Original subtitles

Aiemmin tapahtunutta.

Tässä se on. Olen töissä lauantaisin. Tule käymään.

Kuuluisa kirjailija Harry Quebert–

–on käynyt täällä joka päivä.

–Olemmeko me parhaimmistoa? –Kyllä, äiti.

Älä sano minua äidiksi. Tämä ei ole majatalo.

Eikö hän ole syytön, kunnes tuomitaan?

En voi jättää sitä tähän. Koko juttu etoo minua.

Hitto.

Palaa New Yorkiin, Marcus. Pysy kaukana tästä.

Miksi en ole kuullut Nola Kellerganista?

Se oli ikivanha juttu.

Kerro minulle Nolasta. Kuka hän oli?

Minun täytyy tietää kaikki, jotta voin auttaa.

–Tiedän, että Harry on syytön. –Koska hän on ystäväsi?

Koska joku ei halua minun tietävän totuutta.

Tämä on vakavaa. Olisit antanut tämän Gahalowoodille.

Näen kaikenlaista.

Näillä main tehdään ikäviä juttuja oksasilppureilla ja kirveillä.

Minulla on kaksi tytärtä. Herra Kellergan on kokenut kamalia.

Ulos täältä. Mene nyt.

Hei. Hei!

21. kesäkuuta, 2008

–Kiitos, että tulit. –Kuulitko autosta?

Mitä tapahtui?

Corvettesi poltettiin eilen illalla.

–Marcus. –Hei, Travis.

Kun käännyin pihatielle–

–näin jonkun juoksevan metsään. Sitten näin lieskat.

–Tunnistaisitko sitä henkilöä? –En.

–Päällikkö, löysin tämän läheltä. –"Kolmas huti"?

OLET POIS PELISTÄ

Sain toisen hutin eilen.

–Sanoin, ettei tämä ole pilaa. –Tiedän.

–Jätän partioauton tänne yöksi. –Selvä.

Viesti analysoidaan.

Joku ei halua minun tutkivan juttua.

Todistan suuren valamiehistön edessä tiistaina.

Rothin mukaan he ovat lähes aina syyttäjän puolella.

Tämä on kuin painajainen, josta en voi herätä.

Luulin vapautuvani parissa tunnissa.

Nyt saatan mädäntyä tänne loppuiäkseni.

Et joudu vankilaan. Minä ja Roth varmistamme sen.

Kerro lisää sinusta ja Nolasta, kun ette olleet Clark'sissa.

Hyvä on.

Asioita tapahtui tahtomattani.

Tunsin olevani turvassa Clark'sissa.

Mutta päivänä, kun tapasin hänen isänsä–

–tiesin olevani pulassa.

Kiitos anteliaasta lahjoituksesta.

–Haluaisin esitellä sinut. –Toki.

Herra Quebert? Anteeksi keskeytys.

Lopetin tältä päivältä. Halusin vain esitellä isäni.

Pastori David Kellergan, herra Quebert.

Kunnioitatte meitä läsnäolollanne.

Se taitaa olla päinvastoin.

Tulkaa kirkkoon sunnuntaina.

Seurakuntamme on pieni, mutta täynnä kunnon ihmisiä.

Kiitos paljon kutsusta.

Taidan olla enemmän Thoreaun miehiä.

Sieluni herää henkiin yksin luonnossa.

Ehkä joskus sallitte esitellä kristillisen veljeyden–

–aidon ilon.

No niin, isä. Me lähdemme nyt.

Lukiossa on illalla esitys.

–Tyttäreni laulaa kuin enkeli. –Todellako?

Jätä herra Quebert rauhaan.

–Miksi hän tulisi lukiokonserttiin? –Ehkä hän haluaa tauon.

Suoraan sanottuna, minulla on paljon töitä.

No niin. Hyvää illanjatkoa, herra Quebert.

–Oli mukava tavata, pastori. –Samoin.

–Onnea esitykseen. –Kiitos.

–Hän vaikuttaa mukavalta. –Niin hän onkin.

Montburry High Schoolin kykynäytös

Hei, herra Quebert.

–Olen Maggie Pratt. –Hei.

–Tässä on päällikkö Pratt. –Hei.

Naiset ja herrat.

Haluan toivottaa teidät tervetulleiksi esitykseen.

