Original subtitles

Chicago, miten menee?

Kiitos, kiitos.

Kiitos paljon. On mukava olla täällä.

On mukava olla elossa.

Tunnen oloni harhaisen hyväksi.

Maailma on tulessa,

mutta haluan hassutella.

Herään päivittäin ja tunnen oloni hyväksi...

Kaikesta huolimatta

Minulle tapahtuu jotain, kun vanhenen.

En tiedä, onko kokemuksenne sama.

Täytin juuri 30.

Kiitos. Toivoin sitä, koska pelkäsin että loppuni tulisi.

Olen innoissani.

Pidän itsestäni iän myötä,

ja minulle on käynyt jotain -

parin viime vuoden aikana.

Muutun Keskilännen tädiksi.

Kyseessä on neljännen vaiheen tila.

Muutun Brenda-tädiksi,

joka työskentelee myyntisaamisessa.

Autan sinua löytämään housut Lane Bryantista.

Jokin energiassani menee siihen suuntaan.

Olin ajelulla kauniina päivänä, ja ikkunat olivat alhaalla.

Herkistyn jo sitä ajatellessakin.

Tiedättekö? Kaunis sää riittää.

Jos sää on aamulla kaunis, päivä on uskomaton.

Ajelin kultaisen tunnin aikaan.

Ikkunat olivat alhaalla ja olin pysähdyksissä.

Katsoin kadun yli,

ja näin naisen leikkivän koiransa kanssa.

Nainen heitti frisbeen ja koira nappasi sen.

Koira juoksi takaisin.

Nainen heitti sen uudestaan.

Koira juoksi jälleen takaisin.

Katselin sitä ja herkistyin.

Sanoin itselleni autossa ääneen:

”Tästä siinä on kyse.”

Ja tarkoitin sitä. Tuntui hyvältä sanoa niin.

Sellainen nyt olen.

Huomioin elämän pienet ilot -

ja nautinnot.

Käyn nyt yksin antiikkikaupoilla.

Teen sitä. Maininnat teille.

Käyn siellä yksin -

ja joka käynnillä, noin 200-300 tuhatta kertaa,

otan pikkuesineen käteeni, käännyn tuntemattoman puoleen ja sanon:

”Tämä on söpö.

Eikö olekin?”

He kommentoivat, että niin kai.

Selvä.

Harvalla on yhtä hassu sielu kuin minulla.

Laitoin kaverini Uberiin.

Hän meni taakse -

ja pelkääjän paikan ikkuna oli auki.

Käskin ajajaa varomaan, sillä kyydissä on arvotavaraa.

Hän katsoi suoraan silmiini ja kysyi: ”Mitä?”

"Minun mokani.

Sisälläsi ei kai ole samaa pientä -

valoa kuin minulla.

Ei hätää."

Pidän kasvokkain puhumisesta.

Oikeasta elämästä. En pidä puhelimella olemisesta.

Internetissä minut paistetaan kypsäksi.

Sellaisten ihmisten toimesta,

joiden ei pitäisi olla keittiössä.

Heillä ei pitäisi olla mitään asiaa keittiöön.

Se vaikutti minuun ennen suuresti,

etenkin koska netissä keskitytään heti lihavuuteen.

Olen kyllästynyt.

Olen epäonnistunut läskisyytösten kumoamisessa -

29 ja puoli vuotta.

Olen kyllästynyt siihen.

Ottakaa asioista selvää ja sanokaa jotain oikeasti satuttavaa.

Tiedämme, että olen läski. Mutta jos kommentoisitte,

että näitte minun hyppäävän veteen pitäen nenästä kiinni...

Se murskaisi minut.

Se tuhoaisi minut.

Tai jos haluatte sanoa lihavuudesta,

olkaa luovia.

”Taidat käydä Chick-fil-A:ssa tilaamassa -

nugetteja ja ajatella, että se on terveellistä.”

Niin teenkin.

Otan 30 kappaletta nugetteja -

ja totean, että totta Mooses.

Oikea terveyden perikuva.

Minua todella kiusataan paljon, enkä enää ole vihainen -

nettikiusaajilleni.

Raivoni on kääntynyt.

Suutun enemmän, kun fanini puolustavat minua huonosti.

Tiedättekö?

Joku sanoi, ettei ymmärrä -

suosiotani. Olen kuulemma helvetin ruma.

Luin sen ja ymmärsin.

Ajattelin, että antaa olla.

Sitten näin fanini vastaavan hänelle:

”Hän on koomikko, ei malli.”

Hei!

Mitä? Ei!

Toimistooni, nyt.

Heti paikalla.

Mikä hän on?

Hän on koomikko.

Unettomina öinä se soi päässäni.

”Hän on koomikko... mikko... ikko...”

Kuusi hirveää sanaa, jokainen toistaan pahempi.

Suunniteltu tuhoamaan minut. Kuin Ernest Hemingwayn runo.

”Hän on koomikko, ei malli.” Aja mieluummin ylitseni rekalla.

Kyseessä taitaa olla kerubinkasvoni.

Iloinen Keskilännen luontoni.

Ihmiset sanovat minulle kaikenlaista.

En tee asialle mitään.

Kuulen mitä hulluimpia juttuja.

Olin baarissa kotikaupungissani Kansas Cityssä.

Ja...

Suloista. Heittäkää heidät ulos.

Tämä on oma tarinani.

Olin baarissa Kansas Cityssä.

En juurikaan juo, joten olen kevytsarjalainen.

Jos juon puoli drinkkiä ja otan yhdet hatsit,

menen vaaleanpunainen pantteri -tilaan.

Silloin olen koko illan puolikkaan drinkin jälkeen näin.

Kuka haluaa minut?

Olen pysäyttämätön.

Olin siinä tilassa,

joten hiiviskelin ja luikertelin.

Liikuin vain seiniä pitkin.

Kävelin ulkona tarkoituksenani mennä -

toiseen baariin ystävien luo.

Sitten kuulin jonkun kutsuvan minua luokseen.

Se oli vanhempi heteromies, joten -

ajattelin, että se olisi mukavaa.

Halusin uteliaana kuulla, mitä hän halusi sanoa.

Menin hänen luokseen -

ja hän laittoi kätensä olkapäilleni.

Niinpä. Kuvittele olevasi Caleb.

Olen pantteritilassa ja miehen kädet ovat ympärilläni.

