Original subtitles

Ihmisten tuhoamiseksi pitää viedä heidän ihmisyytensä.

Se ei johtunut vain myrskystä.

He eivät välittäneet ollenkaan pois viemisestämme,

koska sen ei olisi pitänyt kestää niin kauan.

Heitä huoletti enemmän jokin muu.

TUNKEILIJAT AMMUTAAN!

Kaikkea omaisuutta ei voi suojella.

En ymmärrä, mikseivät he ole ankarampia.

Kun viranomaiset ovat paikalla, odotetaan järjestystä.

Ilman sitä voi seurata kauhua ja sekasortoa.

Tarvitsen vahvistuksia. Tarvitsen joukkoja.

Tuhannet kaartilaiset

määrättiin valtaamaan kaupunki takaisin ryöstelijöiltä.

Sanottiin, että New Orleans oli hallitsematon, rikollisten vallassa.

Mutta tänne tultuaan he löysivät vain

ahkeria, jumalaapelkääviä ihmisiä, jotka sattuivat olemaan köyhiä.

Onko poikkeustila voimassa? En tiedä, miksi ei.

-Poikkeustila, ammutaan ryöstelijät. -Kongressi julistaa sen.

Poikkeustila tulee kongressilta. Prosessi on mutkikas.

Pyytäisittekö poikkeustilaa?

Olen jo vaatinut poikkeustilaa New Orleansiin.

New Orleansin pormestari siirtää 1 500 poliisia eri tehtäviin.

Elonjääneiden etsimisen sijaan heidät laitetaan etsimään ryöstelijöitä.

KESKIVIIKKO KELLO 20.00 31. ELOKUUTA 2005

Olin Hyatt-hotellissa muun pormestarin johtoryhmän kanssa.

Poliisipäällikkö Compass tuli huoneeseen, jossa olimme.

Hän sanoi, että hänellä oli ongelma.

Huone tyhjennettiin.

Poliisipäällikkö sanoi: "Viime yönä

yhtä poliisiamme ammuttiin päähän."

Poliisi Kevin Thomas pysäytti neljä epäilyttävää miestä huoltoasemalla.

Kolme teki yhteistyötä, mutta kun hän tutki neljättä,

.45-kaliiperisen luoti lävisti hänen päänsä.

Raaka hyökkäys vei melkein hänen henkensä.

Ihmiset oikeasti ampuivat poliisia kohti.

Kevin Thomasia ammuttiin päähän.

Poliisipäällikkö Compass tunsi konstaapelin ja herkistyi.

Silloin pormestari vastasi poliisipäällikölle:

"Tee, mitä täytyy, jotta tilanne saadaan hallintaan."

Tänään tehtiin Yhdysvalloissa lähes ennenkuulumaton toimenpide.

Poikkeustila julistettiin.

Kerroin poliiseilleni, että voimankäyttösäännöt ovat yhä voimassa.

Emme ammu ryöstelijöitä.

En hyväksy tappavan voiman käyttämistä muuten kuin hengenvaarassa.

Olin järkkymätön sen suhteen.

Sotilaspoliisi!

Mutta olin yksi mies yhdessä paikassa.

Katastrofi oli kaupunginlaajuinen.

En voinut olla 1 300 poliisin pään sisällä.

Katrinan aikana ei ollut rikollisuusongelmaa.

Oli evakuoinnin, johtamisen, hallinnan ja logistiikan ongelmia.

Kuljetuksessa oli ongelmia, ihmisten pois viemisessä.

Mutta se ei ollut rikosongelma.

Mutta kaduilla oli paljon joukkoja ja poliiseja.

"Olemme valmiita. Tätä kaupunkia ei ryöstetä."

Kun vanhukset tekevät täällä kuolemaa.

Haloo.

Paikalla oli yhä paljon ongelmia.

Ehkä tuhannet ovat yhä ansassa tulvivissa kodeissa.

Pelastustyöntekijöiden pitää päästä hakemaan heidät,

koska ruoka ja vesi ovat varmasti loppumassa.

New Orleansissa pelastajat jatkavat töitään hurrikaani Katrinan jälkeen.

He yrittävät pelastaa kotiinsa loukkuun jääneitä.

Kyse oli henkien pelastamisesta. Siinä se.

Kun tietää olevansa oikea henkilö työhön,

ja koulutus on täydellinen siihen, on aika toimia.

Mutta kuulimme, että siviilit ampuivat helikoptereita.

Olimme nostamassa ihmisiä. Helikopterissa oli vain kuusi ihmistä.

He laskivat alas pelkän koukun. Tiesin, että se oli vain minua varten.

Kiinnitin itseni ja nousin ylös. Sitten he sulkivat oven.

