Original subtitles

Täytyy huomioida...

...että ihminen saattaa tuntea suurta tuskaa-

-kun hän kävelee yli kuuden kilometrin matkan-

-jonka aikana voi sattua vaikka mitä.

Yöllä sitä nukkuu jonkun kanssa tai jonkun lähellä-

-mutta ei uskalla nukahtaa täysin, sillä aamulla saattaa olla kuollut-

-tai ryöstetty tai pidätetty.

Kyseessä on siis selviytymistarina-

-mutta selviytyminen on pelkkä sana. Tämä on tarina.

Poikki. Vie filmisi kotiin.

Yhdysvaltain musiikin koko kehitys sai alkunsa bluesin synnystä.

Bluesin soittajat eivät aina olleet ammattilaisia.

Muistan sunnuntaiaamun bluesjamit takakuistilla.

Kavereilla oli ginipullo-

-tai oikeastaan kannullinen pontikkaa.

Ja blues raikasi.

Tunne on tärkein.

Joku voi soittaa tuhat säveltä minuutissa-

-mutta ilman tunnetta sillä ei ole mitään merkitystä.

Useimmille mustille bluesissa on kyse kärsimyksestä.

Torjuntaa, hylkäämistä, hyväksikäyttöä. Sitä blues ilmaisee.

Nuorempi väki pitää bluesia usein vanhan kansan musiikkina.

Vaikeuksien tullen mieli muuttuu.

Mikään toinen musiikkityyli ei iske tunteisiin kuten blueskitara.

Vilpitön, rehellinen, todellinen, totuudenmukainen ja aito.

Viisi asiaa. Jos ne ovat hallussa, silloin osaa soittaa bluesia.

Muuten on vain papukaija, joka puhuu muttei ymmärrä.

Nykybluesin soittajien käyttämä lähestymistapa on hänen keksimänsä.

Hän on ainoa muusikko koko maailmassa-

-joka määrittää kokonaista genreä.

Ihmiset, joita blues kiinnostaa ja kiehtoo-

-tunnistavat laulajan rehellisyyden tarinankertojana.

Kun puhutaan bluesista, puhutaan väkisinkin B.B:stä.

Hän on mestari. Suurmestari.

Mikä tekee ihmisestä suuren? Erityisen?

Millaisesta ihmisestä sanotaan, että hän jätti jälkensä historiaan?

Usein puhutaan synnynnäisistä kyvyistä tai lahjoista.

Jotkut taas uskovat ympäristön vaikuttavan enemmän.

Eräänä hikisen kuumana keskiviikkona syyskuun puolivälissä vuonna 1925-

-erään vuokraviljelijän mökistä kiiri vastasyntyneen huuto-

-Mississippijoen suiston puuvillapeltojen ylle.

Sinä päivänä syntyi poika, joka jättäisi jälkensä historiaan.

Pojan nimi oli Riley B. King.

Route 82:n varrella on kyltti, jossa lukee Itta Bena.

Itta Bena on siitä oikeaan. Ei kun vasempaan.

Minä synnyin isän silmien eteen sellaisten paikkojen tuntumassa-

-kuin Indianola ja Itta Bena.

Kun ensimmäistä kertaa puhuin siitä, sanoin "Atta Bena"-

-ja niin se on ollut siitä asti.

Kun sinne ajaa, matka on mutkikas kuin mikä.

Järven jälkeen tulee puro-

-jossa on tukkeja sun muuta.

Edempänä on Bear Creekin kirkko. Minulla on siitä kuvakin.

Täällä puuvilla on kuningas.

Tuolla sitä istuttiin traktorissa-

-ja ajeltiin yli kilometrin mittaisia puuvillapeltoja päästä päähän.

Siellä on siltakin. Ennen vanhaan yli mentiin lankkuja pitkin.

Mikäli ymmärsin oikein, kohta pitää ehkä kääntyä.

Hyvin opastettu, isä.

-Hän on ehkä nyt kanssamme. -Niin, pitämässä huolta.

Kun olen täällä, tässä paikassa-

-jossa synnyin ja jossa maailma otti minut vastaan-

-oloni on todella hyvä.

Äitini nimi oli Nora Ella ja isäni nimi Albert Lee.

He olivat nuoria, kun minä synnyin, ja asuivat tässä lähellä.

Osa taloista kotiseudullani-

-oli sellaisia, että lautojen välistä saattoi kurkata ulos-

-eri vuorokaudenaikoina ja siten tiesi, mitä kello oli.

Sateella tarvittiin ämpäreitä, koska katto vuoti.

Ämpärit piti asetella niin, ettei vesi kastelisi lattiaa.

Äitini oli samanlainen kuin kaiketi useimmat äidit.

Hän halusi varmistaa, että sain kaikki tarvittavat opit ja ohjeet.

Äitini rakasti minua ja minä häntä-

-ja yritin oppia kaiken, mitä hän halusi opettaa.

Kun äitini ja isäni sitten erosivat-

-äiti muutti Mississippin Kilmichaeliin.

Äidin läsnäolo vaikutti Kingiin suuresti.

He olivat läheisiä, ja äidin kuolema oli Kingille kova isku.

Huomasin, että äidillä oli verenpurkaumia silmissään.

Hän kuoli diabetekseen, ja hänen pojallaankin...

ÄIDIN HAUTAPAIKKA

Muut ihmiset ottivat minut luokseen äidin mentyä.

Miss Mimy taisi hoitaa häntä äidin kuoleman jälkeen.

Miss Bulla ainakin hoiti.

Minulla oli kaksi tai kolme isotätiä.

Yhdellä heistä oli fonografi.

Hänen nimensä oli Jemima.

Halusin leikkiä fonografilla mutta en pitänyt tädin suukoista.

Hänellä oli tapana nuuskata, enkä minä tykännyt nuuskasta.

Tädin suukot haisivat nuuskalta, enkä halunnut siksi mennä sinne-

-kunnes muistin fonografin, ja lähdinkin mielelläni.

Hoidin kunnialla tervehdyssuukon ja sitten voin keskittyä muuhun.

Riley muutti Edwayne Hendersonin maille-

-ja siirtyi sitten William-enona luokse auttamaan vauvan kanssa.

Äitini veli oli naimisissa saarnamiehen siskon kanssa.

Saarnaaja kävi sunnuntaisin sisarensa eli tätini luona.

Mies jätti kitaransa sängylle, ja minä hiivin nappaamaan sen.

Siitä minun kitaraintoni sai alkunsa eikä niinkään muiden kuuntelusta.

Ateriat olivat siitä mukavia, että hän soitti kitaraa-

-mutta se ei ollut mukavaa, että meille ei jäänyt muuta ruokaa-

-kuin kanan jalkoja.

Kitaransoiton kuuntelu oli kuitenkin mahtava hetki.

Silloin kiinnostukseni musiikkiin taisi herätä.

Niin sanotut juureni löytyvät kaiketi Elkhornin koulusta.

Kävelin joka päivä kouluun kahdeksan kilometrin matkan.

Plantaaseilla koulua käytiin vain nelisen kuukautta.

Isojen poikien piti olla pelloilla eikä koulunpenkillä.

Minä aloitin koulun kuusivuotiaana-

-mutta B.B. taisi olla kahdeksanvuotias.

Kaikki eri-ikäiset oppilaat olivat samassa huoneessa.

Elkhornin koulussa oli mukavaa, sillä enhän minä muusta tiennyt.

En ollut käynyt muita kouluja.

Hän oli oikein fiksu. Ei kirjaviisas, mutta muuten fiksu.

Hän oli väkivahva, ja leikimme pihalla-

-leikkiä, jossa kaveri piti saada vapaaksi.

Seisoimme ringissä, ja keskellä olijan piti päästä ulos.

Minä halusin aina B.B:n viereen, koska hänellä oli niin luja ote.

Yritän aina ajatella positiivisesti.

Sen asenteen opin opettajaltani Luther H. Hensonilta.

Saatan yhä kuulla mielessäni, miten hän ohjeistaa minua.

"Älä tupakoi äläkä juopottele."

"Sinulla on vain yksi talo, sinun oma kehosi."

"Huolehdi siitä hyvin, sillä toista et tule saamaan."

Uskon, että isäni näki, että mustat lapset kaipasivat neuvoja-

-voidakseen elää terveemmin ja paremmin.

Koulunkäynti ja opiskelu olivat ratkaisu tilanteeseen.

Muistan häntä aina rakkaudella.

Aloitin maatilan työt seitsenvuotiaana.

Ei siihen aikaan ollut mitään lapsityövoimalakeja-

-joten paiskin hommia aivan kuten aikuisetkin.

Siirryin sitten valosta pimeään.

Valossa näkee, pimeässä ei näe.

Peltoa kyntäessä sitä kulkee muulin perässä-

-melkein 50 kilometriä päivässä kuutena päivänä viikossa.

Kuutena päivänä viikossa kuusi kuukautta vuodesta.

Kun sen kertoo 18 vuodella, niin olen kävellyt maailman ympäri.

Blues syntyi siinä ympäristössä.

Yleensä peltoa kynnettiin yksin.

Tai sitten yksi mies kulki auran kanssa-

-kaukana muiden edellä. Yleensä hän lauloi kulkiessaan.

Bluesia laulettiin pelloilla, sillä kotona se oli kielletty.

Kotona laulettiin vain gospelia.

Puuvillapelloilla sai laulaa, mitä itse halusi.

Jos musiikilla ei kutsuta Jeesusta tai Jumalaa-

-niin ketä sitten? Paholaista kai.

Uskovaiset ihmiset eivät katsoneet hyvällä väkeä, joka soitti bluesia-

-sillä sitä pidettiin paholaisen musiikkina.

En minä sellaisesta tiedä, mutta muut sanoivat niin.