Viisaat

Sanovat

Vain hölmöt hätiköivät

Mutta en voi sille mitään

Että rakastun

Sinuun

Kuin joki joka virtaa

Merta kohti

Kultaseni, niin se on

Jotkin asiat on tarkoitettu

Tartu siis

Käteeni

Ota koko elämäni

Myös

Sillä en voi sille mitään

Että rakastun

Sinuun

–Mene kotiin. –Miksi lähdit pois?

Menisit vain kotiin.

Olen vähän... Olen juonut.

–Olen vähän humalassa. –Miksi joit, Harry?

Olen kyllästynyt yksinäisyyteen.

Minä voin pitää seuraa.

Luin kirjasi, Harry. Elämän peilin.

Se särki sydämeni.

Se oli niin vilpitön, kaunis, ja...

–Rohkea. –Kiitos.

Ehkä on vain helpompaa...

...kirjoittaa maailmasta kuin elää siinä.

Ei se ole helpompaa, vaan turvallisempaa.

Kuin ajaisi pyörällä jarrutellen.

Mutta kuka haluaisi ajaa pyörällä jarrutellen?

Nyt minä kuulostan humalaiselta.

–Piditkö laulustani? –Pidin.

–Kuuntelitko loppuun asti? –Kyllä.

–Isäsi oli oikeassa. –Mistä?

Laulat kuin enkeli.

Minun oli saatava hänet pois päästäni.

Seuraavalla viikolla yritin tutustua Jennyyn.

Jennyyn, joka työskentelee kuppilassa.

Hän oli mukava, suloinen ja hauska tyttö. Pidin hänestä.

Hän flirttaili kanssani.

Hän oli 26 ja murehti sitä, että asui vielä kotonaan.

Söisit jotain, Harry.

Sinua alkaa närästää, kun juot kahvia tyhjään vatsaan.

Otan paistettuja munia ja pekonia. Onko teillä teeleipiä?

–Saisinko grillatun leivän voilla? –Tilasit sitten kunnolla.

–Aivan. Ja vielä kahvi päälle. –Selvä.

–Hyvänen aika. Miten sujuu? –Täytän vain sivuja.

Anteeksi uteliaisuuteni, mutta mistä kirja kertoo?

Kerron, kun tiedän itse.

Mutta tiedän, että se sijoittuu pieneen merenrantakaupunkiin.

Toivottavasti saat täältä inspiraatiota.

Lupaan muuttaa nimet suojellakseni viattomia.

–Käyn hakemassa hienon leipäsi. –Hienoa.

–Onko mustikoita? –Kaikkea löytyy.

Grillattu teeleipä, pekonia ja munia erinomaiselle monsieur Quebertille.

–Hän pitää sinusta. –Älä kuikuile. Hän on vain kohtelias.

Hän perustaa hahmon sinuun. Ties vaikka päähenkilönsä.

Älä ole naurettava.

Olen nähnyt. Hän tuijottaa sinua ja alkaa äkkiä kirjoittaa–

–kuin pistäisi muistiin maneerejasi.

Kuvittelet vain. Harry Quebert ei kiinnostu tarjoilijattarista.

Miksi ei? Olet kaunis ja fiksu.

Olet juuri sellainen nainen, josta kirjoitetaan kirjoja.

En kasvattanut tanssiaisten kuningatarta purilaistytöksi.

Hei, Jenny. Jen...

Hei, Jenny. Hei, Jenny.

Rajut kaverit esitetään lauantaina.

Siinä on pankkiryöstäjiä ja takaa–ajoja. Mennäänkö?

Voisimme syödä ravintolassa postitoimiston vieressä.

No niin.

–Hei, Jenny. –Hei, Travis. Kahvia?

–Jenny, mietin tässä vain... –Niin?

Elokuvateatteri.

–Mitä elokuvateatterista? –Minä...

–Montburryn teatterissa oli ryöstö. –Kamalaa.

–Tai siis postitoimistossa. –Mitä...

Postitoimistossa vai teatterissa?

–Yritän vain... –Jenny!

Anteeksi, Travis. Äiti on ollut pahalla tuulella. Nauti kahvista.

Ryöstö elokuvateatterissa...

Jenny oli oikein mukava tyttö.

Mutta hän ei ollut Nola.

En ollut koskaan tavannut ketään niin avointa ja aitoa.

Kävin Clark'sissa joka lauantai. Meillä oli mahtavia keskusteluja.

