All language subtitles for pfa-bbk.tlor.bdrip

Täytyy huomioida...

...että ihminen
saattaa tuntea suurta tuskaa-

-kun hän kävelee
yli kuuden kilometrin matkan-

-jonka aikana voi sattua vaikka mitä.

Yöllä sitä nukkuu jonkun kanssa
tai jonkun lähellä-

-mutta ei uskalla nukahtaa täysin,
sillä aamulla saattaa olla kuollut-

-tai ryöstetty tai pidätetty.

Kyseessä on siis selviytymistarina-

-mutta selviytyminen on pelkkä sana.
Tämä on tarina.

Poikki. Vie filmisi kotiin.

Yhdysvaltain musiikin koko kehitys
sai alkunsa bluesin synnystä.

Bluesin soittajat
eivät aina olleet ammattilaisia.

Muistan sunnuntaiaamun
bluesjamit takakuistilla.

Kavereilla oli ginipullo-

-tai oikeastaan
kannullinen pontikkaa.

Ja blues raikasi.

Tunne on tärkein.

Joku voi soittaa
tuhat säveltä minuutissa-

-mutta ilman tunnetta
sillä ei ole mitään merkitystä.

Useimmille mustille
bluesissa on kyse kärsimyksestä.

Torjuntaa, hylkäämistä,
hyväksikäyttöä. Sitä blues ilmaisee.

Nuorempi väki pitää bluesia
usein vanhan kansan musiikkina.

Vaikeuksien tullen mieli muuttuu.

Mikään toinen musiikkityyli
ei iske tunteisiin kuten blueskitara.

Vilpitön, rehellinen, todellinen,
totuudenmukainen ja aito.

Viisi asiaa. Jos ne ovat hallussa,
silloin osaa soittaa bluesia.

Muuten on vain papukaija,
joka puhuu muttei ymmärrä.

Nykybluesin soittajien käyttämä
lähestymistapa on hänen keksimänsä.

Hän on ainoa muusikko
koko maailmassa-

-joka määrittää kokonaista genreä.

Ihmiset,
joita blues kiinnostaa ja kiehtoo-

-tunnistavat laulajan
rehellisyyden tarinankertojana.

Kun puhutaan bluesista,
puhutaan väkisinkin B.B:stä.

Hän on mestari. Suurmestari.

Mikä tekee ihmisestä suuren?
Erityisen?

Millaisesta ihmisestä sanotaan,
että hän jätti jälkensä historiaan?

Usein puhutaan synnynnäisistä
kyvyistä tai lahjoista.

Jotkut taas uskovat
ympäristön vaikuttavan enemmän.

Eräänä hikisen kuumana keskiviikkona
syyskuun puolivälissä vuonna 1925-

-erään vuokraviljelijän mökistä
kiiri vastasyntyneen huuto-

-Mississippijoen suiston
puuvillapeltojen ylle.

Sinä päivänä syntyi poika,
joka jättäisi jälkensä historiaan.

Pojan nimi oli Riley B. King.

Route 82:n varrella on kyltti,
jossa lukee Itta Bena.

Itta Bena on siitä oikeaan.
Ei kun vasempaan.

Minä synnyin isän silmien eteen
sellaisten paikkojen tuntumassa-

-kuin Indianola ja Itta Bena.

Kun ensimmäistä kertaa puhuin siitä,
sanoin "Atta Bena"-

-ja niin se on ollut siitä asti.

Kun sinne ajaa,
matka on mutkikas kuin mikä.

Järven jälkeen tulee puro-

-jossa on tukkeja sun muuta.

Edempänä on Bear Creekin kirkko.
Minulla on siitä kuvakin.

Täällä puuvilla on kuningas.

Tuolla sitä istuttiin traktorissa-

-ja ajeltiin yli kilometrin mittaisia
puuvillapeltoja päästä päähän.

Siellä on siltakin. Ennen vanhaan
yli mentiin lankkuja pitkin.

Mikäli ymmärsin oikein,
kohta pitää ehkä kääntyä.

Hyvin opastettu, isä.

-Hän on ehkä nyt kanssamme.
-Niin, pitämässä huolta.

Kun olen täällä, tässä paikassa-

-jossa synnyin ja jossa
maailma otti minut vastaan-

-oloni on todella hyvä.

Äitini nimi oli Nora Ella
ja isäni nimi Albert Lee.

He olivat nuoria, kun minä synnyin,
ja asuivat tässä lähellä.

Osa taloista kotiseudullani-

-oli sellaisia, että lautojen välistä
saattoi kurkata ulos-

-eri vuorokaudenaikoina
ja siten tiesi, mitä kello oli.

Sateella tarvittiin ämpäreitä,
koska katto vuoti.

Ämpärit piti asetella niin,
ettei vesi kastelisi lattiaa.

Äitini oli samanlainen
kuin kaiketi useimmat äidit.

Hän halusi varmistaa, että sain
kaikki tarvittavat opit ja ohjeet.

Äitini rakasti minua ja minä häntä-

-ja yritin oppia kaiken,
mitä hän halusi opettaa.

Kun äitini ja isäni sitten erosivat-

-äiti muutti
Mississippin Kilmichaeliin.

Äidin läsnäolo
vaikutti Kingiin suuresti.

He olivat läheisiä, ja äidin kuolema
oli Kingille kova isku.

Huomasin, että äidillä
oli verenpurkaumia silmissään.

Hän kuoli diabetekseen,
ja hänen pojallaankin...

ÄIDIN HAUTAPAIKKA

Muut ihmiset ottivat minut luokseen
äidin mentyä.

Miss Mimy taisi hoitaa häntä
äidin kuoleman jälkeen.

Miss Bulla ainakin hoiti.

Minulla oli kaksi tai kolme isotätiä.

Yhdellä heistä oli fonografi.

Hänen nimensä oli Jemima.

Halusin leikkiä fonografilla
mutta en pitänyt tädin suukoista.

Hänellä oli tapana nuuskata,
enkä minä tykännyt nuuskasta.

Tädin suukot haisivat nuuskalta,
enkä halunnut siksi mennä sinne-

-kunnes muistin fonografin,
ja lähdinkin mielelläni.

Hoidin kunnialla tervehdyssuukon
ja sitten voin keskittyä muuhun.

Riley muutti
Edwayne Hendersonin maille-

-ja siirtyi sitten William-enona
luokse auttamaan vauvan kanssa.

Äitini veli oli naimisissa
saarnamiehen siskon kanssa.

Saarnaaja kävi sunnuntaisin
sisarensa eli tätini luona.

Mies jätti kitaransa sängylle,
ja minä hiivin nappaamaan sen.

Siitä minun kitaraintoni sai alkunsa
eikä niinkään muiden kuuntelusta.

Ateriat olivat siitä mukavia,
että hän soitti kitaraa-

-mutta se ei ollut mukavaa,
että meille ei jäänyt muuta ruokaa-

-kuin kanan jalkoja.

Kitaransoiton kuuntelu
oli kuitenkin mahtava hetki.

Silloin kiinnostukseni musiikkiin
taisi herätä.

Niin sanotut juureni
löytyvät kaiketi Elkhornin koulusta.

Kävelin joka päivä kouluun
kahdeksan kilometrin matkan.

Plantaaseilla koulua käytiin
vain nelisen kuukautta.

Isojen poikien piti olla pelloilla
eikä koulunpenkillä.

Minä aloitin koulun kuusivuotiaana-

-mutta B.B.
taisi olla kahdeksanvuotias.

Kaikki eri-ikäiset oppilaat
olivat samassa huoneessa.

Elkhornin koulussa oli mukavaa,
sillä enhän minä muusta tiennyt.

En ollut käynyt muita kouluja.

Hän oli oikein fiksu.
Ei kirjaviisas, mutta muuten fiksu.

Hän oli väkivahva,
ja leikimme pihalla-

-leikkiä,
jossa kaveri piti saada vapaaksi.

Seisoimme ringissä,
ja keskellä olijan piti päästä ulos.

Minä halusin aina B.B:n viereen,
koska hänellä oli niin luja ote.

Yritän aina ajatella positiivisesti.

Sen asenteen opin
opettajaltani Luther H. Hensonilta.

Saatan yhä kuulla mielessäni,
miten hän ohjeistaa minua.

"Älä tupakoi äläkä juopottele."

"Sinulla on vain yksi talo,
sinun oma kehosi."

"Huolehdi siitä hyvin,
sillä toista et tule saamaan."

Uskon, että isäni näki, että
mustat lapset kaipasivat neuvoja-

-voidakseen elää
terveemmin ja paremmin.

Koulunkäynti ja opiskelu
olivat ratkaisu tilanteeseen.

Muistan häntä aina rakkaudella.

Aloitin maatilan työt
seitsenvuotiaana.

Ei siihen aikaan ollut
mitään lapsityövoimalakeja-

-joten paiskin hommia
aivan kuten aikuisetkin.

Siirryin sitten valosta pimeään.

Valossa näkee, pimeässä ei näe.

Peltoa kyntäessä
sitä kulkee muulin perässä-

-melkein 50 kilometriä päivässä
kuutena päivänä viikossa.

Kuutena päivänä viikossa
kuusi kuukautta vuodesta.

Kun sen kertoo 18 vuodella,
niin olen kävellyt maailman ympäri.

Blues syntyi siinä ympäristössä.

Yleensä peltoa kynnettiin yksin.

Tai sitten yksi mies
kulki auran kanssa-

-kaukana muiden edellä.
Yleensä hän lauloi kulkiessaan.

Bluesia laulettiin pelloilla,
sillä kotona se oli kielletty.

Kotona laulettiin vain gospelia.

Puuvillapelloilla
sai laulaa, mitä itse halusi.

Jos musiikilla
ei kutsuta Jeesusta tai Jumalaa-

-niin ketä sitten? Paholaista kai.

Uskovaiset ihmiset eivät katsoneet
hyvällä väkeä, joka soitti bluesia-

-sillä sitä pidettiin
paholaisen musiikkina.