Sanoivat, että siinä myy sielunsa paholaiselle.

Kirkkokansan parissa puhuttiin paholaisen musiikista-

-mutta B.B. Kingin blues on Jumalan lahja.

Jos on vähänkään uskonnollinen, lahjaan on pakko uskoa.

B.B. sai sen jo ennen syntymäänsä.

Tavalliset Johnit, Jimit ja Jonesit ahersivat koko viikon-

-mutta sunnuntaina sitä oltiinkin veli John, sisar Mary ja mr Jim.

Sunnuntaisin sai olla joku. Muuten olisimme kadonneet kauan sitten.

Äitini oli hyvin uskonnollinen. Syvästi uskovainen.

Hän pakotti minut kirkkoon.

Kun hän liittyi kirkkoon, lankoni Archie oli saarnamiehenä.

Pastorimme Archie Fair soitti sähkökitaraa. Halusin olla kuten hän.

Kirkossa käydessään poika sai soittaa välillä Archien kitaraa.

Hän oli saarnaaja ja opettaja.

Hän ei halunnut opettaa ainoastaan minua-

-vaan kaikkia muitakin lapsia, ja minä suorastaan palvoin häntä.

Hän auttoi minua suuresti.

Rileyn isoäiti muutti sinne, ja William päätti-

-että poika menisi asumaan isoäitinsä kanssa.

B.B:n isoäiti teki äidilleni kotitöitä, kokkasi ja siivosi-

-ja hoiti muita askareita, luultavasti peltotöitäkin.

Isoäitini kuoltua jäin asumaan samaan taloon-

-jossa olin asunut isoäidin kanssa.

Isoäidillä oli velkaa 35 tai 40 dollaria-

-ja tienasin vain 15 dollaria kuussa.

Maksoin kuitenkin isoäidin velat omilla rahoillani.

Tilanne oli pojalle traumaattinen ja järkyttävä.

Hän ei tiennyt, missä isä oli, ja äiti oli kuollut vuosia sitten.

Nyt isoäitikin oli kuollut, ja 14-vuotiaana hän asui yksin.

Tunsin itseni hylätyksi. Olin aivan yksin.

Isä haki minut luokseen Mississippin Lexingtoniin.

Siellä menin ensimmäistä kertaa isoon kouluun.

Hänellä oli sisar- ja velipuolia-

-mutta kuulemma he eivät tulleet keskenään toimeen.

Isällä oli kolme tytärtä ja poika. He olivat sisaruksiani-

-ja rakastin heitä, mutta emme olleet niin läheisiä-

-kuin olisimme olleet, jos olisimme kasvaneet yhdessä.

Isä ei koskaan sanonut minulle rakastavansa minua-

-mutta hän osoitti rakkautensa kutsumalla minua Jackiksi.

En tiedä, mistä hän sen nimen keksi-

-mutta kun hän oli hyvällä tuulella, hän kutsui minua Jackiksi.

Kesken kaiken hän saattoi kysyä: "Mitäs tästä tuumaat, Jack?"

Silloin melkein itkin ilosta, sillä tiesin, mitä se tarkoitti.

Yhtään ainutta kertaa hän ei sanonut suoraan rakastavansa minua-

-mutta minä sanon lapsilleni ja heidän lapsilleen aina-

-että rakastan heitä.

Siihen aikaan elettiin sorron keskellä.

Sorto taas aiheutti masennusta, sillä ihmisillä ei ollut oikeuksia.

Mustilla ei ollut oikeuksia. Silloin puhuttiin neekereistä.

Uskoakseni Ku Klux Klan toimi sillä seudulla niihin aikoihin.

Itse en koskaan kohdannut heitä, mutta moni muu kohtasi.

White Citizens' Council perustettiin Indianolassa.

Kotikylässäni.

Meidän tehtävämme oli raataa ja totella valkoisia.

Ensimmäinen kokemukseni rotuerottelun todellisuudesta-

-oli tapaus, jossa väkijoukko oli hirttänyt mustan pojan.

Tapaukseen liittyi valkoinen nainen. Poika oli vangittu-

-ja hänet oli vedetty auton perään sidottuna Lexingtonin oikeustalolle.

Minä näin sen.

Sitä tapausta en ole unohtanut koskaan.

Verisiä sotamuistojakaan ei voi unohtaa.

Mustat olivat esineitä, eivät ihmisiä.

Sanonnan mukaan kuolleen muulin tilalle voi ostaa uuden.

Jos nekru tapetaan, palkkaa uusi. Siinä maailmassa minä kasvoin.

Mustat olivat yhtä vähäpätöisiä olentoja kuin muulit.

Valkoiselle miehelle ei saanut sanoa "kyllä" tai "ei".

Piti vain herroitella ja olla kaikesta samaa mieltä.

Palkaksi piti hyväksyä se, mitä haluttiin maksaa.

Sosiaaliturvaa tai eläkettä ei ollut olemassakaan.

Ainoa vakuutus oli hautajaisia varten.

Muuten joutui vain laatikkoon ja laatikossa hautaan.

Näin kaiken omin silmin.

Tilanne oli surkeaakin surkeampi.

Tiesin aina olevani musta mies valkoisten maailmassa-

-mutta tiesin myös aina, että jotenkin selättäisin haasteet.

Uskon, että myös B.B:tä on aina ajanut eteenpäin-

-vakaa aikomus selättää haasteet.

Meidät kaikki kasvatettiin vihan ja syrjinnän ilmapiirissä.

Kukaan meistä ei voinut juoda vettä yleisistä vesihanoista-

-eikä mennä syömään hyvään ravintolaan.

Ei B.B. eikä kukaan muukaan neekeri voinut varata huonetta hotellista.

Hän kohtasi rasismia, syrjintää ja vihaa, aivan kuten me muutkin.

Mutta B.B. ei koskaan antanut sen tehdä hänestä valkoisten vihaajaa.

Nuori Riley King haaveili paluusta kotiseudulleen suistolle.

Vuoden 1941 lopulla 16-kesäinen Riley hyppäsi pyörän selkään-

-ja suuntasi kohti kotia, minne hänen sydämensä kuului.

Hän ajoi pyörällä isänsä luota Lexingtonista-

-noin 80 kilometrin matkan.

Hän tuli Lexingtonista meille ilman mitään matkatavaroita.

Pääsin vihdoin perille Kilmichaeliin.

Polkupyöräni akseli oli niin kulunut, että se hajosi saman tien.

Istuin Johnin kanssa kuistilla. Kysyin, kuka pyörällä tuli.

Riley sieltä tuli takaisin, vaikka yleensä täältä muutettiin muualle.

Mieleen muistuvat esimerkiksi mr John Fair ja vaimonsa Lessie.

John sanoi pojalle: "Kun väsyt, tule nukkumaan tänne meille."

John toi hänet isäni luokse, jotta hänelle löytyisi majapaikka.

Mökki laitettiin kuntoon häntä varten.

Hänellä oli vain yksi vaatekerta ja polkupyörä.

Pomoni mr Cartledge oli mies, jollaisia saisi olla enemmänkin.

Hän vaikutti reilulta ja oikeudenmukaiselta mieheltä.

1930-luvulla valkoiset eivät meidän näkökulmastamme olleet usein reiluja.

Silloin tuntui siltä, että valkoiset ajattelevat vain itseään.

Mr Cartledge ei ollut sellainen.

B.B. oli taitava monessa asiassa.

Hän hakkasi puita, kynti peltoja, poimi puuvilllaa. Taitava poimija.

Talo oli suunnilleen tässä.

B.B. asui siinä Flake ja Zelma Cartledgen ja Wayne-pojan kanssa.

Muistan, että hän halusi aina soittaa kitaraa.

Naapurilla oli kitara, joka oli myytävänä 15 dollarilla.

Isä kävi ostamassa kitaran-

-ja B.B. maksoi sitten isälle.

Wayne olisi halunnut kitaran itselleen-

-eikä isä ostanut, mutta lopulta kitara päätyi B.B:n käsiin.

Suututtaa vieläkin, etten saanut kitaraa.

Kun saavuin Barrettin plantaasille-

-olin kuullut siitä paljon vuokraviljelijöiltä-

-jotka asuivat tilalla. He kehuivat pomoaan kovasti.

B.B. oli traktorikuskina. Hän ajoi mr Barrettin traktoria.

Isoilla plantaaseilla oli yleensä aina "ratsastaja"-

-eli valkoinen mies, joka kantoi usein asetta.

Hyvin usein myös ruoskaa.

Mr Barrett oli hyvin... pohdiskeleva.

Hän palkkasi mustan työnjohtajan, Booker Baggettin.

Raadoimme kuin hullut, sillä tahdoimme pitää hänet.

Mr Baggett opetti minut ajamaan traktoria.

Omasta mielestäni olin oikea traktoriässä.

Pidin tosin itseäni myös hyvännäköisenä.

Herättyäni minun piti olla puolen tunnin kuluttua traktoritallilla.

Asuin sieltä noin 1,6 kilometrin päässä.

Minulla oli aamuisin 30 - 40 minuuttia aikaa ehtiä traktorille-

-joten pukeuduin nopeasti ja olin siellä sopivasti ennen muita.

Nuorena lauloin gospelia eri kvartettikokoonpanoissa.

Minä olin yleensä solisti.

Menestyimme oikein hyvin. Ryhmän nimi oli...

-The Famous St. John Gospel Singers. -The Famous St. John Gospel Singers.

St. John Gospel Singers oli iloinen ryhmä.

Veli John oli ryhmän johtaja.

Pikkuveli Auriel ja serkku Birkett Davis lauloivat myös.

Riley soitti kitaraa, mikä teki ryhmästä erilaisen.