Hän oli kiinnostunut kaikesta. Musiikista, kirjoista, taiteesta.

Hän herätti minussa jotain. Vuosia sitten kadonneen eloisuuden.

Päivä vain kiisi ohi, ja kuudelta hän oli valmis.

Tarjosin hänelle aina kyydin.

Vein hänet puoliväliin, ja hän halusi kävellä osan matkasta kanssani.

Sanoin, ettemme voi kävellä.

Se oli monimutkaista.

–Kävely ei ole rikos. –Ihmiset alkavat kysellä.

Entä sitten? Kerromme totuuden.

Että juttelimme Dickensistä–

–ja siitä, miksi Maria Callasin Tosca on kaikkien aikojen upein ooppera.

En voi puhua tällaisesta kenellekään muulle.

Voisimmepa olla yhdessä ilman salailua.

Eräänä päivänä, ennen kuin hän lähti–

–hän kysyi, voisimmeko lähteä lauantaina pois.

Hän kertoisi rouva Quinnille jonkin tekosyyn, ja Jenny paikkaisi häntä.

Päätin, että menisimme Rocklandiin päiväksi.

Harry, se...

En kaipaa arvosteluasi, Marcus.

Jos luulet, etten soimaa itseäni–

–et tunne minua lainkaan.

Voi hitto. Hitto!

No niin, mitä tapahtuu?

Missä ihmeessä univormusi on?

Harry käy aina lauantaisin.

Siksi lupasin paikata Nolaa. Missä hän on?

–Tiesikö hän siitä? –Ei.

Herranen aika! Ei se mies osaa lukea ajatuksia. Miten hän tietäisi?

Olet oikeassa. Ei kai hän tietäisi.

Olen täysi ääliö.

Pukeuduin ykkösiin ilman paikkaa, minne mennä.

Ei välttämättä. Teet näin.

Menet Goose Coveen ja viet hänelle pikniklounaan.

Miesparka on varmasti unohtanut syödä.

Miehen sydämeen on kaksi reittiä.

Yksi kulkee vatsan kautta, ja toinen... kauniin leningin.

Varo. Menehän kotiin.

–Laittaudu nätiksi. –Selvä.

No niin.

Eivätkö ne olekin kauniita? Niin sulavia ja vapaita.

Kun lokit löytävät puolison, ne pysyvät yhdessä loppuiän.

Laita lokkeja kirjaasi.

Jos haluat, laitan niitä joka sivulle.

Onko se rakkaustarina?

Tavallaan. Siinä on paljon yksiavioisia lokkeja.

–Mitä sanoit vanhemmillesi? –Että tapaan Nancyn.

Vietämme päivän hänen poikaystävänsä isän veneellä.

–Missä Nancy on? –Veneellä Teddyn kanssa.

Hän sanoi, että olen heidän kanssaan, joten Teddy sai luvan.

Mitä?

Huhuu?

Menen sinne vain nähdäkseni hänet, ollakseni hänen lähellään.

Hän on kaikkea, mistä olen haaveillut.

Hänen äänensä ja naurunsa on saanut minut valtaansa.

Hänen säteilynsä on lumonnut minut.

Tiedän, etten saisi käydä siellä. Hän on niin nuori. Pitäisi paeta.

Mutta teenkin päinvastoin. Olenko sekaisin?

–Lisää? –Kiitos.

Lauantai ei tunnu samalta ilman tytärtänne, pastori.

Mukavaa, että annoitte vapaapäivän.

Hän lähti purjehtimaan ystäviensä kanssa.

–Kasvatitte oikein suloisen tytön. –Kiitos paljon, rouva Quinn.

Kuuluisaa kirjailijaa ei näy.

Hän taitaa olla kotona. Kiirettä pitää.

Hurmaava mies. Oletteko tavanneet?

Toivon voivani taivutella hänet liittymään seurakuntaan.

Tarvitsemme hänenlaisiaan edistämään kaupunkia.

Hän taitaa jäädä tänne joksikin aikaa.

–Luulen, että hän ja Jenny... –Todellako?

–Teille, rouva Quinn. Onnittelut. –Kiitos.

Pidän pienet puutarhajuhlat.

Näytän hänelle, ettemme ole maalaisjuntteja.

–Toivottavasti tulette. –Kuinka sydämellistä. Kiitos.

Mitä ajattelet?