Hän katsoi minua silmiin ja sanoi:

”Olet tainnut juoda tänään,

joten älä lähde ajamaan.”

Olen itkijä, joten...

Ajattelin, että me olemme -

kaksi pölyhiukkasta avaruudessa.

Oli kaunista, että hän välitti minusta niin.

Olin hyvin liikuttunut.

Olen myös jonkinlainen runoilija,

joten halusin selittää hänelle iltaisen -

kohtaamisemme kauneuden.

Miten hän otti minuun yhteyttä.

Ennen kuin ehdin sanoa hänelle mitään,

kolme naista minihameissa käveli ohi, ja hän huusi: ”Ha-cha-cha!”

"Ha-cha-cha"?

Edes elokuvissa ei sanota niin.

Ei sitten 70-luvun.

Tuo on vanhaa misogyniaa.

Vautsi vautsi vau!

Lopeta nyt jo.

Luuletko, että 20 vuotta nuoremmat tytöt -

yhtyvät sanomisiisi?

Hulluutta. Olen vaaleanpunainen pantteri -tilassa,

joten mietin, että minun pitäisi sanoa jotain.

Ole hyvä tyyppi äläkä sivustakatsoja.

Kannustin itseäni vastustamaan kaveria,

joka oli hetki sitten kuin toverini.

Ennen kuin ehdin sanoa mitään, tytöt sanoivat -

yhteen ääneen: ”Haista paska.”

Ajattelin, että tytöt pärjäävät.

Siskot eivät tarvitse ketään.

Tytöt tietävät, mitä tekevät.

Minä...

Minusta tulee rennompi iän myötä.

Minusta tulee siistimpi. Pidän itsestäni.

Yhä enemmän vuosi vuodelta.

Tunnen itseni ja pidän läheisistäni.

Tiedän, mitä teen. Lapsena olin kuitenkin tiukkis.

Olin varsinainen diktaattori.

Olin viisivuotiaana erittäin tietoinen laskuista.

Tiesin, että jotain oli meneillään.

Olen kuin Benjamin Button.

Kiinnostun värityksestä kolmikymppisenä.

Minä vain...

Etsin keinoa rauhoittua.

Ja olenkin rauhallisempi.

Pyysin 10-vuotiaana joululahjaksi kirjoituslevyä.

Mitä kiinnitin?

Kuvia piirtämistäni kilpa-autoista.

Kaiketi hyvää kamaa.

Ehkä sitten enemmän seuraavassa kvartaalissa.

Se oli älytöntä.

15-vuotiaana pyysin pukua.

Ei minulla ollut bisneksiä.

Halusin puvun, mutta olimme köyhiä.

Äitini oli yksinhuoltaja.

Hän kasvatti minut ja veljeni, teki kolmea työtä ja opiskeli.

Niinpä.

Nyt riittää. Tämä on minun show’ni.

Jos hän haluaa aplodeja, hänen pitää mennä open mic -tapahtumaan.

Tiedättehän?

Omaksu juttusi.

Hän on paras. Puvut ovat kalliita.

Kun pyysin sellaista, hän sanoi:

”Ne ovat aika kalliita.

Mietin, voisitko kertoa, miksi tarvitset puvun?”

Minä vastasin: ”Typerä lortto.

Olen tätä pikkukaupunkia isompi!

Jätä minut rauhaan ja mene jollekin työpaikallesi."

”Kuulostaa hyvältä, rakas.”

Se jatkui lukioon asti.

Teininä kaverini kiinnostuivat -

siisteistä jutuista, kuten seksistä, huumeista ja alkoholista.

Minä kokeilin intensiivisesti -

oppilaskunnan kokouksia.

Tunsitte tällaisen tyypin.

Puhuin joka aamu luokkahuoneen edessä -

aamuseitsemältä: ”Onpa kiintoisaa.

Teillä kaikilla oli aikaa juhlia viikonloppuna.

Näin Snapchatit.

Mutta kukaan ei ehdi auttaa koristelemaan tansseja.

Kaikki silti haluavat tulla paikalle.

Minä teen osani, rouva Smith omansa.”

Hän kannusti nurkassa.

”Näytä niille, poika.”

Hän oli kahden vuoden päässä eläkkeestä.

”Anna köniin.”

Hän ei pyytänyt minua puhumaan, minä anelin sitä.

Puku päällä.

Sain sellaisen.

Se oli vaikeaa aikaa. Olin oikeasti huono ystävä.

Siinä vaiheessa lukiota -

en kismaillut kenenkään kanssa tai kokeillut mitään fyysistä.

Mielestäni syy ei ollut kaappihomous.

Syy oli se, että olin vain muita parempi kristitty.

Olin omahyväinen friikki.

Ajattelin olevani parempi kristitty.

”Tämä on niin surullista.

Ympärilläni on pelkkää syntiä.”

Paras tyttökaverini alkoi harrastaa seksiä poikien kanssa.

Söpöjen luokkakavereiden kanssa.

Olin vihainen ja kateellinen.

Syy ei muka ollut homouteni.

Hän kertoi minulle, että muhinoi eilisillan bileissä.

”Eikö ole mahtavaa?” Vastasin, etten oikein tiedä.

”Taidat muuttua, enkä pidä näkemästäni.”

Hän oli ihmeissään.

”Luulin näkeväni sinut taivaassa, mutta enpä taida.”

Hän kuvaili suuseksiä ja sanoin, että se on ällöä.

Hän kysyi, miksi olen kovana.

”Koska ajattelen tulevaa vaimoani hääyönämme.”

Pidin aina puheita. Kukaan ei tiedä miksi.

Ikävuosina kahdesta kahteenkymmeneenkolmeen -

asetuin ehdolle, vaikkei kukaan pyytänyt.

Pidin aina puheita ja olin oudon intensiivinen.

Luulen tietäväni, mistä puhejuttu alkoi.

Kasvoin lihavana. Olen aina näyttänyt tältä.

Jos lapsuuskuvaani venytettäisiin kulmasta,

tähän malliin...

Jos kaipaa havainnollistamista...

Kasvoin lihavana. Silloin aikuiset istuttivat alas -

ja neuvoivat puolustautumaan,

jos lihavuudesta kiusattiin.

He sanoivat:

”Kun sinua kiusataan lihavuudesta.

Niin tapahtuu.