Hänellä oli myös erittäin hyvä ääni, kuten muillakin ryhmän jäsenillä.

Heitä oli hauska kuunnella. Kotona napsautin radion päälle-

-ja odotin heitä eetteriin.

Tuli aika, jolloin halusin naimisiin, ja avioiduin erään neidin kanssa.

Martha Kingin kanssa. Asuimme yhdessä-

-kolmen huoneen talossa, jossa oli kaksi ovea.

Martha ja B.B. menivät naimisiin. Lapsia ei tullut.

B.B. lauloi gospelia eikä ollut juuri koskaan kotona.

Viikonloppuisin B.B. lauloi kaupungissa ja oli hyvin suosittu.

Lauantait olivat kaupunkireissuja ja hauskanpitoa varten.

Kaupunkiin käveltiin tai sitten pyydettiin kyyti.

Jos yhdellä oli auto, väki pakkautui kyytiin lavalle.

Silloin kaikki murheet unohdettiin.

Church Street oli mustien katu.

Siellä pelattiin korttia ja tanssittiin.

Jos ei käynyt Church Streetillä, ei ollut Indianolassa ensinkään.

B.B:lle sanottiin, ettei hän voi laulaa gospelryhmässä-

-ja notkua lauantaisin kadulla laulamassa bluesia.

Hän lauloi alkuiltapäivästä yhdessä kulmassa ja tienasi taskurahaa.

Myöhemmin samana päivänä hän siirtyi kadulla eteenpäin-

-alueelle, jolla pyöri todellisia bluestuntijoita.

Siltä porukalta irtosi enemmän rahaa-

-kuin aiemmalta yleisöltä, joka oli kirkkokansaa.

Hän soitti Church Streetin kapakoissa.

Yökerhoja ne kai olivat, mutta silloin puhuttiin kapakoista.

Indianolan Church Street lauantai-iltana-

-oli unohtumaton kokemus.

Olin kiireessä matkalla kirkkoon laulamaan-

-kynnettyäni peltoa koko päivän.

Sitten se tapahtui. Lopetimme päivän työt-

-sammutin traktorin-

-hyppäsin alas ja pyrähdin juoksuun, mutta traktori käynnistyi uudestaan.

Se syöksähti eteenpäin, ja tämä osa irtosi kokonaan.

Pelästyin puolikuoliaaksi.

Juoksin juoksemasta päästyänikin aina Memphisiin asti.

Memphis on kaupunki, joka oli minulle kuin taivas.

Kitaroita ja soittoniekkoja vaikka kuinka. Uskomaton tunne.

Beale Streetin muusikot auttoivat jokaista, joka halusi oppia.

Soittajat tapasivat toisiaan Beale Streetillä-

-viikonloppuisin ja vaihtoivat ajatuksia.

Memphisin soittajien seurassa tunsin itseni mitättömäksi.

Vähäpätöiseksi. Tunnen vieläkin.

Memphisissä B.B. King etsi käsiinsä serkkunsa-

-suuren bluesmiehen Bukka Whiten.

Bukka syntyi Mississippin West Pointin liepeillä.

Huhu siitä, että hän opetti minut soittamaan, ei pidä paikkaansa-

-mutta opin häneltä paljon siitä, mitä on olla bluesmuusikko.

Bukka Whiten mukaan blueslaulajan tulisi aina pukeutua-

-aivan kuin olisi aikeissa anoa pankista lainaa.

Piti siis olla tyylikäs.

Rennoissakin vaatteissa piti aina näyttää siistiltä.

Bukka soitti tällaista kitaraa.

Hän soitti yleensä slide-kitaraa-

-mutta minä en pysty siihen. Näillä sormilla se ei onnistu.

Jotta pystyisin tuottamaan samantapaisen äänen kuin hän-

-käytin tällaista "käsitrilliä".

Olen kehittynyt siinä vuosien myötä, mutta vielä riittää työtä.

B.B. kertoi soundinsa olevan peräisin teräksen jäljittelystä.

Kaikkea sitä kuuleekin.

Isännöin amatöörien talent-kisaa 11 vuoden ajan.

Aluksi jaettiin viiden, kolmen ja kahden dollarin palkintoja.

Myöhemmin jokainen esiintyjä sai esityksestään dollarin.

Se oli amatöörikisa, jossa voi voittaa vitosen-

-jos oli paras lauluntekijä tai laulaja.

Osallistuin kisaan monta kertaa ja kiitän luojaa Rufus Thomasista.

Rufus Thomas oli show'n juontaja.

Olin kai niin säälittävä ja pennitön...

Minut nähtyään Rufus huomautti, että olin viime viikon kisassa-

-mutta kerroin tulleeni takaisin, koska tarvitsin dollarin.

Yhdellä dollarilla hän maksoi matkakulunsa ja pärjäsi koko viikon.

Usein hän päästi minut uudestaan lavalle, mistä olen kiitollinen.

Olin Memphisissä kuusi tai kahdeksan kuukautta.

Sitten soitin sukulaisilleni ja pyysin heitä-

-sanomaan mr Barrettille, että maksaisin kyllä traktorin.

Hän tuli takaisin Barrettin palvelukseen traktorikuskiksi.

Mr Barrett toivotti minut tervetulleeksi takaisin.

Palasin siis takaisin ja maksoin 500 tai 600 dollarin velkani.

Kun toistamiseen lähdin Memphisiin, tein sen rehdisti ja oikein.

Odotimme Memphisiltä paljon, ja paljon tapahtuikin.

Sonny Boy Williamson II veti radio-ohjelmaa West Memphisissä.

Päätin mennä tapaamaan häntä.

Paikalle päästyäni anelin häneltä tilaisuutta laulaa laulu.

Hän kuunteli koe-esiintymiseni ja antoi minun laulaa ohjelmassa.

Illalla hänellä oli kaksi keikkaa, mutta toisesta ei maksettu paljon.

Sonny Boy soitti asiakkaalleen ja kysyi, oliko tämä kuullut ohjelman.

Hän kysyi: "Miss Anna, kuulitteko pojan laulun?" Vastaus oli kyllä.

"Lähetän pojan tänään hoitamaan keikkani."

Vedin keikan ja sain 12 dollaria. Se oli melkoinen tienesti.

Puuvillanpoimijana olin tienannut 35 senttiä sadalta paunalta.

Miss Anna sanoi, että jos minäkin pääsisin radioon-

-voisin soittaa kuutena iltana viikossa.

Toivoin hartaasti saavani töitä radiosta.

Olen pelkkä blueslaulaja...

...traktorikuski, rekkakuski ja tiskijukkakin yhteen aikaan.

Laulan bluesia, koska olen elänyt sen.

Puhetavastani voisi päätellä, etten sovi tiskijukaksi-

-mutta viitisen vuotta minä sitä työtä tein.

Se pitää sanoa selvästi, että kaikki kuulevat. Tosi kuin vesi.

Nautin työstäni niin, että muistan asematunnuksen tänäkin päivänä.

Täällä B.B. King, joka puhuu täyttä asiaa.

WDIA.

Kaikki kysyy, miksi laulan bluesia.

Ensimmäinen mustien vetämä radioasema ehkä koko maassa.

Tervehdys kaikelle kansalle. Uppuppiduu, mitä kuuluu?

Oikein hyvää huomenta. On bluesille omistettu lauantai-

-WDIA:lla Rufus Thomasin seurassa.

Memphisissä avattiin uusi radioasema.

Lähetyksen jälkeen koputin ikkunaan.

Mies tuli ovelle ja kysyi, mitä halusin.

Sanoin haluavani tehdä levyn, ja mies nauroi.

Mr Ferguson sanoi, etteivät he tee levyjä-

-mutta meni sitten miettivän näköiseksi.

Hän sanoi mr Williamsille: "Meillähän on se uusi tuote."

"Ehkä poika sopisi siihen."

Hän kävi hakemassa pullon ja piteli sitä näin.

Hän sanoi: "Tämä on Pep-ti-konia."

"Voitko kirjoittaa sille mainoslaulun?"

Mietin asiaa ja vastasin myöntävästi.

Se meni näin: "Pep-ti-kon on maukasta."

"Pep-ti-kon on maukasta, sitä saa joka kaupasta." Sain töitä.

Mistä nimi Blues Boy tulee?

Tiskijukan hommissa minua sanottiin Beale Streetin Blues Boyksi.

Ajan myötä Blues Boy sitten lyheni B.B:ksi.

Oikea nimeni on Riley B. King.

Jos minua nyt puhutellaan Rileyksi, mietin, ketä se tarkoittaa.

Jos mietitään muusikon palkkaamista, itse toimisin näin:

75 prosenttia päätöksestä perustuu luonteeseen, loput soittotaitoon.

Siitä voi ehkä edetä 50-50-tilanteeseen-

-sillä hyvän tyypin kohdalla ongelmista kyllä selvitään.

Opetin häntä parhaani mukaan-

-vaikka hän ei usein tajunnut, mitä yritin sanoa.

Kun mukaan tuli muita, hänen oli pakko oppia.

Ei muiden kanssa voi soittaa, jos ei osaa.

Kun B.B. nyt soittaa, basisti on aivan hänen takanaan.

Lopulta hän oppi sen.

Yleensä sanon bändilleni:

"Soitatte paremmin kuin minä, mutta minä olen bändin johtaja."

B.B. oli aina hyvä laulaja ja oppi aikanaan soittamaankin.

Otettuaan oppia kokeneemmilta-

-nuori Riley King oli valmis levyttämään ensimmäiset raitansa.

B.B. King levytti ensin Bullet Recordsille Nashvillessa.

Yhtiön omisti Jim Bullet. Hän taisi levyttää neljä raitaa.

Hän levytti vaimonsa kunniaksi laulun nimeltä "Martha King".