En malta odottaa, että pääsen Sommerdalesta. Tukahdun sinne.

Niin voi tuntea missä tahansa.

Kun asuu pikkukaupungissa, jossa isä on pastorina...

Ja äiti... Hän ei ole koskaan ollut nuori.

Se on yleinen tunne, kun asuu kotona.

Isäni on hyvä mies.

Hän on hyvin uskovainen. Hänellä on kummia ajatuksia.

Äiti sanoo, että pitää uskoa Jumalaan tai Hän rankaisee.

Uskotko sinä Jumalaan, Harry?

Entä jos ei rakasta äitiään?

Rakkaus ei ole velvollisuus.

Huhuu? Harry?

–Sulje silmäsi. –Mitä?

Ojenna kätesi.

–Mitä olet tehnyt? –Nyt voit avata silmät.

–Kiitos. –Se on siitä pienestä puodista.

Muistatko sen?

–Ettet unohda tätä päivää. –En minä unohda.

–Mikä tämä on? –Siihen laitetaan kuivaa leipää.

Jotta voit ruokkia lokkeja. Sinun täytyy ruokkia lokkeja, Harry.

Minä lupaan. Ruokin lokkeja joka päivä.

Sano minulle jotain suloista.

Sano, että minä olen Nola–kultasesi.

Olet kultaseni, Nola.

–Mitä? –En voi. Emme voi tehdä tätä.

Puhu minulle.

Emme saa tavata toisiamme, Nola.

Alkaa olla jo myöhä.

Sinun pitäisi mennä.

Alkaa vain olla myöhä. Sinun pitää mennä.

–En halua mennä. –Tiedän.

Pian pimenee. Sinun täytyy tavata ystäväsi.

Kiitos ihanasta iltapäivästä.

Kiitos sinulle.

Sinun täytyy mennä.

Tiesin, että tunteeni olivat väärin.

Minun täytyi lopettaa se ennen kuin asiat menisivät liian pitkälle.

–Miten lopetit sen? –Päätin ottaa etäisyyttä Nolaan.

Piti löytää joku, jonka rakkaudesta ei tuomita.

Jonka rakkaudesta en tuomitsisi itseäni.

4. heinäkuuta, 1975

Peppusi näyttää isolta. Hän ei saa luulla, että ahmit.

–Kokeile jotain muuta. –Tämä on painajainen.

–Mitä tapahtuu, kulta? –Sanoinhan, Bobbo.

Harry Quebert vie Jennyn Augustaan.

–Kuka on Harry Quebert? –Kirjailija New Yorkista.

Vaihda nyt vaatteet!

Luulin, että menemme naapuriin.

On itsenäisyyspäivä.

Älä vain kerro, että syömme purilaisia kuin tavalliset ihmiset.

Mehän olemme tavallisia.

Omistat hampurilaisravintolan.

Älä istu. Sotket vain.

Olen siivonnut ikuisuuden.

–Vaihda vaatteet. –Mitä laitan?

Puku. Et voi ottaa Harry Quebertia vastaan likaisissa kalsareissa.

–Pitääkö vaihtaa kalsaritkin? –Mitä?

–Entä tämä? –Upea. Kuin ehta prinsessa.

Kokeile sitä punaista.

Se korostaa etujasi!

–Mitä teet? Hän tulee ihan pian. –Menossa ollaan.

Punaisessa on tahra. Sano, että sairastuin. Tai kuolin.

Hitto! Hän on etuajassa.

Mene nyt. Vauhtia siitä!

No niin.

–Hei! –Maggie!

–Mitä teet täällä? –On arpajaisaika.

–Voin ottaa kaksi vihkoa. –Kaksi?

Kokonaista? Kiitos.

Pidä hauskaa ja varo raketteja. Ettet vain menetä silmää.

Kiitos, että tuet gaalaamme. Palkintona on matka vuorille.

Miten ihanaa.

–Olen paistamassa piirakkaa. –En haista mitään.

Voi raukka. Allergiat ovat niin yleisiä.

Ei minulla ole allergioita.

Nola! Mitä teet täällä?

Ajattelin, että voisimme jutella ja syödä. Toin viiniäkin.

Se oli isäni, mutta ei hän taida kaivata sitä.

Voisimme pitää piknikin rannalla ja jutella.

En voi. Mehän puhuimme tästä.