En minä sellaisesta tiedä,
mutta muut sanoivat niin.

Sanoivat,
että siinä myy sielunsa paholaiselle.

Kirkkokansan parissa
puhuttiin paholaisen musiikista-

-mutta B.B. Kingin blues
on Jumalan lahja.

Jos on vähänkään uskonnollinen,
lahjaan on pakko uskoa.

B.B. sai sen jo ennen syntymäänsä.

Tavalliset Johnit, Jimit ja Jonesit
ahersivat koko viikon-

-mutta sunnuntaina sitä oltiinkin
veli John, sisar Mary ja mr Jim.

Sunnuntaisin sai olla joku. Muuten
olisimme kadonneet kauan sitten.

Äitini oli hyvin uskonnollinen.
Syvästi uskovainen.

Hän pakotti minut kirkkoon.

Kun hän liittyi kirkkoon,
lankoni Archie oli saarnamiehenä.

Pastorimme Archie Fair soitti
sähkökitaraa. Halusin olla kuten hän.

Kirkossa käydessään poika
sai soittaa välillä Archien kitaraa.

Hän oli saarnaaja ja opettaja.

Hän ei halunnut opettaa
ainoastaan minua-

-vaan kaikkia muitakin lapsia,
ja minä suorastaan palvoin häntä.

Hän auttoi minua suuresti.

Rileyn isoäiti muutti sinne,
ja William päätti-

-että poika menisi asumaan
isoäitinsä kanssa.

B.B:n isoäiti teki äidilleni
kotitöitä, kokkasi ja siivosi-

-ja hoiti muita askareita,
luultavasti peltotöitäkin.

Isoäitini kuoltua
jäin asumaan samaan taloon-

-jossa olin asunut isoäidin kanssa.

Isoäidillä oli velkaa
35 tai 40 dollaria-

-ja tienasin vain 15 dollaria kuussa.

Maksoin kuitenkin isoäidin velat
omilla rahoillani.

Tilanne oli pojalle
traumaattinen ja järkyttävä.

Hän ei tiennyt, missä isä oli,
ja äiti oli kuollut vuosia sitten.

Nyt isoäitikin oli kuollut,
ja 14-vuotiaana hän asui yksin.

Tunsin itseni hylätyksi.
Olin aivan yksin.

Isä haki minut luokseen
Mississippin Lexingtoniin.

Siellä menin
ensimmäistä kertaa isoon kouluun.

Hänellä oli sisar- ja velipuolia-

-mutta kuulemma
he eivät tulleet keskenään toimeen.

Isällä oli kolme tytärtä ja poika.
He olivat sisaruksiani-

-ja rakastin heitä,
mutta emme olleet niin läheisiä-

-kuin olisimme olleet,
jos olisimme kasvaneet yhdessä.

Isä ei koskaan sanonut
minulle rakastavansa minua-

-mutta hän osoitti rakkautensa
kutsumalla minua Jackiksi.

En tiedä, mistä hän sen nimen keksi-

-mutta kun hän oli hyvällä tuulella,
hän kutsui minua Jackiksi.

Kesken kaiken hän saattoi kysyä:
"Mitäs tästä tuumaat, Jack?"

Silloin melkein itkin ilosta,
sillä tiesin, mitä se tarkoitti.

Yhtään ainutta kertaa hän ei sanonut
suoraan rakastavansa minua-

-mutta minä sanon lapsilleni
ja heidän lapsilleen aina-

-että rakastan heitä.

Siihen aikaan
elettiin sorron keskellä.

Sorto taas aiheutti masennusta,
sillä ihmisillä ei ollut oikeuksia.

Mustilla ei ollut oikeuksia.
Silloin puhuttiin neekereistä.

Uskoakseni Ku Klux Klan
toimi sillä seudulla niihin aikoihin.

Itse en koskaan kohdannut heitä,
mutta moni muu kohtasi.

White Citizens' Council
perustettiin Indianolassa.

Kotikylässäni.

Meidän tehtävämme oli raataa
ja totella valkoisia.

Ensimmäinen kokemukseni
rotuerottelun todellisuudesta-

-oli tapaus, jossa väkijoukko
oli hirttänyt mustan pojan.

Tapaukseen liittyi valkoinen nainen.
Poika oli vangittu-

-ja hänet oli vedetty auton perään
sidottuna Lexingtonin oikeustalolle.

Minä näin sen.

Sitä tapausta
en ole unohtanut koskaan.

Verisiä sotamuistojakaan
ei voi unohtaa.

Mustat olivat esineitä,
eivät ihmisiä.

Sanonnan mukaan kuolleen muulin
tilalle voi ostaa uuden.

Jos nekru tapetaan, palkkaa uusi.
Siinä maailmassa minä kasvoin.

Mustat olivat yhtä
vähäpätöisiä olentoja kuin muulit.

Valkoiselle miehelle ei saanut
sanoa "kyllä" tai "ei".

Piti vain herroitella
ja olla kaikesta samaa mieltä.

Palkaksi piti hyväksyä se,
mitä haluttiin maksaa.

Sosiaaliturvaa tai eläkettä
ei ollut olemassakaan.

Ainoa vakuutus
oli hautajaisia varten.

Muuten joutui vain laatikkoon
ja laatikossa hautaan.

Näin kaiken omin silmin.

Tilanne oli surkeaakin surkeampi.

Tiesin aina olevani musta mies
valkoisten maailmassa-

-mutta tiesin myös aina,
että jotenkin selättäisin haasteet.

Uskon, että myös B.B:tä
on aina ajanut eteenpäin-

-vakaa aikomus selättää haasteet.

Meidät kaikki kasvatettiin
vihan ja syrjinnän ilmapiirissä.

Kukaan meistä ei voinut
juoda vettä yleisistä vesihanoista-

-eikä mennä syömään
hyvään ravintolaan.

Ei B.B. eikä kukaan muukaan neekeri
voinut varata huonetta hotellista.

Hän kohtasi rasismia, syrjintää
ja vihaa, aivan kuten me muutkin.

Mutta B.B. ei koskaan antanut sen
tehdä hänestä valkoisten vihaajaa.

Nuori Riley King haaveili
paluusta kotiseudulleen suistolle.

Vuoden 1941 lopulla 16-kesäinen
Riley hyppäsi pyörän selkään-

-ja suuntasi kohti kotia,
minne hänen sydämensä kuului.

Hän ajoi pyörällä
isänsä luota Lexingtonista-

-noin 80 kilometrin matkan.

Hän tuli Lexingtonista meille
ilman mitään matkatavaroita.

Pääsin vihdoin perille Kilmichaeliin.

Polkupyöräni akseli oli niin kulunut,
että se hajosi saman tien.

Istuin Johnin kanssa kuistilla.
Kysyin, kuka pyörällä tuli.

Riley sieltä tuli takaisin, vaikka
yleensä täältä muutettiin muualle.

Mieleen muistuvat esimerkiksi
mr John Fair ja vaimonsa Lessie.

John sanoi pojalle: "Kun väsyt,
tule nukkumaan tänne meille."

John toi hänet isäni luokse,
jotta hänelle löytyisi majapaikka.

Mökki laitettiin kuntoon
häntä varten.

Hänellä oli vain
yksi vaatekerta ja polkupyörä.

Pomoni mr Cartledge oli mies,
jollaisia saisi olla enemmänkin.

Hän vaikutti reilulta
ja oikeudenmukaiselta mieheltä.

1930-luvulla valkoiset eivät meidän
näkökulmastamme olleet usein reiluja.

Silloin tuntui siltä, että
valkoiset ajattelevat vain itseään.

Mr Cartledge ei ollut sellainen.

B.B. oli taitava monessa asiassa.

Hän hakkasi puita, kynti peltoja,
poimi puuvilllaa. Taitava poimija.

Talo oli suunnilleen tässä.

B.B. asui siinä Flake ja Zelma
Cartledgen ja Wayne-pojan kanssa.

Muistan,
että hän halusi aina soittaa kitaraa.

Naapurilla oli kitara,
joka oli myytävänä 15 dollarilla.

Isä kävi ostamassa kitaran-

-ja B.B. maksoi sitten isälle.

Wayne olisi halunnut
kitaran itselleen-

-eikä isä ostanut, mutta lopulta
kitara päätyi B.B:n käsiin.

Suututtaa vieläkin,
etten saanut kitaraa.

Kun saavuin Barrettin plantaasille-

-olin kuullut siitä paljon
vuokraviljelijöiltä-

-jotka asuivat tilalla.
He kehuivat pomoaan kovasti.

B.B. oli traktorikuskina.
Hän ajoi mr Barrettin traktoria.

Isoilla plantaaseilla
oli yleensä aina "ratsastaja"-

-eli valkoinen mies,
joka kantoi usein asetta.

Hyvin usein myös ruoskaa.

Mr Barrett oli hyvin... pohdiskeleva.

Hän palkkasi mustan työnjohtajan,
Booker Baggettin.

Raadoimme kuin hullut,
sillä tahdoimme pitää hänet.

Mr Baggett opetti minut
ajamaan traktoria.

Omasta mielestäni
olin oikea traktoriässä.

Pidin tosin itseäni
myös hyvännäköisenä.

Herättyäni minun piti olla puolen
tunnin kuluttua traktoritallilla.

Asuin sieltä
noin 1,6 kilometrin päässä.

Minulla oli aamuisin 30 - 40
minuuttia aikaa ehtiä traktorille-

-joten pukeuduin nopeasti
ja olin siellä sopivasti ennen muita.

Nuorena lauloin gospelia
eri kvartettikokoonpanoissa.

Minä olin yleensä solisti.

Menestyimme oikein hyvin.
Ryhmän nimi oli...

-The Famous St. John Gospel Singers.
-The Famous St. John Gospel Singers.

St. John Gospel Singers
oli iloinen ryhmä.

Veli John oli ryhmän johtaja.

Pikkuveli Auriel ja
serkku Birkett Davis lauloivat myös.

Riley soitti kitaraa,
mikä teki ryhmästä erilaisen.