Ihmettelin, mistä oli kyse. Kone oli melkein tyhjä.

He sanoivat, että helikopteri putosi. Hyvä luoja.

Tarinan mukaan siviilit valtasivat SWAT-poliisien pakettiauton,

ja he ampuivat helikoptereita.

Pelastusoperaatiot lopetettiin,

ja kaikkien piti laskeutua rannikkovartioston asemalle.

Sain puhelun Valkoisesta talosta.

Pomo halusi tietää, oliko New Orleansissa tarkka-ampujia.

Silloin hän lähettäisi 82. maahanlaskudivisioonan.

Sanoin, ettei tarkka-ampujia ole. He ampuvat saadakseen huomiota.

Hän sanoi: "Selvä. Mutta jos heitä on, lähetämme liittovaltion joukkoja."

Se olisi ollut iso juttu.

Suuri määrä liittovaltion joukkoja olisi vastannut lainvalvonnasta.

Emme kaivanneet sitä.

Ei ollut kapinaa, joka piti tukahduttaa.

Oli ihmisiä, joita piti auttaa.

Ja aktiivisten joukkojen piti hoitaa katastrofin humanitaarinen puoli.

TORSTAI KELLO 11.00

Olimme rannikkovartioston asemalla

ja kysyimme, ketkä syöksyivät maahan.

Kävi ilmi, että me.

Luultiin, että helikopterini oli pudonnut tai tullut ammutuksi,

koska kukaan ei ollut kuullut meistä tuntikausiin.

Kun tajusimme olevamme niin sanottu kadonnut osapuoli,

sana kiiri vallanpitäjille.

TORSTAI KELLO 14.30

Mutta siinä kesti jonkin aikaa.

Koko laivueemme

ja muut haarat olivat lentokiellossa, kun helikopterin luultiin pudonneen.

Radio oli päällä ja kuuntelin kaikkea.

Ajattelin, ettemme saa haettua kaikkia.

Niin. Emme saa haettua kaikkia.

Olimme kärsimättömiä, koska tuntui, että tuhlasimme aikaa.

Pidin loukkaavana puhetta siitä,

että rodun takia ei tehty tarpeeksi, kun meille asia oli päinvastoin.

Mutta tiedän, että se ei päde kaikkiin.

Oma kokemukseni oli, että siellä oli helikoptereita,

mutta ne lensivät enemmän Lakeview'n alueelle.

Lakeview on varakasta aluetta, jossa on hienoja taloja. Suurituloisempia.

Kun on vedessä alttiina vaaroille,

helikopteri lentää ylitse jatkuvasti, ja sen määränpään tietää...

Se ei ollut reilua.

Siksi työskentelin kalastusveneillä.

Yritin saada ihmisiä turvaan ullakoilta.

Myrsky iski sunnuntaina, ja oli torstai.

Meistä tuntui, että apua oli tulossa,

mutta oli vaikea ymmärtää, miksei se ollut jo perillä.

Emme tienneet, että apu pysäytettiin.

Katoilla oli yhä paljon ihmisiä, jotka piti pelastaa.

Tiesimme, että jotkut sanoisivat:

"Minulla on vene. Lähden vesille ja pelastan kaikki, jotka voin."

Meillä ei ollut muuta melko pitkään aikaan.

Kuljimme joka päivä samaa reittiä veneellä.

Joka talossa oli vettä kattoon asti.

Joka talossa.

Ihmisiä oli loukussa ullakolla,

mutta päivän kuumuus oli pakahduttava.

-Peräänny, kaveri. -Peräänny.

Peräänny.

Saimme hänet.

Kuulen jonkun muun.

Hei!

Avunhuuto on erilainen kuin vaikerrus.

Olen kuullut kumpiakin.

Ja sitä tajuaa, että apua ei ole tulossa.

-Minä autan. Koeta kestää. -Ei hätää.

Näin Ericin tekevän juttuaan, ja hän näki minut.

Ohi mennessäni sanoin, että Eric on tuolla.

Ja Eric katsoi minua. "Hei, kaveri."

"En voi kääntyä juttelemaan. Pitää mennä."

Oli hyvä nähdä se. En voisi kuvitella hänen tekevän toisin.

En voi kehua John Kelleriä kylliksi.

Hän pystyi kaikkeen.

Paha tulva.

Asuin American Canin talossa. Se oli entinen säilyketehdas.

Hurrikaanin ja tulvan jälkeen kiersimme ovelta ovelle.

Monet tulivat ovelle pyörätuolissaan.

Oven suljettuani sanoin Chris-serkulleni: "He ovat pulassa".

Meillä ei ollut hissejä.

He kuolisivat asuntoihinsa.

Heidät piti viedä pois sieltä.

Mikä meininki?