Enkö saa edes puhua sinulle?

Lähden Bar Harboriin. Kustantajani on Camdenissa itsenäisyyspäivänä.

Lupaan, että se on tylsää.

–No... –Voin viedä sinut kotiin.

Ei se mitään. Minä kävelen.

Älä anna kustantajasi odottaa.

Anteeksi, jos häiritsin.

Sieltä hän tulee. Juuri ajallaan.

Paikoillenne, kaikki. Jenny, portaiden päähän.

Emmekö voi vain olla luonnollisesti?

Bobbo...

Herra Quebert, onko nyt jo aika?

Käy sisään. Valitan sotkua.

Jenny, herra Quebert on täällä.

–Haen käsilaukkusi. –Hyvä on.

–Kiitos, äiti. –No niin.

Toimiko se? Auttoiko Jenny viemään ajatuksesi Nolasta?

–Pitäkää hauskaa. –Kiitos.

Ei, mutta yritin silti. Hän oli mukava tyttö ja piti minusta.

Annoin hänelle turhaa toivoa. Olen aina katunut sitä.

CLARK'SIN KUPPILA 22. heinäkuuta, 2008

Kiitos.

–Lopeta tutkimukset, Marcus. –Miksi ihmeessä?

Olet maalitaulu, ja olen huolestunut sinusta.

Jenny, en voi lähteä ennen kuin ymmärrän, mitä täällä tapahtui.

–Lähdetäänkö kävelylle? –Selvä.

Kun kirjasi ilmestyi, Harry oli valtavan ylpeä.

Hän osti kymmeniä kappaleita.

–Jakeli niitä kaikille. –Niinkö?

Sitten tuntui, ettei Harry enää kuullut sinusta.

Hän teeskenteli, ettei se haitannut, mutta kun sinusta tuli kuuluisa–

–hän jäi kuin nalli kalliolle.

Olet oikeassa. Olin paskiainen.

Siksi olen täällä. Haluan korvata sen hänelle.

Luulin, että kustantajasi inttää kirjaa.

Aivan, ja kieltäydyin.

Mutta sinun täytyy.

Sanoin, ettet saa tutkia tätä, koska olen huolissani.

Nyt sanon, että sinun pitäisi kirjoittaa kirja. Minä vain...

Harry ei voinut tehdä sitä.

Kerro, ettei hän ole hirviö.

Rakastat häntä yhä, vai mitä? Anteeksi, minä...

Olisin voinut tehdä hänestä onnellisen.

Mutta emme aina saa sitä elämää, jonka haluamme.

Unelmoin ryhtyväni elokuvatähdeksi, mutta olenkin ranskisten kuningatar.

Epäilitkö koskaan, että Harry ja Nola olisivat...

En koskaan. Hän oli 15!

–Pastorin tytär. Mahdoton ajatus. –Hyvä on.

Oliko sinun ja Harryn välillä koskaan mitään?

Ei oikeastaan.

Kävimme muutamilla treffeillä, mutta hän oli suosittu naisten keskuudessa.

Kuuluisuus New Yorkista ilmestyy tällaiseen paikkaan...

Tiedäthän, että tullessaan hän ei ollut kuuluisa?

Hän oli lukion opettaja. Hän vuokrasi talon säästöillään...

–...ja yritti menestyä. –En tiennytkään.

Muuttaessaan hän oli kirjoittanut vain Elämän peilin.

Se ei ollut mikään menestys.

Harry sai kuuluisuutta vasta Pahuuden synnystä.

Sen hän kirjoitti tietysti vasta saavuttuaan.

Vanha kunnon Harry!

Se oli ihanaa. Luulin eläväni unelmaa.

Olisinpa vain tiennyt silloin, mitä tiedän nyt.

Mutta minulla on ihana aviomies, jota rakastan–

–ja purilaiseni ovat kuuluja koko osavaltiossa.

–Elämästäni ei tullut hullumpaa. –Ei niin.

Jatka tutkimuksia, Marcus.

–Hei. –En tiennyt, missä olet.

Tuo jäi muodista iPodin myötä.

Ylikonstaapeli Gahalowood, mistä tämä kunnia?

Poliisipäällikkö Dawn soitti perjantain tulipalosta.

–Niin. –Hän on huolestunut.

–Hän lienee oikeassa. –Herttaista.

En minä ole huolissani, vaan hän.