Kun se tapahtuu, sano näin: 'Olen ehkä lihava...'”

"Aikalisä.

Tälläkö menemme?

Tämäkö se strategia on? Luovuta heti?"

Eräs sanoi: ”Olen lihava, mutta voin laihtua.

Sinä olet aina ruma.”

En ole ikinä kuullut mitään homompaa.

Ei modernilla ja hauskalla tavalla,

vaan vuoden 2011 Xbox-poikien tavalla.

En pidä siitä.

Se ei toiminut.

Aikuiset kertoivat muutakin, muuhunkin liittyen,

joten tiedätte ehkä.

He sanoivat,

että kiusatessa voi sanoa:

”Ei haukku haavaa tee.”

Homointa...

Ei auta yhtään.

Jos sinua kiusataan leikkikentällä,

ja vastauksesi on ulkoa opeteltu -

Shakespearen sonaatti.

Kaveri haukkuu läskiksi,

ja vastaat: ”Tiesin, että tuot tämän esiin.

Äläpä pelkää, minulla on sinulle jotain.

Saatan olla lihava,

mutta-mutta-mutta -

mitä jos laihdun?”

Nyt sinua kiusataan kahdesta asiasta.

Älkää antako minun pitää homoja puheita. Paljastatte toisen juttuni.

Elämäni lihavana aikuisena menee hyvin.

Työstän uutta puhetta nykypäivän lihaville lapsille.

Pikku possuille.

He voivat käyttää sitä joutuessaan kiusatuksi.

Aiemmat eivät nimittäin toimineet.

Haluan kertoa sen, mutta tarvitsen apua.

Haluaako kukaan näytellä kanssani?

Minulla on hyvä tunne sinusta.

Antakaa aplodit.

Tämä menee hyvin.

Mikä nimesi on? -Allie.

Allie?

Miten menee? -Hyvin, entä sinulla?

Hyvin, kiitos kysymästä.

Minut aina unohdetaan.

Voin hyvin.

Kuvittele, että olemme 13-vuotiaita.

Olet kiusaajani leikkikentällä.

Kukaan ei suutu.

Harjoituksen vuoksi sinun pitää huutaa kovaa: ”Hei, läskiperse,

häivy täältä.” Sano se tunteella.

Pidän sinulle sitten puheen,

jonka kirjoitin lihaville lapsille.

Hei, läskiperse... -Ei, ei.

Kaikella rakkaudella,

tuo kuulosti siltä kuin haluaisit halata minua.

Halusit korjata minut.

Sinusta säteili äidillistä energiaa.

Tämä ei toimi. Tarvitsen särmikkäämmän tyypin.

Saatan palata sinuun. Katsotaanpa tänne.

Sinulla on tummaa huulipunaa.

Ja paksupohjaiset sandaalit.

Tiedän...

Pystymme tähän.

Älä halua halia minua.

Kovempaa kuin äsken.

Käyttäydy kuin kiusaaja. Olemme 13-vuotiaita.

Olet kiusaajani etkä pidä siitä, että olen lihava.

Sano: ”Hei ihraperse, ala vetää.”

"Ala vetää, ihraperse." Kaikkien pitää kuulla.

Pidän sitten puheen, jonka kirjoitin lihaville lapsille.

Hei, ihraperse! -Ei.

Tuo oli hullua.

En tiedä näittekö,

mutta taisit toivoa tätä herätessäsi.

”Toivottavasti hän antaa haukkua läskiksi.”

Tuo oli hullua.

Annan sinulle tilaisuuden.

Älä toivo halailua äläkä ihooni pukeutumista.

Näyttelijän suoritus. Vuorosanasi on:

”Kivat tissit, punkero.”

Sano se kovaa. Olemme 13-vuotiaita, ja sinä olet kiusaajani.

Pidän sitten puheen,

jonka kirjoitin lihaville lapsille. Anna mennä.

Kivat tissit, punkero. -Minulla on ase.

Siinäpä se.

Hurratkaa kouluampumiselle.

Sitähän te teitte.

Rivien välissä teitte niin.

Ei kouluampumisia.

Ei enää yhtäkään.

Rauhoittukaa. Emme aio toteuttaa kouluampumisia.

Käytättekö huumeita?

Sieniä? -Joo!

En jaksa sieniyhteisöä.

He ovat kuin TV-pastoreita.

Kuin olisivat liittyneet pyramidihuijaukseen.

En tiedä, hengailenko vain tietynlaisen porukan kanssa.

Monet eivät tiedä tätä. Ihmiset kehottavat käyttämään,

mutteivat edes tiedä.

Sienien käyttäminen aiheuttaa kemiallisen reaktion,

jonka myötä et voi enää ikinä puhua mistään muusta.

Se on vaarallista.

Minua on suostuteltu käyttämään sieniä useasti.

Suostuttelu menee aina samoin, puhujasta riippumatta.

”Vannon sinulle,

että jos käytät sieniä,

pääset käsiksi aivojesi käyttämättömään osaan.”

Tuo ei toimi minuun,

koska olen aiemmin päässyt sinne käsiksi.

Mitä sieltä löytyy? Itsemurha-ajatuksia.

En enää kaivele siellä.

Lewis ja Clark -päiväni ovat ohi. Lasken lapioni maahan.

Olen saanut tästä tyypistä kaiken tarvittavan selville.

Ihmiset eivät tykkää itsarista puhumisesta.

Se on outoa.

Minä saan vitsailla siitä, jos haluan.

Kasvoin homona etelävaltiossa.

"Se oli hetken aikaa vaihtoehto. Olisin voinut riistää henkeeni.

Se oli pöydällä, kuvernööri."

Noin missourilaiset puhuvat.

Blue Lives Matter!

Vitsailin kerran Tennesseessä itsemurhasta.

Vanhempi valkoinen nainen tuli luokseni,

joten osasin odottaa nautintoa.

Hän sanoi:

”Sinun ei pitäisi vitsailla itsemurhasta, sillä -

se ei ole naurun asia.”

Sanoin: "Saan vitsailla omasta itsaristani.

Jos haluat, että se liittyy sinuun...

Pitää tehdä suunnitelma.

Se ei tapahdu itsestään.

Pitää käydä rautakaupassa."

Rakastan tuota vitsiä.

Rautakaupan kohdalla kuulen aina -

kuuden ihmisen päivittelevän.