Kaikki American Canin talon katolla.

Rakennuksessa oli 107 ihmistä. Heitä tuli yhä sinne.

-Tervehdi. -Hei.

He menivät katolle. Hain sammuttimia, joissa on jauhetta.

Ruiskutin sinne: "Avustuspiste, muonaa, vettä."

Armeijan lyhenteitä käyttäen. Se oli nopeampaa.

Helikopterit lukivat sen ja lensivät pois. Ajattelin, että meidät haetaan.

He lensivät yli parin päivän ajan, eivätkä tehneet mitään.

Näin heidän pelastavan kaikki valkoiset American Canin takaa.

Sanoin, että toivottavasti en ole oikeassa,

mutta viedään kaikki mustat pois katolta.

Tuodaan valkoiset pyörätuoleissa katolle.

Sanoin, että toivottavasti en ole oikeassa. Apua tuli 15 minuutissa.

Sanoin, että vanhuksia on 60. Jos heitä ei viedä pois,

siitä tulee ruumishuone.

Heidät nostettiin katolta.

Vein kävelemään pystyvät

suistolle, mistä helikopterit hakivat ihmisiä.

En tehnyt sitä yksin. Kaksitoista ihmistä auttoi.

Mutten tiennyt, että minun pitäisi järjestää ja toteuttaa pelastus.

Päädyin evakuoimaan ja auttamaan 244 ihmistä ulos American Canista.

Mutta olemme Amerikassa, jonka pitäisi olla maailman paras maa.

Näin, miten kansalaisia kohdeltiin, ja miten heistä ei huolehdittu.

Kuin he olisivat toisen luokan kansalaisia. Se oli kamalaa.

Tein paljon tämän maan hyväksi,

eivätkä he antaneet ruokaa ja vettä

mustalle katolla. Sitä on vaikea niellä.

2. SYYSKUUTA 2005 VIIDES PÄIVÄ

-Superdomessa on yhä ihmisiä. -23 000 liittovaltion mukaan.

Vaikka Superdomea tyhjennetään ja pelastuneita haetaan valtateiltä,

on uusia ongelmia.

Todellinen helvetti maan päällä oli aamulla täällä messukeskuksessa,

yhdessä evakuointipaikoista.

Busseja ei ole, eikä niitä näytä tulevan pian.

Osavaltio ja kaupunki syyttävät Washingtonia ja päinvastoin.

Haluan tietää, miksi busseja ei tuoda viemään ihmisiä pois.

Pormestari antoi torstaina hätäviestin myrskyn uhreista messukeskuksessa.

-Tarvikkeet alkavat loppua. -Kolmeviikkoinen vauva.

Ei äidinmaidonkorviketta eikä vettä, ja meidän pitäisi selvitä täällä.

Missä FEMA on?

Osavaltion hallinto ei ollut tuonut ilmi,

että Superdomeen keskityttäessä

vastaava määrä ihmisiä seisoi ulkona messukeskuksella.

Liittovaltio kuuli messukeskuksesta ensi kertaa tänään.

Sanoitte useissa haastatteluissa, että kuulitte siitä vasta tänään.

Ettekö katso televisiota tai kuuntele radiota?

Miten on mahdollista, että saamme parempia tietoja kuin te?

Näytimme suoraa kuvaa ihmisistä messukeskuksen ulkopuolella.

-Ruokimme ihmisiä messukeskuksessa. -Mutta miksi saatte tietää siitä nyt?

Poliisipäällikön mukaan FEMA on ollut paikalla viisi päivää.

Uskon, että monet kaupungin ulkopuolella

yhdistivät messukeskuksen ja Superdomen yhdeksi rakennukseksi

tietämättään.

Ne kaksi termiä yhdessä.

Kaupungin ulkopuoliset näkivät ne yhtenä paikkana.

Kaikella kunnioituksella, messukeskuksessa olevia ruokitaan.

Kaikella kunnioituksella, messukeskuksessa olevia ei ruokita.

Sanoin väärin. Superdomessa olevia. Anteeksi, olet oikeassa.

Viemme tarvikkeita messukeskukseen nyt.

Saimme tietää myöhemmin, että silloin, kun kerroimme liittovaltiolle,

että Superdomessa on ruokaa ja vettä,

samaan aikaan messukeskuksessa ei ollut ruokaa eikä vettä.

Etsimme ruokaa mistä voimme.

Tarjoilin juuri vanhuksille parhaani mukaan.

En ollut syönyt kolmeen päivään.

Olimme kaikki koko päivän kuumassa auringossa.

Kuumassa auringonpaisteessa koko päivän.

Tämä on liittovaltion katastrofi.

Superdomeen on toimitettu ruokaa, vettä ja lääkintätarvikkeita.