Tunsin itseni menestyväksi muusikoksi, kun pääsin levyttämään.

Meillä oli jukebokseja Los Angelesissa-

-lähinnä mustien asuttamalla Central Avenuen alueella.

Blueslevyistä oli jukebokseissa pulaa-

-joten keksimme alkaa tehdä niitä itse.

Olin muutamassa sessiossa pianistina Sam Phillipsin Sun Studiolla.

Sam Phillipsilla ja meillä eli Modern Recordsilla oli sopimus-

-jossa meillä oli etuoikeus levytyksiin.

Sam lähetti äänitteitä, ja jos pidimme niistä, ostimme ne.

Kun Chess Records sai Ike Turnerin ja Jackie Brenstonin "Rocket 88:n"-

-sitä ei ollut lähetetty meille ensin.

Silloin purimme sopimuksemme Phillipsin kanssa-

-ja päätin äänittää B.B:n musiikkia.

Ensimmäinen äänityssessioni B.B:n kanssa Memphisissä-

-oli se, josta syntyi hittikappale "3 O'Clock Blues".

Muusikot vain tuotiin yhteen ja soitto äänitettiin.

Kysyin, minkä kokoista vahvistinta hän oli käyttänyt. Hän näytti näin.

Levyllä kuuluu luonnonlahjakkuus ilman mitään kommervenkkejä.

Musiikki äänitettiin juuri sellaisena kuin se soitettiin.

Äänitimme Memphisissä mustien NMKY:n tiloissa.

Minun piti ripustaa ikkunoihin suojapeitteitä-

-koska liikenteen melu haittasi äänityksiä.

Kaliforniassa kuuntelin nauhan ja tiesin, että levystä tulisi hitti.

"3 O'Clock Bluesin" jälkeen B.B:n ura käynnistyi kunnolla.

Hän toivoi uutta kitaraa, ja lupasin ostaa kaksi.

Ostin hänelle kaksi Lucille-kitaraa, ja hän lupasi tehdä kaksi levyä.

Ja hän teki.

-Olenkin halunnut tavata Helenin. -Kuka Helen on?

-Kitarasi Helen. Kun soitat... -Ai Lucille? Tämä on kultani Lucille.

Eilen olit kyllä eri kitaran kanssa.

Lucille-nimi on peräisin eräästä yökerhotappelusta.

Soitimme siellä talvella. Siellä oli iso roskasäiliö.

Samanlainen kuin tuo, mutta isompi.

Säiliö oli puolillaan kerosiinia, joka sytytettiin lämmönlähteeksi.

Sinä iltana kaksi miestä tappeli, ja toinen heistä kaatui-

-säiliön päälle, jolloin palava neste levisi lattialle.

Paloa yritettiin sammuttaa, mutta se vain yltyi.

Kaikki juoksivat ulos, minä muiden mukana.

Ulkona muistin, että kitarani oli jäänyt sisälle-

-joten lähdin takaisinpäin, vaikka muut estelivät.

Sain kuin sainkin kitarani, vaikka olin palaa kuoliaaksi.

Aamulla kuulimme kahden miehen kuolleen tulipalossa.

Tappelu oli johtunut naisesta nimeltä Lucille.

Nimesin kitaran Lucilleksi, jotta en enää hölmöilisi niin.

Beale Streetillä toimiva Robert Henry ryhtyi hoitamaan Kingin asioita-

-mistä seurasi maanlaajuinen kiertue mustien teattereissa ja klubeilla.

Tien päällä ei vietetä perhe-elämää.

B.B. Kingin uusi koti oli tien päällä.

Hän kertoi Marthan jättäneen hänet.

Kysyin Marthalta syytä lähtöön-

-ja hän vastasi, että B.B. on aina keikalla milloin missäkin.

Minä sanoin, että ei hän toisten naisten kanssa hillu-

-vaan soittaa vain, ja Marthan pitäisi pysyä miehensä kanssa.

Hän kuitenkin lähti.

Tämä on hyvin hankala ammatti.

En kuitenkaan voi elää ilman sitä, eikä uskoakseni myöskään B.B.

B.B. esiintyi Bill Harvey Bandin kanssa, ja Harvey tuki B.B:tä.

Harvey sanoitti ja sävelsi kaikille tunnetuille muusikoille.

Eikö Sunbeam esitellyt B.B:n Harveylle?

Tavallaan sen teki Robert Henry, joka tunsi kaikki Beale Streetillä.

Kun Harvey ja B.B aloittivat yhteistyön...

Bill Harveylla taisi olla 11-miehinen orkesteri.

Hän soitti B.B:n kanssa 14 vuotta.

Jokainen B.B:n ja Harveyn levy oli menestys.

Kun olin kiertänyt jonkin aikaa-

-jätin tiskijukan hommat ja omistauduin kiertue-elämälle.

Kun B.B. sai ensimmäisen bussinsa-

-se oli iso tapaus, sillä muutos farmariautosta linja-autoon-

-oli upea saavutus koko bändille. Muillakaan ei ollut sellaista-

-sillä B.B. oli ensimmäisiä, jotka saivat kiertuebussin.

Olin nähnyt Duke Ellingtonin, Count Basien, Gene Krupan-

-ja muita big band -artisteja ja opin kuuntelemalla heitä-

-aina tilaisuuden tullen.

Ylpistyin siitä. Osa heistä kulki bussilla, ja minäkin halusin oman.

Tässä on B.B. King Band Beale Streetillä vuonna 1955.

Bealen ja Hernandezin kulmassa.

Kaikki tuntevat tämän orkesterin nimellä B.B. King Band.

Tämä tässä on ainoa oikea B.B. King Band.

Olimme hyvä orkesteri.

Bussin istuinten alla oli aina eväslaatikko-

-jossa oli lihaa, papuja, sardiineja, keksejä sun muuta-

-sillä usein ei ollut aikaa syödä ravintolassa tai kahvilassa.

Eikä moneen ravintolaan edes päästetty mustia asiakkaita.

Olen nähnyt luvatun maan.

En ehkä pääse sinne kanssanne, mutta sen sanon-

-että kansamme pääsee vielä luvattuun maahan!

Rotuerottelusta päästiin eroon vasta 1960-luvulla.

B.B. oli kiertänyt keikoilla jo 10 - 12 vuotta ennen sitä.

Ei silloin voinut kiertää muuta kuin "chitlin' circuitia"-

-jolla kaikki mustien esiintymiset eri puolilla maata hoidettiin.

Mustat saivat esiintyä vain "chitlin' circuitin" paikoissa.

Mutta silloin ette kai tienneet sitä?

Kyllä se tiedettiin.

Tarkoitan nimeä "chitlin' circuit". Sitä ei kai tiedetty.

Kaikki tiesivät, että se oli mustien alueiden nimi.

Mutta silloin ei puhuttu varsinaisesti "chitlin' circuitista".

Kyllä puhuttiin. Siihen aikaan nimeä "chitlin' circuit" käytettiin-

-paikoista, joissa mustat soittivat.

Silloin soitettiin mustien yökerhoissa ja baareissa.

Ei sitä missään kyltissä lukenut, mutta siitä puhuttiin.

Chitlin' circuit? En tiedä, mikä se on.

Kunnon hotelleihin ei voitu mennä-

-joten sitä yövyttiin mustien motelleissa-

-yömajoissa tai ihmisten kodeissa.

Olin Alabaman Birminghamissa 1960-luvun marssien aikaan.

Martin Luther King yritettiin murhata, ja...

Minä olin kai motellin huoneessa 7, ja King oli huoneessa 10.

Välissämme olleet huoneet räjäytettiin.

Motellin huoneet räjäytettiin.

Siinä oli hengenlähtö lähellä.

Sitä oli valmis sietämään mitä vain, kunhan vain sai soittaa.

Aivan mitä tahansa.

Pääasia oli päästä soittamaan, oli rotuerottelua tai ei.

Soitimme kaikkialla teattereista kulmakuppiloihin eri puolilla maata.

B.B. teki töitä. Hän teki töitä voidakseen maksaa bändilleen.

Hän oli koko ajan tien päällä.

Ennätysvuonna hän taisi olla keikalla 365 päivänä-

-ja minä sanoin aina, että pitäköön ennätyksensä.

Minä saatoin soittaa 320 päivänä vuodessa, mutta B.B vielä enemmän.

En tiedä, miten hän jaksaa.

Hän painaa töitä lakkaamatta ja asuu tien päällä.

Ei yhtään vapaailtaa. Töitä 365 päivänä vuodessa.

Joskus emme ehtineet nukkua ollenkaan.

B.B. sanoi, ettei pyytäisi äidiltäni kättäni-

-koska pelkäsi tämän kieltäytyvän.

Hän ehdotti, että odottaisimme, kunnes täytän 18. Niin me teimme.

Hän oli silloin Detroitissa.

Täytin 18 maaliskuussa, mutta hän halusi häät kesällä Detroitissa-

-jotta Aretha Franklinin isä voisi vihkiä meidät.

Menimme sitten Detroitiin, ja pastori Franklin vihki meidät.

B.B:n kanssa olisi vaikeaa olla suhteessa-

-koska hän on aina menossa.

Soittaessaan hän istuu, mutta kiitää silloinkin ilmojen halki.

Häiden jälkeen hypättiin autoon, ajettiin Clevelandiin-

-ja mentiin keikalle, ja sama meno on jatkunut.

Päivä toisensa jälkeen.

Alkuaikoina kävimme kalassa aina kun tilaisuus tarjoutui.

Kerran hän sanoi lähtevänsä kalaan ja suuntasi kohti autoa.

Minä kysyin: "Puku päälläkö?" Hän sanoi, ettei muuta ollut.

Muita vaatteita ei ollut, joten piti mennä puku päällä.