Hänellä oli myös erittäin hyvä ääni,
kuten muillakin ryhmän jäsenillä.

Heitä oli hauska kuunnella.
Kotona napsautin radion päälle-

-ja odotin heitä eetteriin.

Tuli aika, jolloin halusin naimisiin,
ja avioiduin erään neidin kanssa.

Martha Kingin kanssa.
Asuimme yhdessä-

-kolmen huoneen talossa,
jossa oli kaksi ovea.

Martha ja B.B. menivät naimisiin.
Lapsia ei tullut.

B.B. lauloi gospelia
eikä ollut juuri koskaan kotona.

Viikonloppuisin B.B. lauloi
kaupungissa ja oli hyvin suosittu.

Lauantait olivat kaupunkireissuja
ja hauskanpitoa varten.

Kaupunkiin käveltiin
tai sitten pyydettiin kyyti.

Jos yhdellä oli auto,
väki pakkautui kyytiin lavalle.

Silloin kaikki murheet unohdettiin.

Church Street oli mustien katu.

Siellä pelattiin korttia
ja tanssittiin.

Jos ei käynyt Church Streetillä,
ei ollut Indianolassa ensinkään.

B.B:lle sanottiin,
ettei hän voi laulaa gospelryhmässä-

-ja notkua lauantaisin
kadulla laulamassa bluesia.

Hän lauloi alkuiltapäivästä yhdessä
kulmassa ja tienasi taskurahaa.

Myöhemmin samana päivänä
hän siirtyi kadulla eteenpäin-

-alueelle, jolla pyöri
todellisia bluestuntijoita.

Siltä porukalta irtosi enemmän rahaa-

-kuin aiemmalta yleisöltä,
joka oli kirkkokansaa.

Hän soitti
Church Streetin kapakoissa.

Yökerhoja ne kai olivat,
mutta silloin puhuttiin kapakoista.

Indianolan Church Street
lauantai-iltana-

-oli unohtumaton kokemus.

Olin kiireessä
matkalla kirkkoon laulamaan-

-kynnettyäni peltoa koko päivän.

Sitten se tapahtui.
Lopetimme päivän työt-

-sammutin traktorin-

-hyppäsin alas ja pyrähdin juoksuun,
mutta traktori käynnistyi uudestaan.

Se syöksähti eteenpäin,
ja tämä osa irtosi kokonaan.

Pelästyin puolikuoliaaksi.

Juoksin juoksemasta päästyänikin
aina Memphisiin asti.

Memphis on kaupunki,
joka oli minulle kuin taivas.

Kitaroita ja soittoniekkoja
vaikka kuinka. Uskomaton tunne.

Beale Streetin muusikot auttoivat
jokaista, joka halusi oppia.

Soittajat tapasivat toisiaan
Beale Streetillä-

-viikonloppuisin
ja vaihtoivat ajatuksia.

Memphisin soittajien seurassa
tunsin itseni mitättömäksi.

Vähäpätöiseksi. Tunnen vieläkin.

Memphisissä B.B. King
etsi käsiinsä serkkunsa-

-suuren bluesmiehen Bukka Whiten.

Bukka syntyi Mississippin
West Pointin liepeillä.

Huhu siitä, että hän opetti minut
soittamaan, ei pidä paikkaansa-

-mutta opin häneltä paljon siitä,
mitä on olla bluesmuusikko.

Bukka Whiten mukaan
blueslaulajan tulisi aina pukeutua-

-aivan kuin olisi aikeissa
anoa pankista lainaa.

Piti siis olla tyylikäs.

Rennoissakin vaatteissa
piti aina näyttää siistiltä.

Bukka soitti tällaista kitaraa.

Hän soitti yleensä slide-kitaraa-

-mutta minä en pysty siihen.
Näillä sormilla se ei onnistu.

Jotta pystyisin tuottamaan
samantapaisen äänen kuin hän-

-käytin tällaista "käsitrilliä".

Olen kehittynyt siinä vuosien myötä,
mutta vielä riittää työtä.

B.B. kertoi soundinsa olevan peräisin
teräksen jäljittelystä.

Kaikkea sitä kuuleekin.

Isännöin amatöörien talent-kisaa
11 vuoden ajan.

Aluksi jaettiin viiden,
kolmen ja kahden dollarin palkintoja.

Myöhemmin jokainen esiintyjä
sai esityksestään dollarin.

Se oli amatöörikisa,
jossa voi voittaa vitosen-

-jos oli paras lauluntekijä
tai laulaja.

Osallistuin kisaan monta kertaa
ja kiitän luojaa Rufus Thomasista.

Rufus Thomas oli show'n juontaja.

Olin kai
niin säälittävä ja pennitön...

Minut nähtyään Rufus huomautti,
että olin viime viikon kisassa-

-mutta kerroin tulleeni takaisin,
koska tarvitsin dollarin.

Yhdellä dollarilla hän maksoi
matkakulunsa ja pärjäsi koko viikon.

Usein hän päästi minut uudestaan
lavalle, mistä olen kiitollinen.

Olin Memphisissä
kuusi tai kahdeksan kuukautta.

Sitten soitin sukulaisilleni
ja pyysin heitä-

-sanomaan mr Barrettille,
että maksaisin kyllä traktorin.

Hän tuli takaisin Barrettin
palvelukseen traktorikuskiksi.

Mr Barrett toivotti minut
tervetulleeksi takaisin.

Palasin siis takaisin ja maksoin
500 tai 600 dollarin velkani.

Kun toistamiseen lähdin Memphisiin,
tein sen rehdisti ja oikein.

Odotimme Memphisiltä paljon,
ja paljon tapahtuikin.

Sonny Boy Williamson II veti
radio-ohjelmaa West Memphisissä.

Päätin mennä tapaamaan häntä.

Paikalle päästyäni anelin häneltä
tilaisuutta laulaa laulu.

Hän kuunteli koe-esiintymiseni
ja antoi minun laulaa ohjelmassa.

Illalla hänellä oli kaksi keikkaa,
mutta toisesta ei maksettu paljon.

Sonny Boy soitti asiakkaalleen ja
kysyi, oliko tämä kuullut ohjelman.

Hän kysyi: "Miss Anna, kuulitteko
pojan laulun?" Vastaus oli kyllä.

"Lähetän pojan tänään
hoitamaan keikkani."

Vedin keikan ja sain 12 dollaria.
Se oli melkoinen tienesti.

Puuvillanpoimijana olin tienannut
35 senttiä sadalta paunalta.

Miss Anna sanoi,
että jos minäkin pääsisin radioon-

-voisin soittaa
kuutena iltana viikossa.

Toivoin hartaasti
saavani töitä radiosta.

Olen pelkkä blueslaulaja...

...traktorikuski, rekkakuski
ja tiskijukkakin yhteen aikaan.

Laulan bluesia,
koska olen elänyt sen.

Puhetavastani voisi päätellä,
etten sovi tiskijukaksi-

-mutta viitisen vuotta
minä sitä työtä tein.

Se pitää sanoa selvästi, että
kaikki kuulevat. Tosi kuin vesi.

Nautin työstäni niin, että muistan
asematunnuksen tänäkin päivänä.

Täällä B.B. King,
joka puhuu täyttä asiaa.

WDIA.

Kaikki kysyy, miksi laulan bluesia.

Ensimmäinen mustien vetämä
radioasema ehkä koko maassa.

Tervehdys kaikelle kansalle.
Uppuppiduu, mitä kuuluu?

Oikein hyvää huomenta.
On bluesille omistettu lauantai-

-WDIA:lla Rufus Thomasin seurassa.

Memphisissä avattiin uusi radioasema.

Lähetyksen jälkeen koputin ikkunaan.

Mies tuli ovelle ja kysyi,
mitä halusin.

Sanoin haluavani tehdä levyn,
ja mies nauroi.

Mr Ferguson sanoi,
etteivät he tee levyjä-

-mutta meni sitten
miettivän näköiseksi.

Hän sanoi mr Williamsille:
"Meillähän on se uusi tuote."

"Ehkä poika sopisi siihen."

Hän kävi hakemassa pullon
ja piteli sitä näin.

Hän sanoi: "Tämä on Pep-ti-konia."

"Voitko kirjoittaa
sille mainoslaulun?"

Mietin asiaa ja vastasin myöntävästi.

Se meni näin:
"Pep-ti-kon on maukasta."

"Pep-ti-kon on maukasta,
sitä saa joka kaupasta." Sain töitä.

Mistä nimi Blues Boy tulee?

Tiskijukan hommissa minua sanottiin
Beale Streetin Blues Boyksi.

Ajan myötä Blues Boy
sitten lyheni B.B:ksi.

Oikea nimeni on Riley B. King.

Jos minua nyt puhutellaan Rileyksi,
mietin, ketä se tarkoittaa.

Jos mietitään muusikon palkkaamista,
itse toimisin näin:

75 prosenttia päätöksestä perustuu
luonteeseen, loput soittotaitoon.

Siitä voi ehkä
edetä 50-50-tilanteeseen-

-sillä hyvän tyypin kohdalla
ongelmista kyllä selvitään.

Opetin häntä parhaani mukaan-

-vaikka hän ei usein tajunnut,
mitä yritin sanoa.

Kun mukaan tuli muita,
hänen oli pakko oppia.

Ei muiden kanssa voi soittaa,
jos ei osaa.

Kun B.B. nyt soittaa,
basisti on aivan hänen takanaan.

Lopulta hän oppi sen.

Yleensä sanon bändilleni:

"Soitatte paremmin kuin minä,
mutta minä olen bändin johtaja."

B.B. oli aina hyvä laulaja
ja oppi aikanaan soittamaankin.

Otettuaan oppia kokeneemmilta-

-nuori Riley King oli valmis
levyttämään ensimmäiset raitansa.

B.B. King levytti ensin
Bullet Recordsille Nashvillessa.

Yhtiön omisti Jim Bullet.
Hän taisi levyttää neljä raitaa.

Hän levytti vaimonsa kunniaksi
laulun nimeltä "Martha King".