Minulle se on kuin Mark Twain -palkinto.

Älkää huoliko, en tapa itseäni.

En ole 22-vuotias.

Se on nuorten miesten puuhaa.

Jos tappaa itsensä 22-vuotiaana,

se on surullista. Asiat olisivat parantuneet,

mutta nuori ei tiennyt sitä.

Hänen olisi pitänyt sinnitellä.

Kun joku tappaa itsensä 48-vuotiaana, tietoa on.

Tiedättehän?

Mitä siinä olisi voinut sanoa?

Lapsena perheessäni vitsailtiin mielenterveydestä,

koska meistä jokainen on hyvin sairas mieleltään.

Kaikilla meillä on 3-4 asiaa meneillään.

Isäni keksi masennuksen.

Olen siis nepo-baby.

Hän oli sairain ihminen, jonka kuvitella saattaa.

Hän oli myös charmikas ja etäinen.

Se vaikutti ainoastaan joka ikiseen ihmissuhteeseeni.

Myönnän sen.

Vitsailimme asiasta.

Isäni oli erakko.

Hän ei halunnut poistua kotoa.

Hän oli hyvin sairas.

Muistan, kun ensi kerran sairastuin mieleltäni.

Isäni oli siis erakko,

joten suhteemme perustui puheluihin.

Etäisten isien lapset tietävät, että he -

soittavat kunnolla kaksi kertaa vuodessa.

Kaksi kertaa vuodessa juttua riittää.

Odotin sitä aina.

Ymmärsimme toisiamme.

Säälin häntä.

Hän ei ollut paha ihminen, vaan huono isä.

Hän ei halunnut olla isä,

ja minä olin hänen lapsensa. Voitte siis ymmärtää,

mistä levottomuus johtuu.

Rakastin ja arvostin häntä.

Masennuin ensi kertaa vakavasti -

lukion tokalla.

Tokalla luokalla on ensin hauskaa, kunnes tajuaa,

että kaikki voi päättyä.

Sellainen hetki tulee.

Olin niin masentunut,

että aioin ottaa yhteyttä masennuksen erikoisjoukkoihin.

Aioin soittaa isälle ja pyytää häneltä neuvoa.

Antaisin hänelle mahdollisuuden isä-poika-hetkeen.

Antaisin hänelle hetken loistaa isänä.

Kerroin hänelle,

että mikään ei enää saa minua iloiseksi.

Olen surullinen. Hyvät ihmiset kärsivät.

Perus masennusjuttuja.

Sanoin:

”Saan muut nauramaan, mutta olen itse surullinen.”

Hän sanoi: ”Tuo muistuttaa minua -

Tears of a Clown -taulusta.”

Hienoa, tein virheen.

Kiitos.

Se oli hauskaa. Hän oli hauska ja nauratti minua.

Se oli hauskinta, mitä hän olisi voinut sanoa.

Jos olet ollut masentunut, tiedät, että jos -

hän olisi tsempannut, se olisi ärsyttänyt.

Hänestä ei ikinä tiennyt.

Isäni oli mysteeri.

Erityisesti poliittisesti.

Hän ei ollut demokraatti tai republikaani.

Hän oli samanlainen kuin useimmat,

eli psykoottinen kolmas vaihtoehto.

Tiedättehän?

Tunnette tällaisia ihmisiä.

Isäni sanoi samaan hengenvetoon,

että terveydenhuolto kuuluu kaikille.

Ja että Hillary Clinton on lisko.

Häntä ei voi motata.

Hän rakasti aseita mutta vihasi poliiseja.

Uskomatonta. Hän oli vivahteikas,

mikä on raivostuttavaa vihollisessa.

Hänestä ei tiennyt. Soitin hänelle kerran,

kun kerroin Facebookissa olevani biseksuaali.

Stop!

En halua kuulla.

Luulin olevani biseksuaali,

koska kunnioitin naisia.

Tiedän nyt, että se on homoa.

Heteromiehet eivät pidä naisista.

Kahden vuoden ajan -

luulin olevani bi, koska viehätyn miehistä,

mutta pidän Julia Robertsista leffoissa.

Ei, juuri se on merkki.

Pääsin sen yli.

Ilmoitin olevani bi Facebookissa.

Isäni ei ollut somessa.

Kun pyysin häntä liittymään, hän ei suostunut,

koska uskoi hallituksen seuraavan kansalaisia sitä kautta.

Lapsena ajattelin, että hän on sekaisin.

Nyt ymmärrän häntä.

Tiedättehän?

Salaliittoteoreetikon -

kanssa tulee aikoja, kun pitää myöntää itselleen,

että hän on oikeassa.

En kerro hänelle, mutta hän osui naulan kantaan.

Todellakin.

Soitin hänelle ja kerroin olevani bi.

Olin itsekeskeinen ja omituinen.

Sanoin puhelun aikana isälle useaan otteeseen:

”Enemmän kuin koskaan.”

Kuin olisin ehdolla vaaleissa.

Elämäni aikuiset halusivat varmasti,

etten olisi ärsyttävä. Sama se, olenko homo.

En tiennyt, mitä halusin hänen sanovan,

tai mitä hän sanoisi.

Hyväksyisikö hän asian.

Toivoin punaniskaedistyksellisyyttä. Se tarkoittaa,

ettei saa mitä haluaa, mutta se kelpaa.

Olin pienenä illallisella äidin puolen suvun kanssa.

Kuulin perheen miesten puhuvan keskenään,

ja homoliitto tuli puheeksi. Yksi miehistä sanoi:

”En välitä homoista. Hintit eivät häiritse minua.”

Tyydymme siihen.

Tyydymme siihen, veli.

Hän on oikeassa, emme häiritsekään.

Annetaan palaa, veli.

Toivoin siis kai sitä.

Soitin isälleni ja pidin puheen.

Kerroin olevani bi. Hän kuunteli koko homman -

ja oli pitkään hiljaa. Pohdin sen aikana,

päädymmekö taas klovnin kyyneliin.

Ajattelin, että se voisi olla hauskin lopputulos.

Sen sijaan hän teki jotain hauskempaa.

Hiljaisuuden jälkeen hän sanoi:

”Jos kerrot puolen vuoden päästä olevasi homo,

voidaanko kelata siihen?”

Sanoin, että voimme.

Niinpä kerroin homoudestani ensimmäisenä isälleni.