Niinpä hän lähti kalaan silkkipuku päällä.

Hän teki aina mitä halusi, keinolla millä hyvänsä.

ABC-Paramount tarjosi hänelle kai 25 000 dollaria-

-uudesta levytyssopimuksesta.

Ystäväni Fats Domino oli ABC:n listoilla.

Siihen aikaan häneltä pukkasi hittiä toisensa perään-

-ja hänen mielestään minulla oli väärä yhtiö.

B.B. olisi pysynyt meillä-

-jos Jules olisi maksanut hänelle 25 000 dollaria ennakkoon.

Kun soitan, en koskaan soita vain itselleni, vaan yleisölle.

Haluan saada heidät nauramaan, hymyilemään.

Jos haluaa nähdä rakkautta, kannattaa mennä B.B:n keikalle.

Keikkapaikalla ei ole mitään väliä, sillä kokemus on aina mahtava.

Blues herää eloon, kun B.B. soittaa.

Silloin ei yritetä soittaa bluesia, vaan blues henkilöityy lavalle.

B.B. on soittaessaan muissa maailmoissa.

Bluesin mystisistä sfääreistä on tullut hänen kotinsa.

Käännyin ja kuulin äänen-

-joka muistutti nousevaa lentokonetta. Siis hänen äänensä.

Kun hän etääntyi mikrofonista, ääni kävi vielä kuuluvammaksi.

Silloin tajusin, että hän on, neworleansilaisittain sanottuna-

-"aivan toisen sortin sontaa".

Aivan toisen sortin todellakin. Siihen kai liittyy jotain šamanismia.

Menin B.B:n keikalle 15-vuotiaana, ja se mullisti elämäni täysin.

Kyse ei ole tekniikasta.

Ensimmäinen asia, joka minua B.B:ssä inspiroi...

Hän haluaa kertoa tarinan.

...oli se, miten hän puhuu suoraan kuulijalle.

Hän haluaa koskettaa ihmisiä. Itse olen-

-koko urani ajan, lauluntekijänä ja muusikkona-

-yrittänyt pitää sen kirkkaana mielessä.

B.B. Kingin sävy oli ensimmäinen ääni...

Nyt kutsun sitä nimellä SOCC-

-eli "Sound of Collective Consciousness".

Sitä musiikki on. Ammennetaan elämän vaikeimmista-

-tai parhaista hetkistä, ja välitetään se tunne muille.

Siitä musiikissa on kyse, ei teknisestä taituroinnista.

Lauluja voi kirjoittaa, ja niiden kanssa voi pelleillä-

-mutta jos niitä ei myy, niillä ei ole mitään virkaa.

B.B. osasi myydä musiikkiaan.

Annetaan isot tervetuliaisaplodit maailman parhaalle blueslaulajalle-

-bluesin kuninkaalle B.B. Kingille!

Chicagossa käydessään B.B. soitti monissa paikoissa-

-kuten yökerhoissa ja tanssisaleissa sekä Regal Theaterissa.

Sain Jimi Hendrixiltä "Live at the Regalin".

Minusta se on B.B. Kingin livelevyistä ehdottomasti paras.

"Live at the Regal" oli ensimmäinen levy, jota kuuntelin joka päivä.

Varmaan 20 tai 25 kertaa päivässä.

"Regal" ja "Cook County Jail" ovat suosikkilivelevyni.

Se palo ja intohimo, joka niiltä levyiltä kuuluu-

-on jotain, jota on vaikea ylittää.

"Live at the Regal" oli musiikillinen vedenjakaja-

-joka johdatti minut brittibluesin parista-

-amerikkalaisen bluesin jäljille. Ennen kuuntelin Claptonia, Greeniä-

-ja Freen ja Jeff Beck Groupin kaltaisia bändejä-

-sekä John Mayall & the Bluesbreakersia.

B.B:llä on ilmiömäinen kyky saada yhteys yleisöön. Kun hän laulaa...

Jos haluaa kuulla B.B. Kingin parasta-

-kannattaa kuunnella "Live at the Regalia".

Joka sävel, joka sana ja joka laulu on kuin täydellinen timantti.

Peter Greenin soundi on peräisin sieltä.

Peter Green kuulostaa Regal-levyn B.B. Kingiltä.

Hän soitti isoja, tukevia säveliä.

Ei mitään vingutusta, vaan kunnon säveliä-

-yksi toisensa jälkeen, niin että soundi muodostui.

Kaikki me, jotka soitamme niin sanottua juurimusiikkia-

-otamme vaikutteita menneestä.

Eniten olen saanut vaikutteita Lowell Fulsonilta-

-Elmore Jamesilta ja Charlie Christianilta.

Lisäksi yksi suurista suosikeistani oli Django Reinhardt.

Blind Lemonin ja Lonnie Johnsonin soundi sai minut-

-suorastaan värisemään.

Pari tuoreinta sukupolvea on oppinut kaiken B.B:ltä.

B.B:n sukupolvi taas sai oppinsa T-Bonelta. Hän oli mestari.

Ennen armeijaan menoani, vuonna 1942, kuulin T-Bone Walkerista.

T-Bone oli oikea tanssija.

Hän esiintyi todella kauniisti ja tanssi jopa soittaessaan.

Hänessä ja melodioissa on jotain yksinkertaisen kiehtovaa.

Hän soitti mollibluesia, jossa kuuluu selvästi niin sanottu "B.B-reviiri".

Kun soitetaan tietyssä sävellajissa ja siirrytään muutama ote ylöspäin-

-päästään "B.B. Kingin reviirille".

Muistan kuulleeni sen jo T-Bonen soitossa-

-mutta B.B. teki siitä omanlaisensa.

T-Bone Walker oli alansa ehdoton huippu.

Ihalen häntä edelleen suuresti.

Nykyään soitossani voi kuulla jotakin heiltä kaikilta.

Vaikutteet ihailemiltani muusikoilta-

-yhdessä omien ideoideni kanssa ovat synnyttäneet soundini.

Yleensä erotaan pettämisen tai rakkauden loppumisen vuoksi-

-tai voi olla rahaongelmia... Me olemme selvinneet niistä kaikista.

Rakkaus säilyi aina, ja on...

On vain jatkettava.

Kiertävän muusikon ei pitäisi mennä naimisiin-

-ellei aio vähentää kiertämistä, sillä hyvin harva kiertävä muusikko-

-on onnistunut avioliitossaan.

On hyvin vaikeaa elää perhe-elämää, jos toinen on aina tien päällä.

Olimme kyllä sopineet-

-että hän vähentäisi työntekoa-

-mutta odotukseni olivat hyvin epärealistisia.

Jossain vaiheessa sen tajuaa itsekin.

Naimisissa oleminen on mukavaa, mutta eroaminen hirvittävää.

Jos pitäisi tehdä kaikki uudestaan-

-tekisinkö, tällä kokemuksella? Kyllä tekisin.

Hän tuli minun luokseni.

Hänet tuotiin pakeilleni pahojen rahaongelmien vuoksi.

Hän ei voinut tehdä mitään.

Hänen oli opittava pelaamaan sääntöjen mukaan, ja hän oppi.

Sid auttoi minut pulasta viranomaisten kanssa ja muutenkin.

Sanoin hänelle: "Hoidat raha-asiani mutta teet myös managerin hommat."

"Mikset siis ryhtyisi managerikseni?" Minä pyysin häntä siihen hommaan.

Laadin suunnitelman B.B:n siirtämiseksi "chitlin' circuitista"-

-laajemman yleisön suosioon-

-jotta hän tienaisikin jotain.

Sid vei B.B:n uran kokonaan uudelle polulle.

Hän raivasi tien, jota oli sitten helppo seurata.

En oikeastaan ollut tietoinen-

-bluesista ylipäätään ennen kuin brittikitaristit-

-ryhtyivät puhumaan siitä.

Britit ovat oikeita blueshaukkoja.

Rolling Stones, Beatles ja muut heikäläiset.

Teininä olin kova bluesfani.

Lightnin' Hopkins on sankarini, ja toki kuuntelin myös B.B. Kingiä.

Tavallaan kitarointini nolottaa minua-

-sillä se on aika yksiulotteista, mutta saan kitarani puhumaan.

Osaksi olen ylpeä soittotaidostani-

-mutta jos verrataan B.B. Kingiin, tunnen oloni kerrassaan hölmöksi.

Puheistaan huolimatta John oli loistava kitaristi.

Hänen soolonsa olivat hyvin kesyttömiä ja hyökkääviä.

Minä nautin hänen soitostaan.

Mutta B.B. on kitaristi-

-jonka olemusta ja soittoa ei voi olla ihailematta.

Tehtyäni valtaosan läksyistäni eli noin 25 vuoden iässä-

-olin hyvin onnekas, sillä pääsin soittamaan John Mayallin kanssa.

Eric sai varmasti eniten vaikutteita Freddie Kingiltä-

-Mick Taylor puolestaan Alvin Kingiltä-

-ja Peter Green taas oli B.B. Kingin suuri ihailija.

Kun tapasin Jimi Hendrixin, hän puhui B.B:stä.

Hän soitti siinä sitten pari säveltä-

-ja oivalsin, että sen, mihin muut tarvitsevat monta säveltä-

-B.B. King osaa ilmaista vain parilla.

Hienointa kolmessa Kingissä on se...

...että me kaikki opimme soittamaan heidän ansiostaan.

On britti-invaasion ansiota, että moni amerikkalainen kuuli-

-Howlin' Wolfista ja Muddy Watersista. Minä tutustuin-

-sellaiseen Chicagon bluesiin ja B.B. Kingiin-

-englantilaisten bluesmuusikoiden ja Claptonin kautta.

Se oli brittien hieno lahja meille.