-Lähes alusta asti. -Kyse on messukeskuksesta.

En ole kuullut, että tuhannet olisivat siellä ilman ruokaa tai vettä.

Ei ruokaa, ei vettä.

Ihmisiä kuolee, koska he eivät syö.

En kestä olla täällä enää. En halua palata tänne koskaan.

Poliisipäällikkö sanoi minulle messukeskuksessa:

"Täällä on roistoja." Kysyin, mistä hän puhui.

"Heidät pidätettiin. He tappelevat poliisieni kanssa."

"Tarvitsemme tänne lisää joukkoja tilanteen hallitsemiseksi."

Menin sinne, ja aivan kuten Superdomessa,

he odottivat jonkun kertovan, miten heidät evakuoitaisiin.

Messukeskuksessa ei ole nähty turvamiehiä neljään päivään.

Pelättiin, että ihmiset hyökkäisivät tarvikkeiden ja bussien kimppuun.

Ja katsokaa. He istuvat rauhallisesti.

Vain odottavat kyytiä, jossa kestää liian kauan.

Kutsun sitä köyhien kärsivällisyydeksi. Vartuin siten.

Sitä oppii odottamaan.

Köyhä Amerikassa ei ole vapaa.

Ja köyhä oppii olemaan kärsivällinen.

Köyhänä menettää vaihtoehtoja.

Ei voi valita lasten koulua tai asuinpaikkaa.

Eikä voi valita lääkäriä, jos sinne pääsee.

Lähes kaikki näkemämme ihmiset ovat hyvin köyhiä ja mustia.

Tämä herättää paljon kysymyksiä tätä tarinaa seuraaville.

Siellä ei ollut suojelua.

Mutta jostain syystä kaikki olivat rauhallisia kriisin takia.

He tiesivät, mitä tapahtui. Että oli aika selviytyä.

Me New Orleansin köyhät osasimme selviytyä.

Jos jotakin, osasimme selviytyä. Osasimme syödä ja hankkia ruokaa.

Osasimme tehdä töitä.

Mutta emme selviä vedessä.

Emmekä selviä vedessä, joka on päämme yläpuolella.

Tiedätkö? Emme pärjää sille.

Yli 4 000 kansalliskaartilaista toimi New Orleansissa.

Lisää saapui panssariajoneuvoilla. Alueelle on määrätty vielä 12 000.

Yksinkertaisesti sanottuna

olosuhteiden liioittelu vain pahentaa asioita.

Uskomme, että meidän pitää vapauttaa kansalliskaarti turvaamaan kaupunkia.

Selkein tehtävä oli, että tilanne oli paha, ja se piti mennä korjaamaan.

Se ei varmaankaan ole oikea asenne

tänne saapuville ihmisille.

2. SYYSKUUTA 2005

Kun pääsimme Superdomelle, kansalliskaarti tervehti meitä.

He halusivat tehdä tarkastuksen tyttärelleni ja veljentyttärelleni.

He halusivat tutkia heidän rintaliivinsä ja alusvaatteensa.

He halusivat katsoa kaksivuotiaan vauvan vaipasta, oliko meillä aseita.

Sitten en saanut tuoda koiraani.

Kävelin Hyattiin.

Annoin luottokorttini vastaanottovirkailijalle.

"Saisimmeko vain yhden huoneen?"

Hän sanoi: "Ei, tietokoneet eivät toimi."

"Käytämme varavirtaa. Mutta voitte jäädä."

Lemmikkien omistajien piti mennä kolmanteen kerrokseen.

Kolmannen kerroksen tanssisaliin.

Olin juuri ollut leikkauksessa, ja unohdin lääkkeeni.

Kipulääkkeen ottamisesta oli tunteja.

Minulla oli kovia kipuja. Yritin olla näyttämättä sitä heidän takiaan.

Mutta hikoilin, vapisin, palelin ja olin kivuissani.

Tyttäreni ja veljentyttöni lähtivät.

He lähtivät hotellista ja menivät Walgreensiin.

He toivat palatessaan ison joulupukin säkin

täynnä shampoota ja särkylääkettä.

He olivat innoissaan.

"Äiti, toimme sinulle lääkettä. Ei hätää. Kävimme ryöstelemässä."

Hyvä luoja. Olisitte voineet kuolla. Teidät olisi voitu ampua.

Sitten hotelli suljettiin, eikä muita päästetty sisään.

Meitä käskettiin toimimaan sen mukaan.

Eräs mies koputti ovella.

Hän sanoi: "Päästäkää sisään. Olin jo siellä."

Kansalliskaarti sanoi: "Älkää edetkö. Emme voi päästää teitä sisään."

Kaikkea sellaista. Pelkäsin kuollakseni puolet ajasta.