Suhteemme tärkein puhelu oli pari vuotta sitten.

Olin Kansas Cityssä, jossa en silloin asunut.

Olin tuonut kavereita Losista konserttiin,

ja olimme lounaalla.

Teidän on tiedettävä,

että minut tunnetaan porukassani pilapuhelujen tekijänä.

Kukaan ei pidä siitä, eikä se ole hauskaa.

Se on vain minua varten.

Olin kavereideni kanssa,

jotka olin raahannut rannikolta sisämaahan.

Lopettelimme, ja sain puhelun.

Sanoin, että minun pitää vastata.

Hollywood varmaan soittelee isoon keikkaan liittyen.

Vastasin puhelimeen ja minulle kerrottiin, että isäni oli kuollut.

Hän oli 50. Kukaan ei odottanut sitä.

Minulle läheinen täti soitti minulle -

ja vastasin puheluun normaalisti.

Eli sanoin:

”Mitä haluat, horo? Olet pakkomielteinen.”

Tunnelma muuttui äkkiä.

Tiedättehän?

Hän kertoi, että isäni kuoli yllättäen.

Aloin parkua.

Hän oli loistava. Hän toimi loistavasti puhelimessa.

Kukaan muu ei halunnut soittaa, sillä -

minulle oli vaikea kertoa. Olin hänen ainoa poikansa.

Hän sanoi minulle, että isä -

rakasti minua, vaikka ei osannut näyttää sitä.

Juuri oikeita asioita.

Ystäväni olivat tulleet ulos ja luulivat,

että teeskentelen Hollywood-puhelua.

Olin selkä ravintolaan päin, eivätkä he nähneet minun itkevän.

He alkoivat huutaa:

”Luovuta jo, hinttari!”

”Selvä juttu.”

Ajattelin, että jos käännyn ja näytän itkeväni,

he lakkaavat huutamasta haukkumasanoja -

suuntaani.

Käännyin, mutta yksi heistä ei tajunnut ja huusi:

”Senkin itkupilli.”

En anna hänen ikinä unohtaa sitä.

Lopulta he tajusivat. Menin heidän luokseen -

puhelun jälkeen, ja he olivat hyviä ystäviä.

He kysyivät, mitä tapahtui ja mitä on tehtävissä.

Minun on pakko aina vitsailla.

Sanoin, että isäni kuoli.

”Älkää huoliko, en anna sen pilata matkaa.”

He olivat ihmeissään.

Selitin asian ja kerroin, että olen -

tosissani. Sanoin, että he ovat omillaan.

Minun piti mennä perheeni luo.

Nousin vuokra-autooni.

Tämä juttu tapahtuu minulle usein.

Vuokraan joka paikassa autovuokraamosta järkevän sedanin.

Riippumatta siitä, kuka tiskillä työskentelee,

he katsovat minua ja sanovat: ”Minulla on sinulle jotain.

Taidat pitää siitä.

Todellakin pidät."

Sitten saan lava-auton.

Tiedän, mitä tapahtuu. Voisin estää sen,

mutta pidän olosta yläilmoissa.

Sain siis Ford F-150:n.

Menin sillä hoitamaan asiaa.

Minun piti päästä nopeasti perille, joten ajoin kovaa.

Ajoin itkien isossa lava-autossa.

Radio oli ollut päällä, mutten ollut huomannut, mikä soi.

Kun havahduin, tajusin -

että se oli "Life Is a Highway".

Rakastan sitä Rascal Flattsin biisiä. Laulelin sitä.

Itkin, lauloin mukana,

nauroin hysteerisesti ja kääntyilin holtittomasti.

Minun olisi pitänyt kuolla.

En kuitenkaan kuollut.

Minun piti olla nopea,

koska isäni oli hamstraaja. Se on kauneinta ikinä.

Jos saatte siihen mahdollisuuden, tehkää se saman tien.

Mietitte varmasti, mistä aloittaa.

Hanki tavaraa kotiin ja jätä se sinne.

Sitten mietitte, pitääkö tavaran olla kaunista.

Ei!

On parempi, jos se on roskaa!

Sen ei tarvitse merkitä mitään.

Kun kuolet, joku muu hoitaa asian.

Se on kaunista. Kun kuolet,

perheesi joutuu käymään läpi sekä surun vuoren -

että Pizza Hut -laatikoiden vuoren.

Meidän piti poistua nopeasti,

koska isälläni oli paljon aseita.

Hän oli asefani. Se on meille yhteistä.

Kun puhuimme aseista, emme voineet lopettaa.

Meidän piti löytää aseet nopeasti.

Menimme hamstraamoon, jota hän kutsui kodiksi.

Aseet piti etsiä.

Setvimme roskia niitä etsiessämme.

20 minuutin välein kävi näin...

”Ei. Ei, ei, ei, ei.”

”Löysin yhden.”

Se oli hulluin pääsiäismunajahti ikinä.

Se oli kevyt kesäpäivän perhetemmellys.

En muistaakseni itkenyt sinä päivänä paljoa.

Ensimmäisen kerran murruin kunnolla,

kun etsimme hänen koneeltaan salasanoja.

Tylsää logistiikkaa.

Jonkun kuollessa pitää tehdä puolentoista vuoden ajan -

psykoottisia tehtäviä.

Kuoleman todistamista varten pitää hommata kuolintodistus.

Voisinko vain tuoda ruumiin?

Se on hullua. En ollut vielä itkenyt.

Katsoimme konetta. Hän oli ostanut moottoripyörän -

ja löysimme kuvia, joissa hän testasi kypäriä.

Hän otti selfieitä nähdäkseen, miltä näyttää.

Se sai minut parkumaan.

Voisin yhä itkeä.

En ajatellut, että hän on ihminen,

joka mallailee asioita.

Mutta totta kai hän teki niin.

Vaikka tunsin hänet, hänessä -

oli varmasti miljoona asiaa, joista en tiennyt.

Nyt en saa ikinä tietää.

Toivon, että olisin kysynyt enemmän kysymyksiä.

Kävin sitä läpi.

Kun menettää jonkun, johon on -

vaikea suhde ja jota rakastaa,

on surettava kahta suhdetta.

Sitä, joka todella oli. Se oli monimutkainen,

jopa sairaalloinen. Mutta se sinulla oli.

Pitää surra myös toista suhdetta.

Toivetta siitä, mitä ei ikinä saakaan.