Tunsin itseni menestyväksi
muusikoksi, kun pääsin levyttämään.

Meillä oli jukebokseja
Los Angelesissa-

-lähinnä mustien asuttamalla
Central Avenuen alueella.

Blueslevyistä
oli jukebokseissa pulaa-

-joten keksimme
alkaa tehdä niitä itse.

Olin muutamassa sessiossa pianistina
Sam Phillipsin Sun Studiolla.

Sam Phillipsilla ja meillä
eli Modern Recordsilla oli sopimus-

-jossa meillä
oli etuoikeus levytyksiin.

Sam lähetti äänitteitä,
ja jos pidimme niistä, ostimme ne.

Kun Chess Records sai Ike Turnerin
ja Jackie Brenstonin "Rocket 88:n"-

-sitä ei ollut lähetetty
meille ensin.

Silloin purimme sopimuksemme
Phillipsin kanssa-

-ja päätin äänittää B.B:n musiikkia.

Ensimmäinen äänityssessioni
B.B:n kanssa Memphisissä-

-oli se, josta syntyi
hittikappale "3 O'Clock Blues".

Muusikot vain tuotiin yhteen
ja soitto äänitettiin.

Kysyin, minkä kokoista vahvistinta
hän oli käyttänyt. Hän näytti näin.

Levyllä kuuluu luonnonlahjakkuus
ilman mitään kommervenkkejä.

Musiikki äänitettiin
juuri sellaisena kuin se soitettiin.

Äänitimme Memphisissä
mustien NMKY:n tiloissa.

Minun piti ripustaa
ikkunoihin suojapeitteitä-

-koska liikenteen melu
haittasi äänityksiä.

Kaliforniassa kuuntelin nauhan
ja tiesin, että levystä tulisi hitti.

"3 O'Clock Bluesin" jälkeen
B.B:n ura käynnistyi kunnolla.

Hän toivoi uutta kitaraa,
ja lupasin ostaa kaksi.

Ostin hänelle kaksi Lucille-kitaraa,
ja hän lupasi tehdä kaksi levyä.

Ja hän teki.

-Olenkin halunnut tavata Helenin.
-Kuka Helen on?

-Kitarasi Helen. Kun soitat...
-Ai Lucille? Tämä on kultani Lucille.

Eilen olit kyllä eri kitaran kanssa.

Lucille-nimi on peräisin
eräästä yökerhotappelusta.

Soitimme siellä talvella.
Siellä oli iso roskasäiliö.

Samanlainen kuin tuo, mutta isompi.

Säiliö oli puolillaan kerosiinia,
joka sytytettiin lämmönlähteeksi.

Sinä iltana kaksi miestä tappeli,
ja toinen heistä kaatui-

-säiliön päälle, jolloin
palava neste levisi lattialle.

Paloa yritettiin sammuttaa,
mutta se vain yltyi.

Kaikki juoksivat ulos,
minä muiden mukana.

Ulkona muistin,
että kitarani oli jäänyt sisälle-

-joten lähdin takaisinpäin,
vaikka muut estelivät.

Sain kuin sainkin kitarani,
vaikka olin palaa kuoliaaksi.

Aamulla kuulimme kahden miehen
kuolleen tulipalossa.

Tappelu oli johtunut
naisesta nimeltä Lucille.

Nimesin kitaran Lucilleksi,
jotta en enää hölmöilisi niin.

Beale Streetillä toimiva Robert Henry
ryhtyi hoitamaan Kingin asioita-

-mistä seurasi maanlaajuinen kiertue
mustien teattereissa ja klubeilla.

Tien päällä ei vietetä perhe-elämää.

B.B. Kingin uusi koti
oli tien päällä.

Hän kertoi Marthan jättäneen hänet.

Kysyin Marthalta syytä lähtöön-

-ja hän vastasi, että B.B.
on aina keikalla milloin missäkin.

Minä sanoin, että
ei hän toisten naisten kanssa hillu-

-vaan soittaa vain, ja Marthan
pitäisi pysyä miehensä kanssa.

Hän kuitenkin lähti.

Tämä on hyvin hankala ammatti.

En kuitenkaan voi elää ilman sitä,
eikä uskoakseni myöskään B.B.

B.B. esiintyi Bill Harvey Bandin
kanssa, ja Harvey tuki B.B:tä.

Harvey sanoitti ja sävelsi
kaikille tunnetuille muusikoille.

Eikö Sunbeam
esitellyt B.B:n Harveylle?

Tavallaan sen teki Robert Henry,
joka tunsi kaikki Beale Streetillä.

Kun Harvey ja B.B
aloittivat yhteistyön...

Bill Harveylla taisi olla
11-miehinen orkesteri.

Hän soitti B.B:n kanssa 14 vuotta.

Jokainen B.B:n ja Harveyn levy
oli menestys.

Kun olin kiertänyt jonkin aikaa-

-jätin tiskijukan hommat
ja omistauduin kiertue-elämälle.

Kun B.B.
sai ensimmäisen bussinsa-

-se oli iso tapaus, sillä muutos
farmariautosta linja-autoon-

-oli upea saavutus koko bändille.
Muillakaan ei ollut sellaista-

-sillä B.B. oli ensimmäisiä,
jotka saivat kiertuebussin.

Olin nähnyt Duke Ellingtonin,
Count Basien, Gene Krupan-

-ja muita big band -artisteja
ja opin kuuntelemalla heitä-

-aina tilaisuuden tullen.

Ylpistyin siitä. Osa heistä kulki
bussilla, ja minäkin halusin oman.

Tässä on B.B. King Band
Beale Streetillä vuonna 1955.

Bealen ja Hernandezin kulmassa.

Kaikki tuntevat tämän orkesterin
nimellä B.B. King Band.

Tämä tässä
on ainoa oikea B.B. King Band.

Olimme hyvä orkesteri.

Bussin istuinten alla
oli aina eväslaatikko-

-jossa oli lihaa, papuja,
sardiineja, keksejä sun muuta-

-sillä usein ei ollut aikaa
syödä ravintolassa tai kahvilassa.

Eikä moneen ravintolaan
edes päästetty mustia asiakkaita.

Olen nähnyt luvatun maan.

En ehkä pääse sinne kanssanne,
mutta sen sanon-

-että kansamme pääsee
vielä luvattuun maahan!

Rotuerottelusta päästiin eroon
vasta 1960-luvulla.

B.B. oli kiertänyt keikoilla
jo 10 - 12 vuotta ennen sitä.

Ei silloin voinut kiertää
muuta kuin "chitlin' circuitia"-

-jolla kaikki mustien esiintymiset
eri puolilla maata hoidettiin.

Mustat saivat esiintyä
vain "chitlin' circuitin" paikoissa.

Mutta silloin ette kai tienneet sitä?

Kyllä se tiedettiin.

Tarkoitan nimeä "chitlin' circuit".
Sitä ei kai tiedetty.

Kaikki tiesivät,
että se oli mustien alueiden nimi.

Mutta silloin ei puhuttu
varsinaisesti "chitlin' circuitista".

Kyllä puhuttiin. Siihen aikaan
nimeä "chitlin' circuit" käytettiin-

-paikoista, joissa mustat soittivat.

Silloin soitettiin
mustien yökerhoissa ja baareissa.

Ei sitä missään kyltissä lukenut,
mutta siitä puhuttiin.

Chitlin' circuit?
En tiedä, mikä se on.

Kunnon hotelleihin ei voitu mennä-

-joten sitä yövyttiin
mustien motelleissa-

-yömajoissa tai ihmisten kodeissa.

Olin Alabaman Birminghamissa
1960-luvun marssien aikaan.

Martin Luther King
yritettiin murhata, ja...

Minä olin kai motellin huoneessa 7,
ja King oli huoneessa 10.

Välissämme
olleet huoneet räjäytettiin.

Motellin huoneet räjäytettiin.

Siinä oli hengenlähtö lähellä.

Sitä oli valmis sietämään mitä vain,
kunhan vain sai soittaa.

Aivan mitä tahansa.

Pääasia oli päästä soittamaan,
oli rotuerottelua tai ei.

Soitimme kaikkialla teattereista
kulmakuppiloihin eri puolilla maata.

B.B. teki töitä. Hän teki töitä
voidakseen maksaa bändilleen.

Hän oli koko ajan tien päällä.

Ennätysvuonna hän
taisi olla keikalla 365 päivänä-

-ja minä sanoin aina,
että pitäköön ennätyksensä.

Minä saatoin soittaa 320 päivänä
vuodessa, mutta B.B vielä enemmän.

En tiedä, miten hän jaksaa.

Hän painaa töitä lakkaamatta
ja asuu tien päällä.

Ei yhtään vapaailtaa.
Töitä 365 päivänä vuodessa.

Joskus emme ehtineet
nukkua ollenkaan.

B.B. sanoi,
ettei pyytäisi äidiltäni kättäni-

-koska pelkäsi tämän kieltäytyvän.

Hän ehdotti, että odottaisimme,
kunnes täytän 18. Niin me teimme.

Hän oli silloin Detroitissa.

Täytin 18 maaliskuussa, mutta
hän halusi häät kesällä Detroitissa-

-jotta Aretha Franklinin isä
voisi vihkiä meidät.

Menimme sitten Detroitiin,
ja pastori Franklin vihki meidät.

B.B:n kanssa olisi
vaikeaa olla suhteessa-

-koska hän on aina menossa.

Soittaessaan hän istuu, mutta
kiitää silloinkin ilmojen halki.

Häiden jälkeen hypättiin autoon,
ajettiin Clevelandiin-

-ja mentiin keikalle,
ja sama meno on jatkunut.

Päivä toisensa jälkeen.

Alkuaikoina kävimme kalassa
aina kun tilaisuus tarjoutui.

Kerran hän sanoi lähtevänsä kalaan
ja suuntasi kohti autoa.

Minä kysyin: "Puku päälläkö?"
Hän sanoi, ettei muuta ollut.

Muita vaatteita ei ollut,
joten piti mennä puku päällä.