Vihasin Creamin "Strange Brew" -biisiä niin-

-että saatoin oikeuttaa sen itselleni-

-vain lainaamalla Albert Kingiä soolossa.

Kun tapasin Jimin, hän otti sen heti puheeksi.

Sellainen nokittelu oli hyvin tavallista muusikoiden kesken.

Minua brittiblues kiehtoi enemmän.

Se oli äänekkäämpää ja rokimpaa.

Me teemme sen paremmin. Osaamme homman paremmin.

Blues vain jotenkin nousi esiin eri tavalla-

-kun valkoiset alkoivat soittaa sitä. Se kohosi uudelle tasolle.

Alkujaan bluesmuusikot soittivat vain mustalle yleisölle.

Kun he kohtasivat Euroopassa palvovan ihailijalauman-

-useimmat heistä yllättyivät suuresti.

Emme yleensä soittaneet valkoisille. Joskus Clapton virnuili katsomossa.

Eric Clapton, Paul Butterfield ja Michael Bloomfield-

-alkoivat käydä keikoilla Chicagossa.

Meillä ei ollut rahaa viskiin, joten ostimme halpaa viiniä-

-ja aina kun näin valkonaaman, varoitin muita kytistä-

-mutta he olivatkin näitä nuoria-

-joita kiinnosti Muddyn ja meidän soittama blues.

Pääsin 17-vuotiaana klubikeikalle väärennetyillä henkkareilla.

Soitimme siellä-

-ja sisään tuli neljä valkoista, kaikkein valkoisimpana Johnny Winter.

Kinusin päästä soittamaan, vaikkei B.B. edes tiennyt soittotaidoistani.

Kysyin, osasiko hän soittaa, ja hän sanoi kyllä.

Hän halusi soittaa, mutta päätin ensin harkita asiaa.

Olimme paikan ainoat valkoiset, ja B.B:llä oli vero-ongelmia.

Hän luuli meitä verokarhuiksi, jotka jahtasivat häntä.

Yllätyin tosissani, kun kuulin, ettei kyse olekaan veroasioista.

Minulla kesti hetken palata takaisin maan pinnalle.

Hän puhui sovituksista, ja sanoin osaavani ne kaikki.

Hän tarkisti jopa ammattiliiton jäsenkorttini.

Päästin hänet kokeilemaan, ja poikahan oli hemmetin taitava.

Panin hänet koville eri sävellajeilla sun muulla-

-mikä sekoittaisi monen pasmat, ja nautin tilanteesta.

Mutta Johnnylla oli homma hanskassa.

B.B. on pyhimys. Bluespyhimys.

Tämän päivän nuoret tekijät, kuten Mike Bloomfield, ihailevat sinua.

Kuuletko itsesi näissä nuorten yhtyeissä?

Kyllä, uskoisin niin.

En halua kerskailla, mutta uskoisin niin.

Olen kiitollinen siitä, että minusta nähtävästi pidetään.

Olen kiitollinen, sillä nyt meille on avautunut ovia-

-jotka näyttivät pysyvän ikuisesti suljettuina.

Ensimmäinen keikka valkoisen yleisön edessä-

-oli todella erikoinen tilanne.

Pyysin kiertuemanageria kertomaan Billille, että olin tullut-

-mutta luulin meidän erehtyneen paikasta.

Bill palasi managerin kanssa ja totesi, että paikka oli oikea.

Satuin olemaan Fillmoressa-

-kun Otis Rush, Steve Miller ja B.B. King esiintyivät.

Bill aloitti: "Hyvät naiset ja herrat."

Silloin yleisö hiljeni täysin.

Hän jatkoi: "Johtokunnan puheenjohtaja B.B. King.

Minua ei ole koskaan muulloin esitelty samalla tavalla.

Nimeni kuullessaan yleisö nousi seisomaan-

-ja sama toistui ensimmäisten kolmen tai neljän kappaleen lopussa.

Liikutuin siitä niin, että puhkesin lopulta kyyneliin.

Näin lavalla vain B.B:n kyyneleet-

-ja timanttisormuksen kädessä, jolla hän pyyhki kyyneleensä.

Tein silloin hanttihommia ja asuin äidin luona.

Kun näin, miten B.B:tä palvottiin-

-ja arvostettiin, tiesin tahtovani sitä itsekin.

Tunsin oloni todella oudoksi, mutta vedin keikan silti.

Sen jälkeen itkin portaikossa.

Myös Nat King Cole oli murtanut raja-aidan-

-joten vuoden 1968 läpimurron jälkeen jatkoimme työntekoa-

-esiintymällä Fillmoressa ja collegeissa.

Sillä tavalla B.B. pääsi rock-klubeille-

-ja muualle, missä mustat eivät yleensä esiintyneet.

Hän siirtyi mustien klubeilta-

-valkoisen yleisön eteen.

Se oli valtava harppaus.

Sen jälkeen B.B. sai tehdä, mitä tahtoi.

Kun minä ja muut aloitimme uramme-

-palkkioita ei maksettu. Hyvä soittaja saattoi saada väkijuomia-

-tai hyvännäköisen naisen. Muuta palkkaa ei tullut.

Naiset kirkuivat B.B:n nimeä.

Minä kauppasin naisille B.B:itä. B.B. Kingin B.B:itä.

Onhan minua naistenmieheksi väitetty.

Useimmat väittämät minusta ja naisista pitävät paikkansa.

Rakastan naisia.

Yksi nainen, joka palvoi sinua, oli Carrie Cunningham.

Hän kailotti: "Voisin kuolla B.B:n puolesta."

"Jos hän tulisi tänne, raiskaisin, paistaisin ja popsisin hänet."

Pidän aivan kaikista naisista. En tosin makaa kaikkien kanssa.

Naiset ovat enkeleitä maan päällä.

Tuskinpa monikaan nainen tämänikäistä ukkoa huolisi.

Joku voisi huoliakin, jos pitäisi minua rahamiehenä.

No, saatan ollakin.

Olin ollut talossa 8 kuukautta ja nähnyt, keitä listoilla oli.

Olin ollut B.B-fani poikasesta asti-

-ja kinusin päästä tuottamaan häntä.

Minulle vastattiin, että olin liian valkoinen ja liian nuori sellaiseen.

Arvelin, että jos toisin uusia soittajia-

-B.B:n ympärille, niin jotain hyvää olisi luvassa.

Selostin ideani B.B:lle, ja hän sanoi-

-olevansa kiinnostunut, mutta ei tekisi kokonaista levyä niin.

Ehdotin, että puolet levystä äänitettäisiin B.B:n bändin kanssa-

-ja toinen puoli minun bändini kanssa.

Hän suostui, ja siitä syntyi "Live and Well".

Vain 8 kuukautta myöhemmin olimme tekemässä uutta levyä-

-ja sillä kertaa koko levy tehtiin minun bändini kanssa.

Seurauksena oli jättimenestys kappaleella "The Thrill Is Gone".

Kappale äänitettiin illalla joskus yhdentoista aikaan.

Kuuntelin sitä sitten aamuyöllä, kun kävin läpi päivän äänityksiä-

-ja keksin lisätä siihen jousia.

Se taisi olla koko urani paras idea, sillä se teki biisistä listahitin.

John toi "The Thrill Is Gonen" mukanaan ja soitti sen meille.

Muistan sen erittäin hyvin.

"The Thrill Is Gone" on yksi kaikkien aikojen parhaista blueskappaleista.

Jousia ja bluesia oli yhdistetty todella taitavasti.

Kappale on bluesisti pop. Todella hieno laulu.

Yksikään bluesmuusikko ei käyttänyt jousisoittimia.

Jousitausta ei ollut koskaan käynyt edes mielessäni.

Sellaista ei vain tehty.

Kun se tapahtui, koko levyteollisuus muuttui.

Olen ikuisesti kiitollinen tilaisuudesta tuottaa häntä-

-ja ehdottaa hänelle jotain uutta.

Siitä tuottajan urani toden teolla käynnistyi.

B.B. myi nyt miljoonia levyjä-

-ja nousi artistina aivan uuteen kategoriaan.

Sid halusi laajentaa B.B:n reviiriä.

Hän saattoi myydä keikkoja, joiden tuotto oli pienempi-

-jotta B.B. tulisi tutuksi yleisölle, joka ei vielä tiennyt hänestä.

Managerini oli jotenkin päätynyt puheisiin Stonesin väen kanssa.

Hän mainitsi heille nimeni-

-ja sanoi, että voisin tarvittaessa toimia jonkin sortin lämmittelijänä.

Emme olleet tavanneet B.B:tä ennen vuotta 1969-

-jolloin hän tuli mukaamme kiertueelle.

Meillä oli Ike ja Tina Turner, B.B. King ja Terry Reid.

Katselimme lavan takaa hänen soittoaan.

Oli uskomatonta nähdä, miten hän leikitteli dynamiikalla.

Hän hallitsi tilanteen täysin-

-ja saattoi vetää bändin soundin kuiskauksen tasolle.

Kitarasoolosta kiivettiin sitten vähitellen-

-muhkeaan koko bändin soundiin.

En ole kuullut vastaavaa sen koommin. Kukaan muu ei ole pystynyt samaan.

Se oli varmaan mielenkiintoista aikaa mustille bluesmuusikoille-

-sillä he pääsivät soittamaan stadionkeikkoja valkoisille.

Hän sai uudenlaista näkyvyyttä, sillä se oli ehkä paras kiertueemme.

Monet sellaiset ihmiset, jotka eivät edes tienneet minusta-

-alkoivat kuunnella musiikkiani sen kiertueen jälkeen.

Amerikassa nuoret kyselivät aina, mistä laulut tulivat.

Kehotimme heitä menemään joen toiselle puolelle kuuntelemaan.