Sitä toivoo, että tulevaisuudessa -

hänestä tulee parempi isä ja minusta parempi poika.

Hoidamme homman paremmin, ja välimme ovat hyvät.

Sitä suree molempia asioita.

Jos kukaan teistä on käynyt jotain läpi...

Tämä iskee kuin nyrkki silmään.

Ainoana asioita läpikäyneenä ihmisenä -

teidän pitää vain uskoa minua.

Rakastin häntä kovasti.

Hän oli siisti, fiksu ja hauska tyyppi.

Hän oli ensimmäinen useista heteromiehistä,

johon minulla oli outo suhde.

En kunnioita heteromiehiä.

Antaa tulla, diivat.

Järjestetty juttu.

Ainoa heteromies, jota olen ikinä kunnioittanut -

on tyyppi, joka puhui baarissa.

Hän sanoi ystävilleen:

”Vannon, veli.

Väitän tytöille, etten tule suihinotosta.

Sitten he tahtovat ottaa suihin enemmän.”

Nerokasta. Albert Einsteinin ja Nobel-palkinnon tasoista.

Kuin Kauniin elämän montaasi.

Lentäviä numeroita ja kirjaimia.

Kuin suihinoton Huckleberry Finn.

Uskomatonta.

Kuvittelen hänet klubin ulkopuolella maalamassa aitaa.

”Olisi hienoa tulla suihinotosta.

Kukaan ei taida pystyä siihen.

Paitsi jos...”

Hän haukkaa omenasta.

Rakastan eräitä hetskuja.

Lempiheteromieheni ovat konservatiiviset republikaanit.

Rakastan heitä! He ovat hauskoja, koska vihaavat -

homoja intohimolla, mutta ovat kunnon hinttejä.

He ovat todella homoja. Se on hullua.

Heistä huokuu homous.

Se yksikin hintti, Ben Shapiro...

He sanovat olevansa huolissaan pojista ja miehistä.

Laitan sinut tupperwareen ja kaappiin.

Miksi olet niin pieni ja homo?

Jordan Peterson on sekopää.

He kaikki kyselevät, mitä pojillemme on tapahtunut.

Miksi sinulla on pieni rusetti?

Yrität pitää suurta puhetta miehisyydestä,

mutta näytät Pee Wee Hermanilta.

Haluan lukita heidät komeroon. JD Vance, se hemmetin homo...

Kuka mies tarvitsee niin paljon maskaraa näyttääkseen vakuuttavalta?

Ei edes komealta, vain vakuuttavalta.

On nöyryyttävää katsoa, kun hän konttaa isin edessä.

On nöyryyttävää, miten hän alentaa itseään Trumpin edessä.

Tai Ron DeSantis, sekin hintti.

Säälin häntä.

Hän ei saanut Trumpin hauskaa homopersoonaa,

hän sai vain äänen.

Säälin häntä,

koska Ron DeSantis haluaa olla puolueen mies,

mutta tiedotustilaisuuksissa hän kuulostaa tältä:

”Minusta on kiintoisaa...”

Selvä, diiva.

Se ääni on tulkinnut Cheriä karaokessa.

Se on nöyryyttävää.

Vanhan kansan homofoobikot -

olivat farmareita, joilla on 13 lasta.

Nykyisen he ovat Yalen käyneitä ja heillä on

Brooks Brothersin vaatteet.

En voi kunnioittaa heitä.

Jos haluat vihata homoja, rakenna aita.

He eivät tee mitään. He vihaavat transsukupuolisia.

enkä jaksa puhua niille idiooteille transsukupuolisista.

Transhenkilöitä on noin 12, ja he asuvat samassa talossa kanssani.

Lopettakaa jo.

En kestä transvihaa.

Kyse on näkökulmasta.

He eivät tunne transhenkilöitä. Heidän retoriikkansa on vihamielistä.

He eivät välitä transhenkilöistä.

Heitä ei kiinnosta, mitä vessaa käytät.

He haluavat vain tahkoa lisää rahaa itselleen -

ja rikkaille ystävilleen, ja tämä toimii juuri nyt.

Se on surullista.

He eivät tee puolestamme mitään.

Transsukupuoliset tarvitsevat samoja asioita kuin muut:

halvempia vuokria, palkkaa ja paremman maailman,

mutta sitä he eivät meille anna.

Kuvittelinkin, että tuntisitte noin.

Minä en ole ehdolla.

On hassua, että heidän mielestään -

transnainen on Luojan luoma mies, joka on epäonnistunut.

Epäonnistunut mies.

Minä tunnen transnaisia.

Minä tiedän, ettei Luoja -

epäonnistunut miestä luodessaan.

Luoja yritti ja onnistui luomaan DJ:n.

Mikä voisi olla kauniimpaa?

Anna mimmille levysoittimet.

Antaa palaa!

Anna hänen tehdä se. Jätä hänet rauhaan.

Anna hänen katsoa Steven Universea -

rauhassa.

Hän ei häiritse ketään.

Olen vasemmalle kallellaan -

ja mielestäni meidän pitää suojella vähemmistöjä paremmin.

Tällä hetkellä emme tee hyvää työtä.

Vasemmisto on keksinyt -

transväkeä suojellakseen lauseen: ”Transihmiset ovat olemassa.”

Nyt kyllä nukahdan.

Senkö me keksimme?

Onko meidän tarkoitus kohdata armeija ja sanoa:

”Transihmiset ovat olemassa.”

Totta kai. He ovat minulle velkaa.

Kuka muuten veisi rahani GoFundMessa?

Tiedättekö?

Joka viikko: ”Rintaleikkaus, sukuelinkirurgia...”

”En pidä kämppiksistäni.”

Autan mielelläni, mutta...

Ainoa kritiikkini queer-ihmisiä kohtaan on, että käytämme liikaa -

lausetta: ”Hätäinen avuntarve.”

Vain hieman.

Vuokra-aikaa on vielä 30 päivää.

Sinun pitää vain kestää.

Queer-ihmiset ovat kuitenkin peloissaan.

Minä en, koska olen vahva. Queer-ihmiset kuitenkin pelkäävät.

Ei-binäärinen ystäväni soitti minulle -

yhtenä päivänä. Se on okei.

Pidän hänestä. Hän saa jopa -

soittaa minulle. Jos minulla on aikaa, vastaan.