Niinpä hän lähti kalaan
silkkipuku päällä.

Hän teki aina mitä halusi,
keinolla millä hyvänsä.

ABC-Paramount tarjosi hänelle
kai 25 000 dollaria-

-uudesta levytyssopimuksesta.

Ystäväni Fats Domino
oli ABC:n listoilla.

Siihen aikaan häneltä
pukkasi hittiä toisensa perään-

-ja hänen mielestään
minulla oli väärä yhtiö.

B.B. olisi pysynyt meillä-

-jos Jules olisi maksanut
hänelle 25 000 dollaria ennakkoon.

Kun soitan, en koskaan soita
vain itselleni, vaan yleisölle.

Haluan saada heidät
nauramaan, hymyilemään.

Jos haluaa nähdä rakkautta,
kannattaa mennä B.B:n keikalle.

Keikkapaikalla ei ole mitään väliä,
sillä kokemus on aina mahtava.

Blues herää eloon, kun B.B. soittaa.

Silloin ei yritetä soittaa bluesia,
vaan blues henkilöityy lavalle.

B.B. on soittaessaan
muissa maailmoissa.

Bluesin mystisistä sfääreistä
on tullut hänen kotinsa.

Käännyin ja kuulin äänen-

-joka muistutti nousevaa
lentokonetta. Siis hänen äänensä.

Kun hän etääntyi mikrofonista,
ääni kävi vielä kuuluvammaksi.

Silloin tajusin, että hän on,
neworleansilaisittain sanottuna-

-"aivan toisen sortin sontaa".

Aivan toisen sortin todellakin.
Siihen kai liittyy jotain šamanismia.

Menin B.B:n keikalle 15-vuotiaana,
ja se mullisti elämäni täysin.

Kyse ei ole tekniikasta.

Ensimmäinen asia,
joka minua B.B:ssä inspiroi...

Hän haluaa kertoa tarinan.

...oli se,
miten hän puhuu suoraan kuulijalle.

Hän haluaa koskettaa ihmisiä.
Itse olen-

-koko urani ajan,
lauluntekijänä ja muusikkona-

-yrittänyt pitää sen
kirkkaana mielessä.

B.B. Kingin sävy
oli ensimmäinen ääni...

Nyt kutsun sitä nimellä SOCC-

-eli "Sound of
Collective Consciousness".

Sitä musiikki on. Ammennetaan
elämän vaikeimmista-

-tai parhaista hetkistä,
ja välitetään se tunne muille.

Siitä musiikissa on kyse,
ei teknisestä taituroinnista.

Lauluja voi kirjoittaa,
ja niiden kanssa voi pelleillä-

-mutta jos niitä ei myy,
niillä ei ole mitään virkaa.

B.B. osasi myydä musiikkiaan.

Annetaan isot tervetuliaisaplodit
maailman parhaalle blueslaulajalle-

-bluesin kuninkaalle B.B. Kingille!

Chicagossa käydessään
B.B. soitti monissa paikoissa-

-kuten yökerhoissa ja tanssisaleissa
sekä Regal Theaterissa.

Sain Jimi Hendrixiltä
"Live at the Regalin".

Minusta se on B.B. Kingin
livelevyistä ehdottomasti paras.

"Live at the Regal" oli ensimmäinen
levy, jota kuuntelin joka päivä.

Varmaan 20 tai 25 kertaa päivässä.

"Regal" ja "Cook County Jail"
ovat suosikkilivelevyni.

Se palo ja intohimo,
joka niiltä levyiltä kuuluu-

-on jotain, jota on vaikea ylittää.

"Live at the Regal"
oli musiikillinen vedenjakaja-

-joka johdatti minut
brittibluesin parista-

-amerikkalaisen bluesin jäljille.
Ennen kuuntelin Claptonia, Greeniä-

-ja Freen ja Jeff Beck Groupin
kaltaisia bändejä-

-sekä John Mayall
& the Bluesbreakersia.

B.B:llä on ilmiömäinen kyky saada
yhteys yleisöön. Kun hän laulaa...

Jos haluaa kuulla
B.B. Kingin parasta-

-kannattaa kuunnella
"Live at the Regalia".

Joka sävel, joka sana ja joka laulu
on kuin täydellinen timantti.

Peter Greenin soundi
on peräisin sieltä.

Peter Green kuulostaa
Regal-levyn B.B. Kingiltä.

Hän soitti isoja, tukevia säveliä.

Ei mitään vingutusta,
vaan kunnon säveliä-

-yksi toisensa jälkeen,
niin että soundi muodostui.

Kaikki me, jotka soitamme
niin sanottua juurimusiikkia-

-otamme vaikutteita menneestä.

Eniten olen saanut vaikutteita
Lowell Fulsonilta-

-Elmore Jamesilta
ja Charlie Christianilta.

Lisäksi yksi suurista suosikeistani
oli Django Reinhardt.

Blind Lemonin ja Lonnie Johnsonin
soundi sai minut-

-suorastaan värisemään.

Pari tuoreinta sukupolvea
on oppinut kaiken B.B:ltä.

B.B:n sukupolvi taas sai oppinsa
T-Bonelta. Hän oli mestari.

Ennen armeijaan menoani, vuonna 1942,
kuulin T-Bone Walkerista.

T-Bone oli oikea tanssija.

Hän esiintyi todella kauniisti
ja tanssi jopa soittaessaan.

Hänessä ja melodioissa
on jotain yksinkertaisen kiehtovaa.

Hän soitti mollibluesia, jossa kuuluu
selvästi niin sanottu "B.B-reviiri".

Kun soitetaan tietyssä sävellajissa
ja siirrytään muutama ote ylöspäin-

-päästään "B.B. Kingin reviirille".

Muistan kuulleeni sen
jo T-Bonen soitossa-

-mutta B.B. teki siitä omanlaisensa.

T-Bone Walker
oli alansa ehdoton huippu.

Ihalen häntä edelleen suuresti.

Nykyään soitossani voi kuulla
jotakin heiltä kaikilta.

Vaikutteet ihailemiltani muusikoilta-

-yhdessä omien ideoideni kanssa
ovat synnyttäneet soundini.

Yleensä erotaan pettämisen
tai rakkauden loppumisen vuoksi-

-tai voi olla rahaongelmia...
Me olemme selvinneet niistä kaikista.

Rakkaus säilyi aina, ja on...

On vain jatkettava.

Kiertävän muusikon
ei pitäisi mennä naimisiin-

-ellei aio vähentää kiertämistä,
sillä hyvin harva kiertävä muusikko-

-on onnistunut avioliitossaan.

On hyvin vaikeaa elää perhe-elämää,
jos toinen on aina tien päällä.

Olimme kyllä sopineet-

-että hän vähentäisi työntekoa-

-mutta odotukseni
olivat hyvin epärealistisia.

Jossain vaiheessa
sen tajuaa itsekin.

Naimisissa oleminen on mukavaa,
mutta eroaminen hirvittävää.

Jos pitäisi tehdä kaikki uudestaan-

-tekisinkö, tällä kokemuksella?
Kyllä tekisin.

Hän tuli minun luokseni.

Hänet tuotiin pakeilleni
pahojen rahaongelmien vuoksi.

Hän ei voinut tehdä mitään.

Hänen oli opittava pelaamaan
sääntöjen mukaan, ja hän oppi.

Sid auttoi minut pulasta
viranomaisten kanssa ja muutenkin.

Sanoin hänelle: "Hoidat raha-asiani
mutta teet myös managerin hommat."

"Mikset siis ryhtyisi managerikseni?"
Minä pyysin häntä siihen hommaan.

Laadin suunnitelman B.B:n
siirtämiseksi "chitlin' circuitista"-

-laajemman yleisön suosioon-

-jotta hän tienaisikin jotain.

Sid vei B.B:n uran
kokonaan uudelle polulle.

Hän raivasi tien,
jota oli sitten helppo seurata.

En oikeastaan ollut tietoinen-

-bluesista ylipäätään
ennen kuin brittikitaristit-

-ryhtyivät puhumaan siitä.

Britit ovat oikeita blueshaukkoja.

Rolling Stones, Beatles
ja muut heikäläiset.

Teininä olin kova bluesfani.

Lightnin' Hopkins on sankarini,
ja toki kuuntelin myös B.B. Kingiä.

Tavallaan kitarointini
nolottaa minua-

-sillä se on aika yksiulotteista,
mutta saan kitarani puhumaan.

Osaksi olen ylpeä soittotaidostani-

-mutta jos verrataan B.B. Kingiin,
tunnen oloni kerrassaan hölmöksi.

Puheistaan huolimatta
John oli loistava kitaristi.

Hänen soolonsa olivat
hyvin kesyttömiä ja hyökkääviä.

Minä nautin hänen soitostaan.

Mutta B.B. on kitaristi-

-jonka olemusta ja soittoa
ei voi olla ihailematta.

Tehtyäni valtaosan läksyistäni
eli noin 25 vuoden iässä-

-olin hyvin onnekas, sillä pääsin
soittamaan John Mayallin kanssa.

Eric sai varmasti
eniten vaikutteita Freddie Kingiltä-

-Mick Taylor
puolestaan Alvin Kingiltä-

-ja Peter Green taas
oli B.B. Kingin suuri ihailija.

Kun tapasin Jimi Hendrixin,
hän puhui B.B:stä.

Hän soitti siinä sitten pari säveltä-

-ja oivalsin, että sen,
mihin muut tarvitsevat monta säveltä-

-B.B. King
osaa ilmaista vain parilla.

Hienointa kolmessa Kingissä on se...

...että me kaikki opimme soittamaan
heidän ansiostaan.

On britti-invaasion ansiota,
että moni amerikkalainen kuuli-

-Howlin' Wolfista ja Muddy
Watersista. Minä tutustuin-

-sellaiseen Chicagon bluesiin
ja B.B. Kingiin-

-englantilaisten bluesmuusikoiden
ja Claptonin kautta.

Se oli brittien hieno lahja meille.