Valkoiset eivät silloin saaneet mennä Chicagossa joen toiselle puolelle-

-rotuongelmien ja erilaisten vaarojen vuoksi.

Me nousimme taksiin ja pyysimme kyytiä South Sideen-

-ja taksikuski varoitteli meitä menemästä sinne.

Sanoimme vain käyvämme levykaupassa.

Saimme kyydin levykauppaan, selasimme singlejä kiireessä-

-ostimme läjän ja hurautimme taksilla takaisin turvaan.

Stonesit puhuvat hyvin avoimesti bluesjuuristaan.

He ovat aina muistaneet arvostaa-

-bluesmuusikoita, jotka vaikuttivat heihin.

Menimme äänittämään Chess Studiosiin eteläisellä Michigan Avenuella.

Siellä tapasimme muita levyttäviä artisteja-

-joita ihailimme, kuten Muddyn, Chuck Berryn ja Willie Dixonin.

Muistelin juuri, miten hienosti he ottivat meidät vastaan.

Näytimme heistä varmaan marsilaisilta tai jotain.

He halusivat tietää, miksi olimme ryhtyneet siihen.

"Miksi tahdot soittaa kuten minä?"

Koska tyyppi sattuu soittamaan perhanan hyvin.

Ehkä joskus pääsen samalle tasolle.

He neuvoivat ja auttoivat meitä monin tavoin ja olivat ystävällisiä-

-ja haluan tehdä heille kunniaa, vaikka moni on jo poissa.

Yksi heistä, B.B. King, on yhä kanssamme.

Ainoa biisi, jota ehdotin B.B:lle oli Leon Russellin "Hummingbird".

Halusin Leonin siihen mukaan.

Muut soittivat aina mielellään B.B:n kanssa.

Olin mukana "Hummingbirdillä", joka on Leon Russellin biisi.

B.B. vuorottelee aina lauluosuuksien ja riffien välillä.

Kävi ilmi, että hän tekee niin myös puhuessaan.

"Olin kerran Tuscaloosassa..."

Kuuntelin jonkin aikaa ja aloin sitten soittaa taustalla.

Osuudet eivät ole edes samassa sävellajissa-

-mutta saimme siitä jonkinlaisen laulun aikaan-

-missä lie sävellajissa, ja B.B. oli hetken aivan hiljaa.

Sitten hän jatkoi puhumista, ja minä soitin taas taustoja.

Kolmannen kohdalla B.B. alkoi itkeä.

Hän sanoi: "En ole koskaan kokenut tällaista."

Se oli koskettava hetki.

Hän oli oppi-isäni, ja tiesin täsmälleen, mitä hän tarkoitti.

Se oli suuri kohteliaisuus.

Vuonna 1971 B.B. King lähti kiertueelle valtameren taakse.

Kiertueen tuloksena syntyi levy "B.B. King in London".

Otetaan alusta, niin näette, mitä tarkoitan. Edellisen alusta.

Et taida kuulua liittoon.

Kun B.B. äänitti Lontoossa "B.B. in London" -levyä-

-minut kutsuttiin mukaan, mikä oli huikeaa.

Soitimme menemään, ja B.B. katsoi minuun.

Arvelin, että hän haluaa päättää kappaleen, joten tein näin...

B.B. sanoi: "Ei näin hyvää voi hukata."

Polkaisimme biisin uudestaan käyntiin, ja se oli mahtavaa.

Homma jatkui vain. Hän osoitti arvostavansa kykyjäni-

-sillä hän sanoi, että tein kellontarkkaa työtä.

Hän oli täydellinen esiintyjä.

Energinen, karismaattinen, komea ja kaunisääninen.

Joka ikinen sävel osui aina sinne, minne pitikin.

Vuonna 1974 tuotin ison tapahtuman.

Poikkesin tavanomaisilta uriltani ja tuotin Zairessa tapahtuman-

-jonka keskiössä oli Foremanin ja Alin ottelu. Toin B.B:n sinne.

B.B. tuli ilman bändiä, joten The Crusaders soitti hänen kanssaan.

Keikka oli tyrmäävä menestys.

Pari vuotta myöhemmin B.B. soitti-

-ja kysyi, haluaisinko tuottaa hänen seuraavan levynsä.

Otimme mukaan The Crusadersin pianistin Joe Samplen-

-ja lauluntekijä Will Jenningsin, ja teimme levyn B.B:n kanssa.

Äänittämisen taika on myös sen vaara.

Kun on veivannut biisiä vuosia ja sitten soittaa sen studiossa-

-se tulee vanhalla rutiinilla-

Stewart Levine oli Bill Szymczykin kaltainen tuottajanero.

Hän saattoi luetella numerot yhdestä viiteen ja kysyä-

-minkä niistä halusin vetää. Sain itse päättää.

Sillä tavalla hyvän tuottajan kuuluukin toimia.

Äänitysten lopussa B.B. sanoi tehneensä virheen.

Hän katui päätöstään Sidin jättämisestä.

Hän uskoi levyn menestyvän ja kaipasi asiantuntevaa manageria.

Tarjouduin soittamaan Sidille.

Sanoin Sidille, että B.B. halusi aloittaa yhteistyön uudestaan.

Ei B.B. sitä ehkä suoraan sanonut, mutta sain Sidin vakuuttuneeksi.

Hän oli studiolla heti seuraavana päivänä-

-ja yhteistyö jatkui Sidin kuolemaan asti.

Joinakin vuosina hän teki töitä yli 300 päivänä.

1970-luvun lopulla, 1980-luvulla-

-ja 1990-luvun alkupuoliskolla.

Kuusikymppisinä monet hidastavat tahtia. B.B. King ei.

Yhteistyö nuoren irlantilaisyhtyeen kanssa-

-veisi B.B:n aivan uudenlaisen yleisön eteen.

Rollareiden jälkeen piti etsiä uusi suosikkibändi-

-ja siihen saumaan Bono ja U2 istuivat täydellisesti.

Ehdoton ykkönen.

Keith Richards soitti meille blueslevyjä-

-ja siitä alkoi matkani bluessuuruuksien maailmaan.

B.B. King ei ole vain suuri-

-vaan Suuri isolla ässällä.

Uskokaa tai älkää, mutta B.B. King oli kerran keikalla Dublinissa-

-ja kirjoitimme hänelle laulun nimeltä "When Love Comes to Town".

Kuuntelin nauhan ja työstin sitä jonkin verran.

Pidän laulusta kovasti. Sanoitus on todella rankka-

-noin nuoren kaverin kynäilemäksi.

Olimme silloin suosittuja. Olimme listojen kärjissä-

-ja Time-lehden kannessa.

Panin koko energiani-

-ja koko sieluni ulvaisuun, jolla biisi alkaa.

Sitten B.B. avasi suunsa, ja tunsin itseni pikkutytöksi.

Opimme ja omaksuimme paljon-

-mutta mitä enemmän yritimme matkia B.B:tä-

-sitä vähemmän vakuutimme.

En ole hyvä sointujen kanssa, joten joku muu voisi soittaa ne.

Edge hoitaa soinnut, vaikka ei niitä kai ole kuin kaksi.

Olen surkea sointujen kanssa.

Kun treenasimme "When Love Comes to Townia"-

-yritimme näyttää B.B:lle sointuja.

Hän keskeytti ja sanoi: "Hyvät herrat"-

-"minä en soita sointuja, vaan tätä."

En tiedä, mitä teen. Annan vain mennä.

Siitä voi ottaa opikseen, sillä B.B. on, Keith Richardsin sanoin...

...spesialisti.

Tunnelma oli kuitenkin koko ajan hyvin toverillinen-

-ja B.B. Kingin kanssa soittaminen oli suuri ilo.

Taustan puhaltimet tekivät soundista täyteläisen-

-ja B.B. esiintyi arvokkaasti.

Hän on malliesimerkki arvokkuudesta.

Soitimme Japanissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Euroopassa.

Ne olivat isoimpia keikkoja, mitä olen koskaan tehnyt.

80 000 ihmisen yleisömeri oli kerrassaan uskomaton näky.

Uskon, että yleisömme piti hänestä, ja toivon-

-että hänen keikoillaan on aina jokunen U2-fani.

No niin, eiköhän se ollut siinä.

Siinä oli tunnetta mukana. Hienoa työtä, nuorimies.

Saamme kiittää häntä paljosta.

Hyvän muusikon oma tyyli-

-on yleensä tunnistettavissa yksilöllisen vibraton perusteella.

Useimmat soittajat tunnistaa kyseisen piirteen ansiosta.

Siitä tunnistan B.B:n soiton-

-jo ensimmäisestä sävelestä, kuten useimmat meistä.

Pitää paikkansa. Hänellä on aivan oma soundinsa.

Jo yksi sävel riittää siihen, että kuulija tunnistaa soittajan.

B.B:n ja Lucillen tunnistaa heti.

Hän tekee yhdestä ainoasta sävelestä seksikkään.

Yksi sävel riittää.

-Se vibratosävel. -Yksi sävel.

Hän yritti opettaa sitä minulle. Istuimme Lucillen kanssa-

-ja B.B. yritti näyttää, miten se tehdään, mutta enhän minä osannut.

Yritin vaikka miten päin, mutta ei siitä mitään tullut.

Siksi kai olen basisti.

Se sävel ei tule vahvistimesta eikä sormista, vaan suoraan sydämestä.

Kuulen B.B. Kingin soiton jopa ilman ääntä, pelkkien kasvojen perusteella.

Kerran Eric Claptonia haastateltiin CNN:llä.

Häneltä kysyttiin, kenen kanssa hän ei ollut soittanut-

-ja hän sanoi: "B.B. Kingin."

Kun tapasimme, ryhdyimme soittamaan.

