin hyviä tai pahat pahoja,

eikä kaikki meille paranormaalina esitetty -

olekaan niin yliluonnollista kuin meidän on annettu ymmärtää.

Jopa asiat, jotka näyttävät selittyvän järkevästi,

kun alat tarkastella niitä syvemmin, ne eivät olekaan niin yksinkertaisia.

Jokainen on kokenut jotakin ja jokaisella on oikeus -

kertoa oma tarinansa.

Ei ole kyse siitä, että olisin epäileväinen tai en haluaisi uskoa.

Yritän vain löytää logiikan sille, mitä minulle tapahtuu.

Tässä tapauksessa en löydä mitään logiikkaa.