Sotilaat osoittelivat meitä aseilla.

Käskivät nukkumaan, makaamaan, siirtymään sinne ja tänne.

"Vauhtia, käskin siirtymään." He osoittivat aseilla. Hyvä on!

Se oli rankkaa. Puolustuskannalla olemisen takia kehoa kolotti.

Mietitytti, mitä seuraavaksi.

Tiedän, että jotain tapahtuu. Mitä seuraavaksi?

Kuvernööri Blanco puhui kansalliskaartille

ja piti lehdistötilaisuuden. Hän sanoi:

Minulla on yksi viesti näille rettelöitsijöille.

Nämä joukot osaavat ampua ja tappaa

ja ovat hyvin valmiita tekemään niin tarvittaessa.

Ja odotan heidän tekevän niin.

Sanoin: "Ette halua käskeä joukkoja ampumaan ihmisiä tappaakseen."

"He ovat teidän kansaanne."

"Voi, kenraali." Rouva, pyydän.

Vaaleilla valitun viranhaltijan ei pidä käskeä ampumaan siviilejä.

Se kääntää demokratian päälaelleen.

Näimme, kun Kentin osavaltionyliopistossa

typerää tehtävää suorittavat joukot ampuivat opiskelijoita kampuksella.

En halunnut osallistua operaatioon,

jossa joukot luulivat voivansa ampua ihmisiä vapaasti.

Neljän päivän jälkeen kansalliskaarti toi vihdoin avustussaattueen.

Tehtävämme oli ihmisten suojeleminen ja evakuoiminen. Se oli etusijalla.

-Kiitos. -Ole hyvä.

Ei kauppojen tai omaisuuden suojeleminen.

-Mikä on oikeutettua? -Pitäisi olla nollatoleranssi.

Lain rikkomisen suhteen tällaisessa hätätilanteessa.

Meillä on vaikeaa. Ihmiset ryöstävät kauppoja ja tuovat meille mehuja.

Ja heidät tapetaan. Sitten ei ole mitään.

Meidän on oltava varovaisia, kun sävy tuntuu muuttuneen.

Ja jos yhtäkkiä

tehtävä tuntuu tavaroiden suojelemiselta

ihmisten auttamisen sijaan,

se menee luultavasti väärin.

Niin.

Ja sitten kuorma-autojen jyrinä.

Pelastajat pelkäsivät niitä, joita tulivat auttamaan, ainakin aluksi.

Se ei ollut taisteluoperaatio. Meitä ei ammuttu.

Mutta liittovaltion joukkojen käsitys oli

liioitellun TV-raportoinnin pohjalta, että kaupunki ei ollut hallinnassa.

Saako kansalliskaarti New Orleansin hallintaan? Väkivaltaa on kaikkialla.

Jopa pelastajia uhkaillaan. Kerromme tuoreimmat uutiset.

Jotkut olivat tulleet Irakista ja tiesivät tarkka-ampujasäännön.

Kymmenen sotilasta katsovat eri suuntiin ja etsivät tarkka-ampujaa.

Maasta, silmien tasolta, rakennusten katoilta.

PERJANTAI KELLO 13.30

Oli huolestuttavaa, kun joukot kääntyivät

Poydrasilta Convention Streetille aseilla osoittaen.

Usein he osoittivat aseilla

paikassa, jossa oli paljon naisia vauvojen kanssa ja vanhoja naisia.

Kaikki jonoon.

Katastrofissa pitää miettiä, mitä sääntöjä rikotaan.

Hei. Laske aseesi.

Sääntö on, että liittovaltion upseerit eivät määräile kansalliskaartia.

Emme työskennelleet kansalliskaartille, eivätkä he meille.

Laskekaa nuo pirun aseet. En sano uudestaan.

Aseet alas.

Laskekaa aseet, piru vie.

Jos he tekevät tyhmyyksiä, siitä sanotaan. He tekevät paljon hyvää.

Mutta jos he tekevät tyhmyyksiä, jotka eivät vastaa tehtävää,

eli ihmisistä huolehtimista, määräilen heitä.

Aseet sisään, jumaliste. Aseet alas!

Kaartilainen Wisconsinissa,

joka pakkaa laukkuaan tullakseen Louisianaan,

tuntee lähtevänsä sota-alueelle, eivätkä he lähteneet.

Mutta siten he ajattelivat. Että täällä oli paha tilanne.

Laita ase selkääsi. Toimitatte ruokaa.

Kun pelastetaan ihmisiä, heitä ei osoitella aseilla.

Silloin minusta tuli tosiasiallinen ääni,

koska olin paikalla New Orleansissa. En Baton Rougessa enkä Washingtonissa.