They/them soitti minulle.

Se ei ole hauskaa.

Hän soitti minulle ja sanoi:

”They/their on huolissaan...”

Kaverit...

Mutta siis...

Kaverini siis soitti minulle -

ja sanoi seuraavansa uutisia.

Hän oli huolissaan politiikasta -

ja tiesi minunkin seuraavan uutisia.

Hän halusi kertoa, että hän menee -

queer-porukalla harjoittelemaan ampumaradalle.

Sanoin, että sen voisi jättää välistä.

Teikäläisillä on vaikeuksia pysyä työssä. En tiedä,

toimiiko they/them-jalkaväki -

ihan kuten ajattelet.

Minusta oli hauskaa kuvitella puhelun republikaaniversio.

Jos Kamala olisi voittanut,

teksasilainen maajussi olisi soittanut kaverilleen:

”Enpä tiedä, veli.

En tiedä mitä tuleman pitää, mutta -

aion kaiken varalta käydä improtunnilla.

En tiedä,

mitä meille tapahtuu,

mutta jos joudun kilpailuun,

haluan olla varma.

Tekisitkö sen kanssani vai et?”

Häntä ujostuttaa.

”Ajattelin mennä improtunnille.

Onkohan se typerää?”

Rakastan queer-ihmisiä.

Queerius on universumin isoin lahja minulle.

Olen siten empaattisempi ja luovempi.

Se parantaa ystävyyssuhteitani.

Miehistä viehättyminen on Saatanan kirous.

Sen erottaminen on hyvin tärkeää.

Rakastan queer-ystäviäni ja heidän kanssaan matkustamista.

Queer-ihmisten kesken on hauska lähteä reissuun.

Pari lesboa, homoa, ei-binääristä.

Miksipä ei? Olen siellä lähinnä turvamiehenä.

Se on hauskaa.

Olin sellaisella retkellä pari vuotta sitten.

Jotkut lähtivät Pariisiin jouluksi -

ja osa meistä tapasi Berliinissä uutenavuotena.

Sori, sellainen tilanteeni on.

Se on luotaantyöntävää.

Aioimme tavata Berliinissä ja tekstasimme ryhmächatissa.

”Mitä meidän pitäisi tehdä Berliinissä?

Mikä suunnitelma?”

Ystäväni, vanhempi transnainen tekstasi takaisin sanoen:

”Meidän pitäisi mennä keskitysleirille.”

Ajattelin, että todellakin jotain muuta.

On joulu, enkä halua mennä Holokaustiin.

Hän vastasi ja sanoi olevansa tosissaan.

Eräälle leirille vietiin paljon queer-ihmisiä,

ja hänestä olisi hyvä käydä siellä oppimassa historiasta.

Kun vanhempi queer-ihminen kehottaa oppimaan omasta -

taustasta, keskustelu on ohi.

”Selvä, mennään Holokaustiin.”

Ostimme siis liput Holokaustiin.

Se osoitti talouden tilanteen, sillä -

sinne pääsi ennen ilmaiseksi.

Älkää nipottako.

Juuri niin tapahtui.

Toivon, etteivät he olisi lähettäneet ihmisiä ilmaiseksi.

On hullua maksaa. Olen Holokaustinen vastainen.

Jos olisin ollut siellä...

Olisinpa voinut estää sen, mutten ollut paikalla.

Ostimme liput Holokaustiin.

Minulla on tauti, joka johtaa nauramiseen hautajaisissa.

Halusin olla tosissani Holokaustissa, koska olen sitä vastaan.

Haluan näyttää sen maailmalle.

Kolme päivää ennen harjoittelin -

peilin edessä surullisten asioiden kuulemista.

Harjoittelin ilmeitäni.

Olin peilin edessä näin...

”Paska.

Hemmetin helkkari. Ei!”

Niin minä tunnen. Sanan mainitseminenkin -

saa olonne omituiseksi.

Aihe on vakava, joten halusin käyttäytyä vakavasti.

Sitä se minulle on.

Harjoittelin ja olin -

valmistautunut lähes kaikkeen, paitsi saamaani hassuttelevaan oppaaseen.

”Mitä helvettiä?”

Näille kierroksille ostetaan liput luotettavalta taholta -

ja paikalla on oppaat ohjaamassa.

Ostimme liput Holokaustiin, ja kun pääsimme paikalle,

meidän käskettiin odottaa juna-asemalla.

Joten...

Ei kovin hyvä.

Odotimme asemalla ja oppaamme saapui myöhässä.

Hän juoksi luoksemme ja sanoi: ”Anteeksi, että olen myöhässä.

Olen oppaanne Carla.

Astukaa junaan,

se tulee olemaan täydempi kuin alkuperäinen.”

Mitä helvettiä?

Tapammeko hänet vai mitä?

Testataanko meidän natsiystävällisyyttämme?

Olin shokissa. Ajattelin, että hän olisi vakavissaan.

Noudatimme kuitenkin hänen ohjeitaan.

Nousimme junaan. Berliinistä on noin 45 minuutin -

junamatka Holokaustiin.

Saavuimme Holokaustiin.

Kylässä on heti näkyvillä -

kylttejä, joissa oli X-kirjaimia.

Isoja X-kirjaimia. ”Ei enää kierroksia,

lopettakaa kierrokset, sulkekaa leiri.”

Syitä siihen on paljon.

Se on historian hirveyksiä,

eikö totta?

Ihmisiä ei haluta paikalle.

On vaikea puolustaa -

keskitysleirin auki pitämistä.

Ehkä kierrokset aiheuttavat paljon lisäliikennettä aamuisin.

Kuka tietää, miksi kyläläiset ovat sitä vastaan. Kaikki syyt käyvät.

Carla oli vakuuttunut siitä, että he kaikki olivat natseja.

Se mielipide olisi okei, jos sen pitäisi itsellään.

Se ei ole Carlan tyyli.

Hän vie meitä kylään -

matkalla Holokaustiin ja sanoo: ”Pysähtykää tässä.”

”Kaikki, jotka täällä näette, ovat natseja.”

Sellaisesta poliittisesta rohkeudesta voisimme -

ottaa mallia juuri nyt.

Pieni maininta Carlalle.

Jos näet natsin, kutsu häntä natsiksi.

Olin hänen puolellaan tavalla, jota en osaa selittää.

Hän oli hullunkurinen. Kuin Maija Poppanen.