Vihasin Creamin
"Strange Brew" -biisiä niin-

-että saatoin oikeuttaa
sen itselleni-

-vain lainaamalla
Albert Kingiä soolossa.

Kun tapasin Jimin,
hän otti sen heti puheeksi.

Sellainen nokittelu oli
hyvin tavallista muusikoiden kesken.

Minua brittiblues kiehtoi enemmän.

Se oli äänekkäämpää ja rokimpaa.

Me teemme sen paremmin.
Osaamme homman paremmin.

Blues vain jotenkin
nousi esiin eri tavalla-

-kun valkoiset alkoivat soittaa sitä.
Se kohosi uudelle tasolle.

Alkujaan bluesmuusikot soittivat
vain mustalle yleisölle.

Kun he kohtasivat Euroopassa
palvovan ihailijalauman-

-useimmat heistä
yllättyivät suuresti.

Emme yleensä soittaneet valkoisille.
Joskus Clapton virnuili katsomossa.

Eric Clapton, Paul Butterfield
ja Michael Bloomfield-

-alkoivat käydä keikoilla Chicagossa.

Meillä ei ollut rahaa viskiin,
joten ostimme halpaa viiniä-

-ja aina kun näin valkonaaman,
varoitin muita kytistä-

-mutta he olivatkin näitä nuoria-

-joita kiinnosti Muddyn
ja meidän soittama blues.

Pääsin 17-vuotiaana klubikeikalle
väärennetyillä henkkareilla.

Soitimme siellä-

-ja sisään tuli neljä valkoista,
kaikkein valkoisimpana Johnny Winter.

Kinusin päästä soittamaan, vaikkei
B.B. edes tiennyt soittotaidoistani.

Kysyin, osasiko hän soittaa,
ja hän sanoi kyllä.

Hän halusi soittaa,
mutta päätin ensin harkita asiaa.

Olimme paikan ainoat valkoiset,
ja B.B:llä oli vero-ongelmia.

Hän luuli meitä verokarhuiksi,
jotka jahtasivat häntä.

Yllätyin tosissani, kun kuulin,
ettei kyse olekaan veroasioista.

Minulla kesti hetken
palata takaisin maan pinnalle.

Hän puhui sovituksista,
ja sanoin osaavani ne kaikki.

Hän tarkisti jopa
ammattiliiton jäsenkorttini.

Päästin hänet kokeilemaan,
ja poikahan oli hemmetin taitava.

Panin hänet koville
eri sävellajeilla sun muulla-

-mikä sekoittaisi monen pasmat,
ja nautin tilanteesta.

Mutta Johnnylla oli homma hanskassa.

B.B. on pyhimys. Bluespyhimys.

Tämän päivän nuoret tekijät, kuten
Mike Bloomfield, ihailevat sinua.

Kuuletko itsesi
näissä nuorten yhtyeissä?

Kyllä, uskoisin niin.

En halua kerskailla,
mutta uskoisin niin.

Olen kiitollinen siitä,
että minusta nähtävästi pidetään.

Olen kiitollinen,
sillä nyt meille on avautunut ovia-

-jotka näyttivät
pysyvän ikuisesti suljettuina.

Ensimmäinen keikka
valkoisen yleisön edessä-

-oli todella erikoinen tilanne.

Pyysin kiertuemanageria kertomaan
Billille, että olin tullut-

-mutta luulin meidän
erehtyneen paikasta.

Bill palasi managerin kanssa
ja totesi, että paikka oli oikea.

Satuin olemaan Fillmoressa-

-kun Otis Rush, Steve Miller
ja B.B. King esiintyivät.

Bill aloitti:
"Hyvät naiset ja herrat."

Silloin yleisö hiljeni täysin.

Hän jatkoi: "Johtokunnan
puheenjohtaja B.B. King.

Minua ei ole koskaan muulloin
esitelty samalla tavalla.

Nimeni kuullessaan
yleisö nousi seisomaan-

-ja sama toistui ensimmäisten
kolmen tai neljän kappaleen lopussa.

Liikutuin siitä niin,
että puhkesin lopulta kyyneliin.

Näin lavalla vain B.B:n kyyneleet-

-ja timanttisormuksen kädessä,
jolla hän pyyhki kyyneleensä.

Tein silloin hanttihommia
ja asuin äidin luona.

Kun näin, miten B.B:tä palvottiin-

-ja arvostettiin,
tiesin tahtovani sitä itsekin.

Tunsin oloni todella oudoksi,
mutta vedin keikan silti.

Sen jälkeen itkin portaikossa.

Myös Nat King Cole
oli murtanut raja-aidan-

-joten vuoden 1968 läpimurron
jälkeen jatkoimme työntekoa-

-esiintymällä Fillmoressa
ja collegeissa.

Sillä tavalla B.B.
pääsi rock-klubeille-

-ja muualle, missä
mustat eivät yleensä esiintyneet.

Hän siirtyi mustien klubeilta-

-valkoisen yleisön eteen.

Se oli valtava harppaus.

Sen jälkeen
B.B. sai tehdä, mitä tahtoi.

Kun minä ja muut aloitimme uramme-

-palkkioita ei maksettu. Hyvä
soittaja saattoi saada väkijuomia-

-tai hyvännäköisen naisen.
Muuta palkkaa ei tullut.

Naiset kirkuivat B.B:n nimeä.

Minä kauppasin naisille B.B:itä.
B.B. Kingin B.B:itä.

Onhan minua
naistenmieheksi väitetty.

Useimmat väittämät minusta
ja naisista pitävät paikkansa.

Rakastan naisia.

Yksi nainen, joka palvoi sinua,
oli Carrie Cunningham.

Hän kailotti:
"Voisin kuolla B.B:n puolesta."

"Jos hän tulisi tänne, raiskaisin,
paistaisin ja popsisin hänet."

Pidän aivan kaikista naisista.
En tosin makaa kaikkien kanssa.

Naiset ovat enkeleitä maan päällä.

Tuskinpa monikaan nainen
tämänikäistä ukkoa huolisi.

Joku voisi huoliakin,
jos pitäisi minua rahamiehenä.

No, saatan ollakin.

Olin ollut talossa 8 kuukautta
ja nähnyt, keitä listoilla oli.

Olin ollut B.B-fani poikasesta asti-

-ja kinusin päästä tuottamaan häntä.

Minulle vastattiin, että olin liian
valkoinen ja liian nuori sellaiseen.

Arvelin,
että jos toisin uusia soittajia-

-B.B:n ympärille,
niin jotain hyvää olisi luvassa.

Selostin ideani B.B:lle,
ja hän sanoi-

-olevansa kiinnostunut, mutta
ei tekisi kokonaista levyä niin.

Ehdotin, että puolet levystä
äänitettäisiin B.B:n bändin kanssa-

-ja toinen puoli
minun bändini kanssa.

Hän suostui,
ja siitä syntyi "Live and Well".

Vain 8 kuukautta myöhemmin
olimme tekemässä uutta levyä-

-ja sillä kertaa koko levy
tehtiin minun bändini kanssa.

Seurauksena oli jättimenestys
kappaleella "The Thrill Is Gone".

Kappale äänitettiin
illalla joskus yhdentoista aikaan.

Kuuntelin sitä sitten aamuyöllä,
kun kävin läpi päivän äänityksiä-

-ja keksin lisätä siihen jousia.

Se taisi olla koko urani paras idea,
sillä se teki biisistä listahitin.

John toi "The Thrill Is Gonen"
mukanaan ja soitti sen meille.

Muistan sen erittäin hyvin.

"The Thrill Is Gone" on yksi kaikkien
aikojen parhaista blueskappaleista.

Jousia ja bluesia
oli yhdistetty todella taitavasti.

Kappale on bluesisti pop.
Todella hieno laulu.

Yksikään bluesmuusikko
ei käyttänyt jousisoittimia.

Jousitausta ei ollut koskaan
käynyt edes mielessäni.

Sellaista ei vain tehty.

Kun se tapahtui,
koko levyteollisuus muuttui.

Olen ikuisesti kiitollinen
tilaisuudesta tuottaa häntä-

-ja ehdottaa hänelle jotain uutta.

Siitä tuottajan urani
toden teolla käynnistyi.

B.B. myi nyt miljoonia levyjä-

-ja nousi artistina
aivan uuteen kategoriaan.

Sid halusi laajentaa B.B:n reviiriä.

Hän saattoi myydä keikkoja,
joiden tuotto oli pienempi-

-jotta B.B. tulisi tutuksi yleisölle,
joka ei vielä tiennyt hänestä.

Managerini oli jotenkin päätynyt
puheisiin Stonesin väen kanssa.

Hän mainitsi heille nimeni-

-ja sanoi, että voisin tarvittaessa
toimia jonkin sortin lämmittelijänä.

Emme olleet tavanneet B.B:tä
ennen vuotta 1969-

-jolloin hän tuli
mukaamme kiertueelle.

Meillä oli Ike ja Tina Turner,
B.B. King ja Terry Reid.

Katselimme lavan takaa
hänen soittoaan.

Oli uskomatonta nähdä,
miten hän leikitteli dynamiikalla.

Hän hallitsi tilanteen täysin-

-ja saattoi vetää bändin soundin
kuiskauksen tasolle.

Kitarasoolosta kiivettiin
sitten vähitellen-

-muhkeaan koko bändin soundiin.

En ole kuullut vastaavaa sen koommin.
Kukaan muu ei ole pystynyt samaan.

Se oli varmaan mielenkiintoista aikaa
mustille bluesmuusikoille-

-sillä he pääsivät soittamaan
stadionkeikkoja valkoisille.

Hän sai uudenlaista näkyvyyttä,
sillä se oli ehkä paras kiertueemme.

Monet sellaiset ihmiset,
jotka eivät edes tienneet minusta-

-alkoivat kuunnella musiikkiani
sen kiertueen jälkeen.

Amerikassa nuoret kyselivät aina,
mistä laulut tulivat.

Kehotimme heitä menemään
joen toiselle puolelle kuuntelemaan.