Tiesin, että yksi epäsuorista tehtävistä oli tarinan selvittäminen,

ja ymmärrän, että tehtävämme oli pelastaa henkiä.

Hei, tiikeri. Mennään.

Ihmiset eivät ole ongelma, vaan järjestelmä on.

Ihmisistä huolehtivien järjestelmien puute oli ongelma,

mutta eivät ihmiset. Heitä pitää auttaa. Se taisi unohtua.

Ymmärtääkseni poikkeustila on voimassa.

Ja tässä vaiheessa emme voi suojella omiamme.

Poikkeustilaa ei koskaan julistettu New Orleansissa.

Pormestari julisti poikkeustilan, mutta hänellä ei ollut valtuuksia.

Se aiheutti hämmennystä paikan päällä.

Käytännössä poikkeustilan julistaminen tarkoitti,

että poliisipäällikkö sai valtuudet tehdä, mitä ikinä tarvittiinkin.

Se on käsitykseni poikkeustilasta.

Huhuttiin, että New Orleansissa oli poikkeustila.

Mutta poliisille ei koskaan kerrottu poikkeustilasta. Sitä ei tapahtunut.

Mutta siitä liikkui huhuja kaikkialla.

Uskoivatko jotkut poliisit niin? Se on mahdollista.

Siellä oli paljon tilaisuuksia tehdä ikäviä asioita.

Mutta rehelliset eivät tee niin. Voin mennä takuuseen alaisistani.

Joillakin poliiseilla oli varmaankin ikäviä aikeita, ja he ylittivät rajan.

Ei vain jotkut. Varmaankin monet.

Oli perjantai-ilta.

Busseja ei tullut viikolla, joten odotimme niitä perjantaina.

Alkoi olla melkein pimeää.

Aina kun ihmiset näkivät valoja kadulla,

he luulivat, että bussit tulivat hakemaan meidät.

Lähestyvää autoa luultiin bussiksi.

Mutta se oli poliisiauto. Poliisi ajoi ohi hitaasti.

Yksi pikkukaveri kysyi: "Hei, hei! Milloin bussit lähetetään?"

Poliisi hidasti vähän.

Pikkukaverista tuntui, ettei häntä huomioitu,

joten hän kääntyi ja käveli pois.

Kun hän kääntyi ja käveli pois, poliisi avasi takaikkunan

ja työnsi haulikon ulos ikkunasta.

Hän osui pikkukaveria selkään. Pam!

Kaveri vain kaatui siihen.

Hän tappoi miehen kaikkien nähden.

Ja hänen siskonsa oli siellä.

Se nainen ei tule koskaan kuntoon,

koska hän näki veljen tappamisen turhaan, tietojen kysymisen takia.

Minusta se oli maailman kylmintä.

Poliisi oikeasti tappaa ihmisiä, ja kaikkien nähden.

Minusta tuntui, että se tapahtuisi minulle. Ajattelin niin.

Kun tiesimme, että messukeskuksessa ei ollut ruokaa ja vettä,

ja väkijoukko kasvoi yli 20 000 ihmisen suuruiseksi,

pormestari sanoi: "Jos olette messukeskuksessa, kävelkää."

"Silloin ainakin tiedätte kävelevänne muiden turvaa kohti."

Löysimme evakuointireitin. Crescent City Connection -silta valtatiellä 90.

Busseja on tulossa. Saatatte löytää helpotusta.

Olimme valtatiellä.

Oli helvetin kuuma.

Välillä se oli sietämätöntä.

Vettä ei ollut saatavilla.

Siskoni ja porukkamme päättivät, että menisimme mahdollisimman pitkälle.

Yritimme päästä mahdollisimman lähelle Algiersia ja siltaa.

Halusimme vain löytää turvallisen paikan.

Mutta niin ei tapahtunut.

ERNEST N. MORIALIN MESSUKESKUS

Kun sana tavoitti ihmiset messukeskuksessa

ja he alkoivat kävellä Mississippi-joen sillan yli,

tarina laittomuuksista alkoi elää omaa elämäänsä siinä määrin,

että hyvien lainvalvojien lisäksi pelastushenkilöstö ja naapurit

käännyttivät ihmisiä takaisin.

Käännyttivät hyviä ihmisiä pois avun luota.

-Oletko valmis tähän? -En.

Onko tämä pelottavimpia juttuja, mitä olet tehnyt?

Voin sanoa, että on.

-Sillalla on helvetin pelottavaa. -Ylitämme Crescent City Connectionin.

Kaikki, jotka ovat jumissa joen tällä puolen ilman kulkuneuvoa,

ovat alueella, jolle menemme.

Kävelevät epätoivoisina ilman ruokaa ja vettä.

Eivät ole syöneet tai juoneet muutamaan päivään.