Hänellä oli iskulause.

Hän sanoi: ”Tulkaa. Stop.”

Hän kertoi jotain musertavaa ja jatkoi: ”Selvä, jatketaan.”

Hän tepasteli tiehensä tavalla,

johon pop-starat eivät pystyisi.

Rakastin häntä. Pääsimme leirin porteille.

Vitsit sikseen,

siitä tulee heti huonot vibat. Empaattiina sanon ei.

Se on pelottavaa. Portit ovat alkuperäiset.

Hän alkoi opettaa meitä ja olin vaikuttunut,

sillä hän veti sen lonkalta.

Hän kertoi meille -

asioita, jotka tiesin, mutta moni varmasti ei.

Holokaustin isoin ja hirvittävin osa oli -

juutalaisten vainoaminen.

Heillä oli Daavidin tähti.

Se oli tapahtuman isoin kauheus.

Queer-ihmisiä vainottiin myös,

ja heidät merkittiin -

vaaleanpunaisella kolmiolla, joka rokkaa.

Jos tulet natsien merkityksi, slay.

Tiesin kaiken sen.

Sitten hän kertoi jotain uutta.

Se on täysin totta.

Queer-ihmisten leirillä -

homomiehet ja lesbot oli ryhmitelty eri tavoin.

Homomiehet olivat homoseksuaaleja,

lesbot antisosiaalisia.

Heitä ei halua ylistää.

Mutta rikkinäinen kello on oikeassa kahdesti päivässä.

En tiedä, oletteko koittaneet saada lesbon pois kotoa seitsemän jälkeen.

Se on viikonloppujeni taistelu.

Täälläkin on lesboja, joilla on Uber takataskussa.

Ymmärrättekö?

Heidän pitää mennä kissojen luo kotiin.

Joka on muuten aika itsenäinen eläin.

Koti on heidän paikkansa.

Ajattelin kierroksella, että jos flanellipaita istuu...

Joten...

Menimme sisään. Se on musertavaa,

mutta se tuntuu tärkeältä.

Onneksi menimme, koska opimme paljon -

niistä kauheuksista.

Menimme lääketieteen osastolle, jossa tehtiin kokeita -

queer-ihmisille.

En tiennyt, että queer-ihmisiä käytettiin kokeissa.

Niin kuitenkin oli.

Kierroksella pääsi sisään koehuoneisiin.

Olin ainoa, joka ei tehnyt sitä.

Idea oli mielestäni hirveä.

Tiesin myös, mitä huoneissa -

tapahtui. Mutta katsoin Carlaa -

ja halusin tietää, mitä tässä tapahtuu.

Jäin hänen luokseen -

ja kysyin, saanko kysyä jotain. Hän myöntyi.

Mietin, mitä haluaisin kysyä.

Lopulta kysyin, miten hän pystyy tulemaan paikalle -

joka päivä kertomaan hirveyksistä.

Tekemään työtä päivittäin ja olemaan hirveässä paikassa.

Tunne on niin kamala.

Toivoin, että hän sanoisi jotain kuten:

”Emme saa unohtaa tekojamme.” Tai:

”Yhdysvallat tukee parhaillaan -

rahallisesti kansanmurhia, joita emme saa unohtaa.”

Kuvittelin tuollaisen vastauksen,

mutta hän sanoi:

”Minun pitää maksaa vuokra.”

Olen koukussa häneen.

Hänen pitäisi olla Euroopan kansleri.

”Etkö todella ole kuullut muista töistä?”

Enpä tiedä.

Hän oli hullu ja rakas. Kierroksella oli myös -

toinen hulvaton dynamiikka. Paikalla oli lihava ruotsalainen,

joka yritti bondata kanssamme -

liiasta kävelemisestä.

Lihavan diivan kanssa on mahtavaa rupatella,

mutta ei siinä tilanteessa.

Emme voi valittaa askelmäärästä Holokaustissa.

Tiedättekö?

Kun siirryimme uuteen paikkaan,

hän katsoi meitä näin.

”Ei nyt, Inga.”

Käsittelin sitä koko päivän.

Hän istui muistoesineiden päällä, voitteko uskoa?

"Nouse ylös."

Jossain kohtaa kierrosta -

Carla kertoi, että queer-ihmisillä oli vaikeaa.

koska sekä vartijat että muut vangit kohtelivat heitä kaltoin,

koska kulttuurissa oli vallalla anti-queer-asenne.

Kun hän kertoi meille queer-ihmisten tilanteesta,

heteronainen minua vastapäätä...

Joskus sen tietää. Hänellä oli tuubihuivi.

Tuubihuivi vuonna 2023?

Heteronainen katsoi vain minua,

vaikka paikalla oli kasa queer-ystäviäni, ja sanoi:

”Olen pahoillani.”

”Älä käy kimppuuni Holokaustissa.

Mitä oikein teet?”

Olet oikeassa, mutta miksi?

Pohdin, kerronko teille -

tämän. Vaikutatte kuitenkin rennoilta.

Carla kertoi, että -

vangit pysyivät hengissä kauemmin, jos heillä oli jokin taito,

koska vartijat laittoivat heidät esiintymään iltaisin.

Minua hävettää, että reaktioni oli...

Olisin siis esittänyt stand-upia -

Sachsenhausenin vartijoille henkeni pitimiksi?

Kesken illallisen: ”Oletteko edes koittanut homoseksiä?”

Vartijat putoilisivat tuoleilta.

”Hän on ihan hauska. Hänen on mentävä, muttei vielä.”

He soittavat Hitlerille.

”Hitler, tule esitykseen.”

Hitler saapuu.

Loppulauseeni Hitlerille:

”Jos halut vainota homoja, aloita eksästäni.”

Hitler nauraa.

Hitler rakastaa sitä.

Hänen kaverinsa sanoo: ”En ymmärrä suosiota.

Hän on sysiruma.”

Hitler sanoo: ”Nein! Hän on koomikko, ei malli!”

Kiitos paljon. Kiitos, aikani oli tässä.

Kiitos.

Kiitokset kaikille työntekijöille.

Antakaa aplodit.

Kiitoksia ja hyvää iltaa.

Puhutaan siitä, mikä on juttusi.

Okei, juttuni. ”Lihava homo Missourista.”

Ei vielä republikaani. Katsotaan sitä myöhemmin.