Siitä on kuviakin. Istumme vahvistimien päällä.

Se tapahtui kauan sitten, vuonna 1966 tai 1967.

Olin haaveillut siitä koko ikäni.

Teimme yhdessä levyn "Riding with the King". Hän keksi nimen.

Suurin osa ideoista tuli Ericiltä-

-eikä minulta, vaikka levy oli minun.

Mutta sanoin heti alkuun, että kunnioitan hänen ideoitaan.

Pyysin varaamaan ensi vuodelta aikaa levyn tekoa varten.

Hän teki kuten sovimme. Me molemmat pidimme sanamme.

Kun menen studioon hoitamaan hommani, en tarvitse neuvoja sinulta-

-Ericiltä tai keneltäkään muulta-

-mutta olen avoin ideoille, ja niitä Ericillä oli paljon.

Totesin, että olisi parasta-

-vain mennä studioon kitaroiden kanssa ja katsoa, miten käy.

Olin valmis kokeilemaan mitä vain, ja niin tehtiin.

Kaikki sujuikin mainiosti.

Paitsi akustisen kitaran soittaminen. Siitä en tykännyt.

Aikaisemmin Alexis Korner oli tehnyt minusta hakkelusta.

Hänellä oli kaksi akustista kitaraa-

-ja hän halusi vetää kanssani "Alexis Boogien".

Kun aloitimme äänitykset, hän teki minusta selvää jälkeä.

Sanoin, etten soittaisi akustista kitaraa niin kauan kuin hän elää.

Enkä soittanutkaan.

Nyt Alexis on kuollut, joten päätin yrittää uudestaan.

Taas kävi sama juttu. Eric teki minusta selvää, joten nyt riitti.

Hänellä on uskomaton sävelkorva.

Toki se pätee muihinkin, mutta hän on ylivertainen.

Jos häntä yrittää imitoida...

Jos hän heittää sinulle säkeen, jonka onnistut jotenkin toistamaan-

-hän muokkaa sen saman tien uusiksi.

Ensitapaamisestamme aina näihin päiviin asti-

-me vain istumme ja soitamme ja vain nautimme olostamme.

B.B. oli alansa uranuurtaja. Jos nykypäivän rock-kitaristeilta-

-sun muilta otetaan pois isot vahvistimet-

-ja muut tehokeinot, jäljelle jää B.B. King.

En ikinä tartu kitaraan soittamatta hieman B.B. Kingiä-

-ensimmäisten viiden minuutin aikana.

Hänellä on aivan uniikki tapa soittaa melodioita-

-ja henkilökohtaisesti samaistun siihen todella vahvasti.

Hän raivaa tietä, ja se lohduttaa minua.

Joka kerta kun alan kauhistella-

-miten vanhenen, muistan B.B:n.

Turha minun on huolestua, kun hänkin vielä porskuttaa.

Hän on suuri ja mahtava mestarisielu-

-ja hänen soittonsa herättää kunnioitusta.

Nuorempi polvi soittaa niin taitavasti-

-että tunnen itseni kehäraakiksi, jonka pitäisi lopettaa-

-mutta toinen osa minusta kysyy, miten sitten hankkisin elantoni.

Se on yksi syy siihen, että jatkan yhä.

Uskon hänen jatkavan uraansa.

Nyt työtä ja vapaata on vuorotellen kolme viikkoa.

B.B:n mukaan se sääntö on kiveen kaiverrettu.

B.B. King yhdistetään aina kotikaupunkiinsa-

-ja moni tietää jo, että hän on kotoisin Mississippin Indianolasta.

Medgar Evers -kotiinpaluujuhla on B.B. Kingin ideoima tapahtuma.

Menen joka vuosi niin sanottuun kotiinpaluujuhlaan.

B.B. kasvoi Mississippissä vihan ja rasismin ilmapiirissä.

Jos joku rohkeni ryhtyä taistoon muuttaakseen asioita-

-B.B. oli aina valmiina tukemaan, ja Medgar ryhtyi siihen taistoon.

Vuonna 2008 Indianola osoitti arvostuksensa B.B. King -museolla.

Joka vuosi kymmenet tuhannet ihmiset eri puolilta maailmaa käyvät-

-pienessä Mississippin kaupungissa ollakseen osa suurta tarinaa.

Aseta kätesi hänen päänsä päälle.

Hän on yksi rakastetuimmista, ehkä rakastetuin artisti maailmassa.

Hän on kaikin tavoin suuri, jo ympärysmitaltaan.

Hänen naurunsa ja äänensä ovat suuria ja mahtavia.

Ainoa, joka ei pidä häntä suurena, on B.B. itse.

Minua sanotaan bluesin kuninkaaksi, mutta itse en tosiaan ajattele niin.

Moni muukin pystyy aivan samaan kuin minä-

-ja vieläpä paremmin. He eivät vain ole minä.

Jos B.B:n vanhalla ystävällä tai bändikaverilla menee huonosti-

-B.B. huolehtii hänestä aivan kuin perheenjäsenestä.

Hän välittää muista. Hän rakastaa ihmisiä.

Hän on mukavin tapaamani henkilö.

Hän halusi jakaa lahjansa ja sielunsa maailman kanssa.

Sen hän teki.

Hän on ainoa laatuaan.

Hän on kerta kaikkiaan uskomaton.

Hän on tuntemistani artisteista helpoin tuottaa.

-Hän on mestari. -On vain yksi B.B.

B.B. on ikoni, amerikkalaisen bluesin ehdoton ikoni.

Hän on ehkä yksi viimeisistä suurista bluesmiehistä.

Friedrich Nietzsche sanoi:

"Jotta todellinen suuruus voisi päästä esiin"-

-"on kuljettava pitkään ja kuuliaisesti samaan suuntaan."

En pysty kertomaan muille, mitä haluan kuulla.

Kuulen sen itse, mutta en osaa soittaa sitä.

En itsekään tiedä, miten saan sen ulos.

Joskus ääni, jonka kuulen-

-ei ole se ääni, jonka haluan kuulla. En tiedä, ymmärsitkö.

Kuulen äänen selvästi, mutta en osaa kuvailla sitä.

Jos kuulisin sen, mitä haluankin kuulla-

-minun pitäisi lopettaa, koska ei se oikeasti kuulostaisi niin hyvältä.

B.B:tä katsomalla voi myös oppia paljon ihmisyydestä-

-sillä hän on kokenut kovia, mutta elää silti täydellä sydämellä.

Se ei ole mikään pieni saavutus.

En ole ehkä tehnyt parastani. Luulin kyllä tehneeni.

Luulin, että tein kaiken parhaani mukaan-

-mutta nyt huomaan, että jotain olisi voinut tehdä paremminkin.

En ole sanonut tätä hänelle, mutta toisinaan-

-nimitän häntä "meidän kaikkien isäksi", sillä niin minä hänet näen.

On vaikea löytää oikeita sanoja...

Anteeksi.

Hän lauloi bluesia upeasti ja nousi suuriin korkeuksiin.

Hän sai jopa kutsuja kuninkailta ja muilta valtiailta.

En ole ennen tavannut kuninkasta, joten olen hieman jännittynyt-

-mutta myös kovin kiitollinen.

Sanoin: "Pyhä isä, annatte aina itsestänne muille"-

-"joten nyt tahtoisin antaa teille jotakin, nimittäin kitarani."

Paavi otti sen itse ja hymyili.

Sitten hän sanoi: "Hyviä pyhiä sinulle ja perheellesi, B.B."

Hän puhutteli minua B.B:ksi!

Joskus haluaisin selvittää ajatuksiani kävelemällä-

-tai lähtemällä vain ajelulle, mutta se ei käy.

Salainen palvelu estää sen, mikä on turhauttavaa.

Toisaalta joskus B.B. King ja Mick Jagger konsertoivat kotonani.

Nyt minulla on kunnia-

-Mississippin kuvernöörinä julistaa 15. helmikuuta 2005-

-B.B. Kingin päiväksi koko Mississippin osavaltiossa.

Kehotan kaikkia kansalaisia liittymään seuraamme-

-juhlistamaan ja kunnioittamaan tätä hienoa Mississippin miestä.

Vain Jumala tietää, mitä tunnen. Niin iloinen minä olen. Kiitos.

Blues on sellaista, että se pysyy, vaikka B.B. joskus lähteekin.

Ei se B.B:n lähtöön lopu, mutta muuttuu kyllä.

B.B. on sen sortin legenda, jollaista on vaikea ylittää.

Meillä on elämässämme B.B. King.

Eikä hänenlaistaan ole toista.

Toivon kyllä, että...

Kun alan kuulostaa niin pahalta kuin itse uskon joskus kuulostavani-

-niin toivon, että päässäni pirahtaa kello, joka kehottaa lopettamaan.

Muussa tapauksessa jatkan, kunnes yläkerran ukko vie minut.

Oloni on aika hyvä 85-vuotiaaksi, joten tässä sitä ollaan.

En keksi muuta vastausta.

Tänään kotiinpaluujuhlassa näin pienen kuoropojan-

-josta tuli mieleen pikku Riley King eli minä itse, siis allekirjoittanut.

Liikutuin miettiessäni, että poika säästyi siltä, mitä minä koin.

Mitä sellaista voisin kertoa pojalle tai teille-

-mikä tekisi Riley Kingin näköisen pojan elämän paremmaksi?

Hymyilin ja ajattelin: "Vain taivas on rajana."

Mitä haluat tehdä musiikillasi?

Soittaa niin hyvin kuin voin-

-ja tavoittaa mahdollisimman monia ihmisiä.

Toivoisin koko maailman kuulevan, miten B.B. King soittaa bluesia.

Suomennos: Heidi Mäki www.O P E N S U B T I T L E S.org www.sdimedia.com