Tilanne on epätoivoinen, kun pääsemme sinne.

Voin rehellisesti sanoa, etten epäröi ampua ketään.

Laittomuuksia on nyt niin paljon.

-He eivät anna armoa meille. -Emme pelkää.

-Ammumme ensin. -Ammun ensin ja kyselen myöhemmin.

Pitää poimia heitä edestä.

Sitten mentiin.

Sillan juurelle on pystytetty tarkastuspiste.

Silta vie New Orleansista Gretnaan, Orleansin piirikunnasta Jeffersoniin.

Se on ainoa tie ulos, yhteys muuhun maailmaan.

Tarkastuspisteessä kaikki kaupungista kävelevät käännytetään ympäri.

Gretnaan ei saa mennä New Orleansista.

Siellä on toivoa, sähköä, ruokaa ja vettä.

Mutta sinne ei saa mennä. Hallinto ei salli sitä.

Emme saaneet ylittää Mississippi-joen siltaa,

vaikka se on yhä Orleansin piirikuntaa, minne maksamme veroja.

Meille sanottiin, ettemme saisi mennä siihen kaupungin osaan.

He luulivat, että New Orleansista haluttiin lähteä ryöstämään heidät.

Oikeasti halusimme lähteä, jotta voisimme elää tai selviytyä.

Olin täällä. Tämä on Algiers. Tarkalleen ottaen Algiers Point.

Algiers on länsirannalla.

Siellä ei ollut yhtään vettä. Maa oli kuivaa.

Siellä oli kaatuneita puita, oksia

ja tavaraa kaduilla. Mutta mitä veteen tulee,

joen länsirannalla Algiersissa ei ollut vettä.

Jos muut New Orleansiin iskeneet hurrikaanit

eivät vaikuta länsirantaan, emme lähde.

Koska voimme selviytyä.

Se ei vaurioidu kovin pahasti.

Kotona on ruokaa. Tarvitaan vain vettä.

Katrina ei aiheuttanut tulvia länsirannalle. Ei yhtään.

Mutta Algiers ei ollut turvallinen.

Jotkut alueet kielsivät ihmisiä tulemasta sinne.

Se ei ollut ollenkaan turvallista.

Yksi naapureistani tuli tänne.

Hän vapisi. Kysyin, mikä häntä vaivasi.

Hän sanoi: "Minut yritettiin tappaa."

"Kulman takana on valkoisia poikia."

"Minun piti anella, etteivät he ampuisi."

Olin kadulla, ja he kysyivät: "Mistä tulet? Käänny ympäri."

Sanoin, että asun täällä, seuraavassa korttelissa.

"Käänny ympäri."

En uskonut sitä. Menin sinne hänen kanssaan.

Voi kai puhua omakädenoikeudesta. Me vain huolehdimme kaikista.

Niin me teemme.

Pitää tehdä tarvittava.

Jos pitää ampua joku, sitten pitää. Niin yksinkertaista.

-Ammuimme heitä. -He olivat ryöstelijöitä.

Ammuimme pysäyttääksemme heidät, emme tappaaksemme.

-Selvä. -Tapoimme useita.

-Montako tapoitte suunnilleen? -Mitä väliä? En tiedä.

Mitä väliä sillä on?

-Ymmärrän. -Sillä ei ole väliä.

He valitsivat kuolla. He valitsivat itsemurhan.

Miten tiedämme omankädenoikeuden käyttäjistä? Näimme heidät.

He partioivat täällä autoissaan. Neljä per auto.

Kuljettaja, matkustaja ja kaksi takana.

Pitkien aseiden kanssa.

Eikä kukaan sanonut heille mitään.

Poliisia ei ollut.

Ei kansalliskaartia, ei ketään.

Sitten tuli ulkonaliikkumiskielto ampumisen uhalla.

Illasta aamuun ammuttaisiin. Mutta ketään ei ole jäljellä.

Nuoria mustia tapettiin tässä yhteisössä.

Laukaukset kuuli.

En keksi sitä päästäni. Sitä tapahtui.

-Se oli hienoa. -Pitää mennä.

Kuin fasaanikausi Etelä-Dakotassa.

Jos se liikkui, sitä ammuttiin.

PERJANTAI 2. SYYSKUUTA 2005 TULVAN VIIDES PÄIVÄ

Muistan, että myrsky oli mennyt ohi.

Olimme Algiersissa ilman mitään tietoa.

Ei ruokaa, ei vettä, ei mitään sellaista.

Katrina on päivä, jona veljeni jätti minut.

Sitä se merkitsee minulle. Päivää, jona veljeni lähti.

Henry Glover oli pikkuveljeni.

Hän lähti auttamaan siskoaan ja perhettään.