Valkoiset eivät silloin saaneet mennä
Chicagossa joen toiselle puolelle-

-rotuongelmien
ja erilaisten vaarojen vuoksi.

Me nousimme taksiin
ja pyysimme kyytiä South Sideen-

-ja taksikuski varoitteli
meitä menemästä sinne.

Sanoimme
vain käyvämme levykaupassa.

Saimme kyydin levykauppaan,
selasimme singlejä kiireessä-

-ostimme läjän ja hurautimme
taksilla takaisin turvaan.

Stonesit puhuvat
hyvin avoimesti bluesjuuristaan.

He ovat aina muistaneet arvostaa-

-bluesmuusikoita,
jotka vaikuttivat heihin.

Menimme äänittämään Chess Studiosiin
eteläisellä Michigan Avenuella.

Siellä tapasimme
muita levyttäviä artisteja-

-joita ihailimme, kuten Muddyn,
Chuck Berryn ja Willie Dixonin.

Muistelin juuri, miten
hienosti he ottivat meidät vastaan.

Näytimme heistä varmaan
marsilaisilta tai jotain.

He halusivat tietää,
miksi olimme ryhtyneet siihen.

"Miksi tahdot soittaa kuten minä?"

Koska tyyppi sattuu
soittamaan perhanan hyvin.

Ehkä joskus pääsen samalle tasolle.

He neuvoivat ja auttoivat meitä
monin tavoin ja olivat ystävällisiä-

-ja haluan tehdä heille kunniaa,
vaikka moni on jo poissa.

Yksi heistä, B.B. King,
on yhä kanssamme.

Ainoa biisi, jota ehdotin B.B:lle
oli Leon Russellin "Hummingbird".

Halusin Leonin siihen mukaan.

Muut soittivat aina
mielellään B.B:n kanssa.

Olin mukana "Hummingbirdillä",
joka on Leon Russellin biisi.

B.B. vuorottelee aina
lauluosuuksien ja riffien välillä.

Kävi ilmi, että hän tekee niin
myös puhuessaan.

"Olin kerran Tuscaloosassa..."

Kuuntelin jonkin aikaa
ja aloin sitten soittaa taustalla.

Osuudet eivät ole
edes samassa sävellajissa-

-mutta saimme siitä
jonkinlaisen laulun aikaan-

-missä lie sävellajissa,
ja B.B. oli hetken aivan hiljaa.

Sitten hän jatkoi puhumista,
ja minä soitin taas taustoja.

Kolmannen kohdalla B.B. alkoi itkeä.

Hän sanoi:
"En ole koskaan kokenut tällaista."

Se oli koskettava hetki.

Hän oli oppi-isäni, ja tiesin
täsmälleen, mitä hän tarkoitti.

Se oli suuri kohteliaisuus.

Vuonna 1971 B.B. King lähti
kiertueelle valtameren taakse.

Kiertueen tuloksena syntyi
levy "B.B. King in London".

Otetaan alusta, niin näette,
mitä tarkoitan. Edellisen alusta.

Et taida kuulua liittoon.

Kun B.B. äänitti Lontoossa
"B.B. in London" -levyä-

-minut kutsuttiin mukaan,
mikä oli huikeaa.

Soitimme menemään,
ja B.B. katsoi minuun.

Arvelin, että hän haluaa
päättää kappaleen, joten tein näin...

B.B. sanoi:
"Ei näin hyvää voi hukata."

Polkaisimme biisin uudestaan
käyntiin, ja se oli mahtavaa.

Homma jatkui vain.
Hän osoitti arvostavansa kykyjäni-

-sillä hän sanoi,
että tein kellontarkkaa työtä.

Hän oli täydellinen esiintyjä.

Energinen, karismaattinen,
komea ja kaunisääninen.

Joka ikinen sävel osui
aina sinne, minne pitikin.

Vuonna 1974 tuotin ison tapahtuman.

Poikkesin tavanomaisilta uriltani
ja tuotin Zairessa tapahtuman-

-jonka keskiössä oli Foremanin
ja Alin ottelu. Toin B.B:n sinne.

B.B. tuli ilman bändiä, joten
The Crusaders soitti hänen kanssaan.

Keikka oli tyrmäävä menestys.

Pari vuotta myöhemmin B.B. soitti-

-ja kysyi, haluaisinko tuottaa
hänen seuraavan levynsä.

Otimme mukaan The Crusadersin
pianistin Joe Samplen-

-ja lauluntekijä Will Jenningsin,
ja teimme levyn B.B:n kanssa.

Äänittämisen taika on myös sen vaara.

Kun on veivannut biisiä vuosia
ja sitten soittaa sen studiossa-

-se tulee vanhalla rutiinilla-

Stewart Levine oli Bill Szymczykin
kaltainen tuottajanero.

Hän saattoi luetella
numerot yhdestä viiteen ja kysyä-

-minkä niistä halusin vetää.
Sain itse päättää.

Sillä tavalla hyvän tuottajan
kuuluukin toimia.

Äänitysten lopussa B.B.
sanoi tehneensä virheen.

Hän katui päätöstään
Sidin jättämisestä.

Hän uskoi levyn menestyvän
ja kaipasi asiantuntevaa manageria.

Tarjouduin soittamaan Sidille.

Sanoin Sidille, että B.B. halusi
aloittaa yhteistyön uudestaan.

Ei B.B. sitä ehkä suoraan sanonut,
mutta sain Sidin vakuuttuneeksi.

Hän oli studiolla
heti seuraavana päivänä-

-ja yhteistyö jatkui
Sidin kuolemaan asti.

Joinakin vuosina
hän teki töitä yli 300 päivänä.

1970-luvun lopulla, 1980-luvulla-

-ja 1990-luvun alkupuoliskolla.

Kuusikymppisinä monet
hidastavat tahtia. B.B. King ei.

Yhteistyö
nuoren irlantilaisyhtyeen kanssa-

-veisi B.B:n
aivan uudenlaisen yleisön eteen.

Rollareiden jälkeen
piti etsiä uusi suosikkibändi-

-ja siihen saumaan
Bono ja U2 istuivat täydellisesti.

Ehdoton ykkönen.

Keith Richards
soitti meille blueslevyjä-

-ja siitä alkoi matkani
bluessuuruuksien maailmaan.

B.B. King ei ole vain suuri-

-vaan Suuri isolla ässällä.

Uskokaa tai älkää, mutta B.B. King
oli kerran keikalla Dublinissa-

-ja kirjoitimme hänelle laulun
nimeltä "When Love Comes to Town".

Kuuntelin nauhan
ja työstin sitä jonkin verran.

Pidän laulusta kovasti.
Sanoitus on todella rankka-

-noin nuoren kaverin kynäilemäksi.

Olimme silloin suosittuja.
Olimme listojen kärjissä-

-ja Time-lehden kannessa.

Panin koko energiani-

-ja koko sieluni ulvaisuun,
jolla biisi alkaa.

Sitten B.B. avasi suunsa,
ja tunsin itseni pikkutytöksi.

Opimme ja omaksuimme paljon-

-mutta mitä enemmän
yritimme matkia B.B:tä-

-sitä vähemmän vakuutimme.

En ole hyvä sointujen kanssa,
joten joku muu voisi soittaa ne.

Edge hoitaa soinnut,
vaikka ei niitä kai ole kuin kaksi.

Olen surkea sointujen kanssa.

Kun treenasimme
"When Love Comes to Townia"-

-yritimme näyttää B.B:lle sointuja.

Hän keskeytti ja sanoi:
"Hyvät herrat"-

-"minä en soita sointuja, vaan tätä."

En tiedä, mitä teen.
Annan vain mennä.

Siitä voi ottaa opikseen, sillä
B.B. on, Keith Richardsin sanoin...

...spesialisti.

Tunnelma oli kuitenkin
koko ajan hyvin toverillinen-

-ja B.B. Kingin kanssa soittaminen
oli suuri ilo.

Taustan puhaltimet
tekivät soundista täyteläisen-

-ja B.B. esiintyi arvokkaasti.

Hän on malliesimerkki arvokkuudesta.

Soitimme Japanissa, Australiassa,
Uudessa-Seelannissa ja Euroopassa.

Ne olivat isoimpia keikkoja,
mitä olen koskaan tehnyt.

80 000 ihmisen yleisömeri
oli kerrassaan uskomaton näky.

Uskon, että yleisömme
piti hänestä, ja toivon-

-että hänen keikoillaan
on aina jokunen U2-fani.

No niin, eiköhän se ollut siinä.

Siinä oli tunnetta mukana.
Hienoa työtä, nuorimies.

Saamme kiittää häntä paljosta.

Hyvän muusikon oma tyyli-

-on yleensä tunnistettavissa
yksilöllisen vibraton perusteella.

Useimmat soittajat tunnistaa
kyseisen piirteen ansiosta.

Siitä tunnistan B.B:n soiton-

-jo ensimmäisestä sävelestä,
kuten useimmat meistä.

Pitää paikkansa.
Hänellä on aivan oma soundinsa.

Jo yksi sävel riittää siihen,
että kuulija tunnistaa soittajan.

B.B:n ja Lucillen tunnistaa heti.

Hän tekee yhdestä
ainoasta sävelestä seksikkään.

Yksi sävel riittää.

-Se vibratosävel.
-Yksi sävel.

Hän yritti opettaa sitä minulle.
Istuimme Lucillen kanssa-

-ja B.B. yritti näyttää, miten
se tehdään, mutta enhän minä osannut.

Yritin vaikka miten päin,
mutta ei siitä mitään tullut.

Siksi kai olen basisti.

Se sävel ei tule vahvistimesta eikä
sormista, vaan suoraan sydämestä.

Kuulen B.B. Kingin soiton jopa ilman
ääntä, pelkkien kasvojen perusteella.

Kerran Eric Claptonia
haastateltiin CNN:llä.

Häneltä kysyttiin, kenen kanssa
hän ei ollut soittanut-

-ja hän sanoi: "B.B. Kingin."

Kun tapasimme,
ryhdyimme soittamaan.