Tulin vain varmistamaan, ettei tilanne pahene.

Mikset kertonut kirjeestä?

Heitit minut ulos toimistostasi.

Maistuisiko olut? Mennään.

–Miten tutkimus etenee? –Nytkö se kiinnostaa?

Uskottavuutesi lisääntyi uhkailujen jälkeen.

Puhuin David Kellerganille.

Hän näytti Nolan makuuhuoneen. Olet kai nähnyt sen.

–Olen. –No niin.

Jos Nola aikoi karata, miksei hän ottanut mitään mukaan?

Koska hän ei aikonut karata.

Jos hänet siepattiin, miksei ollut merkkejä murrosta?

Miksi hän otti käsikirjoituksen?

Ehkä hän tunsi murhaajansa. Ehkä heillä oli suhde.

Mies ilmestyi ikkunaan ja taivutteli mukaansa.

–Ehkä kävelylle. –Sekö on teoriasi?

Quebert tappoi tytön ja hautasi käsikirjoituksen ruumiin mukana.

Ehkä katumuksesta.

Kirja kertoi heidän rakkaudestaan.

Se on hevonpaskaa. Minä tunnen Harryn.

Siinä on omistuskirjoitus.

Mitä siinä lukee?

–En voi kertoa. Luottamuksellista. –Älä pelleile kanssani.

Et voi valita, milloin vetoat siihen.

Siinä lukee: "Hyvästi, Nola–kultaseni."

Tiesin, että oli väärin tuntea niin.

Minun täytyi lopettaa se ennen kuin asiat menisivät liian pitkälle.

–Miten lopetit sen? –Päätin ottaa etäisyyttä Nolaan.

Piti löytää joku, jonka rakkaudesta ei tuomita.

Jonka rakkaudesta en tuomitsisi itseäni.

Keväällä 2008, kun esikoiskirjastani oli tullut maanlaajuinen bestseller–

–kuulin, että professorini Harry Quebert–

–eräs maan arvostetuimmista kirjailijoista–

–sekaantui 15–kesäiseen tyttöön ollessaan 34–vuotias.

Oli vuoden 1975 kesä.

Suuren valamiehistön mukaan on riittävästi näyttöä oikeudenkäyntiin–

–sieppauksesta ja kahdesta murhasta.

Deborah Cooper, jonka ruumis löydettiin 30. elokuuta 1975–

–ja 15–vuotias...

Ajattele tältä kantilta.

Jos häntä ei olisi syytetty, emme pääsisi käsiksi kansioon.

–Hitto, tämä ei ole hyvä juttu. –Älä sano noin.

Hitto! Anteeksi.

Olet hänen lakimiehensä. Tietojen pitää rohkaista sinua.

Tässä ovat lausunnot puutarhureilta–

–jotka löysivät jäänteet, Harrylta–

–sekä Tamara Quinnilta.

Hän väittää, että hänellä oli todisteita Harryn ihastuksesta–

–mutta kun se katosi, kukaan ei uskonut häntä.

–Onko todistus luotettava? –Emme voi kiistääkään sitä.

Onko tässä mitään, mikä auttaisi?

Ehkä tämä.

Hyvästi, Nola–kultaseni.

Kun käsiala on analysoitu–

–syyttäjän koko juttu voi kaatua kuin korttitalo.

Ehkä ei tarvitse edes mennä oikeuteen.

Mutta vaikka tämä... Jos tämä on Harryn käsialaa–

–ja jos hän kirjoitti tämän, se ei tarkoita, että hän tappoi Nolan.

Mitä helvettiä höpiset?

Hän halusi, että kutsut häntä Nola–kultaseksi. Kyllä vai ei?

–Kyllä vai ei? –Kyllä.

Rikospaikkakuvat. Lue, mitä tuossa saamarin käsikirjoituksessa lukee.

Milloin aioit kertoa, jumalauta?

Voin vakuuttaa, etten kirjoittanut tuota.

Yhteensattumat ovat helvetin pahoja, Harry.

En aio valehdella. Olitte lähdössä pois, viesti...

En tappanut Nolaa. Montako kertaa se pitää sanoa?

En ole perverssi. En koskenut häneen. Ikinä!

Kyseessä on 15–vuotias tyttö.

–Oletko samaa mieltä? –Et koskaan kertonut Nolasta.