Hän lähti hakemaan vettä ja muuta, mitä tarvitsimme selviytyäksemme.

Kuulin lankoni kaukaa. "Dirty!"

Se on lempinimeni, Dirty Reed.

"Dirty! Poliisi ampui veljeäsi."

Kysyin, mihin häntä ammuttiin.

Menin ulos huutaen ja juoksin katua pitkin.

Kysyin, missä veljeni oli.

Löysin veljeni kadulta ammuttuna.

Tiesin sen olleen poliisi, kun kuulin ampumisesta. Lankoni sanoi niin.

"Poliisi ampui veljeäsi."

Kun katsoin vasemmalle, näin auton tulevan.

Pysäytin auton.

Sanoin: "Veljeäni on ammuttu, auta." Hän käski laittamaan hänet autoon.

Kuulin laukauksen, mutta arvelin sitä ilotulitteiksi.

Näin miehen makaavan viemärinkannella.

Hänen veljensä ja lankonsa nostivat hänet autoni takapenkille.

Nostin hänet ylös.

Verta valui maahan kuin sataisi.

Se kuulosti sateelta.

Käskin viedä hänet sairaalaan.

William Tanner kertoi Habansin koulusta,

jossa poliisilla oli tilapäinen asema.

Pysäyttämämme Tanner sanoi:

"Tiedän, että poliisi on tuolla. Siellä pitäisi olla lääkäri."

Lähdimme vauhdilla.

Vein hänet Habansin koululle, koska siellä oli lääkäri

ja rekallinen tavaraa. He olivat poliiseja.

Ajattelin hankkia hänelle tarvittavaa apua.

Viisi tuli ulos. "Menkää maahan! Heti!"

Pyysin apua. Häntä ammuttiin.

He alkoivat hakata meitä. Potkaisivat kahdesti vatsaani

ja löivät poskeeni M16-kiväärillä.

Hän löi minua kasvoihin. Pam.

Nosti minut ylös, laittoi kätensä kurkulleni

ja kuristi minua, kunnes silmäni pyörähtivät.

Luulin, että he tappavat minut.

Koska he hakkasivat minua, silloin tajusin sen.

He ampuivat häntä.

He ottivat meistä kuvan, käsiraudoissa poliisiauton takana.

Yhdellä heistä oli soihtuja taskussaan.

Hän ajoi pois autollani, Henry Glover takapenkillä.

Sanoin Edwardille, etten näe autoa enää.

Koska hänellä oli soihtuja, arvelin hänen polttavan auton.

TODISTUSKAPPALE

Hänen jäännöksensä löydettiin palaneina

auton sisältä.

Kun Katrinasta puhutaan, välttelen sitä ja kävelen pois.

Katrina oli vain hurrikaani.

Mutta se, mitä silloin tehtiin, oli pahuutta.

Silkkaa pahuutta.

En halua muistaa sitä.

En ole naiivi väkivallan suhteen.

Mutta mikään ei valmistanut minua Katrinan jälkeen tapahtuneeseen.

Ja on tosi vaikeaa nähtävää,

kun sellaista väkivaltaa kohdistetaan,

eikä siltä voi puolustautua.

Niin tapahtui Katrinan jälkeen.

Piirikunnan rajalla Gretnassa

he kohtasivat partiokoiria, ja poliisit konekiväärien kanssa

käskivät kääntymään takaisin.

Olimme sillalla.

Aloimme ennemminkin miettiä, milloin pääsisimme pois

ja miten pääsisimme pois.

-Menetimme kaiken. -Vettä oli tähän asti.

Otimme, mitä saimme.

-Kauanko olette kävelleet? -Kolme tuntia.

He eivät aikoneet mennä niille alueille tai vaikuttaa niihin.

He halusivat paeta, ja viimeinen poistumistie tukittiin.

Katsokaa porukkaani.

Minulla on kaksi lastenlasta ja veljenpoikaa.

Yritämme saada vanhukset pois.

Jos jään tänne, kuolen.

Jos menen tuonne ja minut ammutaan, kuolen.

Kuolen joka tapauksessa. Minua verotetaan joka tapauksessa.

Teen mitä tahansa, jotta saan vietyä perheeni pois täältä.

Kuulitko? En välitä paskaakaan. Minun pitää mennä.

KATRINAN JÄLKEEN POLIISIT AMPUIVAT AINAKIN KYMMENTÄ SIVIILIÄ.

VIISI HEISTÄ KUOLI.

VUONNA 2024 VAIN YKSI OMANKÄDEN- OIKEUDEN HARJOITTAJA ON TUOMITTU

ALGIERS POINTIN AMPUMISISTA KATRINAN JÄLKEEN.

Käännös: Anu Miettinen