Siitä on kuviakin.
Istumme vahvistimien päällä.

Se tapahtui kauan sitten,
vuonna 1966 tai 1967.

Olin haaveillut siitä koko ikäni.

Teimme yhdessä levyn "Riding
with the King". Hän keksi nimen.

Suurin osa ideoista tuli Ericiltä-

-eikä minulta, vaikka levy oli minun.

Mutta sanoin heti alkuun,
että kunnioitan hänen ideoitaan.

Pyysin varaamaan ensi vuodelta
aikaa levyn tekoa varten.

Hän teki kuten sovimme.
Me molemmat pidimme sanamme.

Kun menen studioon hoitamaan
hommani, en tarvitse neuvoja sinulta-

-Ericiltä tai keneltäkään muulta-

-mutta olen avoin ideoille,
ja niitä Ericillä oli paljon.

Totesin, että olisi parasta-

-vain mennä studioon kitaroiden
kanssa ja katsoa, miten käy.

Olin valmis kokeilemaan
mitä vain, ja niin tehtiin.

Kaikki sujuikin mainiosti.

Paitsi akustisen kitaran soittaminen.
Siitä en tykännyt.

Aikaisemmin Alexis Korner
oli tehnyt minusta hakkelusta.

Hänellä oli kaksi akustista kitaraa-

-ja hän halusi vetää kanssani
"Alexis Boogien".

Kun aloitimme äänitykset,
hän teki minusta selvää jälkeä.

Sanoin, etten soittaisi akustista
kitaraa niin kauan kuin hän elää.

Enkä soittanutkaan.

Nyt Alexis on kuollut,
joten päätin yrittää uudestaan.

Taas kävi sama juttu. Eric teki
minusta selvää, joten nyt riitti.

Hänellä on uskomaton sävelkorva.

Toki se pätee muihinkin,
mutta hän on ylivertainen.

Jos häntä yrittää imitoida...

Jos hän heittää sinulle säkeen,
jonka onnistut jotenkin toistamaan-

-hän muokkaa sen saman tien uusiksi.

Ensitapaamisestamme
aina näihin päiviin asti-

-me vain istumme ja soitamme
ja vain nautimme olostamme.

B.B. oli alansa uranuurtaja.
Jos nykypäivän rock-kitaristeilta-

-sun muilta otetaan pois
isot vahvistimet-

-ja muut tehokeinot,
jäljelle jää B.B. King.

En ikinä tartu kitaraan
soittamatta hieman B.B. Kingiä-

-ensimmäisten viiden minuutin aikana.

Hänellä on aivan uniikki tapa
soittaa melodioita-

-ja henkilökohtaisesti
samaistun siihen todella vahvasti.

Hän raivaa tietä,
ja se lohduttaa minua.

Joka kerta kun alan kauhistella-

-miten vanhenen, muistan B.B:n.

Turha minun on huolestua,
kun hänkin vielä porskuttaa.

Hän on suuri ja mahtava mestarisielu-

-ja hänen soittonsa
herättää kunnioitusta.

Nuorempi polvi
soittaa niin taitavasti-

-että tunnen itseni kehäraakiksi,
jonka pitäisi lopettaa-

-mutta toinen osa minusta kysyy,
miten sitten hankkisin elantoni.

Se on yksi syy siihen,
että jatkan yhä.

Uskon hänen jatkavan uraansa.

Nyt työtä ja vapaata
on vuorotellen kolme viikkoa.

B.B:n mukaan se sääntö
on kiveen kaiverrettu.

B.B. King yhdistetään
aina kotikaupunkiinsa-

-ja moni tietää jo, että hän on
kotoisin Mississippin Indianolasta.

Medgar Evers -kotiinpaluujuhla
on B.B. Kingin ideoima tapahtuma.

Menen joka vuosi
niin sanottuun kotiinpaluujuhlaan.

B.B. kasvoi Mississippissä
vihan ja rasismin ilmapiirissä.

Jos joku rohkeni ryhtyä taistoon
muuttaakseen asioita-

-B.B. oli aina valmiina tukemaan,
ja Medgar ryhtyi siihen taistoon.

Vuonna 2008 Indianola osoitti
arvostuksensa B.B. King -museolla.

Joka vuosi kymmenet tuhannet
ihmiset eri puolilta maailmaa käyvät-

-pienessä Mississippin kaupungissa
ollakseen osa suurta tarinaa.

Aseta kätesi hänen päänsä päälle.

Hän on yksi rakastetuimmista,
ehkä rakastetuin artisti maailmassa.

Hän on kaikin tavoin suuri,
jo ympärysmitaltaan.

Hänen naurunsa
ja äänensä ovat suuria ja mahtavia.

Ainoa, joka ei pidä häntä suurena,
on B.B. itse.

Minua sanotaan bluesin kuninkaaksi,
mutta itse en tosiaan ajattele niin.

Moni muukin pystyy
aivan samaan kuin minä-

-ja vieläpä paremmin.
He eivät vain ole minä.

Jos B.B:n vanhalla ystävällä
tai bändikaverilla menee huonosti-

-B.B. huolehtii hänestä
aivan kuin perheenjäsenestä.

Hän välittää muista.
Hän rakastaa ihmisiä.

Hän on mukavin tapaamani henkilö.

Hän halusi jakaa lahjansa
ja sielunsa maailman kanssa.

Sen hän teki.

Hän on ainoa laatuaan.

Hän on kerta kaikkiaan uskomaton.

Hän on tuntemistani artisteista
helpoin tuottaa.

-Hän on mestari.
-On vain yksi B.B.

B.B. on ikoni,
amerikkalaisen bluesin ehdoton ikoni.

Hän on ehkä yksi viimeisistä
suurista bluesmiehistä.

Friedrich Nietzsche sanoi:

"Jotta todellinen suuruus
voisi päästä esiin"-

-"on kuljettava pitkään
ja kuuliaisesti samaan suuntaan."

En pysty kertomaan muille,
mitä haluan kuulla.

Kuulen sen itse,
mutta en osaa soittaa sitä.

En itsekään tiedä,
miten saan sen ulos.

Joskus ääni, jonka kuulen-

-ei ole se ääni, jonka haluan kuulla.
En tiedä, ymmärsitkö.

Kuulen äänen selvästi,
mutta en osaa kuvailla sitä.

Jos kuulisin sen,
mitä haluankin kuulla-

-minun pitäisi lopettaa, koska ei
se oikeasti kuulostaisi niin hyvältä.

B.B:tä katsomalla voi myös
oppia paljon ihmisyydestä-

-sillä hän on kokenut kovia,
mutta elää silti täydellä sydämellä.

Se ei ole mikään pieni saavutus.

En ole ehkä tehnyt parastani.
Luulin kyllä tehneeni.

Luulin, että tein kaiken
parhaani mukaan-

-mutta nyt huomaan, että jotain
olisi voinut tehdä paremminkin.

En ole sanonut tätä hänelle,
mutta toisinaan-

-nimitän häntä "meidän kaikkien
isäksi", sillä niin minä hänet näen.

On vaikea löytää oikeita sanoja...

Anteeksi.

Hän lauloi bluesia upeasti
ja nousi suuriin korkeuksiin.

Hän sai jopa kutsuja
kuninkailta ja muilta valtiailta.

En ole ennen tavannut kuninkasta,
joten olen hieman jännittynyt-

-mutta myös kovin kiitollinen.

Sanoin: "Pyhä isä,
annatte aina itsestänne muille"-

-"joten nyt tahtoisin antaa teille
jotakin, nimittäin kitarani."

Paavi otti sen itse ja hymyili.

Sitten hän sanoi: "Hyviä pyhiä
sinulle ja perheellesi, B.B."

Hän puhutteli minua B.B:ksi!

Joskus haluaisin
selvittää ajatuksiani kävelemällä-

-tai lähtemällä vain ajelulle,
mutta se ei käy.

Salainen palvelu estää sen,
mikä on turhauttavaa.

Toisaalta joskus B.B. King
ja Mick Jagger konsertoivat kotonani.

Nyt minulla on kunnia-

-Mississippin kuvernöörinä
julistaa 15. helmikuuta 2005-

-B.B. Kingin päiväksi
koko Mississippin osavaltiossa.

Kehotan kaikkia kansalaisia
liittymään seuraamme-

-juhlistamaan ja kunnioittamaan
tätä hienoa Mississippin miestä.

Vain Jumala tietää, mitä tunnen.
Niin iloinen minä olen. Kiitos.

Blues on sellaista, että se pysyy,
vaikka B.B. joskus lähteekin.

Ei se B.B:n lähtöön lopu,
mutta muuttuu kyllä.

B.B. on sen sortin legenda,
jollaista on vaikea ylittää.

Meillä on elämässämme B.B. King.

Eikä hänenlaistaan ole toista.

Toivon kyllä, että...

Kun alan kuulostaa niin pahalta
kuin itse uskon joskus kuulostavani-

-niin toivon, että päässäni pirahtaa
kello, joka kehottaa lopettamaan.

Muussa tapauksessa jatkan,
kunnes yläkerran ukko vie minut.

Oloni on aika hyvä 85-vuotiaaksi,
joten tässä sitä ollaan.

En keksi muuta vastausta.

Tänään kotiinpaluujuhlassa
näin pienen kuoropojan-

-josta tuli mieleen pikku Riley King
eli minä itse, siis allekirjoittanut.

Liikutuin miettiessäni, että
poika säästyi siltä, mitä minä koin.

Mitä sellaista
voisin kertoa pojalle tai teille-

-mikä tekisi Riley Kingin
näköisen pojan elämän paremmaksi?

Hymyilin ja ajattelin:
"Vain taivas on rajana."

Mitä haluat tehdä musiikillasi?

Soittaa niin hyvin kuin voin-

-ja tavoittaa
mahdollisimman monia ihmisiä.

Toivoisin koko maailman kuulevan,
miten B.B. King soittaa bluesia.

Suomennos: Heidi Mäki
www.O P E N S U B T I T L E S.org
www.sdimedia.com