–Kuka helvetti tämän kirjoitti? –En tiedä. En kertonut hänelle.

Kuka muu tiesi teistä? Tiesikö Tamara Quinn?

Mahdollisesti. Ehkä Nola kertoi.

Ehkä Nola kertoi koulutovereilleen. Ystävälleen Nancylle.

–En voi tehdä työtäni, jos salailet. –En salaa mitään!

Hiljaa.

Pian Nolan katoamisen jälkeen aloin saada nimettömiä kirjeitä.

Ne lakkasivat viitisen kuukautta myöhemmin.

Etkö ajatellut kertoa minulle?

En enää ymmärrä, mistä on kyse.

–Säilytitkö ne? –Totta kai.

En tiedä, miten kuvittelit–

–että tämä on suoraa puhetta, mutta ei se ole.

Mitä tarkoitat? Älä tee tästä minun syytäni.

Miksi minä vielä istun täällä?

Mikset kertonut viesteistä? Etkö pidä sitä tärkeänä?

Hän juuri kertoi niistä. Keskitytään siihen.

–Ovatko ne Goose Covessa? –Ovat.

–Toimistossani, tietosanakirjassa. –Minä etsin ne.

–Hyvä on. –Sinun täytyy uskoa minua.

Kirjojani poltetaan. Minua mustamaalataan.

–En ole tällainen ihminen. –Hyvä on.

TIEDÄN, MITÄ TEIT TYTÖN KANSSA

PIAN KOKO KAUPUNKI SAA TIETÄÄ

Montburry High Schoolin vuosikirja. 1975. Nolan luokka.

Siinä se on. Nancy Hattaway.

Hänet Harry mainitsi.

Nancy Hattaway pitää vaatekauppaa kaupungin eteläpuolella.

Avoinna

Hei. Voinko auttaa?

Oletko Nancy Hattaway?

–Nimeni on Marcus Goldman... –Se kirjailija. Olen nähnyt kuvasi.

–Olet Harry Quebertin ystävä. –Niin.

Voisinko kysyä paria asiaa?

Sinä ja Nola Kellergan olitte hyviä ystäviä–

–kun kävitte koulua.

Olimme ystäviä siitä lähtien, kun hän muutti tänne.

Asuimme lähes vierekkäin Terrace Avenuella.

Hän vietti aikaa meillä.

Hän viihtyi, koska perheeni oli normaali.

–Miten niin? –Olet kai tavannut hänen isänsä?

–Olen. –Hän on ankara mies.

Hänet palkattiin Alabamasta–

–elvyttämään St. Jamesin seurakunta, minkä hän hoitikin oikein kunnolla.

Hän oli kiihkeä saarnamies.

–Ihmiset inspiroituivat hänestä. –Mutta...?

Nolan kotielämä ei ollut onnellinen kulisseista huolimatta.

Voimme suojata toisiamme vuorotellen.

Hyvä on, mutta älä katso. Nolostelen vartaloani.

Hupsua. Sinulla on kaunis vartalo.

–No niin. –Ei, älä!

–Ovatko nuo mustelmia, Nola? –Eivät.

Lyökö joku sinua?

Minä kaaduin pyörällä.

Voit kertoa minulle. Ei mitään hätää.

Se on äitini.

Hän löi minua, kun palasin Bar Harborista lauantaina.

Mitä? Äitisikö?

Hän sanoo, että olen paha tyttö.

Järjetöntä. Mistä oikein puhut?

Hän halusi opettaa minulle läksyn. Minä olen paha tyttö.

Valehtelin hänelle, kenen kanssa olin.

Sinun pitäisi puhua tästä jollekulle.

Vaikka koulun sairaanhoitajalle.

Ei, minä ansaitsen sen. Ansaitsen sen!

Ei se ole iso juttu.

Älä koske minuun.

Haluan vain pukeutua. Voit silti mennä veteen.

Tiesitkö tapailusta?

Nola vihjaili. Tiesin, että mies on vanhempi.

–Tiesitkö, että se oli Harry Quebert? –En.

Kuulin Harrysta televisiosta, kuten muutkin.

Nola kertoi miehestä, jonka kanssa hän vietti aikaa.

–Hän lähetti karmean kuljettajansa. –Muistatko nimeä?

En voisi unohtaa. Mies on Mainen rikkaimpia.

Suomennos: Mirkka Näveri www.sdimedia.com